Lue keskustelun säännöt.
Haluaako enää kukaan pysyvään parisuhteeseen?
08.11.2021 |
Tuntuu siltä, että jo lähtökohtaisesti ajatellaan että "katsotaan nyt miten kauan tämä kestää". Eikö enää edes yritetä luoda pysyvää ja kestävää suhdetta? Aiemmin niin tehtiin useinkin, toimittiinko silloin väärin?
Kommentit (271)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin pitkän ja pysyvän parisuhteen mutta naiset lähtee aina jos kaikki ei ole täydellistä hänelle. Eräs ystäväni (nainen) sanoi kuvaavasti "miksi nainen jäisi suhteeseen jossa kaikki ei ole täydellistä kun tänä tinder aikakautena nainen saa uuden suhteen tuntien aikana erosta jos hän näin haluaa"
Sama kokemus. Tuntuu siltä, että kun mies keski-ikäistyessään vähän jopa kypsyy ja on ehkä valmis vakiintumaan, saman ikäiset naiset "löytävät itsensä" ja vapautensa. Menokenkä vipattaa eikä varsinkaan kunnollisille miehille ole mitään käyttöä.
Mitä nainen saa nykyaikana sitoutumisesta pitkään suhteeseen? Kumppanin jolle hän on itsestään selvyys? Mitä nainen saa tuosta suhteesta?
Voin vastata vain omalta osaltani, mutta rakkautta, hellyyttä, seksiä, turvallisuutta, huolenpitoa, parhaan ystävän, arjen jakajan, elämänkumppanin, matkakumppanin ja paljon muuta.
Eikö noita asioita saa myös lyhyessä suhteessa? Ja jos saa niin suhde kestää. Itseisarvon en sen sijaan näe pitkää suhdetta jos suhteella ei ole mitään annettavaa.
Minä näen sen niin päin, että suhteet ovat nimenomaan jääneet lyhyiksi silloin, kun niistä ei ole saanut kaikkea tuota.
Minulla oli ja on kaikki tuo (pl matkakumppani) vaikka suhde kesti vain neljä vuotta. En vieläkään ymmärrä miksi juuri pitkä suhde olisi jotenkin tavoiteltava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaa. Mä halusin pysyvän parisuhteen ja löysin miehen, joka haluaa naimisiin ja lapset yms. asiat. Häät ovat 2023 kesällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
Ohis, mutta itse ainakin koen kauhean raskaaksi sen että toinen ei sitoudu samoin kuin itselleni olisi luontaista. Oikeastaan kysyisin tuossa kohtaa, että miksi pitää erota jos kaikki on hyvin ja tuntuu hyvältä?
Haluaisin luottaa siihen, että toinen on olemassa myös vaikeissa hetkissä. Se on jotain niin harvinaista ja osoittaa sellaista luottamusta, että se itsessään on sytyttävää. Ja olen mies, jos sillä jotain merkitystä on. Vähän samoja juttuja oli esillä tuossa "miksi niin harva mies..."
Onko parisuhde koskaan edes ollutkaan ihmiselle normaali tapa elää? Jos mietitään ihmisten historiaa maapallolla niin parisuhde on meille varsin uusi asia jopa maanviljely on vanhempi asia ihmisille kuin parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin pitkän ja pysyvän parisuhteen mutta naiset lähtee aina jos kaikki ei ole täydellistä hänelle. Eräs ystäväni (nainen) sanoi kuvaavasti "miksi nainen jäisi suhteeseen jossa kaikki ei ole täydellistä kun tänä tinder aikakautena nainen saa uuden suhteen tuntien aikana erosta jos hän näin haluaa"
Sama kokemus. Tuntuu siltä, että kun mies keski-ikäistyessään vähän jopa kypsyy ja on ehkä valmis vakiintumaan, saman ikäiset naiset "löytävät itsensä" ja vapautensa. Menokenkä vipattaa eikä varsinkaan kunnollisille miehille ole mitään käyttöä.
Mitä nainen saa nykyaikana sitoutumisesta pitkään suhteeseen? Kumppanin jolle hän on itsestään selvyys? Mitä nainen saa tuosta suhteesta?
