Tuntuu, että auttaminen on ihan turhaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihmisiä pidäkään auttaa kuin poikkeustapauksessa. Auta kodittomia eläimiä, saat takaisin aitoa kiitollisuutta ja iloa, pelastat elämän.

Ihmisen auttaja on mahdollistaja, lisäapu ei edelleenkään mene niihin lapsen kenkiin, vaan vanhemman sisustusharrastukseen.

Neuvoja ne ei halua eikä ota vastaan, ne haluaa että joku tekee puolesta kaiken ikävän.

Eli olisit valmis auttamaan neuvomalla miten toisen pitää elää? No ei ihme että "apuasi" käytetään hyväksi. Niin tekee jokainen järkevä ihminen. Sä saat pitää toista huonompana, ja olla paremmintietävä hänen elämäänsä kohtaan, ja hän saa sinulta rahaa. Perfect! Molemmat saa mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa. 

Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään. 

TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN. 

Sinä tyydytät omia tarpeitasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva autettava haluaa ottaa vastaan apua, josta on hyötyä. Rahaa pyytävälle ei kelpaa se, että ostan lapselleen ne kengät, joihin rahaa halutaan. Lastenhoidosta uupuneelle ei kelpaa avuksi se, että opastetaan toimimaan niin, että ei uuvu. Sotkuisessa kodissa asuva ei halua tietoa siitä, että tavarat pitää laittaa aina paikalleen, hän haluaa jonkun, joka tekee tylsät työt puolestaan.

Siksi en auta vaan totean, että harmillista, että sinulla on tuollainen tilanne. Oletko koskaan miettinyt, miten olet tuohon jamaan joutunut?

Haista nyt paska. Minulla on etenevä sairaus, ja olen minimieläkkeellä. Tarvitsen rahat erkoislääkärikäyntiin kun en lähetettä julkiselta saa. Haluatko tulla kiusaamaan - tiedän niin ihmistyyppisi.

No ei kai se sairaus aivotoimintaasi lamaa vai lamaako? Kun säästät niihin lapsiin menevän rahan, voit sen sijoittaa siihen erkoislääkärikäyntiisi. Tiedän niin ihmistyyppisi.

Sairaus kyllä nimenomaan lamauttaa ihmistä. Kivut samaten.

Tämä. Minulla on MS, ja käytännössä olen pitkiä aikoja totaalisen toimintakyvytön. Mutta terve ihminen ei sitä ymmärrä, vaan kuten täälläkin: kiusaa.

En ole ylläoleva, vaan ap.

Kyllä minä voisin auttaa, enkä aloittanut tätä ketjua kiusatakseni. Minulla ei vain ilmeisesti ole ollut avuntarvitsijoita, jotka ovat oikeasti olleet tarpeessa. Eräs osti siis marimekon verhot, koska sai minulta rahaa ja toinen söi viikon mäkkärissä. Kolmas tupakoi.

Kuten yllä sanoinkin, niin ehkä nämä asiat toivat näille ihmisille ylimääräistä iloa, eikä sitä voi tuomita, mutta näin rahan antajasta _tuntuu_, että raha meni turhaan. En tarkoittanut sitä rahaa verhoisin, vaan lasten kenkiin.

Nyt sitten otat opiksesi etkä anna rahaa vaan ostat lapselle kengät tai muuten sen, johon rahan tarkoitit.

Jouluapua-kartta ei toimi, ehkä parempi näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva autettava haluaa ottaa vastaan apua, josta on hyötyä. Rahaa pyytävälle ei kelpaa se, että ostan lapselleen ne kengät, joihin rahaa halutaan. Lastenhoidosta uupuneelle ei kelpaa avuksi se, että opastetaan toimimaan niin, että ei uuvu. Sotkuisessa kodissa asuva ei halua tietoa siitä, että tavarat pitää laittaa aina paikalleen, hän haluaa jonkun, joka tekee tylsät työt puolestaan.

