Lue keskustelun säännöt.
Valikoivatko terapeutit asiakkaitaan?
08.11.2021 |
Ylellä julkaistiin lehtijuttu, jonka mukaan terapeutit valikoivat asiakkaitaan. Siinä kerrottiin muun muassa seuraavaa:
Psykoterapia on bisnes. Kun kysyntä ylittää tarjonnan, vallitsevat myyjän markkinat. Monet Ylen haastattelemat terapeutit kertovat, että psykoterapeutit valikoivat potilaitaan. Kukaan ei halua kommentoida asiaa omalla nimellään.
– On helpompi ottaa pärjäävämpi asiakas, koska pitkät terapiat tuovat emotionaalista kuormaa, sanoo eräs kokenut psykoterapeutti.
Koko jutun voi lukea täältä: https://yle.fi/uutiset/3-11879429
Mitä mieltä olet tästä Ylen jutusta? Onko sinulla omakohtaista kokemusta aiheesta, esimerkiksi näistä asiakkaita valikoivista psykoterapeuteista?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mikään autuaaksi tekevä juttu, että pääsee kenen tahansa terapeutin juttusille. Sen tulisi olla sopiva terapeutti ja terapiasuuntaus just sulle ja sun ongelmille että siitä olisi apua.
Ei ole oikein, että on asiakkaan oman osaamisen varassa osata etukäteen valita itselle sopiva terapiasuuntaus. Eikä sekään, että asiakkaan pitää käydä mahdollisesti useilla sadan euron tutustumiskäynneillä selvittämässä sopivuutta, jonka sitten kuitenkin lopulta päättää tuo asiakkaitaan valikoiva terapeutti, eikä siis palvelusta maksanut asiakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mikään autuaaksi tekevä juttu, että pääsee kenen tahansa terapeutin juttusille. Sen tulisi olla sopiva terapeutti ja terapiasuuntaus just sulle ja sun ongelmille että siitä olisi apua.
Ei ole oikein, että on asiakkaan oman osaamisen varassa osata etukäteen valita itselle sopiva terapiasuuntaus. Eikä sekään, että asiakkaan pitää käydä mahdollisesti useilla sadan euron tutustumiskäynneillä selvittämässä sopivuutta, jonka sitten kuitenkin lopulta päättää tuo asiakkaitaan valikoiva terapeutti, eikä siis palvelusta maksanut asiakas.
Tähän pitäisi ehdottomasti saada asiantunteva välikäsi.
Psykoterapiasuuntauksia on monenlaisia ja niin on myös asiakkaita.
Ei ole mitään järkeä käyttää yhteiskunnan varoja sellaiseen raskaaseen ja kalliiseen hoitoon silloin kun siitä ei ole todennäköisesti potilaalle hyötyä. Se, että on varmasti mukavaa käydä pöpisemässä jonkun luona kerran viikossa vuosikausia, ei kuulu yhteiskunnan korvaamiin hoitoihin. Jos terapia ei edisty, se ei ole parantavaa hoitoa.
Vastuuttaminen ei ole syyllistämistä. Psykoterapiahoito on tyypiltään juuri sellaista, että se vaatii asiakkaalta paljon voimia ja jaksamista, kykyä ottaa vastuuta omasta hoidostaan ja toipumisestaan. Jos potilas ei ole riittävän voimissaan, ei psykoterapiaa voida aloittaa. Vertauksia vaikka kirurgisista hoidoista: eihän kaikkia potilaita voi leikatakaan muun somaattisen kunnon vuoksi. Yleensäkään kaikki hoidot tai lääkkeet eivät suinkaan sovi kaikille ja kaikkiin tauteihin.
