Millä oikeudella ihmiset huomauttelevat ylipainostani?
Olen huomattavan ylipainoinen, 146/162 . Olen yrttänyt muuttaa ruokatottumuksiani, aloittanut liikuntaharrastuksia, jotka ovat kuitenkin kiireiden takia jääneet, ja kokeillut erilaisia laihiksia kymmeniä kertoja. Yrityksistä huolimatta paino ei lähde tuntuvaan laskuun. Toki aktiivisen liikunnan ja laihdutusjuomien avulla olen saanut painon laskemaan muutaman kilon, parhaimmillaan kymmenen, mutta kunnon pudotusta, saati pysyvää, en ole saanut aikaiseksi.
Ylipaino haittaa normaalia arkitoimintaani, sopivia vaatteita on hankala löytää ja vaikuttaahan tämä ulkonäköönkin negatiivisesti. Kaikkein ikävintä ovat kuitenkin ihmiset, työkaverit, tuttavat, ystävät, jotka jaksavat huomautella, kuinka minun pitäisi ottaa itseäni niskasta ja aloittaa kuntokuuri. Pahimmalta tosin tuntuvat kadulla tuikottavat ihmiset ja lapset, jotka ovat joskus tuumanneet jotain sen suuntaista, että tuo täti on läski.
Mikä ihmeen tarve teillä muilla on huomautella painostani? Eikö tämä ole oma ongelmani? Mikä teitä ylipainossani haitaa?
Kommentit (54)
Sika olet. Laihduta nyt, jumalauta.
Onhan se näky jos ei ole aiemmin nähnyt..
Vaikuttaa oleva ok, että yli- ja alipainosta huomautellaan, mutta auta armias jos menet sanomaan jollekin alkoholiongelmaiselle, että onpas sun iho pahasti kuivahtanut ja punanen, tai oletpa pahasti pöhöttynyt. Alkoholismihan on vaiettu tabu, eikä sen seurauksista ulkonäköön sovi huomautella...
Työkaverini huomautti kerran ylipainostani. Ystävällisesti sanoin, että kuule Laura (nimi muutettu) mä olen läski enkä sokea. Jumalauta kyllä jokainen lihava ihminen tietää olevansa lihava ilman erillistä mainintaakin. Pyysi anteeksi myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 19:52"]
Se haittaa, että ylipainosta koituu yhteiskunnalle = meille kaikille huomattavaa taloudellista haittaa. Minä siis maksan sinun itsekurittomuudestasi. Äläkä nyt tule selittämään että olet ihan terve, ehkä olet, mutta ylipainoisuus on huomattava terveysriski ja tiedät sen.
[/quote]
Äääh, hei ihan tosi, katsopa sinä kurja olento itse ja tarkkaan, ettet etäisestikään aiheuta itse itsellesi jotain vaivaa elämäsi aikana! Meistä valtaosa nimittäin tavalla tai toisella sen tekee. Kaikki liittyy kaikkeen, jokainen valinta kantaa seurauksensa. Jos virität itsesi vaikka jonain A-tyypin suorittajatäydellisyytenä äärimmillesi näiden tämän ajan vaatimusten mukaisesti, niin ehkäpä siltikin lopulta se kaikki täydellisyys ja suorittaminen rikkoo jossain vaiheessa susta jonkun osasen. Toivottavasti sulla on edelleen hyvä muisti silloin, niin muistat mitä olet toisille paasannut. Heitit ensimmäisiä kiviä niin mielelläsi.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 22:51"]
Vaikuttaa oleva ok, että yli- ja alipainosta huomautellaan, mutta auta armias jos menet sanomaan jollekin alkoholiongelmaiselle, että onpas sun iho pahasti kuivahtanut ja punanen, tai oletpa pahasti pöhöttynyt. Alkoholismihan on vaiettu tabu, eikä sen seurauksista ulkonäköön sovi huomautella...
[/quote]
Alkoholisti valehtelee myös itselleen ja vihaa totuutta.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 23:10"]
Entäs te läskit itse, häh? Koko ajan olette huomauttelemassa muille ulkonäöstä, laihuudesta, hoikkuudesta, milloin mistäkin. Etsitte toisista vikoja suurennuslasilla, koska olette kateellisia ja katkeria plösöjä. Pahimmat työpaikkakiusaajat ovat usein läskejä. Jos joku läski vittuilee minulle, annan samalla mitalla takaisin ja nauran päin (läskiä) naamaa. Kuolkaa saatanan ihraperseet.
