Valikoivatko terapeutit asiakkaitaan?

Koko skene on ihan kuralla johtuen siitä, että päteviä ja todella osaavia terapenttejä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Traumaterapeuteista on huutava pula, ja heitä jos joitakin tarvittaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään autuaaksi tekevä juttu, että pääsee kenen tahansa terapeutin juttusille. Sen tulisi olla sopiva terapeutti ja terapiasuuntaus just sulle ja sun ongelmille että siitä olisi apua.

Ei ole oikein, että on asiakkaan oman osaamisen varassa osata etukäteen valita itselle sopiva terapiasuuntaus. Eikä sekään, että asiakkaan pitää käydä mahdollisesti useilla sadan euron tutustumiskäynneillä selvittämässä sopivuutta, jonka sitten kuitenkin lopulta päättää tuo asiakkaitaan valikoiva terapeutti, eikä siis palvelusta maksanut asiakas.

Tutkimusten mukaan suuntauksella ei ole väliä, vaan henkilökemioilla. Joten asiakkaan ei tarvitse valita mitään muuta kuin se terapeutti, josta tykkää. Niistä, joilla on vapaita aikoja ja jotka kokevat voivansa sinua auttaa.

Potilaalla on oikeus valita terapeuttinsa, mutta terapeutillakin on oikeus valita asiakkaansa. Kampaajakin voi kieltäytyä hoitamasta afrotukkaa, jos hänellä ei ole osaamista sen hoitamiseen.

En tajua, miksi tästäkin asiasta täytyy uhriutua?

Kampaaja ei kuitenkaan tee afrotukkaiselle asiakkaalle ensin sadan euron koekäyntiä, jossa arvioi, onko sopiva hoitamaan tämän hiuksia.

Toki ymmärrän, että terapeuttien on veloitettava tutustumiskäynneistä, ja tavallaan ymmärrän myös sen, ettei Kela niitä korvaa, koska se ei ole varsinaista kuntoutuspsykoterapiaa, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että käynnit tulevat kalliiksi, jos ei ole työelämässä. Voi käydä myös niin, että maksaa tutustumiskäynnin, mutta terapia evätään. Se vasta harmittaakin. Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä: onko kenelläkään jo tutustumiskäynnillä terapeutti tuonut esiin hengellisiä aspekteja? Ei välttämättä kristillisiä, mutta hengellisiä kuitenkin? Minut tällainen yllätti täysin.

Tuo nyt vielä puuttuisi - menisin ihan puihin😳

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä: onko kenelläkään jo tutustumiskäynnillä terapeutti tuonut esiin hengellisiä aspekteja? Ei välttämättä kristillisiä, mutta hengellisiä kuitenkin? Minut tällainen yllätti täysin.

Ei ole, mutta terapeutteja googlatessa olin innoissani, kun tyyliin naapurustosta löytyi pari terapeuttia, mutta kun googlasin heistä lisää, niin toisella näyttikin olevan papinkaulus ja toinen oli mukana jossain seurakunnan terapia jutuissa. Onneksi asia selvisi jo tuossa vaiheessa, enkä ottanut kumpaankaan yhteyttä.

Olen raamattuvyöhykkeeltä pakoon muuttanut jonkinasteinen uskonnon uhri ja ateisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäävätkö siis eniten avun tarpeessa olevat valintaprosessissa "parempien" asiakkaiden jalkoihin?

Ihan juuri näin. Se, että ihminen tarvitsee sosiaalityöntekijää ja päihdehoitoa, ei millään tapaa poista hänen terapiantarvettaan. ”Liian sairas terapiaan” on vain tosi psykoottinen ihminen, mutta käytännössä termi tarkoittaa liian hankalaa asiakasta terapeutin viitsimiseen nähden.

Uskon että terapeutti arvioi asiakasta ja myös sitä, miten kemiat kohtaavat ja sitä, miten uskoo voivansa auttaa asiakasta ongelmissaan. Ei tietenkään terapeutti ota liian vaikeaa tapausta, jos kokee, ettei ole hänelle sopiva eikä pysty auttamaan hänen ongelmissaan. Hän valitsee asiakkailleen sellaiset, joita uskoo voivansa auttaa. Liian sairaat terapiaan ovat sitten heitä, jotka eivät hyödy terapiasta ja he, jotka tarvitsevat sillä hetkellä laitoshoitoa. Hoitojakson jälkeen tilanne saattaakin olla jo toinen.

