Lue keskustelun säännöt.
Haluaako enää kukaan pysyvään parisuhteeseen?
08.11.2021 |
Tuntuu siltä, että jo lähtökohtaisesti ajatellaan että "katsotaan nyt miten kauan tämä kestää". Eikö enää edes yritetä luoda pysyvää ja kestävää suhdetta? Aiemmin niin tehtiin useinkin, toimittiinko silloin väärin?
Kommentit (271)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ihmiset löytää hyvät parisuhteet. Niin yksinkertaista se on.
Juu, ei ole.
Kyllä on. Ominaista hyville suhteille on, että niissä on aina kaksi tasapainoista, sympaattista ja sisäisesti kaunista ihmistä. Huonoissa suhteissa näitä ei ole, koska hyvät ihmiset eivät sellaisiin suhteisiin halua.
Harva ihminen pystyy itsekriittisesti arvioimaan itseään, vaan helposti sysää kaikki suhdeongelmat toisen syyksi. Siksi moni huonossa suhteessa oleva ajattelee kaiken roskan johtuvan vain siitä huonosta kumppanista. Joskus kannattaisi katsoa peiliin.
Todella omahyväistä ja itsepetoksellista ajatella noin. Kyllä, hyvään ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi hyvää ihmistä, mutta jokaiselle hyvälle ihmiselle ei sitä hyvää ihmissuhdetta siltikään löydy. Etenkin miehet ovat keskimäärin haluttomampia kehittämään itseään psyykkisesti ja ihmisuhdetaidollisesti.
Tätä juuri tarkoitin, epäonnistumista parisuhteessa helposti lähdetään etsimään siitä toisesta osapuolesta. Hyvässä parisuhteessa molemmat ensisijaisesti tekevät itsereflektointia ja miettivät miten parisuhde olisi mahdollisimman hyvä. Jos o jo ennakkoluuloja siitä millaisia ne ”toiset” on, niin parisuhteen onnistumiselle ei jää mahdollisuutta.
Se nyt vaan on niin, että yksi fiksu ja hyvä ihminen ei saa suhdetta yksin toimivaksi, sanot mitä hyvänsä.
Se on niin, että fiksu ja hyvä ihminen EI ALA suhteeseen tyhmän ja huonon kumppanin kanssa.
Näin kyllä käy, koska ihmiset eivät näytä todellista luonnettaan heti vaan tunteminen vaatii tutustumista. On täyttä itsepetosta väittää olevansa niin ajatustenlukija-ihmissuhdeguru, että osaa jo ennalta estää virheet.
Väittäisinmettä hyvän ihmisen tunnistaa aika nopeasti, esim vaimoni on nykyään aivan samanlainen kuin hän oli 15 vuotta sitten kun tapasimme. Ja uskallan väittää että hän ajattelee minusta samalla tavalla. Suhteemme on erittäin onnellinen ja kaiken takana on molemminpuolinen kyky tunnistaa omat heikkoutensa ja kyky kompromisseihin. Tämä on mielestäni tärkein ero meidän suhteen ja monen huonosti toimivan suhteen välillä. Ja kyllä, näissä suhteissa vikaa on molemmissa, ei kannata lähteä sille tielle, että etsii vikaa vain toisesta.
Sinulla ei taida olla mitään käsitystä siitä, että etenkin kiltit ja mukautuvilta vaikuttavat naiset imevät puoleensa näitä tyyppejä, jotka kokevat naisen olevan hyvä uhri heidän käytökselleen ja nämä tyypit kyllä osaavat esittää alussa ihan muuta kuin ovat sitten lopulta.
Myös samanlaisia naisia on ja ainakin minun oli helppo tunnistaa feikkiystävälliset naiset niistä oikeasti ystävällisistä naisista. Vaikea uskoa että miehet olisivat sen parempia salaamaan todellisen luonteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille on tärkeintä elämässä oman muurahaispesän rakentaminen ja parisuhde tuhoaa sen koska naiset eroavat ja vievät puolet.
Parempi rakentaa se ihan itsekseen vaan niin sitä ei tuhoa kukaan. Seksiäkin saa wannabetaiteilijoilta sopuhintaan ettei senkään takia kannata mitään lehmää hankkia.
Mikset tee avioehtoa naimisiin mennessä, niin nainen ei voi viedä omaisuuttasi? Eikö nainen halua? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin? Pelkäätkö, että nainen vie lapset ja alkaa kiristää niillä? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin joka tekee näin? Onko vaikea löytää naista, joka olisi reilu ja mukava ja huomioiva?
Ai niin, mutta kun se ulkonäkö...
En mene naimisiin, problem solved.
Sitäpaitsi avioehto on ihan kuollut kirjain. Avioliiton aikana hankittu omaisuus, eli siis se osa johon mies on panostanut parhaat työvuotensa, menee aina puoliksi oli avioehtoa tai ei.
Ps. Suomesta on käytännössä mahdotonta löytää naista joka ei eroaisi, eikä kenenkään otsassa lue sitä, niin, että hyvän elämän varmistamiseksi on toden totta järkevää kiertää tällaiset pommit kaukaa. Ethän sinäkään miinakentän läpi kävele vaikket voi tietää miten siinä tulisi käymään.
