Käsi sydämellä: hoidatko/aiotko hoitaa vanhoja vanhempiasi?

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:34"]Ei tarvitse hoitaa kun vanhin sisko haluaa hoitaa yksin . On äidin lemmikki lapsi.
[/quote]luultavasti saa perinnönkin

En todellakaan. Kärsin koko lapsuuden heidän mielipuolisuuttaan. Velipuoli saa hoitaa väkivaltaisen isäpuoleni ja narsisti-äitini. 

Olen jo joutunut nuorena hoitamaan keski-ikäistä toista vanhempaani enkä ole vieläkään siitä palautunut. En jaksa edes ajatella että lisää on luvassa. Nyt hoidan isovanhempiani. En ole hoitajatyyppiä, mutta asun lähellä ja "minulla on aikaa".

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:54"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:34"]Ei tarvitse hoitaa kun vanhin sisko haluaa hoitaa yksin . On äidin lemmikki lapsi. [/quote]luultavasti saa perinnönkin

[/quote]

Ja siitä lakiosansa

Kyllä. Isääni auttelen jo nyt, koska kunto huononee nopeasti nuorehkosta iästä huolimatta (sairaus). Autan myös toista mummuani. Äitini on niin hyväkuntoinen, että hänen auttamisensa luultavasti jää seuraavalle sukupolvelle. Tai mistä sitä ikinä tietää... Mut joo. Minulla on mielestäni velvollisuus huolehtia vanhemmistani ja isovanhemmistani. Teen sen mielelläni. Olen työssäkäyvä yh.

En! Koska en ole enää juurikaan tekemisissä. Isän kanssa olen väleissä, mutta äitini kanssa en ollenkaan. Hän on narsistinen persoona ja on kohdellut minua julmasti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Välien katkaisun jälkeen olen ollut tasapainoisempi kuin koskaan ennen!

Joka ikinen päivä käyn vanhempien luona, käytän lääkäreissä, siivoan, hoidan laskut ja olen muuten vaan juttuseurana. Tottakai, miksi en?

Tottakai. Ainakin niin kauan kun pärjäävät ees kohtuu omatoimisesti esim vessajutuissa :D Voisin toki auttaa vessaan/pöntölle, auttaa peseytymisessä yms. Mut ainakaan kokopäiväsesti en vaipanvaihtoo jaksas.

Ei ole tosin itellä ollu ees lapsia, vanhemmat on vielä seminuoria, viisikymppisiä :D He tällä hetkellä huolehtivat omista vanhemmistaan, kolme elossa isovanhempaa mulla kun on. Äiti käy äitinsä luona melkein viikottain, on lähes ysikymppinen dementikko. Pärjää kotona periaatteessa yskin, kuhan vähän auttaa kotihommissa ja muissa. VÄlimatkaa 3 tunnin ajomatka. 
Isäkin auttaa omia vanhempiaan aktiivisesti, hekin dementikkoja. SIellä käy kotipalvelu päivittäin kohta, mutta heidän lapsensa käyvät myös, vuorotellen ja veljeni asuu melkein heidän naapurissaan, eli heillä on nykysin vain harvoin päiviä ettei joku sukulainen kävisi auttamassa. Vuorotellen siellä käyvät. Siinä ongelma on vain välimatka, asuvat melkein työpäivnän mittanen ajomatkan päässä lähes kaikista lapsistaan, heh... noh, onneksi on kotipalvelu :D 

Mut joo. Ilman muuta haluan itsekin vanhempiani auttaa sitten kun he sitä tarttevat. En niinkään koe että olisin sen velkaa (vaikka rahallisesti auttavatkin näin opiskellessan paljonkin), vaan koska rakastan heitä. Ovat tärkeitä. Haluan auttaa jos heidän elämänsä vaikeutuu. olen itsekin jollut kerran töissä dementiakodissa, ei ollut paikka jonne haluaisin vanhempiani säilöön lykätä... 

Äiti hoiti isäni, heillä oli kuudentoista vuoden ikäero. Viimeiset vuodet isä oli puoliksi sairaalassa ja puoliksi kotona, aina vuoroviikoin. Äitiäni hoidin/vahdin pari viikkoa sen jälkeen kun poliisit olivat napanneet hänet kadulta talteen. Sitten laitettiin äiti lukkojen taakse turvaan ja henkilökunta hoiti, me lapset käytiin toki kyläilemässä vaikkei äiti meitä enää tunnistanut. 

Nyt on haudanhoitosopimus kymmeneksi vuodeksi. Nurmikko ja kesäkukka. Se riittää.

Hoidin molemmat loppuun asti. Isä saattohoidettiin siskon kanssa, äidin hoidin yksin.