Siksi en auta vaan totean, että harmillista, että sinulla on tuollainen tilanne. Oletko koskaan miettinyt, miten olet tuohon jamaan joutunut?

Haista nyt paska. Minulla on etenevä sairaus, ja olen minimieläkkeellä. Tarvitsen rahat erkoislääkärikäyntiin kun en lähetettä julkiselta saa. Haluatko tulla kiusaamaan - tiedän niin ihmistyyppisi.

No ei kai se sairaus aivotoimintaasi lamaa vai lamaako? Kun säästät niihin lapsiin menevän rahan, voit sen sijoittaa siihen erkoislääkärikäyntiisi. Tiedän niin ihmistyyppisi.

Sairaus kyllä nimenomaan lamauttaa ihmistä. Kivut samaten.

Tämä. Minulla on MS, ja käytännössä olen pitkiä aikoja totaalisen toimintakyvytön. Mutta terve ihminen ei sitä ymmärrä, vaan kuten täälläkin: kiusaa.

En ole ylläoleva, vaan ap.

Kyllä minä voisin auttaa, enkä aloittanut tätä ketjua kiusatakseni. Minulla ei vain ilmeisesti ole ollut avuntarvitsijoita, jotka ovat oikeasti olleet tarpeessa. Eräs osti siis marimekon verhot, koska sai minulta rahaa ja toinen söi viikon mäkkärissä. Kolmas tupakoi.

Kuten yllä sanoinkin, niin ehkä nämä asiat toivat näille ihmisille ylimääräistä iloa, eikä sitä voi tuomita, mutta näin rahan antajasta _tuntuu_, että raha meni turhaan. En tarkoittanut sitä rahaa verhoisin, vaan lasten kenkiin.

Nyt sitten otat opiksesi etkä anna rahaa vaan ostat lapselle kengät tai muuten sen, johon rahan tarkoitit.

Tai sitten keskittyy jatkossa laittamaan oman elämänsä kuntoon, jolloin ei enää tarvitse häiritä muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa. 

Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään. 

TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN. 

Sinä tyydytät omia tarpeitasi.

Älä nyt viitsi. Kerroin jo aiemmin, että autoin siivouksessa ja kauppareissuissa kaveriani, jolla oli nilkkamurtuman vuoksi jalka 6 viikkoa kipsissä. Ja autoin ruoka-avulla toista kaveriani, jolla ruokarahat meni kissan eläinlääkärilaskuun. Eikö nämä muka ole sun mielestäsi auttamista?

Vierailija kirjoitti:

Samat on kokemukset! Eikä muuta saa palkakseen kuin haukkumiset ja nekin vielä takanapäin!!

Tämä on niin totta. Auttamisen yksi ongelma on, että kiitollisuus tuntuu olevan autettavilla jostain, ehkä ylpeydestä pois? Tuntuu pahalta auttaa, kun toinen osapuoli kokee sen lähinnä loukkauksena tai sitten asiana, josta löytyy aina valitettavaa. Lopetin itse auttamisen. Auttakoot itse itseään ne, joille apu ei kelpaa. Helppoa. Auttamisen ainoa ilo itse asiassa taitaa olla, että kun olet auttanut ja saanut siitä hyvästä "turpaasi", et enää ikinä tunne omantunnontuskia siitä hyvästä, ettet koskaan auta ketään. Nytpä ainakin muistat ja todistetusti tiedät, miksi et.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa. 

Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään. 

TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN. 

Sinä tyydytät omia tarpeitasi.

Älä nyt viitsi. Kerroin jo aiemmin, että autoin siivouksessa ja kauppareissuissa kaveriani, jolla oli nilkkamurtuman vuoksi jalka 6 viikkoa kipsissä. Ja autoin ruoka-avulla toista kaveriani, jolla ruokarahat meni kissan eläinlääkärilaskuun. Eikö nämä muka ole sun mielestäsi auttamista?

Ei ole koska sen syy on päteä ja tuntea itsensä erinomaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat on kokemukset! Eikä muuta saa palkakseen kuin haukkumiset ja nekin vielä takanapäin!!

