Ennätysmäärä nuoria eläkkeelle

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:06"]

Ihmettelen syvästi, miten nuori ihminen voi olla niin masentunut , ettei sitä depressiota voi hoitaa! Suurin osa tavallisista masennuksista on ihan hvyällä hoidolla parantuvia. Veikkaan tämä nuori eläkettä nauttiva kansanosa on todella moniongelmaisia ja se masennus on vain päädiagnoosi. En usko, että pelkällä depressio diagnoosilla "pääsee" eläkkeelle. Luulenpa, että mukana ovat lisänä persoonallisuushäiriöt ja päihteidenväärinkäyttö.

[/quote]

Ja se ettei nuori jostain syystä käsitä että paraneminen lähtee itsestä. Kukaan muu ei voi muuta kuin auttaa sua, ei tehdä sitä sun puolesta.

Psyykkisesti sairaita nuoria on ollut aina.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:13"]

Psyykkisesti sairaita nuoria on ollut aina.

[/quote] Skitsofreenikoita on ollut aina jne..

up

up

Onko 1980 syntynyt lamalapsi? Eikös se iso lama alkanut vasta vuonna 1990 ja paheni sen jälkeen, numero 91?

1980-luvulla elettiin vielä kulutusjuhlaa. Olin pankissa kesätöissä 1988 ja silloin sai vielä helposti kulutusluottoja mm. lomamatkoja varten. Kulutusluottojen korkoja sai vähentää verotuksessa ja lapsivähennys ja lastenhoitovähennys olivat myös olemassa verotuksessa.

Tietyllä tavalla nykyinen rauhaisa individualistinen "hyvinvointi"yhteiskunta tekee ihmisistä psyykkisesti sairaampia. Helppo on aina väittää, että muualla maailmassa tai esim. Suomessa sodan aikaan oli ihmisillä paljon vaikeampaa ja haukkua nykyistä sukupolvea pullamössöksi. Mutta esim. sodan aikana jokainen ihminen koettiin yksilöinä tärkeiksi ja tarpeellisiksi ja kansallinen yhteishenki oli vahva. Nykyään taas ihmiset eivät koe itseään arvokkaaksi, kun kaikki keskittyvät vain omaan hyvinvointiinsa. Kanssaihmisten tai edes oman perheen hyvinvoinnista ei tarvitse huolehtia kun senkin tekee valtio tarvittaessa.

Omanarvontunto on kuitenkin yksi tärkeä tekijä itsetunnon kehittymisessä ja kun ympäröivät ihmiset eivät arvosta sinua, on vaikea itsekään arvostaa itseään. 

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:04"]

Miksi te ette tee sellaista työtä mistä pidätte?

[/quote]

No niinpä. Sitä itsekin olen joskus ihmetellyt. Helpommalla olisi päässyt, kun olisi nuorena heittäytynyt elämäntapatyöttömäsi ja maksattanut elämisen sossulla ja saanut kaupungin vuokra-asunnon. Mutta hullu olen tehnyt duunia 30 vuotta työssä, mikä on työtä, eikä mitään mielekästä puuhastelua. Olen sen ikäluokan ihmisiä, että meille kasvatettiin harha päähän, että työtä tehdään siksi, että saadaan leipää ja jokaisen pitää itse elättää itsensä. Nyt kun katson nuoria, he ovat oivaltaneet, että työ on harrastus, missä on mielekästä olla ja jos et sellaista työtä saa, niin yhteiskunta elättää ja kenenkään ei oikeasti tarvi leipäänsä tienata, koska se tulee sossusta.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:06"]

Ihmettelen syvästi, miten nuori ihminen voi olla niin masentunut , ettei sitä depressiota voi hoitaa! Suurin osa tavallisista masennuksista on ihan hvyällä hoidolla parantuvia. Veikkaan tämä nuori eläkettä nauttiva kansanosa on todella moniongelmaisia ja se masennus on vain päädiagnoosi. En usko, että pelkällä depressio diagnoosilla "pääsee" eläkkeelle. Luulenpa, että mukana ovat lisänä persoonallisuushäiriöt ja päihteidenväärinkäyttö.

[/quote] On sitä muitakin diagnooseja olemassa, eikä persoonallisuushäiriökään omaa syytä ole. Mutta kuka meistä haluaa huudella diagnoosejaan, ehkä masennuksen just ja just voi myöntää. Mutta sellaisella ei kevyesti päästä eläkkeelle.

terveisin vaikeasti pakko-oireinen harhaluuloisuusdiagnoosin omaava ja masentunut eläkeläinen, jota heti täällä alettiinkin nimittää harhaluulokirjoittelijaksi kun dg:n mainitsin

Voisko johtua masennuslääkkeistä?

