Millä oikeudella ihmiset huomauttelevat ylipainostani?
Olen huomattavan ylipainoinen, 146/162 . Olen yrttänyt muuttaa ruokatottumuksiani, aloittanut liikuntaharrastuksia, jotka ovat kuitenkin kiireiden takia jääneet, ja kokeillut erilaisia laihiksia kymmeniä kertoja. Yrityksistä huolimatta paino ei lähde tuntuvaan laskuun. Toki aktiivisen liikunnan ja laihdutusjuomien avulla olen saanut painon laskemaan muutaman kilon, parhaimmillaan kymmenen, mutta kunnon pudotusta, saati pysyvää, en ole saanut aikaiseksi.
Ylipaino haittaa normaalia arkitoimintaani, sopivia vaatteita on hankala löytää ja vaikuttaahan tämä ulkonäköönkin negatiivisesti. Kaikkein ikävintä ovat kuitenkin ihmiset, työkaverit, tuttavat, ystävät, jotka jaksavat huomautella, kuinka minun pitäisi ottaa itseäni niskasta ja aloittaa kuntokuuri. Pahimmalta tosin tuntuvat kadulla tuikottavat ihmiset ja lapset, jotka ovat joskus tuumanneet jotain sen suuntaista, että tuo täti on läski.
Mikä ihmeen tarve teillä muilla on huomautella painostani? Eikö tämä ole oma ongelmani? Mikä teitä ylipainossani haitaa?
Kommentit (54)
Olen ihmetellys samaa. Ilmeisesti järki pakenee rasvattomasta kropasta. Miten joku laina voi olla niin tyhmä jotta luulee ettei lihava ole huomannut olevansa lihava ja näkee tarpeelliseksi huomauttaa asiasta.
Jokainen kantaa itse läskinsä.
Kokeilepa olla hetki hoikka:
Voii mikä rimppakinttu!
Syötkö ikinä mitään?
Laiheliini, kukkakeppi, riisitikku.
Noita kuulee jatkuvasti ja tuntuu olevan vielä yleisesti hyväksyttyä laukoa tollasia :D
Jokainen kantaa itse saamattomuutensa.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 19:52"]
Se haittaa, että ylipainosta koituu yhteiskunnalle = meille kaikille huomattavaa taloudellista haittaa. Minä siis maksan sinun itsekurittomuudestasi. Äläkä nyt tule selittämään että olet ihan terve, ehkä olet, mutta ylipainoisuus on huomattava terveysriski ja tiedät sen.
[/quote]
Niin ja tarve huomauttaa tulee siitä että.... ????
Sillä samalla oikeudella millä te läskit kehotatte mua syömään juustohampurilaisen. Jos pidät turpasi kiinni minun kropasta niin en toki mitään itsekään sano.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 19:52"]
Se haittaa, että ylipainosta koituu yhteiskunnalle = meille kaikille huomattavaa taloudellista haittaa. Minä siis maksan sinun itsekurittomuudestasi. Äläkä nyt tule selittämään että olet ihan terve, ehkä olet, mutta ylipainoisuus on huomattava terveysriski ja tiedät sen.
[/quote]
Jotku laihat evät uskalla lopettaa tupakointia, koska pelkäävät lihovansa jos lopettavat tupakoinnin. Se vasta typerää ja kallista on. Mitä huomauta heille?
Tätä olen itsekin pohtinut nyt kun lääkityksen (kortisoni) takia lihoin hoikasta ylipainoiseksi. Että miten onkin yhtäkkiä kaikkien julkisen arvostelun kohteena ja oikeutettu kuulemaan lihavuudesta. Vieläpä sairauden takia...
Voivat olla myös huolissaan, tuota menoa keho sanoo itsensä irti. Tuolla painolla on aikamoinen riski saada sydänkohtaus. Toivottavasti tuo 146 on paino eikä pituus. Eikö edes kuolemanpelko motivoi laihtumaan?
