miksi en laihdu ?
Vuoden alussa aloitin uudet elämäntavat. Jätin karkit ja joka iltaiset herkut pois ja siirryin karkkipäivään kerran viikossa. Olen lopettanut aterioiden välillä napostelun kokonaan ja jättänyt aterioistani pastan ja perunan kokonaan pois. Ateriat koostuvat siis kanasta/lihasta ja erilaisista salaateista ja kasviksista. Olen myös alkanut kävellä useana päivänä viikossa tunnin lenkkejä.Luulisi että tähän mennessä olisi tapahtunut jo jotain muutosta alaspäin. Mitat 168/78
Kommentit (130)
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:38"]
Mä söin ennen vääränlaista ruokaa ja liian pitkillä ruokailuväleillä enkä juonut vettä tarpeeksi. Viime vuonna rupesin treenaamaan salilla 4 kertaa viikossa, tein välillä aamulenkkejä tai treenien päälle HIIT-treenejä, siistin ruokavalion mutta söin määrällisesti enemmän puhdasta ruokaa ja useamman kerran päivässä. Tuloksena -15kg, lähtöpainoni oli 75kg. Sitä ennen luulin syöväni oikein ja liikkuvani riittävästi. Paino kyllä tippuu siinä vaiheessa kun sen homman tekee oikein, sitten se on jopa helppoa. Itse tiputin siis
[/quote]
Lisään vielä, että ap:n luettelemat ruoka-aineet eivät sinällään kerro mitään. Pitäisi nähdä tarkat määrät, jokainen erikseen napsaistu nakinpalanen tai leipäsiivu pitää muistaa, millaisissa kastikkeissa ruoat ui, onko hiilarimäärät kuinka korkeat jne.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:38"]
Mä söin ennen vääränlaista ruokaa ja liian pitkillä ruokailuväleillä enkä juonut vettä tarpeeksi. Viime vuonna rupesin treenaamaan salilla 4 kertaa viikossa, tein välillä aamulenkkejä tai treenien päälle HIIT-treenejä, siistin ruokavalion mutta söin määrällisesti enemmän puhdasta ruokaa ja useamman kerran päivässä. Tuloksena -15kg, lähtöpainoni oli 75kg. Sitä ennen luulin syöväni oikein ja liikkuvani riittävästi. Paino kyllä tippuu siinä vaiheessa kun sen homman tekee oikein, sitten se on jopa helppoa. Itse tiputin siis
[/quote]
Lisään vielä, että ap:n luettelemat ruoka-aineet eivät sinällään kerro mitään. Pitäisi nähdä tarkat määrät, jokainen erikseen napsaistu nakinpalanen tai leipäsiivu pitää muistaa, millaisissa kastikkeissa ruoat ui, onko hiilarimäärät kuinka korkeat jne.
[/quote]
Tässä tarkka esimerkki yhden päivän ruuasta. Aamupala pikapuuro ja 100g raejuustoa, maitokahvi. Lounas 200g maustamatonta kanan filettä, itse laitoin mausteeksi suolaa ja pippuria. Paistoin uunissa ettei tarvitse käyttää rasvaa niin kuin pannulla. Lisäksi salaatti jossa oli kurkkua 200g, kirsikkatomaatteja 10kpl, ja jääsalaattinippu. Puolikas avocado. Päivällisellä sama paitsi salaattina lisäksi porkkanaraaste kahdesta keskikokoisesta porkkanasta. Iltapalalla appelsiini, activia jogurtti ja ruispala jossa flora levite ja 1/2 keltaista paprikaa. Ap
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:38"] Mä söin ennen vääränlaista ruokaa ja liian pitkillä ruokailuväleillä enkä juonut vettä tarpeeksi. Viime vuonna rupesin treenaamaan salilla 4 kertaa viikossa, tein välillä aamulenkkejä tai treenien päälle HIIT-treenejä, siistin ruokavalion mutta söin määrällisesti enemmän puhdasta ruokaa ja useamman kerran päivässä. Tuloksena -15kg, lähtöpainoni oli 75kg. Sitä ennen luulin syöväni oikein ja liikkuvani riittävästi. Paino kyllä tippuu