Lue keskustelun säännöt.
Valikoivatko terapeutit asiakkaitaan?
08.11.2021 |
Ylellä julkaistiin lehtijuttu, jonka mukaan terapeutit valikoivat asiakkaitaan. Siinä kerrottiin muun muassa seuraavaa:
Psykoterapia on bisnes. Kun kysyntä ylittää tarjonnan, vallitsevat myyjän markkinat. Monet Ylen haastattelemat terapeutit kertovat, että psykoterapeutit valikoivat potilaitaan. Kukaan ei halua kommentoida asiaa omalla nimellään.
– On helpompi ottaa pärjäävämpi asiakas, koska pitkät terapiat tuovat emotionaalista kuormaa, sanoo eräs kokenut psykoterapeutti.
Koko jutun voi lukea täältä: https://yle.fi/uutiset/3-11879429
Mitä mieltä olet tästä Ylen jutusta? Onko sinulla omakohtaista kokemusta aiheesta, esimerkiksi näistä asiakkaita valikoivista psykoterapeuteista?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki valikoivat ja minusta se on ihan oikein. Ei kukaan ole kaiken asiantuntija. Kannattaa keskittyä sellaisiin asiakkaisiin, joita oikeasti tietää voivansa auttaa.
Paitsi asiantuntemuksella, myös henkilökemioilla on merkitystä. Vaikkei terapeutti ole ystävä eikä asiakkaasta niin hirveästi tarvitse pitää, niin jos tulee heti kättelyssä tunne että: "Ei, tätä ärsyttävää tyyppiä en kyllä kestä viikoittain kuunnella", niin ei ole järkeä aloittaa asiakassuhdetta.
Vain elitistillä on varaa valkata. Mene lässyttämään tuota psyk. polin psykologille.
Psyk. polin psykologi tuskin tarjoaa psykoterapiaa. Mikä tahansa keskusteluapu ei ole sitä.
Jos huomasit, niin puhuin sen yksityisvastaanottoa pitävän *terapeutin* oikeudesta valita, rupeaako kuuntelemaan ruikutuksiasi.
Siksi sanoinkin, että vain elitistillä on varaa valita. Ja tällainen valinnanmahdollisuus pitäisi ehdottomasti tehdä mahdottomaksi Suomen mt-katastrofissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöLisätään listaan vielä vakavasti masentuneet joilla itsemurha-ajatuksia
Terapiaa todennäköisesti löytyy helpommin jos olet:
-Koulutettu tai ok sosioekonomisessa asemassa (yliopisto-opiskelijat, työelämässä olevat aikuiset)
-Psyykkisesti pääosin tasapainoinen
-Ongelmana työuupumus, ruuhkavuosiuupumus, avioerokriisi, urapohdinnat tms ”pikkujuttu”
Burn out on sulle pikkujuttu?
Vierailija kirjoitti:
Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.
Näinhän se meen, vaan se ei saisi mennä näin.
Vierailija kirjoitti:
Kelan tukemalla psykoterapialla pyritään saamaan ihminen työ- tai opiskelukykyiseksi, tai säilyttämään hänen psyykkisistä syistä uhattuna oleva työ- tai opiskelukykynsä. Jos ihminen ei ole töissä, eikä opiskele, eikä ole tehnyt kumpaakaan pitkään aikaan, niin hänen katsotaan olevan liian kaukana tästä tavoitteesta, ja silloin on turha edes haaveilla Kela-tuettuun terapiaan pääsystä.
Ei pidä paikkaansa. En toki tiedä, mitä pidät "pitkänä aikana" mutta itse olin Kela-terapian aloittaessani ollut sairauslomalla/kuntoutustuella/työttömänä yhteensä n. pari vuotta putkeen. Se ratkaisee, pidetäänkö todennäköisenä että henkilöstä vielä terapian avulla työkykyinen saadaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöLisätään listaan vielä vakavasti masentuneet joilla itsemurha-ajatuksia
Terapiaa todennäköisesti löytyy helpommin jos olet:
-Koulutettu tai ok sosioekonomisessa asemassa (yliopisto-opiskelijat, työelämässä olevat aikuiset)
-Psyykkisesti pääosin tasapainoinen
-Ongelmana työuupumus, ruuhkavuosiuupumus, avioerokriisi, urapohdinnat tms ”pikkujuttu”Burn out on sulle pikkujuttu?
No kyllähän nuo nyt ovat juurikin sitä höpöhöpö-luokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi tietää mistä katsantakannasta tämä ketju on aloitettu, tulee vaikutelma että uskomus on terapiahoidon toimivuus kaikille. Ymmärsinkö oikein?
Se on hoitomuotona raskas ja vaatii sitoutumista. Lisäksi jos terapeutti ei ole lääkäri, lääkitys pitää hoitaa yhteistyössä lääkärin kanssa.