Minäkään (n) en mene enää naimisiin enkä ikimaailmassa suostuisi yhteisiin rahoihin puolisoni kanssa (yhteiset kulut maksetaan kyllä puoliksi), mutta ihmettelen lausetta, "se osa, johon mies on panostanut parhaat työvuotensa". Nainenko ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Mitä vikaa on siinä, että suhtautuu suhteeseen periaatteella "katsotaan kauanko kestää"? Ei se tarkoita että heti ekasta huonosta päivästä laitetaan pillit pussiin.
Mielestäni on järjetöntä sitoutua toiseen ihmiseen niin, että yhdessä ollaan hautaan asti. Tuli mitä tuli. Joskus rakkaus vain loppuu tai tulee muita ylitsepääsemättömiä ongelmia, ja silloin eri teille lähteminen on ihan hyvä ratkaisu. Kukaan ei näe tulevaisuuteen.
Lähtökohtaisesti kai kuitenkin pyritään siihen, että suhde aloitetaan ihmisen kanssa jota kohtaan tuntee voimakkaasti, kemiat ja arvot kohtaavat ja on valmis tekemään töitä suhteen ja toisen eteen niin että suhde kestäisi. Tai sitten olen harvinainen tapaus kun ajattelen näin. Valitsin miesystävän sillä perusteella, että hän on ihminen joka vastaa sitä mitä kumppanissa kaipaan. Olen luvannut itselleni ja hänelle, että jaan tulevaisuuteni hänen kanssaan koska sitä minä haluan. Ja tietysti pyrin siihen, että mieleni pysyy samana eli panostan häneen ja tähän suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kestää niin kauan kun seksi luistaa. Sitten se loppuu. Sellaista se on panohörhöjen elämä.
Mutta miten itselleen tärkeää asiaa voi vähätellä tai vaientaa? Ymmärrän että sinusta tuntuu vastenmieliseltä seksi. Mutta eihän se sulje pois vakavaa suhdetta, ei ollenkaan. Hyvässä suhteessa molempien tärkeät tarpeet tulee huomioiduksi. Ja seksi on ainakin itselle yksi niistä.
Ei ne muut asiat ole sen tärkeämpiä, syvempiä tai arvokkaampia. Tämä kun menisi jakeluun enemmän, että pelkän kumppanuuden kanssa ei tule hommista mitään. Tai että miksi sen pitää sulkea joitain juttuja pois. Kyllä viikossa on tunteja siihen hyvään yhdessäoloonkin, vaikka muutaman kerran panisikin.
No en minä ainakaan vaarantaisi kaikkea, jossa joku genitaalien yhteen hankaaminen on se mikä tekee tai jättää tekemättä parisuhteen.
Hullun touhua.
Mutta muuten ihan jees sun tekstisi.
En enää anna paino arvoa suhteissa oleville.
Tiedän nyt kuinka heikoilla jäillä ja tiukoilla säännöillä horjuvat siellä.
👍🏻No kiitos. Lähinnä haen sitä, että miksi seksuaalisuus nähdään jotenkin kaiken muun hyvän vastakohtana.
Outo syy olla haluamatta seksiä, se varautuu koko ajan siihen että loppuu se kuitenkin joten ei panna tänäänkään. Tottuu toinen vielä siihen, ja sitten ei tajuakaan että ei se vaan ainiaan jatku.
Vähän sama kuin että jättäisi jonkun harrastuksen pois kun pelkää sitä että ei aina pystykään laskettelemaan kun ikääkin tulee ja sitten harmittaa. Eihän kukaan tälleen ajattele tietenkään.
Mitä?
En nyt millään saa kiinni mitä ajat takaa.
Miksi pitää edes panna?
Miksei osaa rakastaa ilman panemista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille on tärkeintä elämässä oman muurahaispesän rakentaminen ja parisuhde tuhoaa sen koska naiset eroavat ja vievät puolet.
Parempi rakentaa se ihan itsekseen vaan niin sitä ei tuhoa kukaan. Seksiäkin saa wannabetaiteilijoilta sopuhintaan ettei senkään takia kannata mitään lehmää hankkia.
Mikset tee avioehtoa naimisiin mennessä, niin nainen ei voi viedä omaisuuttasi? Eikö nainen halua? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin? Pelkäätkö, että nainen vie lapset ja alkaa kiristää niillä? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin joka tekee näin? Onko vaikea löytää naista, joka olisi reilu ja mukava ja huomioiva?
Ai niin, mutta kun se ulkonäkö...
En mene naimisiin, problem solved.
Sitäpaitsi avioehto on ihan kuollut kirjain. Avioliiton aikana hankittu omaisuus, eli siis se osa johon mies on panostanut parhaat työvuotensa, menee aina puoliksi oli avioehtoa tai ei.
Ps. Suomesta on käytännössä mahdotonta löytää naista joka ei eroaisi, eikä kenenkään otsassa lue sitä, niin, että hyvän elämän varmistamiseksi on toden totta järkevää kiertää tällaiset pommit kaukaa. Ethän sinäkään miinakentän läpi kävele vaikket voi tietää miten siinä tulisi käymään.
Minäkään (n) en mene enää naimisiin enkä ikimaailmassa suostuisi yhteisiin rahoihin puolisoni kanssa (yhteiset kulut maksetaan kyllä puoliksi), mutta ihmettelen lausetta, "se osa, johon mies on panostanut parhaat työvuotensa". Nainenko ei ole?