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/15/masentavatko-masennuslaakkeet

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen?
[/quote]

No ei oo sit muutenkaa iha kaikki ok jos tollasta haluaa ja pystyy tosissaan feikata

No tuota, itse olen alle kolmekymppinen vielä nuoreksi ihmiseksi laskettava... Olen työtön, mulle iski kilpirauhasen vajaatoiminta joka aiheutti masennusoireita ja jota ei vain tunnuta saavan kuriin:/ Kun arvot on huonot, olo on todella p*ska, masentunut, väsynyt, en saa aikaan mitään, hyvä että jaksan kaupassa käydä tai sinne labraan raahautua. Hetken aikaa kun sain arvot hieman normaaleimmiksi aiemmin, parhaimmaksi mitä olleet vuosiin oli olo jopa hyvä, normaali ja positiivinen. Ja siihen se sitten jäikin, tää surkeus jatkuu näköjään ties kuinka kauan. Mulle tää on ollut vaikeaa ja ehkä nuo masisoireet osittain myös elämän kolhuista syntyneet?

Mun lapsuus ja nuoruus oli yhtä h*lvettiä, kiitos vanhempieni jotka eivät piitanneet minusta tarpeeksi tai koskaan kannustaneet mihinkään vaan aina vain kritisoivat. Isällä mielenterveys ja alkoholiongelma, pieni paikkakunta ja koulukiusaamista ala-asteelta yläasteelle. Jopa vielä yläasteen jälkeenkin kun samat tyypit tuli samaan kouluun toiselle paikkakunnalle. Niin, ei oikein kiinnostanut jatko-opiskelu kun ammatin sain, sain silloin töitä ja ajattelin että mietin myöhemmin mitä haluaisin oikeasti opiskella. Noh, pieni paikkakunta ja vähän töitä pätkiä siellä sun täällä, paljon työharjoitteluita joista ei työpaikkaa, läheiset siellä ja miehellä hyvä työ joten ei huvittanut muuttaa muualle vaikka olisi pitänyt älytä. Niin ja olihan sitä välissä väkivaltainen poikaystäväkin, siinä kärsi tutkinnon suorittaminen aikanaan, idiootti olin kun jäin odottelemaan huonon itsetunnon kanssa seuraavia lyöntejä.

Noh, nykyisin asiat muuten ok mutta enpä saa aikaiseksi hakea tarpeeksi töitä jotta joku paikka joskus tärppäisikin. Mua pelottaa, että epäonnistun joka kerta, ja en koskaan tule pärjäämään enää työelämässä, olen ollut jo pari vuotta poissa ja työnantajat ei katso hyvällä. Tyhmä asenne kyllä kun tuntuu jo melkein sille että pitäisi vaan luovuttaa, olen hakenut töitä mutta en ole vielä saanut, yritän kyllä saada aikaiseksi tehdä hakemuksia lisää mutta toimeen tarttuminen on vaikeaa. Jos mulla on ns. velvollisuuksia niin ne jaksan kyllä hoitaa vaikka pakolla kuten jos mulla olisi nyt töitä, menisin sinne kyllä koska mun työmoraali ei antaisi periksi jättäytyä pois. Olen ihan aktiivinen ja aikaansaava ihminen, kun olen terve. Nyt on vain vaikeaa saada töitä, en ole paras juttelemaan jännittävissä työhaastatteluissa, pitäisi vain saada se yksi työpaikka josta saisi vahvistusta itsetunnolle ja pääsisi eteenpäin elämässä, saisi itse tienata omat rahat. Tosin nyt on vain työttömyyskorvaus, olisin oikeutettu varmasti muuhunkin mutta en ole halunnut hakea, pärjää sitä näinkin. Jonkun verran olen jaksanut hommata rahaa myymällä kaikenlaista turhaa omaisuutta pois, en haluaisi olla työtön ja yhteiskunnan sylkykuppi mutta tämä on tilanne.