Terapiassa tarvitaan jonkinlaista kykyä itsereflektioon, mikä edellyttää ainakin kohtuullista älykkyyttä ja kykyä käsitellä asioita. Kaikilla tätä ei ole, joten siltä osin terapia tylpistyy heidän kohdaltaan siihen, että ei osata käsitellä ja soveltaa sitä mitä siellä puhutaan ja hyödyt jäävät saamatta. Tästä syystä terapia on usein korkeammin koulutettujen ja opiskelijoiden suosiossa; toki siihen vaikuttaa myös hinnat. 

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa tarvitaan jonkinlaista kykyä itsereflektioon, mikä edellyttää ainakin kohtuullista älykkyyttä ja kykyä käsitellä asioita. Kaikilla tätä ei ole, joten siltä osin terapia tylpistyy heidän kohdaltaan siihen, että ei osata käsitellä ja soveltaa sitä mitä siellä puhutaan ja hyödyt jäävät saamatta. Tästä syystä terapia on usein korkeammin koulutettujen ja opiskelijoiden suosiossa; toki siihen vaikuttaa myös hinnat. 

Höps. Kuten sanottua, psykoterapiaa on todella montaa suuntausta. Meillä siitä on tehty tällaista eliitin huttua, mutta juurikin Keroputaan malli kertoo, että psykoterapia skitsofrenian(kin) hoitona tehoaa kyllä. Psykoterapia on mielentervyshäiriöiden hoitoa aivan siinä missä lääkityskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.

Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta?

Olen kuullut, että esim. anorektikkojen on ollut todella vaikea löytää terapeuttia. Sairaus on niin vaikeasti hoidettavan maineessa ja vaatisi erityisosaamista, jota monella terapeutilla ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa, miten juuri nyt, kun olen itse pohtinut tismalleen tätä samaa, tehdään siitä juttu maamme valtamediaan. Olen yrittänyt tutustua useampiin terapeutteihin ja jo ensimmäisen kohdalla huomasin, että minun olisi kannattanut jättää joitakin asioita kertomatta. Tämä terapeutti nimittäin totesi käynnin lopuksi, että hupsistakeikkaa, kaikki hänen aikansa olivatkin täynnä, ei hänellä olekaan aikaa auttaa juuri minua, sillä hänellä olisikin aikoja liian harvoin. Ennen tapaamista hänellä oli ollut yksi säännöllinen terapia-aika vapaana, josta mainitsi minulle.

Toisen luona ajattelin olla kertomatta niin paljon menneisyydestäni, mutta sain sitten puheripulin, ja kerroin taas vähän liikaa. Terapeutti kai ajatteli, että olen liian raskas tyyppi, joten käynnin lopuksi totesi, että hänellä ei itse asiassa edes ole mahdollisuutta tehdä kela-terapiaa vielä pitkiin pitkiin aikoihin ja tiedusteli olenko löytänyt muita terapeutteja, joihin tutustua. Kiitos hei.

Kolmas taas kuunteli kiltisti juttujani, mutta tuntui siltä, ettei häntä kiinnostanut minä, vaan hänelle tuomani rahat. Halusi heti tietää, aloitanko hänen kanssaan ja korosti, että hän on niin suosittu tapaus, että kaikki ajat kyllä menevät samantien. Tutustuminen maksoi 100 €.

Vielä muutaman luokse olen menossa, mutta sen jälkeen on rahat loppu hetkeksi. Aion loppujen kanssa keskittyä vain kaikista pinnallisimpiin ongelmiini ja jätän paneutumatta nuoruudessa alkaneisiin tunne-elämän epävakauden piirteisiin. Uskon, että mahdollinen epävakaus on se punainen vaate, jota terapeutit karttavat. Minulla ei ole diagnoosia persoonallisuushäiriöstä, eikä varmasti tule olemaankaan, vaikka nuorempana olisi sellainen varmasti napsahtanutkin.

Aivan järkyttävää. Miten terapeutti voi ottaa maksun käynnistä ja samalla ilmoittaa, että tilaa ei ole? Jos tilaa ei ole, miksi sitten otti tutustumiskäynnille? Tuollaisista terapeuteista pitäisi tehdä valitus Valviraan. Törkeää rahastusta.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.

Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta?

Olen kuullut, että esim. anorektikkojen on ollut todella vaikea löytää terapeuttia. Sairaus on niin vaikeasti hoidettavan maineessa ja vaatisi erityisosaamista, jota monella terapeutilla ei ole.

