Valikoivatko terapeutit asiakkaitaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kelan tukemalla psykoterapialla pyritään saamaan ihminen työ- tai opiskelukykyiseksi, tai säilyttämään hänen psyykkisistä syistä uhattuna oleva työ- tai opiskelukykynsä. Jos ihminen ei ole töissä, eikä opiskele, eikä ole tehnyt kumpaakaan pitkään aikaan, niin hänen katsotaan olevan liian kaukana tästä tavoitteesta, ja silloin on turha edes haaveilla Kela-tuettuun terapiaan pääsystä.

Ei pidä paikkaansa. En toki tiedä, mitä pidät "pitkänä aikana" mutta itse olin Kela-terapian aloittaessani ollut sairauslomalla/kuntoutustuella/työttömänä yhteensä n. pari vuotta putkeen. Se ratkaisee, pidetäänkö todennäköisenä että henkilöstä vielä terapian avulla työkykyinen saadaan.

Tosi hienoa kuulla, että on toisenlaisiakin kokemuksia. Onnistuminen riippuu luultavasti myös siitä, että missä kaupungissa terapeuttia joutuu etsimään, koska eri paikkakunnilla on erilaiset tilanteet, jossakin voi löytyä helpomminkin. Samoin sekin voi vaikuttaa, että milloin terapeuttia joutuu etsimään, koska alan tilannehan on huonontunut sitä mukaa, kun kansalaisten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Esimerkiksi nyt tällä hetkellä on vaikeampi löytää terapeuttia kuin ennen pandemiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäävätkö siis eniten avun tarpeessa olevat valintaprosessissa "parempien" asiakkaiden jalkoihin?

Usein kyllä. Onhan se mielekkäämpää terapoida hieman uupunutta ja masentunutta mutta sinänsä pärjäävää ja selkeästi asiansa esittävää uraihmistä kuin monisairasta itsetuhoista ahdistunutta pitkäaikaistyötöntä. Jälkimmäisen kohdalla saa tehdä paljon raskaamman työn.

Ei, vaan terapeutti auttaa sitä, jota on mahdollista auttaa ja jolla on motivaatiota muuttua! Siitä tässä on kyse. Terapeutti EI paranna ketään. Terapeutti toimii peilinä, että potilas näkee omat haitalliset toimintatapansa ja MUUTTAA ITSE ITSENSÄ. MIKÄÄN muu ei auta.

Niin kauan, kun ihminen ei ole itse valmis muuttumaan, vaan on esim siinä "kaikki on muiden syitä ja ankea lapsuus" -jamassa, on aivan turhaa tarjota terapiaa. Ihminen silloin vain pahentaa oloaan, käymällä uudestaan ja uudestaan läpi vanhoja loukkauksia -joista puolet on kuvitteellisia.

Itse olen aikanaan käynyt 3 v terapiassa, ja se meni kahden ensimmäisen vuoden osalta täysin hukkaan. Tiesin sen itsekin, mutta psykiatri painosti. Olin liian uupunut, ja vielä niin huonossa kunnossa, että pystyin vain jatkuvaan ruikuttamiseen, mikä vain pahensi oloani. Sitten pidettiin taukoa terapiasta, että sain ihan vaan levätä, ja sen jälkeen jaksoinkin jo alkaa etsiä toimivia menetelmiä.

Olen myös sivusta seurannut muiden ihmisten terapiaa, ja suurin syy niiden tehottomuuteen on potilaan haluttomuus muuttua itse. Ja kuitenkin ihminen ei tässä maailmassa voi mitään muuta muuttaa kuin itseään.

Väärin.

En tiedä miten Vastaamo-tapaus vaikkutti alaan, mutta tuskin ainakaan luottamusta lisäten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hurjalta, että nykyään terapiaan pääsykin on taktikointia. Mulle on ihan suoraan tuntemani psykoterapeutti sanonut, mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta, jotta pääsee tutustumiskäynnille.

Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa ja esimerkiksi mitä diagnooseja jättää mainitsematta?

Miksi jättäisit diagnooseja mainitsematta? Eihän siinä ole mitään järkeä jos haluat toipua. Aika huono lähtökohta salata asioita heti alkuun, sehän olisi idioottimaista.

Tämähän se nimenomaan älyttömyyden huippu onkin, että toki täytyisi saada apua juuri niihin ongelmiin, joihin apua tarvitsee, mutta osa terapeuteista jättää ilmeisesti ottamatta asiakkaat, joilla on tiettyjä diagnooseja. Toki varmaan tällaisesta terapeutista ei olisi paljon hyötyäkään.

Pelottavaa, miten juuri nyt, kun olen itse pohtinut tismalleen tätä samaa, tehdään siitä juttu maamme valtamediaan. Olen yrittänyt tutustua useampiin terapeutteihin ja jo ensimmäisen kohdalla huomasin, että minun olisi kannattanut jättää joitakin asioita kertomatta. Tämä terapeutti nimittäin totesi käynnin lopuksi, että hupsistakeikkaa, kaikki hänen aikansa olivatkin täynnä, ei hänellä olekaan aikaa auttaa juuri minua, sillä hänellä olisikin aikoja liian harvoin. Ennen tapaamista hänellä oli ollut yksi säännöllinen terapia-aika vapaana, josta mainitsi minulle.

Toisen luona ajattelin olla kertomatta niin paljon menneisyydestäni, mutta sain sitten puheripulin, ja kerroin taas vähän liikaa. Terapeutti kai ajatteli, että olen liian raskas tyyppi, joten käynnin lopuksi totesi, että hänellä ei itse asiassa edes ole mahdollisuutta tehdä kela-terapiaa vielä pitkiin pitkiin aikoihin ja tiedusteli olenko löytänyt muita terapeutteja, joihin tutustua. Kiitos hei.

Kolmas taas kuunteli kiltisti juttujani, mutta tuntui siltä, ettei häntä kiinnostanut minä, vaan hänelle tuomani rahat. Halusi heti tietää, aloitanko hänen kanssaan ja korosti, että hän on niin suosittu tapaus, että kaikki ajat kyllä menevät samantien. Tutustuminen maksoi 100 €.

Vielä muutaman luokse olen menossa, mutta sen jälkeen on rahat loppu hetkeksi. Aion loppujen kanssa keskittyä vain kaikista pinnallisimpiin ongelmiini ja jätän paneutumatta nuoruudessa alkaneisiin tunne-elämän epävakauden piirteisiin. Uskon, että mahdollinen epävakaus on se punainen vaate, jota terapeutit karttavat. Minulla ei ole diagnoosia persoonallisuushäiriöstä, eikä varmasti tule olemaankaan, vaikka nuorempana olisi sellainen varmasti napsahtanutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.

-päihdeongelma

-Pitkäaikaisesti työkyvytön tai syrjäytynyt

-Psykoositausta/skitsofrenia

-Epävakaa Tai muulla tavoin raskas persoonallisuushäiriö

Miksei epävakaa voi hakea terapiaa? Tiedän terapeutteja, jotka ovat erikoistuneita hoitamaan nimenomaan epävakaita, ja terapialla on itse asiassa epävakaaseen persoonallisuushäiriöön erittäin hyvä vaste.

Persoonallisuushäiriöisillä harvoin on mitään sairaudentuntoa ja ilman sitä ei ole motiiviakaan löytää tapoja muuttaa käytöstään sellaiseksi, että heidän kanssaan voisivat muut tulla toimeen.