Psykoterapeutit valitsevat tosiaan potilaitaan joiltain osin. Yksi on psykoterapeutin oma osaaminen ja mihin terapiasuuntaukseen hän on opiskellut. Vertaus taas kirurgiasta: käsikirurgi harvoin osaa leikata sydäntä ja päinvastoin. Jos potilas tarvitsee hyvin tiivistä hoitoa, eikä tarjolla ole kuin kertaviikkoisia aikoja, on aloittaminen turhaa. Tuore vastavalmistunut terapeutti ei ehkä pysty hoitamaan vielä hyvin syvästi vaurioittunutta ihmistä. Joissain tapauksissa aloitettu mutta toimimattomaksi osoittautunut ja siksi keskeytynyt terapia voi jopa vaurioittaa potilasta psyykkisesti; varmaan useimmat ymmärtävät, että eettisempää olisi tällöin ollut olla aloittamatta koko hoito.
Työskentelen lääkärinä, joka työkseen ohjaa potilaita psykoterapioihin. Minulla on terapiakoulutus myös itselläni, mutta nykyisessä psykiatripulassa ehkä jollain lailla kumminkin pystyn auttamaan useampia ihmisiä lääkärinä kuin psykoterapeuttina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mikään autuaaksi tekevä juttu, että pääsee kenen tahansa terapeutin juttusille. Sen tulisi olla sopiva terapeutti ja terapiasuuntaus just sulle ja sun ongelmille että siitä olisi apua.
Ei ole oikein, että on asiakkaan oman osaamisen varassa osata etukäteen valita itselle sopiva terapiasuuntaus. Eikä sekään, että asiakkaan pitää käydä mahdollisesti useilla sadan euron tutustumiskäynneillä selvittämässä sopivuutta, jonka sitten kuitenkin lopulta päättää tuo asiakkaitaan valikoiva terapeutti, eikä siis palvelusta maksanut asiakas.
Tutkimusten mukaan suuntauksella ei ole väliä, vaan henkilökemioilla. Joten asiakkaan ei tarvitse valita mitään muuta kuin se terapeutti, josta tykkää. Niistä, joilla on vapaita aikoja ja jotka kokevat voivansa sinua auttaa.
Potilaalla on oikeus valita terapeuttinsa, mutta terapeutillakin on oikeus valita asiakkaansa. Kampaajakin voi kieltäytyä hoitamasta afrotukkaa, jos hänellä ei ole osaamista sen hoitamiseen.
En tajua, miksi tästäkin asiasta täytyy uhriutua?
Psykiatriassa tunnetaan käsite energiaimuri. Nämä ovat niitä, jotka vellovat ja vellovat asioissa, ulkoistavat vastuunsa omista toimistaan muille, suuttuvat jos joutuvat tarkkailemaan omaa toimintaansa kriittisesti, valittavat mutta eivät tee mitään ja lopulta syyttävät terapeuttia tai sairaanhoitajaa.
Sellaisen ihmisen terapia ei johda mihinkään, se vaan imee sen energian kaikilta hoitavilta tahoilta, kun sen hoidon hyödyttömyys paljastuu. Kukaan ei halua energiaimuria potilaakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika harvoin psykoterapeutti toteaa tutustumiskäynnillä, että ei pysty ottamaan asiakasta. Useimmiten asiakas kokee, että "kemiat ei kohtaa". Mikä tietysti on tärkeä huomio, sillä toki asiakkaalla on hyvä olla psykoterapeutin seurassa hyvä ja luottavainen olo, jotta pystyy jakamaan hänelle ajatuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapian tarve voi johtua monista asioista, esim. traumat, sairaus, perhetilanne, työ jne.
Joten tottakai terapeutitkin valikoi, esim. potilaan taustan tai kunnon mukaan, jotta terapeutin osaaminen olisi oikeanlaista. Mutta luuletteko tosiaan, ettei terapeuteilla olisi halua tai kunnianhimoa hoitaa vaikeita tapauksia? Eiköhän ne yhtälailla halua motivoivaa työtä, jossa on työn tulokset aidosti nähtävillä (eikä pelkkää pumpulia).
Samalla tavalla potilaat ohjataan eri alojen lääkäreille vaivan ja tulosyyn mukaan, ja samalla tavalla osa lääkäreistä tyytyy "joo mulla on ollut tuo sama" -ratkaisuun ja toiset hakee enemmän haastetta työhönsä ( ja erikoistuu omalle alalleen).
