Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te jotka ette yleensä "pety" ihmisiin tai loukkaannu!
25.01.2015 |
Minulla on ongelma että koen helposti (ainakin nykyään) pettyväni ihmisiin. Jossain vaiheessa tulee yleensä kohta että en voi peittää pettymystäni, ja sitten tulee epäsopua, riitaa, jopa välirikko kyseisen ihmisen kanssa.
Tiedostan, että monilla ihmisillä tätä ongelmaa ei ole tai on vain harvoin. Mikä on teidän salaisuutenne?
Odotanko liikaa ihmisiltä vai mitä?
Annan pari esimerkkiä.
Täytin äskettäin pyöreitä vuosia. Lapsuudenystävä, jonka kanssa olemme siitä lähtien olleet viikoittain tekemisissä, ja muistaneet aina myös toistemme syntymäpäivät, ei nyt soittanut ollenkaan onnitellakseen. Hän muisti kyllä synttärit ja lähetti kaverinsa mukana (joka asuu lähelläni, ovat samassa työpaikassa) suklaarasian ja neulepipon. Olin kutsunut hänet juhliinkin, hän ilmoitti ettei pääse. Kutsu kyllä tuli vasta viikkoa ennen, mutta olisin odottanut että hän tuota viikonloppua olisi vähän varannut mahdollisia pirskeitä varten kun oli kuitenkin tiedossa pyöreä juhlapäivä ja olin jo ääneen miettinyt asiaa. Mitään korttia ei tullut eikä muovikassissa tulleen lahjan mukana ollut lappustakaan, joten en aluksi edes tiennyt keltä se oli.
Kyllä, olin pettynyt.
TOinen´mitä minulle käy usein on se että kuvittelen ihmisten olevan parempia ystäviä kuin mitä he ovat. Koen itse monet henkilöt läheisinä ja puhun heille kuin ystäville. Sitten jossain vaiheessa huomaan, että he välttelevät seuraani ja haluavat olla vain ihan pinnallisesti tekemisissä. Usein uskon ihan oikeasti jos joku pyytää tulemaan käymään tai sanoo että mennään joskus leffaan tai kahville tai jumppaan. Sitten kun kysyn, niin joko ei tule vastausta ollenkaan, tai yleisemmin niin että juuri silloin ei käy. Seuraavallakaan kerralla ei juuri silloin käy. Eikä seuraavalla jne. Olen ihan sinisilmäisesti uskonut näihin selityksiin joidenkin ihmisten kohdalla jopa kolmattakymmenettä vuotta! Lienee turha sanoa että nyt kun olen oivaltanut asian oikean laidan, niin olen ollut todella pettynyt, voi myös sanoa että masentunut ja alakuloinen. Ikään kuin olisin elänyt puolet elämääni valheessa ja jossain näytelmässä.
Kommentit (62)
Minulla on pari läheistä ystävää. En odota synttäreiltä mitään ihmeellistä. Koska minulla on heidät, niin pinnalliset ihmissuhteet muihin riittävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ainakaan ole minkäänlaisia odotuksia muita ihmisiä kohtaan. Osaan olla yksin ja minulla on hyvä itsetunto.
Petyn hyvin harvoin kehenkään. Oletan että kaikki muutkin ihmiset ovat samanlaisia unohtelevia ja vajavaisia ihmisiä kuten itsekin, joten en odota keneltäkään kovin paljoa. Sitten jos joku yllättää ja vaikka muistaa syntymäpäivänä, olen päinvastoin tosi iloisesti yllättynyt. En myöskään muista milloin olisin loukkaantunut jonkun sanomisista tai tekemisistä. Ajattelen itsekin toisista välillä aika ikäviä juttuja, vaikka pyrinkin välttämään niiden sanomista. En sitten ylläty jos joku ajattelee minusta myös jotain vastaavaa.
Yleisesti ajattelen, että kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä ja kaikilla on omat ongelmansa, joten en odota keneltäkään kovin ihmeellisiä. Tärkeintä on toimia itse sillä tavoin kuin omasta mielestä on oikein, niin on helppo elää oman itsensä kanssa.