Tämä on niin totta. Auttamisen yksi ongelma on, että kiitollisuus tuntuu olevan autettavilla jostain, ehkä ylpeydestä pois? Tuntuu pahalta auttaa, kun toinen osapuoli kokee sen lähinnä loukkauksena tai sitten asiana, josta löytyy aina valitettavaa. Lopetin itse auttamisen. Auttakoot itse itseään ne, joille apu ei kelpaa. Helppoa. Auttamisen ainoa ilo itse asiassa taitaa olla, että kun olet auttanut ja saanut siitä hyvästä "turpaasi", et enää ikinä tunne omantunnontuskia siitä hyvästä, ettet koskaan auta ketään. Nytpä ainakin muistat ja todistetusti tiedät, miksi et.

Kiitos kujn lopetit "auttamisesi". Se on varmasti kaikille parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa. 

Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään. 

TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN. 

Sinä tyydytät omia tarpeitasi.

Älä nyt viitsi. Kerroin jo aiemmin, että autoin siivouksessa ja kauppareissuissa kaveriani, jolla oli nilkkamurtuman vuoksi jalka 6 viikkoa kipsissä. Ja autoin ruoka-avulla toista kaveriani, jolla ruokarahat meni kissan eläinlääkärilaskuun. Eikö nämä muka ole sun mielestäsi auttamista?

Ei ole koska sen syy on päteä ja tuntea itsensä erinomaiseksi.

Höpölöpö. Kyse on siitä, että ystävillä on tapana auttaa toisiaan silloin, kun sattuu jotain. Esimerkiksi murtuu nilkka. Aivan samalla tavalla tämä ihminen auttaisi mua, jos mulla murtuisi nilkka. Kukaan ei tunne itseään erinomaiseksi eikä yritä päteä millään, vaan kyse on ihan normaalista läheisten ihmisten välisestä toiminnasta. Ihan samanlaisesta auttamisesta on kyse silloinkin, kun esimerkiksi ottaa kaverinsa koiran hoitoon siksi ajaksi, kun kaveri on lomareissulla ulkomailla. Tai käy kastelemassa toisen kukat tämän kesälomareissun aikana. Vastavuoroista toimintaa. 

Autoin opiskelija aikana yhtä kaveria. Vanhemmiten löysi itselleen varakkaan miehen joka maksaa siivoojan, kotiinkuljetukset ja muutkin juoksevat menot.

En ikinä auttanut oman hyvinvointini kustannuksella. Sanoin suoraan ettei tipu, jos en jaksanut.

Pitää viakuttaa tautalla oleviin syihin. Sottaisuus tai solmussa oleva talous on vain oire. Pitää saada ne juurisyyt kuntoon siellä taustalla. Vain silloin apu on kestävää (toki oireen hoitaminenkin hyödyttää).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat on kokemukset! Eikä muuta saa palkakseen kuin haukkumiset ja nekin vielä takanapäin!!

Tämä on niin totta. Auttamisen yksi ongelma on, että kiitollisuus tuntuu olevan autettavilla jostain, ehkä ylpeydestä pois? Tuntuu pahalta auttaa, kun toinen osapuoli kokee sen lähinnä loukkauksena tai sitten asiana, josta löytyy aina valitettavaa. Lopetin itse auttamisen. Auttakoot itse itseään ne, joille apu ei kelpaa. Helppoa. Auttamisen ainoa ilo itse asiassa taitaa olla, että kun olet auttanut ja saanut siitä hyvästä "turpaasi", et enää ikinä tunne omantunnontuskia siitä hyvästä, ettet koskaan auta ketään. Nytpä ainakin muistat ja todistetusti tiedät, miksi et.

Kiitos kujn lopetit "auttamisesi". Se on varmasti kaikille parempi.

Ainakin itselleni. Nyt säästyy aikaa ja rahaa kaikkeen kivaan - itselle <3

ja sinä olet malliesimerkki ihmisestä, jota toivon mukaan kukaan ei enää auta. Kuulostat klassiselta lokilta, joka ottaa kaiken mutta jolle mikään ei kelpaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

Sitten ei autettavan kannata marista ettei ole rahaa ruokaan kun laittaa rahat pikavippeihin ja peliautomaatteihin.