Muissa kuin mielenterveysvaivoissa potilaat tosiaan ohjataan eri alojen lääkäreille vaivan ja tulosyyn mukaan, mutta terapeuttia etsiessä ei ole kukaan ammattilainen ohjaamassa potilasta yhtään mihinkään. Ihan itse joutuu jokainen miettimään, että kukakohan näistä lukuisista terapeuteista eri suuntauksineen ja erikoistumisaloineen minulle nyt mahtaisi sopia parhaiten, ja sitten kokeilemaan monia eri vaihtoehtoja ja maksamaan niistä jokaisesta noin sata euroa per käynti.
Tämä johtuu siitä, että tutkimusten mukaan terapiasuuntauksella ei ole mitään väliä tulosten kannalta, vaan henkilökemioilla. Ja sitä ei kukaan muu voi tietää, kuin potilas ja terapeutti kasvokkain tavatessaan.
On aika helppoa todeta, että luunmurtuma kuuluu ortopedille. Mutta psykiatrin tutkimus on oikeasti enimmäkseen epätieteellistä kuraa. Ei niillä ammattilaisilla ole yhtään sen ihmeellisempää tietoa siitä, mikä terapia sinulle sopisi kuin sinulla itselläsikään.
Toki mindfulnessista alkaa olla aika hyvin tutkimusdataa, mutta se edellyttää päivittäisiin harjoituksiin sitoutumista.
Tämä ihan vain pohdintaa, minulla tai kenelläkään muullakaan ei varmasti ole joikeita vastauksia. Mutta mietin, että miksi ihmeessä näitä eri suuntauksia sitten mainostetaan asiakkaille, jos niillä kerran tutkimusten mukaan ei ole mitään väliä, vaan henkilökemiat ratkaisevat? Eikö olisi parempi, että terapeuttia etsivien käytössä olisi vain lista psykoterapeutteja yhteystietoineen, ilman mitään mainintaa heidän suuntauksista, joilla turhaan vaivata päätään, ja sitten vain mentäisiin testaamaan niitä kemioita? Näin ei kuitenkaan ole, joten jostain syystä ne terapeuttien opiskelemat suuntaukset on aina mainittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat valittavan, että terapeutit eivät vastaa sähköposteihin, ja että joutuu lähettämään lukuisia sähköposteja ennen kuin saa edes yhden vastauksen.
Johtuuko tämä tuosta terapeuttien valikoivuudesta? Eivätkö halua vastata, jos vaikuttaa vääränlaiselta asiakkaalta?
Vai johtuuko kuitenkin kiireestä? Vai ehkä molemmista?
Tietäisitpä millaisia ne viestit ja ”tiedustelut” ovat. Sellainen 5-6 liuskaa tiukkaa ajatuksenvirtaa, missä ei ole päätä eikä häntää.
Jos s-postissa on 39 sellaista viestiä ja pari kolme napakkaa tiedustelua terapia-ajoista - mihin luulet, että vastaan. Tai minkä viestin edes jaksan lukea läpi? Minäkin olen vain ihminen ja haluan selvitä töistäni jonkinlaisella järkevällä aikataululla.
Kovin moni hakee enempi ilmaista konsultaatiota, kuin terapiasuhdetta. En ole dr Phil, joka hetkessä järjestää kaiken. Sitä moni kuitenkin odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriassa tunnetaan käsite energiaimuri. Nämä ovat niitä, jotka vellovat ja vellovat asioissa, ulkoistavat vastuunsa omista toimistaan muille, suuttuvat jos joutuvat tarkkailemaan omaa toimintaansa kriittisesti, valittavat mutta eivät tee mitään ja lopulta syyttävät terapeuttia tai sairaanhoitajaa.
Sellaisen ihmisen terapia ei johda mihinkään, se vaan imee sen energian kaikilta hoitavilta tahoilta, kun sen hoidon hyödyttömyys paljastuu. Kukaan ei halua energiaimuria potilaakseen.