Nainen on panostanut lapsiin (miehen resursseilla) ja saa ne tilastojen mukaan erossa itselleen. Plus puolet miehen kasaamasta omaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksi on asia mikä ohjaa ihmiset parisuhteisiin, seksin takia hetero ihminen valitsee kumppaniksi vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kestää niin kauan kun seksi luistaa. Sitten se loppuu. Sellaista se on panohörhöjen elämä.
Mutta miten itselleen tärkeää asiaa voi vähätellä tai vaientaa? Ymmärrän että sinusta tuntuu vastenmieliseltä seksi. Mutta eihän se sulje pois vakavaa suhdetta, ei ollenkaan. Hyvässä suhteessa molempien tärkeät tarpeet tulee huomioiduksi. Ja seksi on ainakin itselle yksi niistä.
Ei ne muut asiat ole sen tärkeämpiä, syvempiä tai arvokkaampia. Tämä kun menisi jakeluun enemmän, että pelkän kumppanuuden kanssa ei tule hommista mitään. Tai että miksi sen pitää sulkea joitain juttuja pois. Kyllä viikossa on tunteja siihen hyvään yhdessäoloonkin, vaikka muutaman kerran panisikin.
No en minä ainakaan vaarantaisi kaikkea, jossa joku genitaalien yhteen hankaaminen on se mikä tekee tai jättää tekemättä parisuhteen.
Hullun touhua.
Mutta muuten ihan jees sun tekstisi.
En enää anna paino arvoa suhteissa oleville.
Tiedän nyt kuinka heikoilla jäillä ja tiukoilla säännöillä horjuvat siellä.
👍🏻No kiitos. Lähinnä haen sitä, että miksi seksuaalisuus nähdään jotenkin kaiken muun hyvän vastakohtana.
Outo syy olla haluamatta seksiä, se varautuu koko ajan siihen että loppuu se kuitenkin joten ei panna tänäänkään. Tottuu toinen vielä siihen, ja sitten ei tajuakaan että ei se vaan ainiaan jatku.
Vähän sama kuin että jättäisi jonkun harrastuksen pois kun pelkää sitä että ei aina pystykään laskettelemaan kun ikääkin tulee ja sitten harmittaa. Eihän kukaan tälleen ajattele tietenkään.
Mitä?
En nyt millään saa kiinni mitä ajat takaa.
Miksi pitää edes panna?
Miksei osaa rakastaa ilman panemista?
Ei kaikki ole aseksuaaleja vaikka siitä nykyään jatkuvasti rummutetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille on tärkeintä elämässä oman muurahaispesän rakentaminen ja parisuhde tuhoaa sen koska naiset eroavat ja vievät puolet.
Parempi rakentaa se ihan itsekseen vaan niin sitä ei tuhoa kukaan. Seksiäkin saa wannabetaiteilijoilta sopuhintaan ettei senkään takia kannata mitään lehmää hankkia.
Mikset tee avioehtoa naimisiin mennessä, niin nainen ei voi viedä omaisuuttasi? Eikö nainen halua? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin? Pelkäätkö, että nainen vie lapset ja alkaa kiristää niillä? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin joka tekee näin? Onko vaikea löytää naista, joka olisi reilu ja mukava ja huomioiva?
Ai niin, mutta kun se ulkonäkö...
En mene naimisiin, problem solved.
Sitäpaitsi avioehto on ihan kuollut kirjain. Avioliiton aikana hankittu omaisuus, eli siis se osa johon mies on panostanut parhaat työvuotensa, menee aina puoliksi oli avioehtoa tai ei.
Ps. Suomesta on käytännössä mahdotonta löytää naista joka ei eroaisi, eikä kenenkään otsassa lue sitä, niin, että hyvän elämän varmistamiseksi on toden totta järkevää kiertää tällaiset pommit kaukaa. Ethän sinäkään miinakentän läpi kävele vaikket voi tietää miten siinä tulisi käymään.
Minäkään (n) en mene enää naimisiin enkä ikimaailmassa suostuisi yhteisiin rahoihin puolisoni kanssa (yhteiset kulut maksetaan kyllä puoliksi), mutta ihmettelen lausetta, "se osa, johon mies on panostanut parhaat työvuotensa". Nainenko ei ole?
Nainen on panostanut lapsiin (miehen resursseilla) ja saa ne tilastojen mukaan erossa itselleen. Plus puolet miehen kasaamasta omaisuudesta.
Entäs naisen omaisuus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille on tärkeintä elämässä oman muurahaispesän rakentaminen ja parisuhde tuhoaa sen koska naiset eroavat ja vievät puolet.
Parempi rakentaa se ihan itsekseen vaan niin sitä ei tuhoa kukaan. Seksiäkin saa wannabetaiteilijoilta sopuhintaan ettei senkään takia kannata mitään lehmää hankkia.
Mikset tee avioehtoa naimisiin mennessä, niin nainen ei voi viedä omaisuuttasi? Eikö nainen halua? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin? Pelkäätkö, että nainen vie lapset ja alkaa kiristää niillä? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin joka tekee näin? Onko vaikea löytää naista, joka olisi reilu ja mukava ja huomioiva?
Ai niin, mutta kun se ulkonäkö...
En mene naimisiin, problem solved.
Sitäpaitsi avioehto on ihan kuollut kirjain. Avioliiton aikana hankittu omaisuus, eli siis se osa johon mies on panostanut parhaat työvuotensa, menee aina puoliksi oli avioehtoa tai ei.
