Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te jotka ette yleensä "pety" ihmisiin tai loukkaannu!
25.01.2015 |
Minulla on ongelma että koen helposti (ainakin nykyään) pettyväni ihmisiin. Jossain vaiheessa tulee yleensä kohta että en voi peittää pettymystäni, ja sitten tulee epäsopua, riitaa, jopa välirikko kyseisen ihmisen kanssa.
Tiedostan, että monilla ihmisillä tätä ongelmaa ei ole tai on vain harvoin. Mikä on teidän salaisuutenne?
Odotanko liikaa ihmisiltä vai mitä?
Annan pari esimerkkiä.
Täytin äskettäin pyöreitä vuosia. Lapsuudenystävä, jonka kanssa olemme siitä lähtien olleet viikoittain tekemisissä, ja muistaneet aina myös toistemme syntymäpäivät, ei nyt soittanut ollenkaan onnitellakseen. Hän muisti kyllä synttärit ja lähetti kaverinsa mukana (joka asuu lähelläni, ovat samassa työpaikassa) suklaarasian ja neulepipon. Olin kutsunut hänet juhliinkin, hän ilmoitti ettei pääse. Kutsu kyllä tuli vasta viikkoa ennen, mutta olisin odottanut että hän tuota viikonloppua olisi vähän varannut mahdollisia pirskeitä varten kun oli kuitenkin tiedossa pyöreä juhlapäivä ja olin jo ääneen miettinyt asiaa. Mitään korttia ei tullut eikä muovikassissa tulleen lahjan mukana ollut lappustakaan, joten en aluksi edes tiennyt keltä se oli.
Kyllä, olin pettynyt.
TOinen´mitä minulle käy usein on se että kuvittelen ihmisten olevan parempia ystäviä kuin mitä he ovat. Koen itse monet henkilöt läheisinä ja puhun heille kuin ystäville. Sitten jossain vaiheessa huomaan, että he välttelevät seuraani ja haluavat olla vain ihan pinnallisesti tekemisissä. Usein uskon ihan oikeasti jos joku pyytää tulemaan käymään tai sanoo että mennään joskus leffaan tai kahville tai jumppaan. Sitten kun kysyn, niin joko ei tule vastausta ollenkaan, tai yleisemmin niin että juuri silloin ei käy. Seuraavallakaan kerralla ei juuri silloin käy. Eikä seuraavalla jne. Olen ihan sinisilmäisesti uskonut näihin selityksiin joidenkin ihmisten kohdalla jopa kolmattakymmenettä vuotta! Lienee turha sanoa että nyt kun olen oivaltanut asian oikean laidan, niin olen ollut todella pettynyt, voi myös sanoa että masentunut ja alakuloinen. Ikään kuin olisin elänyt puolet elämääni valheessa ja jossain näytelmässä.
Kommentit (62)
Minäkään en yleensä pety ihmisiin ja varmaankin syy on juuri siinä, millaisia odotuksia asetan ihmissuhteilleni. En kuitenkaan tunnistaudu kylmäksi tai kovaksi, vaan olen pikemminkin joustava ja suvaitsevainen.
Odotukseni tavallaan mukautuvat ihmissuhteen mukaan: jos huomaan, että joku ihminen on esimerkiksi hyvin ailahtelevainen tai vaikkapa impulsiivinen, niin en sitten odotakaan hänen esimerkiksi pitävän kiinni sovituista treffiajoista. Minulla on yksi tällainen ystävä lapsuudesta, hän myöhästyy aina ja kaikkialta, ja peruu usein tapaamisia viime hetkellä. Se ei ärsytä, koska osaan jo odottaa sitä :) Tämä ystävä on minulle tärkeä, koska hänen spontaaniutensa tuo mukanaan myös sellaista rakastettavaa välittömyyttä, elämäniloa, intoa. Virkistyn hänen seurassaan. Samaan tapaan kuin hän saattaa perua tapaamisia hän saattaa myös ilmestyä ilmoittamatta. Suunnitelmat muuttuvat, yhtäkkiä tehdään ex tempore -remonttia hänen kotonaan, juodaan punaviiniä :) Ihana ihminen.