Toivon vain, että saan tuon vajiksen hoidatettua kuntoon ja pääsisin vihdoin elämään normaalia elämää, se on pilannut multa jo ihan tarpeeksi, jos en työllisty niin laitan vaikka oman yrityksen pystyyn kunhan voimat riittää. Yritystä kun ei niin vain saa työtönkään halutessaan pystyyn, kun ei myönnetä starttirahaa saati kun ollaan viemässä työttömyyskorvauskin pois jos haluaisi yrittäjäksi alkaa. Toki varmaan sosiaalitoimesta voisi saada rahaa yrittäjänäkin, tiedänpähän nyt mutta harmi kun en aiemmin, ei riittänyt voimat kaikkeen siihen asioiden selvittelyyn silloin. Moni ei ymmärrä miksi toiset masentuvat ja tavallaan luovuttavat ja jättäytyvät kotiin, mutta ehkä kaikkien ei tarvitsekaan ymmärtää. Toisille ollaan heti laittamassa masennuslääkkeet kouraan, vaikka ongelma johtuisikin jostain aivan muusta. Vaikeaa on parantua ja koittaa antaa itselleen mitään armoa, kun läheisistä yhteiskuntaan lähes kaikki syyllistävät sen sijaan että kukaan auttaisi ja tukisi eteenpäin suunnitelmissa. Itsehän se on toki tehtävä, eipä siinä. Enköhän minäkin "laiska-lusmu-nuori" tästä vielä palaa pian työelämään, tavalla tai toisella. Uskon että niin moni muukin vielä kykenee palaamaan työelämään kun saa tarpeeksi apua ja tukea elämässään. Joskus elämä vaan potkii päähän ja lujaa, toiset saavat enemmän kuin ansaitsevat ja ylös on vaikeaa nousta, jos ei kukaan edes auta vaan painetaan vielä vähän lisää alas. Masennus on aika ikävä sairaus, ymmärrän sitä itse nyt paremmin kun olen joutunut siitä osan itsekin kokea.

Sanoisin, että Suomeen kyllä tarvitaan lisää työpaikkoja, työn arvostusta ja paremmat palkat. Ei se ihan reilua ole, että moni saa vähemmän rahaa töissä käydessään kuin kotona oleva, tai miten työpaikkoja jaetaan suhteilla tai kuinka paljon lakkautetaan kun pomojen pitää saada samat miljoonat joka vuosi. Tuntuu että ihmisten työpanosta ei arvosteta työnantajien taholta ja irtisanomisen pelko on jokaisella. Valtionkin taholta vain huononnetaan asioita, poliiseja voisi työllistää virkojen lakkauttamisten sijaan ja rahoittaa hommat sakkotuloilla, posti olisi kannattanut pitää, monia hommia lakkautetaan ja ihmiset joutuvat työttömiksi ja tuilla elämään, miten se on kannattavaa? Tämä maa on kohta konkurssissa, ei kellään ole enää varaa kuluttaa mihinkään ja töitä ei riitä edes kaikille halukkaille. Pitäisi olla porkkanaa ja kannustinta ainaisen kepin sijaan, kohta täällä masentuu ja syrjäytyy kaikki.

"Teoriani nykyajan "hyväosaisten" käsittämättömästä pahoinvoinnista

Koulutus kunnossa, kaunis koti, ihana liitto ja ehkä lapsetkin. On terveyttä, on omaisuutta ja kaikki puitteet kunnossa. Mutta sisältä voi pahoin. Masennusta, ahdistusta ja lääkkeitä."

Hyvä teorioitsija. Minulle tulee tunne että sinun pitäisi keskittyä enemmän omaan henkiseen kehitykseesi kuin minun.

Yksi henkisen kehityksen laeista on: älä oleta.

Minulla on koulutus kesken masennuksen vuoksi. En kykene pahalta ololtani keskittymään. Minulla ei ole kotia. Asun muiden nurkissa vaikka minulla olisi varaa asua yksinkin. Mutta en enää kestä elää yksin, minulla on kerta kaikkiaan niin hirveä olo että en kestä enää olla yksin. Saatan joutua osastolle jos joutuisin olemaan vain yksin.

Minulla ei ole ihanaa liittoa. Miesystäväni ovat olleet alkoholisteja. Pettäneet, hylänneet, alistaneet, hyväksi käyttäneet jne. En tiedä kykenenkö enää ikinä parisuhteeseen. En luultavasti. Kun on yhdessä vuosia liitossa miehen kanssa joka manipuloi sinut niin ei siinä  kuule auta se että on aito. Tai jos on alettu hyväksikäyttämään 14-vuotiasta tyttöä niin ei siinäkään auta "itsensä hyväksyminen".

Selfie päivässä? Tuletko sinä oikeasti väittämään että laitan selfien päivässä someen? Kuule, minulla on niin vääristynyt minäkuva että en ole antanut ottaa itsestäni kuvia 5 vuoteen, kuvittelen että näytän hirviöltä. Ja että yritän saada elämäni näyttämään ulospäin paremmalta? Minä joka en ole koskaan arvostanut materiaa, saavutuksia, statuksia, hienoja koulutuksia, arvoja, minä joka olen jo lapsena nähnyt miten tyhjää kaikki tuollainen on?

"ehkä lapsetkin" tajuatko miten loukkaavaa tämä on? Et varmaan ymmärrä miten surullista on olla lapseton, perheetön. En ala tässä kertomaan syitä lapsettomuuteeni, se on henkilökohtainen asia jota en täällä levittele, mutta häpeä että kehtaat minulle tulla noin sanomaan!

Terveyttä ei ole sillä olen määräaikaisella sairaseläkkeellä.  Ne perheenjäseneni ja sukulaiseni jotka ovat elossa eivät myöskään ole terveitä, kuolevat muutaman vuoden sisällä. Sitten jään ihan yksin. YKSIN. Minulta on läheisiä kuollut onnettomuuksissa.