Suuri osa terapiaan hakeutuvista pershäiriöistä taitaa olla sellaisia jotka kärsivät suuresti ongelmistaan ja jotka eivät ole erityisen vaikeita ihmisiä, vaan päinvastoin estyneitä, hiljaisia, pelokkaita, takertuvaisia. Narsistit ym. ei tosiaan juurikaan taida terapiaan hakeutua, koska he eivät itse kärsi oireistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylen jutussa haastateltu psykoterapeutti kertoi, että hän hoitaa muun muassa ahdistuneisuushäiriöisiä, joista useimmat käyvät terapiassa kerran viikossa, ja vaikeimmin oireilevat, sellaiset jotka tarvitsisivat kaksi käyntiä viikossa, voivat jäädä jonon hännille.

Juuri tämän vuoksi kaikki psykoterapia pitäisi keskittää julkiselle sektorille, että tällainen elitistinen valikointi loppuisi. Käytännössä julkisella ei ole tarjota terapiaa lainkaan.

Miten tässä estettäisiin se että parhaat terapeutit ei jäisi yksityiselle tarjoamaan terapiaa niille joilla on varaa itse maksaa, ja julkiselle jäisi lähinnä sellaiset huonomman pohjaloulutuksen terpat (esim.lähihoitaja, sosionomi, teologi) jotka ei saa työllistettyä itseään yrittäjinä? Entä miten julkisella varmistettaisiin henkilökemioiden toiminta?

Mulla ei ole mitään suoria vastauksia siis, kunhan pohdin.

Tämähän se ongelma onkin. Tällä hetkellä julkisella ei ole edes noita pohjakoulutukseltaan surkeita tapauksia, vaan kaikki rahastavat tavara levällään hillittömiä summia eliitin ”masennuksella”. Ja sitten ihmetellään miten ihmeessä on mahdollista että maamme mielenterveyshoito on niin surkeassa jamassa! Ajatella! Missä ne kaikki ammattilaiset ovat!

Miten määritellään tuo eliitin "masennus"? Millainen ihminen kuuluu eliittiin? Mikä on masennusta ja mikä vain "masennusta"?

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa, miten juuri nyt, kun olen itse pohtinut tismalleen tätä samaa, tehdään siitä juttu maamme valtamediaan. Olen yrittänyt tutustua useampiin terapeutteihin ja jo ensimmäisen kohdalla huomasin, että minun olisi kannattanut jättää joitakin asioita kertomatta. Tämä terapeutti nimittäin totesi käynnin lopuksi, että hupsistakeikkaa, kaikki hänen aikansa olivatkin täynnä, ei hänellä olekaan aikaa auttaa juuri minua, sillä hänellä olisikin aikoja liian harvoin. Ennen tapaamista hänellä oli ollut yksi säännöllinen terapia-aika vapaana, josta mainitsi minulle.

Toisen luona ajattelin olla kertomatta niin paljon menneisyydestäni, mutta sain sitten puheripulin, ja kerroin taas vähän liikaa. Terapeutti kai ajatteli, että olen liian raskas tyyppi, joten käynnin lopuksi totesi, että hänellä ei itse asiassa edes ole mahdollisuutta tehdä kela-terapiaa vielä pitkiin pitkiin aikoihin ja tiedusteli olenko löytänyt muita terapeutteja, joihin tutustua. Kiitos hei.

Kolmas taas kuunteli kiltisti juttujani, mutta tuntui siltä, ettei häntä kiinnostanut minä, vaan hänelle tuomani rahat. Halusi heti tietää, aloitanko hänen kanssaan ja korosti, että hän on niin suosittu tapaus, että kaikki ajat kyllä menevät samantien. Tutustuminen maksoi 100 €.

Vielä muutaman luokse olen menossa, mutta sen jälkeen on rahat loppu hetkeksi. Aion loppujen kanssa keskittyä vain kaikista pinnallisimpiin ongelmiini ja jätän paneutumatta nuoruudessa alkaneisiin tunne-elämän epävakauden piirteisiin. Uskon, että mahdollinen epävakaus on se punainen vaate, jota terapeutit karttavat. Minulla ei ole diagnoosia persoonallisuushäiriöstä, eikä varmasti tule olemaankaan, vaikka nuorempana olisi sellainen varmasti napsahtanutkin.