Hmm. Minua kai auttaa vähän Asperger, outoa kyllä :D Olen itse asiassa kiinnostunut ihmisistä, mutta liika läheisyys ahdistaa ja pidän kaikista parhaimmatkin ystäväni pienen matkan päässä. En myöskään tykkää pyytää keneltäkään apua tai palveluksia, en odota ihmisiltä mitään vaan valmistaudun aina tekemään kaiken itse, jne. Haluan pitää langat käsissäni, joten en koskaan delegoi, en edes ystävyyden vuorovaikutusta. Tykkään enemmän antaa lahjoja kuin saada niitä, koska en halua jäädä kenellekään velkaa. Valitsen ystäväni hyvien puolten perusteella, ja jos luonteessa on jotain huonoja puolia, yritän navigoida ystävyyden niin, ettei niihin huonoihin puoliin tarvitse törmätä. Tykkään analysoida ihmisiä etäältä ja olla itse näkymätön. Tykkään kuunnella enemmän kuin puhua, joten ei haittaa, jos minua ei huomata. Minua on lähes mahdoton loukata, sillä jos joku käyttäytyy minua kohtaan tarpeettoman julmasti tai idioottimaisesti, lasken, että eipä tuo sitten ystävä ollutkaan, ja unohdan koko ihmisen.
Johtuisiko tuosta?
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 14:30"]Hmm. Minua kai auttaa vähän Asperger, outoa kyllä :D Olen itse asiassa kiinnostunut ihmisistä, mutta liika läheisyys ahdistaa ja pidän kaikista parhaimmatkin ystäväni pienen matkan päässä. En myöskään tykkää pyytää keneltäkään apua tai palveluksia, en odota ihmisiltä mitään vaan valmistaudun aina tekemään kaiken itse, jne. Haluan pitää langat käsissäni, joten en koskaan delegoi, en edes ystävyyden vuorovaikutusta. Tykkään enemmän antaa lahjoja kuin saada niitä, koska en halua jäädä kenellekään velkaa. Valitsen ystäväni hyvien puolten perusteella, ja jos luonteessa on jotain huonoja puolia, yritän navigoida ystävyyden niin, ettei niihin huonoihin puoliin tarvitse törmätä. Tykkään analysoida ihmisiä etäältä ja olla itse näkymätön. Tykkään kuunnella enemmän kuin puhua, joten ei haittaa, jos minua ei huomata. Minua on lähes mahdoton loukata, sillä jos joku käyttäytyy minua kohtaan tarpeettoman julmasti tai idioottimaisesti, lasken, että eipä tuo sitten ystävä ollutkaan, ja unohdan koko ihmisen.
Johtuisiko tuosta?
[/quote] Sama juttu, mua voi loukata verisesti vain kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo mua niin kyrsii se kun sovitaan jotain tapaamisia ja menoja niin sitten ei sovikaan jostain turhan typerästä syystä. Ja sama seuraavalla ja sitä seuraavallakin kerralla. Ja se mikä kyrsii tässä kaikkeista eniten on se ettei vaivauduta edes ilmoittamaan että hei en pääsekään tulemaan. Eli jos en itse kysy että hei oletko tulossa tänään niinkuin sovittiin niin ei hällä olisi aikeissaan ilmoittaa että ei ole tulossa. Että mua oikeesti vituttaa ja surettaa tollanen käytös. Varsinkin jos kyseessä on paraskaveri. Ei oikein kiinnosta enään kysyä lähtiskö minnekkään, kun kuitenkin tulee peruuttamaan koko tapaamisen viimetingassa. Antaa olla.
En pety ihmisiin yksinkertaisesti siitä syystä, etten odota heiltä mitään. En ole koskaan oikein pitänyt ihmisistä muutenkaan. Lapsenakin leikin mielummin yksin, kuin muiden lasten kanssa. En myöskään loukkaannu koskaan, sillä en välitä. Koen ihmissuhteet ja ylipäätään ihmiset niin keskinkertaisina, etten kuluta aivojani sellaisten aiheiden ajatteluun. Mitä vähemmän välitän, sen onnellisempi olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen opetellut olemaan toivomatta mitään. Jos jonkun ihmisen kanssa on hyvä keskustelu, niin sitten on. Kiva, jos tulee tavattua vielä uudelleen, mutta jos ei niin sille ei vain voi mitään. Ennen petyin todella usein kun kuvittelin pienenkin tuttavuuden perusteella, että toinenkin osapuoli olisi halunnut jatkaa kaveruutta tai tutustua pintaa paremmin, nykyään en enää ajattele niin pitkälle. Luulen, että kaveruussuhteissakin on paljon ajoituksesta kiinni, että milloin joku ihminen on sellaisessa mielentilassa, että tätä edes kiinnostaa tutustua paremmin.