Ps. Suomesta on käytännössä mahdotonta löytää naista joka ei eroaisi, eikä kenenkään otsassa lue sitä, niin, että hyvän elämän varmistamiseksi on toden totta järkevää kiertää tällaiset pommit kaukaa. Ethän sinäkään miinakentän läpi kävele vaikket voi tietää miten siinä tulisi käymään.
Minäkään (n) en mene enää naimisiin enkä ikimaailmassa suostuisi yhteisiin rahoihin puolisoni kanssa (yhteiset kulut maksetaan kyllä puoliksi), mutta ihmettelen lausetta, "se osa, johon mies on panostanut parhaat työvuotensa". Nainenko ei ole?
Nainen on panostanut lapsiin (miehen resursseilla) ja saa ne tilastojen mukaan erossa itselleen. Plus puolet miehen kasaamasta omaisuudesta.
Tuohan on ihan oma valinta. Voisit yhtä hyvin valita pitää puolet vanhempainvapaista ja olisit yhtä vahvoilla huoltajuusneuvottelussa. Mutta haluat saada kaiken: sekä uran, paremman palkan että lapset, jotka joku muu hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tää että suhteen eteen pitää "työskennellä" ja hampaat irvessä vääntää läpi betoniseinänkin. Sitten lykyssä parinkymmenen tuskaisen vuoden jälkeen voi lesoilla sillä saavutuksellaan. No eipä taida maksaa vaivaa, ihmiset on nykyään mukavuudenhaluisempia myös ihmissuhteissa, eivätkä jaksa mitään hankalointeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ihmiset löytää hyvät parisuhteet. Niin yksinkertaista se on.
Juu, ei ole.
Kyllä on. Ominaista hyville suhteille on, että niissä on aina kaksi tasapainoista, sympaattista ja sisäisesti kaunista ihmistä. Huonoissa suhteissa näitä ei ole, koska hyvät ihmiset eivät sellaisiin suhteisiin halua.
Harva ihminen pystyy itsekriittisesti arvioimaan itseään, vaan helposti sysää kaikki suhdeongelmat toisen syyksi. Siksi moni huonossa suhteessa oleva ajattelee kaiken roskan johtuvan vain siitä huonosta kumppanista. Joskus kannattaisi katsoa peiliin.
Todella omahyväistä ja itsepetoksellista ajatella noin. Kyllä, hyvään ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi hyvää ihmistä, mutta jokaiselle hyvälle ihmiselle ei sitä hyvää ihmissuhdetta siltikään löydy. Etenkin miehet ovat keskimäärin haluttomampia kehittämään itseään psyykkisesti ja ihmisuhdetaidollisesti.
Tätä juuri tarkoitin, epäonnistumista parisuhteessa helposti lähdetään etsimään siitä toisesta osapuolesta. Hyvässä parisuhteessa molemmat ensisijaisesti tekevät itsereflektointia ja miettivät miten parisuhde olisi mahdollisimman hyvä. Jos o jo ennakkoluuloja siitä millaisia ne ”toiset” on, niin parisuhteen onnistumiselle ei jää mahdollisuutta.
Se nyt vaan on niin, että yksi fiksu ja hyvä ihminen ei saa suhdetta yksin toimivaksi, sanot mitä hyvänsä.
Se on niin, että fiksu ja hyvä ihminen EI ALA suhteeseen tyhmän ja huonon kumppanin kanssa.
Näin kyllä käy, koska ihmiset eivät näytä todellista luonnettaan heti vaan tunteminen vaatii tutustumista. On täyttä itsepetosta väittää olevansa niin ajatustenlukija-ihmissuhdeguru, että osaa jo ennalta estää virheet.
Väittäisinmettä hyvän ihmisen tunnistaa aika nopeasti, esim vaimoni on nykyään aivan samanlainen kuin hän oli 15 vuotta sitten kun tapasimme. Ja uskallan väittää että hän ajattelee minusta samalla tavalla. Suhteemme on erittäin onnellinen ja kaiken takana on molemminpuolinen kyky tunnistaa omat heikkoutensa ja kyky kompromisseihin. Tämä on mielestäni tärkein ero meidän suhteen ja monen huonosti toimivan suhteen välillä. Ja kyllä, näissä suhteissa vikaa on molemmissa, ei kannata lähteä sille tielle, että etsii vikaa vain toisesta.
Sinulla ei taida olla mitään käsitystä siitä, että etenkin kiltit ja mukautuvilta vaikuttavat naiset imevät puoleensa näitä tyyppejä, jotka kokevat naisen olevan hyvä uhri heidän käytökselleen ja nämä tyypit kyllä osaavat esittää alussa ihan muuta kuin ovat sitten lopulta.
Jos näin käy, se tarkoittaa ainoastaan sitä, että nainen on paitsi kiltti ja mukautuva, myös tyhmä. Ei se oikeasti ole ylivoimaista tunnistaa feikit ennen kuin lyödään hynttyyt yhteen.
Minä olen asperger, en minä ainakaan tunnistanut. Nykyään tiedän jo, että jos mies on kohtelias, hymyilee ja on ystävällinen niin sillä on pahat mielessä. Kaikki on jollain tavalla pahoja ja etsimässä hyötyä tai keinoa satuttaa.