Toinen ystävä taas on sellainen, että kaikki suunnitellaan hyvin tarkasti. Hän perehtyy asioihin, haluaa järjestää viikonloppureissuja ja miettiä niille ohjelmaa hyvin tarkasti. Pettyisin varmaan tähän ystävään, jos hän joskus peruisi viime hetkellä, mutta hän ei tee niin. Hänen kanssaan on kiva vierailla kulttuurikohteissa, joista hän tietää paljon enemmän kuin minä ja jakaa tietämystään. En myöskään odota tältä ystävältä tuon toisen ystävän suoruutta ja spontaaniutta, koska se ei tule häneltä luonnostaan.
Tässä pari esimerkkiä, joilla yritän valaista sitä, että jos ajatusmallit ja "oikeat" tavat toimia ystävyyssuhteissa ovat kovin kiveen hakattuja, niin joihinkin ystäviin väistämättä pettyy - me ihmiset kun olemme erilaisia. Mutta jos taas ottaa huomioon ystäviensä yksilöllisen luonteen ja asettaa odotukset niiden mukaisesti, niin harvoin joutuu pettymään. Lisäksi suosittelen, että jos petytte johonkuhun, niin kannattaa ensimmäiseksi ajatella, että ko. henkilön tarkoitus ei ollut paha. Ja miettiä tilannetta hänen kannaltaan. Meillä jokaisella on hetkiä, jolloin emme osaa tai jaksa olla "ihanneystäviä", todellinen ystävä ymmärtää tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 10:10"][quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 10:06"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 00:21"][quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 23:36"] Kylmiä ja kovia ihmìsiä ovat sellaiset, jota eivät muka koskaan pety, jotka eivät mitään keltään odota ja jotka eivät tarvitse ketään oman perheen ulkopuolelta! [/quote] Miksi kylmä ja kova esitetään aina negatiivisena luonteena? Se auttaa selviytymään monesta asiasta elämässä! [/quote] No huh huh. Vaikka siksi, että sellainen ei ole kovin inhimillistä.......
[/quote]Vain positiiviset asiatko olisivat inhimillisiä? Inhimillisyys tarkoittaa ihmisyyteen liittyvää.
[/quote]
Tarkoittakoon mitä tarkoittaa, mutta normaalia se ei ole, eikä ihmiset pidä kylmistä ihmisistä!
Muuttakoon vaikka autiolle saarelle sitten normi ihmisten mieliä pahoittamasta.
Tätä ketjua lukiessani huomaan, että minulla on paljon vielä opittavaa. Vaikka oppisin olemaan vähän kovempi ja vähemmän herkkä,en usko että minusta tulee sellaista ettei mikään saa minua pahoittamaan mieltäni. Minusta ei vaan ole siihen, olen aika pohdiskeleva ja herkkävaistoinen, joten sellainen elämään kevyesti ja huolettomasti suhtautuminen ei ole minulle helppoa. Toisaalta en kovin helposti näytä ulospäin pahastumistani, joten en ole mikään ruikuttajatyyppi. Yritän aina myös asettua toisen asemaan etten vaan itse aiheuta kenellekään pahaa mieltä turhaan. Asioista voidaan puhua jämäkästikin kunhan pysytään asiallisina. Suorasukaisuus ja hienotunteisuus on hyvä mutta haastava yhdistelmä!
En loukkaannu tai pety helposti ( tai oikeastaan ollenkaan), koska olen kokenut sen valaistumisen, että maailma ei pyöri ympärilläni ja kaikki ihmiset ovat vajavaisia, kuten minäkin. Minäkin unohtelen, joskus elämässäni on tärkeämpiä asioita kuin ystävän huolet tai synttärit. Päähän vain ei mahdu kaikki asiat yhtäaikaa. Paras ystäväni ei tullut isoille synttäreilleni, ei peruutusta, ei soittoa. Juhlien jälkeen otin yhteyttä, oli saanut äkillisen ahdistuskohtauksen. Kuittasimme sen huumorilla ja pidimme kaksistaan korvausjuhlat! Jos olisin loukkaantunut, hieno ystävyys olisi saanut särön. Nyt se vain vahvistui.
Samis!
En edes koe olevani takertuva, näen ystäväni tiheimmillään kerran kuussa. Suurinta osaa kerran - 2 krt vuodessa. Muun ajan olen töissä, harrastuksissani tai yksin kotona.