Voin vastata vain omalta osaltani, mutta rakkautta, hellyyttä, seksiä, turvallisuutta, huolenpitoa, parhaan ystävän, arjen jakajan, elämänkumppanin, matkakumppanin ja paljon muuta.
Eikö noita asioita saa myös lyhyessä suhteessa? Ja jos saa niin suhde kestää. Itseisarvon en sen sijaan näe pitkää suhdetta jos suhteella ei ole mitään annettavaa.
Minä näen sen niin päin, että suhteet ovat nimenomaan jääneet lyhyiksi silloin, kun niistä ei ole saanut kaikkea tuota.
Eli nuo ei ole mikään pitkän parisuhteen tuoma etu vaan ne on joku suhteessa tai sitten niitä ei ole riippumatta siitä onko suhde kestänyt kaksi vai kaksikymmentä vuotta.
Ei ehkä ihan näinkään.
En itse esimerkiksi ole koskaan saanut samaa turvaa lyhyestä suhteesta, vaikka ne olisivat muuten olleet hyviä suhteita, kuin pitkästä suhteesta. Pitkässä suhteessa turvaa luo se ajatus, että kaiken muutoksen ja epävarmuuden keskellä on yksi asia, johon voi luottaa. Se on rakkaus omaan kumppaniin. Suhteessa, jossa oletuksena on, että suhde kuitenkin loppuu sitten kun se ei enää miellytä, ei tätä tunnetta saa. Tällaista ihmistä voi sanan varsinaisessa merkityksessä kutsua elämänkumppaniksi eli ihmiseksi, jonka kanssa jaetaan elämä kaikkinensa. Kaksi vuotta kestävässä suhteessa edes arki ei ehdi muuttua arkipäiväiseksi, toisin kuin kaksikymmentä vuotta kestävässä suhteessa.
Toki ei kaikissa pitkäaikaisissa suhteissakaan näitä asioita ole automaattisesti, mutta hyvissä pitkäaikaisissa suhteissa on. Hyvissä lyhytaikaisissa suhteissa on samoja elementtejä, tietysti, ja jos suhde jatkuu, alkaa ehkä myös huomata asioita joita suhteessa ei aiemmin ollut, kun se oli tuoreempi.
Suhde ei koskaan ole muuttumaton, eikä pidäkään olla. Itse olisin varmasti lähtenyt suhteesta ajat sitten jos noin olisi. En nyt yli 50 vuotiaana jaksaisi sitä samaa mitä joskus parikymppisenä (nykyinen on siis kestänyt sieltä parikymppisestä saakka). Parisuhde ei minulle ole asia joka tuo ensisijaisesti turvaa. Turvaa tuo ihmissuhteet ylipäätään enkä halua ripustautua vain yhteen ihmiseen enkä voisi elää suhteessa jossa itse olen se turvapilari ja viimeinen oljenkorsi joka pelastaa kun kaikki muu kaatuu. Silti väitän että ihan ensitapaamisesta saakka suhteessa on ollut hyvä olla, eikä se ole muuttunut miksikään vuosien myötä. Jos niin ei olisi ollut tai jos niin ei ole tuskin liitto olisi kestänyt tai kestäisi tästä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ihmiset löytää hyvät parisuhteet. Niin yksinkertaista se on.
Juu, ei ole.
Kyllä on. Ominaista hyville suhteille on, että niissä on aina kaksi tasapainoista, sympaattista ja sisäisesti kaunista ihmistä. Huonoissa suhteissa näitä ei ole, koska hyvät ihmiset eivät sellaisiin suhteisiin halua.
Harva ihminen pystyy itsekriittisesti arvioimaan itseään, vaan helposti sysää kaikki suhdeongelmat toisen syyksi. Siksi moni huonossa suhteessa oleva ajattelee kaiken roskan johtuvan vain siitä huonosta kumppanista. Joskus kannattaisi katsoa peiliin.
Todella omahyväistä ja itsepetoksellista ajatella noin. Kyllä, hyvään ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi hyvää ihmistä, mutta jokaiselle hyvälle ihmiselle ei sitä hyvää ihmissuhdetta siltikään löydy. Etenkin miehet ovat keskimäärin haluttomampia kehittämään itseään psyykkisesti ja ihmisuhdetaidollisesti.
