Eevi Teittisen synnytystoivekirje. WTF?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli näitä kirjeenkirjoittajia ainakin jo vuonna 1991, kun minä synnytin kaksoset. Minä en kirjoittanut, kun se tuntui varsin typerältä. Osaanhan minä suuni avata. Ja jos en siihen kykene, olen ilmeisesti taju kankaalla ja silloin en ole varsinaisesti ehdolla menemään vesialtaisiin enkä säkkituoleihin.

Kyse on enemmänkin siitä, että se kätilön aika on kortilla niin turha sitä on käyttää jutteluun asioista, jotka voit kirjata valmiiksi ja siten nopeuttaa hoitotyötä ja antaa itsellesi enemmän aikaa keskittyä olennaisiin asioihin.

Synnytystä ei nopeuteta kirjeellä. Kyllä siellä ehtii sanomaan että ei, en halua tuota tai että nyt haluaisin kivunlievitystä tai että nyt haluan kävellä.

Joka tapauksessa synnytyksen kulkua ei voi etukäteen tietää. Minusta oli järkevämpää vain edetä sen mukaan, millainen tilanne on. Miten eri kivunlievityksistä tai asennoista voisi edes etukäteen tietää, mikä olisi omassa tilanteessa paras - varsinkaan ensikertalainen? Eikö voi mennä ja katsoa, miltä tuntuu ja mikä siellä ollessa kiinnostaa?

En minä kirjeitä vastusta, mutta ymmärtäkää nyt sekin, ettei toivomuslistojen kirjoittelu kaikkia kiinnosta. Ei se tee yhtään huonommaksi tai asiaan perehtymättömäksi tai välinpitämättömäksi synnyttäjäksi.

No kun niissä kivuissa ei pää toimi kuten normaalisti. En minä ainakaan osannut pyytää kivunlievitystä, kun olin ihan sekaisin kivusta. En tajunnut ympäriltä mistään mitään. Paikalla saattoi olla kätilö tai kaksi, lääkäri saattoi käydä katsomassa tai ei, ei mitään hajua. Muutamia muistikuvia on, yksi on helpotuksen tunne, kun pissa katetroitiin pois. Sitä ne tiedä, miksi tuohon tilanteeseen päädyttiin. Siinäkö olisin ruvennut neuvottelemaan eri asennoista ja kivunlievityksestä?

Ei minun niistä mitenkään neuvotella tarvinnut. Sanoin mitä haluan.

Miten sä etukäteen tiesit, mitä missäkin vaiheessa halusit?

Vierailija kirjoitti:

kivulla sinun pitää synnyttävän sanoo vanha kirjakin

Syytä olisikin: siinä tehdään suurin ja julmin rikos syntyvälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä nämä nuoret (julkkis)naiset. Kaikki on heissä niin ihmeellisestä, myös synnytys. Naiset ovat synnyttäneet läpi ihmiskunnan historian. Mutta näiden kohdalla se on juuri nyt tänä aikana ihmeellistä. Minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minäääääääääääääääääää

Ei yli 30v ensisynnyttäjä ole kyllä nuori vaan päinvastoin. 32v Eevi on kyllä huomattavan vanha ensisynnyttäjäksi jo...

Ensisynnyttäjän keski-ikä on Suomessa 29,6. Sen nojalla ei tunnu, että 32-vuotias on "huomattavan" vanha.

Nimenomaan, minua kaikki nimittivät "nuireksi, hyväkuntoiseksi ensisynnyttäjäksi", sain esikoiseni juuri 31-vuotiaana. Täällä pk-seudulla ihan tavallista, että varsinkin koulutetut naiset saavat esikoisensa aikaisintaan 35-vuotiaana...

Eli en pidä tätäkään naista mitenkään "vanhana" ensisynnyttäjänä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä nämä nuoret (julkkis)naiset. Kaikki on heissä niin ihmeellisestä, myös synnytys. Naiset ovat synnyttäneet läpi ihmiskunnan historian. Mutta näiden kohdalla se on juuri nyt tänä aikana ihmeellistä. Minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minäääääääääääääääääää

Ei yli 30v ensisynnyttäjä ole kyllä nuori vaan päinvastoin. 32v Eevi on kyllä huomattavan vanha ensisynnyttäjäksi jo...