Toisaalta ystävien suhteen en samalla tavalla ole joutunut pettymään. Tietysti välillä voi olla hetkiä, että huomaan, että en ole toiselle yhtä korkealla tärkeysjärjestyksessä kuin hän on minulle, mutta ei sillekään voi mitään ja se pettymys on oman pääni sisällä: se toinen ei ole tehnyt mitään väärin. Niin kauan kuin ystävyys on kuitenkin vastavuoroista, niin turha mittailla sitä sen kummemmin.
Lisäksi kannattaa muistaa, että harva ihminen ymmärtää hienovaraisia vihjailuja samalla tavalla kuin vihjailija tarkoittaa. Siis tuossa synttäritapauksessa olisin itse varmaan kuunnellut ja ihan mielenkiinnolla keskustellut juhlista, mutta jos et olisi suoraan sanonut että minutkin on kutsuttu, niin en olisi automaattisesti varannut sitä varten aikaa tai ajatellut olevani kutsuttu.
Pyrin ajattelemaan ihmisistä hyvää. Ajattelen aina ensimmäiseksi, että toinen ei tarkoita loukata, hän vain oli ajattelematon. Ollaan kuitenkin kaikki epätäydellisiä ihmisiä. Minusta tuntuu energian tuhlaukselta loukkaantua pienistä. Kai se on jotenkin temperamentista kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on toisinaan samanlaisia tuntemuksia kuin ap:llä. Luulen, että se johtuu säröistä itsetunnossa, ja sen vahvistaminen on pitkällä jänteellä kaiken a ja o.
Kuitenkin sillä hetkellä kun tuollaiset tunteet nostavat päätään, voi pyrkiä tiedostamaan ne ja päättää, ettei anna huonon itsetunnon aiheuttamien negatiivisten tulkintojen tilanteista ja muiden ihmisten käytöksestä hallita omaa elämää. Sitähän se nimittäin tekee, jos tuppaa pettymään usein pahasti muihin ja jos/kun se näin vaikuttaa ihmissuhteisiin.
Nuo negatiiviset tulkinnat tilanteista ja muiden käytöksestä juontavat juurensa (uskoakseni, ja ainakin itselläni) siitä, että huono itsetunto on ikään kuin "filtteri", jonka läpi näen liian usein asiat tällaisena: Muut ihmiset eivät todellisuudessa pidä minusta eivätkä halua minulle hyvää. Jos he joskus tekevät jotain mistä saattaisin loukkaantua, he todennäköisesti tekevät sen tahallaan. En ansaitse muiden ihmisten välittämistä tai arvostusta, ja muut kyllä näkevät sen, eivätkä siksi välitä minusta eivätkä arvosta minua.
Olen siis muuten aika peruspositiivinen ihminen, mutta tuo edellinen kappale on kuvaus sellaisista syvimmistä alitajunnan peloistani ja epävarmuuksistani, jotka kyllä helposti vaikuttavat siihen miten asiat näen ilman, että edes tajuan sitä. Sen tunnistaminen tekee helpommaksi tajuta sen, että ei, kaikki mitä muut tekevät ei todellakaan liity minuun millään tavalla, ja että läheiseni todennäköisesti haluavat minulle lähtökohtaisesti hyvää.
