Vauva syntyi, inho koiraan ei lopu

Olet itse aivan liian kiltti. Sopetunut vaikka mihin. Mies on nahjus, sorry vaan, minun silmissäni tuollaisella koiranpaapomisellaan. Eikö tajua että vaarantaa lapsensa hyvinvoinnin ja sun arjessa jaksamisen, jollei laita koiralle rajoja!? Turvaudu nyt isänisän apuun. Hän kun on koirakouluttajanakin toiminut, mainitsit. Jos haän on asiallinen ihminen noin muutoin, soita hälle, kerro tilanne ja kysy neuvoa. Miehellesi on näin asettava pientä painetta ryhdistäytyä ja hoitaa koiransa "sielunelämä" kuntoon. Liittoudu lapsen isoisän kanssa kun oma kiltti pyyntösi ei ole mieheen tehonnut. Ammattilainen ja koirat tunteva ihminen tunnistaa tuossa kyllä vaarat lapsen kannalta! Joku raja! Toimi, sillä taaperoikäisen kanssa olet todennäköisesti vielä väsyneempi kuin tässä tilanteessa kun vauva yhä nukkuu pitkät päiväunet jne. Näet arki ei tuosta helpotu. Siksi toimi jo nyt, ennakoivasti oman ja lapsesi (ja toki koko perheen) hyvinvoinnin vuoksi. Ystävällisesti, 5 koiras omistanut ps. Murina ei ole normaalia! Sorry putkeen kpirjoitteu viesti, kännyn kautta.

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 22:56"]

Aikuiset ihmisetkö täällä tosissaan kirjoittelevat, että luovu vaan koirasta, kun se ei enää nappaa vauvan synnyttyä? Älkää pliis ottako minkäänlaisia eläimiä, koskaan, ikinä! Vastuu eläimen hyvinvoinnista ei lopu vauvan tuloon. 

[/quote]

Useimmat ihmiset eivät tuossa tilanteessa antaisi vauvaa pois kuten sinä tekisit. Se on mielestäni häiriintynyttä ja epäinhimillistä.

Voi luoja, jos joku cockerin kokonen murisee, eikä anna leikata kynsiä, ei väistä ovelta, yrittää näykätä, eikä ihmiset voi mitään?! Kuonokoppa päähän ja koira kainaloon, sitten kynsien leikkuu kysymättä koiralta mitään. Jos asia on tuttu eikä koiralla ole itse kynsienleikkausta kohtaan pelkoja, vaan perseilee, niin ei se siitä rikki mene. Jossain kohtaa ymmärtää että kannattaa käyttäytyä. Jos ei hyvällä ja ammattitaidolla, sitten hyvällä ja pahalla. Enkä tarkoita minkäänasteista väkivaltaa. Ei omaa koiraa saa pelätä! Miehestä niskapersote, jos ei kerran hoida kotia tai vauvaa, niin hoitaa koiransa koulutuksen kuntoon. Se on koirallekin oikein. Mutta jos lapsesi isä on viitsimätön tai kykenemätön tekemään sitä, antakaa se koira hyvään kotiin.

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 22:29"]Mitä pahaa ap on koiralle tehny? Ei koirat tuosta noin vaan ala murisee ihmisille...
[/quote]No kylla murisee, joskus pelkasta lassytyksestakin. Muista, etta koira on elain!

Koiran on oltava tuossa tilanteessa kakkonen, perhe on tärkein. Koira kuriin ja mies sisäistämään tämä myös. Lapsen turvallisuus on nyt tärkeintä.

Vika ei ole koirassa, vaan miehessä. Taas kerran palstaa lukiessa joutuu miettimään miksi lisäännytte tuollaisten luusereiden kanssa.

Minä lopetin koiravihan vasta lapsen ollessa vuoden. Ja se että koira murisee vauvaa on ihan normaalia jos se on sellaista mikä kumma tyo on murinaa eikä sellaista tapan sinut murinaa, kimakka haukku murinan joukossa kertoo että koira pelkää ja ihmettelee, se menee kyllä ohi ja vauvasta koirasta voi tulla vielä parhaat kaverukset. Näin meillä ja koirani ei ole koskaan sietänyt lapsia, nyt kiehnuttelee kaikkien tuttujen lasten sylejä ja suojelee..