Ihan ymmärrettävää, että "energiaimurit" koetaan hankalina asiakkaina, mutta jostain ne heidänkin ongelmat johtuvat, ja tosi ikävää jos erityisesti nuoret "energiaimurit" eivät saa apua ongelmiinsa ja heidän elämä lähtee menemään avun puutteen vuoksi yhä vain huonompaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mikään autuaaksi tekevä juttu, että pääsee kenen tahansa terapeutin juttusille. Sen tulisi olla sopiva terapeutti ja terapiasuuntaus just sulle ja sun ongelmille että siitä olisi apua.
Ei ole oikein, että on asiakkaan oman osaamisen varassa osata etukäteen valita itselle sopiva terapiasuuntaus. Eikä sekään, että asiakkaan pitää käydä mahdollisesti useilla sadan euron tutustumiskäynneillä selvittämässä sopivuutta, jonka sitten kuitenkin lopulta päättää tuo asiakkaitaan valikoiva terapeutti, eikä siis palvelusta maksanut asiakas.
Tutkimusten mukaan suuntauksella ei ole väliä, vaan henkilökemioilla. Joten asiakkaan ei tarvitse valita mitään muuta kuin se terapeutti, josta tykkää. Niistä, joilla on vapaita aikoja ja jotka kokevat voivansa sinua auttaa.
Potilaalla on oikeus valita terapeuttinsa, mutta terapeutillakin on oikeus valita asiakkaansa. Kampaajakin voi kieltäytyä hoitamasta afrotukkaa, jos hänellä ei ole osaamista sen hoitamiseen.
En tajua, miksi tästäkin asiasta täytyy uhriutua?
Karkeasti tutkimukset sanovat juurikin näin. Sitten on kuitenkin olemassa tiettyjä sairauksia/häiriöitä, joissa pelkällä henkilökemialla ei pitkälle pötkitä, jos suuntaus on väärä ja terapeutti osaamaton. Esimerkiksi traumaterapia on ihan oma lajinsa, ja terapeutti voi saada aikaan vahinkoa, jos traumoja avataan väärin. Traumojen hoitoon on kehitetty kokonaan omia terapiamuotoja. Persoonallisuushäiriöt ovat myös sellainen, etten hoitaisi niitä esimerkiksi ratkaisukeskeisellä suuntauksella.
En tiedä, kuinka tutkimuksissa on otettu huomioon eri sairaudet, vai keskittyvätkö tutkimukset lähinnä masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin, joita yleisimmin terapiassa hoidetaan ja joihin varmaan helpoiten toimii suuntaus kuin suuntaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.
Sellaisen, joka ei ole valmis itse muuttumaan.
Terapiaprosessi on se yhteinen muuttumismatka.
Terapeutti johdattelee, mutta ei itse tarvitse muuttumista. Hän ainoastaan fasilitoi. Itse työn tekee aina potilas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriassa tunnetaan käsite energiaimuri. Nämä ovat niitä, jotka vellovat ja vellovat asioissa, ulkoistavat vastuunsa omista toimistaan muille, suuttuvat jos joutuvat tarkkailemaan omaa toimintaansa kriittisesti, valittavat mutta eivät tee mitään ja lopulta syyttävät terapeuttia tai sairaanhoitajaa.
Sellaisen ihmisen terapia ei johda mihinkään, se vaan imee sen energian kaikilta hoitavilta tahoilta, kun sen hoidon hyödyttömyys paljastuu. Kukaan ei halua energiaimuria potilaakseen.
Ihan ymmärrettävää, että "energiaimurit" koetaan hankalina asiakkaina, mutta jostain ne heidänkin ongelmat johtuvat, ja tosi ikävää jos erityisesti nuoret "energiaimurit" eivät saa apua ongelmiinsa ja heidän elämä lähtee menemään avun puutteen vuoksi yhä vain huonompaan suuntaan.