Joidenkin toiminta on vaan niin käsittämätöntä. Esimerkiksi opiskeluaikainen "bestikseni", joka katosi tyystin maan päältä löydettyään poikaystävän. Naimisissa on nykyään ja kai kaksi lasta, muualta olen kuullut. Vuosiin en ole nähnyt vaikka asuu alle 10km päässä. Katkaisi vain yhteydenpidon heti kun poikkis löytyi. Luulin, että olemme kavereita, mutta olinkin ilmeisesti vain wing woman jota tarvittiin miehenmetsästyksen ajaksi.
Sama toinen opiskeluajan hyvä kaveri. Viimeiset 4 vopiskeluvuotta vietimme hyvin paljon aikaa yhdessä suuremmassa kaveriporukassa. Valmistuttuamme tämä kaveri muutti takaisin kotipaikkakunnalleen ja siellä kävin pari kertaa kun kutsuttiin. Sitten, ei enää mitään. Ei tullut kutsua häihin eikä tupaantuliaisiin, nykyään en tiedä yhtään missä tuo asuu ja missä on töissä.
Itse "näen vaivaa", jotta voisin tavata ystäviäni. Järjestelen työvuoroja, olen valmis matkustamaan kauaskin jne. Ja aina se ottaa päähän kun on sovitusti varannut jonkun viikonlopun vapaaksi, vaihdellut työvuoroja, ja sitten toinen ilmoittaakin viikkoa tai kahta ennen että niin ei onnistukaan, hänellä on töitä. Eli toisin sanoen ei ole viitsinyt nähdä samaa vaivaa kuin minä eikä vaan ole vaivautunut ilmoittamaan asiasta ennen kuin viime tipassa. Sama ala, samat kuviot, tiedän siis että homma onnistuisi jos se toinen vain haluaisi. Ja olen ehkä tyhmä, mutta tosiaan jos kaveri ehdottaa, että mennään hei Leville pääsiäisenä joojoo, otetaan joku pieni mökki ja X ja Y pyydetään kanssa mukaan, otetaan mökki sieltä samasta paikasta kuin viimeksi ja joo otetaan auto mukaan vai pitäiskö sittenkin lentää jne, niin minä uskon siihen, että Levin matkaa suunnitellaan ja varaan hyvissä ajoin sen pääsiäisen vapaaksi. Mutta ilmeisesti suurin osa ihmisistä puhelee tuollaisia lämpimikseen, vailla mitään aikomusta koskaan toteuttaa näitä ehdotuksiaan.
Omasta lapsuudestani on jäänyt mieleen vanhan tätitni kommentti, että ystävistä kannattaa pitää kiinni. Täti itse oli klassisesti unohtanut kaikki kaverinsa ja "laittanut perheen etusijalle" ja jäi näin ollen täysin yksin siinä vaiheessa kun lapset muuttivat muualle ja puoliso menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen nuorehkolla iällä. Minusta on myös outoa, että jotkut päivittelevät, että vieläkös sinä olen tekemisissä lapsuudenkaverien kanssa. Tietty olen! Vaikka nähdään ehkä se kerta vuodessa, niin kyllä yli neljännesvuosisadan elämässäni olleet ihmiset ovat minulle tärkeitä ja toivon, että pidämme jollain tapaa yhteyttä hautaan saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 11:38"]
Joidenkin toiminta on vaan niin käsittämätöntä. Esimerkiksi opiskeluaikainen "bestikseni", joka katosi tyystin maan päältä löydettyään poikaystävän. Naimisissa on nykyään ja kai kaksi lasta, muualta olen kuullut. Vuosiin en ole nähnyt vaikka asuu alle 10km päässä. Katkaisi vain yhteydenpidon heti kun poikkis löytyi. Luulin, että olemme kavereita, mutta olinkin ilmeisesti vain wing woman jota tarvittiin miehenmetsästyksen ajaksi.
[/quote]
Tuskin olit mikään pelkkä wing woman, vaan ihan aito kaveri hänelle. Mutta kaikki eivät ajattele kuten sinä, että kaveruuksien pitäisi kestää loppuelämä. Meitä on sellaisia, jotka syvästi iloitsemme kaveruudesta kun sitä on, mutta emme mitenkään erityisemmin yritä pitää siitä kiinni, jos elämäntilanteet vievät erilleen. Sitten on uusien mielenkiintoisten kaverien aika, ja tämä mitenkään halveksimatta niitä vanhoja.
