Lue keskustelun säännöt.
Valikoivatko terapeutit asiakkaitaan?
08.11.2021 |
Ylellä julkaistiin lehtijuttu, jonka mukaan terapeutit valikoivat asiakkaitaan. Siinä kerrottiin muun muassa seuraavaa:
Psykoterapia on bisnes. Kun kysyntä ylittää tarjonnan, vallitsevat myyjän markkinat. Monet Ylen haastattelemat terapeutit kertovat, että psykoterapeutit valikoivat potilaitaan. Kukaan ei halua kommentoida asiaa omalla nimellään.
– On helpompi ottaa pärjäävämpi asiakas, koska pitkät terapiat tuovat emotionaalista kuormaa, sanoo eräs kokenut psykoterapeutti.
Koko jutun voi lukea täältä: https://yle.fi/uutiset/3-11879429
Mitä mieltä olet tästä Ylen jutusta? Onko sinulla omakohtaista kokemusta aiheesta, esimerkiksi näistä asiakkaita valikoivista psykoterapeuteista?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta?
En viitsi kertoa tähän, koska en halua, että mut tunnistetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa Tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöMiksei epävakaa voi hakea terapiaa? Tiedän terapeutteja, jotka ovat erikoistuneita hoitamaan nimenomaan epävakaita, ja terapialla on itse asiassa epävakaaseen persoonallisuushäiriöön erittäin hyvä vaste.
Koska nämä eivät jaksa sitoutua pitkäjänteiseen terapiaan ja se menee plörinäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa Tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöMiksei epävakaa voi hakea terapiaa? Tiedän terapeutteja, jotka ovat erikoistuneita hoitamaan nimenomaan epävakaita, ja terapialla on itse asiassa epävakaaseen persoonallisuushäiriöön erittäin hyvä vaste.
Voi hakea, ja heille on tosi toimivia suuntauksiakin! Täällä nyt käsitellään lähinnä ”terapeutteja”, joilla käy eliitti jutustelemassa mukavia ja siitä, kun pikkutyttönä löi vasaralla sormeen. He haluavat helpon rahan mukavalla työllä. Ei sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
Mitä kannattaa ja mitä ei kannata sanoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa Tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöMiksei epävakaa voi hakea terapiaa? Tiedän terapeutteja, jotka ovat erikoistuneita hoitamaan nimenomaan epävakaita, ja terapialla on itse asiassa epävakaaseen persoonallisuushäiriöön erittäin hyvä vaste.
Persoonallisuushäiriöisillä harvoin on mitään sairaudentuntoa ja ilman sitä ei ole motiiviakaan löytää tapoja muuttaa käytöstään sellaiseksi, että heidän kanssaan voisivat muut tulla toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapian tarve voi johtua monista asioista, esim. traumat, sairaus, perhetilanne, työ jne.
Joten tottakai terapeutitkin valikoi, esim. potilaan taustan tai kunnon mukaan, jotta terapeutin osaaminen olisi oikeanlaista. Mutta luuletteko tosiaan, ettei terapeuteilla olisi halua tai kunnianhimoa hoitaa vaikeita tapauksia? Eiköhän ne yhtälailla halua motivoivaa työtä, jossa on työn tulokset aidosti nähtävillä (eikä pelkkää pumpulia).
Samalla tavalla potilaat ohjataan eri alojen lääkäreille vaivan ja tulosyyn mukaan, ja samalla tavalla osa lääkäreistä tyytyy "joo mulla on ollut tuo sama" -ratkaisuun ja toiset hakee enemmän haastetta työhönsä ( ja erikoistuu omalle alalleen).