Samaa mieltä. Itse ajattelen, että etenkin hoitoon hakeutuvat ”energiaimurit” pitäisi ottaa sinne ensisijaisesti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottavaa, miten juuri nyt, kun olen itse pohtinut tismalleen tätä samaa, tehdään siitä juttu maamme valtamediaan. Olen yrittänyt tutustua useampiin terapeutteihin ja jo ensimmäisen kohdalla huomasin, että minun olisi kannattanut jättää joitakin asioita kertomatta. Tämä terapeutti nimittäin totesi käynnin lopuksi, että hupsistakeikkaa, kaikki hänen aikansa olivatkin täynnä, ei hänellä olekaan aikaa auttaa juuri minua, sillä hänellä olisikin aikoja liian harvoin. Ennen tapaamista hänellä oli ollut yksi säännöllinen terapia-aika vapaana, josta mainitsi minulle.
Toisen luona ajattelin olla kertomatta niin paljon menneisyydestäni, mutta sain sitten puheripulin, ja kerroin taas vähän liikaa. Terapeutti kai ajatteli, että olen liian raskas tyyppi, joten käynnin lopuksi totesi, että hänellä ei itse asiassa edes ole mahdollisuutta tehdä kela-terapiaa vielä pitkiin pitkiin aikoihin ja tiedusteli olenko löytänyt muita terapeutteja, joihin tutustua. Kiitos hei.
Kolmas taas kuunteli kiltisti juttujani, mutta tuntui siltä, ettei häntä kiinnostanut minä, vaan hänelle tuomani rahat. Halusi heti tietää, aloitanko hänen kanssaan ja korosti, että hän on niin suosittu tapaus, että kaikki ajat kyllä menevät samantien. Tutustuminen maksoi 100 €.
Vielä muutaman luokse olen menossa, mutta sen jälkeen on rahat loppu hetkeksi. Aion loppujen kanssa keskittyä vain kaikista pinnallisimpiin ongelmiini ja jätän paneutumatta nuoruudessa alkaneisiin tunne-elämän epävakauden piirteisiin. Uskon, että mahdollinen epävakaus on se punainen vaate, jota terapeutit karttavat. Minulla ei ole diagnoosia persoonallisuushäiriöstä, eikä varmasti tule olemaankaan, vaikka nuorempana olisi sellainen varmasti napsahtanutkin.Kuulostaa siltä, että olet tehnyt jo itse oman diagnoosin. Sellaisen hoitaminen on käytännössä hukkaan heitettyä aikaa, koska potilas hakee vain todisteita omalle näkemykselleen.
Jotta pystytään hoitamaan, pitää olla valmis ottamaan vastaan ja luottamaan terapeuttiin sekä hylkäämään omat keittiöpsykologi-teoriat. Jo tämän perusteella veikkaan, että olisit hyvin nopeasti päätynyt vain arvostelemaan terapeuttia, joka ei ymmärrä sinua. Se olisi johtanut hoitosuhteen katkeamiseen ja nykyään myös monipuoliseen arvostelemiseen sosiaalisessa mediassa. Sitä riskiä yrittäjä ei halua ottaa.
Tai sitten olet vielä niin epävakaassa vaiheessa, että lääkehoito pitää ensin saada kuntoon. Kun mieli rauhoittuu, sitä pystytään hoitamaan. Lääkäriin siis mars.
Yllättävää, ettei terapeutteja löydy, jos he tekevät tällaisia halventavia olettamuksia asiakkaistaan pelkästään sen perusteella mitä asiakkaat kertovat itsestään. Jos ihmisellä on epävakaita piirteitä, ei se silti tarkoita sitä, että olisi sairaudentunnoton joka haluaa vain vahvistuksen omille diagnoositeorioilleen. Jotkut ehkä tosissaan haluavat apua ongelmiinsa, jotta voisivat muuttaa käyttäytymistapojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä - ja niin pitääkin tehdä. Onnistunut psykoterapia tarkoittaa sitä, että ihmisellä on edes jollain lailla kapasiteettia käsitellä asioita ts. riittävästi älykkyyttä.
Jos elämä on ihan prseellään monelta eri elämänalueelta mm. päihteiden käyttö, niin psykoterapia ei vain ole se oikea tie lähteä asiaa setvimään.