Omaisuutta on, mutta mitä sillä tekee YKSIN? Kuten sanoin, en tule onnelliseksi materiasta. Tulisin onnelliseksi hyvästä itsetunnosta, perheestä, normaalista elämästä, hyvin nukutusta yöstä, elämästä ilman pelkoa. Mutta niitä ei omaisuudella saa. Vihaan sisustuslehtiä, designkuppeja, matkustelua, ymmärrätkö että jos on oikeasti masentunut niin ei silloin mikään tuollainen kiinnosta! Eikä kiinnostanut silloinkaan kun en vielä ollut näin masentunut. Minulla oli rankka lapsuus alkoholistiperheessä, ei siihen silloinkaan auttanut että vanhempi syyllisyydentunnossa kännitappelujen jälkeen osti minulle barbin.

Olen viimeiset 20 vuotta "istunut alas ja tutustunut itseeni". Joogaan, meditoin, luen henkistä kirjallisuutta(luin siis ennenkuin sairastuin näin pahasti), käyn terapiassa, puran pahaa oloani luovuuteen. Kuuntelen sisintäni, teen vain sen mitä oikeasti sisimpäni kertoo. Elän ekologisesti, olen kasvissyöjä, yritän elää vahingoittamatta itseäni ja muita eläviä olentoja ja luontoa. Jos en tekisi näin olisin varmaan tehnyt itsemurhan jo vuosia sitten.

Toivon todella että luet omat ohjeesi, etenkin "älä päde", "opi tuntemaan mihin mielipiteesi nojaavat".

Valoa ja suvaitsevaisuutta sydämeesi.

Minä 122 kirjoitin siis myös 115.

122 no voi yhyy. Jos ei osunut suhun niin sitten ei osunut. Täällä ei kannata ottaa mitään henkilökohtaisesti

No jos henkilökohtaisesti minua lainataan ja siihen vastataan niin kyllä minä sen otan henkilökohtaisesti. yhyyn saat itsellesi takaisin.

122 eli 115

Oisko teil jollain sit neuvoa/tarjota mulle töitä? Diagnoosit: epävakaa persoonallisuushäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden fobia, dissosiatiivinen identiteettihäiriö, foobinen ahdistuneisuushäiriö, lievä masennus, traumaperäinen stressihäiriö. Ja ihmettelen jos muistin edes ulkoa kaikki.

Tarkoittaa käytännössä sitä että syön psykoosilääkkeitä ja verenpainelääkkeitä päivittäin. Lääkkeitä olen kokeillut varmaan kaikki tässä kymmenen vuoden aikana. Ovesta en pääse ulos kuin joskus ja se vaatii äärettömän tsempin iteltäni koska pelkään ihmisiä ja julkisia paikkoja niin että saatan pyörtyä tai alkaa kuulemaan ja näkemään harhoja lääkityksestäni huolimatta. Terapioissa olen käynyt ja osastoilla ollut monesti. Ei ole auttanut. En tiedä mitä tehdä. Yritän joka tapauksessa välillä käydä ulkona (lähinnä viedä roskat tai kävelyllä) ja rukoilen jumalalta apua että paranen.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:00"]Oisko teil jollain sit neuvoa/tarjota mulle töitä? Diagnoosit: epävakaa persoonallisuushäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden fobia, dissosiatiivinen identiteettihäiriö, foobinen ahdistuneisuushäiriö, lievä masennus, traumaperäinen stressihäiriö. Ja ihmettelen jos muistin edes ulkoa kaikki.

Tarkoittaa käytännössä sitä että syön psykoosilääkkeitä ja verenpainelääkkeitä päivittäin. Lääkkeitä olen kokeillut varmaan kaikki tässä kymmenen vuoden aikana. Ovesta en pääse ulos kuin joskus ja se vaatii äärettömän tsempin iteltäni koska pelkään ihmisiä ja julkisia paikkoja niin että saatan pyörtyä tai alkaa kuulemaan ja näkemään harhoja lääkityksestäni huolimatta. Terapioissa olen käynyt ja osastoilla ollut monesti. Ei ole auttanut. En tiedä mitä tehdä. Yritän joka tapauksessa välillä käydä ulkona (lähinnä viedä roskat tai kävelyllä) ja rukoilen jumalalta apua että paranen.
[/quote]

Mulla on paykoosilääkitys ja oon töissä. Näin me ollaan erilaisia.

Eläkkeellä ja kotisohvalle lorvimaan jäämisellähän se masennus lähtee joo..

[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:04"]

Eläkkeellä ja kotisohvalle lorvimaan jäämisellähän se masennus lähtee joo..

[/quote]

Millä se sit lähtee?