Eli se sitoo, viikottainen tapaaminen tai useampi, tavoitteellisuus ja sitoutuminen esim. harjoitteisiin
Se ei todellakaan ole mikään patenttiratkaisu joka sopii kaikille ja auttaa eteenpäin
Ja kuten on jo sanottu, toimiva yhteistyö vaatii ns kemiaa, jos ei toimi niin ei toimi ja se on hukkaanheitettyä aikaa ja rahaa aloittaa katsellaan kuinka käy-ajatuksella terapia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki valikoivat ja minusta se on ihan oikein. Ei kukaan ole kaiken asiantuntija. Kannattaa keskittyä sellaisiin asiakkaisiin, joita oikeasti tietää voivansa auttaa.
Paitsi asiantuntemuksella, myös henkilökemioilla on merkitystä. Vaikkei terapeutti ole ystävä eikä asiakkaasta niin hirveästi tarvitse pitää, niin jos tulee heti kättelyssä tunne että: "Ei, tätä ärsyttävää tyyppiä en kyllä kestä viikoittain kuunnella", niin ei ole järkeä aloittaa asiakassuhdetta.
Vain elitistillä on varaa valkata. Mene lässyttämään tuota psyk. polin psykologille.
Psyk. polin psykologi tuskin tarjoaa psykoterapiaa. Mikä tahansa keskusteluapu ei ole sitä.
Jos huomasit, niin puhuin sen yksityisvastaanottoa pitävän *terapeutin* oikeudesta valita, rupeaako kuuntelemaan ruikutuksiasi.Siksi sanoinkin, että vain elitistillä on varaa valita. Ja tällainen valinnanmahdollisuus pitäisi ehdottomasti tehdä mahdottomaksi Suomen mt-katastrofissa.
Ei se ole mikään autuaaksi tekevä juttu, että pääsee kenen tahansa terapeutin juttusille. Sen tulisi olla sopiva terapeutti ja terapiasuuntaus just sulle ja sun ongelmille että siitä olisi apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sairaanhoitopiirit tukisivat enemmän terapiaa vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena, joutuisivat nämä kermaperseterapeutitkin kunnon töihin. Terapia on yhä vain _hoito_ - kuten lääkityskin. Ei kuntoutusmenetelmä. Todella osaavan terapeutin luulisi jopa tylsistyvän näiden pikkumasentuneiden ongelmien parissa.
Terapian tarve voi johtua monista asioista, esim. traumat, sairaus, perhetilanne, työ jne.
Joten tottakai terapeutitkin valikoi, esim. potilaan taustan tai kunnon mukaan, jotta terapeutin osaaminen olisi oikeanlaista. Mutta luuletteko tosiaan, ettei terapeuteilla olisi halua tai kunnianhimoa hoitaa vaikeita tapauksia? Eiköhän ne yhtälailla halua motivoivaa työtä, jossa on työn tulokset aidosti nähtävillä (eikä pelkkää pumpulia).
Samalla tavalla potilaat ohjataan eri alojen lääkäreille vaivan ja tulosyyn mukaan, ja samalla tavalla osa lääkäreistä tyytyy "joo mulla on ollut tuo sama" -ratkaisuun ja toiset hakee enemmän haastetta työhönsä ( ja erikoistuu omalle alalleen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöLisätään listaan vielä vakavasti masentuneet joilla itsemurha-ajatuksia
Terapiaa todennäköisesti löytyy helpommin jos olet:
-Koulutettu tai ok sosioekonomisessa asemassa (yliopisto-opiskelijat, työelämässä olevat aikuiset)
-Psyykkisesti pääosin tasapainoinen
-Ongelmana työuupumus, ruuhkavuosiuupumus, avioerokriisi, urapohdinnat tms ”pikkujuttu”Burn out on sulle pikkujuttu?
No kyllähän nuo nyt ovat juurikin sitä höpöhöpö-luokkaa.
No, burn out -diagnoosilla kuitenkin sitä terapiaa saa. Ja tarvitsee, koska uupuneen on mahdotonta nähdä elämässään vaihtoehtoja yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussahan sanotaan myös, että Kela-terapiaan ohjautuu joskus liian sairaita ihmisiä, jotka olisivat järeämmän psykiatrisen avun tarpeessa. He tarvitsisivat sosiaalityöntekijää, sairaanhoitajaa, päihdehoitoa, jopa sairaalaa.
Liian sairaat ihmiset tuskin itse kykenevät tuolla hetkellä arvioimaan mitä apua tarvitsevat, joten toivottavasti joku on heitä ohjaamassa oikeaan paikkaan.
Resurssipuutteen takia homma on väkiselläkin kääntynyt päälaelleen. Potilaat joutuvat pitämään kirjaa omasta voinnistaan sekä lääkkeiden toimivuudesta. Osa on joutunut lääkärin kanssa yhdessä katsomaan lääkeluettelosta purevimman lääkkeen.
Päättäjät, huhuu! Ei näin.
Potilas on potilas, lääkäri hoitaa lääkkeet ja terapeutti terapioinnin.
Tuolla asenteella terapiasta ei tule mitään. Potilas itse hoitaa sen terapiassa tapahtuvan työn. Terapeutti on vain peili.