Olipa tullut kommentteja. Itse läskini kannan ja käytän yksityisiä lääkäripalveluja vaivoihini, joten ei luulisi olevan muiden ongelma. Työni pystyn normaalisti hoitamaan, kevyt istumatyö, enkä ole tarvinnut arkiaskareihini ulkopuolista apua, Siivooja käy satunnaisesti, koska en pysty nilkkojeni vuoksi kumartelemaan esim. sohvan alle, mutta omasta kukkarostani siivoojan maksan ja näin autan työllistämistä.
Kysymys olikin, mikä ihme läskeissäni haittaa teitä normaalipainoisia? Pönkitättekö egoanne huomauttelemalla minulle? ap
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 20:03"]

Useita laihiksia olen aloittanut, kuten alkutekstissä kerroin, mutta paino ei ota lähteäkseen. Muutaman kilon tippuu ja sitten alkaa junnata paikoillaan. En minä kuulkaa hyvät ihmiset tieten tahtoen halua olla ylipainoinen! Tämä elämä vain on näin mennyt ja painoa kertynyt ajan mittaan. Ei tästä suosta enää helposti nousta. ap
No onneksi mun lähipiiriini ei kuulu tuollaisia ihmisiä, eikä tuntemattomat uskalla sanoa mitään.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 20:13"]
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 20:03"]
Voivat olla myös huolissaan, tuota menoa keho sanoo itsensä irti. Tuolla painolla on aikamoinen riski saada sydänkohtaus. Toivottavasti tuo 146 on paino eikä pituus. Eikö edes kuolemanpelko motivoi laihtumaan?
[/quote]
Useita laihiksia olen aloittanut, kuten alkutekstissä kerroin, mutta paino ei ota lähteäkseen. Muutaman kilon tippuu ja sitten alkaa junnata paikoillaan. En minä kuulkaa hyvät ihmiset tieten tahtoen halua olla ylipainoinen! Tämä elämä vain on näin mennyt ja painoa kertynyt ajan mittaan. Ei tästä suosta enää helposti nousta. ap
[/quote]
Olekohan yrittänyt ihan tosissaan? Mennyt mukaan laihdutusporukkaan? Oma asiasihan painosi on, mutta kuulostaa siltä, että se haittaa sinua itseäsikin...
mene lihavuusleikkaukseen, saat ainakin pysyviä tuloksia, siis ihan oikeasti! kyllä ihminen laihtuu, jos se laihduttaa, sehän on ihan fyysinen fakta!! et VOI sanoa, että paino ei tipu, vaikka kaikenlaista on tullut kokeiltua tms.. koska kyllä se tippuu, ja sinulta tippuisi varmaan ekat 30kg suht helposti, kun aloittaisin vhh ruokavalion! toivottavasti onnistut löytämään jostain motivaatiota!!
Lapset ja kadulla huutelijat voi jättää omaan arvoonsa.
Mutta miten etenee keskustelu ystävien ja työkavereiden kanssa? Ryntäävätkö he huoneeseesi ja alkavat esitelmöidä? Vai kerrotko itse laihdutuskuuristasi yms. minkä seurauksena he alkavat tarjota neuvoja? Mitä muuta voi sanoa ilmeisen ylipainoiselle ihmiselle joka valittelee painoaan, muuta kuin kannustaa muuttamaan asiaa joka ihmistä tuntuu vaivaavan? Itse tuntemani ylipainoiset ainakin puhuvat painonhallinnasta koko ajan enkä tiedä mitä vastata.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 20:22"]mene lihavuusleikkaukseen, saat ainakin pysyviä tuloksia, siis ihan oikeasti! kyllä ihminen laihtuu, jos se laihduttaa, sehän on ihan fyysinen fakta!! et VOI sanoa, että paino ei tipu, vaikka kaikenlaista on tullut kokeiltua tms.. koska kyllä se tippuu, ja sinulta tippuisi varmaan ekat 30kg suht helposti, kun aloittaisin vhh ruokavalion! toivottavasti onnistut löytämään jostain motivaatiota!!