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 06:39"]Olenko mä ainoa, jonka mielestä ongelma ei todellakaan ole koira vaan mies. Mies ei siivoa, ei hoida vauvaa, ap ei uskalla jättää lasta edes isälle!! eikä mies hoida koiraansa. Siirrätkö ap nämä miestäsi kohtaan tuntemasi vihan ja pettymyksen tunteet koiraan?! Vaikka koira lähtisi sinulla olisi edelleen se saamaton, huono isä, siellä kotona. Ei varmasti paljoa ole teille rakkautta, kun ei ole kunnioitustakaan. Ihmettelen taas kerran, että millainen ihminen tekee tuollaisen kusipään kanssa lapsen. Huoh. Mutta joo, koira pois, niin "kaikki" on taas kunnossa :D [/quote] En pidä miestäni huonona isänä, ennemminkin huonona koirankouluttajana ja mukavuudenhaluisena. Ehkä laiskanakin. Parisuhteessa menee hyvin ja rakastan miestäni. Koira saa edelleenkin minun puolesta jäädä, JOS käytökseen puututaan ja kitketään nuo veemäiset tavat pois. Mies ei tätä ongelmaa näe, koska on tottunut koiran perseilyyn, myöskään sotkua ei näe (tai miten voikaan nähdä kun minä kävelen perässä ja siivoan) ei miestäni liikuta vaikka viikon tiskit olis altaassa, vessa paskassa ja kämppä täynnä karvaa. Itse ole allerginen koirille ,mutta pystyn olemaan samassa kämpässä JOS imuri heiluu päivittäin. Vähintään joka toinen päivä. Mutta en pysty koiraa juurikaan halailemaan tai kauheesti silittämään. En myöskään voi oleilla sohvalla jos koira hyppii siinä miten sattuu. Oman peiton olen koiralle laittanu yhteen sohvan nurkkaan jossa saa oleilla öisin ja kun en ole kotona. Mutta ei silloin kun minä olen paikalla. Mies tässäkin lepsuilee eikö komenna pois "väärältä" paikalta vaikka minä sain työllä ja tuskalla opetettua omalle paikalle. Säännölliset pesut ja turkin ajelu on just tästä syystä niin tärkeitä! Nytkin tuo näyttää enemmän mammutilta kuin koiralta, kuoputtaa itteään koko ajan, ravistelee ja kierii matolla. Tää kämppä on taas yks allergisen painajainen kun pölisee joka nurkassa. Sitten kun koira on puhdas ja ajeltu niin pystyn ongelmitta hengittämään. Omasta mielestä siedän erittäin paljon ja olen tehnyt miehen mielen mukaan. Ite harvoin pyydän mitään, saati valita. Ei mielestäni ole liikaa, jos ottais edes elukastaan täyden vastuun kun kerta haluaa sen pitää. Eikä pitäis ajastakaan olla kiinni. Minä kuiten olen aina hoitanu kaiken muun. Voisinhan toki heittäytyä vittumaiseks ja laittaa miehen valitsemaan, aiheuttaa pahaa mieltä vaatimalla rakkaasta lemmikistään luopumista ja tuomita elämään ilman koiraa niin kauan kun minun kans on. Vaan en voi tehdä sitä. Koska rakastan tuota miestä ja hän minua. (On sanonut monesti että jos en pysty allergian takia elämään koirataloudessa, niin vie koiran kyllä vanhemmilleen, mutta olen antanu koiran jäädä ihan vain mieheni takia)

[/quote]

Okei, edelleen kysyn, että miten miehesi rakkaus sinuun näkyy? Ei hän ainakaan kunnioita sinua lainkaan :( Olet teidän pienen vauvan äiti ja mies ei tee mitään kotitöitä eikä hoida lasta eikä koiraansakaan. Rakkaus on ennenkaikkea tekoja, tekoja, joissa osoitetaan, että toisesta välittää. Miten niin mies on hyvä isä, jos et uskalla jättää hänen lastaan hänelle hoidettavaksi?!