Terapeutit muuten valikoivat ihan silläkin perusteella asiakkaita, että osuuko ns. kemiat yksiin. Sen takia on aina tututstumiskäynti ennen terapiasuhteen alkua. On ajan ja rahan haaskausta yrittää terapoida ihmistä, jonka kanssa ei "synkkaa".
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää mistä katsantakannasta tämä ketju on aloitettu, tulee vaikutelma että uskomus on terapiahoidon toimivuus kaikille. Ymmärsinkö oikein?
Se on hoitomuotona raskas ja vaatii sitoutumista. Lisäksi jos terapeutti ei ole lääkäri, lääkitys pitää hoitaa yhteistyössä lääkärin kanssa.
Eli se sitoo, viikottainen tapaaminen tai useampi, tavoitteellisuus ja sitoutuminen esim. harjoitteisiinSe ei todellakaan ole mikään patenttiratkaisu joka sopii kaikille ja auttaa eteenpäin
Ja kuten on jo sanottu, toimiva yhteistyö vaatii ns kemiaa, jos ei toimi niin ei toimi ja se on hukkaanheitettyä aikaa ja rahaa aloittaa katsellaan kuinka käy-ajatuksella terapia
Niin terapia edellyttää kovaa työtä asiakkaalta. Jos haluja siihen ei ole eikä kykyä, ei terapiaa kannata edes aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
No mutta tuohan on yhtä fiksua kuin laittaa tinderiin kuva josta sua ei edes tunnista.
Avoimuus, rehellisyys ja sitoutuminen - muuten se on yhtä turhan kanssa kaikissa vastavuoroisissa ihmissuhteissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriöLisätään listaan vielä vakavasti masentuneet joilla itsemurha-ajatuksia
Terapiaa todennäköisesti löytyy helpommin jos olet:
-Koulutettu tai ok sosioekonomisessa asemassa (yliopisto-opiskelijat, työelämässä olevat aikuiset)
-Psyykkisesti pääosin tasapainoinen
-Ongelmana työuupumus, ruuhkavuosiuupumus, avioerokriisi, urapohdinnat tms ”pikkujuttu”Burn out on sulle pikkujuttu?
Kyllä se burnari on kaikkein vakavimpiin psyykkisiin ongelmiin nähden pienempi paha, vaikka toki voi johtaa pahaankin masennukseen ja pitempiaikaiseen työkyvyttömyyteen. Voit verrata sitä esim. ihmiseen, joka on koko lapsuutensa ja nuoruutensa ollut psykiatrisessa sairaalassa psykoosien takia, ja joka on nyt kolmikymppinen ja pysyvästi eläkkeellä skitsofrenian takia.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussahan sanotaan myös, että Kela-terapiaan ohjautuu joskus liian sairaita ihmisiä, jotka olisivat järeämmän psykiatrisen avun tarpeessa. He tarvitsisivat sosiaalityöntekijää, sairaanhoitajaa, päihdehoitoa, jopa sairaalaa.
Liian sairaat ihmiset tuskin itse kykenevät tuolla hetkellä arvioimaan mitä apua tarvitsevat, joten toivottavasti joku on heitä ohjaamassa oikeaan paikkaan.
Resurssipuutteen takia homma on väkiselläkin kääntynyt päälaelleen. Potilaat joutuvat pitämään kirjaa omasta voinnistaan sekä lääkkeiden toimivuudesta. Osa on joutunut lääkärin kanssa yhdessä katsomaan lääkeluettelosta purevimman lääkkeen.
Päättäjät, huhuu! Ei näin.
Potilas on potilas, lääkäri hoitaa lääkkeet ja terapeutti terapioinnin.Tuolla asenteella terapiasta ei tule mitään. Potilas itse hoitaa sen terapiassa tapahtuvan työn. Terapeutti on vain peili.
Terapeutit muuten valikoivat ihan silläkin perusteella asiakkaita, että osuuko ns. kemiat yksiin. Sen takia on aina tututstumiskäynti ennen terapiasuhteen alkua. On ajan ja rahan haaskausta yrittää terapoida ihmistä, jonka kanssa ei "synkkaa".
Tuota. Tämä ei _oikeasti_ pidä paikkaansa, vaan tämä on klishee, jota käytetään, kun halutaan hankalasta asiakkaasta eroon, tai juurikin selityksenä sille, ettei asiakas ”tule valituksi”. Kaikille ei sovi kaikki terapiasuuntaukset, mutta kovan tason ammattilainen hoitaa kyllä ”persoonan”. Anteeksi, oli pakko. Olen itse alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
-päihdeongelma
-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt
-Psykoositausta/skitsofrenia
-Epävakaa Tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriö
Miksei epävakaa voi hakea terapiaa? Tiedän terapeutteja, jotka ovat erikoistuneita hoitamaan nimenomaan epävakaita, ja terapialla on itse asiassa epävakaaseen persoonallisuushäiriöön erittäin hyvä vaste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.
Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta?
Miksi jättäisit diagnooseja mainitsematta? Eihän siinä ole mitään järkeä jos haluat toipua. Aika huono lähtökohta salata asioita heti alkuun, sehän olisi idioottimaista.
Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.