Lue keskustelun säännöt.
Mikä on kamalin muisto lapsuudestanne, jonka muistatte vieläkin?
02.01.2015 |
Tuli mieleen kun aloin muistelemaan erästä vanhempaa ketjua, mutta en löytänyt sitä enää.
Itselläni tosiaan luultavasti kamalin kun olin 5-vuotias. Asuimme silloin vuokralla jossain kamalassa narkkilähiössä.
Yhtenä yönä naapuripariskunnan asuntoon tunkeutui mies kirveen kanssa. Muistan vieläkin ihan selvästi miten ikkunalasit helisivät rikki ja ihmiset huusivat jotain "Mene pois täältä! Mene pois täältä!"
Mies pahoinpiteli asukkaat, en ikinä unohda sitä ääntä mikä ihmisestä lähtee kun häntä lyödään kirveellä. :( En muista olinko vielä yksin kotona, mutta olin yksin omassa huoneessani ja puristin tyynyä korvieni eteen itkien etten kuulisi mitään. Aamulla kuulin vain äidin juttelevan toisen naapurin kanssa miten se nainen oli kuollut ja mies oli sairaalassa. Tunkeutuja oli tullut perimään jotain velkoja ja oli huumepäissään tunkeutunut väärään asuntoon.
Muistan vain miettineeni todella kauan sitä, miten se olisi voinut tullakin meille ja hakata meidät sillä kirveellä.
Näen vieläkin ahdistavia painajaisia, vaikka tapahtuneesta on jo parikymmentä vuotta.
Kommentit (94)
En osaa valita. Se kun heräsin yöllä kun joku räsähti ja kuulin keittiöstä isän todella vihaisen äänen, kun hän huuti äidilleni, että nyt makaat siinä kunnes opit olemaan!
Toinen muisto on se, kun seisoin nurkassa jostain syystä, en uskaltanut mennä vessaan vaikka oli paha olo. Viime tinkaan juoksin enkä ehtinyt, oksensin jonnekkin sinne päin. Isä hakkasi remmillä koska sotkin. Se ei muutoin ole kamala vaan se vääryyden tunne, kun en uskaltanut puolustautua, turhaa se olisi ollutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:05"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:04"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:59"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 20:59"]
Tuli mieleen kun aloin muistelemaan erästä vanhempaa ketjua, mutta en löytänyt sitä enää.
Itselläni tosiaan luultavasti kamalin kun olin 5-vuotias. Asuimme silloin vuokralla jossain kamalassa narkkilähiössä.
Yhtenä yönä naapuripariskunnan asuntoon tunkeutui mies kirveen kanssa. Muistan vieläkin ihan selvästi miten ikkunalasit helisivät rikki ja ihmiset huusivat jotain "Mene pois täältä! Mene pois täältä!"
Mies pahoinpiteli asukkaat, en ikinä unohda sitä ääntä mikä ihmisestä lähtee kun häntä lyödään kirveellä. :( En muista olinko vielä yksin kotona, mutta olin yksin omassa huoneessani ja puristin tyynyä korvieni eteen itkien etten kuulisi mitään. Aamulla kuulin vain äidin juttelevan toisen naapurin kanssa miten se nainen oli kuollut ja mies oli sairaalassa. Tunkeutuja oli tullut perimään jotain velkoja ja oli huumepäissään tunkeutunut väärään asuntoon.
Muistan vain miettineeni todella kauan sitä, miten se olisi voinut tullakin meille ja hakata meidät sillä kirveellä.
Näen vieläkin ahdistavia painajaisia, vaikka tapahtuneesta on jo parikymmentä vuotta.
[/quote]
Noin tarkkaan kuuluu ja KUKAAN ei tee mitään? Ihan käsittämätöntä välinpitämättömyyttä, soititteko edes poliiseja paikalle?!
[/quote]
Eiköhän JOKU soittanut. Itse olin tosiaan 5-vuotias. En muista olinko kotona yksin, mutta en todellakaan olisi uskaltanut juosta olohuoneeseen soittamaan lankapuhelimella.
[/quote]
Tämän takia meidän muksuilla onkin kännyt.. Osaavat soittaa tarvittaessa apua. Ei kyllä ole mitään syytä miksi 5-vuotias ei osaisi soittaa apua tarvittaessa.
