Ennätysmäärä nuoria eläkkeelle

Johtunee myös äideistä. Rassut on jätetty tarhaan liian pienenä ja ehkä ovat kokeneet hylkäämistä huudatusunikoulun kautta.
Kaikki jää alitajuntaan ja psyyke oireilee.

Eikös nämä ole niitä laman lapsia?

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen?
[/quote]Näitä on kuulemma paljon

Mun pojalla on kolme pitkäaikaissairautta, joista yksi ei nyt ole aktiivinen. Sen lisäksi hänellä on lievää puheenymmärtämisen ongelmaa, lähinnä puhutun puheen. Tästä ongelmasta huolimatta löytyy älyllistä lahjakkuutta, ja kela pyrkii siihe, että ei joutuisi eläkkeelle. Tähän perustuen vaikea uskoa, että eläkkeelle pääsisi helpommin. Ennemmnkin erityistapaukset laitettiin ennen helpommin eläkkeelle kuin nykyään. 

Onnellisia eläkepäiviä.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:47"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen? [/quote]Näitä on kuulemma paljon

[/quote]

Kuka järkevä ihminen oikeasti haluaa feikata itsensä sairaseläkkeelle? 

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]

Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen?

[/quote]

Meinaatko ettei psykiatrien ja muiden ammatti-ihmisten asiantuntemus riitä erottamaan aitoja tapauksia feikeistä? En tiedä millainen arvio on keskimäärin, mutta itsekin vietin päivät muutaman kuukauden ajan arviossa.

Ja nuorelle ei ihan heti pysyvää eläkettä myönnetä. Itsekin olin tuolloin arviossa 36v, ja arvion mukaan minulle ei kannattanut edes laatia sitä kuntoutussuunnitelmaa mikä yleensä kai tehdään. Lausunnon mukaisesti myönnettiin 2 vuotta kuntoutustukea, koska pysyvälle eläkkeelle olin "vielä liian nuori". Tuon jälkeenkin vielä kirjoitettiin useita lyhyitä pätkiä, kunnes lääkäri ehdotti pysyvää eläkettä.

Ja minulla ei ole pelkästään masennus syynä.

Luulen että jos noin nuorella on pelkän masennuksen vuoksi pysyvä eläke, täytyy olla todella vakava tapaus, useita psykoottisia jaksoja itsemurhayrityksineen tai jotain.

Ja huomautan vielä että jollei ole työeläkettä päässyt kertymään, se eläke on takuueläkkeen suuruinen,  746,57 e/kk. Tämä on minunkin eläkkeeni, työeläkettä ehdin kerryttää vain noin 50e.

Jos se houkuttaa elämään yhteiskunnan siivellä, niin veikkaanpa ettei kukaan halua sellaista ihmistä työkaverikseen tai alaisekseen muutenkaan.

17

Hoitoa saa vaikeasti. Minä oli täysin motivoitunut auttamaan itseni terveeksi, mutta koko se prosessi, että ylipäätään pääsi jonnekin hoitoon, kulutti minut loppuun ja putosin kelkasta. Eli voimat ei enää riittäneetkään edes siihen hoidon aloittamiseen, koska minun täytyi tehdä niin paljon yksin. Olin siinä uskossa että kun syrjäytyneistä nuorista oli puhuttu niin paljon niin hoitotahot myös ymmärsivät uudelleen syrjäytymisen riskin ja olisivat ottaneet tämän huomioon hoitokontaktissa. Ja olleet yhtälailla aktiivisia. Mutta ei.

Minä luulen että osasyy on se että lääkäreitä ei kiinnosta nykyään tutkia ihmisiä, vaan isketään se masennusdiagnoosi heti kaikille. Mullakin se on ollut jo aikapäivät, mutta en koe itseäni masentuneeksi, mutta eipä tässä muutakaan voi.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:47"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen? [/quote]Näitä on kuulemma paljon

[/quote]

Kuka järkevä ihminen oikeasti haluaa feikata itsensä sairaseläkkeelle? 
[/quote]Semmonen joka ei halua tehdä töitä. Usko pois niitä on PALJON.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]

Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen?

[/quote]

Hienosti suhtaudut kanssaihmisiin. Itsellesi ainakin yhteiskunnan siivellä eläminen on märkä päiväuni.