"Autettava" saa marista ihan niin paljon kuin haluaa. Ei se "auttaja" sitä voi määrätä millään tasolla tai sen varjolla tunkea omia tarpeitaan tyydyttämään.

Kuulostat mun sukulaiselta. Hilloa ja apua pitää antaa vaikkei toinen teekään mitään. Korviaan myöten veloissa. Laittoi vähän aika sitten viestiä et on lentämässä kämpästään ulos joulukuun aikana. Menee varmaan äitinsä luokse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa. 

Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään. 

TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN. 

Sinä tyydytät omia tarpeitasi.

Älä nyt viitsi. Kerroin jo aiemmin, että autoin siivouksessa ja kauppareissuissa kaveriani, jolla oli nilkkamurtuman vuoksi jalka 6 viikkoa kipsissä. Ja autoin ruoka-avulla toista kaveriani, jolla ruokarahat meni kissan eläinlääkärilaskuun. Eikö nämä muka ole sun mielestäsi auttamista?

Ei ole koska sen syy on päteä ja tuntea itsensä erinomaiseksi.

Mikä sitten mielestäsi olisi ollut auttamista? Tilata 6 viikon aikana nilkkansa murtaneelle pizzataxi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

No, on minullakin auttajana syynä oma tarve: tarve olla hyvä ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva autettava haluaa ottaa vastaan apua, josta on hyötyä. Rahaa pyytävälle ei kelpaa se, että ostan lapselleen ne kengät, joihin rahaa halutaan. Lastenhoidosta uupuneelle ei kelpaa avuksi se, että opastetaan toimimaan niin, että ei uuvu. Sotkuisessa kodissa asuva ei halua tietoa siitä, että tavarat pitää laittaa aina paikalleen, hän haluaa jonkun, joka tekee tylsät työt puolestaan.

Siksi en auta vaan totean, että harmillista, että sinulla on tuollainen tilanne. Oletko koskaan miettinyt, miten olet tuohon jamaan joutunut?

Haista nyt paska. Minulla on etenevä sairaus, ja olen minimieläkkeellä. Tarvitsen rahat erkoislääkärikäyntiin kun en lähetettä julkiselta saa. Haluatko tulla kiusaamaan - tiedän niin ihmistyyppisi.

No ei kai se sairaus aivotoimintaasi lamaa vai lamaako? Kun säästät niihin lapsiin menevän rahan, voit sen sijoittaa siihen erkoislääkärikäyntiisi. Tiedän niin ihmistyyppisi.

Sairaus kyllä nimenomaan lamauttaa ihmistä. Kivut samaten.

Tämä. Minulla on MS, ja käytännössä olen pitkiä aikoja totaalisen toimintakyvytön. Mutta terve ihminen ei sitä ymmärrä, vaan kuten täälläkin: kiusaa.

En ole ylläoleva, vaan ap.

Kyllä minä voisin auttaa, enkä aloittanut tätä ketjua kiusatakseni. Minulla ei vain ilmeisesti ole ollut avuntarvitsijoita, jotka ovat oikeasti olleet tarpeessa. Eräs osti siis marimekon verhot, koska sai minulta rahaa ja toinen söi viikon mäkkärissä. Kolmas tupakoi.

Kuten yllä sanoinkin, niin ehkä nämä asiat toivat näille ihmisille ylimääräistä iloa, eikä sitä voi tuomita, mutta näin rahan antajasta _tuntuu_, että raha meni turhaan. En tarkoittanut sitä rahaa verhoisin, vaan lasten kenkiin.

Nyt sitten otat opiksesi etkä anna rahaa vaan ostat lapselle kengät tai muuten sen, johon rahan tarkoitit.

Mikä logiikka tässä on?