[/quote]
Paitsi pelko ja kauhu, jota jokainen normaali 5v tuntee tuollaisessa tilanteessa??
No huhhuh, sairaita juttuja, sairaita vanhempia...
Minun epämiellyttävin muistoni on sellainen, jonka olen jo yhdessä toisessa ketjussa kertonutkin. Nimittäin kun olin pieni, isovanhempani ottivat kissanpennun. En ollut koskaan ollut tekemisissä tuollaisten pikku karvakääröjen kanssa, enkä todellakaan osannut suhtautua. Ja koska kukaan ei valvonut ensitapaamisia kissanpennun kanssa, leikin sen kanssa aivan liian rajusti ja varmaan todella satutin sitä. Tämä on tullut mieleeni uudelleen parikymmentä vuotta myöhemmin, enkä varmaan koskaan pääse eroon syyllisyydentunteesta. Minulla on nyt oma kissa, mutta tunnen usein, etten ole ansainnut sen kiintymystä, ja etten voi olla hyvä emäntä, kun olen lapsena voinut tehdä jotain niin typerää.
Minun perheessäni ei ole koskaan ollut alkoholismia eikä juuri fyysistä väkivaltaakaan. Mutta usein tunsin, että vanhempani olivat epäreiluja. Muistan esimerkiksi tapauksia, joissa karkkipäiväksi ostettiin suklaalevy, mutta kun aioin ottaa siitä palasen, huomasin, että vanhemmat olivat syöneet kaiken! Minusta tällaisten pettymysten tuottaminen lapselle ei ole aikuismaista.
Kerran, kun olimme keskenämme isovanhempien kesämökillä, tuli autoon jotain vikaa, eikä silloin ollut vielä kännyköitä. Pelkäsin hirveästi, ettemme pääsisi kotiin.
Vielä yksi epämiellyttävä muisto on se, kun putosin 7-vuotiaana laiturilta mereen. Olen sokea, ja laiturin päässä seisova isäni käski vahingossa minun kääntyä väärään suuntaan, ja siis molskahdin rantakivikkoon!
Kismett
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 01:44"]
Kirjoittajalle 49: Minun mielestä sun ei tarvi antaa anteeksi. Sinuna todellakin sulkisin äidin pois elämästä kokonaan! En koskaan voisi antaa anteeksi sitä, ettei hän puolustanut minua jotain niin pahaa vastaan. Yrittäisin paremminkin "unohtaa". Käsitellä asian itsekseni ja laittaa sen sitten taka-alalle "pois". Tähän käsittelyyn kuuluisi myös äidin unohtaminen. Mitä tuollaisella ihmisellä tekee joka ei auta ja puolusta silloin kun hätä on suurin? Varsinkin kun se on hänen tehtävänsä.... Toivon sulle kaikkea parasta ja voimia.
[/quote]
Kiitos sulle! Sä olet aivan oikeessa.
Mä olen löyhästi äitiini yhteydessä. Lapset ovat isoäitinsä muutamia kertoja nähneet, kun paikalliseen leikkipuistoon ollan tehty treffit. Vahdin kuin haukka äitini jokaista sanaa ja tekoa. En luota ollenkaan.
Äidilläni on kumma ote muhun vieläkin. Mieheni kanssa sitä yritetään työstää. Mieheni mulle ehdotti terapiaakin. Varmuudeksi, tueksi omaan äityyteen. Olen nyt harkinnut vakavasti ja enää vaan pitäisi löytää sellainen mulle sopiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko se, kun pudotin vahingossa vauvasisarukseni päälleen lattialle (ei onneksi käynyt pahemmin, mutta säikähdin hirveästi), tai se kun näin Suomenlinnassa kun hevonen laukkasi pojan päältä ja poika huutaa verisenä maassa, että antakaa mun kuolla. Muistaakseni luin lehdestä myöhemmin että tuo poika selvisi siitä kuitenkin ilman suurempia vammoja.
