Lue keskustelun säännöt.
Päiväkodin mielestä 3.5v lapsi tarvitsee psykologia
12.11.2021 |
Koska lapsi ei oikein suostu syömään päiväkodissa ja leikkii mielellään yksin/on ujo (mutta leikkii myös muiden kanssa, osallistuu mielellään kaikkeen ohjattuun toimintaan, jne.). Olen muutenkin saanut kuulla päiväkodista mitä villimpiä teorioita mistä ruoan kansaa nirsoilu johtuu, kuten vuoroviikkoasumisesta..
Ymmärrän että siellä ajatellaan lapsen parasta mutta ei helvetti näitä juttuja. Vähän voisi ajatella vanhempiakin. Katson lasta kotona. Ihana puhelias iloinen tyttö. Silti illalla tulen taas sängyssä potemaan syyllisyyttä kaikesta
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo älkää ihmeessä ottako apua vastaan ja älkää kuunnelko niitä ihmisiä, jotka viettävät teidän lastenne kanssa 10h päivässä. Ei kannata sittenkään korvaansa lotkauttaa kun koulusta muutaman vuoden päästä viestitetään, että olisi hyvä hakea lapselle apua/tutkimuksia. Kannattaa herätä tähän asiaan sitten kun se nuori on jo jättäytynyt pois koulusta ja ranteet on viillelty moneen kertaan. Että mä en jaksa.
Mitä apua?
Lapsella on oikeus olla sellainen kuin on.
No vaikka puhe- tai toimintaterapiaa, adhd-lääkitystä, neuropsykologista valmennusta, tai ihan vaan oppimisympäristön järjestämistä lapselle sopivaksi. Mitä kukakin lapsi nyt tarvitsee. Vaikka päiväkoti-ikäinen ei vielä huomaa tarvitsevansa tukitoimia, kouluikäinen kyllä jo alkaa huomata, että hän on erilainen tai asiat ovat hänelle vaikeita. Mutta hänkin on lapsi, joka ei osaa pyytää, että voisinko saada pienryhmän jossa on helpompi keskittyä tai apua käsitteellisen kielen omaksumiseen. Se on aikuisen tehtävä bongata se tuentarve ja tarjota sitä apua, mitä lapsi tarvitsee. On outo harhakuvitelma, että lapsi on aina tyytyväinen, kun saa olla oma itsensä. Tunne siitä, ettei osaa tai on erilainen johtaa itsetunto- ja oppimisvaikeuksiin.
Ja tää kaikki näkyy siitä että lapsi ei tykkää pahanmakuisesta laitosruoasta?
Tyhmyyttään voi toki julistaa noinkin, mutta se ei ole kannattavaa. Jokainen normaaliälyinen tajuaa, että sitä vartenhan se psykologi tulisi kuvioihin, että selvitettäisiin, onko kyse vain tykkäämisestä vai onko taustalla jotain isompaa. Äly hoi älä jätä!
Eli jos ei pidä laitosruoasta, pitää hälyttää psykologi? Ja tää on sinusta älykästä?😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asuu vuoroviikoin äidillä/isällä. Isosisko läsnä aina. Toista vanhempaa näkee keskellä toisen viikkoa. Täysin normaali järjestely nykyään. Tuskin edes muistaa aikaa jolloin asuttiin kaikki saman katon alla. Ei ole kumpikaan lapsi mitenkään oireillut tästä ikinä ja näin mennään jo kolmatta vuotta
Kolmatta vuotta? Eli lapsi ollut alle 1,5v, kun alkanut vuoroviikkojärjestely? Ei ihme, että traumatisoitunut, vuoroviikkojärjestely sopii vasta kouluikäisille ja silloinkin lapsen mielipidettä ja jaksamista kuunnellen
Ongelma on, että läheskään kaikki apua tarvitsevat lapset eivät sitä saa. Hki/Espoo/Vantaa terapeutit, psykologit ja kuraattorit on niin ylityöllistettyjä, että moni jää vaille tarvitsemaansa tukea. Koulun puolella vielä huonompi tilanne, kuin päiväkodissa. Toimita/puheterapiaa ei edes usein tarjota enää kouluikäisille.