Äidillä on 100 euroa rahaa tilillä. Jos lapselle ostaa kengät, niin hän voi vaikka tupakoida sen sata euroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa. 

Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään. 

TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN. 

Sinä tyydytät omia tarpeitasi.

Mitä sinä oikeastaan haluat sanoa? Tarkoitatko, että kaikki auttaminen on väärin. Kenenkään ei pidä auttaa ketään, oli tilanne mikä tahansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva autettava haluaa ottaa vastaan apua, josta on hyötyä. Rahaa pyytävälle ei kelpaa se, että ostan lapselleen ne kengät, joihin rahaa halutaan. Lastenhoidosta uupuneelle ei kelpaa avuksi se, että opastetaan toimimaan niin, että ei uuvu. Sotkuisessa kodissa asuva ei halua tietoa siitä, että tavarat pitää laittaa aina paikalleen, hän haluaa jonkun, joka tekee tylsät työt puolestaan.

Siksi en auta vaan totean, että harmillista, että sinulla on tuollainen tilanne. Oletko koskaan miettinyt, miten olet tuohon jamaan joutunut?

Haista nyt paska. Minulla on etenevä sairaus, ja olen minimieläkkeellä. Tarvitsen rahat erkoislääkärikäyntiin kun en lähetettä julkiselta saa. Haluatko tulla kiusaamaan - tiedän niin ihmistyyppisi.

No ei kai se sairaus aivotoimintaasi lamaa vai lamaako? Kun säästät niihin lapsiin menevän rahan, voit sen sijoittaa siihen erkoislääkärikäyntiisi. Tiedän niin ihmistyyppisi.

Sairaus kyllä nimenomaan lamauttaa ihmistä. Kivut samaten.

Tämä. Minulla on MS, ja käytännössä olen pitkiä aikoja totaalisen toimintakyvytön. Mutta terve ihminen ei sitä ymmärrä, vaan kuten täälläkin: kiusaa.

En ole ylläoleva, vaan ap.

Kyllä minä voisin auttaa, enkä aloittanut tätä ketjua kiusatakseni. Minulla ei vain ilmeisesti ole ollut avuntarvitsijoita, jotka ovat oikeasti olleet tarpeessa. Eräs osti siis marimekon verhot, koska sai minulta rahaa ja toinen söi viikon mäkkärissä. Kolmas tupakoi.

Kuten yllä sanoinkin, niin ehkä nämä asiat toivat näille ihmisille ylimääräistä iloa, eikä sitä voi tuomita, mutta näin rahan antajasta _tuntuu_, että raha meni turhaan. En tarkoittanut sitä rahaa verhoisin, vaan lasten kenkiin.

Nyt sitten otat opiksesi etkä anna rahaa vaan ostat lapselle kengät tai muuten sen, johon rahan tarkoitit.

Mikä logiikka tässä on?

Äidillä on 100 euroa rahaa tilillä. Jos lapselle ostaa kengät, niin hän voi vaikka tupakoida sen sata euroa.

Riippuu ihmisestä, mutta se äiti saattaa tupakoida ne 100€ jokatapauksessa. Antamalla 100€ rahaa äidillä on 200€ rahaa tupakkaan. Mutta ostamalla lapselle kengät, äidillä on edelleen vain 100€ tupakkaan, MUTTA lapsi saa kengät. 

- eri -

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä  olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua. 

Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.

Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.

Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.

Sairas ajattelumalli sinulla.

Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai  kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan. 

Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.

Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.

Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.

Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.

Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.

Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.

Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta. 

AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.

Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.

Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa. 

Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään. 

TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN. 

Sinä tyydytät omia tarpeitasi.

Mitä sinä oikeastaan haluat sanoa? Tarkoitatko, että kaikki auttaminen on väärin. Kenenkään ei pidä auttaa ketään, oli tilanne mikä tahansa?

No ekana haluan sanoa, että mene hoitoon. Et ymmärrä lukemaasi.

Tokaksi haluan sanoa, että tuo toiminta jota sinä teet ei edelleenkään ole auttamista. Sinä tyydytät omia tarpeitasi.