Jep, testamentin ahdoissa on tuo hoitopykälä ja jos joidan tulee tämänhetkisillä pörssikursseilla reilu milli miinus verot tilille kun aika jättää. Jos en hoida menevät hyväntekeväisyyteen ja saan vaan lakiosan

En.

En jaksa äitini haukkumista nytkään.

Kyllä hoidan jo. Välillä on aika raskasta, jos samalle viikolle osuu useampi lääkärikäynti tms. tutkimus ja sitten käyn hänen luonaan vähintään 1-2x vko. Matkaa yhteensuuntaan on 30 km. Omat lapset ovat teinejä. Äitini on melko vanha ikäiselleni, sillä hän on jo 80-vuotias. Nyt kun kotihoito käy joka päivä, niin on helpompaa, mutta paljon silti asioita jää kontolleni, sillä äidin muistikin pätkii ja sydän on heikko. lisäksi asuu maalla, jossa ei ole mitään palveluja. Palkaksi saan siitä itselleni hyvän mielen. Väkisin vain itse on välillä vedettävä rajoja ja yritettävä ajatella välillä itseänikin, etten uuvu. Teen kuitenkin kokopäivätyötä ja oman perheen hoito vaatii paljon työtä, koska puoliso viikot eri paikkakunnalla töissä. Äiti haluasi minun käyvän viellä joka päivä ja välillä pyytää kohtuuttomia juttuja, mutta toisaalta on välillä pienestäkin kiitollinen. Mutta kaikenmaailman tarjousten perässä en sentään suostu juoksemaan...:)

En usko hoitavani. Isä kuoli vuosia sitten ihan yllättäen, alle eläkeikäisenä. 70+ äiti ei luultavasti suostu siihen, että lapsensa hoitaisivat, sanoo menevänsä hoitokotiin sitten kun oman talouden pyörittäminen lapsuudenkodissamme ei häneltä yksin enää onnistu.

Olen itse sairastanut niin paljon etten ole pystynyt auttamaan paloja mutta tukenut sen mitä voin. Samoin he minua. Jos hiukankin on mahdollista niin autan kyllä molempia tottakai. Vanhempani on minulle äärettömän rakkaat joten asia on itsestään selvyys. Rakkautta voi korvata vain rakkaudella ja rakkaus taas on sitä etä välittää, auttaa ja tukee. 

Kyllä Alkanut jo silloin se hoitaminen.

Hoidin, molemmat jo kuolleet.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:09"]

Veloille toivotellaan aina kurjaa ja yksinäistä loppuelämää, kun kukaan ei hoida vanhana. Tästä syystä aihe alkoi kiinnostaa.

Miten on: aiotteko hoitaa vanhoja ja sairaita vanhempianne? Koetteko olevanne vanhemmille sen velkaa esim. rahallisen tukemisen, lastenhoitoavun tai vastaavan vuoksi?

[/quote]

Luin noita vastauksia ja jäin ihmettelemään, mitä ap kysymyksellään tarkoittaa? Koska monissa vastauksissa oli katkeruutta ja ajatusta, että vanhempien hoito ei mitenkään kuulu minulle sen ja sen syyn vuoksi....

Itse mietin sellaista, että vanhempani sekä mieheni vanhemmat, meidän lapset ja myöskin sisarustemme perheet kuuluuvat omaan perheeseeni. Olen kiinnostunut heidän voinnistaan, en mieti kuka on velkaa kenelle, vaan mitä heille kuuluu. Iloitsen onnistumisista ja suren menetyksiä heidän kanssaan, auttelemme toisiamme mahdollisuuksien mukaan.

Omat vanhempani asuivat eläessään kaukana, mutta kyllä kävimme heitä mahdollisimman usein katsomassa. Huolehdin heille kotiapua, autoin arkisissa asioissa. Hoitajaksi en tietenkään kyennyt alkamaan, kun oli oma elämä ja perhe muualla. Mutta ajattelin, että se vanhemmista huolehtiminen tietysti yhdessä muiden sisarusten kanssa kuului meille lapsille. Kuinka noita rakkaita ihmisiä edes olisi voinut hylätä?

Harva varmaan pystyy alkamaan vanhempansa omaishoitajaksi, jos ei asu esim samalla paikkakunnalla. Koin vanhempieni hoitoon liittyen usein samanlaista riittämättömyyden tunnetta, kuin mitä tunsin myös suhteessa omiin lapsiin. Tämä tunne on tuttu varmaan kaikille vanhemmille.

Surullista lukea, että niin monella palstalaisella on vain katkeria muistoja lapsuuden perheestään.