Lue keskustelun säännöt.
Haluaako enää kukaan pysyvään parisuhteeseen?
08.11.2021 |
Tuntuu siltä, että jo lähtökohtaisesti ajatellaan että "katsotaan nyt miten kauan tämä kestää". Eikö enää edes yritetä luoda pysyvää ja kestävää suhdetta? Aiemmin niin tehtiin useinkin, toimittiinko silloin väärin?
Kommentit (271)
Siis kuka ei tänä päivänä näytä haluavan pitkää parisuhdetta? Eihän täälläkään palstalla muuta tehdä kun itketään kun ei löydy kumppania😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu usein, ettei monet pariskunnat edes ehdi tutustua toisiinsa kunnolla, kun on niin paljon kiireitä sen kuormittavan työelämän lisäksi. Vapaa-aikakin on monilla täynnä harrasteita, ystävien tapaamista, lemmikkejä ja "omia menoja", joillakin myös lapsia edellisistä suhteista. Ehkä siinä ei ehdi kiintyä toiseen ihmiseen kovinkaan pitkäkestoisesti, ja niin kauan kun vientiä riittää on helppo toistaa samaa kaavaa. Kukaan ei tunnu hirveän erityiseltä siinä kiireessä.
Vierailija kirjoitti:
Niin tää että suhteen eteen pitää "työskennellä" ja hampaat irvessä vääntää läpi betoniseinänkin. Sitten lykyssä parinkymmenen tuskaisen vuoden jälkeen voi lesoilla sillä saavutuksellaan. No eipä taida maksaa vaivaa, ihmiset on nykyään mukavuudenhaluisempia myös ihmissuhteissa, eivätkä jaksa mitään hankalointeja.
Joo, vain vaikeuksissa (joita ei tule olla jatkuvasti) pitää työskennellä hampaatkin irvessä hetken. Muulloin työskentelyksi riittää se, että muistaa kiittää, sanoa toiselle kauniita sanoja, koskea, miettiä vähän mitä se toinen tarvitsee ja kuunnella mitä se toinen sanoo ja ottaa ne sanat tosissaan. Se ei sinänsä ole työtä, mutta ei myöskään tapahdu itsestään.
Mä en ymmärrä miten parisuhteista toiseen tai monien kanssa säpinöidessä kukaan voi löytää mitään aitoa tunnetta?
Miten voi toista löytää, kun tuskin niissä sekoilussa ehtii edes itseään löytämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pitkässä (20 v) ja rakkaudentäyteisessä parisuhteessa ja avioliitossa sekä osa aivan ihanaa perhettä.
Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.
Minulle itselleni parisuhde rakastamaani naiseen on todella tärkeä osa elämääni. Sen ympärille olemme perustaneet perheen ja rakentaneet elämämme.
Minä teen ainakin kaikkeni ja enemmän, että parisuhteeni voisi hyvin, ja rakkautta riittäisi.
Lapsia lukuun ottamatta mikään ei mene parisuhteeni ohi: ei työ, ei harrastukset, eivät kaverit, eikä mikään muukaan asia.
Minä olen itse halunnut sitoutua ja tehdä työtä sen eteen, että parisuhde olisi hyvä. Ja että vaimollani olisi mahdollisimman hyvä olla siinä.
Viimeksi viisi minuuttia sitten kerroin vaimolleni rakastavani häntä (viestillä). Ja teen sen monta kertaa joka päivä. Teen tietenkin myös paljon muuta sen eteen, että hänellä olisi hyvä olla kanssani - annan myös tarvittaessa hänelle tilaa ja aikaa.
En silti pidä häntä minään itsestäänselvyytenä. Joskus, aika ajoin pelkään jopa menettäväni hänet. Pelot ovat olleet aina aiheettomia - mutta pystyn kuvittelemaan sen tilanteen, että jostakin syystä eroaisimme tai ajautuisimme erillemme - ja se tuntuu ajatuksena musertavalta. Sen vuoksi olen valmis vaikka joka päivä luomaan nahkani uudelleen, jotta hän haluaisi ja jaksaisi pysyä vierelläni. Kai sitten rakastan häntä ihan aikuisten oikeasti.