Olen itse nähnyt 15v aikana varhaiskasvatuksessa työskennellessäni miten lapset saa konkreettisen tuen esim. aistisäätelyn pulmiin terapian kautta. Lyhytkin terapiajakso on usein merkittävä. Mikä merkittävintä, lapset itse pitävät näistä tukitoimista. Heille se näyttäytyy leikkinä.
Psykologi tapaa yleensä lapsen ryhmässä- siinä ympäristössä jossa tämä toimii. Sen lisäksi tärkein tiedonlähde olette te huoltajat. Ei huolta, ettei teitä kuultaisi. Eikä tukeen tarvita diagnoosia. Varhaiskasvatuksessa vältetään diagnooseja. Niiden aika on myöhemmin, jos tarve. Varhaiskasvatuksen tuki on pedagogista. Asiakirjoihin ei edes kirjata diagnooseja vaikka sellainen olisi. Nämä ovat selkeitä tapauksia, joilla on hyvin moninaiset tai selkeät tuen tarpeet.
Sinä lääkkeillä pelottelija olet joko provosoimassa, tai sitten vain tietämätön.
Kohta ne ehdottaa sille piikkiä. Älä suostu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo älkää ihmeessä ottako apua vastaan ja älkää kuunnelko niitä ihmisiä, jotka viettävät teidän lastenne kanssa 10h päivässä. Ei kannata sittenkään korvaansa lotkauttaa kun koulusta muutaman vuoden päästä viestitetään, että olisi hyvä hakea lapselle apua/tutkimuksia. Kannattaa herätä tähän asiaan sitten kun se nuori on jo jättäytynyt pois koulusta ja ranteet on viillelty moneen kertaan. Että mä en jaksa.
Mitä apua?
Lapsella on oikeus olla sellainen kuin on.
No vaikka puhe- tai toimintaterapiaa, adhd-lääkitystä, neuropsykologista valmennusta, tai ihan vaan oppimisympäristön järjestämistä lapselle sopivaksi. Mitä kukakin lapsi nyt tarvitsee. Vaikka päiväkoti-ikäinen ei vielä huomaa tarvitsevansa tukitoimia, kouluikäinen kyllä jo alkaa huomata, että hän on erilainen tai asiat ovat hänelle vaikeita. Mutta hänkin on lapsi, joka ei osaa pyytää, että voisinko saada pienryhmän jossa on helpompi keskittyä tai apua käsitteellisen kielen omaksumiseen. Se on aikuisen tehtävä bongata se tuentarve ja tarjota sitä apua, mitä lapsi tarvitsee. On outo harhakuvitelma, että lapsi on aina tyytyväinen, kun saa olla oma itsensä. Tunne siitä, ettei osaa tai on erilainen johtaa itsetunto- ja oppimisvaikeuksiin.
Ja tää kaikki näkyy siitä että lapsi ei tykkää pahanmakuisesta laitosruoasta?
Tyhmyyttään voi toki julistaa noinkin, mutta se ei ole kannattavaa. Jokainen normaaliälyinen tajuaa, että sitä vartenhan se psykologi tulisi kuvioihin, että selvitettäisiin, onko kyse vain tykkäämisestä vai onko taustalla jotain isompaa. Äly hoi älä jätä!
Lapsella voi olla ihan sellainen ongelma että vatsa tulee kipeäksi einesruuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo älkää ihmeessä ottako apua vastaan ja älkää kuunnelko niitä ihmisiä, jotka viettävät teidän lastenne kanssa 10h päivässä. Ei kannata sittenkään korvaansa lotkauttaa kun koulusta muutaman vuoden päästä viestitetään, että olisi hyvä hakea lapselle apua/tutkimuksia. Kannattaa herätä tähän asiaan sitten kun se nuori on jo jättäytynyt pois koulusta ja ranteet on viillelty moneen kertaan. Että mä en jaksa.
Mitä apua?
Lapsella on oikeus olla sellainen kuin on.