Osa ihmisistä on myös sen verran vähän sosiaalisia, että eivät parisuhteen lisäksi jaksa muita ihmissuhteita. Heidänkö pitäisi vaan hampaat irvessä väkisin tapailla kaikkia ihmisiä elämänsä varrelta ettei näille tule paha mieli? Sillä ei mitään väliä että he itse ahdistuisivat "pakko-ihmissuhteista".
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 11:38"]
Sama toinen opiskeluajan hyvä kaveri. Viimeiset 4 vopiskeluvuotta vietimme hyvin paljon aikaa yhdessä suuremmassa kaveriporukassa. Valmistuttuamme tämä kaveri muutti takaisin kotipaikkakunnalleen ja siellä kävin pari kertaa kun kutsuttiin. Sitten, ei enää mitään. Ei tullut kutsua häihin eikä tupaantuliaisiin, nykyään en tiedä yhtään missä tuo asuu ja missä on töissä.
[/quote]
Sellaista elämä on, välillä elämänolosuhteet vievät erilleen. Toisin kuin sinun, monen meistä mielestä siinä ei ole mitään surullista tai ikävää.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 11:38"]
Itse "näen vaivaa", jotta voisin tavata ystäviäni. Järjestelen työvuoroja, olen valmis matkustamaan kauaskin jne. Ja aina se ottaa päähän kun on sovitusti varannut jonkun viikonlopun vapaaksi, vaihdellut työvuoroja, ja sitten toinen ilmoittaakin viikkoa tai kahta ennen että niin ei onnistukaan, hänellä on töitä. Eli toisin sanoen ei ole viitsinyt nähdä samaa vaivaa kuin minä eikä vaan ole vaivautunut ilmoittamaan asiasta ennen kuin viime tipassa. Sama ala, samat kuviot, tiedän siis että homma onnistuisi jos se toinen vain haluaisi. Ja olen ehkä tyhmä, mutta tosiaan jos kaveri ehdottaa, että mennään hei Leville pääsiäisenä joojoo, otetaan joku pieni mökki ja X ja Y pyydetään kanssa mukaan, otetaan mökki sieltä samasta paikasta kuin viimeksi ja joo otetaan auto mukaan vai pitäiskö sittenkin lentää jne, niin minä uskon siihen, että Levin matkaa suunnitellaan ja varaan hyvissä ajoin sen pääsiäisen vapaaksi. Mutta ilmeisesti suurin osa ihmisistä puhelee tuollaisia lämpimikseen, vailla mitään aikomusta koskaan toteuttaa näitä ehdotuksiaan.
[/quote]
Sinulla on selvästi hyvin suuri sosiaalisuuden tarve. Mutta kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä, heille voi muut asiat olla elämässä tärkeämpiä. Eivät he ole sen takia huonompia tai parempia. Ja jos heidän kanssaan haluaa olla tekemisissä, täytyy vaan hyväksyä että ovat sellaisia kuin ovat, eikä muuksi muutu. Aina voi toki valita myös sen, ettei ole enää tekemisissä.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 11:38"]
Omasta lapsuudestani on jäänyt mieleen vanhan tätitni kommentti, että ystävistä kannattaa pitää kiinni. Täti itse oli klassisesti unohtanut kaikki kaverinsa ja "laittanut perheen etusijalle" ja jäi näin ollen täysin yksin siinä vaiheessa kun lapset muuttivat muualle ja puoliso menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen nuorehkolla iällä. Minusta on myös outoa, että jotkut päivittelevät, että vieläkös sinä olen tekemisissä lapsuudenkaverien kanssa. Tietty olen! Vaikka nähdään ehkä se kerta vuodessa, niin kyllä yli neljännesvuosisadan elämässäni olleet ihmiset ovat minulle tärkeitä ja toivon, että pidämme jollain tapaa yhteyttä hautaan saakka.
[/quote]
Kaikille meistä täysin yksin oleminen ei ole surullista ollenkaan. Itsekin olen tällä hetkellä omasta valinnastani täysin yksin, ainoa yhteys ihmisiin että velvollisuudentunteesta pidän vanhoihin vanhempiini yhteyttä. Hirveän ahdistavaa minun kaltaiseni mielestä tuollainen odotus, että jos toiseen "sekaantuu" eli kaverustuu hänen kanssaan, niin sitten on odotus että pitäisi pitää yhteyttä loppuelämä.
