Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Teen tekstinkäsittelyä etätyönä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipailtiin sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivälle sopivia töitä. Olen introvertti, joka kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta (kiitos koulukiusaamisen). Teen töitä hallinnossa pienessä tiimissä alalla, joka todella kiinnostaa minua. Tärkeimpänä tekijänä on nimenomaan ollut kiinnostava ala, jolloin motivaatio vähentää ahdistustani. Tarvittaessa vedän työroolin päälle, se auttaa selviämään vaikeammista tilanteista. Työpaikalla on yleensä myös suulaampia ihmisiä, jolloin en joudu huomion keskipisteeseen. Etätyöt ovat kuin toteutunut unelma, josta en aiemmin osannut edes uneksia.
Ei siihen auta loppujen lopuksi oikein muu kuin itsensä altistaminen tilanteille. Tukena toki mielellään lääkkeet/terapia. Ja niitä toistoja tarvitaan monesti ihan jumalaton määrä. Ap:lla hyvä alku kun olit esiintynyt jne., mutta ei mikään ihme jos ei vielä noilla helpottunut, ts. uutta putkeen vaan. Aika monesti taustalla taitaa olla se, että lapsena tai nuorena alkoi jännittää tilanteita tai jostain muusta syystä sosiaalisten tilanteiden harjoittelu jäi vähäiseksi, jolloin kokemusta ei kertynyt ja tilanteista kasvaa mielessä yhä suurempi mörkö, etenkin, kun väistämättä vertaa omaa uskallusta/kyvykkyyttä muihin samanikäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei siihen auta loppujen lopuksi oikein muu kuin itsensä altistaminen tilanteille. Tukena toki mielellään lääkkeet/terapia. Ja niitä toistoja tarvitaan monesti ihan jumalaton määrä. Ap:lla hyvä alku kun olit esiintynyt jne., mutta ei mikään ihme jos ei vielä noilla helpottunut, ts. uutta putkeen vaan. Aika monesti taustalla taitaa olla se, että lapsena tai nuorena alkoi jännittää tilanteita tai jostain muusta syystä sosiaalisten tilanteiden harjoittelu jäi vähäiseksi, jolloin kokemusta ei kertynyt ja tilanteista kasvaa mielessä yhä suurempi mörkö, etenkin, kun väistämättä vertaa omaa uskallusta/kyvykkyyttä muihin samanikäisiin.
Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi voi, kaikista ei vaan tule mitään. Se on mahdottomuus.
Vierailija kirjoitti:
No voi voi, kaikista ei vaan tule mitään. Se on mahdottomuus.
Kyllä, olet oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No voi voi, kaikista ei vaan tule mitään. Se on mahdottomuus.
Kyllä. Kenelläkään ei ole mitään oikeutta siihen, että hänen pitäisi saada elää hyvä elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, ei todellakaan ole mikään kummajainen jos jännittää sosiaalisia tilanteita. Sehän on lähes kansantauti johtuen osaksi suomalaisesta kulttuurista. Esimerkiksi tämä supisuomalainen kahvittelutapa. Istutaan ahtaan pöydän ääreen ja eteen isketään tuoppi tulikuumaa kahvia tai teetä. Jännittäjän painajainen..
Mutta kyllä asian kanssa pärjää ja itse olen ongelman paljolti selättänyt. Olen pärjännyt työelämässä itseasiassa huippuhyvin. Teen työtä jossa ollaan lähes koko ajan vuorovaikutuksessa. Joudun (saan) puhua ryhmille ja välillä aika suurillekin. En olisi uskonut että se lopulta menee näin hienosti. Okei, olen kyllä jo päälle 50v eli toistoja on ollut. Paljon.
Tärkeintä on että ymmärtää sen että
1. Asiaan ei ole ns patenttiratkaisua
Ei ole olemassa pilleriä, terapiaa, hypnoosia tms joka muuttaa ihmisen taika-iskusta halutunlaiseksi. Olet syntynyt tai kasvanut jännittäjäksi. Hyväksy se.