-ei ylläoleva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan tietysti mutta harjoittelen uskaltamista ja osaamista kahdesta pitkästä vakavasta suhteesta eronneena keski-ikäisenä miehenä.
Tosi vaikeaa on, kun tässä on jo niin monta kolhua sielussa molemmin puolin. Rakkautta on, mutta kyllähän se luottamus, täysi heittäytyminen pelottaa.
Nuorempana ei paljon päätä palellut. Ja ennen vanhaan siihen ensimmäiseen jäätiin, koska ei muuta voitu.
Ehkä nuorena tuli heittäydyttyä liikaakin? Moni ryhtyy suhteeseen ilman minkäänlaista suunnitelmaa tai ajatusta ja sitten ihmettelevät kun se kuivuu kasaan. Parisuhteet ovat vaikein ihmissuhde, joten onnistuminen vaatii tiettyjä parisuhdetaitoja. Mitä läheskään kaikilla ei ole perintönä omilta vanhemmiltaan.
Koulussa pitäisi opettaa ihmissuhde- ja parisuhdetaitoja.
Sen sijaan siellä opetetaan mitä tarkoittaa fistaaminen ja anaalitappi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille on tärkeintä elämässä oman muurahaispesän rakentaminen ja parisuhde tuhoaa sen koska naiset eroavat ja vievät puolet.
Parempi rakentaa se ihan itsekseen vaan niin sitä ei tuhoa kukaan. Seksiäkin saa wannabetaiteilijoilta sopuhintaan ettei senkään takia kannata mitään lehmää hankkia.
Mikset tee avioehtoa naimisiin mennessä, niin nainen ei voi viedä omaisuuttasi? Eikö nainen halua? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin? Pelkäätkö, että nainen vie lapset ja alkaa kiristää niillä? Miksi menet sellaisen naisen kanssa naimisiin joka tekee näin? Onko vaikea löytää naista, joka olisi reilu ja mukava ja huomioiva?
Ai niin, mutta kun se ulkonäkö...
En mene naimisiin, problem solved.
Sitäpaitsi avioehto on ihan kuollut kirjain. Avioliiton aikana hankittu omaisuus, eli siis se osa johon mies on panostanut parhaat työvuotensa, menee aina puoliksi oli avioehtoa tai ei.
Ps. Suomesta on käytännössä mahdotonta löytää naista joka ei eroaisi, eikä kenenkään otsassa lue sitä, niin, että hyvän elämän varmistamiseksi on toden totta järkevää kiertää tällaiset pommit kaukaa. Ethän sinäkään miinakentän läpi kävele vaikket voi tietää miten siinä tulisi käymään.
Minäkään (n) en mene enää naimisiin enkä ikimaailmassa suostuisi yhteisiin rahoihin puolisoni kanssa (yhteiset kulut maksetaan kyllä puoliksi), mutta ihmettelen lausetta, "se osa, johon mies on panostanut parhaat työvuotensa". Nainenko ei ole?
Nainen on panostanut lapsiin (miehen resursseilla) ja saa ne tilastojen mukaan erossa itselleen. Plus puolet miehen kasaamasta omaisuudesta.
Laitan tämän nyt uusiksi. Nainen on panostanut yli puolet tuloistaan ja 95% ajastaan perheen eteen ja lapset jää hänelle koska lapsia ei voi antaa puolituntemattomalle miehelle jota ei vaimo eikä lapset kiinnostanut kun suhde vielä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kestää niin kauan kun seksi luistaa. Sitten se loppuu. Sellaista se on panohörhöjen elämä.
Mutta miten itselleen tärkeää asiaa voi vähätellä tai vaientaa? Ymmärrän että sinusta tuntuu vastenmieliseltä seksi. Mutta eihän se sulje pois vakavaa suhdetta, ei ollenkaan. Hyvässä suhteessa molempien tärkeät tarpeet tulee huomioiduksi. Ja seksi on ainakin itselle yksi niistä.
Ei ne muut asiat ole sen tärkeämpiä, syvempiä tai arvokkaampia. Tämä kun menisi jakeluun enemmän, että pelkän kumppanuuden kanssa ei tule hommista mitään. Tai että miksi sen pitää sulkea joitain juttuja pois. Kyllä viikossa on tunteja siihen hyvään yhdessäoloonkin, vaikka muutaman kerran panisikin.
No en minä ainakaan vaarantaisi kaikkea, jossa joku genitaalien yhteen hankaaminen on se mikä tekee tai jättää tekemättä parisuhteen.
Hullun touhua.
Mutta muuten ihan jees sun tekstisi.
En enää anna paino arvoa suhteissa oleville.
Tiedän nyt kuinka heikoilla jäillä ja tiukoilla säännöillä horjuvat siellä.
👍🏻No kiitos. Lähinnä haen sitä, että miksi seksuaalisuus nähdään jotenkin kaiken muun hyvän vastakohtana.
Outo syy olla haluamatta seksiä, se varautuu koko ajan siihen että loppuu se kuitenkin joten ei panna tänäänkään. Tottuu toinen vielä siihen, ja sitten ei tajuakaan että ei se vaan ainiaan jatku.
Vähän sama kuin että jättäisi jonkun harrastuksen pois kun pelkää sitä että ei aina pystykään laskettelemaan kun ikääkin tulee ja sitten harmittaa. Eihän kukaan tälleen ajattele tietenkään.
Mitä?
En nyt millään saa kiinni mitä ajat takaa.