Tämä, mutta eihän sitä toki asiakkaan pidä jättää kertomatta. Terapeutin tulee vastata, ettei hänen ammattitaitonsa riitä.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa, miten juuri nyt, kun olen itse pohtinut tismalleen tätä samaa, tehdään siitä juttu maamme valtamediaan. Olen yrittänyt tutustua useampiin terapeutteihin ja jo ensimmäisen kohdalla huomasin, että minun olisi kannattanut jättää joitakin asioita kertomatta. Tämä terapeutti nimittäin totesi käynnin lopuksi, että hupsistakeikkaa, kaikki hänen aikansa olivatkin täynnä, ei hänellä olekaan aikaa auttaa juuri minua, sillä hänellä olisikin aikoja liian harvoin. Ennen tapaamista hänellä oli ollut yksi säännöllinen terapia-aika vapaana, josta mainitsi minulle.

Toisen luona ajattelin olla kertomatta niin paljon menneisyydestäni, mutta sain sitten puheripulin, ja kerroin taas vähän liikaa. Terapeutti kai ajatteli, että olen liian raskas tyyppi, joten käynnin lopuksi totesi, että hänellä ei itse asiassa edes ole mahdollisuutta tehdä kela-terapiaa vielä pitkiin pitkiin aikoihin ja tiedusteli olenko löytänyt muita terapeutteja, joihin tutustua. Kiitos hei.

Kolmas taas kuunteli kiltisti juttujani, mutta tuntui siltä, ettei häntä kiinnostanut minä, vaan hänelle tuomani rahat. Halusi heti tietää, aloitanko hänen kanssaan ja korosti, että hän on niin suosittu tapaus, että kaikki ajat kyllä menevät samantien. Tutustuminen maksoi 100 €.

Vielä muutaman luokse olen menossa, mutta sen jälkeen on rahat loppu hetkeksi. Aion loppujen kanssa keskittyä vain kaikista pinnallisimpiin ongelmiini ja jätän paneutumatta nuoruudessa alkaneisiin tunne-elämän epävakauden piirteisiin. Uskon, että mahdollinen epävakaus on se punainen vaate, jota terapeutit karttavat. Minulla ei ole diagnoosia persoonallisuushäiriöstä, eikä varmasti tule olemaankaan, vaikka nuorempana olisi sellainen varmasti napsahtanutkin.

Aivan järkyttävää. Miten terapeutti voi ottaa maksun käynnistä ja samalla ilmoittaa, että tilaa ei ole? Jos tilaa ei ole, miksi sitten otti tutustumiskäynnille? Tuollaisista terapeuteista pitäisi tehdä valitus Valviraan. Törkeää rahastusta.

Tämä on aivan normaali käytäntö. Kela ei korvaa osuutta tutustumiskäynneistä, vaan asiakkaan täytyy nämä itse korvata. Helppoa rahaa ahneelle terapeutille.

Jännä, miten alkuhaastattelujenkin hinnat vaihtelee. Itselleni maksoi Hki keskustassa 40 € ja kantakaupungin ulkopuolella 60 € ja 90 €. Kaksi jälkimmäistä olivat samassa kaupunginosassa alle 1 km:n päässä toisistaan.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa, miten juuri nyt, kun olen itse pohtinut tismalleen tätä samaa, tehdään siitä juttu maamme valtamediaan. Olen yrittänyt tutustua useampiin terapeutteihin ja jo ensimmäisen kohdalla huomasin, että minun olisi kannattanut jättää joitakin asioita kertomatta. Tämä terapeutti nimittäin totesi käynnin lopuksi, että hupsistakeikkaa, kaikki hänen aikansa olivatkin täynnä, ei hänellä olekaan aikaa auttaa juuri minua, sillä hänellä olisikin aikoja liian harvoin. Ennen tapaamista hänellä oli ollut yksi säännöllinen terapia-aika vapaana, josta mainitsi minulle.

Toisen luona ajattelin olla kertomatta niin paljon menneisyydestäni, mutta sain sitten puheripulin, ja kerroin taas vähän liikaa. Terapeutti kai ajatteli, että olen liian raskas tyyppi, joten käynnin lopuksi totesi, että hänellä ei itse asiassa edes ole mahdollisuutta tehdä kela-terapiaa vielä pitkiin pitkiin aikoihin ja tiedusteli olenko löytänyt muita terapeutteja, joihin tutustua. Kiitos hei.

