Te jotka ette yleensä "pety" ihmisiin tai loukkaannu!

Minulla on ongelma että koen helposti (ainakin nykyään) pettyväni ihmisiin. Jossain vaiheessa tulee yleensä kohta että en voi peittää pettymystäni, ja sitten tulee epäsopua, riitaa, jopa välirikko kyseisen ihmisen kanssa.

Tiedostan, että monilla ihmisillä tätä ongelmaa ei ole tai on vain harvoin. Mikä on teidän salaisuutenne?

Odotanko liikaa ihmisiltä vai mitä?

Annan pari esimerkkiä.

Täytin äskettäin pyöreitä vuosia. Lapsuudenystävä, jonka kanssa olemme siitä lähtien olleet viikoittain tekemisissä, ja muistaneet aina myös toistemme syntymäpäivät, ei nyt soittanut ollenkaan onnitellakseen. Hän muisti kyllä synttärit ja lähetti kaverinsa mukana (joka asuu lähelläni, ovat samassa työpaikassa) suklaarasian ja neulepipon. Olin kutsunut hänet juhliinkin, hän ilmoitti ettei pääse. Kutsu kyllä tuli vasta viikkoa ennen, mutta olisin odottanut että hän tuota viikonloppua olisi vähän varannut mahdollisia pirskeitä varten kun oli kuitenkin tiedossa pyöreä juhlapäivä ja olin jo ääneen miettinyt asiaa. Mitään korttia ei tullut eikä muovikassissa tulleen lahjan mukana ollut lappustakaan, joten en aluksi edes tiennyt keltä se oli. 

Kyllä, olin pettynyt.

TOinen´mitä minulle käy usein on se että kuvittelen ihmisten olevan parempia ystäviä kuin mitä he ovat. Koen itse monet henkilöt läheisinä ja puhun heille kuin ystäville. Sitten jossain vaiheessa huomaan, että he välttelevät seuraani ja haluavat olla vain ihan pinnallisesti tekemisissä. Usein uskon ihan oikeasti jos joku pyytää tulemaan käymään tai sanoo että mennään joskus leffaan tai kahville tai jumppaan. Sitten kun kysyn, niin joko ei tule vastausta ollenkaan, tai yleisemmin niin että juuri silloin ei käy. Seuraavallakaan kerralla ei juuri silloin käy. Eikä seuraavalla jne. Olen ihan sinisilmäisesti uskonut näihin selityksiin joidenkin ihmisten kohdalla jopa kolmattakymmenettä vuotta! Lienee turha sanoa että nyt kun olen oivaltanut asian oikean laidan, niin olen ollut todella pettynyt, voi myös sanoa että masentunut ja alakuloinen. Ikään kuin olisin elänyt puolet elämääni valheessa ja jossain näytelmässä.