2. Sinun on hyväksyttävä itsesi
Olet jännittäjä ja se on ihan okei. Oikeasti! Jännittäminen on osa sinua eikä missään nimessä paha asia. Jos joku ei sinua hyväksy siksi että ohimollasi on hikikarpalo tai kädet tärisevät niin se on hänen ongelmansa. Älä haaskaa aikaasi sellaisista ihmisistä murehtimiseen. Anna jännittämisen näkyä, älä pinnistele sen peittämiseksi, voit jopa sanoa että kylläpä jännittää tai jopa että katsokaa kuinka mä taas tätä jännitän. Myönnän että se on h*lvetin hankalaa, kirjaimellisesti vuori kiivettäväksi mutta toimii. Kun olet vuorelle kiivennyt huomaat että oireet ovat hiipuneet tai jopa kadonneet ja pystytkin keskittymään itse asiaan oli sitten kyseessä työ tai vain jutustelu. Muista että kun jännität niin yleisö kokee että pidät asiaa ja yleisöä(!) tärkeänä joka on tietysti hyvä asia. Ja jos yleisö on kivikasvona he yleensä koettavat vain pelata mukana koska samaistuvat ja koettavat helpottaa oloasi olemalla virnuilematta. Olen muuten joskus jopa teeskennellyt pientä jännittämistä koska se ihan oikeasti saa kuuntelijan tuntemaan itsensä tärkeämmäksi.
3. Go with the punches, tomorrow is another day
Mahtava aforismi Jerry McQuiresta ja niin totta. Älä siis jätä menemättä jännittämisen vuoksi. Altista itseäsi, anna hien valua ja käsien täristä niin että lähdet lentoon. Ja kas, siihen ei kuole. Seuraava päivä varmasti koittaa ja kivat asiat ja ystävät ja perhe on tallessa. Ja sitten teet sen uudelleen ja uudelleen.. Omille lapsille usein asiasta puhunut ja sanonut että vaikka sitä esitelmää pitäessä menis kakka housuun niin elämä jatkuu etkä päädy iltauutisiin
Lienee selvää että asia on sydäntäni lähellä:-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko harkinnut maksettua seuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tätä pitää koko ajan nostella? Nostaako ap tätä vai joku muu, ja miksi? Eikö vastauksia ole tullut jo riittävästi. Tee kuten haluat, ap.
"Seuraava päivä varmasti koittaa ja kivat asiat ja ystävät ja perhe on tallessa. Ja sitten teet sen uudelleen ja uudelleen.. Omille lapsille usein asiasta puhunut ja sanonut että vaikka sitä esitelmää pitäessä menis kakka housuun niin elämä jatkuu etkä päädy iltauutisiin."
Mä en kyllä ihan oikeasti suosittele tekemään toistoja asioista, jotka tuntuvat jatkuvasti pahalta. Jos joka päivä keho on stressitilassa, niin siitä seuraa pidemmän päälle helposti pitkäaikaisia terveyongelmia. Been there, done that. Ennemmin kuin mukautumaan toisten tuhoaviin vaatimuksiin, suosittelen etsimään jotain soveltuvaa omaa polkua.
Muista ap, että jokaisella on OIKEUS jännittää.
Jokaisella on oikeus jännittää. Tämä on ehkä se, mitä olisin joskus jonkun toivonut sanovan minulle. Sen sijasta olen kuullut paljon myös tahtomattani neuvoja siitä, miten pitäisi sitä, tätä ja tota, että saataisiin minut muuttumaan. Kysymättä edes minulta, haluanko muuttua. Me emme ole Amerikassa ja vaikka olisimmekin, jokaisella on oikeus olla jännittäjä ja epäsupliikki.
Vierailija kirjoitti:
AP, ei todellakaan ole mikään kummajainen jos jännittää sosiaalisia tilanteita. Sehän on lähes kansantauti johtuen osaksi suomalaisesta kulttuurista. Esimerkiksi tämä supisuomalainen kahvittelutapa. Istutaan ahtaan pöydän ääreen ja eteen isketään tuoppi tulikuumaa kahvia tai teetä. Jännittäjän painajainen..
Mutta kyllä asian kanssa pärjää ja itse olen ongelman paljolti selättänyt. Olen pärjännyt työelämässä itseasiassa huippuhyvin. Teen työtä jossa ollaan lähes koko ajan vuorovaikutuksessa. Joudun (saan) puhua ryhmille ja välillä aika suurillekin. En olisi uskonut että se lopulta menee näin hienosti. Okei, olen kyllä jo päälle 50v eli toistoja on ollut. Paljon.