Kolmas taas kuunteli kiltisti juttujani, mutta tuntui siltä, ettei häntä kiinnostanut minä, vaan hänelle tuomani rahat. Halusi heti tietää, aloitanko hänen kanssaan ja korosti, että hän on niin suosittu tapaus, että kaikki ajat kyllä menevät samantien. Tutustuminen maksoi 100 €.

Vielä muutaman luokse olen menossa, mutta sen jälkeen on rahat loppu hetkeksi. Aion loppujen kanssa keskittyä vain kaikista pinnallisimpiin ongelmiini ja jätän paneutumatta nuoruudessa alkaneisiin tunne-elämän epävakauden piirteisiin. Uskon, että mahdollinen epävakaus on se punainen vaate, jota terapeutit karttavat. Minulla ei ole diagnoosia persoonallisuushäiriöstä, eikä varmasti tule olemaankaan, vaikka nuorempana olisi sellainen varmasti napsahtanutkin.

Aivan järkyttävää. Miten terapeutti voi ottaa maksun käynnistä ja samalla ilmoittaa, että tilaa ei ole? Jos tilaa ei ole, miksi sitten otti tutustumiskäynnille? Tuollaisista terapeuteista pitäisi tehdä valitus Valviraan. Törkeää rahastusta.

Nimimerkkisi toivoo todellista vapautta ja pois holhousyhteiskunnasta?

Potilaalla on oikeus varata aika kenelle haluaa, vaikkapa lukematta terapeutin taustatietoja tai selvittämättä etukäteen olisiko terapeutilla tilaa. Ja jos käynnin varaa niin siitä pitää maksaa. 

Todellista holhousvapautta olisi, että kuka tahansa voisi ilmoittaa olevansa psykoterapeutti ja rahastaa siitä. Ja että yhteiskunta ei mokomasta hoidosta maksaisi pennin pyörylää, vaan potilas maksaisi sen ihan työstään saamastaan palkasta. Niin kuin kaiken muunkin hoitonsa. Kokonaan.

Ai, potilaalla ”oikeus” varata aika huijarille, ja tämä on vapautta? No voinhan sen noinkin kääntää.

Itse en ole sellaisen vapauden kannalla.

Muistakaa ihmiset aina tarkistaa valvirasta terapeuttinne taustat täältä:

https://julkiterhikki.valvira.fi/

Jos häntä ei löydy laisinkaan tai hänellä ei ole laillistetun psykoterapeutin pätevyyttä, hän on huijari. Näitä tällaisia tapauksia on valitettavasti ollut esim Vastaamossa töissä.

Kaffepulla kirjoitti:

Ai, potilaalla ”oikeus” varata aika huijarille, ja tämä on vapautta? No voinhan sen noinkin kääntää.

Itse en ole sellaisen vapauden kannalla.

Muistakaa ihmiset aina tarkistaa valvirasta terapeuttinne taustat täältä:

https://julkiterhikki.valvira.fi/

Jos häntä ei löydy laisinkaan tai hänellä ei ole laillistetun psykoterapeutin pätevyyttä, hän on huijari. Näitä tällaisia tapauksia on valitettavasti ollut esim Vastaamossa töissä.

Ihan julkiterhikistä löytyvät pätevät paykoterapeutit maksattavat asiakkailla koekäynnit - vaikka eivät ”huolisikaan” heitä asiakassuhteeseen. Näin se vaan menee.

Tuosta voi tehdä kuluttaja-asiamiehelle valituksen.

Jokuhan voisi toimia niinkin, ettei ota ketään terapiaan vaan pelkkiä tutustumiskäyntejä. Helppoa rahaa!

Terapian lähtöoletus on se, että se kestää jopa vuosia. Ei tätä tarvitse mitenkään pohtia etukäteen vaan se on itsestäänselvyys. Ei terapeutti voi ottaa potilasta tutustumiskäynnille ja siinä todeta, että aikoja ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.

-päihdeongelma

-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt

-Psykoositausta/skitsofrenia

-Epävakaa tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriö

Lisätään listaan vielä vakavasti masentuneet joilla itsemurha-ajatuksia

Terapiaa todennäköisesti löytyy helpommin jos olet:

-Koulutettu tai ok sosioekonomisessa asemassa (yliopisto-opiskelijat, työelämässä olevat aikuiset)

-Psyykkisesti pääosin tasapainoinen

-Ongelmana työuupumus, ruuhkavuosiuupumus, avioerokriisi, urapohdinnat tms ”pikkujuttu”

Burn out on sulle pikkujuttu?