Miksi pitää edes panna?
Miksei osaa rakastaa ilman panemista?
Miksi pitäisi rakastaa ilman panemista, jos kerran paneminenkin on molemmista kauhean kivaa? Miksi ne sulkevat toisensa pois jotenkin? Himo ja rakkaus voi olla ihan samojen ihmisten välillä.
Tuntuu hullulta että joidenkin ajattelussa ne on ihan eri päissä kiikkulautaa, ei ihme että suhteet ei kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
Oletko tyhmä? Alhainen älykkyysosamäärä, luetun ymmärtämisen ongelma tai autismi? Vai onko sinulle itsellesi lyhyt suhde sittenkin ongelma, kun koet jatkuvasti tarvetta etsiä merkkejä siitä, että sinua tuomitaan? Minähän olen nimenomaan koko ajan sanonut että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää. Sillä, pitääkö tässä ajattelutavassani kenenkään muun nähdä erityistä arvoa tai pidänkö suhdettani arvokkaampana kuin muiden suhteita ei ole mitään tekemistä asian kanssa enkä ole sellaista näkemystä missään vaiheessa esiin tuonut.
Et siis ole se langan ensimmäinen jolle kysymys alun perin eritettiin.
Yhä siis odotamme vastausta henkilöltä joka kirjoitti "Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.".
Miksi pitkässä suhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Koska monet kysyvät tätä, vastaan vielä tähän: itse näen pysyvät ihmissuhteet ja etenkin parisuhteet arvokkaina sen vuoksi, että ne ensinnäkin mielestäni kasvattavat ja hiovat meitä. Ihmiset joihin sitoudumme, muovaavat meitä. Eräänä tärkeimmistä suhteista näen tietenkin parisuhteen, joka on (parhaillaan) liki elämänmittainen sidos ja kumppanuus toiseen ihmiseen. Oma aviopuolisoni on ihminen, joka on aikuisiälläni muuttanut minua eniten. Hänellä on ollut minuun suurin vaikutus omien vanhempieni ja lasteni jälkeen. Pitkä suhde on kasvattanut meitä yhdeksi, liittänyt meitä monin eri sitein toisiimme. Tiedämme toistemme ajatukset ja ajattelutavat. Osaamme suuntautua ja pyrkiä eri päämääriä kohti yhdessä. Osaamme ennakoida myös erimielisyydet, tunnistamme toistemme luonne- ja temperamenttierot, ja pystymme myös samaistumaan toisiimme. Minusta vasta tämän kuluneen n. 20 vuoden aikana voin sanoa, että olen todella oppinut tuntemaan puolisoni ihmisenä, ja samaten myös hän minut. Ja juuri nyt tuntuu siltä, että vasta suhteemme alkuvaihe on menossa ohi.
Minusta tämä parisuhde on erittäin arvokas, suuri lahja, jonka olen häneltä, ja Luojalta saanut. Että olen saanut rakastaa tätä ihmistä näin pitkään. Ja oppia tuntemaan hänet, ja hän minut. Että voimme ainakin juuri nyt tuntea, että olemme kasvaneet yhteen. Turha varmaan lisätä, että puolisoni on myös paras ystäväni ja uskottuni (ja minä hänen), ja eräs elämäni tärkeimmistä voimavaroista.
Olisi perin nurinkurista, jos en arvostaisi lainkaan tätä parisuhdettani, jonka koen elämäni parhaaksi lahjaksi. Timantiksi, jonka vasta nämä monet yhdessä eletyt vuodet ovat vähä vähältä hioneet näin kauniiksi.
Ja toivon myös, että mahdollisimman moni voisi kokea samoin. Että ihmiset onnistuisivat parisuhteissaan, löytäisivät suhteestaan onnellisuutta, ystävyyttä ja voimaa kestää tämän ankean ja epäinhimillisenkin ajan painetta yhdessä. Kasvaa yhteen, löytää yhteistä iloa, jota myös yhteiset lapset kasvaessaan voisivat saada.
Tiedän, että pitkätkin parisuhteet voivat päättyä nopeastikin. Sen vuoksi tulevaisuuteen ei voi tietenkään luottaa. Mutta olen kuitenkin erittäin kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen saanut tällaisen suhteen, vaikka se voisikin jostakin syystä päättyä. Ja vaikka se joskus päättyisikin eroon, voisin silti tuntea kiitollisuutta puolisolleni siitä, että hän on voinut ottaa minulta ja antaa minulle niin paljon yhteistä aikaa ja onnellisuutta.
Tämän takia minun on vaikeaa olla arvostamatta pitkiä, onnellisia parisuhteita, koska tiedän, mitä se vaatii ja mitä se antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin pitkän ja pysyvän parisuhteen mutta naiset lähtee aina jos kaikki ei ole täydellistä hänelle. Eräs ystäväni (nainen) sanoi kuvaavasti "miksi nainen jäisi suhteeseen jossa kaikki ei ole täydellistä kun tänä tinder aikakautena nainen saa uuden suhteen tuntien aikana erosta jos hän näin haluaa"
Sama kokemus. Tuntuu siltä, että kun mies keski-ikäistyessään vähän jopa kypsyy ja on ehkä valmis vakiintumaan, saman ikäiset naiset "löytävät itsensä" ja vapautensa. Menokenkä vipattaa eikä varsinkaan kunnollisille miehille ole mitään käyttöä.
