Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitiys ei ollutkaan sellaista kuin olin kuvitellut.
01.01.2015 |
Taas yliväsyneenä ja univelkaisena sängystä ylös. Imetysliivit roikkuu auki ja rintoja särkee. Perhepedissä on taas koko yö imettetty ja valvottu. En enää jaksa nousta imettämää ja vauva nukkuu vieressä. Selkää särkee. Menen vessaan ja peilistä katsoo yhtäkkiä vanhan näköinen nainen. Otsalla on sänkeä. Paksu kiiltävä tukka on muisto vain. Vatsa on löysä ja arpinen. Kiloja yhtäkkiä enemmän kuin ikinä. Olo on hutera ja pelokas. Vauva katsoo minua hiljaa. Pelottaa sekin. Osaako sitä kasvattaa. Mitä siitä tulee. Oma keho on vieras ja jotenkin rikki. Kukaan ei puhunut koskaan miten kipeää henkinen kasvu äidiksi voi olla.
Kommentit (101)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
AP, tiedän niin tunteesi!
Mulle äitiyteen kasvaminen on ollut äärimmäisen raskas prosessi. Lapset on 4 ja 1 v, itse opettelen äitinä oloa yhä.
Raskasta on valvominen, ihan konkreettiset kotityöt, se että omaa aikaa ei ole koskaan, ei myöskään parisuhdeaikaa, murskaava vastuu, vierauden ja outouden tunne, se että joku tahtoo minusta koko ajan jotain.
Olen myös miehelle katkera uhrauksistani. Minä olin raskaana, synnytin, imetin ja valvoin yöt, mies ei.
Kunpa joku olisi etukäteen kertonut raskaimmista asioista, niin olisin osannut valmistautua. En osannut ajatella äitiydestä etukäteen mitään, joten nyt on lisäksi koko ajan huono omatunto siitä, etten jaksa olla yhtä uhrautuva kuin vaikka oma äitini.
Mua lohduttaa se, että saan kasvaa yhdessä lasten kanssa. Ei tarvi selvitä kuin tästä hetkestä. Olin aivan ihmeissäni, miten helpoksi elämä muuttui kun esikoinen täytti 1 ja vauva-ajasta oli selvitty. Nykyisin elämässä on jo iloakin!