Miksi sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Eiköhän tässä ketjussa nyt jo ole kerrottu esimerkkejä, millaisia asioita ihmiset saavat pitkistä parisuhteistaan. Ehkä sinun on vaikea vastaanottaa informaatiota. Ei sinun ole pakko nähdä arvoa pitkässä parisuhteessa jos et halua, eikä nykyään enää yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti tuomita ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua. Anna kuitenkin meidän pitkää parisuhdetta haluavien valita sellainen ja ymmärrä, että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää.
Ehkä minun sitten on kun en ole löytänyt mitä ovat ne asiat joita voi saada vain pitkästä parisuhteesta.
Pystyt varmasti toistamaan ne kun teidät ne.Jokainen pitäköön millaisesta suhteesta nyt haluaa. Kysymys kuuluikin miksi juuri pitkä suhde pitäisi nähdä arvokkaana. Tätä on taidettu kysyä jo muutamaan kertaan.
Lue nyt vaikka ajatuksella tämä kommentti jonka alle olemme molemmat vastanneet.
Kun et ymmärrä sen sanomaa, niin minä kerron: Usko parisuhteen kestämiseen tekee onnelliseksi. Rakkaus kumppaniin ja hänen kanssaan rakennettu elämä on jotain, mihin voi aidosti luottaa.
Konkretisoin vielä: Realistisesti ymmärrän että on aivan mahdollista, että joskus tulee aika, että minä ja puolisoni eroamme. Elän kuitenkin jokaisen päivän hänen kanssaan sillä oletuksella, että olemme kuolemaan asti yhdessä. Tämä on asia, jota ei koskaan tule saamaan lyhyessä suhteessa.
Eroavaisuuden joko ymmärtää tai ei.
Ja mikä tuossa on se missä pitäisi nähdä erityinen arvo? Pidätkö siis suhdettasi arvokkaampana kuin jonkun toisen joka rakastaa kumppaniaan ja rakentaa tämän kanssa elämää mutta ei siltä pohjalta että pitäisi olla yhdessä kuolemaan asti?
Oletko tyhmä? Alhainen älykkyysosamäärä, luetun ymmärtämisen ongelma tai autismi? Vai onko sinulle itsellesi lyhyt suhde sittenkin ongelma, kun koet jatkuvasti tarvetta etsiä merkkejä siitä, että sinua tuomitaan? Minähän olen nimenomaan koko ajan sanonut että kyse on henkilökohtaisista arvoista ja siitä, miten haluaa elämänsä elää. Sillä, pitääkö tässä ajattelutavassani kenenkään muun nähdä erityistä arvoa tai pidänkö suhdettani arvokkaampana kuin muiden suhteita ei ole mitään tekemistä asian kanssa enkä ole sellaista näkemystä missään vaiheessa esiin tuonut.
Et siis ole se langan ensimmäinen jolle kysymys alun perin eritettiin.
Yhä siis odotamme vastausta henkilöltä joka kirjoitti "Ajatuksena tuntuu jotenkin satuttavalta se, miten ikäiseni (40+) ihmiset eivät näe sitoutumisessa ja pitkässä parisuhteessa mitään arvokasta.".
Miksi pitkässä suhteessa pitäisi nähdä arvoa?
