Käsi sydämellä: hoidatko/aiotko hoitaa vanhoja vanhempiasi?

Äitiä ehkä mutta isää en. Sen verran on pahaa tehnyt elämänsä aikana minulle että jääkööt hoitamatta. Nytkin vielä laittoi välit poikki keksimällä valheita minusta ja perheestä. 

Aion. Voisin ottaa myös saman katon alle. Ei velvollisuuden tai kiitollisuuden velasta, vaan koska rakastan heitä. Samoin kuin alkaisin miehen tai lasteni omaishoitajaksi, niin myös vanhempieni.

Ei minkäänlaista tarvetta, molemmat vanhempani ovat jo kuolleet.

En aio hoitaa ainoaa elossa olevaa vanhempaani. Kyllä naurattaa, jos oikeasti kuvittelee jotain muuta. Pätkääkään ei ole kiinnostunut lapsistaan, tai varsinkaan lapsenlapsistaan. Toiset valittavat, kun isovanhemmat eivät hoida lapsenlapsiaan, mutta entä kun isovanhempaa ei edes kiinnosta nähdä näitä? 

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:27"]

Autoin niin paljon kun kykenin, äitini tosin vielä alle kuusikymppinen mutta oli reumaa ja nivelrikkoa ja muuta. Viimeisenä hoidin äitini palovamman. Eilen rakas äitini sitten muutama tunti lähdettyäni kuoli kotonaan sohvalle istumaan ilmeisesti sydänkohtaukseen vaikka sydänongelmista ei tiedetty etukäteen :( Mielellään olisin häntä vielä monta vuotta auttanut ja ottanut vaikka luokseni asumaankin sitten kun ei pärjää omassa kodissa :(

Hienoa kuulla, että välitit. Itselläni kävi samoin (tosin sairaalassa), että lähdettyäni äitinikin lähti muutaman tunnin kuluttua. Tapahtui vielä jouluna, eikä vierailijalla ollut sijaa majatalossa - pyysin patjaa lattialle, mutta ei käynyt. Autottomana en voinut muuta kuin lähteä takaisin Helsinkiin jouluaaton viimeisellä junalla.

Onneksi kaikki riidat ja väärinkäsitykset oli sovittu. Äidin ja isän lähtö on rankkaa, pitäkää huoli omistanne. Varmasti ruuhkavuosien aikaan hankalaa, mutta silti.

[/quote]

Omaishoitajaksi ja saman katon alle en missään tapauksessa, toki voin avustaa rahallisesti ja hoitaa juoksevia asioita tarvittaessa. Enkä todellakaan halua myöskään itse joutua lapsieni hoidettavaksi, pyrin järjestämään asiani niin, että voin itse kustantaa ja valita hoitoni. Onneksi sukuni on lyhytikäistä, niin ei tarvitse varautua kituuttamaan kovin pitkään. ;-) Todella pahalta kyllä tuntuu lukea näitä vastauksia, missä lasten ja vanhempien välit ovat kokonaan poikki. :-( 

Ei sosiaalidemokraattisessa Suomessa saa yksilö ryhtyä hoitamaan ja huolehtimaan, meillä on kallilla rakennettuja laitoksia sitä varten, että valtion kuuluu huolehtia.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 08:14"]

Minulla on äiti elossa mutta hän sanoi 10 vuotta sitten että en saa pitää häneen mitään yhteyttä.Oli näet päättänyt jättää minut perinnöttömäksi veljeni painostuksesta että hän saisi enemmin ja siksi piti saada välit poikki.Sisarukseni saavat pitää yhteyttä mutta muuttivat pois äitini lähettyviltä siten että olen nyt selkeästi lähinnä asuva omainen. Äiti ei pärjää yksin sairautensa takia  ja siksi kaupunki saakin siivota hänelle ja käydä kaupat sekä muutenkin hoitaa kaiken. Pahaa tekee mutta päätös on hänen. Kodinhoitajille on sanonut että lapset ei välitä vaan ovat hylänneet vanhan sairaan äitinsä. Aiemmin kyllä hoidin ja pidin hänen asioistaan huolta.