Olen kait "laiska vellihousu", koska mut on raiskattu kolmesti, käytetty vuosia seksuaalisesti hyväksi (sukulainen, lapsuudessa), mun paras ja ainoa kaveri on kuollut tapaturmaisesti, isä kuollut (hakkas äitiä 10v ennenku äiti sai tarpeeks voimia lopettaa koko suhteen, isällä oli narsistinen persoonallisuushäiriö-diagnoosi), ja nyt mun äiti joutuu pidemmäksi aikaa sairaalaan, ei mitään helppoja leikkauksia tiedossa. Diagnoosina mulla on mm. paniikkihäiriö ja syvä masennus, vähän harhojakin aina välillä. Skitsofrenia diagnisoitaisiin, mutten uskalla kertoa harhoista kenellekkään, koska sitten ne vievät minut pois. Sairauslomalla olen ollut viimeksi vuonna 2012, sen jälkeen en päivääkään poissa, vaikka joka ikinen päivä mietin eropapereiden hakemista. En jaksa.

t. teini

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 23:04"]

Olen kait "laiska vellihousu", koska mut on raiskattu kolmesti, käytetty vuosia seksuaalisesti hyväksi (sukulainen, lapsuudessa), mun paras ja ainoa kaveri on kuollut tapaturmaisesti, isä kuollut (hakkas äitiä 10v ennenku äiti sai tarpeeks voimia lopettaa koko suhteen, isällä oli narsistinen persoonallisuushäiriö-diagnoosi), ja nyt mun äiti joutuu pidemmäksi aikaa sairaalaan, ei mitään helppoja leikkauksia tiedossa. Diagnoosina mulla on mm. paniikkihäiriö ja syvä masennus, vähän harhojakin aina välillä. Skitsofrenia diagnisoitaisiin, mutten uskalla kertoa harhoista kenellekkään, koska sitten ne vievät minut pois. Sairauslomalla olen ollut viimeksi vuonna 2012, sen jälkeen en päivääkään poissa, vaikka joka ikinen päivä mietin eropapereiden hakemista. En jaksa. t. teini

[/quote]

Ehkäpä tämä tarina saisi aikuiset vähintään miettimään mitä suustaan päästelevät.

Ikinä en oo ollut masentunut, toki alakuloinen mutta se ei kestä kauaa.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 23:07"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 23:04"]

Olen kait "laiska vellihousu", koska mut on raiskattu kolmesti, käytetty vuosia seksuaalisesti hyväksi (sukulainen, lapsuudessa), mun paras ja ainoa kaveri on kuollut tapaturmaisesti, isä kuollut (hakkas äitiä 10v ennenku äiti sai tarpeeks voimia lopettaa koko suhteen, isällä oli narsistinen persoonallisuushäiriö-diagnoosi), ja nyt mun äiti joutuu pidemmäksi aikaa sairaalaan, ei mitään helppoja leikkauksia tiedossa. Diagnoosina mulla on mm. paniikkihäiriö ja syvä masennus, vähän harhojakin aina välillä. Skitsofrenia diagnisoitaisiin, mutten uskalla kertoa harhoista kenellekkään, koska sitten ne vievät minut pois. Sairauslomalla olen ollut viimeksi vuonna 2012, sen jälkeen en päivääkään poissa, vaikka joka ikinen päivä mietin eropapereiden hakemista. En jaksa. t. teini

[/quote]

Ehkäpä tämä tarina saisi aikuiset vähintään miettimään mitä suustaan päästelevät.

[/quote]

Moni näistä "lusmuista" on ihan akateemisia naisia. En tiedä miten tilanne paranisi.

U

Ei vakavaa depressiota ole aina niin helppo hoitaa. Omalla kohdallani on tehty lukuisia lääkekokeiluja, keskusteluapua olen saanut nyt 2 vuotta, olen ollut osastohoidossa ja sähköshokitkin on testattu. Liikunta tai muu mieluisa tekeminen loppuu siinä vaiheessa, kun vointi menee ajoittain liian huonoksi. Pyrin kyllä sitten jatkamaan siitä mihin jäin... Liiallista alkoholinkäyttöä en harrasta. Masennus elää omaa elämäänsä lähinnä vuodenaikojen mukaan, talvet ovat vaikeita. 

Kunhan jaksan, yritän hakeutua tuettuun psykoterapiaan. Se on ehkä viimeinen oljenkorteni. Sairaana terapeutin ja Kelan tuen hakeminen vain tuntuu isolta ponnistukselta. Pelkään, ettei kukaan halua ryhtyä terapeutikseni ja pelkään, ettei Kela halua tukea terapiaani. Tiedän, että pelkoni estävät minua toimimasta järkevästi. En vain jaksa tehdä oman hyvinvointini ja tulevaisuuteni suhteen mitään sellaista, joka vaatisi pidempiaikaisia ponnisteluja. Elämä on tempoilua senhetkisten olotilojen selättämiseksi.