Ei kaikki näekään. Ihmiset ovat erilaisia. Onneksi nykyään erilaisuus myös sallitaan. Ennenvanhaan ihmiset menivät naimisiin koska se oli tärkeä status. Kulissiliittokin oli parempi kuin olla halveksittu ikisinkku. Jotkut yrittävät vieläkin viljellä tätä ajatusta. Itse olen sitä mieltä, että hyvä vaan jos ihminen sanoo suoraan ettei edes halua pitkää suhdetta, se on reilumpaa kuin lupailla ikuista rakkautta vaikkei edes usko sellaiseen, saati unelmoi sellaisesta. Ei kaikkia ihmisiä ole edes tarkoitettu pitkiin parisuhteisiin. Itse taas olen kuin kissa. Kiinnyn pysyviin asioihin, paikkoihin ja niihin ihmisiin jotka olen valinnut elämääni. En kaipaa vaihtelua, jatkuva muutos vain stressaa minua. En tylsisty ihmisiin, vaan kiinnyn heihin vuosi vuodelta enemmän. Olen mieluummin yksin kuin suhteessa jossa olen jollekin pelkkä välivaihe, tai vaihtelua tylsään arkeensa. Kun ei minusta tylsä arki edes ole ollenkaan huono juttu. En kaipaa jatkuvia elämyksiä ja jotain uutta ja ihmeellistä, en matkustelua, en uutta sisustusta, en hienoa autoa, en mitään kallista krääsää. Omat läheiset ja lemmikit ovat elämäni keskipiste. Kaikki muu on turhaa. Tällaista elämää on vaikeaa saavuttaa olemalla joku irtosuhdehenkinen bilettäjä.
T:Eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin ja otin puolison konservatiivisesta maasta. Kummallekin oli alusta saakka selvää, että naimisiin mennään ja yhdessä ollaan loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Menin ja otin puolison konservatiivisesta maasta. Kummallekin oli alusta saakka selvää, että naimisiin mennään ja yhdessä ollaan loppuun saakka.
Niin. Suomessakin on vastaavia arvoja mm. vanhoillislestadiolaisilla ja muillakin konservatiiviset arvot omaavilla. Mutta Suomessa mieheltäkin vaaditaan jotain kontribuutiota suhteeseen ja sen pystyssäpitämiseen, ei riitä, että hommaa jonkun uhrin saaliikseen ja lupaa, ettei koskaan päästä irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miten parisuhteista toiseen tai monien kanssa säpinöidessä kukaan voi löytää mitään aitoa tunnetta?
Miten voi toista löytää, kun tuskin niissä sekoilussa ehtii edes itseään löytämään?
Ei itsensä löytämiseen parisuhdetta tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin pitkän ja pysyvän parisuhteen mutta naiset lähtee aina jos kaikki ei ole täydellistä hänelle. Eräs ystäväni (nainen) sanoi kuvaavasti "miksi nainen jäisi suhteeseen jossa kaikki ei ole täydellistä kun tänä tinder aikakautena nainen saa uuden suhteen tuntien aikana erosta jos hän näin haluaa"
Sama kokemus. Tuntuu siltä, että kun mies keski-ikäistyessään vähän jopa kypsyy ja on ehkä valmis vakiintumaan, saman ikäiset naiset "löytävät itsensä" ja vapautensa. Menokenkä vipattaa eikä varsinkaan kunnollisille miehille ole mitään käyttöä.
Mitä nainen saa nykyaikana sitoutumisesta pitkään suhteeseen? Kumppanin jolle hän on itsestään selvyys? Mitä nainen saa tuosta suhteesta?
Voin vastata vain omalta osaltani, mutta rakkautta, hellyyttä, seksiä, turvallisuutta, huolenpitoa, parhaan ystävän, arjen jakajan, elämänkumppanin, matkakumppanin ja paljon muuta.
Eikö noita asioita saa myös lyhyessä suhteessa? Ja jos saa niin suhde kestää. Itseisarvon en sen sijaan näe pitkää suhdetta jos suhteella ei ole mitään annettavaa.
Minä näen sen niin päin, että suhteet ovat nimenomaan jääneet lyhyiksi silloin, kun niistä ei ole saanut kaikkea tuota.
Eli nuo ei ole mikään pitkän parisuhteen tuoma etu vaan ne on joku suhteessa tai sitten niitä ei ole riippumatta siitä onko suhde kestänyt kaksi vai kaksikymmentä vuotta.
Ei ehkä ihan näinkään.