Tätä juuri tarkoitin, epäonnistumista parisuhteessa helposti lähdetään etsimään siitä toisesta osapuolesta. Hyvässä parisuhteessa molemmat ensisijaisesti tekevät itsereflektointia ja miettivät miten parisuhde olisi mahdollisimman hyvä. Jos o jo ennakkoluuloja siitä millaisia ne ”toiset” on, niin parisuhteen onnistumiselle ei jää mahdollisuutta.
Se nyt vaan on niin, että yksi fiksu ja hyvä ihminen ei saa suhdetta yksin toimivaksi, sanot mitä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
Ohis, mutta itse ainakin koen kauhean raskaaksi sen että toinen ei sitoudu samoin kuin itselleni olisi luontaista. Oikeastaan kysyisin tuossa kohtaa, että miksi pitää erota jos kaikki on hyvin ja tuntuu hyvältä?
Haluaisin luottaa siihen, että toinen on olemassa myös vaikeissa hetkissä. Se on jotain niin harvinaista ja osoittaa sellaista luottamusta, että se itsessään on sytyttävää. Ja olen mies, jos sillä jotain merkitystä on. Vähän samoja juttuja oli esillä tuossa "miksi niin harva mies..."
Miksi se sitoutuminen on niin tärkeää? Miksi siinä on sinulle niin paljon arvoa? Etkö pysty arvostamaan yhdessä oloa ilman sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko siinä jotain vikaa että katsotaan miten kauan kestää sen sijaan että pakotetaan kestämään? Jälkimmäinen kuulostaa vahingolliselta.
Tämä. Mikä tahansa suhde kestää sen aikaa kun kummallakin osapuolella on siinä hyvä ja tuntee saavansa siitä vähintään sen minkä itse joutuu panostamaan. Nykyisin ei tarvitse hampaat irvessä roikkua huonoissa suhteissa. Tottakai kaikenlaisia masokisteja ja mt- ongelmaisiakin löytyy. Ei sillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
Oletko tyhmä? Alhainen älykkyysosamäärä, luetun ymmärtämisen ongelma tai autismi? Vai onko sinulle itsellesi lyhyt suhde sittenkin ongelma, kun koet jatkuvasti tarvetta etsiä merkkejä siitä, että sinua tuomitaan? Minähän olen nimenomaan koko ajan sanonut että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää. Sillä, pitääkö tässä ajattelutavassani kenenkään muun nähdä erityistä arvoa tai pidänkö suhdettani arvokkaampana kuin muiden suhteita ei ole mitään tekemistä asian kanssa enkä ole sellaista näkemystä missään vaiheessa esiin tuonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
PItkässä parisuhteessa ihmisten välinen suhde muotoutuu enemmän yhdeksi kompaktiksi paketiksi. Ainakin itselläni on niin käynyt, että +20v suhteessani minun on vaikea enää erottaa itseä toisesta eli toisen unelmista tulee omiani, toisen toiveista tulee omia toiveitani ja toisen hyvästä olosta tulee omaa hyvää oloani. Tämä tietysti on hyvässä parisuhteessa vastavuoroista eli mies kokee meillä samanlaisia fiiliksiä.
En tarkoita, etteikö olisi omia tavoitteita, harrastuksia, ystäviä, työreissuja, omia mielipiteitä, kaverireissuja jne. Meillä on noita kaikkea, mutta mieheni on lopulta kotini. Millään ulkoisilla seinillä tai asuinpaikalla tai sellaisella ei minulle ole niin väliä, vaan ensisijaisesti haluan olla yhdessä mieheni kanssa. Ymmärrän hyvin, että pitkään yhdessä olleet vanhukset kuolevat sydänsuruun tai on kohtuutonta erottaa heitä toisistaan.
En tiedä, onko se tavoittelemisen arvoista. Voi olla, että ihan yhtä hyvää elämä olisi lyhyissä ihmissuhteissa säilyttäen erillisyyden toisesta ihmisestä. En ole kokenut sellaista, joten en voi tietää.