No vaikka puhe- tai toimintaterapiaa, adhd-lääkitystä, neuropsykologista valmennusta, tai ihan vaan oppimisympäristön järjestämistä lapselle sopivaksi. Mitä kukakin lapsi nyt tarvitsee. Vaikka päiväkoti-ikäinen ei vielä huomaa tarvitsevansa tukitoimia, kouluikäinen kyllä jo alkaa huomata, että hän on erilainen tai asiat ovat hänelle vaikeita. Mutta hänkin on lapsi, joka ei osaa pyytää, että voisinko saada pienryhmän jossa on helpompi keskittyä tai apua käsitteellisen kielen omaksumiseen. Se on aikuisen tehtävä bongata se tuentarve ja tarjota sitä apua, mitä lapsi tarvitsee. On outo harhakuvitelma, että lapsi on aina tyytyväinen, kun saa olla oma itsensä. Tunne siitä, ettei osaa tai on erilainen johtaa itsetunto- ja oppimisvaikeuksiin.
Ja tää kaikki näkyy siitä että lapsi ei tykkää pahanmakuisesta laitosruoasta?
Tyhmyyttään voi toki julistaa noinkin, mutta se ei ole kannattavaa. Jokainen normaaliälyinen tajuaa, että sitä vartenhan se psykologi tulisi kuvioihin, että selvitettäisiin, onko kyse vain tykkäämisestä vai onko taustalla jotain isompaa. Äly hoi älä jätä!
Lapsella voi olla ihan sellainen ongelma että vatsa tulee kipeäksi einesruuista.
Millä tavalla leipä muuttuu einekseksi, jos se tarjotaan päiväkodissa? Tai salaatti? Tai peruna? Tai liha? Tai mitä kaikkea siellä nyt onkaan tarjolla.
Se on täysin ymmärrettävää että lapsi ei halua syödä päiväkodin ruokaa joka on enimmäkseen suoraansanottuna aika kuvottavaa. Itse töissä päiväkodissa laitoshuoltajana ja hävettää tarjota sellaista lapsille. Suurin osa ruoasta palautuukin keittiöön ja siellä bioroskikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron meidän perheestä. Huomasin lapsessamme erikoisia piirteitä, kun hän oli 2-vuotias. Isänsä oli täysin eri mieltä kanssani. Minä olin huolissani siitä, että jos lapsi tarvitsisi apua eikä saa sitä, tulee ongelmia viimeistään koulussa. Sillä hetkellä siis ongelmia ei ollut, ainoastaan ikätasosta poikkeavaa käytöstä.
Otin asian puheeksi neuvolassa ja saimme ajan psykologille. Lapsi kävi siellä kaksi kertaa (minä olin ensimmäisellä kerralla mukana, isä toisella) ja sen jälkeen psykologi kävi vielä päiväkodissa seuraamassa yhden päivän.
Saimme lausunnon, jossa havaitaan autismin kirjoon sopivia piirteitä, mutta ei niin vahvasti, että olisi tarve jatkotoimille. Lausunnon lopussa kuitenkin luki, että kehitystä on hyvä seurata.
Toivottavasti ongelmia ei tule jatkossakaan, mutta jos tulee, meillä on jo tuo lausunto eikä olla alkupisteessä. Toisaalta lausunnosta ei ole mitään haittaakaan. Ei sitä kukaan kaivele, kun ei ole syytä.
Vierailija kirjoitti:
Se on täysin ymmärrettävää että lapsi ei halua syödä päiväkodin ruokaa joka on enimmäkseen suoraansanottuna aika kuvottavaa. Itse töissä päiväkodissa laitoshuoltajana ja hävettää tarjota sellaista lapsille. Suurin osa ruoasta palautuukin keittiöön ja siellä bioroskikseen.
Miksi laitoshuoltaja (eli siivooja?) tarjoilee ruuat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo älkää ihmeessä ottako apua vastaan ja älkää kuunnelko niitä ihmisiä, jotka viettävät teidän lastenne kanssa 10h päivässä. Ei kannata sittenkään korvaansa lotkauttaa kun koulusta muutaman vuoden päästä viestitetään, että olisi hyvä hakea lapselle apua/tutkimuksia. Kannattaa herätä tähän asiaan sitten kun se nuori on jo jättäytynyt pois koulusta ja ranteet on viillelty moneen kertaan. Että mä en jaksa.
Mitä apua?
Lapsella on oikeus olla sellainen kuin on.