siinä vaiheessa kun sen homman tekee oikein, sitten se on jopa helppoa. Itse tiputin siis [/quote] Lisään vielä, että ap:n luettelemat ruoka-aineet eivät sinällään kerro mitään. Pitäisi nähdä tarkat määrät, jokainen erikseen napsaistu nakinpalanen tai leipäsiivu pitää muistaa, millaisissa kastikkeissa ruoat ui, onko hiilarimäärät kuinka korkeat jne. [/quote] Tässä tarkka esimerkki yhden päivän ruuasta. Aamupala pikapuuro ja 100g raejuustoa, maitokahvi. Lounas 200g maustamatonta kanan filettä, itse laitoin mausteeksi suolaa ja pippuria. Paistoin uunissa ettei tarvitse käyttää rasvaa niin kuin pannulla. Lisäksi salaatti jossa oli kurkkua 200g, kirsikkatomaatteja 10kpl, ja jääsalaattinippu. Puolikas avocado. Päivällisellä sama paitsi salaattina lisäksi porkkanaraaste kahdesta keskikokoisesta porkkanasta. Iltapalalla appelsiini, activia jogurtti ja ruispala jossa flora levite ja 1/2 keltaista paprikaa. Ap
[/quote] Unohda pikapuuropussit, Activiat ja mistä sä saat proteiinia? Aamun raejuusto ei riitä koko päivälle. Syöt aivan liian vähän ja saat liian vähän kuituja ja proteiinia. Vertailuksi: mä aloitin laihdutuksen syömäsllä 2500 kaloria päivässä. Toki treenasinkin salilla, mutta silti. sun kroppasi on niin jumissa kuin olla ja voi, noin mäkin luulin laihduttavani aiemmin oikein.
Ehkä huoleni on turha. Voihan olla että syön juuri sopivasti laihtuakseni mutta aikaa on kulunut vasta niin vähän. Ap
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:05"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:38"] Mä söin ennen vääränlaista ruokaa ja liian pitkillä ruokailuväleillä enkä juonut vettä tarpeeksi. Viime vuonna rupesin treenaamaan salilla 4 kertaa viikossa, tein välillä aamulenkkejä tai treenien päälle HIIT-treenejä, siistin ruokavalion mutta söin määrällisesti enemmän puhdasta ruokaa ja useamman kerran päivässä. Tuloksena -15kg, lähtöpainoni oli 75kg. Sitä ennen luulin syöväni oikein ja liikkuvani riittävästi. Paino kyllä tippuu siinä vaiheessa kun sen homman tekee oikein, sitten se on jopa helppoa. Itse tiputin siis [/quote] Lisään vielä, että ap:n luettelemat ruoka-aineet eivät sinällään kerro mitään. Pitäisi nähdä tarkat määrät, jokainen erikseen napsaistu nakinpalanen tai leipäsiivu pitää muistaa, millaisissa kastikkeissa ruoat ui, onko hiilarimäärät kuinka korkeat jne. [/quote] Tässä tarkka esimerkki yhden päivän ruuasta. Aamupala pikapuuro ja 100g raejuustoa, maitokahvi. Lounas 200g maustamatonta kanan filettä, itse laitoin mausteeksi suolaa ja pippuria. Paistoin uunissa ettei tarvitse käyttää rasvaa niin kuin pannulla. Lisäksi salaatti jossa oli kurkkua 200g, kirsikkatomaatteja 10kpl, ja jääsalaattinippu. Puolikas avocado. Päivällisellä sama paitsi salaattina lisäksi porkkanaraaste kahdesta keskikokoisesta porkkanasta. Iltapalalla appelsiini, activia jogurtti ja ruispala jossa flora levite ja 1/2 keltaista paprikaa. Ap
[/quote] Unohda pikapuuropussit, Activiat ja mistä sä saat proteiinia? Aamun raejuusto ei riitä koko päivälle. Syöt aivan liian vähän ja saat liian vähän kuituja ja proteiinia. Vertailuksi: mä aloitin laihdutuksen syömäsllä 2500 kaloria päivässä. Toki treenasinkin salilla, mutta silti. sun kroppasi on niin jumissa kuin olla ja voi, noin mäkin luulin laihduttavani aiemmin oikein.
