Mikä on kamalin muisto lapsuudestanne, jonka muistatte vieläkin?

[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 00:12"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 09:00"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:45"] [quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:35"] [quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"] [quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"] 5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!? [/quote] Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään. [/quote] Äläpä valehtele. Ei todellakaan ollut normaalia. Itse olen syntynyt -80 ja koulun jälkeen päivisin olin 3. luokalta saakka yksin ja yksin sain olla yön vasta 16 vuotiaana. Tosin teillä siellä lähiöiden wt-piireissä joissa vanhemmat juoksee baareissa on voinut olla toisin. [/quote]   Huh huh, kuinka kehtaat itseäsi noin ylentää "teillä siellä lähiöiden wt-piireissä"... Ei ole lapsen valinta syntyä perheeseen, jossa vanhemmat ei huolehdi. Minä olen 70-luvulla syntynyt. Äiti rakasti juhlimista enemmän kuin perhe-elämää kanssani. Kyllä minä olen ollut jo ihan liian aikaisin yksin kotona itkuisena.. tai lähtenyt yöllä hakemaan äitiä kotiin baarista. Silloin ei valitettavasti asioihin puututtu yhtä lujasti kuin nykyään. Kyllä väitän että lapsista ei ennen huolehdittu yhtä paljon. Lapset jätettiin herkemmin "heitteille" kun tiedettiin ettei kukaan ulkopuolinen asioihin puutu. [/quote] se että jäit yksin oli väärin ja huonoa vanhemmuutta, EI NORMAALIA. Jos muut aikuiset olisivat tienneet niin olisi välitetty ja otettu yhteyttä viranomaisiin. Sitä tarkoitin tuolla kommentilla ettette te huonoissa oloissa eläneet kuvittele että kohtalonne olisi normaali ja vanhempanne normaaleja. Vanhempanne olivat huonoja vanhempia ja teidän tulisi vieläkin syyllistää heitä siitä. Jos olisi tiedetty niin teitä olisi autettu, ihan totta. [/quote] Höpsistä, usein on varmasti tiedetty, mutta ei ole tiedetty mihin voi ilmoittaa, ja toisaalta ei ole haluttu puuttua naapureiden elämään. Ja sitä on tapahtunut aivan yhtä paljon niissä ns. hyvissä piireissäkin, ja mm. taiteilija ja yliopistopiireissä.

[/quote]

Höpöhöpö. Olen tuo -80 syntynyt ja itsekin tiesin jo silloin lapsenakin että lasten huonosta kohtelusta ilmoitetaan sosiaalitoimen lastensuojeluun joten normaaliälyiset aikuisetkin ovat sen tienneet. Tuttavissamme oli siis lastensuojelutyöntekijä ja näin hänen työnsä minulle selitettiin eli ovat ihan tavallisetkin ihmiset tienneet lastensuojelusta ja tehneet ilmoituksiakin. Olen muuten duunariperheestä kotoisin, mutta tiennyt jo lapsena että lasten kurittaminen, yksin jättäminen tai aikuisten runsas alkoholinkäyttö on väärin ja asiaan puututaan. 

Isäni käytti myös seksuaalisesti hyväkseen. Henkistä väkivaltaa nuoruuteni läpi. Huumeiden käyttöä, alkoholismia, rahat ei riittäneet lapsille ruokiin. Leipäjonosta pilaantunutta leipää. Myöhemmin hemmoteltiin ruoilla ja lihoin sairaalloisen ylipainoiseksi lapseksi. Arvata saa, kuinka paljon siitä kiusattiin. Itsemurhayrityksiä sekä itselläni, että läheisilläni.

En osaa päättää kamalinta muistoa. Terapiassa ties kuinka monetta vuotta. Saanut kuulla paljon ihmisiltä "eihän sinulla ole elämässäsi vaikeaa ollut". Ei kai sitten kaikki näy ulospäin. Hävettää kertoa.