No vaikka puhe- tai toimintaterapiaa, adhd-lääkitystä, neuropsykologista valmennusta, tai ihan vaan oppimisympäristön järjestämistä lapselle sopivaksi. Mitä kukakin lapsi nyt tarvitsee. Vaikka päiväkoti-ikäinen ei vielä huomaa tarvitsevansa tukitoimia, kouluikäinen kyllä jo alkaa huomata, että hän on erilainen tai asiat ovat hänelle vaikeita. Mutta hänkin on lapsi, joka ei osaa pyytää, että voisinko saada pienryhmän jossa on helpompi keskittyä tai apua käsitteellisen kielen omaksumiseen. Se on aikuisen tehtävä bongata se tuentarve ja tarjota sitä apua, mitä lapsi tarvitsee. On outo harhakuvitelma, että lapsi on aina tyytyväinen, kun saa olla oma itsensä. Tunne siitä, ettei osaa tai on erilainen johtaa itsetunto- ja oppimisvaikeuksiin.
Ja tää kaikki näkyy siitä että lapsi ei tykkää pahanmakuisesta laitosruoasta?
Tyhmyyttään voi toki julistaa noinkin, mutta se ei ole kannattavaa. Jokainen normaaliälyinen tajuaa, että sitä vartenhan se psykologi tulisi kuvioihin, että selvitettäisiin, onko kyse vain tykkäämisestä vai onko taustalla jotain isompaa. Äly hoi älä jätä!
Lapsella voi olla ihan sellainen ongelma että vatsa tulee kipeäksi einesruuista.
Millä tavalla leipä muuttuu einekseksi, jos se tarjotaan päiväkodissa? Tai salaatti? Tai peruna? Tai liha? Tai mitä kaikkea siellä nyt onkaan tarjolla.
Päiväkodeissa syödään laitosruokaa. Se on aina einestä ja muuta moskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo älkää ihmeessä ottako apua vastaan ja älkää kuunnelko niitä ihmisiä, jotka viettävät teidän lastenne kanssa 10h päivässä. Ei kannata sittenkään korvaansa lotkauttaa kun koulusta muutaman vuoden päästä viestitetään, että olisi hyvä hakea lapselle apua/tutkimuksia. Kannattaa herätä tähän asiaan sitten kun se nuori on jo jättäytynyt pois koulusta ja ranteet on viillelty moneen kertaan. Että mä en jaksa.
Mitä apua?
Lapsella on oikeus olla sellainen kuin on.
No vaikka puhe- tai toimintaterapiaa, adhd-lääkitystä, neuropsykologista valmennusta, tai ihan vaan oppimisympäristön järjestämistä lapselle sopivaksi. Mitä kukakin lapsi nyt tarvitsee. Vaikka päiväkoti-ikäinen ei vielä huomaa tarvitsevansa tukitoimia, kouluikäinen kyllä jo alkaa huomata, että hän on erilainen tai asiat ovat hänelle vaikeita. Mutta hänkin on lapsi, joka ei osaa pyytää, että voisinko saada pienryhmän jossa on helpompi keskittyä tai apua käsitteellisen kielen omaksumiseen. Se on aikuisen tehtävä bongata se tuentarve ja tarjota sitä apua, mitä lapsi tarvitsee. On outo harhakuvitelma, että lapsi on aina tyytyväinen, kun saa olla oma itsensä. Tunne siitä, ettei osaa tai on erilainen johtaa itsetunto- ja oppimisvaikeuksiin.
Ja tää kaikki näkyy siitä että lapsi ei tykkää pahanmakuisesta laitosruoasta?
Tyhmyyttään voi toki julistaa noinkin, mutta se ei ole kannattavaa. Jokainen normaaliälyinen tajuaa, että sitä vartenhan se psykologi tulisi kuvioihin, että selvitettäisiin, onko kyse vain tykkäämisestä vai onko taustalla jotain isompaa. Äly hoi älä jätä!
Lapsella voi olla ihan sellainen ongelma että vatsa tulee kipeäksi einesruuista.
Millä tavalla leipä muuttuu einekseksi, jos se tarjotaan päiväkodissa? Tai salaatti? Tai peruna? Tai liha? Tai mitä kaikkea siellä nyt onkaan tarjolla.