[/quote]
Saan proteiiniä myös kanasta. Mitä suosittelisit aamupalaksi puuron sijaan ?,Ap
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:57"]
Niin totta. Vasta vähän aikaa kulunut. Tavoite on kesään mennessä saada 10kg pois. Kaikki vaan sanovat että alussa lähtisi jopa kilo viikossa. Ap
[/quote]
Alussahan lähtee nesteitä. Itse tiputin parivuotta takaperin 14 kiloa kahdessa kuukaudessa ja alkuun lähti muutama kilo hujauksessa.
Pari asiaa. Olethan jättänyt myös makeat juomat pois? Niistä kertyy melkoisesti kaloreita. Toisekseen, kuinka paljon mässytät karkkipäivänä ja voisko senkin jättää pois? Juomana pelkkä vesi ja ruuan kanssa maito, jos ei halua ruuan kanssa vettä juoda. Kuntoilu jokapäiväiseksi. Jos kävelet, niin kävele reippaasti sykkeen pyöriessä jossain 120 huitteilla ja tosiaan vähintään se tunti, mutta puoltoistakaan ei ole pahitteeksi.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:38"] Mä söin ennen vääränlaista ruokaa ja liian pitkillä ruokailuväleillä enkä juonut vettä tarpeeksi. Viime vuonna rupesin treenaamaan salilla 4 kertaa viikossa, tein välillä aamulenkkejä tai treenien päälle HIIT-treenejä, siistin ruokavalion mutta söin määrällisesti enemmän puhdasta ruokaa ja useamman kerran päivässä. Tuloksena -15kg, lähtöpainoni oli 75kg. Sitä ennen luulin syöväni oikein ja liikkuvani riittävästi. Paino kyllä tippuu siinä vaiheessa kun sen homman tekee oikein, sitten se on jopa helppoa. Itse tiputin siis [/quote] Lisään vielä, että ap:n luettelemat ruoka-aineet eivät sinällään kerro mitään. Pitäisi nähdä tarkat määrät, jokainen erikseen napsaistu nakinpalanen tai leipäsiivu pitää muistaa, millaisissa kastikkeissa ruoat ui, onko hiilarimäärät kuinka korkeat jne. [/quote] Tässä tarkka esimerkki yhden päivän ruuasta. Aamupala pikapuuro ja 100g raejuustoa, maitokahvi. Lounas 200g maustamatonta kanan filettä, itse laitoin mausteeksi suolaa ja pippuria. Paistoin uunissa ettei tarvitse käyttää rasvaa niin kuin pannulla. Lisäksi salaatti jossa oli kurkkua 200g, kirsikkatomaatteja 10kpl, ja jääsalaattinippu. Puolikas avocado. Päivällisellä sama paitsi salaattina lisäksi porkkanaraaste kahdesta keskikokoisesta porkkanasta. Iltapalalla appelsiini, activia jogurtti ja ruispala jossa flora levite ja 1/2 keltaista paprikaa. Ap
[/quote]
Ja rasvat puuttuu :) Puolikkaasta avokadosta ja flooraa saa toki :D
Ehkä nyt kokeilet noilla eväillä, tuu kertoo, miten kävi.
Tosin ei kannata ihmetellä, jos et laihdu.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:08"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:57"]
Niin totta. Vasta vähän aikaa kulunut. Tavoite on kesään mennessä saada 10kg pois. Kaikki vaan sanovat että alussa lähtisi jopa kilo viikossa. Ap
[/quote]
Alussahan lähtee nesteitä. Itse tiputin parivuotta takaperin 14 kiloa kahdessa kuukaudessa ja alkuun lähti muutama kilo hujauksessa.
Pari asiaa. Olethan jättänyt myös makeat juomat pois? Niistä kertyy melkoisesti kaloreita. Toisekseen, kuinka paljon mässytät karkkipäivänä ja voisko senkin jättää pois? Juomana pelkkä vesi ja ruuan kanssa maito, jos ei halua ruuan kanssa vettä juoda. Kuntoilu jokapäiväiseksi. Jos kävelet, niin kävele reippaasti sykkeen pyöriessä jossain 120 huitteilla ja tosiaan vähintään se tunti, mutta puoltoistakaan ei ole pahitteeksi.