En itse esimerkiksi ole koskaan saanut samaa turvaa lyhyestä suhteesta, vaikka ne olisivat muuten olleet hyviä suhteita, kuin pitkästä suhteesta. Pitkässä suhteessa turvaa luo se ajatus, että kaiken muutoksen ja epävarmuuden keskellä on yksi asia, johon voi luottaa. Se on rakkaus omaan kumppaniin. Suhteessa, jossa oletuksena on, että suhde kuitenkin loppuu sitten kun se ei enää miellytä, ei tätä tunnetta saa. Tällaista ihmistä voi sanan varsinaisessa merkityksessä kutsua elämänkumppaniksi eli ihmiseksi, jonka kanssa jaetaan elämä kaikkinensa. Kaksi vuotta kestävässä suhteessa edes arki ei ehdi muuttua arkipäiväiseksi, toisin kuin kaksikymmentä vuotta kestävässä suhteessa.
Toki ei kaikissa pitkäaikaisissa suhteissakaan näitä asioita ole automaattisesti, mutta hyvissä pitkäaikaisissa suhteissa on. Hyvissä lyhytaikaisissa suhteissa on samoja elementtejä, tietysti, ja jos suhde jatkuu, alkaa ehkä myös huomata asioita joita suhteessa ei aiemmin ollut, kun se oli tuoreempi.
Suhde ei koskaan ole muuttumaton, eikä pidäkään olla. Itse olisin varmasti lähtenyt suhteesta ajat sitten jos noin olisi. En nyt yli 50 vuotiaana jaksaisi sitä samaa mitä joskus parikymppisenä (nykyinen on siis kestänyt sieltä parikymppisestä saakka). Parisuhde ei minulle ole asia joka tuo ensisijaisesti turvaa. Turvaa tuo ihmissuhteet ylipäätään enkä halua ripustautua vain yhteen ihmiseen enkä voisi elää suhteessa jossa itse olen se turvapilari ja viimeinen oljenkorsi joka pelastaa kun kaikki muu kaatuu. Silti väitän että ihan ensitapaamisesta saakka suhteessa on ollut hyvä olla, eikä se ole muuttunut miksikään vuosien myötä. Jos niin ei olisi ollut tai jos niin ei ole tuskin liitto olisi kestänyt tai kestäisi tästä eteenpäin.
Pitkän parisuhteen tuoma turvallisuuden tunne ei ole minusta ripustautumista. Pitkässäkin suhteessa voi olla ripustautumatta ja roikkumatta toisessa ihmisessä.
Minusta pitkän parisuhteen tuoma onni ja turva on lähinnä siinä, että voi kokea kasvaneensa toisen kanssa yhdessä. Tietää, että on ainakin yksi ihminen, joka on nähnyt minut kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa. Tuntee minut läpikotaisin ja tietää omat heikkouteni, vahvuuteni, huonot ja hyvät puoleni, ajatukseni ja tapani.
Itse en kyllä voi sanoa tuntevani puolisoa kolmenkymmenen vuodenkaan suhteen jälkeen läpikotaisin tai yhtään paremmin kun silloin kun puolen vuoden seurustelun jälkeen muutettiin yhteen. Välillä jopa tuntuu että silloin toisen ainakin luuli tuntevansa paremmin. Toki alkuaikoina oli myös enemmän mielenkiintoa tutustua siihen uuteen tuttavuuteen.
Menneitä on toki hauska joskus muistella yhdessä mutta ihan yhtä hauskaa se on ystävien tai muiden läheisten kanssa. Ja aina on mielenkiintoista myös tutustua uusiin ihmisiin ja toisinaan näiden uusien tuttavienkim kanssa löytyy sitä yhteistä menneisyyttä josta löytyy rupateltavaa.
En väitä etteikö se olisi hienoa jos suhde toimii ja se tuntuu hyvältä vielä vuosienkin jälkeen. Siltikään en näe suhteen pituutta minään arvona. Nykyinen suhde oli ihan yhtä hyvä ellei jopa hiukan parempi vuoden/kahden yhdessäolo vuoden jälkeen kuin nykyisin. Enkä ajattele että edellellinenkään suhde olisi ollut huono pituutensa takia vaikka sitä kesti vain reilu pari vuotta . Suhde oli ihan hyvä niin kauan kuin sitä kesti.
Voi olla että olemme loppuelämmämme yhdessä tai sitten ei. Eikä koskaan voi edes tietää vaikka se yhteinen loppuelämän päättyisi vaikka huomenna.