Hirveää mitä olette joutuneet kokemaan! Todella järkyttäviä tarinoita. Toivon teille kaikkea hyvää elämässänne eteenpäin, kenenkään ei kuuluisi joutua kokemaan mitään näistä. Voimia ♡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen muistan, kun isäni kuristi mun veljeä ja löi. Olin sillon tosi pieni ja menin siihen väliin, mutta sen jälkeen alkoi isäni sitten kuristaa äitiäni. Muhun ei koskaan koskenut. Edelleenkin pelkään isääni jollain tasolla ja aina saa olla varoillaan sanoissaan kun siellä käy, vaikka hän on rauhottunut mielettömästi niistä ajoista, kun vaihtoi alaa ja työstressi loppui...
Mua ahdistaa myös lukea näitä, vaikka itse olen kokenut vastaavia, isä ja äiti uhkailivat itsemurhilla monta kertaa, lukittautuivat vessaan saksien, puukkojen yms kanssa tai olivat hyppäämässä parvekkeelta ja me siskon kanssa hysteerisina rukoillaan että älkää tehkö sitä, isä pakkasi monesti tavaransa ja ilmoitti että hän ei tätä paskaa enää jaksa, lähti ja tuli yleensä seuraavana päivänä karkkipussien kanssa takaisin. Muutaman kerran isä kävi äitiini käsiksi. Äiti oli täys alkkis joka aina tahallaan oikein ärsytti isää.
Onhan näitä. Ihmeellisen täyspäinen mä kuitenkin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 01:12"]Taas on muuten mielenkiintoinen ketju pilattu tuolla aivan turhalla "2"-spämmillä.
[/quote]
No miten se sinun lukemista haittaa?
Koko lapsuuteni on kamala muisto, jonka osittain muistan vieläkin :(.. Rauha isäni sielulle, eikä Äitinikään voinut varmaan henkilökohtaisesti sille mitään, että menetti mielenterveytensä. Vaan enpä minäkään menestynyt, vaikka koen olevani keskivertoa fiksumpi.. Ehkä "masennus" on oikea sairaus.. Vaan niin moni sen tuomitsee, etten koskaan hakenut apua.
M26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 01:12"]
Taas on muuten mielenkiintoinen ketju pilattu tuolla aivan turhalla "2"-spämmillä.
[/quote]
Sen sijaan tää sun kommenttisi oli tosi hyvä ja osuva tähän ketjuun.
Valita ylläpidolle, jos kakkoset ärsyttävät.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:31"]
Kertokaa lisää hyväksikäyttö tarinoita
[/quote]
Mene pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"]
5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!?
[/quote]
Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään.
[/quote]
Äläpä valehtele. Ei todellakaan ollut normaalia. Itse olen syntynyt -80 ja koulun jälkeen päivisin olin 3. luokalta saakka yksin ja yksin sain olla yön vasta 16 vuotiaana. Tosin teillä siellä lähiöiden wt-piireissä joissa vanhemmat juoksee baareissa on voinut olla toisin.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:35"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"]
5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!?
[/quote]
Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään.
[/quote]
Äläpä valehtele. Ei todellakaan ollut normaalia. Itse olen syntynyt -80 ja koulun jälkeen päivisin olin 3. luokalta saakka yksin ja yksin sain olla yön vasta 16 vuotiaana. Tosin teillä siellä lähiöiden wt-piireissä joissa vanhemmat juoksee baareissa on voinut olla toisin.
[/quote]
Huh huh, kuinka kehtaat itseäsi noin ylentää "teillä siellä lähiöiden wt-piireissä"... Ei ole lapsen valinta syntyä perheeseen, jossa vanhemmat ei huolehdi.
Minä olen 70-luvulla syntynyt. Äiti rakasti juhlimista enemmän kuin perhe-elämää kanssani. Kyllä minä olen ollut jo ihan liian aikaisin yksin kotona itkuisena.. tai lähtenyt yöllä hakemaan äitiä kotiin baarista. Silloin ei valitettavasti asioihin puututtu yhtä lujasti kuin nykyään. Kyllä väitän että lapsista ei ennen huolehdittu yhtä paljon. Lapset jätettiin herkemmin "heitteille" kun tiedettiin ettei kukaan ulkopuolinen asioihin puutu.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:45"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:35"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"]
5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!?
[/quote]
Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään.
[/quote]
Äläpä valehtele. Ei todellakaan ollut normaalia. Itse olen syntynyt -80 ja koulun jälkeen päivisin olin 3. luokalta saakka yksin ja yksin sain olla yön vasta 16 vuotiaana. Tosin teillä siellä lähiöiden wt-piireissä joissa vanhemmat juoksee baareissa on voinut olla toisin.
[/quote]
Huh huh, kuinka kehtaat itseäsi noin ylentää "teillä siellä lähiöiden wt-piireissä"... Ei ole lapsen valinta syntyä perheeseen, jossa vanhemmat ei huolehdi.
Minä olen 70-luvulla syntynyt. Äiti rakasti juhlimista enemmän kuin perhe-elämää kanssani. Kyllä minä olen ollut jo ihan liian aikaisin yksin kotona itkuisena.. tai lähtenyt yöllä hakemaan äitiä kotiin baarista. Silloin ei valitettavasti asioihin puututtu yhtä lujasti kuin nykyään. Kyllä väitän että lapsista ei ennen huolehdittu yhtä paljon. Lapset jätettiin herkemmin "heitteille" kun tiedettiin ettei kukaan ulkopuolinen asioihin puutu.
[/quote]
se että jäit yksin oli väärin ja huonoa vanhemmuutta, EI NORMAALIA. Jos muut aikuiset olisivat tienneet niin olisi välitetty ja otettu yhteyttä viranomaisiin. Sitä tarkoitin tuolla kommentilla ettette te huonoissa oloissa eläneet kuvittele että kohtalonne olisi normaali ja vanhempanne normaaleja. Vanhempanne olivat huonoja vanhempia ja teidän tulisi vieläkin syyllistää heitä siitä. Jos olisi tiedetty niin teitä olisi autettu, ihan totta.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"]
5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!?
[/quote]
Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään.
[/quote]No ei ollut normaalia ainakaan meidän perheessä. 10-> oli se ikä jolloin jäätiin kaverin kanssa kotiin kun vanhemmat menivät ulos ja tulivat kotiin yöllä.
Minun muistoni ovat ok. Ei väkivaltaa tai mitään huonoa. Ainoa huonous on se, että olen ollut koko elämäni vanhempieni väliintippuja, eli kumpikaan ei ohjannut, kannustanut, välittänyt. Ehkä se pahin muisto on kun mitään muistettavaa ei ole.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:45"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:35"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:22"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:18"]
5-vuotias ja yksin kotona yöllä?!?!?!?!?!?
[/quote]
Oli ihan normaalia 80- ja 90-luvulla. Joskin hieman paheksuttavaa mutta ei mitenkään siinä määrin miten nykyään.
[/quote]
Äläpä valehtele. Ei todellakaan ollut normaalia. Itse olen syntynyt -80 ja koulun jälkeen päivisin olin 3. luokalta saakka yksin ja yksin sain olla yön vasta 16 vuotiaana. Tosin teillä siellä lähiöiden wt-piireissä joissa vanhemmat juoksee baareissa on voinut olla toisin.
[/quote]
Huh huh, kuinka kehtaat itseäsi noin ylentää "teillä siellä lähiöiden wt-piireissä"... Ei ole lapsen valinta syntyä perheeseen, jossa vanhemmat ei huolehdi.
Minä olen 70-luvulla syntynyt. Äiti rakasti juhlimista enemmän kuin perhe-elämää kanssani. Kyllä minä olen ollut jo ihan liian aikaisin yksin kotona itkuisena.. tai lähtenyt yöllä hakemaan äitiä kotiin baarista. Silloin ei valitettavasti asioihin puututtu yhtä lujasti kuin nykyään. Kyllä väitän että lapsista ei ennen huolehdittu yhtä paljon. Lapset jätettiin herkemmin "heitteille" kun tiedettiin ettei kukaan ulkopuolinen asioihin puutu.
[/quote]80-luvusta en mene sanomaan, mutta itse lapset 90-luvulla saaneena voin kyllä sanoa, että ei niitä yksin jätetty. ei yöllä eikä päivällä. Eikä puhettakaan ,että esim. ekaluokkalainen ois voinut tulla tyhjään kotiin koulun jälkeen.Mutta eiköhän se ole niin ,että oli aika mikä tahansa aina on joku joka ei ymmärrä lapsistaan huolehtia.