Ensisynnyttäjän keski-ikä on Suomessa 29,6. Sen nojalla ei tunnu, että 32-vuotias on "huomattavan" vanha.

Nimenomaan, minua kaikki nimittivät "nuireksi, hyväkuntoiseksi ensisynnyttäjäksi", sain esikoiseni juuri 31-vuotiaana. Täällä pk-seudulla ihan tavallista, että varsinkin koulutetut naiset saavat esikoisensa aikaisintaan 35-vuotiaana...

Eli en pidä tätäkään naista mitenkään "vanhana" ensisynnyttäjänä :D

*nuireksi = nuoreksi

Pahoittelut typoista, uusi puhelin käytössä jonka näppäimistöä en nähtävästi hallitse :D

Onpas ihmeellistä nälvintää ketju täynnä. Synnytin 2002 ja 2007 ja molemmilla kerroilla itse ehdottivat neuvolassa "toivekirjeen" kirjoittamista. Eihän se kirje mikään kilometrien mittainen ole. Ensimmäisellä kerralla en osannut kirjata muuta kuin, että ei rutiininomaista välilihanleikkausta. Toisessa synnytyksessä kirjasin jälleen, että ei rutiininomaista välilihanleikkausta, mahdollisimman vapaa liikkuminen, ei lääkkeellisiä kivunlievityksiä ja toivoin erityistä tukea imetykseen. Nämä luettiin, koska sain liikkua vapaasti (tietenkin vauvan sykettä tarkkailtiin vatsalla olleen anturin kautta) välilihaa ei leikattu ja kätilö ehdotti itse akupunktiota. Vaikka nykyään synnyttäjät pyritään kotiuttamaan mahdollisimman pian niin kohdallani varmistettiin, että imetys sujui ennen kotiinlähtöä. Toinen synnytykseni oli syöksy enkä pysty juurikaan puhumaan kivuliaana, joten kirjallinen lappu oli äärimmäisen hyvä. Ja itseni tuntien en välttämättä osaa tai uskalla vaatia esimerkiksi apua imetykseen, joten oli hyvä, että aiempi huono kokemus oli synnärin tiedossa. Ensimmäisessä synnytyksessä esimerkiksi painostettiin epiduraaliin eikä imetysohjausta ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohi aiheen: millä perusteella oksitosiinia säädellään? Onko joku toinen sille herkempi kuin toinen vai kuinka?

Tämän haluaisin myös tietää. Minä en normaalisti valita kivuista juuri niin mitenkään, mutta synnytyksessä oksitosinimäärää lisättiin vähän väliä enemän ja enemmän. Olin siis 6cm auki 32h supistusten alettua. Ja en olisi ollut tuotakaan määrää auki ilman oksitosiinia. 

Päädyttiin lopulta kiireelliseen sektioon, koska synnytykseni ei kertakaikkiaan edennyt. Kun mua valmisteltiin leikkaussaliin niin sain jonkun oksitosiinin vaikutuksia estävän lääkkeen suoneen vielä, mutta ihmettelivät vielä leikkaussalissa kun leikkauspöydälle siirtyessäni sain kaksi isoa musertavaa supistusta.

Minulle myös huudettiin kahdesti, että turpa kiinni, koska huusin kuin teurastettava supistusten aikana. Siis huusin lujemmin kuin TV- sarjoissa esitetyissä synnytyksissä. Yritin todella hengitellä ja siirtää kipua siten pois, mutta ei auttanut! Minä, joka normaalisti on hiljaa kun lyö vahingossa varpaansa lipaston kulmaan. 

Tahtoisin kovasti tietää, että voiko runsas synteettisen oksitosiinin käyttö voimistaa kipuja luonnottoman suuriksi?