Terveen ihmisen on vaikea ymmärtää masentuneen mielen logiikkaa. En minä itsekään sitä ymmärrä, kun olen parempivointinen. Ihminen halvaantuu sisältä ja käpertyy paikoilleen. Positiivisia tunteita ja tuntemuksia on todella harvoin. Mieli vastustaa kaikkea tekemistä eikä mikään toimi enää automaattitoiminnolla. Esimerkiksi kävelessä joutuu patistelemaan itseään jokaisen askeleen kohdalla. On sillä hetkellä helpompi olla tekemättä mitään kuin taistella jatkuvasti. Tekemättömyys kroonistuttaa masennuksen ja olosuhteita, jotka ylläpitävät masennusta. Ihmiset menettävät ehkä työnsä, parisuhteensa, ystävänsä. Paranemisesta ei tunnu olevan mitään hyötyä, jos ei ole työtä tai opiskelupaikkaa mihin palata, ihmisiä, jotka tekevät elämästä merkityksellisen, tai jotakin unelmaa, jota tavoitella.  

En ymmärrä, miksi kukaan valitsisi vapaaehtoisesti tämän puolinaisen elämän, jota elän. Vaikka saankin rahaa ilmaiseksi, kärsin päivittäin tunteesta, että olen olen vain loinen. Kaipaan sitä aikaa, kun tein työtä ja sain palkkaa. Minut irtisanottiin, kun sairastuin vakavammin. Monet haaveet, omalla kohdalla esimerkiksi tutkijan työ ja lasten hankinta ovat kai mahdottomia. Voisin tehdä myös muita töitä, jos vain kelpaisin jonnekin työpaikkaan. Olen vain menettänyt yhteiskuntakelpoisuteeni siinä suhteessa. Olen elossa, mutta en kykene elämään. En jaksa haaveilla tai suunnitella tulevaisuutta. Elämääni säätelee n. puolivuosittain tehtävä kuntoutustuen hakurumba. Jatkuva epävarmuus toimeentulosta vaikeuttaa paranemista entisestään.

Olen miettinyt, miksi juuri minusta tuli tällainen luuseri, olivathan lähtökohtani ihan kohtalaiset elää normaalia elämää. Olin ahkera opiskelija ja töitäkin olen tehnyt. En vain oikein muista aikaa, jolloin en olisi oirehtinut psyykkisesti. Ainakin koko aikuisiän olen kärsinyt toistuvasti masennuksista ja itsemurha-ajatuksista. Kieltäydyin kyllä viimeiseen asti sairauslomista, koska kotona makaaminen olis mielestäni väärin, mutta sitten tuli se piste, jolloin sorruin enkä sieltä enää ole noussut. 

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 22:45"]

Nuori is the new muori.

[/quote]

Monta tuntia meni että tajusin :D Tää oli hyvä :D

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 23:59"]

"Naurettavaa porukkaa. On aivan oikeus ja kohtuus että nää saamattomat ihmiset velloo siinä omassa "pahassa olossaan" eivätkä sossurahojen kanssa tule koskaan saavuttamaan samaa onnellisuutta ja elintasoa kuin ihmiset, joilla on selkärankaa. Oikeasti sairaat toki eri asia."

Mulla on aina ollut hyvä elintaso. En ole sossulta ottanut rahaa. Minulle raha, materia, esineet, matkat, merkkilaukut ym. eivät merkitse onnellisuutta. En ikinä esimerkiksi lottoa, en tulisi onnelliseksi rahasta. Minulle lottovoitto olisi jos voisin elää normaalia elämää. Jos voisin vaikkapa nauttia kynttilänvalosta. Tai kirjasta. Tai elokuvasta. Mutta ei, mistään tällasesta en voi nauttia, minulla on koko ajan niin hirveä olo. Ihmettelen ihmisiä jotka haaveilevat lottovoitosta. Eivätkö he ymmärrä mitä heillä jo on? Esimerkiksi he ovat saaneet viettää joulu- uusivuosi- loppiaisjuhlapyhät viettäen normaalia elämää. 

Minulla on materialistisesti asiat aika hyvin, minulla ei ole kuolemansairautta, minulla on ruokaa ja katto pään päällä. Minustakin sairauteni on naurettava, eihän minulla oikeasti ole mitään vikana. Mutta annapa minulle, noin kyvykäs kun tunnut olevan,  nappi jota painamalla saa tämän hirveän olon ja ahdistuksen ja pelot pois, niin että pystyisin taas hengittämään ja nukkumaan.

Joku suositteli myös liikuntaa paranemiseen. Ihan totta, liikunta on ainoa tehokas lääke minulle. Siksi harrastankin sitä 1-4 tuntia päivässä. Liikunnan ajaksi saa pahan olon yleensä pois. Ei kuitenkaan aina. Liikunta myös uuvuttaa jo valmiiksi uupunutta kehoa, en pysty liikkumaan niin paljon kuin haluan. Liikun, makaan, liikun, makaan, liikun, itken jne.

p.s. masentunutta ja heikoilla olevaa on helppo kiusata ja lytätä itsetuntoa, sen voi tästäkin keskustelusta huomata. Oletko kiusaaja kenties ollut kiusaaja jo lapsena, aiheuttaen näin toisille masennusta mikä sitten aiheuttaa näitä eläkkeellejäämisiä? Ja kehtaa vielä kehuskella selkärangalla...