Jo pelkästään nämä ”kaikki elämäni ongelmat aiheutuvat siitä, että minua on koulukiusattu 20 vuotta sitten” kertoo sen, että terapia on mennyt pahasti pieleen. Uutinen: Kaikki ovat olleet jonkinlaisen kiusaamisen ja pään uskomisen kohteena koulussa. Se on ihan normaalia ryhmädynamiikkaa.
Kun jokainen yrittää haalia itselleen säälipisteitä kiusaamisen uhrina, todelliset kiusaamisen uhrit hukkuvat massaan. Niitäkin nimittäin on, jotka tosissaan saavat turpiinsa ja tarvitsisivat apua, mutta huomion kerääkin nämä muutamat isoääniset säälin kerääjät.
Toki päihdeongelmat on hoidettava usein ensin. Poikkeuksena epävakaa persoonallisuushäiriö, jossa nykyään suositellaan hoitamaan päihdeongelmaa ja epävakautta rinnakkain, koska yleensä päihdeongelma on silloin epävakauden oire, ja sitä voi olla hankala saada hallintaan ilman epävakauden hoitoa.
Ja sitten: Ei pidä paikkaansa, että kaikkia olisi kiusattu, eikä kiusaaminen ole normaalia ryhmädynamiikkaa, vaan henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Usein se täyttä jopa rikoksen tunnusmerkit. Kiusaaminen on traumaattinen tapahtuma ja usein syynä monenlaisiin psyykkisiin sairauksiin, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoon.
.
Jokaisessa ryhmässä nahistellaan ja haetaan omaa paikkaa. Se kuuluu asiaan myös aikuisilla.
On kuitenkin osa porukkaa, jotka pitävät tätä kiusaamisena. Joka asia, mikä ei mene mieliksi tai siitä on tullut paha mieli tyyliin ”Tänään Maija haluaa leikkiä Millan kanssa, eikä minun kanssa. ” on sitten kiusaamista. Kyse on lähinnä siitä, että onko se kiusaamista, vaikka varmasti paha mieli tulee? Ei ole kiusaamista. Maija vain tänään haluaa leikkiä Millan kanssa. Asiassa ei ole mitään taka-ajatuksia. Piste. Ei se ole kiusaamista, vaan Maijan oikeus päättää, kenen kanssa hän haluaa viettää tänään aikaa. Sitäkin pitää kunnioittaa.
Täysin eri asia kokonaan on pitkäkestoiset, jatkuvat, pahimmillaan järjestäytyneet ja toisen ihmisen nöyryyttämiseen tai simputtamiseen tähtäävät toimet - ihan sama, miten hienovaraisia ne ovat. Kiusaamiseen kuuluu ajallinen jatkuvuus. Satunnainen pään aukominen tai yhteisestä leikistä ulos jättäminen on vain todella huonoa käytöstä, mihin pitää puuttua - koska siitä voi vähitellen syntyä kierre ja kiusaamista.
Mutta pohjimmiltaan lähtökohta tässä on ihan normaalia ihmisten käyttäytymistä, mihin kasvatuksella onneksi voidaan vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mikään autuaaksi tekevä juttu, että pääsee kenen tahansa terapeutin juttusille. Sen tulisi olla sopiva terapeutti ja terapiasuuntaus just sulle ja sun ongelmille että siitä olisi apua.
Ei ole oikein, että on asiakkaan oman osaamisen varassa osata etukäteen valita itselle sopiva terapiasuuntaus. Eikä sekään, että asiakkaan pitää käydä mahdollisesti useilla sadan euron tutustumiskäynneillä selvittämässä sopivuutta, jonka sitten kuitenkin lopulta päättää tuo asiakkaitaan valikoiva terapeutti, eikä siis palvelusta maksanut asiakas.
Tähän pitäisi ehdottomasti saada asiantunteva välikäsi.
Miten joku sairaanhoitaja tai vastaava voi tietää millaisen terapian joku haluaa ja tarvitsee ja kenen terapeutin kanssa synkkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mikään autuaaksi tekevä juttu, että pääsee kenen tahansa terapeutin juttusille. Sen tulisi olla sopiva terapeutti ja terapiasuuntaus just sulle ja sun ongelmille että siitä olisi apua.