Hei ap, olethan varma ettei koiralla ole korvatulehdusta, jos se kierii ja kuopsuttaa itseään? Jos koiran korvien ajelusta ja puhtaudesta ei ole pidetty huolta (ja vaikka pidettäisiinkin!) , cockeri saa erittäin helposti korvatulehduksen, joka oireilee sekä pään ravisteluna, kierimisenä että rapsuttamisena, mutta ei välttämättä haise eikä eritä. Se nähdään vain eläinlääkärissä. Koiralla on kuitenkin kipuja, ja mikä tärkeintä, se ei kuule mitään. Se tekee koirasta epävarman, aggressiivisenkin, sekä sellaisen että se on aina siinä vieressä vähän vikisemässä. Meidän cockerin käytösongelmat johtuivat pitkälti siitä, että sillä oli pitkään jatkunut, ulospäin oireeton korvatulehdus, minkä vuoksi se oli käytännössä kuuro. Kun korvat saatiin kuntoon (tai ei niitä koskaan saada, ahtaasta korvakäytävästä johtuen, mutta osaamme viedä sen jo pienistä merkeistä lääkäriin) sen käyttäytyminen palasi normaaliksi.

72 on täysin oikeassa. Heti kun lapsi lähtee liikkumaan sinun on erittäin vaikeaa estää lapsen ja koiran kontaktit täysin. Koiran pitäminen portin takana on hätäratkaisu, mutta usein näin estettynä koira kerää siellä lisää kierroksia ja on entistä villimpi päästessään pois. Ei varmasti ole mukavaa perhe-elämän kannalta, jos lapsi ja koira täytyy jatkuvasti pitää eri tiloissa.

Onko täysin mahdoton ajatus, että rupeaisit itse lenkittämään koiraa ja mies olisi tämän aikaa vauvan kanssa. Sinun ja koiran välinen luottamus ja yhteys lisääntyisi. Saisit itse liikuntaa ja mies taas ottaisi vauvasta lisää vastuuta. Kyllä koiran häslääminen kielii siitä, että energiaa on liikaa ja se pitäisi saada puretuksi. Meillä on erittäin energinen koira ja 1,5-vuotias muksu kotona. Ei koira jaksa kotona ihmeitä kikkailla, kun se saa riittävästi liikuntaa ja virikkeitä myös pääkopalleen. Koira täytyy opettaa hillitsemään impulssejaan mm. odottamaan rauhallisesti ulos lähtemistä ja ruokaa, leikki ja riehuminen luvan kanssa ja omistajan aloitteesta, ei rajuja leikkejä sisällä, rauhallinen pitää olla vauvan lähellä, ei saa koskea vauvaa ominpäin, kävely löysässä hihnassa lenkillä omistajan vierellä ym. Näillä pärjää jo pitkälle. Kaikki tavarat pitää pystyä ottamaan koiran suusta pois ja ruokaan koira ei saa suhtautua omistavasti.

Jotenkin pelottavia nämä viestit tässä ketjussa. Ymmärrän kyllä, ettei hormoneille yms. mitään voi. Tuleehan hormonien vaikutuksesta masennusta ja psykoosiakin.

Mutta tämä ketju kyllä sai minut vakuuttuneeksi siitä, etten koskaan halua lapsia synnyttää. Ei riitä, että täytyy pelätä pahoinvointia, itse synnytystä, mahdollista masennusta ja jopa psykoosia - sen lisäksi täytyy vielä pelätä sitä, että tunne-elämä ja ajatusmaailma muuttuu noin radikaalisti? Että omasta rakkaasta ystävästä voi tulla ällötys ja vihollinen? Juu ei.

Jännä miten moni käskee olla hankkimatta lemmikkiä tai lapsia, jos molempia ei sitten pysty rakastamaan. Mistä helvetistä sen voi tietää, miten hormonit reagoi tai tunteet muuttuu. Vai jätättekö suhteenkin aloittamatta kun "eihän sitä voi tietää jos tunteet muuttuu ajan saatossa eikä toista enää rakastakaan samoin"
Mulle kävi aikoinaan samoin. Koira alkoi ällöttään hajun, sotkun ja pelkän olemuksenkin puolesta. En luopunu koirasta kuitenkaan. Meni varmaan 5kk kunnes huomasin tilanteen tasoittuneen ja oma koira oli taas maailman ihanin.
Vaikka täällä tuntuu huutelevan vain lapsettomat koiranomistajat, jotka ei tiedä äidinvaistoista yhtään mitään. Heille parempikin olla hankkimatta lapsia ja tyytyä vain siihen karvavauvaan.