Voi. Kyllä käynnistetyt supistukset ovat todella paljon kovempia kuin luonnolliset. Käynnistetyssä ainakin minulla ne oli tauottomat. En siltikään lähtisi niitä demonisoimaan. Olihan se todella kivulias tilanne, mutta en huutanut. En yksinkertaisesti kehtaa :D Toisessa (luomu) synnytyksessä kirosin ja pyysin kätilöiltä anteeksi. Nauroivat vaan, että ovat pahempaakin kuulleet. Tosin kipukynnykseni on todella korkea, joten muut huutakoot jos haluavat. 

Vierailija kirjoitti:

Olisi edes oman elimistön tuottamat oksitosiinit, niin se kivusta huutaminen olisi edes jotenkin hanskassa, mutta ei. Oksitosiinilla tuotettu kipu on luonnotonta ja suhteettoman suurta vrt. ilman käynnistystä luonnollisesti  synnyttäneillä.

Ei kaikki huuda, vaikka kipu olisi kuinka kovaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli näitä kirjeenkirjoittajia ainakin jo vuonna 1991, kun minä synnytin kaksoset. Minä en kirjoittanut, kun se tuntui varsin typerältä. Osaanhan minä suuni avata. Ja jos en siihen kykene, olen ilmeisesti taju kankaalla ja silloin en ole varsinaisesti ehdolla menemään vesialtaisiin enkä säkkituoleihin.

Kyse on enemmänkin siitä, että se kätilön aika on kortilla niin turha sitä on käyttää jutteluun asioista, jotka voit kirjata valmiiksi ja siten nopeuttaa hoitotyötä ja antaa itsellesi enemmän aikaa keskittyä olennaisiin asioihin.

Synnytystä ei nopeuteta kirjeellä. Kyllä siellä ehtii sanomaan että ei, en halua tuota tai että nyt haluaisin kivunlievitystä tai että nyt haluan kävellä.

Joka tapauksessa synnytyksen kulkua ei voi etukäteen tietää. Minusta oli järkevämpää vain edetä sen mukaan, millainen tilanne on. Miten eri kivunlievityksistä tai asennoista voisi edes etukäteen tietää, mikä olisi omassa tilanteessa paras - varsinkaan ensikertalainen? Eikö voi mennä ja katsoa, miltä tuntuu ja mikä siellä ollessa kiinnostaa?

En minä kirjeitä vastusta, mutta ymmärtäkää nyt sekin, ettei toivomuslistojen kirjoittelu kaikkia kiinnosta. Ei se tee yhtään huonommaksi tai asiaan perehtymättömäksi tai välinpitämättömäksi synnyttäjäksi.

No kun niissä kivuissa ei pää toimi kuten normaalisti. En minä ainakaan osannut pyytää kivunlievitystä, kun olin ihan sekaisin kivusta. En tajunnut ympäriltä mistään mitään. Paikalla saattoi olla kätilö tai kaksi, lääkäri saattoi käydä katsomassa tai ei, ei mitään hajua. Muutamia muistikuvia on, yksi on helpotuksen tunne, kun pissa katetroitiin pois. Sitä ne tiedä, miksi tuohon tilanteeseen päädyttiin. Siinäkö olisin ruvennut neuvottelemaan eri asennoista ja kivunlievityksestä?

Ei minun niistä mitenkään neuvotella tarvinnut. Sanoin mitä haluan.

Miten sä etukäteen tiesit, mitä missäkin vaiheessa halusit?

En tiennytkään, mutta kirjasin toiveeni. Halusin esimerkiksi ammeen. Kätilö kertoi, että voin siirtyä ammeeseen, mutta silloin en halunnutkaan, koska sattui liikaa. Hän ammattitaitoisesti listan mukaan suosittelikin lämmintä suihkua jossa voin olla liikkeessä, koska se oli myös listallani. Ammattilainen osaa kyllä muuttaa toiveita tilanteen mukaan niin, että asiat sujuu kaikin puolin hyvin.

Edelleen ihmettelen, miksi toiveiden listaaminen on monien mielestä niin omituinen juttu?

Vierailija kirjoitti:

Menin molempiin synnytyksiin kevyillä toiveilla, ensimmäisellä kertaa toivoin, että liikkua mahdollisimman paljon, toisella, ettei sairaalassa tarvitsisi olla pitkään.