Mitä nainen saa nykyaikana sitoutumisesta pitkään suhteeseen? Kumppanin jolle hän on itsestään selvyys? Mitä nainen saa tuosta suhteesta?
Voin vastata vain omalta osaltani, mutta rakkautta, hellyyttä, seksiä, turvallisuutta, huolenpitoa, parhaan ystävän, arjen jakajan, elämänkumppanin, matkakumppanin ja paljon muuta.
Eikö noita asioita saa myös lyhyessä suhteessa? Ja jos saa niin suhde kestää. Itseisarvon en sen sijaan näe pitkää suhdetta jos suhteella ei ole mitään annettavaa.
Minä näen sen niin päin, että suhteet ovat nimenomaan jääneet lyhyiksi silloin, kun niistä ei ole saanut kaikkea tuota.
Eli nuo ei ole mikään pitkän parisuhteen tuoma etu vaan ne on joku suhteessa tai sitten niitä ei ole riippumatta siitä onko suhde kestänyt kaksi vai kaksikymmentä vuotta.
Ei ehkä ihan näinkään.
En itse esimerkiksi ole koskaan saanut samaa turvaa lyhyestä suhteesta, vaikka ne olisivat muuten olleet hyviä suhteita, kuin pitkästä suhteesta. Pitkässä suhteessa turvaa luo se ajatus, että kaiken muutoksen ja epävarmuuden keskellä on yksi asia, johon voi luottaa. Se on rakkaus omaan kumppaniin. Suhteessa, jossa oletuksena on, että suhde kuitenkin loppuu sitten kun se ei enää miellytä, ei tätä tunnetta saa. Tällaista ihmistä voi sanan varsinaisessa merkityksessä kutsua elämänkumppaniksi eli ihmiseksi, jonka kanssa jaetaan elämä kaikkinensa. Kaksi vuotta kestävässä suhteessa edes arki ei ehdi muuttua arkipäiväiseksi, toisin kuin kaksikymmentä vuotta kestävässä suhteessa.
Toki ei kaikissa pitkäaikaisissa suhteissakaan näitä asioita ole automaattisesti, mutta hyvissä pitkäaikaisissa suhteissa on. Hyvissä lyhytaikaisissa suhteissa on samoja elementtejä, tietysti, ja jos suhde jatkuu, alkaa ehkä myös huomata asioita joita suhteessa ei aiemmin ollut, kun se oli tuoreempi.
Suhde ei koskaan ole muuttumaton, eikä pidäkään olla. Itse olisin varmasti lähtenyt suhteesta ajat sitten jos noin olisi. En nyt yli 50 vuotiaana jaksaisi sitä samaa mitä joskus parikymppisenä (nykyinen on siis kestänyt sieltä parikymppisestä saakka). Parisuhde ei minulle ole asia joka tuo ensisijaisesti turvaa. Turvaa tuo ihmissuhteet ylipäätään enkä halua ripustautua vain yhteen ihmiseen enkä voisi elää suhteessa jossa itse olen se turvapilari ja viimeinen oljenkorsi joka pelastaa kun kaikki muu kaatuu. Silti väitän että ihan ensitapaamisesta saakka suhteessa on ollut hyvä olla, eikä se ole muuttunut miksikään vuosien myötä. Jos niin ei olisi ollut tai jos niin ei ole tuskin liitto olisi kestänyt tai kestäisi tästä eteenpäin.
Pitkän parisuhteen tuoma turvallisuuden tunne ei ole minusta ripustautumista. Pitkässäkin suhteessa voi olla ripustautumatta ja roikkumatta toisessa ihmisessä.
Minusta pitkän parisuhteen tuoma onni ja turva on lähinnä siinä, että voi kokea kasvaneensa toisen kanssa yhdessä. Tietää, että on ainakin yksi ihminen, joka on nähnyt minut kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa. Tuntee minut läpikotaisin ja tietää omat heikkouteni, vahvuuteni, huonot ja hyvät puoleni, ajatukseni ja tapani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
Oletko tyhmä? Alhainen älykkyysosamäärä, luetun ymmärtämisen ongelma tai autismi? Vai onko sinulle itsellesi lyhyt suhde sittenkin ongelma, kun koet jatkuvasti tarvetta etsiä merkkejä siitä, että sinua tuomitaan? Minähän olen nimenomaan koko ajan sanonut että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää. Sillä, pitääkö tässä ajattelutavassani kenenkään muun nähdä erityistä arvoa tai pidänkö suhdettani arvokkaampana kuin muiden suhteita ei ole mitään tekemistä asian kanssa enkä ole sellaista näkemystä missään vaiheessa esiin tuonut.
Et siis ole se langan ensimmäinen jolle kysymys alun perin eritettiin.
Yhä siis odotamme vastausta henkilöltä joka kirjoitti "Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.".