[/quote]

Teoriani nykyajan "hyväosaisten" käsittämättömästä pahoinvoinnista

Koulutus kunnossa, kaunis koti, ihana liitto ja ehkä lapsetkin. On terveyttä, on omaisuutta ja kaikki puitteet kunnossa. Mutta sisältä voi pahoin. Masennusta, ahdistusta ja lääkkeitä.

Miten tämä on mahdollista? Mikä on vastaus tähän mysteeriin? Minäpä kerron.

Ihmisillä on liian huono itsetuntemus, itsetunto ja arvot ovat kuralla. Tämä on erinomainen esimerkki että henkisen kehityksen laiminlyönti aiheuttaa pahoinvointia. Vietät päivät lukien sisustuslehtiä- ja blogeja, haaveillen ostoksista ja matkoista. Siihen lisäksi pitäisi hoitaa talous, työt ja harrastukset.

Mutta missä välissä oikeasti ehdit istua alas itsesi kanssa ja tutustua itseesi? Milloin olet viimeksi todella tehnyt niin? Päivän täyttyessä ulkokultaisella hötöllä aikaa ei jää olennaiseen, eli henkiseen hyvinvointiin. Arjen luksuskin on nykyään vain show offia. Kera (design)teekuposen kanssa vietetty hetki on päivitettävä someen. Keskitytään siihen miltä asiat näyttävät ulospäin ennemmin kuin miltä ne tuntuvat itsestä. Jatkuvasti on pidettävä brändiä ja kulisseja yllä. Selfie kerran päivässä viestii tyytymättömyydestä itseen sek sairaalloisesta ulkonäkökeskeisyydestä.

Pinnallisuus tuhoaa meidät. Kumppani valitaan pituuden ja ulkonäön perusteella. Suhde heitetään romukoppaan heti kun tulee vähän haasteita. Pitäisi olla aito ratkaistakseen vaikeat tilanteet ja sehän ei käy. Asunnosta keskitytään tekemään hyvän näköinen, ei hyvän tuntuinen. Lapset puetaan luotolla ostettuihin merkkivaatteisiin. Elämän tavoite on saada se näyttämään paremmalta kuin muiden.

(Joskus esimerkiksi asketismi, syvällisyys, rahattomuus ja itsensä uhraaminen voi toimia egon jatkeena, eli tämä pätee kaikkiin piireihin, ei pelkästään valtavirtaan)

Onnen avaimet:

- Ole aito

Älä esitä mitään. Uskalla sanoa suoraselkäisesti mielipiteesi, myös ne hyvät. Älä pelaa ihmissuhde- tai valtapelejä. Älä päde.

- Tutustu itseesi

Todella. Opi tuntemaan mistä tunteesi tulevat, mihin mielipiteesi nojaavat. Tutustu itseesi nöyrästi ja ymmärrä epätäydellisyytesi ja ota ne kasvuhaasteena, ei epäonnistumisena.

- Hyväksy itsesi

Vain hyväksymällä itsesi voi olla onnellinen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla. Seksikkyys, koulutus, elämäntyyli tai raha eivät ole paremmuuden mittareita. Kukaan ei ole parempi toistaan. Etsi oma juttusi ja tee sitä. Tekemällä sitä mitä todella rakastat ei tunnu huonommalta verrattuna muihin.

- Älä valita, tee.

Jos jokin asia on huonosti, hyväksy se tai korjaa se. Älä valita.

Kliseet pitävät usein paikkansa. Vitsi on siinä että niiden tuominen käytäntöön on erittäin vaikeaa ja työlästä.

http://www.vauva.fi/keskustelu/4362092/ketju/teoriani_nykyajan_hyvaosaisten_kasittamattomasta_pahoinvoinnista

En tiedä mitä oikein tarkoitatte sillä että pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja parantua. Itsellä on pakko-oireinen häiriö eikä se todellakaan ole omasta tahdosta kiinni. Tulee todella voimakas yllyke tehdä rituaaleja ja jos ei tee, ahdistus kasvaa niin voimaakkaaksi että kotona ei enää pysty olemaa vaan on pakko lähteö psyk päivystykseen. Kaupassa käynti vaikeaa, todella vaikeaa päästä edes ovesta ulos. Päivät koostuvat pesemisestä ja tarkistamisesta. Vaihtaisin tämän koska vaan oireettomaan tilan ja siihen että SAISIN käydä töissä ja opiskella. Mutta pakko-oireisilla on muutoksia aivoissa ja tarvittaisiin pitkä terapia jotta niistä pääsisi eroon. Minulla ei ole varaa terapiaan. Kela on tukenut terapiaani kolme vuotta, eikä kela tuo tuon enempää ja itse en pysty maksamaan.