No, ensimmäisessä lähes koko synnytyksen ajan oli piuhat vauvan sykkeen seurantaan ja liikkuminen hankalaa. Toisessa meni lapsivedet, mutta synnytys ei käynnistynyt ja vauva oli vähän alle kolme kiloa eli jouduin olemaan sekä ennen että jälkeen synnytyksen naikkarilla seurannassa. 

Tärkein toteutui, mukaan lähti molemmilla kertaa ihana, terve vauva ja omakin terveys palasi vähitellen. 

OT, mutta sykettä voi seurata ilman sängyssä makaamistakin. Ylipäätään ihmettelen (suomalaisten) naisten hinkua maata siellä sängyssä synnytyksen aikana. Liikkuminen helpottaisi monien kipuja. 

Miksi Teittisen "mies" ei ole kosinut ja mennyt naimisiin Teittisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli näitä kirjeenkirjoittajia ainakin jo vuonna 1991, kun minä synnytin kaksoset. Minä en kirjoittanut, kun se tuntui varsin typerältä. Osaanhan minä suuni avata. Ja jos en siihen kykene, olen ilmeisesti taju kankaalla ja silloin en ole varsinaisesti ehdolla menemään vesialtaisiin enkä säkkituoleihin.

Kyse on enemmänkin siitä, että se kätilön aika on kortilla niin turha sitä on käyttää jutteluun asioista, jotka voit kirjata valmiiksi ja siten nopeuttaa hoitotyötä ja antaa itsellesi enemmän aikaa keskittyä olennaisiin asioihin.

Synnytystä ei nopeuteta kirjeellä. Kyllä siellä ehtii sanomaan että ei, en halua tuota tai että nyt haluaisin kivunlievitystä tai että nyt haluan kävellä.

Joka tapauksessa synnytyksen kulkua ei voi etukäteen tietää. Minusta oli järkevämpää vain edetä sen mukaan, millainen tilanne on. Miten eri kivunlievityksistä tai asennoista voisi edes etukäteen tietää, mikä olisi omassa tilanteessa paras - varsinkaan ensikertalainen? Eikö voi mennä ja katsoa, miltä tuntuu ja mikä siellä ollessa kiinnostaa?

En minä kirjeitä vastusta, mutta ymmärtäkää nyt sekin, ettei toivomuslistojen kirjoittelu kaikkia kiinnosta. Ei se tee yhtään huonommaksi tai asiaan perehtymättömäksi tai välinpitämättömäksi synnyttäjäksi.

No kun niissä kivuissa ei pää toimi kuten normaalisti. En minä ainakaan osannut pyytää kivunlievitystä, kun olin ihan sekaisin kivusta. En tajunnut ympäriltä mistään mitään. Paikalla saattoi olla kätilö tai kaksi, lääkäri saattoi käydä katsomassa tai ei, ei mitään hajua. Muutamia muistikuvia on, yksi on helpotuksen tunne, kun pissa katetroitiin pois. Sitä ne tiedä, miksi tuohon tilanteeseen päädyttiin. Siinäkö olisin ruvennut neuvottelemaan eri asennoista ja kivunlievityksestä?

Ei minun niistä mitenkään neuvotella tarvinnut. Sanoin mitä haluan.

Miten sä etukäteen tiesit, mitä missäkin vaiheessa halusit?

En tiennytkään, mutta kirjasin toiveeni. Halusin esimerkiksi ammeen. Kätilö kertoi, että voin siirtyä ammeeseen, mutta silloin en halunnutkaan, koska sattui liikaa. Hän ammattitaitoisesti listan mukaan suosittelikin lämmintä suihkua jossa voin olla liikkeessä, koska se oli myös listallani. Ammattilainen osaa kyllä muuttaa toiveita tilanteen mukaan niin, että asiat sujuu kaikin puolin hyvin.

Edelleen ihmettelen, miksi toiveiden listaaminen on monien mielestä niin omituinen juttu?