Olen itse sitä mieltä, että yhteiskunnan kannalta järkevää on pitkät parisuhteet, koska ne luovat tasaisuutta ja varmuutta yhteisölle. Yksilötasolla tilanne voi olla eri ja ihmisille sopii erilaiset tavat olla suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin pitkän ja pysyvän parisuhteen mutta naiset lähtee aina jos kaikki ei ole täydellistä hänelle. Eräs ystäväni (nainen) sanoi kuvaavasti "miksi nainen jäisi suhteeseen jossa kaikki ei ole täydellistä kun tänä tinder aikakautena nainen saa uuden suhteen tuntien aikana erosta jos hän näin haluaa"
Sama kokemus. Tuntuu siltä, että kun mies keski-ikäistyessään vähän jopa kypsyy ja on ehkä valmis vakiintumaan, saman ikäiset naiset "löytävät itsensä" ja vapautensa. Menokenkä vipattaa eikä varsinkaan kunnollisille miehille ole mitään käyttöä.
Mitä nainen saa nykyaikana sitoutumisesta pitkään suhteeseen? Kumppanin jolle hän on itsestään selvyys? Mitä nainen saa tuosta suhteesta?
Voin vastata vain omalta osaltani, mutta rakkautta, hellyyttä, seksiä, turvallisuutta, huolenpitoa, parhaan ystävän, arjen jakajan, elämänkumppanin, matkakumppanin ja paljon muuta.
Eikö noita asioita saa myös lyhyessä suhteessa? Ja jos saa niin suhde kestää. Itseisarvon en sen sijaan näe pitkää suhdetta jos suhteella ei ole mitään annettavaa.
Minä näen sen niin päin, että suhteet ovat nimenomaan jääneet lyhyiksi silloin, kun niistä ei ole saanut kaikkea tuota.
Eli nuo ei ole mikään pitkän parisuhteen tuoma etu vaan ne on joku suhteessa tai sitten niitä ei ole riippumatta siitä onko suhde kestänyt kaksi vai kaksikymmentä vuotta.
Ei ehkä ihan näinkään.
En itse esimerkiksi ole koskaan saanut samaa turvaa lyhyestä suhteesta, vaikka ne olisivat muuten olleet hyviä suhteita, kuin pitkästä suhteesta. Pitkässä suhteessa turvaa luo se ajatus, että kaiken muutoksen ja epävarmuuden keskellä on yksi asia, johon voi luottaa. Se on rakkaus omaan kumppaniin. Suhteessa, jossa oletuksena on, että suhde kuitenkin loppuu sitten kun se ei enää miellytä, ei tätä tunnetta saa. Tällaista ihmistä voi sanan varsinaisessa merkityksessä kutsua elämänkumppaniksi eli ihmiseksi, jonka kanssa jaetaan elämä kaikkinensa. Kaksi vuotta kestävässä suhteessa edes arki ei ehdi muuttua arkipäiväiseksi, toisin kuin kaksikymmentä vuotta kestävässä suhteessa.
Toki ei kaikissa pitkäaikaisissa suhteissakaan näitä asioita ole automaattisesti, mutta hyvissä pitkäaikaisissa suhteissa on. Hyvissä lyhytaikaisissa suhteissa on samoja elementtejä, tietysti, ja jos suhde jatkuu, alkaa ehkä myös huomata asioita joita suhteessa ei aiemmin ollut, kun se oli tuoreempi.
Suhde ei koskaan ole muuttumaton, eikä pidäkään olla. Itse olisin varmasti lähtenyt suhteesta ajat sitten jos noin olisi. En nyt yli 50 vuotiaana jaksaisi sitä samaa mitä joskus parikymppisenä (nykyinen on siis kestänyt sieltä parikymppisestä saakka). Parisuhde ei minulle ole asia joka tuo ensisijaisesti turvaa. Turvaa tuo ihmissuhteet ylipäätään enkä halua ripustautua vain yhteen ihmiseen enkä voisi elää suhteessa jossa itse olen se turvapilari ja viimeinen oljenkorsi joka pelastaa kun kaikki muu kaatuu. Silti väitän että ihan ensitapaamisesta saakka suhteessa on ollut hyvä olla, eikä se ole muuttunut miksikään vuosien myötä. Jos niin ei olisi ollut tai jos niin ei ole tuskin liitto olisi kestänyt tai kestäisi tästä eteenpäin.