[/quote]
En juo muuta kuin vettä. En mehuja enkä limsoja ole koskaan osannut juoda. Eli aamukahvi ja vesi on ainoat mitä juon. Ja karkkipäivinä karkkia sen 300g syön. Ap
Oikeanlainen liikunta, annoskoot ja piilosokerin poisto. Monissa ruoissa on todella paljon sokeria ja sokeri lihottaa kaikkein eniten. Siitä muodostuva rasva kertyy sisäelinten ympärille.
Olisi myös hyvä syödä pienempiä annoksia monta kertaa päivässä. Jos rupeaa panttaamaan ruoan kanssa, niin keho menee säästöliekille eikä laihdu. Muista myös juoda tarpeeksi vettä päivässä.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:08"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:38"] Mä söin ennen vääränlaista ruokaa ja liian pitkillä ruokailuväleillä enkä juonut vettä tarpeeksi. Viime vuonna rupesin treenaamaan salilla 4 kertaa viikossa, tein välillä aamulenkkejä tai treenien päälle HIIT-treenejä, siistin ruokavalion mutta söin määrällisesti enemmän puhdasta ruokaa ja useamman kerran päivässä. Tuloksena -15kg, lähtöpainoni oli 75kg. Sitä ennen luulin syöväni oikein ja liikkuvani riittävästi. Paino kyllä tippuu siinä vaiheessa kun sen homman tekee oikein, sitten se on jopa helppoa. Itse tiputin siis [/quote] Lisään vielä, että ap:n luettelemat ruoka-aineet eivät sinällään kerro mitään. Pitäisi nähdä tarkat määrät, jokainen erikseen napsaistu nakinpalanen tai leipäsiivu pitää muistaa, millaisissa kastikkeissa ruoat ui, onko hiilarimäärät kuinka korkeat jne. [/quote] Tässä tarkka esimerkki yhden päivän ruuasta. Aamupala pikapuuro ja 100g raejuustoa, maitokahvi. Lounas 200g maustamatonta kanan filettä, itse laitoin mausteeksi suolaa ja pippuria. Paistoin uunissa ettei tarvitse käyttää rasvaa niin kuin pannulla. Lisäksi salaatti jossa oli kurkkua 200g, kirsikkatomaatteja 10kpl, ja jääsalaattinippu. Puolikas avocado. Päivällisellä sama paitsi salaattina lisäksi porkkanaraaste kahdesta keskikokoisesta porkkanasta. Iltapalalla appelsiini, activia jogurtti ja ruispala jossa flora levite ja 1/2 keltaista paprikaa. Ap
[/quote]
Ja rasvat puuttuu :) Puolikkaasta avokadosta ja flooraa saa toki :D
Ehkä nyt kokeilet noilla eväillä, tuu kertoo, miten kävi.
Tosin ei kannata ihmetellä, jos et laihdu.
[/quote]
Päivässä menee siis 1 avocado kun syön puolet lounaalla ja puolet päivällisellä. Ap
Minusta pointti on siinä, että me ihmiset olemme erilaisia. Yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen. Ap:n täytyy tehdä jotain toisin.
Minulle itsellesi sopii se, että syön kolme kertaa päivässä. Tiheämpi syöminen on aivan ehdoton no-no. Miesystäväni, joka on vanha kehonrakentaja ja elänyt elämää raejuuston ja sisäfileen kanssa, on kanssani samaa mieltä. Mutta - elimistöt varmasti ovat erilaisia.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 12:00"]
Onhan se mahdollista että karkkipäivä sitten nollaa kaiken. Se kävi itselläkin mielessä. Pitää kokeilla niin että karkkia vain kahden viikon välein tai kerran kuussa. Paras olisi päästä kokonaan eroon mutta siihen en usko tässä vaiheessa pystyväni. Ap
[/quote]
No eikä nollaa. Totta kai pidät herkkupäivän viikossa, ettei tule naposteluhimoja. Olen laihtunut viime vuoden helmikuusta tähän päivään 12 kg syömällä 1700-1900 kcal päivässä ja kerran viikossa herkuttelen napa ryskäten mitä haluan. Ja aivan tuota pikaa olen normaalipainossa, jes. Liikun tosin aika runsaasti ja päivittäin, mikä pitää jo perusaineenvaihduntaa hyvänä.