Suurin osa ihmisistä on minulle samantekeviä. Olen liian suorapuheinen, vaikka en aina tarkoita todellakaan pahaa. Itse en loukkaannu juuri mistään, ehkä juuri tuon vuoksi että vain harvoilla ihmisillä on minulle todellista merkitystä. Ne ihmiset, jotka ovat minulle tärkeitä ovat sitä todella, heitä en halua missään nimessä loukata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 10:00"][quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 15:29"]Esimerkeistä toinen oli kuin omasta elämästäni. Ensimmäinen ei, sillä olisin iloinen jos joku ei-sukulainen muistaisi synttärini edes jotenkin. Tunnistan omaksi ongelmakseni nimenomaan sen, että välitän liikaa, oletan ystävyyttä siinä missä vastapuoli vain tuota toisten kuvaamaa "oli kiva keskustelu, se siitä" ja petyn, kun huomaan että minusta ei sittenkään välitetä. Tiedän, että minusta saisi hyvän ystävän, mutta tuntuu, että ystävyyttäni ei tarvita. En pysty suhtautumaan ihmisiin pinnallisesti, ja siksi koen aina tulleeni hylätyksi, kun huomaan, että minuun suhtaudutaan pinnallisesti. Olen nykyään aika yksinäinen, koska olen tietoisesti vähentänyt yhteydenpitoa ihmisiin, jotka tekevät oloni pettyneeksi.
[/quote]
Hei. Tuo kuulosti kuin minun tekstiltäni. Haluatko vaikka s.postikaverin? Jos kiinnostuit säponi on: aityli-@luukku.com
Muutkin samanhenkiset saa toki kirjoitella!
[/quote]
Kiitos mielenkiinnosta ja rohkeudesta. Ehkä otan yhteyttä, vaikka epäilen, että tyrkytät yhteystietojasi vähän kaikille. No ei se väärin oo, mutta minä saatan kuvitella, että juuri mun teksti pysäytti, eikä niin että spämmäät vakiokommenttina tuon osoitteen. Tai en tiedä teetkö näin, mutta mun kyyninen mieli olettaa niin.
Hyvä ketju, laittaa miettimään ihmissuhteiden monimutkaisuutta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylmiä ja kovia ihmìsiä ovat sellaiset, jota eivät muka koskaan pety, jotka eivät mitään keltään odota ja jotka eivät tarvitse ketään oman perheen ulkopuolelta!
En oikeastaan odota ystäviltä mitään. Heidän kanssaan on mukava olla ja viettää aikaa, mutta en ala esim analysoimaan sitä miksi he eivät muista minua syntymäpäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 23:36"]Kylmiä ja kovia ihmìsiä ovat sellaiset, jota eivät muka koskaan pety, jotka eivät mitään keltään odota ja jotka eivät tarvitse ketään oman perheen ulkopuolelta!
[/quote]
En pidä itseäni kylmänä tai kovana. Toki tunnen pettymystä joskus, mutta en muista että olisin pettynyt ystäviin. Tarvitsen ystäviä, nautin toimia ihmisten kanssa niin töissä kuin vapaa-aikana.
AP ainakin kuulostaa vähän lapselliselta ja dramaattiselta, mutta en loukkaantuisi tai pettyisi häneen jos tämä olisi lähtöoletuskin. Yleensä kun pitää riman tarpeeksi alhaalla niin voi vain yllättyä ositiivisesti toisista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 23:36"]
Kylmiä ja kovia ihmìsiä ovat sellaiset, jota eivät muka koskaan pety, jotka eivät mitään keltään odota ja jotka eivät tarvitse ketään oman perheen ulkopuolelta!
[/quote]
Miksi kylmä ja kova esitetään aina negatiivisena luonteena? Se auttaa selviytymään monesta asiasta elämässä!
Ap, mahtava aloitus! Olen miettinyt paljon samoja asioita. Olen sitä sorttia, että kaipaan muutamaa syvällistä ihmissuhdetta. Että tuntuisi, että on samalla aaltopituudella jonkun kanssa ja voi luottaa. Olen pettynyt samalla tavalla kuin sinäkin. Joissakin vastauksissa hämmentää, että loukkaantuminen olisi merkki huonosta itsetunnosta? Miksi se olisi? Itse en koe, että minulla olisi huono itsetunto. En esimerkiksi pyri miellyttämään tai mielistelemään ketään. Jotkut varmaan ajattelevat minusta mitä ajattelevat, mutta itse olen ihan tyytyväinen itseeni. Kaipaan vain, että saisin tuntea samankaltaisuutta ja luotettavuutta. Miksi se merkitsee teistä huonoa itsetuntoa?