Pahimpia muistoja ovat äidin sekoilut isästä eron jälkeen, siihen liittyy kaikenlaisia pulivevareita meillä pyörimässä ja äiti oli oikea kunnon kylän polkupyörä, jonka kovaäänisiä seksihuutoja saatiin aina kuunnella. Rahattomuus on myös jättänyt ahdistusta, vain pari päivää kuukaudesta oli semmoisia että ruokaa riitti, ikinä ei ollut varaa mihinkään. Turvattomuutta on myös jättänyt äidin tapa laittaa miehet etusijalle, joten nää ihanat "isäpuolet" on haukkuneet ja lytänneet ja potkineet kotoa pois. Mutta meitä lapsia nuo ukot eivät ole koskaan lyöneet mutta äitiä on kyllä mätkitty senkin edestä. Isä on alkoholisti mutta jäänyt aika vieraaksi lopulta, enkä ole enää kumpaankaan vanhempaani yhdeydessä. Kyllä noita asioita kantaa mukanaan aina, mutta toisaalta ne ovat myös opettaneet mitä tehdä eri tavalla omien lapsien kanssa. 

ei kai kirveellä lyöminen ole enää mitään pahoinpitelyä? Eikö kyseessä ole jo joku vakavampi rikosnimike??

Ahdistavin muisto on, kun vanhemmat riitelivät ja sitten äiti alkoi lyödä isää. Isä ei ollenkaan puolustautunut, vaikka oli paljon isokokoisempi ja vahvempi. Oli vain paikoillaan ja itki. Me lapset seisoimme vieressä tuijottamassa ja oli hyvin avuton olo. Minua lyötiin kyllä usein lapsena, ei pahasti mutta sellaisia kasvoihin läimäisyjä. Ne eivät ahdista ollenkaan noin paljon.

Kävelin yläasteella käytävää pitkin välitunnilla poikaryhmän ohi. Yksi pojista juoksi perääni, laittoi kätensä olemattoman rintamukseni kohdalle ja kohotti sen sitten ilmaan huutaen 'ei mitään, ei mitään'. Kaikki pojat alkoivat nauraa.
Tämä on vain yksi monista.

Äidin hysteeriset kohtaukset olivat liikaa.

Esinahan leikkaus.

Isä ja seksuaalinen hyväksikäyttö. En muista kuin hetkiä sieltä ja täältä lapsuudestani. Niitä mitä muistan, en voi jakaa täällä, liian kamalaa ja raakaa. Vuosien terapia vielä jäljellä.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 21:14"]Isä ja seksuaalinen hyväksikäyttö. En muista kuin hetkiä sieltä ja täältä lapsuudestani. Niitä mitä muistan, en voi jakaa täällä, liian kamalaa ja raakaa. Vuosien terapia vielä jäljellä.
[/quote]

:(
Tsemiä!!

Kissani oli rääkätty lähes kuoliaaksi, oli vielä elossa.

Se kun isä sen yhden ja ainoan kerran kävi fyysisesti käsiksi. En anna sitä ikinä anteeksi. Tosin vanhempani osasivat myös muutoin olla ilkeitä. Tämä vain jäi mieleen ja pelkään isääni sen(kin) vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 21:04"]Kävelin yläasteella käytävää pitkin välitunnilla poikaryhmän ohi. Yksi pojista juoksi perääni, laittoi kätensä olemattoman rintamukseni kohdalle ja kohotti sen sitten ilmaan huutaen 'ei mitään, ei mitään'. Kaikki pojat alkoivat nauraa.
Tämä on vain yksi monista.
[/quote]

Ja pojillehan tämä oli harmitonta huvia. Kiusaajat eivät vaan tajua.

Up

Suurimmat ongelmat ja pahimmat muistot ovat äidistäni.Isäni oli psyykkisesti sairas ja sairaalahoidossa koko lapsuuteni. Äiti esimerkiksi jätti minut heitteille ilman ruokaa useasti ja teetti minulla erittäin raskasta työtä koko lapsuuteni ajan, telkesi pakuun yöksi,jätti ilman joululahjoja,varasti tienaamani rahat,usutti sisarukseni hakkaamaan minut toistuvasti. Jos sisarukset hakkaavat niin se ei ole lain mukaan pahoinpitely vaan lasten välistä riitaa joka on "normaalia".Näin äiti välttyi pahoinpitelysyytteiltä. Kerran veljeni veti viiltoja puukolla käteeni. Pakenin metsään ja tulin vasta seuraavana aamuna kotiin kun veli oli mennyt kouluun.

Up

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"]

5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!?

[/quote]

Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään.

[/quote]No ite en kyllä olis jättänyt omaa 5-vuotiasta edes päivällä tunniksi yksin saatika yöksi. Edes silloin 90-luvulla.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:05"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:04"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:59"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 20:59"]

Tuli mieleen kun aloin muistelemaan erästä vanhempaa ketjua, mutta en löytänyt sitä enää.