Miksi pitkässä suhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Koska monet kysyvät tätä, vastaan vielä tähän: itse näen pysyvät ihmissuhteet ja etenkin parisuhteet arvokkaina sen vuoksi, että ne ensinnäkin mielestäni kasvattavat ja hiovat meitä. Ihmiset joihin sitoudumme, muovaavat meitä. Eräänä tärkeimmistä suhteista näen tietenkin parisuhteen, joka on (parhaillaan) liki elämänmittainen sidos ja kumppanuus toiseen ihmiseen. Oma aviopuolisoni on ihminen, joka on aikuisiälläni muuttanut minua eniten. Hänellä on ollut minuun suurin vaikutus omien vanhempieni ja lasteni jälkeen. Pitkä suhde on kasvattanut meitä yhdeksi, liittänyt meitä monin eri sitein toisiimme. Tiedämme toistemme ajatukset ja ajattelutavat. Osaamme suuntautua ja pyrkiä eri päämääriä kohti yhdessä. Osaamme ennakoida myös erimielisyydet, tunnistamme toistemme luonne- ja temperamenttierot, ja pystymme myös samaistumaan toisiimme. Minusta vasta tämän kuluneen n. 20 vuoden aikana voin sanoa, että olen todella oppinut tuntemaan puolisoni ihmisenä, ja samaten myös hän minut. Ja juuri nyt tuntuu siltä, että vasta suhteemme alkuvaihe on menossa ohi.
Minusta tämä parisuhde on erittäin arvokas, suuri lahja, jonka olen häneltä, ja Luojalta saanut. Että olen saanut rakastaa tätä ihmistä näin pitkään. Ja oppia tuntemaan hänet, ja hän minut. Että voimme ainakin juuri nyt tuntea, että olemme kasvaneet yhteen. Turha varmaan lisätä, että puolisoni on myös paras ystäväni ja uskottuni (ja minä hänen), ja eräs elämäni tärkeimmistä voimavaroista.
Olisi perin nurinkurista, jos en arvostaisi lainkaan tätä parisuhdettani, jonka koen elämäni parhaaksi lahjaksi. Timantiksi, jonka vasta nämä monet yhdessä eletyt vuodet ovat vähä vähältä hioneet näin kauniiksi.
Ja toivon myös, että mahdollisimman moni voisi kokea samoin. Että ihmiset onnistuisivat parisuhteissaan, löytäisivät suhteestaan onnellisuutta, ystävyyttä ja voimaa kestää tämän ankean ja epäinhimillisenkin ajan painetta yhdessä. Kasvaa yhteen, löytää yhteistä iloa, jota myös yhteiset lapset kasvaessaan voisivat saada.
Tiedän, että pitkätkin parisuhteet voivat päättyä nopeastikin. Sen vuoksi tulevaisuuteen ei voi tietenkään luottaa. Mutta olen kuitenkin erittäin kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen saanut tällaisen suhteen, vaikka se voisikin jostakin syystä päättyä. Ja vaikka se joskus päättyisikin eroon, voisin silti tuntea kiitollisuutta puolisolleni siitä, että hän on voinut ottaa minulta ja antaa minulle niin paljon yhteistä aikaa ja onnellisuutta.
Tämän takia minun on vaikeaa olla arvostamatta pitkiä, onnellisia parisuhteita, koska tiedän, mitä se vaatii ja mitä se antaa.
Jos kuitenkin pystyt kokemaan sen mitä teillä on arvokkaana vaikka ero tulisi niin arvostako silloin oikeasti sitä sitoutumista niin paljon?
Mitä lisäarvoa se siis antaa?
Olen tuntenut exäni yli puolet elämästäni, emme tietenkään enää ole parisuhteessa emmekä siihen alkaneet ajatuksella että olemme loppu elämämme siinä. Nimenomaan päin vastoin, kumpikin tiesi että se loppuu.
Kuitenkin voisit kuvailla sitä mitä miellä on. Onko meidän välinen suhteemme vähemmän arvokas koska emme sitoutuneet toisiimme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
Ohis, mutta itse ainakin koen kauhean raskaaksi sen että toinen ei sitoudu samoin kuin itselleni olisi luontaista. Oikeastaan kysyisin tuossa kohtaa, että miksi pitää erota jos kaikki on hyvin ja tuntuu hyvältä?
Haluaisin luottaa siihen, että toinen on olemassa myös vaikeissa hetkissä. Se on jotain niin harvinaista ja osoittaa sellaista luottamusta, että se itsessään on sytyttävää. Ja olen mies, jos sillä jotain merkitystä on. Vähän samoja juttuja oli esillä tuossa "miksi niin harva mies..."
Miksi se sitoutuminen on niin tärkeää? Miksi siinä on sinulle niin paljon arvoa? Etkö pysty arvostamaan yhdessä oloa ilman sitä?
Ihmiset ovat erilaisia. Minulle ainakin hyvä suhde rakentuu vain sillä, että siihen ollaan sitouduttu. Ei kukaan jaksa panostaakaan riittävästi, ellei ole sitoutunut.
Onko sitoutuminen siis lopulta heikkous jos ei kerta kiinnosta panostaa ihmissuhteeseen ilman sitä?
Minä olen aina jotenkin nähnyt sitoutumisen heikkoutena. Jokaiseen ihmissuhteeseen olen panostanut ihan pyyteettömästi. Inhottava ajatus että toisen pitää saada minusta jotain varmistelua että suostuu panostamaan.
En minkäänlaiseen muuhun suhteeseen haluakaan. Aina ne ei vain toimi pidemmän päälle, vaikka miten vaikuttaisi lupaavalta.
Jos näin käy, se tarkoittaa ainoastaan sitä, että nainen on paitsi kiltti ja mukautuva, myös tyhmä. Ei se oikeasti ole ylivoimaista tunnistaa feikit ennen kuin lyödään hynttyyt yhteen.