Päiväkodeissa syödään laitosruokaa. Se on aina einestä ja muuta moskaa.
Ahaa! Kyse olikin vain siitä, ettet tiedä, mitä eines tarkoittaa. Nimittäin ihan samoja salaatteja ja leipiä ja perunoita ja muutakin siellä tukussa myydään kuin kaupassakin. Ja tukustahan keskuskeittiöt raaka-aineet ostavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on täysin ymmärrettävää että lapsi ei halua syödä päiväkodin ruokaa joka on enimmäkseen suoraansanottuna aika kuvottavaa. Itse töissä päiväkodissa laitoshuoltajana ja hävettää tarjota sellaista lapsille. Suurin osa ruoasta palautuukin keittiöön ja siellä bioroskikseen.
Miksi laitoshuoltaja (eli siivooja?) tarjoilee ruuat?
Laitoshuoltaja ei ole pelkkä siivooja. Monissa paikoissa kuten päiväkodeissa ja sairaaloissa kuuluu myös ruokapuoli, meillä laitoshuoltaja tekee aamupalan eli puuron itse ja muut valmiit ruoat jakaa ryhmiin, tekee ruokatilaukset yms.
Olisin itsekin varmasti tarvinnut psykologia jos mun olisi pitänyt 3,5-vuotiaana muuttaa joka viikko. Todella raskasta olisi aikuiselle saati sitten pienelle lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo älkää ihmeessä ottako apua vastaan ja älkää kuunnelko niitä ihmisiä, jotka viettävät teidän lastenne kanssa 10h päivässä. Ei kannata sittenkään korvaansa lotkauttaa kun koulusta muutaman vuoden päästä viestitetään, että olisi hyvä hakea lapselle apua/tutkimuksia. Kannattaa herätä tähän asiaan sitten kun se nuori on jo jättäytynyt pois koulusta ja ranteet on viillelty moneen kertaan. Että mä en jaksa.
Mitä apua?
Lapsella on oikeus olla sellainen kuin on.
No vaikka puhe- tai toimintaterapiaa, adhd-lääkitystä, neuropsykologista valmennusta, tai ihan vaan oppimisympäristön järjestämistä lapselle sopivaksi. Mitä kukakin lapsi nyt tarvitsee. Vaikka päiväkoti-ikäinen ei vielä huomaa tarvitsevansa tukitoimia, kouluikäinen kyllä jo alkaa huomata, että hän on erilainen tai asiat ovat hänelle vaikeita. Mutta hänkin on lapsi, joka ei osaa pyytää, että voisinko saada pienryhmän jossa on helpompi keskittyä tai apua käsitteellisen kielen omaksumiseen. Se on aikuisen tehtävä bongata se tuentarve ja tarjota sitä apua, mitä lapsi tarvitsee. On outo harhakuvitelma, että lapsi on aina tyytyväinen, kun saa olla oma itsensä. Tunne siitä, ettei osaa tai on erilainen johtaa itsetunto- ja oppimisvaikeuksiin.
Ja tää kaikki näkyy siitä että lapsi ei tykkää pahanmakuisesta laitosruoasta?
Tyhmyyttään voi toki julistaa noinkin, mutta se ei ole kannattavaa. Jokainen normaaliälyinen tajuaa, että sitä vartenhan se psykologi tulisi kuvioihin, että selvitettäisiin, onko kyse vain tykkäämisestä vai onko taustalla jotain isompaa. Äly hoi älä jätä!
Lapsella voi olla ihan sellainen ongelma että vatsa tulee kipeäksi einesruuista.
Millä tavalla leipä muuttuu einekseksi, jos se tarjotaan päiväkodissa? Tai salaatti? Tai peruna? Tai liha? Tai mitä kaikkea siellä nyt onkaan tarjolla.
Päiväkodeissa syödään laitosruokaa. Se on aina einestä ja muuta moskaa.
Ahaa! Kyse olikin vain siitä, ettet tiedä, mitä eines tarkoittaa. Nimittäin ihan samoja salaatteja ja leipiä ja perunoita ja muutakin siellä tukussa myydään kuin kaupassakin. Ja tukustahan keskuskeittiöt raaka-aineet ostavat.