Muissa kuin mielenterveysvaivoissa potilaat tosiaan ohjataan eri alojen lääkäreille vaivan ja tulosyyn mukaan, mutta terapeuttia etsiessä ei ole kukaan ammattilainen ohjaamassa potilasta yhtään mihinkään. Ihan itse joutuu jokainen miettimään, että kukakohan näistä lukuisista terapeuteista eri suuntauksineen ja erikoistumisaloineen minulle nyt mahtaisi sopia parhaiten, ja sitten kokeilemaan monia eri vaihtoehtoja ja maksamaan niistä jokaisesta noin sata euroa per käynti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
Mitä kannattaa ja mitä ei kannata sanoa?
Kannattaa varmaan kertoa avoimesti kaikki, mikäli haluat itsellesi sopivan terapeutin ja apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöLisätään listaan vielä vakavasti masentuneet joilla itsemurha-ajatuksia
Terapiaa todennäköisesti löytyy helpommin jos olet:
-Koulutettu tai ok sosioekonomisessa asemassa (yliopisto-opiskelijat, työelämässä olevat aikuiset)
-Psyykkisesti pääosin tasapainoinen
-Ongelmana työuupumus, ruuhkavuosiuupumus, avioerokriisi, urapohdinnat tms ”pikkujuttu”Burn out on sulle pikkujuttu?
Kyllä se burnari on kaikkein vakavimpiin psyykkisiin ongelmiin nähden pienempi paha, vaikka toki voi johtaa pahaankin masennukseen ja pitempiaikaiseen työkyvyttömyyteen. Voit verrata sitä esim. ihmiseen, joka on koko lapsuutensa ja nuoruutensa ollut psykiatrisessa sairaalassa psykoosien takia, ja joka on nyt kolmikymppinen ja pysyvästi eläkkeellä skitsofrenian takia.
No tuollainen skitsofreenikko nyt ei miksikään tule terapiassa. Sitä paitsi eläkepäätöshän on jo tehty, turhaan vie resurssia terapiamarkkinoilta. Laittaisin itsekin mapi öhön tuollaisen terapiahakemuksen.
Kannattaa tutkaista vaikkapa Keroputaan malli. Aika kovaa tulosta saadaan psykooseihin psykoterapialla - jos halutaan. Kermaperseet sitten erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.
Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen arki psykologi meidän suvussa ilman koulutusta. Imin vaikeita ihmisiä ongelmineen lähelleni. Huomasin tämän hoitoviettini ja lopetin sen, muutuin kuulemma tunteettomaksi narsistiksi suvun mielestä. Näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa Tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöMiksei epävakaa voi hakea terapiaa? Tiedän terapeutteja, jotka ovat erikoistuneita hoitamaan nimenomaan epävakaita, ja terapialla on itse asiassa epävakaaseen persoonallisuushäiriöön erittäin hyvä vaste.
Persoonallisuushäiriöisillä harvoin on mitään sairaudentuntoa ja ilman sitä ei ole motiiviakaan löytää tapoja muuttaa käytöstään sellaiseksi, että heidän kanssaan voisivat muut tulla toimeen.
Höpöhöpö. Olen itse saanut aikoinaan diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, enkä täytä enää kriteerejä terapian ansiosta. Olen aina ollut kiltti ja yhteistyökykyinen. Ei kannata yleistää noin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta?
En viitsi kertoa tähän, koska en halua, että mut tunnistetaan.
Aika uniikit diagnoosit sulla varmaan, jos tuollaista pelkäät ;)
Itse uskon että vaikeuksia löytää terapiaa on moniongelmaisilla (paljon diagnooseja), neuropsykiatrisilla tapauksilla (adhd), syömishäiriöisillä ja epävakailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.
Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.
Epävakaa ei yleensä pysty sitoutumaan ja toiseksi persoonallisuuden häiriöiden korjaaminen terapiassa on todella haastavaa. Ei se mikään stigma ole, vaan tutkittu juttu ja terapeutit tietää tämän. Miksi he eivät ottaisi jotakin, joka todennäköisesti sitoutuu ja hyötyy terapiasta enemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.
Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.
Asiakas on nimenomaisesti vastuussa terapiansa onnistumisesta.