Kaksi vaihtoehtoa piikki tai uusi koti.lapsen turvallisuus kyseessä.
En jäisi odottelemaan että jotain sattuu.

[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 22:37"]Yäk. Miten te voitte elää saman katon alla elukoitten kans? Kuvottavaa. Eläimet kuuluu ulos ja piharakennuksiin.
[/quote]

No ihan siten ettei ole sellainen nirppanokka kuin sinä. Lisäksi siten että osaa ja viitsii siivota. Minun kotini jossa on lemmikki on siistimpi kuin kenenkään lemmikittömän tuttuni. Ei se siivoamista kummempaa vaadi. Vai että ulos kaikki kuuluvat, nyt et kyllä ole perillä siitä mistä puhut. Johan ne jotkut sinne jäätyisivätkin. Vastakysymyksenä sinulle että miten te älykääpiöt oikein pärjäätte tässä maailmassa...

Ärtymys vauvan synnyttyä ennen niin rakkaaseen koiraan on tuttua täälläkin. Voin kuvitella, että tunteet ei-omaan ja vielä huonosti käyttäytyvään koiraan olisi entistä negatiivisemmat. Miehelle nyt vaan enemmän hoitovastuuta. Jätät ne koirankin sotkut miehelle siivottavaksi.

Koira parka.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 13:41"]Jotenkin pelottavia nämä viestit tässä ketjussa. Ymmärrän kyllä, ettei hormoneille yms. mitään voi. Tuleehan hormonien vaikutuksesta masennusta ja psykoosiakin.

Mutta tämä ketju kyllä sai minut vakuuttuneeksi siitä, etten koskaan halua lapsia synnyttää. Ei riitä, että täytyy pelätä pahoinvointia, itse synnytystä, mahdollista masennusta ja jopa psykoosia - sen lisäksi täytyy vielä pelätä sitä, että tunne-elämä ja ajatusmaailma muuttuu noin radikaalisti? Että omasta rakkaasta ystävästä voi tulla ällötys ja vihollinen? Juu ei.
[/quote]
Jep, kaiken lisäksi ilmeisesti raskausaikana kuseskellaan housuun, nautitaan peräpukamista ja mahdollisista raskausarvista.

Suosittelisin kuvauksesi perusteelle vaikka vain kerran käymään yhdessä juttelemassa ammattiauttajan kanssa jota kautta miehesi pitäisi saada ymmärtämään että tuo kertomasi 97pros.kodin hoitamisesta on sinulle liian iso taakka joka kostautuu tulevaisuudessa ei pelkästään parisuhteellenne,mutta myös lapsellenne. Jos naisen pitää huolehtia melkein kaikesta,hän erittäin todennäköisesti katkeroituu, ennemmin tai myöhemmin. Miehesi pitää saada ymmärtämään että se on yhtä paljon hänen tehtävänsä huolehtia perustamastaan perheestä. Jos sinä et sitä hänelle saa perille, josko ammattiauttaja saisi. Tuollaisen touhun jatkuessa kaikki tulevat ennenpitkää kärsimään.

Joku aika sitten kommentoin aborttiaharkitsevan koiranomistajan aloitusta täällä ja neuvoin sijoittamaan lemmikin väliaikaishoitoon, mikäli päätyy synnyttämään lapsen. Eiköhän vaan siitäkin joku koirafani saanut hepulin. Tämä aloitus taas kyllä puoltaa sitä, että vauva-aika kannattaa rauhoittaa perheessä. Siis ilman lemmikkejä, jos äiti kokee ne ylimääräiseksi vaivaksi itselleen.

Mutta ennen muuta ihmetyttää tuo perhesuunnittelun köykäisyys noin ylipäätään. Tehdään lapsia tilanteisiin, missä ei olla oikein missään asiassa "samalla sivulla" puolison kanssa. Jos puoliso rakastaa lemmikkiään niin ollaan suhteessa vaikkei itse lemmikeistä välitetä. Itse en todellakaan hyväksyisi tilannetta, jossa olisin päävastuussa vauvanhoidosta ja siinä sitten mies "delegoisi" minulle koiransa hoidon poissaolevana tai muuta vastaavaa. Nämä asiat pitää sopia ennen vauvan tuloa.

Primitiivinen ja neuroottisuuteen taipuva äitimammanen.