Jotkut tuntuvat kuvittelevan, että toiveiden kirjaaminen on laki, jota synnyttäjän pitää noudattaa. Heidän mukaansa kätilön olisi pitänyt raahata sinut väkisin ammeeseen, kun kerran olit kehdannut sellaista vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi Teittisen "mies" ei ole kosinut ja mennyt naimisiin Teittisen kanssa?

Niinpä ja vauvalle annetaan kumminkin miehen nimi.

Vierailija kirjoitti:

Miksei saisi olla aktiivinen omassa synnytyksessään ja esittää toiveita?

Itseäni lähinnä käskytettiin ja määräiltiin. Tuntui, ettei kukaan kuuntele ja kaikki pyörittelevät vain silmiään. Olo oli lopulta niin ahdistunut, että halusin vain kotiin.

No, yllättävää, että synnytyksen eteneminen pysähtyi täysin. Lapsi syntyi lopulta kiireellisellä sektolla.

Että niin nappiin meni. Mutta hei, en kiusannut ketään omilla toiveilla.

Ensimmäistä odottaessa oli paljon kysymyksiä mutta kun neuvolassa jotain kysyi tuli silmien pyörittely tutuksi. Loppuraskaudesta olin lopulta niin stressissä ettei mitään tapahtunut joten käynnistykseen ja kidutuksen jälkeen kiireelliseen sektioon. Toisen kohdalla en saanut sektiota ja neuvolassa ja pelkopolilla oltiin koko raskauden ajan suorastaan asiattomia. Yllättäen olin taas niin stressissä ettei mitään tapahtunut joten käynnistys taas kerran ja tällä kertaa hätäsektio.

Välillä mietin että mitä tälläkin taas saavutettiin. Ainakin se että en tee enää yhtäkään lasta.

Joillain on niin pitkä lista, että se pitää kirjoittaa kirjeeksi. Multa on kätilöt joka kerta kysyneet onko toiveita. Toiveet ovat olleet ekakerralla "Kaikki puudutukset" tokakerralla "Voisin koittaa ilman puudutusta" (kipujen kasvaessa kätilö varmisti mitä mieltä olin niistä puudutteista. Joista papereista oli sitä mieltä, että ne vaikuttivat sopivan minulle.) Muutinkin toiveeni "Spinaali". Kolmoskerralla "Spinaali ja ponnistus seisten" En pystynytkään seisomaan, mutta minut autettiin polvilleni. Olisi tuntunut vähän hölmöltä kirjoittaa kirjettä. Varsinkin kun muutin mieltäni osasta jo noistakin toiveista. Toisaalta jos kaikki mahdollisuudet on käsitellyt etukäteen ja uskoo tietävänsä mitä haluaa niin seikkaperäinen kirje voi olla ihan hyödyllinen, varsinkin jos ei halua jännittää synnytyksessä sitä saako sanaa suustaan. Olo voi olla sellainenkin, ettei sinusta saa kukaan selvää. Toisaalta jos muutakin mielesi itse tilanteessa, täytyyhän sinun pystyä kommunikoimaan siitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johan on, että oikein toivekirje! Minä uskalsin toivoa, että ikkunaa olisi vähän avattu tai valoja himmennetty, mutta ei.  Olin siellä petissä paikallani jotain 9 tuntia, ennen kuin vauva oli syntynyt. En toivonut imukuppia, mutta sitä käytettiin. Ja ihan ypöyksin olin, mutta kyllä siitä selvisin kuitenkin. Kyllä siinä lappasi hoitajaa ja taisi lääkärikin kävästä. Ei silloin saanut liikkua mihinkään, tosin en osannut sitä edes toivoa. Lopussa olin lähellä pyörtyä. Lapsonen oli kyllä iso, 4840/56. Ja onneksi terve, olisi voinut käydä huonosti kun napanuora oli moneen kertaan kaulankin ympärillä.

Ei kai siellä imukuppia turhaan ole käytetty. Totta kai tarpeelliset toimenpiteet ovat aina toiveita tärkeämpiä. Se ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta esittää toiveita. Luulisi, etttä etenkin sinun kokemuksellasi olisit ehdottomasti sitä mieltä, että mitä enemmän henkilökunta kuuntelee synnyttäjää, sen parempi. Vai aiheuttaako katkeruus sen, että toivoit kaikille muillekin mahdollisimman epämiellyttävää synnytystä?

