Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja työelämä
Onko täällä työelämässä olevia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä? Kiinnostaisi kuulla, mitä päädyitte tekemään työksenne ja miten pärjäätte.
Olen itse vähän päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija. Mitään mielenterveyspuolen diagnooseja ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta melkoisen voimakas ahdistus sosiaalisista tilanteista on ollut läsnä niin pitkään kuin muistan. En osaa toimia tilanteissa luonnollisesti, vaan olen pyrkinyt opettelemaan reaktioita ja vuorovaikutusta kopioimalla muita. Aina en tietenkään löydä "arkistoista" sopivaa repliikkiä ja varsinkin entuudestaan tuntemattomissa tilanteissa saatan antaa itsestäni varsin erikoisen vaikutelman. Olo on ollut aina varsin ulkopuolinen, kavereitakaan ei ollut ennen teini-ikää. Seurustelut ym. vastaavat kuviot on luonnollisesti jääneet kokonaan väliin. Autismin kirjon piirteitäkin löytynee enemmän tai vähemmän, mikä ei ainakaan helpota asiaa.
Toistaiseksi olen sinnitellyt elämässä minimoimalla/kiertämällä liian ahdistavat tilanteet. Ihmisiin on todella vaikea ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja tämä osaltaan on aiheuttanut sen, että kovinkaan syvällisiä ihmissuhteita ei pääse syntymään. Lisäksi alani on sellainen, että opinnot on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteellisen pian tämä kaikki kostautuu ja on kohdattava realiteetit. Olen ollut töissä, mutta ensinnäkin yöunet alkoivat kärsiä ahdistuksen vuoksi kuukausia ennen aloitusta. Aloitus oli yhtä panikointia enkä kyennyt rentoutumaan lainkaan työpäivän jälkeen. Yritin sinnitellä ja uskoa, että ahdistus helpottaa, kun pääsen vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan en nukkunut öisin käytännössä enää ollenkaan. Lopulta paniikki lähestyvästä palaverista oli viimeinen niitti ja jouduin lopettamaan (ei helppoa sekään, siis auktoriteettiasemassa olevaan yhteydessä oleminen).
Olisin oikein tyytyväinen, jos löytäisin edes jonkin työn, jota pää kestäisi. Tiimityöskentely ja vastuun ottaminen tuntuu olevan myrkkyä, joten korkeakoulutusta vaativat työt pitänee unohtaa. Palkkaustakaan en pidä kovin olennaisena tekijänä, sillä näillä ongelmilla varustettuna esim. parisuhteeseen päätymisen ja perheen perustamisen todennäköisyys lienee lottovoiton luokkaa. Olen pohtinut johonkin yksinkertaiseen suorittavan tason työhön hakeutumista, mutta työnantajat saattaisivat karsastaa korkeakoulutusta. Lisäksi olen ehkä kirjaviisas, mutta monesta käytännön asiasta aivan pihalla ja motorisesti kömpelö. Tilanne tuntuu kohtalaisen toivottomalta, sillä omatunto ei missään nimessä sallisi "yhteiskunnan elättinä" olemista. Lisäksi olen ollut viime kesät ilman töitä, ja jo parissa kuukaudessa selkeän päivärytmin puute pahensi ahdistusta sekä toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Voin vain kuvitella, mitä pidempi kotona makaaminen aiheuttaisi.
Kommentit (1100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus kuuluu elämään...
Tämä oli hyvin tiivistetty.
Jep. Varsinkin nykynuoret on ihan oikeasti tottuneet liian hyvälle, vaikka tätä "boomerpuheeksi" moititaankin.
Onhan niitä sos. tilanteiden pelosta ja ahdistuneisuushäiriöistä kärsiviä boomereitakin. Moni ei ole kehdannut hakea ammattiapua, vaan lääkitsee oloaan esimerkiksi alkoholilla. Onko se sitten parempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus kuuluu elämään...
Tämä oli hyvin tiivistetty.
Jep. Varsinkin nykynuoret on ihan oikeasti tottuneet liian hyvälle, vaikka tätä "boomerpuheeksi" moititaankin.
Onhan niitä sos. tilanteiden pelosta ja ahdistuneisuushäiriöistä kärsiviä boomereitakin. Moni ei ole kehdannut hakea ammattiapua, vaan lääkitsee oloaan esimerkiksi alkoholilla. Onko se sitten parempi?
On, jos sen avulla kykenee olemaan työssäkäyvä, täysivaltainen yhteiskunnan jäsen.
Suomalaiset on usein ujoja, hiljaisia, arkoja, introvertteja ja sisäänpäin kääntyneitä.
Suomen koululaitos ei opeta esiintymistä.
Usassa sen sijaan pidetään koko ajan esitelmiä, siten lapsi oppii esiintymään yleisölle. Se ujokin.
Tämä malli tulisi ottaa heti käyttöön suomessa.
Nykymalli ei toimi, eikä inkluusio...
Vierailija kirjoitti:
Turisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina tämä Z-sukupolvi on valittamassa jos koko ajan ei ole kivaa ja joutuu joskus tekemään ikäviäkin asioita
Nyt puhuu taas joku kenen ei pitäisi puhua aiheesta yhtään mitään. Noh, menköön sananvapautena, mutta oli kyllä harvinaisen idiootti kommentti. Sosiaalinen ahdistus on aika kokonaisvaltainen asia, eikä mikään pieni "ikävä asia" mitä joskus pitää tehdä vaikkei olekaan kivaa.