Eihän ketään voikaan tuntea läpikotaisin. Ihmiset kuitenkin muuttuvat koko elämänsä ajan. Oletko sinä ihan samanlainen kuin olit vaikka vain 10 vuotta sitten? Jos olet, se tarkoittaa ettet ole kasvanut ihmisenä ollenkaan kymmenessä vuodessa. Mieti minkälainen olet 20 vuoden päästä? Et voi itsekään tietää. Itselläni on tapahtunut todella radikaali muutos ihan vain viidessä vuodessa, johtuen monista ikävistä asioista (esimerkiksi monen läheisen kuolemista lyhyen ajan sisällä ja uskoon tulo) ja voin sanoa olevani hyvin erilainen ihminen nyt, kuin mitä olin 5 ja varsinkin 10 vuotta sitten. Sekä hyvässä että huonossa mielessä, mutta huonoja asioita pitää tietenkin työstää ja sitä teenkin. Elämässä tulee väkisinkin ikäviä asioita eteen, mutta kaikki eivät osaa niitä käsitellä oikein. Valitettavaa on havaita, ettei kaikki edes halua yrittää. Silloin suhde on kyllä tuhoon tuomittu, koska kukaan ei jaksa kannatella koko pakettia yksin.
Ja joskus voi ihan todella käydä niin että kasvetaan erilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menin ja otin puolison konservatiivisesta maasta. Kummallekin oli alusta saakka selvää, että naimisiin mennään ja yhdessä ollaan loppuun saakka.
Niin. Suomessakin on vastaavia arvoja mm. vanhoillislestadiolaisilla ja muillakin konservatiiviset arvot omaavilla. Mutta Suomessa mieheltäkin vaaditaan jotain kontribuutiota suhteeseen ja sen pystyssäpitämiseen, ei riitä, että hommaa jonkun uhrin saaliikseen ja lupaa, ettei koskaan päästä irti.
En ole koskaan ollut kiinnostunut lessuista enkä suomimiehistä. Ulkomaalainen puolisoni ei kuulu mihinkään uhriryhmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miten parisuhteista toiseen tai monien kanssa säpinöidessä kukaan voi löytää mitään aitoa tunnetta?
Miten voi toista löytää, kun tuskin niissä sekoilussa ehtii edes itseään löytämään?
Ei itsensä löytämiseen parisuhdetta tarvita.
Olet kuitenkin ollut joskus parisuhteessa, eikö niin? Muutenkin ärsyttää tällaiset kommentit, joissa sanotaan asian olevan näin kuin MINÄ SANON, mutta ei perustella ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehillä on paljon kumppaneita nykyään. Kuka haluaa seksitauteja ja miestä joka vertailee nykyistä naista naisiin, joiden kanssa on aiemmin sekstaillut.
Ei kiitos
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on paljon kumppaneita nykyään. Kuka haluaa seksitauteja ja miestä joka vertailee nykyistä naista naisiin, joiden kanssa on aiemmin sekstaillut.
Ei kiitos
Niillä ex-naisilla on voinut olla parempi vartalokin, mutta mies ei voi sitä ääneen sanoa, tulisi riitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu usein, ettei monet pariskunnat edes ehdi tutustua toisiinsa kunnolla, kun on niin paljon kiireitä sen kuormittavan työelämän lisäksi. Vapaa-aikakin on monilla täynnä harrasteita, ystävien tapaamista, lemmikkejä ja "omia menoja", joillakin myös lapsia edellisistä suhteista. Ehkä siinä ei ehdi kiintyä toiseen ihmiseen kovinkaan pitkäkestoisesti, ja niin kauan kun vientiä riittää on helppo toistaa samaa kaavaa. Kukaan ei tunnu hirveän erityiseltä siinä kiireessä.