Voi tosiaan olla että syöt liian vähän kilokaloreita päivässä ja keho mennyt säästöliekille. Onko erityinen syy syödä alle 1500 kcal? Aika niukalta kuulostaa, jos liikut. Liikuntahan nimittäin lisää kalorivajetta. Tietty kaikenlaiset ruoansulatuksen häiriöt ovat mahdollisia, mutta en nyt lähtisi näin aikaisessa viheessa sitä epäilemään.
Onko 10 kg kesään mennessä myös aika iso tavoite? Mites ois 10 kg vuodessa. Pysyviä tuloksia ja totut jo dietin aikana syömään vähemmän, kun dietti kestää pidempään. Tsemppiä laihikseen!
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:05"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:01"] [quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:38"] Mä söin ennen vääränlaista ruokaa ja liian pitkillä ruokailuväleillä enkä juonut vettä tarpeeksi. Viime vuonna rupesin treenaamaan salilla 4 kertaa viikossa, tein välillä aamulenkkejä tai treenien päälle HIIT-treenejä, siistin ruokavalion mutta söin määrällisesti enemmän puhdasta ruokaa ja useamman kerran päivässä. Tuloksena -15kg, lähtöpainoni oli 75kg. Sitä ennen luulin syöväni oikein ja liikkuvani riittävästi. Paino kyllä tippuu siinä vaiheessa kun sen homman tekee oikein, sitten se on jopa helppoa. Itse tiputin siis [/quote] Lisään vielä, että ap:n luettelemat ruoka-aineet eivät sinällään kerro mitään. Pitäisi nähdä tarkat määrät, jokainen erikseen napsaistu nakinpalanen tai leipäsiivu pitää muistaa, millaisissa kastikkeissa ruoat ui, onko hiilarimäärät kuinka korkeat jne. [/quote] Tässä tarkka esimerkki yhden päivän ruuasta. Aamupala pikapuuro ja 100g raejuustoa, maitokahvi. Lounas 200g maustamatonta kanan filettä, itse laitoin mausteeksi suolaa ja pippuria. Paistoin uunissa ettei tarvitse käyttää rasvaa niin kuin pannulla. Lisäksi salaatti jossa oli kurkkua 200g, kirsikkatomaatteja 10kpl, ja jääsalaattinippu. Puolikas avocado. Päivällisellä sama paitsi salaattina lisäksi porkkanaraaste kahdesta keskikokoisesta porkkanasta. Iltapalalla appelsiini, activia jogurtti ja ruispala jossa flora levite ja 1/2 keltaista paprikaa. Ap [/quote] Unohda pikapuuropussit, Activiat ja mistä sä saat proteiinia? Aamun raejuusto ei riitä koko päivälle. Syöt aivan liian vähän ja saat liian vähän kuituja ja proteiinia. Vertailuksi: mä aloitin laihdutuksen syömäsllä 2500 kaloria päivässä. Toki treenasinkin salilla, mutta silti. sun kroppasi on niin jumissa kuin olla ja voi, noin mäkin luulin laihduttavani aiemmin oikein. [/quote] Saan proteiiniä myös kanasta. Mitä suosittelisit aamupalaksi puuron sijaan ?,Ap
[/quote]
Mitä osaa kanasta syöt? Ihan pelkkää filettäkö etkä mitää paistisuikaleita? Minkä verran syöt aamulla puuroa? Sitä paitsi sä olet laihduttanut nyt 2-3 viikkoa, oikeita muutoksia rupeaa näkymään vasta 2-3 kk kohdalla.
Kalorit täysin ok, aterioita 5-6 päivässä, paljon vihreää sekä proteiinia, hyviä rasvoja järkevästi ja paljon vettä. Herkuttelupäivä hyvä olla, mutta pysyttävä aisoissa. Jos vedät normaalikulutukseen nähden joku 500kcal miinuksella, niin 3000kcal on nopeasti otettu takaisin kebabilla limuineen ja karkkipussilla.
Yritä saada itsestäsi irti 1-2 lihaskuntotreeniä viikkon. Vaikka ihan peruspunnerruksia, vatsoja ja kyykkyjä kotona. Jos oikein innostut, niin hommaa itsellesi saliohjelma. Aika nopeasti lähtee perusaineenvaihdunta kasvamaan kun lihakset vahvistuvat.