Tärkeintä on että ymmärtää sen että
1. Asiaan ei ole ns patenttiratkaisua
Ei ole olemassa pilleriä, terapiaa, hypnoosia tms joka muuttaa ihmisen taika-iskusta halutunlaiseksi. Olet syntynyt tai kasvanut jännittäjäksi. Hyväksy se.2. Sinun on hyväksyttävä itsesi
Olet jännittäjä ja se on ihan okei. Oikeasti! Jännittäminen on osa sinua eikä missään nimessä paha asia. Jos joku ei sinua hyväksy siksi että ohimollasi on hikikarpalo tai kädet tärisevät niin se on hänen ongelmansa. Älä haaskaa aikaasi sellaisista ihmisistä murehtimiseen. Anna jännittämisen näkyä, älä pinnistele sen peittämiseksi, voit jopa sanoa että kylläpä jännittää tai jopa että katsokaa kuinka mä taas tätä jännitän. Myönnän että se on h*lvetin hankalaa, kirjaimellisesti vuori kiivettäväksi mutta toimii. Kun olet vuorelle kiivennyt huomaat että oireet ovat hiipuneet tai jopa kadonneet ja pystytkin keskittymään itse asiaan oli sitten kyseessä työ tai vain jutustelu. Muista että kun jännität niin yleisö kokee että pidät asiaa ja yleisöä(!) tärkeänä joka on tietysti hyvä asia. Ja jos yleisö on kivikasvona he yleensä koettavat vain pelata mukana koska samaistuvat ja koettavat helpottaa oloasi olemalla virnuilematta. Olen muuten joskus jopa teeskennellyt pientä jännittämistä koska se ihan oikeasti saa kuuntelijan tuntemaan itsensä tärkeämmäksi.3. Go with the punches, tomorrow is another day
Mahtava aforismi Jerry McQuiresta ja niin totta. Älä siis jätä menemättä jännittämisen vuoksi. Altista itseäsi, anna hien valua ja käsien täristä niin että lähdet lentoon. Ja kas, siihen ei kuole. Seuraava päivä varmasti koittaa ja kivat asiat ja ystävät ja perhe on tallessa. Ja sitten teet sen uudelleen ja uudelleen.. Omille lapsille usein asiasta puhunut ja sanonut että vaikka sitä esitelmää pitäessä menis kakka housuun niin elämä jatkuu etkä päädy iltauutisiinLienee selvää että asia on sydäntäni lähellä:-)
Mites toisen osapuolen vastatunteet? Onko se ihan ok että kuulija/keskustelukumppani joutuu muokkaamaan omia tunteitaan jotta jännittäjä saa jatkaa jännittämistään? En nyt minäkään vaadi patenttiratkaisua, kunhan pohdin.
En ihan osta ajatusta että jokainen jännittäjä/ahdistuja kuvittelisi kuolevansa. He ehkä miettivät, voiko esim. työyhteisö luottaa heihin koska heistä välittää tietyissä tilanteissa se, etteivät he hallitse tunteitaan. Entä jos menee vaikka työharjoittelussa pisteitä ja harjoittelupaikka ei halua esim. juuri tämän takia henkilöä töihin koska eivät luota häneen? Entä jos ei saa mahdollisuuksia joita toiset saavat? Ei saa kehittyä muissa tilanteissa, koska tilaisuuksia ei tule?
Ajatteke pelkäämiäsi ihmisiä munasillaan tai pimppisillään naurettavassa tilanteissa. Se auttaa.
Musta on mielenkiintoista, että sellaisissa paikoissa, joissa oleilen tai käyn vakituisesti (esim. koti, työ, koulu, harrastukset), mulla kehittyy lähes aina tiettyjä henkilöitä kohtaan suuri ahdistus. Se on kuin joku sellainen tyhjiö, joka vaan odottaa täyttymistään, jos vaikka aloitan käymään jossain uudessa paikassa, missä on aina sama porukka. Joissain tilanteissa, kuten työpakoilla, on usein kyse ollut jonkinlaisesta ihastuksesta. Ihastun jollain tasolla johonkin tyyppiin ja sitten mulla kehittyy kamala ahdistus tätä henkilöä kohtaan ja pasmat menee ihan sekaisin sen lähellä. Pelkästään siis jonkun yhden ihmisen läsnäolo samassa rakennuksessa ja mahdollisuus törmätä häneen, heittää sellaisen ahdistuksen hunnun koko työpäivään. Toisaalta tietyt ihmiset esim. harrastuksessa aiheuttaa mulle myös tällaista valtavaa ihan älytöntä ahdistusta, vaikka en ole heihin ihastunut. En tunne heitä, mutta päällisin puolin vaikuttavat ihan kivoilta ihmisiltä. En ymmärrä, miksi juuri he ovat valikoituneet ahdistukseni kohteeksi, koska on siellä muitakin ihan päällisin puolin mukavan oloisia ihmisiä. Joka tapauksessa se "kivuus" onkin sinänsä ongelmallista, että jos joku vaikuttaa mulkulta, en välttämättä ala pelätä tätä ihmistä, mutta ne jotka vaikuttaa kivoilta tai joihin ihastun, niin niitä kohtaan mulla kehittyy ahdistus. Ois kiva kuulla, onko muillakin näin.
Mitkä lääkkeet tehoaa?