Mitään lohduttavaa en osaa sanoa, mutta kaikkea hyvää sinulle! Ihan sydämeen koski lukea kirjoituksesi, niin tuttua se oli. Olen todella pahoillani, että maamme ammattilaisten ”tila” on kuvaamasi kaltainen, ja toivon, että löydät juuri sinulle sopivan ammattilaisen. Luottohan tuollaisessa menee!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.

Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.

Asiakas on nimenomaisesti vastuussa terapiansa onnistumisesta.

Höpö höpö. Jos jokin, niin terapiaprosessi on yhteinen matka. Tuohan käytännössä syyllistää asiakkaan täysin, vaikka terapeutti olisi totaalisen epäonnistunut ja ammattitaidoton!

Ajatteletko samoin somaattisista sairauksista? Eikö ole päivän selvää, että osa sairaulsista on helpommin ja vaikeammin parannettavissa ja osa on parsntumattomia sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.

Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.

Asiakas on nimenomaisesti vastuussa terapiansa onnistumisesta.

Höpö höpö. Jos jokin, niin terapiaprosessi on yhteinen matka. Tuohan käytännössä syyllistää asiakkaan täysin, vaikka terapeutti olisi totaalisen epäonnistunut ja ammattitaidoton!

Ajatteletko samoin somaattisista sairauksista? Eikö ole päivän selvää, että osa sairaulsista on helpommin ja vaikeammin parannettavissa ja osa on parsntumattomia sairauksia.

On, mutta niissäkään ei syyllistetä asiakasta jos hoito ei etene 😳

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.

Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.

Epävakaa ei yleensä pysty sitoutumaan ja toiseksi persoonallisuuden häiriöiden korjaaminen terapiassa on todella haastavaa. Ei se mikään stigma ole, vaan tutkittu juttu ja terapeutit tietää tämän. Miksi he eivät ottaisi jotakin, joka todennäköisesti sitoutuu ja hyötyy terapiasta enemmän?

Oikeasti, ei ole olemassa mitään stereotyyppista epävakaata, joka ei pysty sitoutumaan. Epävakaus on todella tuskallinen häiriö, ja siitä halutaan yleensä eroon. Oma nimenomaan epävakaita hoitanut terapeuttini sanoi, että epävakaat sitoutuvat etenkin strukturoituun, heille suunnattuun hoitoon erittäin hyvin ja että usein on terapeutin osaamattomuuta, jos hoitosuhde katkeaa ja siinä tulee sellaisia ongelmia, joita ei saada korjattua. Toki ongelmia voi olla myös asiakkaassa, en sitä kiellä, mutta on ihan puhtaasti yleistämistä, ettei epävakaa sitoudu hoitoon. Läheskään kaikki eivät ole tällaisia. Se riippuu niin paljon temperamentistakin, kuinka hoitoon sitoudutaan.

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.

Sellaisen, joka ei ole valmis itse muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.

Sellaisen, joka ei ole valmis itse muuttumaan.

Terapiaprosessi on se yhteinen muuttumismatka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko kertoa millaisen potilaan ei edes kannata etsiä terapeuttia, niin säästyisi kaikilta aikaa ja vaivaa.

Sellaisen, joka ei ole valmis itse muuttumaan.

Miten potilas voisi yrittää itse arvioida, että onko aidosti valmis muuttumaan vai ei? Vinkkejä?

Kyllä - ja niin pitääkin tehdä. Onnistunut psykoterapia tarkoittaa sitä, että ihmisellä on edes jollain lailla kapasiteettia käsitellä asioita ts. riittävästi älykkyyttä.

Jos elämä on ihan prseellään monelta eri elämänalueelta mm. päihteiden käyttö, niin psykoterapia ei vain ole se oikea tie lähteä asiaa setvimään.