Vaikea työkaveri joka paennut omaan koppiinsa kokonaan. Ei ole tekemisissä muiden työntekijöiden kanssa. Asuu 8 tuntia kopissaan ruoka ja kahtitauotkin ja vilahtaa huomaamatta kotio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta?
En viitsi kertoa tähän, koska en halua, että mut tunnistetaan.
Aika uniikit diagnoosit sulla varmaan, jos tuollaista pelkäät ;)
Itse uskon että vaikeuksia löytää terapiaa on moniongelmaisilla (paljon diagnooseja), neuropsykiatrisilla tapauksilla (adhd), syömishäiriöisillä ja epävakailla.
Ohis, mutta Kela tarjoaa neuropsykiatrisiin ongelmiin erillistä neuropsykiatrista kuntoutusta, joka voi olla myös terapiamuotoista. Näin ollen heillä on omat erikoistuneet terapeuttinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.
Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.
Varmaan juurikin stigmasta, vaikka epävakaista moni on oikeasti vain tosi herkkä ja kiltti, eikä mikään dramaattinen riekkuja. Toki on terapeutteja jotka on erikoistuneet epävakauteenkin, ja he varmaan näkevät stigman ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäävätkö siis eniten avun tarpeessa olevat valintaprosessissa "parempien" asiakkaiden jalkoihin?
Usein kyllä. Onhan se mielekkäämpää terapoida hieman uupunutta ja masentunutta mutta sinänsä pärjäävää ja selkeästi asiansa esittävää uraihmistä kuin monisairasta itsetuhoista ahdistunutta pitkäaikaistyötöntä. Jälkimmäisen kohdalla saa tehdä paljon raskaamman työn.
Ei, vaan terapeutti auttaa sitä, jota on mahdollista auttaa ja jolla on motivaatiota muuttua! Siitä tässä on kyse. Terapeutti EI paranna ketään. Terapeutti toimii peilinä, että potilas näkee omat haitalliset toimintatapansa ja MUUTTAA ITSE ITSENSÄ. MIKÄÄN muu ei auta.
Niin kauan, kun ihminen ei ole itse valmis muuttumaan, vaan on esim siinä "kaikki on muiden syitä ja ankea lapsuus" -jamassa, on aivan turhaa tarjota terapiaa. Ihminen silloin vain pahentaa oloaan, käymällä uudestaan ja uudestaan läpi vanhoja loukkauksia -joista puolet on kuvitteellisia.
Itse olen aikanaan käynyt 3 v terapiassa, ja se meni kahden ensimmäisen vuoden osalta täysin hukkaan. Tiesin sen itsekin, mutta psykiatri painosti. Olin liian uupunut, ja vielä niin huonossa kunnossa, että pystyin vain jatkuvaan ruikuttamiseen, mikä vain pahensi oloani. Sitten pidettiin taukoa terapiasta, että sain ihan vaan levätä, ja sen jälkeen jaksoinkin jo alkaa etsiä toimivia menetelmiä.
Olen myös sivusta seurannut muiden ihmisten terapiaa, ja suurin syy niiden tehottomuuteen on potilaan haluttomuus muuttua itse. Ja kuitenkin ihminen ei tässä maailmassa voi mitään muuta muuttaa kuin itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.
Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.
Asiakas on nimenomaisesti vastuussa terapiansa onnistumisesta.
Höpö höpö. Jos jokin, niin terapiaprosessi on yhteinen matka. Tuohan käytännössä syyllistää asiakkaan täysin, vaikka terapeutti olisi totaalisen epäonnistunut ja ammattitaidoton!
No tuollainen skitsofreenikko nyt ei miksikään tule terapiassa. Sitä paitsi eläkepäätöshän on jo tehty, turhaan vie resurssia terapiamarkkinoilta. Laittaisin itsekin mapi öhön tuollaisen terapiahakemuksen.