Tällaiset vanhempien hoitamiset eivät aina ole niin yksiselitteisiä. Vanhemmat voivat olla todella vaikeita ja silloin ei voi ketään syyllistää hoitamattomuudesta vaan se on mummelin oma valinta. [/quote]

Vanhempien hoitaminen ei ole helppoa, tapauksesta riippuen. Varsinkaan jos jo ennen kuolemaa sisarukset riitelevät perinnöstä. :D Rintaperillisenä sinulla on sama oikeus perintöön kuin veljelläsikin. Älkää hyvät ihmiset tällaisesta riidelkö! Sopikaa lapset riitanne, älkää rakentako vihaa. Lain perintökaari määrää miten perintö jakautuu. Mielipide: jos yksi sisaruksista on kantanut enemmän vastuuta, niin älkää siitäkään tehkö riitaa, vaan rakastakaa toisianne. Oliko hölmösti sanottu?

[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 08:39"]

En aio hoitaa ainoaa elossa olevaa vanhempaani. Kyllä naurattaa, jos oikeasti kuvittelee jotain muuta. Pätkääkään ei ole kiinnostunut lapsistaan, tai varsinkaan lapsenlapsistaan. Toiset valittavat, kun isovanhemmat eivät hoida lapsenlapsiaan, mutta entä kun isovanhempaa ei edes kiinnosta nähdä näitä? [/quote]

Kipiä juttu. Oletko yrittänyt selvittää miksi näin on?

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:42"]

Kyllä. Näillä näkymin isää voisi hänen vanhoilla päivillään hoitaa hänen n. 10 vuotta nuorempi vaimonsa, jolloin vain äiti jäisi minun hoidettavakseni. Äidillä ei ole ketään muuta kuin minut, ja koen kyllä velvollisuudekseni auttaa. Jos hän tulee äitiinsä, dementia vie järjen mutta kroppa toimii vielä jonkun 10 vuotta, jolloin pitäisi alkaa täysvuorokautiseksi omaishoitajaksi. Voisin kuvitella hänen asuvan minun kodissani vanhana. Onneksi ovat vielä alle 60-vuotiaita.

Onko 60-vuotias mielestäsi vanha? Äitisi/isäsi saattaa hyvinkin elää 80-90 -vuotiaaksi :D

[/quote]

Isääni kyllä mutta äidilleni toivon yksinäistä, pitkää ja kivuliasta vanhuutta jossain tk:n vuodeosastolla jossa työhönsä leipääntyneet hoitsut hoitavat vähän niin ja näin sinnepäin.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 22:48"]

Hoidan jo nyt pankkiasioita, kauppajuttuja, kännykkäongelmia yms. Siskoni asuu yli 500 km päässä vanhemmistani ja hän käy heidän luonaan pari kertaa vuodessa. Minä asun n. 40 km päässä eikä minulla ole lapsia tai miestä, ja tuntuu että sekä vanhempani, siskoni ja suunnilleen koko sukumme odottavat että muutan sitten vanhempieni luokse asumaan kun he ovat liian heikossa kunnossa selvitäkseen itse.. en tosin usko että selvityisin siitä, ja pelottaa oman elämän totaalinen kadottaminen.[/quote]

Tällaista vastuuta sinulla ei ole, vastuusi ja oikeutesi on omasta elämästäsi. Jos teitä sukuna on enemmän kuin vain sinä, niin sopikaa miten teette.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 22:30"]

Hoidan tällä hetkellä jo omia isovanhempiani tai pikemminkin autan. Pesen mummoani kerran viikossa ja siivoan yms kun vaan omalta perheeltäni joudan. Äitini käy heille kaupassa, apteekissa ja käyttää lääkärissä. Hommaa siis riittää. [/quote]

Kannoin oman sotaveteraani-isäni sylissä pesulle. Saattohoidettiin kotona, vain kaksi tytärtä, ei lapsenlapsia. Rankkaa oli isää sylissä kantaa, mutta monesti jälkeenpäin ajateltuna siitä jäi hyvä mieli - koska isä halusi kuolla kotona. Koin asian kunniatehtäväksi.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 00:15"]

Olen hoitanut parhaani mukaan, siitä huolimatta äitini hommasi itsensä palvelutaloon/vanhainkotiin ja on ostanut täyden hoidon itsellensä. Haluaa nykyään vain seuraani kun nähdään (no kaikkea pientä kotona teettää), mutta haluaa, että seurustelemme, käymme kaupoissa, kahviloissa, yms. Sopii tietenkin minulle, jolla fyysinen päivätyö ja omia harrastavia lapsia.