Jo pelkästään nämä ”kaikki elämäni ongelmat aiheutuvat siitä, että minua on koulukiusattu 20 vuotta sitten” kertoo sen, että terapia on mennyt pahasti pieleen. Uutinen: Kaikki ovat olleet jonkinlaisen kiusaamisen ja pään uskomisen kohteena koulussa. Se on ihan normaalia ryhmädynamiikkaa.

Kun jokainen yrittää haalia itselleen säälipisteitä kiusaamisen uhrina, todelliset kiusaamisen uhrit hukkuvat massaan. Niitäkin nimittäin on, jotka tosissaan saavat turpiinsa ja tarvitsisivat apua, mutta huomion kerääkin nämä muutamat isoääniset säälin kerääjät.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä - ja niin pitääkin tehdä. Onnistunut psykoterapia tarkoittaa sitä, että ihmisellä on edes jollain lailla kapasiteettia käsitellä asioita ts. riittävästi älykkyyttä.

Jos elämä on ihan prseellään monelta eri elämänalueelta mm. päihteiden käyttö, niin psykoterapia ei vain ole se oikea tie lähteä asiaa setvimään.

Jo pelkästään nämä ”kaikki elämäni ongelmat aiheutuvat siitä, että minua on koulukiusattu 20 vuotta sitten” kertoo sen, että terapia on mennyt pahasti pieleen. Uutinen: Kaikki ovat olleet jonkinlaisen kiusaamisen ja pään uskomisen kohteena koulussa. Se on ihan normaalia ryhmädynamiikkaa.

Kun jokainen yrittää haalia itselleen säälipisteitä kiusaamisen uhrina, todelliset kiusaamisen uhrit hukkuvat massaan. Niitäkin nimittäin on, jotka tosissaan saavat turpiinsa ja tarvitsisivat apua, mutta huomion kerääkin nämä muutamat isoääniset säälin kerääjät.

Höpö höpö. Häpeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapian tarve voi johtua monista asioista, esim. traumat, sairaus, perhetilanne, työ jne.

Joten tottakai terapeutitkin valikoi, esim. potilaan taustan tai kunnon mukaan, jotta terapeutin osaaminen olisi oikeanlaista. Mutta luuletteko tosiaan, ettei terapeuteilla olisi halua tai kunnianhimoa hoitaa vaikeita tapauksia? Eiköhän ne yhtälailla halua motivoivaa työtä, jossa on työn tulokset aidosti nähtävillä (eikä pelkkää pumpulia).

Samalla tavalla potilaat ohjataan eri alojen lääkäreille vaivan ja tulosyyn mukaan, ja samalla tavalla osa lääkäreistä tyytyy "joo mulla on ollut tuo sama" -ratkaisuun ja toiset hakee enemmän haastetta työhönsä ( ja erikoistuu omalle alalleen).

Muissa kuin mielenterveysvaivoissa potilaat tosiaan ohjataan eri alojen lääkäreille vaivan ja tulosyyn mukaan, mutta terapeuttia etsiessä ei ole kukaan ammattilainen ohjaamassa potilasta yhtään mihinkään. Ihan itse joutuu jokainen miettimään, että kukakohan näistä lukuisista terapeuteista eri suuntauksineen ja erikoistumisaloineen minulle nyt mahtaisi sopia parhaiten, ja sitten kokeilemaan monia eri vaihtoehtoja ja maksamaan niistä jokaisesta noin sata euroa per käynti.

Tämä johtuu siitä, että tutkimusten mukaan terapiasuuntauksella ei ole mitään väliä tulosten kannalta, vaan henkilökemioilla. Ja sitä ei kukaan muu voi tietää, kuin potilas ja terapeutti kasvokkain tavatessaan.

On aika helppoa todeta, että luunmurtuma kuuluu ortopedille. Mutta psykiatrin tutkimus on oikeasti enimmäkseen epätieteellistä kuraa. Ei niillä ammattilaisilla ole yhtään sen ihmeellisempää tietoa siitä, mikä terapia sinulle sopisi kuin sinulla itselläsikään.