[/quote]
Sinne lihavuusleikkaukseenhan ei noin vaan mennä. Toisekseen sekään ei ole pysyvä ratkaisu ellei sitoudu tosissaan siihen että leikkauksen jälkeen ei syö juuri mitään. Ne annokset on niin käsittämättömän pieniä että niistä helposti lipsuu. Itse pari sellaista tiedän. Toisaalta hyvä keino niille jotka siinä ruokavaliossa tulevat pysymään.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 20:10"]
Olipa tullut kommentteja. Itse läskini kannan ja käytän yksityisiä lääkäripalveluja vaivoihini, joten ei luulisi olevan muiden ongelma. Työni pystyn normaalisti hoitamaan, kevyt istumatyö, enkä ole tarvinnut arkiaskareihini ulkopuolista apua, Siivooja käy satunnaisesti, koska en pysty nilkkojeni vuoksi kumartelemaan esim. sohvan alle, mutta omasta kukkarostani siivoojan maksan ja näin autan työllistämistä.
Kysymys olikin, mikä ihme läskeissäni haittaa teitä normaalipainoisia? Pönkitättekö egoanne huomauttelemalla minulle? ap
[/quote]
Mistä me voimme tietää kuka teistä läskeistä maksaa itse lääkärinsä ja siivoojansa, ja kuka maksattaa veronmaksajilla? Samalla tavalla saa huomauttaa röökinpolttajille ja viinanjuojille, että perseestä koko sakki.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 20:31"]
Lapset ja kadulla huutelijat voi jättää omaan arvoonsa.
Mutta miten etenee keskustelu ystävien ja työkavereiden kanssa? Ryntäävätkö he huoneeseesi ja alkavat esitelmöidä? Vai kerrotko itse laihdutuskuuristasi yms. minkä seurauksena he alkavat tarjota neuvoja? Mitä muuta voi sanoa ilmeisen ylipainoiselle ihmiselle joka valittelee painoaan, muuta kuin kannustaa muuttamaan asiaa joka ihmistä tuntuu vaivaavan? Itse tuntemani ylipainoiset ainakin puhuvat painonhallinnasta koko ajan enkä tiedä mitä vastata.
[/quote]
Itsearvostus on nollassa, enkä mielelläni keskustele painostani. Lähinnä se on työkavereiden ja tuttavien taho, joka asian nostaa esille. Työpaikkaruokalaankin on niin vaikia mennä, kun annoskokoani vaivihkaa slmäillään. Sitten otetaan sivuhuomautuksena puheeksi, että mitenkäs se sun sauvakävely, jatkoitko vai jäikö. Pahalta tuntuu. ap
[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 19:55"]Jokainen kantaa itse saamattomuutensa.
[/quote]
Nimenomaan ITSE, joten miksi jotkut ottaa toisen läskeistä ongelman. Eikö ole oikeasti mitään omia ongelmia.
Jos oikeasti yrittää, ja laihduttaa joka päivä, niin kyllä laihtuu.
Mulla oli yli kymppikilo pudotettavana ja "laihdutin" monta vuotta. Syy miksi paino ei pudonnut, oli tekosyiden ylläpitäminen (ainakin kiire ja väsymys) ja herkutteluun sortuminen.
Vasta kun ihan oikeasti karsin herkuttelupäiviä, ja myönsin itselleni, että se väittämäni väsymys olikin laiskuutta (kivempi pyllähtää sohvalle, kuin lähteä lenkille) ja aloin liikkumaan viitenä päivänä viikossa, niin kilot lähtivät.
Kuulostaa siltä, että ehkä personal trainer vois olla sulle auttavin juttu elämäntapamuutoksien opettelussa.