Siihen aikaan ei synnyttäjän toiveita kysytty. Ehkä kipulääkityksestä, muistaakseni. Ihmettelin vaan kun ei edes raitista ilmaa saanut ikkunasta hetken aikaa hengittää. Kuitenkin aika pitkään jouduin siinä olemaan. Isät ei päässeet mukaan silloin (ainakin täällä oli niin) jos eivät olleet käyneet siinä valmennuksessa. Ja ainahan sitä oli kaljailtoja isukilla, ettei ehtinyt.  Ei se sinänsä haitannut kun ainahan jouduin muutoinkin yksin selviämään kaikesta. Se tosin katkeroitti, kun "onnellinen" isä ryyppäsi  (ja paini puistossa jonkun naikkosen kanssa) taas päiväkausia, etten meinannut saada kiinni mistään, että olisin päässyt pois sairaalasta. Viimein kaljabaarista sain (aikana ennen kännyköitä). Ja sieltä saapuikin stnan juovuksissa isi. Minä kannoin lapsen, vaikka olinkin runsaasti tikattu ja synnytyksestä väsynyt. Ihme oikeastaan, että päästivät  meidät sairaalasta. Ehkä kukaan ei tullut kovin lähelle, että hajuhavaintoa eivät saaneet. Pystyssä kuitenkin äijä pysyi.

Hienoa, että vielä löytyy naisia jotka uskaltavat hankkia lapsia ja mennä synnyttämään. Toivon, että saatte kaiken mahdollisen avun ja tuen. Mielestäni synnyttävä nainen ei voi ikinä saada "liian hyvää" palvelua, niin ison työn hän tekee.

Täällä kirjoittelee lapseton 34v nainen, joka ei vielä tähän ikään mennessä ole uskaltanut hankkia lapsia.

Mun synnytystoivelistalla olivat terve lapsi ja äiti. En kirjoittanut mitään listaa, vaan palkkasin synnytyslääkärin mukaan. Tosin häntä ei sitten loppujen lopuksi tarvittu lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johan on, että oikein toivekirje! Minä uskalsin toivoa, että ikkunaa olisi vähän avattu tai valoja himmennetty, mutta ei.  Olin siellä petissä paikallani jotain 9 tuntia, ennen kuin vauva oli syntynyt. En toivonut imukuppia, mutta sitä käytettiin. Ja ihan ypöyksin olin, mutta kyllä siitä selvisin kuitenkin. Kyllä siinä lappasi hoitajaa ja taisi lääkärikin kävästä. Ei silloin saanut liikkua mihinkään, tosin en osannut sitä edes toivoa. Lopussa olin lähellä pyörtyä. Lapsonen oli kyllä iso, 4840/56. Ja onneksi terve, olisi voinut käydä huonosti kun napanuora oli moneen kertaan kaulankin ympärillä.

Ei kai siellä imukuppia turhaan ole käytetty. Totta kai tarpeelliset toimenpiteet ovat aina toiveita tärkeämpiä. Se ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta esittää toiveita. Luulisi, etttä etenkin sinun kokemuksellasi olisit ehdottomasti sitä mieltä, että mitä enemmän henkilökunta kuuntelee synnyttäjää, sen parempi. Vai aiheuttaako katkeruus sen, että toivoit kaikille muillekin mahdollisimman epämiellyttävää synnytystä?