Mistä sitten omat pettymyksesi johtuvatkaan, toivottavasti tilanne helpottaa sinullakin. :)
Erikoista miten moni vastaaja sanoo, että ei odota ihmisiltä mitään, niin sitten ei voi pettyäkään! Tuohan on melko välinpitämätön asenne!.Kyllä jokaiseen ihmssuhteeseen liittyy joitakin odotuksia, jotkut niistä täyttyvät, jotkut ei, sitten vaan tehdään myönnytyksiä, koska kaikki ollaan kuitenkin epätäydellisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 10:23"]
Hän muisti kyllä synttärit ja lähetti kaverinsa mukana (joka asuu lähelläni, ovat samassa työpaikassa) suklaarasian ja neulepipon. Olin kutsunut hänet juhliinkin, hän ilmoitti ettei pääse. Kutsu kyllä tuli vasta viikkoa ennen, mutta olisin odottanut että hän tuota viikonloppua olisi vähän varannut mahdollisia pirskeitä varten kun oli kuitenkin tiedossa pyöreä juhlapäivä ja olin jo ääneen miettinyt asiaa. Mitään korttia ei tullut eikä muovikassissa tulleen lahjan mukana ollut lappustakaan, joten en aluksi edes tiennyt keltä se oli.
[/quote]
Kuvittelet ystäväsi lukevan ajatuksiasi. Millä telepatialla pitäisi osata varata syntymäpäiväjuhlia varten vapaata, jos varsinainen kutsu tulee viikkoa etukäteen. Hän oli kuitenkin hankkinut lahjan ja laittanut jonkun juhliintulijan mukaan? Ehkä hän kuvitteli, että juhlat olivat se tilaisuus onnitella ja juhlistaa, ja koska hän jäi pois, lähetti edes lahjan.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 22:47"]
Erikoista miten moni vastaaja sanoo, että ei odota ihmisiltä mitään, niin sitten ei voi pettyäkään! Tuohan on melko välinpitämätön asenne!.Kyllä jokaiseen ihmssuhteeseen liittyy joitakin odotuksia, jotkut niistä täyttyvät, jotkut ei, sitten vaan tehdään myönnytyksiä, koska kaikki ollaan kuitenkin epätäydellisiä!
[/quote]
tämä on aika lailla buddhalaista asennetta, ei välinpitämättömyyttä. Buddhalaisuus sanoo, että kaikki kärsimys johtuu odotuksista.
Minä siis noudatan tätä asennetta. Ajattelen, että kukaan ihminen ei ole minulle velkaa, että heidän pitäisi jotain minun eteen tehdä.se synnyttää kiitollisuuden, kun joku sitten jotain tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 15:29"]Esimerkeistä toinen oli kuin omasta elämästäni. Ensimmäinen ei, sillä olisin iloinen jos joku ei-sukulainen muistaisi synttärini edes jotenkin. Tunnistan omaksi ongelmakseni nimenomaan sen, että välitän liikaa, oletan ystävyyttä siinä missä vastapuoli vain tuota toisten kuvaamaa "oli kiva keskustelu, se siitä" ja petyn, kun huomaan että minusta ei sittenkään välitetä. Tiedän, että minusta saisi hyvän ystävän, mutta tuntuu, että ystävyyttäni ei tarvita. En pysty suhtautumaan ihmisiin pinnallisesti, ja siksi koen aina tulleeni hylätyksi, kun huomaan, että minuun suhtaudutaan pinnallisesti. Olen nykyään aika yksinäinen, koska olen tietoisesti vähentänyt yhteydenpitoa ihmisiin, jotka tekevät oloni pettyneeksi.
[/quote]
Hei. Tuo kuulosti kuin minun tekstiltäni. Haluatko vaikka s.postikaverin? Jos kiinnostuit säponi on: aityli-@luukku.com
Muutkin samanhenkiset saa toki kirjoitella!
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 19:12"]En pety ihmisiin, koska en odota heiltä mitään enkä lataa mitään odotuksia. Järjestän asiani niin, etten ole riippuvainen kenenkään avusta, enkä lainaa tai ole velkaa kenellekään. En oleta ihmisten muistavan synttäreitäni tai asioitani, jos muistavat niin tosi kiva. Kenenkään velvollisuus ei ole myöskään tehdä minua onnelliseksi.
Minulla on ystäviä jotka ovat ystäviäni ja auttaisivat varmasti jos tarvitsisin apua. Minäkin auttaisin heitä. En vaan lataa mitään odotuksia mihinkään asiaan, minusta on mukavampaa olla vapaa ja riippumaton ja olla ystäviä ystävieni kanssa siksi että olemme ystäviä, meillä on mukavaa yhdessä eikä kyseessä ole mikään avunanto- ja riippuvuussuhde.