Laitosruoassa on säilöntä- ja lisäaineita. Runsain mitoin. Virolaiset kumiperunat vuosien takaa, raasteissakin jotain etikkaista joka kääntää vatsan ympäri.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin tosissani huolen, joka päiväkodista on kerrottu. Siellä opettajat ja hoitajat ovat tekemisissä aika monen tuon ikäisen lapsen kanssa. Kyllä he huomaavat, jos lapsella on jotain "poikkeavaa", mihin olisi hyvä puuttua. Mitä aikaisemmin, sen parempi. Ei sieltä jokaiselle 3,5v suositella psykologin yhteydenottoa. Olisin itse aika utelias, mitä psykologilla on sanottavaa lapsestani.
Ei se ihan noinkaan ole. Tiedän lukuisia esimerkkejä huolihullutuksesta, jossa lapsesta on alettu ihan heppoisin perustein leipomaan erityilasta. Ja jostain syystä silmätikuiksi joutuvat ujot ja kiltit lapset, joille tehdään "diagnoosia" aspergerista jne. Kumma kun lastentarhanopettajia tuntuu ärsyttävän hiljaiset, harmittomat lapset vaikka julkisuudessa valittavat väkivaltaisista, aggressiivisisra lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo älkää ihmeessä ottako apua vastaan ja älkää kuunnelko niitä ihmisiä, jotka viettävät teidän lastenne kanssa 10h päivässä. Ei kannata sittenkään korvaansa lotkauttaa kun koulusta muutaman vuoden päästä viestitetään, että olisi hyvä hakea lapselle apua/tutkimuksia. Kannattaa herätä tähän asiaan sitten kun se nuori on jo jättäytynyt pois koulusta ja ranteet on viillelty moneen kertaan. Että mä en jaksa.
Mitä apua?
Lapsella on oikeus olla sellainen kuin on.
No vaikka puhe- tai toimintaterapiaa, adhd-lääkitystä, neuropsykologista valmennusta, tai ihan vaan oppimisympäristön järjestämistä lapselle sopivaksi. Mitä kukakin lapsi nyt tarvitsee. Vaikka päiväkoti-ikäinen ei vielä huomaa tarvitsevansa tukitoimia, kouluikäinen kyllä jo alkaa huomata, että hän on erilainen tai asiat ovat hänelle vaikeita. Mutta hänkin on lapsi, joka ei osaa pyytää, että voisinko saada pienryhmän jossa on helpompi keskittyä tai apua käsitteellisen kielen omaksumiseen. Se on aikuisen tehtävä bongata se tuentarve ja tarjota sitä apua, mitä lapsi tarvitsee. On outo harhakuvitelma, että lapsi on aina tyytyväinen, kun saa olla oma itsensä. Tunne siitä, ettei osaa tai on erilainen johtaa itsetunto- ja oppimisvaikeuksiin.
Ja tää kaikki näkyy siitä että lapsi ei tykkää pahanmakuisesta laitosruoasta?
Tyhmyyttään voi toki julistaa noinkin, mutta se ei ole kannattavaa. Jokainen normaaliälyinen tajuaa, että sitä vartenhan se psykologi tulisi kuvioihin, että selvitettäisiin, onko kyse vain tykkäämisestä vai onko taustalla jotain isompaa. Äly hoi älä jätä!
Lapsella voi olla ihan sellainen ongelma että vatsa tulee kipeäksi einesruuista.
Millä tavalla leipä muuttuu einekseksi, jos se tarjotaan päiväkodissa? Tai salaatti? Tai peruna? Tai liha? Tai mitä kaikkea siellä nyt onkaan tarjolla.
Päiväkodeissa syödään laitosruokaa. Se on aina einestä ja muuta moskaa.
Ahaa! Kyse olikin vain siitä, ettet tiedä, mitä eines tarkoittaa. Nimittäin ihan samoja salaatteja ja leipiä ja perunoita ja muutakin siellä tukussa myydään kuin kaupassakin. Ja tukustahan keskuskeittiöt raaka-aineet ostavat.
Laitosruoassa on säilöntä- ja lisäaineita. Runsain mitoin. Virolaiset kumiperunat vuosien takaa, raasteissakin jotain etikkaista joka kääntää vatsan ympäri.