Upeeta! Nauti äitisi seurasta, jutelkaa, keskustelkaa ja iloitkaa. Äitisi on ratkaisullaan ajatellut sinua. 

[/quote]

Minun ei tarvitse hoitaa heitä, molemmat ovat olleet haudassa jo vuosikymmeniä.

Kyllä aion hoitaa, niin paljon kuin vaan pystyn. Äitiä siis. Äiti on kuusikymppinen ja on ainoana sisaruksistaan auttanut omia vanhempiaan jo vuosia, useita kertoja viikossa. Ei saa kiitosta keneltäkään, edes mummilta ja papalta...
Äiti on ollut iso apu myös minulle oman lapseni kanssa, pyytämättä.

Äiti on rakas ja teen kyllä kaikkeni että voin hänen eloaan vanhempana helpottaa.

Isän kanssa en ole ollut tekemisissä moneen vuoteen, on ihan rapajuoppo ja joutais varmasti jo johonkin hoitolaan. Pisti viinan minunkin edelle jo lapsena, joskus antoi mulle vähän karkkirahaa ja pyysi parin tunnin päästä ne takaisin, että sais juomarahat kasaan...
Ei kiinnosta auttaa isiä.

Molenmat olen hoitanut loppuun asti ja mukisematta!! Olin sen velkaa heille

Olen hoitanut parhaani mukaan, siitä huolimatta äitini hommasi itsensä palvelutaloon/vanhainkotiin ja on ostanut täyden hoidon itsellensä. Haluaa nykyään vain seuraani kun nähdään (no kaikkea pientä kotona teettää), mutta haluaa, että seurustelemme, käymme kaupoissa, kahviloissa, yms. Sopii tietenkin minulle, jolla fyysinen päivätyö ja omia harrastavia lapsia.

Lueskelin muutama vuosi sitten artikkeleita vanhuuden hoidosta ja päädyin siihen lopputulokseen, etten äitiäni sinne halua. Sanoin hänelle, että sitten kun hän ei enää yksin pärjää, ja jos minä ja mahdollinen (toivottu) perheeni asutaan omakotitalossa, hän saa sieltä yhden huoneen, jos haluaa. Näinhän se entisaikaan meni. Äiti ei sitä pyytänyt. Sanoi kiitos. Ja katsotaan sitä sitten silloin. Nythän minulla ei vielä ole kumpaakaan, perhettä eikä taloa. Isän kanssa en ole läheinen, joten ei ole tullut puheeksi sellaiset. Ehkä veljeni voisi huolehtia hänestä. Joka tapauksessa hän luultavasti kuolee seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Ei alkoholistit voi ikuisuuksia elää.

En aio. Jos olen siinä vaiheessa taloudellisesti vakaassa tilanteessa, niin voin osallistua hoitajan palkkaamiskuluihin tai hoitolaitoksen maksamiseen, mutta tämäkin lähinnä lojaaliudesta sisaruksiani kohtaan, etteivät nuo kulut jäisi täysin heidän harteilleen. En saanut hyvää lapsuutta tai hyviä eväiä omaan elämääni kotoa, joten en koe velvollisuudekseni joutua hoitamaan elämääni jo muutenkin paljon vaikeuttaneita ihmisiä.

Toisaalta jos mietin omia sisaruksiani, niin kysymys onkin vaikeampi. Heidän kohdallaan ei tule ainakaan ensimmäisenä mieleen, että en. Tietysti tällainen tilanne on paljon epätodennäköisempi.