Eli etkö sä tavallaan luota että se toinen on tuki ja turva myös vaikeina hetkinä?
Mä olen sen verran introvertti, että en jaksa ylläpitää kovin montaa ihmissuhdetta. Ei vaan pysty sellaisia syviä kaverisuhteita hoitamaan, ne on vaativia. Olen myös sen verran laiska etten jaksa kiinnostua kauhean monesta ihmisestä. Että mieluummin hyppään yhden ihmisen varaan, ja jos se ei kestä niin sitten se tilanne käsitellään sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ihminen on silloin oikea, kun on ajatus ja tunne siitä, että ilman häntä ei haluaisi (huom. Pystyisi, mutta ei haluaisi) elää. Kevyemmästä en saa riittävää tyydytystä. Vain kahden kohdalla olen kokenut tuon tunteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ihmiset löytää hyvät parisuhteet. Niin yksinkertaista se on.
Juu, ei ole.
Kyllä on. Ominaista hyville suhteille on, että niissä on aina kaksi tasapainoista, sympaattista ja sisäisesti kaunista ihmistä. Huonoissa suhteissa näitä ei ole, koska hyvät ihmiset eivät sellaisiin suhteisiin halua.
Harva ihminen pystyy itsekriittisesti arvioimaan itseään, vaan helposti sysää kaikki suhdeongelmat toisen syyksi. Siksi moni huonossa suhteessa oleva ajattelee kaiken roskan johtuvan vain siitä huonosta kumppanista. Joskus kannattaisi katsoa peiliin.
Todella omahyväistä ja itsepetoksellista ajatella noin. Kyllä, hyvään ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi hyvää ihmistä, mutta jokaiselle hyvälle ihmiselle ei sitä hyvää ihmissuhdetta siltikään löydy. Etenkin miehet ovat keskimäärin haluttomampia kehittämään itseään psyykkisesti ja ihmisuhdetaidollisesti.
Tätä juuri tarkoitin, epäonnistumista parisuhteessa helposti lähdetään etsimään siitä toisesta osapuolesta. Hyvässä parisuhteessa molemmat ensisijaisesti tekevät itsereflektointia ja miettivät miten parisuhde olisi mahdollisimman hyvä. Jos o jo ennakkoluuloja siitä millaisia ne ”toiset” on, niin parisuhteen onnistumiselle ei jää mahdollisuutta.
Se nyt vaan on niin, että yksi fiksu ja hyvä ihminen ei saa suhdetta yksin toimivaksi, sanot mitä hyvänsä.
Se on niin, että fiksu ja hyvä ihminen EI ALA suhteeseen tyhmän ja huonon kumppanin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
Ohis, mutta itse ainakin koen kauhean raskaaksi sen että toinen ei sitoudu samoin kuin itselleni olisi luontaista. Oikeastaan kysyisin tuossa kohtaa, että miksi pitää erota jos kaikki on hyvin ja tuntuu hyvältä?
Haluaisin luottaa siihen, että toinen on olemassa myös vaikeissa hetkissä. Se on jotain niin harvinaista ja osoittaa sellaista luottamusta, että se itsessään on sytyttävää. Ja olen mies, jos sillä jotain merkitystä on. Vähän samoja juttuja oli esillä tuossa "miksi niin harva mies..."
Miksi se sitoutuminen on niin tärkeää? Miksi siinä on sinulle niin paljon arvoa? Etkö pysty arvostamaan yhdessä oloa ilman sitä?
Ihmiset ovat erilaisia. Minulle ainakin hyvä suhde rakentuu vain sillä, että siihen ollaan sitouduttu. Ei kukaan jaksa panostaakaan riittävästi, ellei ole sitoutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ihmiset löytää hyvät parisuhteet. Niin yksinkertaista se on.
Juu, ei ole.