Toki mindfulnessista alkaa olla aika hyvin tutkimusdataa, mutta se edellyttää päivittäisiin harjoituksiin sitoutumista.

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa, miten juuri nyt, kun olen itse pohtinut tismalleen tätä samaa, tehdään siitä juttu maamme valtamediaan. Olen yrittänyt tutustua useampiin terapeutteihin ja jo ensimmäisen kohdalla huomasin, että minun olisi kannattanut jättää joitakin asioita kertomatta. Tämä terapeutti nimittäin totesi käynnin lopuksi, että hupsistakeikkaa, kaikki hänen aikansa olivatkin täynnä, ei hänellä olekaan aikaa auttaa juuri minua, sillä hänellä olisikin aikoja liian harvoin. Ennen tapaamista hänellä oli ollut yksi säännöllinen terapia-aika vapaana, josta mainitsi minulle.

Toisen luona ajattelin olla kertomatta niin paljon menneisyydestäni, mutta sain sitten puheripulin, ja kerroin taas vähän liikaa. Terapeutti kai ajatteli, että olen liian raskas tyyppi, joten käynnin lopuksi totesi, että hänellä ei itse asiassa edes ole mahdollisuutta tehdä kela-terapiaa vielä pitkiin pitkiin aikoihin ja tiedusteli olenko löytänyt muita terapeutteja, joihin tutustua. Kiitos hei.

Kolmas taas kuunteli kiltisti juttujani, mutta tuntui siltä, ettei häntä kiinnostanut minä, vaan hänelle tuomani rahat. Halusi heti tietää, aloitanko hänen kanssaan ja korosti, että hän on niin suosittu tapaus, että kaikki ajat kyllä menevät samantien. Tutustuminen maksoi 100 €.

Vielä muutaman luokse olen menossa, mutta sen jälkeen on rahat loppu hetkeksi. Aion loppujen kanssa keskittyä vain kaikista pinnallisimpiin ongelmiini ja jätän paneutumatta nuoruudessa alkaneisiin tunne-elämän epävakauden piirteisiin. Uskon, että mahdollinen epävakaus on se punainen vaate, jota terapeutit karttavat. Minulla ei ole diagnoosia persoonallisuushäiriöstä, eikä varmasti tule olemaankaan, vaikka nuorempana olisi sellainen varmasti napsahtanutkin.

Kuulostaa siltä, että olet tehnyt jo itse oman diagnoosin. Sellaisen hoitaminen on käytännössä hukkaan heitettyä aikaa, koska potilas hakee vain todisteita omalle näkemykselleen.

Jotta pystytään hoitamaan, pitää olla valmis ottamaan vastaan ja luottamaan terapeuttiin sekä hylkäämään omat keittiöpsykologi-teoriat. Jo tämän perusteella veikkaan, että olisit hyvin nopeasti päätynyt vain arvostelemaan terapeuttia, joka ei ymmärrä sinua. Se olisi johtanut hoitosuhteen katkeamiseen ja nykyään myös monipuoliseen arvostelemiseen sosiaalisessa mediassa. Sitä riskiä yrittäjä ei halua ottaa.

Tai sitten olet vielä niin epävakaassa vaiheessa, että lääkehoito pitää ensin saada kuntoon. Kun mieli rauhoittuu, sitä pystytään hoitamaan. Lääkäriin siis mars.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti niitä asiakkaita valitaan. Harva haluaa ottaa terapoitavaksi tyypin, jolla on taustalla psykoottista oireilua, epävakautta tai vaikka päihdeongelmaa näiden päälle. Kun se terapia ei todennäköisesti onnistu heidän kohdallaan. Yleensähän Kelan tukeman terapian ideana on turvata tämän tyypin työkyky, mikä kertoo jo paljon missä mennään. Sitten on myös niin, että osa terapeuteista on vaan kyvyttömiä eikä heillä ole paukkuja. On helpompi lörpötellä yliopisto-opiskelijan kanssa seksuaalisuudesta kuin käydä läpi seksuaalirikoksesta traumatisoituneen asioita. Sama liksa irtoaa helpommallakin ja ihmisiä ne on terapeutitkin, uskokaa pois.