Jep. Itse esim. saatan menettää tajuntani, jos joutuisin esiintymään. Onneksi ei yliopiston jälkeen tällaista "pakkoa" ole tullut vastaan.
Tuon estoisuuden takia jo lapsi tulisi opettaa esiintymään, ja siis iässä 5...9 v jo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina tämä Z-sukupolvi on valittamassa jos koko ajan ei ole kivaa ja joutuu joskus tekemään ikäviäkin asioita
Nyt puhuu taas joku kenen ei pitäisi puhua aiheesta yhtään mitään. Noh, menköön sananvapautena, mutta oli kyllä harvinaisen idiootti kommentti. Sosiaalinen ahdistus on aika kokonaisvaltainen asia, eikä mikään pieni "ikävä asia" mitä joskus pitää tehdä vaikkei olekaan kivaa.
Jep. Itse esim. saatan menettää tajuntani, jos joutuisin esiintymään. Onneksi ei yliopiston jälkeen tällaista "pakkoa" ole tullut vastaan.
Tuon estoisuuden takia jo lapsi tulisi opettaa esiintymään, ja siis iässä 5...9 v jo!
Juuri näin! Näin ongelmat ei kasaannj.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet jo pudonnut normaalista elämänrytmistä. Normaalisti tuonikäisellä on jo ainakin pari vuotta työkokemusta ja vähintäänkin seurustelukokemusta jos tällä hetkellä sinkku. Vaikea on enään ponnistaa, kun kontrasti muihin verrattuna kasvaa jatkuvasti. Siksi olisikin tärkeätä toimia NYT.
Mikä on normaali elämänrytmi?
Ootko ajatellu muuttamista Ruotsiin? Tarvittais maahanmuuttoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taiteilija veturi 6 kirjoitti:
Ootko ajatellu muuttamista Ruotsiin? Tarvittais maahanmuuttoa.
Sepäs oli asiallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet jo pudonnut normaalista elämänrytmistä. Normaalisti tuonikäisellä on jo ainakin pari vuotta työkokemusta ja vähintäänkin seurustelukokemusta jos tällä hetkellä sinkku. Vaikea on enään ponnistaa, kun kontrasti muihin verrattuna kasvaa jatkuvasti. Siksi olisikin tärkeätä toimia NYT.
Mikä on normaali elämänrytmi?
No siinähän se juuri kuvailtiin. Onko lukemisen vai ymmärtämisen ongelmaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus kuuluu elämään...
Tämä oli hyvin tiivistetty.
Jep. Varsinkin nykynuoret on ihan oikeasti tottuneet liian hyvälle, vaikka tätä "boomerpuheeksi" moititaankin.
Onhan niitä sos. tilanteiden pelosta ja ahdistuneisuushäiriöistä kärsiviä boomereitakin. Moni ei ole kehdannut hakea ammattiapua, vaan lääkitsee oloaan esimerkiksi alkoholilla. Onko se sitten parempi?
On, jos sen avulla kykenee olemaan työssäkäyvä, täysivaltainen yhteiskunnan jäsen.
Entäs ne päihteistä aiheutuvat terveysongelmat, joiden hoito maksetaan julkisista varoista? Puhumattakaan läheisille, esim. mahdollisille lapsille aiheutuvasta haitasta.
Taiteilija veturi 6 kirjoitti:
Ootko ajatellu muuttamista Ruotsiin? Tarvittais maahanmuuttoa.
No nyt! Tää oli hyvä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsiviä? Ai että joku sitten nauttisi siitä?
Vierailija kirjoitti:
Uskoon tuleminen voisi auttaa.
En ymmärrä alanuolia. Ihan tottahan se on että tuo _voisi_ auttaa, ei siinä luvattu sen auttavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jäänyt useammalle välivuodelle, koska ajatus opintojen jatkamisesta tuntuu ahdistavalta. En usko olevani tarpeeksi älykäs tai pystyväni toimimaan rauhallisesti vuorovaikutusta vaativissa tehtävissä.
Elämä jäänyt paussille, enkä tiedä miten sen saisi taas käyntiin :( Harkinnut terapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen jäänyt useammalle välivuodelle, koska ajatus opintojen jatkamisesta tuntuu ahdistavalta. En usko olevani tarpeeksi älykäs tai pystyväni toimimaan rauhallisesti vuorovaikutusta vaativissa tehtävissä.
Elämä jäänyt paussille, enkä tiedä miten sen saisi taas käyntiin :( Harkinnut terapiaa.
Oletko työelämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jäänyt useammalle välivuodelle, koska ajatus opintojen jatkamisesta tuntuu ahdistavalta. En usko olevani tarpeeksi älykäs tai pystyväni toimimaan rauhallisesti vuorovaikutusta vaativissa tehtävissä.
Elämä jäänyt paussille, enkä tiedä miten sen saisi taas käyntiin :( Harkinnut terapiaa.
Oletko työelämässä?
En tajunnut laittaa, siivoan iltavuorossa. Saan olla yksin, välillä parin kanssa. Luettuani aloituksen aloin heti kirjoittaa omasta tilanteesta opintojen kanssa..
Tämä oli hyvin tiivistetty.