Kyllä on. Ominaista hyville suhteille on, että niissä on aina kaksi tasapainoista, sympaattista ja sisäisesti kaunista ihmistä. Huonoissa suhteissa näitä ei ole, koska hyvät ihmiset eivät sellaisiin suhteisiin halua.
Harva ihminen pystyy itsekriittisesti arvioimaan itseään, vaan helposti sysää kaikki suhdeongelmat toisen syyksi. Siksi moni huonossa suhteessa oleva ajattelee kaiken roskan johtuvan vain siitä huonosta kumppanista. Joskus kannattaisi katsoa peiliin.
Todella omahyväistä ja itsepetoksellista ajatella noin. Kyllä, hyvään ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi hyvää ihmistä, mutta jokaiselle hyvälle ihmiselle ei sitä hyvää ihmissuhdetta siltikään löydy. Etenkin miehet ovat keskimäärin haluttomampia kehittämään itseään psyykkisesti ja ihmisuhdetaidollisesti.
Tätä juuri tarkoitin, epäonnistumista parisuhteessa helposti lähdetään etsimään siitä toisesta osapuolesta. Hyvässä parisuhteessa molemmat ensisijaisesti tekevät itsereflektointia ja miettivät miten parisuhde olisi mahdollisimman hyvä. Jos o jo ennakkoluuloja siitä millaisia ne ”toiset” on, niin parisuhteen onnistumiselle ei jää mahdollisuutta.
Se nyt vaan on niin, että yksi fiksu ja hyvä ihminen ei saa suhdetta yksin toimivaksi, sanot mitä hyvänsä.
Se on niin, että fiksu ja hyvä ihminen EI ALA suhteeseen tyhmän ja huonon kumppanin kanssa.
Näin kyllä käy, koska ihmiset eivät näytä todellista luonnettaan heti vaan tunteminen vaatii tutustumista. On täyttä itsepetosta väittää olevansa niin ajatustenlukija-ihmissuhdeguru, että osaa jo ennalta estää virheet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ihmiset löytää hyvät parisuhteet. Niin yksinkertaista se on.
Juu, ei ole.
Kyllä on. Ominaista hyville suhteille on, että niissä on aina kaksi tasapainoista, sympaattista ja sisäisesti kaunista ihmistä. Huonoissa suhteissa näitä ei ole, koska hyvät ihmiset eivät sellaisiin suhteisiin halua.
Harva ihminen pystyy itsekriittisesti arvioimaan itseään, vaan helposti sysää kaikki suhdeongelmat toisen syyksi. Siksi moni huonossa suhteessa oleva ajattelee kaiken roskan johtuvan vain siitä huonosta kumppanista. Joskus kannattaisi katsoa peiliin.
Todella omahyväistä ja itsepetoksellista ajatella noin. Kyllä, hyvään ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi hyvää ihmistä, mutta jokaiselle hyvälle ihmiselle ei sitä hyvää ihmissuhdetta siltikään löydy. Etenkin miehet ovat keskimäärin haluttomampia kehittämään itseään psyykkisesti ja ihmisuhdetaidollisesti.
Tätä juuri tarkoitin, epäonnistumista parisuhteessa helposti lähdetään etsimään siitä toisesta osapuolesta. Hyvässä parisuhteessa molemmat ensisijaisesti tekevät itsereflektointia ja miettivät miten parisuhde olisi mahdollisimman hyvä. Jos o jo ennakkoluuloja siitä millaisia ne ”toiset” on, niin parisuhteen onnistumiselle ei jää mahdollisuutta.
Se nyt vaan on niin, että yksi fiksu ja hyvä ihminen ei saa suhdetta yksin toimivaksi, sanot mitä hyvänsä.
Se on niin, että fiksu ja hyvä ihminen EI ALA suhteeseen tyhmän ja huonon kumppanin kanssa.
Näin kyllä käy, koska ihmiset eivät näytä todellista luonnettaan heti vaan tunteminen vaatii tutustumista. On täyttä itsepetosta väittää olevansa niin ajatustenlukija-ihmissuhdeguru, että osaa jo ennalta estää virheet.