Mulle riittää päivässä tilkkanen vettä ja yksi auringonkukansiemen.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:19"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:05"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:01"] [quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:38"] Mä söin ennen vääränlaista ruokaa ja liian pitkillä ruokailuväleillä enkä juonut vettä tarpeeksi. Viime vuonna rupesin treenaamaan salilla 4 kertaa viikossa, tein välillä aamulenkkejä tai treenien päälle HIIT-treenejä, siistin ruokavalion mutta söin määrällisesti enemmän puhdasta ruokaa ja useamman kerran päivässä. Tuloksena -15kg, lähtöpainoni oli 75kg. Sitä ennen luulin syöväni oikein ja liikkuvani riittävästi. Paino kyllä tippuu siinä vaiheessa kun sen homman tekee oikein, sitten se on jopa helppoa. Itse tiputin siis [/quote] Lisään vielä, että ap:n luettelemat ruoka-aineet eivät sinällään kerro mitään. Pitäisi nähdä tarkat määrät, jokainen erikseen napsaistu nakinpalanen tai leipäsiivu pitää muistaa, millaisissa kastikkeissa ruoat ui, onko hiilarimäärät kuinka korkeat jne. [/quote] Tässä tarkka esimerkki yhden päivän ruuasta. Aamupala pikapuuro ja 100g raejuustoa, maitokahvi. Lounas 200g maustamatonta kanan filettä, itse laitoin mausteeksi suolaa ja pippuria. Paistoin uunissa ettei tarvitse käyttää rasvaa niin kuin pannulla. Lisäksi salaatti jossa oli kurkkua 200g, kirsikkatomaatteja 10kpl, ja jääsalaattinippu. Puolikas avocado. Päivällisellä sama paitsi salaattina lisäksi porkkanaraaste kahdesta keskikokoisesta porkkanasta. Iltapalalla appelsiini, activia jogurtti ja ruispala jossa flora levite ja 1/2 keltaista paprikaa. Ap [/quote] Unohda pikapuuropussit, Activiat ja mistä sä saat proteiinia? Aamun raejuusto ei riitä koko päivälle. Syöt aivan liian vähän ja saat liian vähän kuituja ja proteiinia. Vertailuksi: mä aloitin laihdutuksen syömäsllä 2500 kaloria päivässä. Toki treenasinkin salilla, mutta silti. sun kroppasi on niin jumissa kuin olla ja voi, noin mäkin luulin laihduttavani aiemmin oikein. [/quote] Saan proteiiniä myös kanasta. Mitä suosittelisit aamupalaksi puuron sijaan ?,Ap
[/quote]
Mitä osaa kanasta syöt? Ihan pelkkää filettäkö etkä mitää paistisuikaleita? Minkä verran syöt aamulla puuroa? Sitä paitsi sä olet laihduttanut nyt 2-3 viikkoa, oikeita muutoksia rupeaa näkymään vasta 2-3 kk kohdalla.
[/quote]
Syön niitä kanan ohuita fileepihvejä. Ja puuroa sen verran kuin siitä valmispussista tulee. Yhdessä pussissa on n.130kcal. Ap
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 14:14"]
Minusta pointti on siinä, että me ihmiset olemme erilaisia. Yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen. Ap:n täytyy tehdä jotain toisin.
Minulle itsellesi sopii se, että syön kolme kertaa päivässä. Tiheämpi syöminen on aivan ehdoton no-no. Miesystäväni, joka on vanha kehonrakentaja ja elänyt elämää raejuuston ja sisäfileen kanssa, on kanssani samaa mieltä. Mutta - elimistöt varmasti ovat erilaisia.
[/quote]
Kyllä, elimistöt on erilaisia. Itse syön neljästi päivässä, neljän tunnin välein. Joskus joku pieni hedelmä välipalaksi viidenneksi sitten. Kolme kertaa päivässä mulla tarkoittaisi ahmimista, kun tuo neljä on semmonen että annokset pysyy pieninä.
Ja syömässäni kanassa on 100kcal/100g ap
[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:50"]Jännä kuinka sen erään bloggaajan ketjuissa sanotaan, kuinka ei coi johtua liian vähästä syömisestä laihtumisen epäonnistuminen, ja tässä taas muka käy juuri niin.
[/quote]
No onneksi en ole ihan samoissa mitoissa. Ap