Siihen aikaan ei synnyttäjän toiveita kysytty. Ehkä kipulääkityksestä, muistaakseni. Ihmettelin vaan kun ei edes raitista ilmaa saanut ikkunasta hetken aikaa hengittää. Kuitenkin aika pitkään jouduin siinä olemaan. Isät ei päässeet mukaan silloin (ainakin täällä oli niin) jos eivät olleet käyneet siinä valmennuksessa. Ja ainahan sitä oli kaljailtoja isukilla, ettei ehtinyt.  Ei se sinänsä haitannut kun ainahan jouduin muutoinkin yksin selviämään kaikesta. Se tosin katkeroitti, kun "onnellinen" isä ryyppäsi  (ja paini puistossa jonkun naikkosen kanssa) taas päiväkausia, etten meinannut saada kiinni mistään, että olisin päässyt pois sairaalasta. Viimein kaljabaarista sain (aikana ennen kännyköitä). Ja sieltä saapuikin stnan juovuksissa isi. Minä kannoin lapsen, vaikka olinkin runsaasti tikattu ja synnytyksestä väsynyt. Ihme oikeastaan, että päästivät  meidät sairaalasta. Ehkä kukaan ei tullut kovin lähelle, että hajuhavaintoa eivät saaneet. Pystyssä kuitenkin äijä pysyi.

Ja kaiken tuon kokeneena joskus monia vuosikymmeniä sitten koet tarpeelliseksi vähätellä ja kritisoida nykyajan parempia menetelmiä, eli sitä lääketieteen ammattilaisten pyytämää toivelistaa. Mutta no, samalla tavalla oma äitisi varmaan vähätteli sinulle synnytystä. "Johan on, oikein sairaalasynnytys! Kun minä synnytin olin pellolla takaisin varttia myöhemmin!" Jaksan aina ihmetellä miksi naiset kokee tarpeelliseksi vähätellä ja haukkua toisia synnyttäviä naisia, joiden tilanne on eri kun oma. Miksi ei osata olla onnellisia, että lääketiede ja yhteiskunta etenee ja paranee ettei tarvitse kärsiä samalla tavalla kun aikaisempi sukupolvi?

Se on sellainen lappunen, joka annetaan neuvolasta synnyttäjälle ja käsketään täyttää ja antaa sairaalaan.

Ei niitä listoja huomioida aina. Olin toivonut riittävää kivunlievitystä ja epiduraalia. Sain jokaisessa kolmessa synnytyksessä kieltävän vastauksen epiduraaliin.

Ekassa oli v. 2007 syy se, että ”hienostihan tämä on edennyt jo näin pitkälle, eiköhän se ponnistusvaihe ala puolen tunnin kuluessa, joten ei kannata enää laittaa”. Ei edennyt. Siitä meni varmaan 1,5 tuntia vielä. Kivut oli niin järkyttävät, että oksentelin ja ripuloin, enkä pysynyt enää tärisevien jalkojeni päällä.

Tokassa synnytyksessä muistutin heti ovella, että toivon epiduraalia. Sanottiin, että kannattaa kokeilla ensin suihkua ja ilokaasua. Kokeilin kyllä. Ilokaasu ei sovi minulle ollenkaan, koska se ei poista kipua, mutta tekee huonovointiseksi. Suihkussa oli kaikki ok, mutta pyörryin puolen tunnin suihkuttelun jälkeen. Ilmeisesti vesihöyry vaikeutti hengitystä. Epiduraalia ei annettu, koska laitettiin seurantaan pötköttelemään 45 minuutiksi sen pyörtymisen jälkeen. Sitten sainkin jo ponnistaa.

Kolmannessa synnytyksessä olin tehnyt toivekirjeen ja vienyt siitä osastolle kopion jo etukäteen, jos sattuisi kirje unohtumaan kotiin. Lisäksi muistutin ovella, että epiduraalia pliis. Ensin kätilö jätti minut huoneeseen ja joutui auttamaan toiseen saliin. Oltiin miehen kanssa kahdestaan tosi pitkään. Kävelin Eva-telineellä ympyrää huoneessa. Kun painoin nappia ja sanoin, että en kestä enää kipua, luvattiin soittaa päivystävä lääkäri antamaan epiduraali. Hän jäi matkalla kiinni toiseen huoneeseen ja kätilö kävi sanomassa, että yritä vielä kestää, apu on tulossa. Kun se hemmetin lääkäri lopulta tuli, totesi että 9 cm auki, ei voi antaa enää. Supistukset tuli siinä vaiheessa ilman taukoja. Olin kivusta niin sekaisin, etten meinannut edes ymmärtää, kun sanottiin ohjeita ponnistukseen.