Itselläni tosiaan luultavasti kamalin kun olin 5-vuotias. Asuimme silloin vuokralla jossain kamalassa narkkilähiössä.

Yhtenä yönä naapuripariskunnan asuntoon tunkeutui mies kirveen kanssa. Muistan vieläkin ihan selvästi miten ikkunalasit helisivät rikki ja ihmiset huusivat jotain "Mene pois täältä! Mene pois täältä!"

Mies pahoinpiteli asukkaat, en ikinä unohda sitä ääntä mikä ihmisestä lähtee kun häntä lyödään kirveellä. :( En muista olinko vielä yksin kotona, mutta olin yksin omassa huoneessani ja puristin tyynyä korvieni eteen itkien etten kuulisi mitään. Aamulla kuulin vain äidin juttelevan toisen naapurin kanssa miten se nainen oli kuollut ja mies oli sairaalassa. Tunkeutuja oli tullut perimään jotain velkoja ja oli huumepäissään tunkeutunut väärään asuntoon.

Muistan vain miettineeni todella kauan sitä, miten se olisi voinut tullakin meille ja hakata meidät sillä kirveellä.

Näen vieläkin ahdistavia painajaisia, vaikka tapahtuneesta on jo parikymmentä vuotta.

[/quote]

Noin tarkkaan kuuluu ja KUKAAN ei tee mitään? Ihan käsittämätöntä välinpitämättömyyttä, soititteko edes poliiseja paikalle?!

[/quote]

Eiköhän JOKU soittanut. Itse olin tosiaan 5-vuotias. En muista olinko kotona yksin, mutta en todellakaan olisi uskaltanut juosta olohuoneeseen soittamaan lankapuhelimella.

[/quote]

Tämän takia meidän muksuilla onkin kännyt.. Osaavat soittaa tarvittaessa apua. Ei kyllä ole mitään syytä miksi 5-vuotias ei osaisi soittaa apua tarvittaessa.
[/quote]

Yo.saivartelija ei taida ymmärtää että kännyköitä ei ollut jokaisella silloin kun me oltiin 5 v.... En voi käsittää kun aikuisilla ei ole ajan- tai historiantajua:-( Ne ovat kuitenkin perustaitoja tässä alati muuttuvassa ja kehittyvässä maailmassa.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:35"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"]

5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!?

[/quote]

Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään.

[/quote]

Äläpä valehtele. Ei todellakaan ollut normaalia. Itse olen syntynyt -80 ja koulun jälkeen päivisin olin 3. luokalta saakka yksin ja yksin sain olla yön vasta 16 vuotiaana. Tosin teillä siellä lähiöiden wt-piireissä joissa vanhemmat juoksee baareissa on voinut olla toisin.

[/quote]

Miksi tätä on alapeukutettu? Olen samaa ikäluokkaa, ja koulun jälkeen oltiin yksin, mutta ei öitä todellakaan. Ei sellaista ilmiötä vaan ollut meidän ihan normaalissa tuttavapiirissä. Vanhemmat eivät ylipäänsä käyneet oikein missään keskenään.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:45"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:35"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"]

5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!?

[/quote]

Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään.

[/quote]

Äläpä valehtele. Ei todellakaan ollut normaalia. Itse olen syntynyt -80 ja koulun jälkeen päivisin olin 3. luokalta saakka yksin ja yksin sain olla yön vasta 16 vuotiaana. Tosin teillä siellä lähiöiden wt-piireissä joissa vanhemmat juoksee baareissa on voinut olla toisin.

[/quote]

Huh huh, kuinka kehtaat itseäsi noin ylentää "teillä siellä lähiöiden wt-piireissä"... Ei ole lapsen valinta syntyä perheeseen, jossa vanhemmat ei huolehdi.

Minä olen 70-luvulla syntynyt. Äiti rakasti juhlimista enemmän kuin perhe-elämää kanssani. Kyllä minä olen ollut jo ihan liian aikaisin yksin kotona itkuisena.. tai lähtenyt yöllä hakemaan äitiä kotiin baarista. Silloin ei valitettavasti asioihin puututtu yhtä lujasti kuin nykyään. Kyllä väitän että lapsista ei ennen huolehdittu yhtä paljon. Lapset jätettiin herkemmin "heitteille" kun tiedettiin ettei kukaan ulkopuolinen asioihin puutu.

[/quote]

Sun äitisi ei ollut normaali. Normaaleissa perheissä ei tuota tapahtunut.