Kyllä se burnari on kaikkein vakavimpiin psyykkisiin ongelmiin nähden pienempi paha, vaikka toki voi johtaa pahaankin masennukseen ja pitempiaikaiseen työkyvyttömyyteen. Voit verrata sitä esim. ihmiseen, joka on koko lapsuutensa ja nuoruutensa ollut psykiatrisessa sairaalassa psykoosien takia, ja joka on nyt kolmikymppinen ja pysyvästi eläkkeellä skitsofrenian takia.

No tuollainen skitsofreenikko nyt ei miksikään tule terapiassa. Sitä paitsi eläkepäätöshän on jo tehty, turhaan vie resurssia terapiamarkkinoilta. Laittaisin itsekin mapi öhön tuollaisen terapiahakemuksen.

Itse asiassa skitsofrenian hoidossa on saatu hyviä tuloksia avoimen dialogin hoitomallilla, jossa lääkitys ei ole keskeisessä osassa, vaan lähipiirin kanssa yhdessä järjestetty keskusteluhoito. Tästä on tuore väitöskirjatutkimus, jossa todettin, että tätä hoitomallia saaneiden ryhmästä vain kolmasosa tarvitsi 19 vuoden jälkeen hoitoa tai oli työkyvytön. Eli tulokset olivat todella hyvät tavanomaista hoitoa saaneeseen verrokkiryhmään verrattuna, josta seuranta-ajan päätteeksi yli 80% tarvitsi hoidoa ja yli 60% tarvitsi työttömyystukia.

Tämä hoitomalli on raskas ja pitkäkestoinen, varmaan myös kallis, mutta toisaalta tulokset vaikuttavat erittäin lupaavilta, tähän mennessä tarjottu hoito kun ei ole onnistunut parantamaan potilaiden elämänlaatua merkittävästi. Halusin vain tuoda tämän esiin, koska vallitseva käsitys tuntuu olevan, ettei psykoosipotilaat "tule miksikään" terapiassa tai oikein millään muullakaan hoitokeinolla. Tästä hoitomallista löytää paljon tietoa googlettamalla jos kiinnostaa, ylelläkin oli tästä pitkä artikkeli jokin aika sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.

-päihdeongelma

-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt

-Psykoositausta/skitsofrenia

-Epävakaa tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriö

Lisätään listaan vielä vakavasti masentuneet joilla itsemurha-ajatuksia

Terapiaa todennäköisesti löytyy helpommin jos olet:

-Koulutettu tai ok sosioekonomisessa asemassa (yliopisto-opiskelijat, työelämässä olevat aikuiset)

-Psyykkisesti pääosin tasapainoinen

-Ongelmana työuupumus, ruuhkavuosiuupumus, avioerokriisi, urapohdinnat tms ”pikkujuttu”

Burn out on sulle pikkujuttu?

Kyllä se burnari on kaikkein vakavimpiin psyykkisiin ongelmiin nähden pienempi paha, vaikka toki voi johtaa pahaankin masennukseen ja pitempiaikaiseen työkyvyttömyyteen. Voit verrata sitä esim. ihmiseen, joka on koko lapsuutensa ja nuoruutensa ollut psykiatrisessa sairaalassa psykoosien takia, ja joka on nyt kolmikymppinen ja pysyvästi eläkkeellä skitsofrenian takia.

No tuollainen skitsofreenikko nyt ei miksikään tule terapiassa. Sitä paitsi eläkepäätöshän on jo tehty, turhaan vie resurssia terapiamarkkinoilta. Laittaisin itsekin mapi öhön tuollaisen terapiahakemuksen.

Itse asiassa skitsofrenian hoidossa on saatu hyviä tuloksia avoimen dialogin hoitomallilla, jossa lääkitys ei ole keskeisessä osassa, vaan lähipiirin kanssa yhdessä järjestetty keskusteluhoito. Tästä on tuore väitöskirjatutkimus, jossa todettin, että tätä hoitomallia saaneiden ryhmästä vain kolmasosa tarvitsi 19 vuoden jälkeen hoitoa tai oli työkyvytön. Eli tulokset olivat todella hyvät tavanomaista hoitoa saaneeseen verrokkiryhmään verrattuna, josta seuranta-ajan päätteeksi yli 80% tarvitsi hoidoa ja yli 60% tarvitsi työttömyystukia.