Ja edellenkin osa hyvistä ihmisistä on yksin, koska ne hyvät kumppanit ovat varattuja ja aina joku jää piirileikissä ilman tuolia eli se, että joku on sinkku, ei ole mikään merkki siitä, että hän olisi huono ja kelvoton ihminen.
Ihan kuin pitkissä parisuhteissakin on niitä onnellisia ja hyviä suhteita sekä niitä, joissa on todella toksinen meininki, mutta ei siltikään erota.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän naiset ja miehet kohtaa toisiaan niin sitä enemmän erotaan ja petetään.
Monet ihmiset varmasti haluavat suhteen ja haluaa sitoutua mutta se on hankalaa koska vastakkaisen sukupuolen kanssa on tekemisissä niin paljon kodin ulkopuolella.
Vaikka lupaa sitoutua suhteeseen niin mitä käy jos työpaikalla kohtaa ihmisen kenen kanssa kemiat kohtaa ja ihastuu siihen toiseen?
Ei tämä mitää rakettitiedettä ole.
Helposti olen pystynyt töissä käymään ja Jopa olemaan aktiivinen harrastus ja seuratoiminta eräässä hyvin miehisenä pidetyssä lajissa 35 vuoden ajan . Kertaakaan en ole ihastunut/ rakastunut tai halunnut seksiä kenenkään muun kuin oman mieheni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin pitkän ja pysyvän parisuhteen mutta naiset lähtee aina jos kaikki ei ole täydellistä hänelle. Eräs ystäväni (nainen) sanoi kuvaavasti "miksi nainen jäisi suhteeseen jossa kaikki ei ole täydellistä kun tänä tinder aikakautena nainen saa uuden suhteen tuntien aikana erosta jos hän näin haluaa"
Sama kokemus. Tuntuu siltä, että kun mies keski-ikäistyessään vähän jopa kypsyy ja on ehkä valmis vakiintumaan, saman ikäiset naiset "löytävät itsensä" ja vapautensa. Menokenkä vipattaa eikä varsinkaan kunnollisille miehille ole mitään käyttöä.
Mitä nainen saa nykyaikana sitoutumisesta pitkään suhteeseen? Kumppanin jolle hän on itsestään selvyys? Mitä nainen saa tuosta suhteesta?
Voin vastata vain omalta osaltani, mutta rakkautta, hellyyttä, seksiä, turvallisuutta, huolenpitoa, parhaan ystävän, arjen jakajan, elämänkumppanin, matkakumppanin ja paljon muuta.
Eikö noita asioita saa myös lyhyessä suhteessa? Ja jos saa niin suhde kestää. Itseisarvon en sen sijaan näe pitkää suhdetta jos suhteella ei ole mitään annettavaa.
Minä näen sen niin päin, että suhteet ovat nimenomaan jääneet lyhyiksi silloin, kun niistä ei ole saanut kaikkea tuota.
Eli nuo ei ole mikään pitkän parisuhteen tuoma etu vaan ne on joku suhteessa tai sitten niitä ei ole riippumatta siitä onko suhde kestänyt kaksi vai kaksikymmentä vuotta.
Ei ehkä ihan näinkään.
En itse esimerkiksi ole koskaan saanut samaa turvaa lyhyestä suhteesta, vaikka ne olisivat muuten olleet hyviä suhteita, kuin pitkästä suhteesta. Pitkässä suhteessa turvaa luo se ajatus, että kaiken muutoksen ja epävarmuuden keskellä on yksi asia, johon voi luottaa. Se on rakkaus omaan kumppaniin. Suhteessa, jossa oletuksena on, että suhde kuitenkin loppuu sitten kun se ei enää miellytä, ei tätä tunnetta saa. Tällaista ihmistä voi sanan varsinaisessa merkityksessä kutsua elämänkumppaniksi eli ihmiseksi, jonka kanssa jaetaan elämä kaikkinensa. Kaksi vuotta kestävässä suhteessa edes arki ei ehdi muuttua arkipäiväiseksi, toisin kuin kaksikymmentä vuotta kestävässä suhteessa.