Meillä päiväkodissa kasvattajat tilaa ruoan itselleen ruoan hiivattomana koska laitosruoan hiivauute saa vatsan turpoamaan ja alkaa pierettää. Lapset eivät voi valita.
Ammattihuolestujat asialla. Uupuvat työhönsä ja vaativat huolilisää palkkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuu vuoroviikoin äidillä/isällä. Isosisko läsnä aina. Toista vanhempaa näkee keskellä toisen viikkoa. Täysin normaali järjestely nykyään. Tuskin edes muistaa aikaa jolloin asuttiin kaikki saman katon alla. Ei ole kumpikaan lapsi mitenkään oireillut tästä ikinä ja näin mennään jo kolmatta vuotta
Kolmatta vuotta? Eli lapsi ollut alle 1,5v, kun alkanut vuoroviikkojärjestely? Ei ihme, että traumatisoitunut, vuoroviikkojärjestely sopii vasta kouluikäisille ja silloinkin lapsen mielipidettä ja jaksamista kuunnellen
Jos olisit tutustunut aiheeseen liittyvään tieteelliseen kirjallisuuteen niin tietäisit että erotilanteessa vuoroviikkoasuminen mikäli se voidaan järkevästi järjestää on lapselle paras vaihtoehto. Toki pienille lapsille viikko eroa toisesta vanhemmasta on liian pitkä aika ja siksi pitäisikin tavata toista vanhempaa myös toisen viikolla ja juuri näin olemme tehneet. En ihmettele että av:n yh armeija silti yläpeukuttaa sillä kivahan se on ajatella että se oma toiminta olisi lapselle paras vaihtoehto. Ei ole. Nämä lapset jotka kasvavat käytännössä ilman toista vanhempaa tai näkevät toista vanhempaan esim. vain joka toinen viikonloppu ovat niitä jotka kasvavat moniongelmaisiksi..
Hei ap, ymmärrän reaktiosi. Meillä kohta 3,5v lapsi, joka aloitti vähän alle 3-vuotiaana päivähoidossa. Olin huomannut jo aiemmin, että kehityksessä on jotain mitä pitäisi tarkastella ja siksi hainkin tukea jo ennen hoidon aloitusta (puheterapia). SILTI ensimmäinen vasukeskustelu sai minut melkein itkemään, kun vakaope luetteli yhteen putkeen aivan kaiken, mikä lapsessani on pielessä tai ei ole ns. normaalilla kehitystasolla. Keksi yhden ainoan vähän positiivisemman asian näiden vastapainoksi, vaikka mielestäni lapsella on useita hyviä ominaisuuksia.
Me ollaan nyt jonossa psykologille, jonka tarkoitus on tarkastella lapsen kehitystasoa yleisesti muutenkin kuin puheen osalta. Se kuulosti myös minusta alkuun pelottavalta ja koin, että sekä puheterapeutti että päiväkodin henkilökunta syyllistivät minua lapsen ongelmista. Ja minä en todellakaan ole ummistanut silmiäni lapsen kehityshaasteilta, että minua olisi pitänyt jotenkin "herätellä" todellisuuteen.
Älä kuitenkaan ota sitä henkilökohtaisesti. Se on iso etu, jos lapsi pääsee käymään psykologilla. Jos kaikki on normaalisti, se on hyvä, jos ei, niin sitten asioita voidaan edistää. Päiväkodin henkilökunta osaa oman työnsä, mutta ulosanti vanhemmille voi usein olla aika töksähtävää ja ajattelematonta. Voi olla, että sinullekin asia on esitetty vähän töksähtävästi.
Mutta sitten on sellaisia tuentarpeita, jotka korostuu tietyssä ympäristössä ja näkyy vähemmän toisessa. Rauhallinen koti ja iso lapsiryhmä on aika erilaisia paikkoja toimia. Esim. keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmat näkyy vähemmän rauhallisessa kotiympäristössä kuin isossa lapsiryhmässä. Tai leikkitaitojen ongelmat ei näy välttämättä kotona, jossa leikkikaveri on aina vanhempi tai isosisarus eli taitava leikkijä. Tai aggressiivinen käytös kohdistuu vain vanhempiin, muttei näy päiväkodissa jne.