[/quote]
Tää on monasti niiiin totta! Oon tällänen ruipelo ja ketkäs muut siitä jaksaa huomautella kun ylipainoset. Niille mun laihuus tuntuu olevan joku ihme ongelma, vaikka toiste päin en oo huomautellu.
Mulle saa kyllä työpaikalla huomautella mun hoikkuudesta ja kytätä mun syömisiä mutta kukaan ei inahdakkaan vaikka meillä on myös kaksi sairaalloisen lihavaa työkaveria ja suurin osa lievästi ylipainoisia.kumpikohan onkaan vaarallisempaa?
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 20:03"]
Voivat olla myös huolissaan, tuota menoa keho sanoo itsensä irti. Tuolla painolla on aikamoinen riski saada sydänkohtaus. Toivottavasti tuo 146 on paino eikä pituus. Eikö edes kuolemanpelko motivoi laihtumaan?
[/quote]
Mitä vittua se huomauttelu auttaa? Luuletko että lihava ei tajua olevansa lihava ja tarvii sen huomautuken tai asian mainitsemisen?
Yhtä idiottimaista kuin se että koputtaa kassajonossa edellä olevaa okapäähän ja sanoo että ollaan muuten kassajonossa, onhan se hyvä muituttaa ettei tule se maksaminen yllätyksenä.
Olen lihava ja lihavuus on meidän työpaikan laihojen ykköspuheenaihe. Se on ihan puhdasta kiusaamista, ei mitään muuta.
Älä välitä mitä muut sanoo, olet painosi arvoinen traanissa.
Ensinnäkin aika idioottia sanoa, että joku ihminen on kauttaaltaan "perseestä", jos hänellä on jokin pahe kuten tupakointi. Usein erilaiset riippuvuudet, johtuvat sitten tupakasta, alkoholista, ruoasta tai ihan mistä vaan, täyttävät jotain tyhjää paikkaa elämässä. Näistä kärsivä aikuinen ihminen tietää itse varsin hyvin olemassaolevat riskit. Joskus vaan on jotenkin niin voimaton olo, ettei pysty muuttamaan asioita. Huomauttelu ja tuomitseminen ei auta tässä millään lailla. Jos haluaa tosissaan kannustaa ylipainoista ihmistä muutokseen, niin kannattaa pyytää häntä mukaan lenkille tai uimahalliin tai jotain, tai ehdottaa, että laitetaan yhdessä jotain hyvää ja kevyttä ruokaa jne.
Olen itse 163 cm ja varmaan noin 85 kg. Sukulaisten jatkuva huomauttelu vain pahentaa tilannetta. On sellainen olo, että kaikki vahtaavat jokaista nielemääni suupalaa. Sukulaisten seurassa kieltäydyn usein syömästä, etteivät ainakaan pääse sanomaan, että lopeta nyt jo! Kun tähän ylipainoon yhdistetään yksinäisyys ja mielenterveysongelmat, niin eihän tämä niin herkkua ole!
Tuo "yhteiskunta maksaa" on myös sontaa. Jos joku vammautuu tai loukkaantuu urheiluharrastuksessa, niin maksaahan yhteiskunta silloinkin! Ei tuollaisella kannata kenenkään itseään syyllistää. Pitäisikö muka vammaiset tappaa, ettei yhteiskunnan varoilla tarvitsisi tuottaa heille palveluita? aja pitäisikö lasten hankkiminen kieltää, ettei yhteiskunnan tarvitse järjestää heille hoitopaikkoja jne? No siinä sitä sitten oltaisiin, kenenkään ei tarvitsisi maksaa mitään, kun ihmiset kuolisivat sukupuuttoon, ja maapallokin varmaan pelastuisi, kun ei olisi ihmisen toimintaa luontoa tärvelemässä! Eihän tämä maailma meitä ihmisiä tarvitse toimiakseen!!!
Masentunut sokea läski 32v
Monilla ihmisillä on käsitys, että ylipainosta saa huomauttaa ja se ei olisi niin sanotusti henkilökohtaista. Suuttuvat kuitenkin jos sanon, että onpas teidän irkku-elmerillä silmät kaukana toisistaan ja hiusraja noin ylhäällä vaikka on vasta 12.