Tämä hoitomalli on raskas ja pitkäkestoinen, varmaan myös kallis, mutta toisaalta tulokset vaikuttavat erittäin lupaavilta, tähän mennessä tarjottu hoito kun ei ole onnistunut parantamaan potilaiden elämänlaatua merkittävästi. Halusin vain tuoda tämän esiin, koska vallitseva käsitys tuntuu olevan, ettei psykoosipotilaat "tule miksikään" terapiassa tai oikein millään muullakaan hoitokeinolla. Tästä hoitomallista löytää paljon tietoa googlettamalla jos kiinnostaa, ylelläkin oli tästä pitkä artikkeli jokin aika sitten.

Niin Ketopuraan malli. Ja juuri näinhän psykoterapiaa pitäisi käyttää: kaikkein vaikempien hoitonsa ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.

-päihdeongelma

-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt

-Psykoositausta/skitsofrenia

-Epävakaa tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriö

Lisätään listaan vielä vakavasti masentuneet joilla itsemurha-ajatuksia

Terapiaa todennäköisesti löytyy helpommin jos olet:

-Koulutettu tai ok sosioekonomisessa asemassa (yliopisto-opiskelijat, työelämässä olevat aikuiset)

-Psyykkisesti pääosin tasapainoinen

-Ongelmana työuupumus, ruuhkavuosiuupumus, avioerokriisi, urapohdinnat tms ”pikkujuttu”

Burn out on sulle pikkujuttu?

Kyllä se burnari on kaikkein vakavimpiin psyykkisiin ongelmiin nähden pienempi paha, vaikka toki voi johtaa pahaankin masennukseen ja pitempiaikaiseen työkyvyttömyyteen. Voit verrata sitä esim. ihmiseen, joka on koko lapsuutensa ja nuoruutensa ollut psykiatrisessa sairaalassa psykoosien takia, ja joka on nyt kolmikymppinen ja pysyvästi eläkkeellä skitsofrenian takia.

No tuollainen skitsofreenikko nyt ei miksikään tule terapiassa. Sitä paitsi eläkepäätöshän on jo tehty, turhaan vie resurssia terapiamarkkinoilta. Laittaisin itsekin mapi öhön tuollaisen terapiahakemuksen.

Itse asiassa skitsofrenian hoidossa on saatu hyviä tuloksia avoimen dialogin hoitomallilla, jossa lääkitys ei ole keskeisessä osassa, vaan lähipiirin kanssa yhdessä järjestetty keskusteluhoito. Tästä on tuore väitöskirjatutkimus, jossa todettin, että tätä hoitomallia saaneiden ryhmästä vain kolmasosa tarvitsi 19 vuoden jälkeen hoitoa tai oli työkyvytön. Eli tulokset olivat todella hyvät tavanomaista hoitoa saaneeseen verrokkiryhmään verrattuna, josta seuranta-ajan päätteeksi yli 80% tarvitsi hoidoa ja yli 60% tarvitsi työttömyystukia.

Tämä hoitomalli on raskas ja pitkäkestoinen, varmaan myös kallis, mutta toisaalta tulokset vaikuttavat erittäin lupaavilta, tähän mennessä tarjottu hoito kun ei ole onnistunut parantamaan potilaiden elämänlaatua merkittävästi. Halusin vain tuoda tämän esiin, koska vallitseva käsitys tuntuu olevan, ettei psykoosipotilaat "tule miksikään" terapiassa tai oikein millään muullakaan hoitokeinolla. Tästä hoitomallista löytää paljon tietoa googlettamalla jos kiinnostaa, ylelläkin oli tästä pitkä artikkeli jokin aika sitten.

Niin Ketopuraan malli. Ja juuri näinhän psykoterapiaa pitäisi käyttää: kaikkein vaikempien hoitonsa ensin.

Myönnetäänkö kelaterapiaa liian heppoisin perustein?

Psykoterapeutit eivät pysty ottamaan asiakkaiksi kaikkia, jotka lähettävät heille sähköpostitiedusteluita, koska siihen heillä ei yksinkertaisesti työaika riitä, joten pakkohan heidän on siksi tehdä jonkunmoista valikointia.

Eri asia sitten on tietenkin se, että valikoivatko terapeutit noudattaen ammattietiikkaa vai etsien itselle henkilökohtaista etua.