Olen dumpannut elämästäni kaikki turhasta loukkaantuvat nipottajat, energiasyöpöt, läheisriippuvaiset roikkujat ja draamanarkit. Ap viestinsä perusteella kuuluisi näihin dumpattaviin, en vaan jaksaisi - sorry.
[/quote]
Kuulostat itsekkäältä ihmiseltä, sori...
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 00:21"][quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 23:36"]
Kylmiä ja kovia ihmìsiä ovat sellaiset, jota eivät muka koskaan pety, jotka eivät mitään keltään odota ja jotka eivät tarvitse ketään oman perheen ulkopuolelta!
[/quote]
Miksi kylmä ja kova esitetään aina negatiivisena luonteena? Se auttaa selviytymään monesta asiasta elämässä!
[/quote]
No huh huh.
Vaikka siksi, että sellainen ei ole kovin inhimillistä.......
Itse en odota että joku tekisi jtn suurta puolestani tai minulle. Puoliso osaa aina yllättää mutta en hänelläkään odota kuuta taivaalta.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 10:06"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 00:21"][quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 23:36"] Kylmiä ja kovia ihmìsiä ovat sellaiset, jota eivät muka koskaan pety, jotka eivät mitään keltään odota ja jotka eivät tarvitse ketään oman perheen ulkopuolelta! [/quote] Miksi kylmä ja kova esitetään aina negatiivisena luonteena? Se auttaa selviytymään monesta asiasta elämässä! [/quote] No huh huh. Vaikka siksi, että sellainen ei ole kovin inhimillistä.......
[/quote]Vain positiiviset asiatko olisivat inhimillisiä? Inhimillisyys tarkoittaa ihmisyyteen liittyvää.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 22:47"]
Erikoista miten moni vastaaja sanoo, että ei odota ihmisiltä mitään, niin sitten ei voi pettyäkään! Tuohan on melko välinpitämätön asenne!.Kyllä jokaiseen ihmssuhteeseen liittyy joitakin odotuksia, jotkut niistä täyttyvät, jotkut ei, sitten vaan tehdään myönnytyksiä, koska kaikki ollaan kuitenkin epätäydellisiä!
[/quote]
Miten niin välinpitämätön? Itsekin olen näitä jotka ei odota ihmisiltä mitään. Mutta kyllä minä välitän heistä, ja olen yleensä aina "käytettävissä" heille. Mutta minä en henkisesti enkä muutenkaan varsinaisesti tarvitse heiltä mitään, joten minulla on varaa antaa heillle olla täysin vapaa mistään odotuksista. Esim. en pelkää ihmisten ystävyyden tai seuran menettämistä - minulle on täysin ok että joskus ystäviä menee ja uusia tulee tilalle. Enkä pelkää esim. loukkaavia sanoja, sillä tiedän että yleensä ne kertoo enemmän loukkaajan itsensä mielentilasta kuin kohteesta.
Alue: Aihe vapaa
Kiitos. Tuossa tuli paljon ajateltavaa. Tuosta "synttärimuistamis" tapauksesta peilasin vaan tapahtunutta siihen miten monia kavereita tai tuttuja tai sukulaisia on muistettu kun he täyttivät pyöreitä. Siihen verrattuna tämä ystäväni muistaminen oli pettymys. Tiedän kyllä, että esimerkiksi miesten ýmpyröissä normi on se ettei suuria odotuksia ole eivätkä he pety samalla tavalla´myöskään. Eivät myöskään muista toisia näiden syntymäpäivinä, joten tilanne on tavallaan tasan. Tässä minun tapauksessa pettymystä toi se että itse olen aina muistanut tätä ystävääni jopa ylenpalttisesti, aina. En välttis suurilla lahjoilla, mutta minulle on ollut kunnia-asia että huomioin syntymäpäivänsä, ja olen todella itse halunnut tehdä niin, ei hän sitä ole vaatinut. Tuntuu pahalta että se on lopulta aika yksipuolista.
Mutta niinhän se monilla ihmissuhteissa menee, että toinen antaa enemmän kuin toinen, muistaa enemmän kuin toinen, ja että se on aina epätasapainossa. En ole ainoa, tosiaankaan.
ap