Ei ole oikein, että on asiakkaan oman osaamisen varassa osata etukäteen valita itselle sopiva terapiasuuntaus. Eikä sekään, että asiakkaan pitää käydä mahdollisesti useilla sadan euron tutustumiskäynneillä selvittämässä sopivuutta, jonka sitten kuitenkin lopulta päättää tuo asiakkaitaan valikoiva terapeutti, eikä siis palvelusta maksanut asiakas.
Tutkimusten mukaan suuntauksella ei ole väliä, vaan henkilökemioilla. Joten asiakkaan ei tarvitse valita mitään muuta kuin se terapeutti, josta tykkää. Niistä, joilla on vapaita aikoja ja jotka kokevat voivansa sinua auttaa.
Potilaalla on oikeus valita terapeuttinsa, mutta terapeutillakin on oikeus valita asiakkaansa. Kampaajakin voi kieltäytyä hoitamasta afrotukkaa, jos hänellä ei ole osaamista sen hoitamiseen.
En tajua, miksi tästäkin asiasta täytyy uhriutua?
Karkeasti tutkimukset sanovat juurikin näin. Sitten on kuitenkin olemassa tiettyjä sairauksia/häiriöitä, joissa pelkällä henkilökemialla ei pitkälle pötkitä, jos suuntaus on väärä ja terapeutti osaamaton. Esimerkiksi traumaterapia on ihan oma lajinsa, ja terapeutti voi saada aikaan vahinkoa, jos traumoja avataan väärin. Traumojen hoitoon on kehitetty kokonaan omia terapiamuotoja. Persoonallisuushäiriöt ovat myös sellainen, etten hoitaisi niitä esimerkiksi ratkaisukeskeisellä suuntauksella.
En tiedä, kuinka tutkimuksissa on otettu huomioon eri sairaudet, vai keskittyvätkö tutkimukset lähinnä masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin, joita yleisimmin terapiassa hoidetaan ja joihin varmaan helpoiten toimii suuntaus kuin suuntaus.
Kun lukuisat potilaat lähtevät etsimään sopivia terapeutteja, niin kerrotaanko heille jokaiselle, että sinun ongelmissasi suuntauksella ei ole niinkään väliä ja voit etsiä terapeutteja monilla eri suuntauksilla, mutta sen sijaan näissä sinun ongelmissasi on erittäin tärkeää löytää juuri oikean suuntauksen terapeutti?
Vierailija kirjoitti:
Psykoterapiasuuntauksia on monenlaisia ja niin on myös asiakkaita.
Ei ole mitään järkeä käyttää yhteiskunnan varoja sellaiseen raskaaseen ja kalliiseen hoitoon silloin kun siitä ei ole todennäköisesti potilaalle hyötyä. Se, että on varmasti mukavaa käydä pöpisemässä jonkun luona kerran viikossa vuosikausia, ei kuulu yhteiskunnan korvaamiin hoitoihin. Jos terapia ei edisty, se ei ole parantavaa hoitoa.
Vastuuttaminen ei ole syyllistämistä. Psykoterapiahoito on tyypiltään juuri sellaista, että se vaatii asiakkaalta paljon voimia ja jaksamista, kykyä ottaa vastuuta omasta hoidostaan ja toipumisestaan. Jos potilas ei ole riittävän voimissaan, ei psykoterapiaa voida aloittaa. Vertauksia vaikka kirurgisista hoidoista: eihän kaikkia potilaita voi leikatakaan muun somaattisen kunnon vuoksi. Yleensäkään kaikki hoidot tai lääkkeet eivät suinkaan sovi kaikille ja kaikkiin tauteihin.