Toki ei kaikissa pitkäaikaisissa suhteissakaan näitä asioita ole automaattisesti, mutta hyvissä pitkäaikaisissa suhteissa on. Hyvissä lyhytaikaisissa suhteissa on samoja elementtejä, tietysti, ja jos suhde jatkuu, alkaa ehkä myös huomata asioita joita suhteessa ei aiemmin ollut, kun se oli tuoreempi.
Suhde ei koskaan ole muuttumaton, eikä pidäkään olla. Itse olisin varmasti lähtenyt suhteesta ajat sitten jos noin olisi. En nyt yli 50 vuotiaana jaksaisi sitä samaa mitä joskus parikymppisenä (nykyinen on siis kestänyt sieltä parikymppisestä saakka). Parisuhde ei minulle ole asia joka tuo ensisijaisesti turvaa. Turvaa tuo ihmissuhteet ylipäätään enkä halua ripustautua vain yhteen ihmiseen enkä voisi elää suhteessa jossa itse olen se turvapilari ja viimeinen oljenkorsi joka pelastaa kun kaikki muu kaatuu. Silti väitän että ihan ensitapaamisesta saakka suhteessa on ollut hyvä olla, eikä se ole muuttunut miksikään vuosien myötä. Jos niin ei olisi ollut tai jos niin ei ole tuskin liitto olisi kestänyt tai kestäisi tästä eteenpäin.
En väittänyt että suhde olisi muuttumaton enkä väittänyt myöskään että pitäisi ripustautua vain yhteen ihmiseen. Ikävää jos tulkitsit näin, en kyllä ymmärrä että mistä ihmeestä.
Ehkä ihmiset joilla ei ole ollut parisuhteissa ja elämässä vaikeaa eivät ymmärrä, miten paljon se merkitsee, että oma kumppani on luotettava ja pysyy rinnalla eikä ala väsätä eropapereita tai lähde vieraisiin heti, kun kotona on joku kriisi.
Ehkä on jotenkin omituista, että oletan omalta kumppaniltani samaa sitoutumista mitä itse hänelle annan. On kuitenkin hyvä, että olen löytänyt rinnalleni kumppanin jonka tiedän siinä pysyvän elämänvaiheesta toiseen. Olkoon tämä sitten toisen pitämistä "turvapilarina ja viimeisenä oljenkortena".
Mikä teidän ihmisten sisälukutaitoa oikein vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ihmiset löytää hyvät parisuhteet. Niin yksinkertaista se on.
Juu, ei ole.
Kyllä on. Ominaista hyville suhteille on, että niissä on aina kaksi tasapainoista, sympaattista ja sisäisesti kaunista ihmistä. Huonoissa suhteissa näitä ei ole, koska hyvät ihmiset eivät sellaisiin suhteisiin halua.
Harva ihminen pystyy itsekriittisesti arvioimaan itseään, vaan helposti sysää kaikki suhdeongelmat toisen syyksi. Siksi moni huonossa suhteessa oleva ajattelee kaiken roskan johtuvan vain siitä huonosta kumppanista. Joskus kannattaisi katsoa peiliin.
Todella omahyväistä ja itsepetoksellista ajatella noin. Kyllä, hyvään ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi hyvää ihmistä, mutta jokaiselle hyvälle ihmiselle ei sitä hyvää ihmissuhdetta siltikään löydy. Etenkin miehet ovat keskimäärin haluttomampia kehittämään itseään psyykkisesti ja ihmisuhdetaidollisesti.
Tätä juuri tarkoitin, epäonnistumista parisuhteessa helposti lähdetään etsimään siitä toisesta osapuolesta. Hyvässä parisuhteessa molemmat ensisijaisesti tekevät itsereflektointia ja miettivät miten parisuhde olisi mahdollisimman hyvä. Jos o jo ennakkoluuloja siitä millaisia ne ”toiset” on, niin parisuhteen onnistumiselle ei jää mahdollisuutta.
Se nyt vaan on niin, että yksi fiksu ja hyvä ihminen ei saa suhdetta yksin toimivaksi, sanot mitä hyvänsä.
Se on niin, että fiksu ja hyvä ihminen EI ALA suhteeseen tyhmän ja huonon kumppanin kanssa.
Juuri näin. Hyvät ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan ja välttävät suhteita itsekkäiden ihmisten kanssa.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?