No sunko mielestä ihmiset oppii paremmin tuntemaan toisensa niin, että ei harrasteta mitään, ei tavata muita ihmisiä ollenkaan, ei hommata edes lemmikkejä ja ei ole mitään omia menoja, vaan istutaan himassa tuijottamassa toisiaan? Joo, kyllä siinä varmasti ainakin toisen pimeät puolet tulee tutuksi nopeasti, kun mökkihöperöidytään yhdessä. Kiire on ihmisillä ollut aina. Ennen se kiire oli enemmän pärjäämistä. Mies meni esimerkiksi johonkin kaivokselle rehkimään ja vaimo hoiti kotona lapsia, sikoja, kanoja ja kasvimaata. Kiire on ollut aina, mutta se on laadultaan muuttunut. Teknologian kehittyessä kiireen piti vähintäänkin hidastua, mutta sehän on vain nopeutunut. Se varmasti tuo paineita parisuhteisiin, kun mikään ei enää riitä. Vaikka on kaikki mahdolliset kodinkoneet, netti ja ihmisiä enemmän kuin ennen, paine vain kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on paljon kumppaneita nykyään. Kuka haluaa seksitauteja ja miestä joka vertailee nykyistä naista naisiin, joiden kanssa on aiemmin sekstaillut.
Ei kiitos
Eihän yksikään nainen halua kuulla miehen entisistä naisista Mutta miehille muistutetaan jatkuvasti mitkä asiat oli minkä ex:än kanssa paremmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miten parisuhteista toiseen tai monien kanssa säpinöidessä kukaan voi löytää mitään aitoa tunnetta?
Miten voi toista löytää, kun tuskin niissä sekoilussa ehtii edes itseään löytämään?
Ei itsensä löytämiseen parisuhdetta tarvita.
Olet kuitenkin ollut joskus parisuhteessa, eikö niin? Muutenkin ärsyttää tällaiset kommentit, joissa sanotaan asian olevan näin kuin MINÄ SANON, mutta ei perustella ollenkaan.
Useassakin sekä lyhyissä että tässä nykyisessä jota voisi luonnehtia jopa pitkäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on paljon kumppaneita nykyään. Kuka haluaa seksitauteja ja miestä joka vertailee nykyistä naista naisiin, joiden kanssa on aiemmin sekstaillut.
Ei kiitos
Eihän yksikään nainen halua kuulla miehen entisistä naisista Mutta miehille muistutetaan jatkuvasti mitkä asiat oli minkä ex:än kanssa paremmin
Niin, miehet ei puhu ääneen, että ex-naisella oli timmimpi vartalo, riita siitä tulisi.
Joutkut miehet puhuvat sekstailuistaan muiden miesten kanssa. Onko naiset oikein pisteytetty, kuka oli paras, oliko ex parempi kuin nykyinen?
Ei...
Pari kolme vuotta ja uus piiras pirttiin
Itse en kyllä voi sanoa tuntevani puolisoa kolmenkymmenen vuodenkaan suhteen jälkeen läpikotaisin tai yhtään paremmin kun silloin kun puolen vuoden seurustelun jälkeen muutettiin yhteen. Välillä jopa tuntuu että silloin toisen ainakin luuli tuntevansa paremmin. Toki alkuaikoina oli myös enemmän mielenkiintoa tutustua siihen uuteen tuttavuuteen.
Menneitä on toki hauska joskus muistella yhdessä mutta ihan yhtä hauskaa se on ystävien tai muiden läheisten kanssa. Ja aina on mielenkiintoista myös tutustua uusiin ihmisiin ja toisinaan näiden uusien tuttavienkim kanssa löytyy sitä yhteistä menneisyyttä josta löytyy rupateltavaa.
En väitä etteikö se olisi hienoa jos suhde toimii ja se tuntuu hyvältä vielä vuosienkin jälkeen. Siltikään en näe suhteen pituutta minään arvona. Nykyinen suhde oli ihan yhtä hyvä ellei jopa hiukan parempi vuoden/kahden yhdessäolo vuoden jälkeen kuin nykyisin. Enkä ajattele että edellellinenkään suhde olisi ollut huono pituutensa takia vaikka sitä kesti vain reilu pari vuotta . Suhde oli ihan hyvä niin kauan kuin sitä kesti.
Voi olla että olemme loppuelämmämme yhdessä tai sitten ei. Eikä koskaan voi edes tietää vaikka se yhteinen loppuelämän päättyisi vaikka huomenna.