Psykoterapeutit valitsevat tosiaan potilaitaan joiltain osin. Yksi on psykoterapeutin oma osaaminen ja mihin terapiasuuntaukseen hän on opiskellut. Vertaus taas kirurgiasta: käsikirurgi harvoin osaa leikata sydäntä ja päinvastoin. Jos potilas tarvitsee hyvin tiivistä hoitoa, eikä tarjolla ole kuin kertaviikkoisia aikoja, on aloittaminen turhaa. Tuore vastavalmistunut terapeutti ei ehkä pysty hoitamaan vielä hyvin syvästi vaurioittunutta ihmistä. Joissain tapauksissa aloitettu mutta toimimattomaksi osoittautunut ja siksi keskeytynyt terapia voi jopa vaurioittaa potilasta psyykkisesti; varmaan useimmat ymmärtävät, että eettisempää olisi tällöin ollut olla aloittamatta koko hoito.
Työskentelen lääkärinä, joka työkseen ohjaa potilaita psykoterapioihin. Minulla on terapiakoulutus myös itselläni, mutta nykyisessä psykiatripulassa ehkä jollain lailla kumminkin pystyn auttamaan useampia ihmisiä lääkärinä kuin psykoterapeuttina.
Sanopa lääkärinä suoraan, onko mielestäsi hyvä suuntaus kun laitospaikkoja vähennetään? Pelkäätkö kirjoittaa jollekin M3-päätöksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat valittavan, että terapeutit eivät vastaa sähköposteihin, ja että joutuu lähettämään lukuisia sähköposteja ennen kuin saa edes yhden vastauksen.
Johtuuko tämä tuosta terapeuttien valikoivuudesta? Eivätkö halua vastata, jos vaikuttaa vääränlaiselta asiakkaalta?
Vai johtuuko kuitenkin kiireestä? Vai ehkä molemmista?
Tietäisitpä millaisia ne viestit ja ”tiedustelut” ovat. Sellainen 5-6 liuskaa tiukkaa ajatuksenvirtaa, missä ei ole päätä eikä häntää.
Jos s-postissa on 39 sellaista viestiä ja pari kolme napakkaa tiedustelua terapia-ajoista - mihin luulet, että vastaan. Tai minkä viestin edes jaksan lukea läpi? Minäkin olen vain ihminen ja haluan selvitä töistäni jonkinlaisella järkevällä aikataululla.
Kovin moni hakee enempi ilmaista konsultaatiota, kuin terapiasuhdetta. En ole dr Phil, joka hetkessä järjestää kaiken. Sitä moni kuitenkin odottaa.
Kiitos - tallensin viestisi! Jatkossa menen haastatteluun, näytän tämän ja tiedustelen, ettei vaan ole kyseisen terapeutin aivoituksia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriassa tunnetaan käsite energiaimuri. Nämä ovat niitä, jotka vellovat ja vellovat asioissa, ulkoistavat vastuunsa omista toimistaan muille, suuttuvat jos joutuvat tarkkailemaan omaa toimintaansa kriittisesti, valittavat mutta eivät tee mitään ja lopulta syyttävät terapeuttia tai sairaanhoitajaa.
Sellaisen ihmisen terapia ei johda mihinkään, se vaan imee sen energian kaikilta hoitavilta tahoilta, kun sen hoidon hyödyttömyys paljastuu. Kukaan ei halua energiaimuria potilaakseen.
Ihan ymmärrettävää, että "energiaimurit" koetaan hankalina asiakkaina, mutta jostain ne heidänkin ongelmat johtuvat, ja tosi ikävää jos erityisesti nuoret "energiaimurit" eivät saa apua ongelmiinsa ja heidän elämä lähtee menemään avun puutteen vuoksi yhä vain huonompaan suuntaan.
Samaa mieltä. Itse ajattelen, että etenkin hoitoon hakeutuvat ”energiaimurit” pitäisi ottaa sinne ensisijaisesti!
Miksi, jos heillä ei ole motivaatiota parantua? Ainoastaan velloa.
Jos tuntuu, että kaikki on jonkun muun vikaa ja on terapeutin tai lääkärin asia korjata ongelma, ei ole valmis muuttumaan. Kun ei edes ole valmis myöntämään omaa osuuttaan tilanteen taustalla ja ottamaan vastuuta.