Miksei onnistu epävakaan kanssa? Onko kyse vaan stigmasta vai siitä, ettei oikeasti onnistu? Kun epävakaa on tutkitusti hoidettavissa oleva häiriö, kun osataan hoitaa oikein. Asiakasta ei voi vastuuttaa siitä, jos ei tiedä, kuinka hoitaa.

Asiakas on nimenomaisesti vastuussa terapiansa onnistumisesta.

Höpö höpö. Jos jokin, niin terapiaprosessi on yhteinen matka. Tuohan käytännössä syyllistää asiakkaan täysin, vaikka terapeutti olisi totaalisen epäonnistunut ja ammattitaidoton!

Ajatteletko samoin somaattisista sairauksista? Eikö ole päivän selvää, että osa sairaulsista on helpommin ja vaikeammin parannettavissa ja osa on parsntumattomia sairauksia.

On, mutta niissäkään ei syyllistetä asiakasta jos hoito ei etene 😳

Tottakai syyllistetään, jos potilas ei tee vaivansa hoitamiseksi niitä asioita, jotka olisivat hänen tehtävissään. Esim. ylipainoinen verenpainepotilas ei pudota painoaan. Tai tekonivelleikkauksen jälkeen potilas ei viitsi jumpata ohjeiden mukaan lihaksia taas kuntoon tms.

Ihan kaikissa sairauksissa potilas voi tehdä itse hyvinkin paljon joko parantaakseen tai pahentaakseen vointiaan. Jokaisen aikuisen ihmisen velvollisuus on ymmärtää, että lääkärit voi auttaa, mutta kyllä se vastuu omasta terveydestä on viime kädessä itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä - ja niin pitääkin tehdä. Onnistunut psykoterapia tarkoittaa sitä, että ihmisellä on edes jollain lailla kapasiteettia käsitellä asioita ts. riittävästi älykkyyttä.

Jos elämä on ihan prseellään monelta eri elämänalueelta mm. päihteiden käyttö, niin psykoterapia ei vain ole se oikea tie lähteä asiaa setvimään.

Jo pelkästään nämä ”kaikki elämäni ongelmat aiheutuvat siitä, että minua on koulukiusattu 20 vuotta sitten” kertoo sen, että terapia on mennyt pahasti pieleen. Uutinen: Kaikki ovat olleet jonkinlaisen kiusaamisen ja pään uskomisen kohteena koulussa. Se on ihan normaalia ryhmädynamiikkaa.

Kun jokainen yrittää haalia itselleen säälipisteitä kiusaamisen uhrina, todelliset kiusaamisen uhrit hukkuvat massaan. Niitäkin nimittäin on, jotka tosissaan saavat turpiinsa ja tarvitsisivat apua, mutta huomion kerääkin nämä muutamat isoääniset säälin kerääjät.

Toki päihdeongelmat on hoidettava usein ensin. Poikkeuksena epävakaa persoonallisuushäiriö, jossa nykyään suositellaan hoitamaan päihdeongelmaa ja epävakautta rinnakkain, koska yleensä päihdeongelma on silloin epävakauden oire, ja sitä voi olla hankala saada hallintaan ilman epävakauden hoitoa.

Ja sitten: Ei pidä paikkaansa, että kaikkia olisi kiusattu, eikä kiusaaminen ole normaalia ryhmädynamiikkaa, vaan henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Usein se täyttä jopa rikoksen tunnusmerkit. Kiusaaminen on traumaattinen tapahtuma ja usein syynä monenlaisiin psyykkisiin sairauksiin, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoon.