Taas ovat kristityt vanhemmat ajaneet transnuoren itsemurhaan.
16v transtyttö, joka oli 4-vuotiaasta saakka tiennyt syntyneensä väärään (pojan) kehoon on tappanut itsensä hyppäämällä rekan alle.
Hän oli yrittänyt 10-vuotiaasta saakka saada ymmärrystä ja apua vanhemmiltaan. Vanhempien mielipide kuitenkin oli ettei jumala tee virheitä ja sen sijaan, että olisivat vieneet oikeille psykologeille ja lääkäreille, he veivät lapsensa kristittyyn "terapiaan" jossa transnuorelle toitotettiin kuin väärä hän on ja pitää rukoilla että jumala auttaa häntä hyväksymään pojan ruumiin.
Epätoivoissaan siitä, että hormonihoidot voidaan aloittaa vasta hänen täytettyään 18v ja saavutettuaan täysi-ikäisyyden ( koska vanhemmat eivät antaneet suostumusta), hän päätti päivänsä. Pelkäsi että sen sijaan että voisi elää korjatussa sukupuolessaan tyttönä, hän joutuisi elämään transvestiitin näköisenä, koska muutos on puberteetin jälkeen vaikea.
Tyttö kertoi tarinansa, tuskansa, vanhempiensa osallisuuden ja itsemurha-aikeensa sosiaalisessa mediassa. Silti äiti oli väittänyt, että hänen POIKANSA kuolema oli vain traaginen liikenneonnettomuus. Mielipiteitä?
Kommentit (348)
Hups, joku ehti jo linkittää. Kiitos. Ap
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 14:47"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 14:43"]
Kristinuskon homovastaisuus on niin turhaa. Kaikki vain yhden raamatun lauseen takia, jossa puhuttiin jotain miesten välisestä seksistä. Raamatun kirjoittamisen aikaan kaikkea erilaisuutta pelättiin ja siksi homouskin kirjattiin raamattuun. Nykyyään ei ole enää mitään syytä syrjiä homoja tai transihmisiä.
[/quote]
Lisäksi tuohon aikaan homoseksuaaliset suhteet harvemmin olivat tasa-arvoia suhteita kuten nykyään. Sopivaksi katsottiin lähinnä vanhemman ja ylempiarvoisen sedän ja nuoremman ja arvoltaan alemman pojan suhteet. Spotilaat raiskasivat hävinneet osapuolet ja isännät käyttivät hyväkseen nuoria orjapoikia. Eipä ihme, että raamattu moista paheksui.
[/quote]
"Homoseksuaalisia suhteita esiintyi etenkin aikuisten miesten ja 16–18-vuotiaiden nuorukaisten välillä. Tällaista suhdetta kutsuttiin nimellä pederastia ja sillä oli myös kasvatuksellinen tarkoitus. Vanhempi mies toimi nuoren miehen opettajana ja ohjaajana. Sen sijaan sukupuolisuhteita aikuisten miesten välillä ei pidetty sopivina.
Spartan armeijassa vanhemmat upseerit olivat vastuussa nuorten miesten koulutuksesta ja seksuaalikasvatuksesta."
Mitään todisteitahan siitä ei ole että syy olisi vanhempien tai kristinuskon.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 14:50"]
En halua yhtään vähätellä asiaa mutta turha tuosta on kristittyjä tai kristinuskoa syyttää. Lapselle olisi pitänyt järjestää ajoissa ammattiapua jotta hän olisi päässyt trans-harhastaan eroon eikä tuollaista tilannetta olisi päässyt syntymään. Ymmärrän kyllä hyvin että transsukupuolisuus voi olla hyvin ahdistavaa varsinkin murrosikäiselle nuorelle joten juuri siksi pitäisi hankkia apua jotta saataisiin lapsen pääkoppa kuntoon.
[/quote]
Transsukupuolisuus ei ole mikään harha.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 14:51"]
Vanhemmat olivat vaan huolissaan lapsensa sielusta ja pelastuksesta. Silti vanhempien huolenpidosta huolimatta poika päätti antaa periksi Saatanne ja teki kuolemansynnin. Kieroutunut lihanhimo oli ikuista elämää tärkeämpää ja psykologien humpuuki Jumalan sanaa houkuttelevampaa.
[/quote]
Sairaat vajakki kristityt löysi keskustelun.
Transsukupuolisuus ei koskaan häviä terapialla. Jokin sukupuoli-identiteetin häiriö kenties voidaan terapoida kuntoon, mutta ei transsukupuolisuutta. Koska siinä juuri se sukupuoli on väärä aivoihin nähden. Ja sukupuoli on helpompi korjata kuin vaihtaa aivot. Sitä sukupuoli-identiteettiä ei koskaan voi vaihtaa. Vai luuletko että itse voisit alkaa elää vastakkaisenä sukupuolena terapian turvin?
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 14:53"]
Mitään todisteitahan siitä ei ole että syy olisi vanhempien tai kristinuskon.
[/quote]
Tytön itsemurhaviestit sosiaalisessa mediassa:
"When I was 16 I realized that my parents would never come around, and that I would have to wait until I was 18 to start any sort of transitioning treatment, which absolutely broke my heart. The longer you wait, the harder it is to transition. I felt hopeless, that I was just going to look like a man in drag for the rest of my life. On my 16th birthday, when I didn’t receive consent from my parents to start transitioning, I cried myself to sleep."
""Mom and Dad: Fuck you. You can’t just control other people like that. That’s messed up.""
"My death needs to be counted in the number of transgender people who commit suicide this year. I want someone to look at that number and say 'that’s fucked up' and fix it. Fix society. Please."
Kylläpä tuo tuntui kovasti vanhempiaan syyttävän ja vanhempien asenne lapsensa transukupuolisuutta kohtaan tuli ilmeisesti ainakin jossain määrin näiden uskosta...
Ennen kuin kukaan alkaa kitistä että kristityt ovat suvaitsemattomia ja ateistit hurjan suvaitsevia ja avarakatseisia niin kerronpa oman tarinani. Mun molemmat vanhemmat ovat ateisteja ja kotona on lapsesta asti paasattu että uskonnot ja varsinkin kristinusko ovat "syöpää", "taikauskoa" ja vahingollisia ihmisten mielenterveydelle. Uskovaisia on haukuttu milloin miksi, eri uskonnollisia yhteisöjä on mustamaalattu hyvin rankasti ja niistä on levitelty kaikenlaisia valheita (kuten että Raamatussa käskettäisiin pahoinpidellä lapsia, sekaantua eläimiin tai tappaa pakanat). Ateismia on tuputettu ainoana oikeana totuutena ja siksi kristityksi ryhtymiseni oli vanhemmilleni tosi kova isku. Vaikeaahan se oli ja painostus oli kovaa (porukat mm. katkaisivat välit ja selittivät lapsilleni että satuihin uskova äitinne aivopesee teitä) mutta parempi ajatella omilla aivoillaan ja tehdä itse omat päätökset sen sijaannettä seuraisi sokeasti vanhempien kiihkoateismia.
Hänen viimeinen pyyntö oli, että ihmiset hyväksyisi transihmiset.
Huom! Tarkoitukseni ei ole mitenkään syyllistää kaikkia kristittyjä, vain niitä fundamentalisteja jotka voivat tuhota suvaitsemattomuudellaan lastensa elämän. Ap
Toihan on ollut vankina omassa kropassaan. Aika hurjaa.
Ei terapiat auta joka tuntee dettä on syntynyt väärään sukupuoleen. Ei tuomita, annetaan ihmisen olla sellainen kun on.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:31"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"]Kristinusko pitäis kieltää, ihmisvihamielisenä ideologiana. [/quote] Lue Jeesuksen ohjeet, huomaat nolosti olevasi todella väärässä.
[/quote]
Ei minua Jeesus huoleta vaan hänen seuraajansa.
[/quote]
Samoin. Olen ateisti mutta Jeesus oli hieno mies jolla oli todella hyviä ajatuksia. Kristinuskoon ne eivät vaan välity.
Jeesus: I said I hate figs, not fags...
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:31"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"]Kristinusko pitäis kieltää, ihmisvihamielisenä ideologiana. [/quote] Lue Jeesuksen ohjeet, huomaat nolosti olevasi todella väärässä.
[/quote]
Miksi jotain Jeesusta pitäisi kuunnella? Yksi narsistinen lahkojohtaja, muiden narsististen lahkojohtajien joukossa.
[/quote] Narsistinen? Jeesus kiinnitti häntä pidättämän tulleen soturin korvan takaisin paikoilleen. Jeesus huusi ristillä: Jumalani, älä rankaise heitä, jotka tämän minulle eivät, koska he eivät tiedä mitä tekevät. Ja opetti rakastamaan vihollistaa Tätä nimittelemääsi miestä seurataan vielä yli 2000 vuotta hänen maallisen elämänsä jälkeen. Miljardit ihmiset aikojen saatossa ovat tunnustaneet ja tunnustavat hänet Kristukseksi. Kukaan ennen häntä, eikä hänen jälkeensä ei ole yltänyt samaan.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:19"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 15:58"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 15:47"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 15:41"] Vihaajat vihaa! Ateistit vihaa! Johan se tässäkin ketjussa näkyy! [/quote] Nimenomaan vihaajat vihaa. Eli uskovaiset jäävät vihaisen ja tuomitsevan uskonsa kanssa vihatemppeleihinsä vihaamaan mm.homoja ja erilaisia. Suomessa onneksi yli 2 miljoonaa jo lähtenyt positiivisten ateistien piiriin ja antavat vihaajien vihata. [/quote] Ja höpön löpön. Puhut aivan täyttä shaibaa. Lue tämä ketju, niin näet kuinka ateisti vihaa. Hän kiroilee ja nälvii, sekä kuvittelee itsensä paremmaksi, vaikkei omaa sen enempää ensikäden tietoa kuin kukaan muukaan. [/quote]Täällä ketjussa tuntuu tosiaan olevan kiihkomielisiä niin ateistien kuin uskovaistenkin leiristä. Älä yleistä meitä kaikkia ateisteja samanlaisiksi niin minä en yleistä kaikkia uskovaisia samanlaisiksi, jooko? Joskus tuntuu, että enemmän toisiaan muistuttavat kaikkien uskontojen ja uskomattomuuden fanaattisimmat piirit kuin saman uskonnollisen piirin maltilliset ja fanaattiset jäsenet. Koen enemmän hengenheimolaisuutta maltillisen muslimin tai kristityn kanssa kuin suu vaahdossa vihaavan ateistin. ap [/quote] Kuitenkin laitoit provosoivat otsikon "taaaas ovat kristityt vanhemmat....". Yleistävä ja lietsova.
[/quote]Kadun sitä. Olisi pitänyt laittaa, että "taas ovat fundamentalisti kristityt vanhemmat..." Pahoitteluni. ap
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:40"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"]
Kristinusko pitäis kieltää, ihmisvihamielisenä ideologiana.
[/quote]
Ateismi pitäisi kieltää. Kaikki tapot ja raiskaukset ovat ateistien syytä.
[/quote]
Kyllä te olettekin sitten tyhmää sakkia...
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:41"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:31"] [quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 16:27"]Kristinusko pitäis kieltää, ihmisvihamielisenä ideologiana. [/quote] Lue Jeesuksen ohjeet, huomaat nolosti olevasi todella väärässä. [/quote] Miksi jotain Jeesusta pitäisi kuunnella? Yksi narsistinen lahkojohtaja, muiden narsististen lahkojohtajien joukossa. [/quote] Narsistinen? Jeesus kiinnitti häntä pidättämän tulleen soturin korvan takaisin paikoilleen. Jeesus huusi ristillä: Jumalani, älä rankaise heitä, jotka tämän minulle eivät, koska he eivät tiedä mitä tekevät. Ja opetti rakastamaan vihollistaa Tätä nimittelemääsi miestä seurataan vielä yli 2000 vuotta hänen maallisen elämänsä jälkeen. Miljardit ihmiset aikojen saatossa ovat tunnustaneet ja tunnustavat hänet Kristukseksi. Kukaan ennen häntä, eikä hänen jälkeensä ei ole yltänyt samaan.
[/quote]
Jos miljardit ihmiset uskoo näkymättömään lentävään elefanttiin, niin uskotko sinäkin myös?
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 14:43"]
Kristinuskon homovastaisuus on niin turhaa. Kaikki vain yhden raamatun lauseen takia, jossa puhuttiin jotain miesten välisestä seksistä. Raamatun kirjoittamisen aikaan kaikkea erilaisuutta pelättiin ja siksi homouskin kirjattiin raamattuun. Nykyyään ei ole enää mitään syytä syrjiä homoja tai transihmisiä.
[/quote]
Lisäksi tuohon aikaan homoseksuaaliset suhteet harvemmin olivat tasa-arvoia suhteita kuten nykyään. Sopivaksi katsottiin lähinnä vanhemman ja ylempiarvoisen sedän ja nuoremman ja arvoltaan alemman pojan suhteet. Spotilaat raiskasivat hävinneet osapuolet ja isännät käyttivät hyväkseen nuoria orjapoikia. Eipä ihme, että raamattu moista paheksui.