Eri ihmiset on erilaisia ja näkee ystävyyden eri tavalla. Minä olen itse esim. Todella avoin ja seurallinen, on kivaa keksiä spontaanisti jotain tekemistä ja muistaa muita ihmisiä. Lapsuuden ystäväni on introvertti kuka ei koskaan juurikaan puhu tunteistaan (kasvostusten, koska ei osaa. Ollaan puhuttu tekstiviestitse syvällisemmistä asioista ja hän on myöntänyt ettei osaa puhua kasvotusten samalla tavalla) ja hänen tarvitsee aina "valmistautua" tapaamisiin mitä sovimme. Ei siis käy "mitä teet tunnin päästä?" Vaan mieluusti aina päivä-viikko etukäteen sovitaan tapaaminen. Luulin että minussa vika, mutta selvisi että hän ei kaipaa ihmisseuraa samalla tavalla kuin minä. Ahdistuu ja rasittuu, tykkää yksinolosra. Tykkää siitä että on ystäviä joita nähdä silloin tällöin ja arvostaa "löyhempiä" kaverisuhteita.
Minä en yleensä pety, koska otan kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat. Joku aina myöhästelee, toinen ei koskaan muista soittaa vaikka lupasi, kolmas tarvitsee paljon omaa aikaa jne. Miksi odottaisin heiltä jotakin aivan päinvastaista? Minähän pidän heistä juuri oman itsensä vuoksi. Kaikissa on vikansa, ja samoin kaikilla on vapaus valita millä tavoin viallisia ihmisiä pitää elämässään.
Ja minusta ap:n kaverin ele oli hieno, itse en todellakaan suoriutuisi moisesta. Koska lahjan hankinta tulisi mieleeni auttamatta liian myöhään. Elän hetkessä, ja ystävilleni se on ihan ok. On niitäkin, joille se ei ole ollut ok, mutta silloin onkin parempi ettei yritetä hampaat irvessä väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä on minulle samantekeviä. Olen liian suorapuheinen, vaikka en aina tarkoita todellakaan pahaa. Itse en loukkaannu juuri mistään, ehkä juuri tuon vuoksi että vain harvoilla ihmisillä on minulle todellista merkitystä. Ne ihmiset, jotka ovat minulle tärkeitä ovat sitä todella, heitä en halua missään nimessä loukata.
Minusta ihmisistä ei ole apua vaan haittaa joka vie oman keskittymiskyvyn itse tekemisestä pois valvomaan mitä ne seuraavaksi taas säheltää. Pakko valvoa ettei synny jälleen jotain katastrofia eikä se silloinkaan auta kun osa haluaa väkisin toimia vastoin toisen ohjeita ja loukkaantuvat siitä että heille kerrotaan fysiikan lakeja tai muuta faktaa miksi heidän käsityksensä asioita on toimimaton.
Hyvä vanha ketju! Minulla juuri nyt samanlaisia ajatuksia kuin ap:lla.
Tuo ajatus siitä, että pitäisi kasvattaa itsetuntoa on varmastikin se avainjuttu.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 23:36"]
Kylmiä ja kovia ihmìsiä ovat sellaiset, jota eivät muka koskaan pety, jotka eivät mitään keltään odota ja jotka eivät tarvitse ketään oman perheen ulkopuolelta!
[/quote]
Miksi pitäisi tarvita ketään oman perheen ulkopuolelta? Siinä että hoitaa omat lapsensa ja auttaa iäkkäitä sukulaisia, hoitaa sisarussuhteet ja pitää yhteyttä omiin vanhempiinsa ja auttaa heitäkin jos on tarvetta, on sen verran paljon hommaa, että siihen se vähäinen vapaa-aika helposti menee. Sitä on jo niin tarvittu ja tarvitsee itsekin niitä sukulaisiaan, ettei paukkuja jää hirveästi sellaisiin ystävyyssuhteisiin, joissa toinen on kovin tarvitseva.