Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu, että auttaminen on ihan turhaa
25.10.2021 |
En ole mikään kauhean kova auttamaan, mutta sitten kun näen vaivaa, niin se tuntuu turhalta. Olen siivonnut sottaiselle, ja seuraavalla kerralla ihan yhtä sottaista. Olen auttanut rahallisesti, mutta henkilön raha-asiat ovat kohta taas solmussa. Olen hoitanut lapsia sellaiselle, joka ei heidän kanssaan oikein pärjää, ja näin 10 vuotta myöhemmin ei edelleenkään pärjää.
Nämä kaikki avustetut ovat siis uupuneita tai masentuneita tai muuten vain saamattomia. Ainut, jonka avustamisesta on tullut oikeasti fiilis, että tästä on hyötyä, on ollut vanhus. Joka ei oikeasti osaa maksaa itse laskuja tai pääse yksin johonkin.
Miten ihmeessä masentuneita ja uupuneita tulisi sitten auttaa? Mitä teen väärin?
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autoin vuosia muita jotenkin pohdin nykyään mikä ajoi auttamaan.Auttamisenhalu,sydämessäni tunsin iloa auttamisen jälkeen ja surua siloin,kun myöhemmin huomasin ettei autettava kunnioittanutkaan apuani.
Siirryin auttamaan eläimiä,jossa huomasin saavani pyyteetöntä kiitosta myös eläinten omistajilta. Teen tätä edelleen,mutta vuosien saatossa olen oppinut vetämään rajan just silloin kun omat voimavarat eivät riitä auttamiseen. Tähän pätee vanha oppi lentokoneen happimaski ohjeista laittaa happimaski ensin itselleen pelastaakseesi itsesi,sen jälkeen voit auttaa muitakin. Tätä ole noudattanut omien voimavarojani kuunnellen ja olen onnellinen.Suosittelen 🙏❤️
Tämähän on ikuisuuskysymys. Jokainen terveydenhuollossa työskennellyt tietää sen tunteen, kun autetaan ottaen huomioon yksilölliset tarpeet sekä autetaan autettavaa auttamaan itseään (rakentamaan se kaivo veden lappamisen sijaan), mutta se ei johda mihinkään avuntarpeen vähenemiseen tai poistumiseen. Voi yrittää ajatella, että annettu apu auttoi edes hetken, joten se ei täysin turhaa ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua.
Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.
Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.
Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.
Sairas ajattelumalli sinulla.
Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan.
Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.
Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.
Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.
Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.
Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.
Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.
Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta.
AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.
Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.
Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa.
Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.
Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään.
TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN.
Sinä tyydytät omia tarpeitasi.
Mitä sinä oikeastaan haluat sanoa? Tarkoitatko, että kaikki auttaminen on väärin. Kenenkään ei pidä auttaa ketään, oli tilanne mikä tahansa?
No ekana haluan sanoa, että mene hoitoon. Et ymmärrä lukemaasi.
Tokaksi haluan sanoa, että tuo toiminta jota sinä teet ei edelleenkään ole auttamista. Sinä tyydytät omia tarpeitasi.
Olen uusi tässä ketjussa. Vain sinun viestisi kiinnitti huomioni. Kertoisitko siis, millainen auttaminen on sinun mielestäsi hyvästä, jos kaikki sellainen auttaminen on pahasta, joka aiheuttaa auttajalle itselleen hyvän mielen?
Ilmeisesti vain sellainen auttaminen, jossa auttajalle jää korkeintaan paita päälle, jos sitäkään :/. VAsta sitten apu on "oikeaa", kun auttaja kärsii auttamisesta. Joillekin autettaville avun kohteena oleminen on tällainen sadomasokismia muistuttava valtasuhde. Se on perverssiä. Ja tämä huutelija täällä tuntuu käsittävän auttamisen juuri sillä tavalla. Otan osaa. Apua hän todella tarvitsisi... mielenterveyspuolen apua
Auttamisessa ei ole kyse siitä auttajasta. Käsitätkö? Sinä et ole se päähenkilö. Keskipiste, maailman napa ja ykkönen.
Älä ”auta”, jos sinua kiinnostaa vain se miten itse hyödyt.
Käsitä sinä, ettei kyse yksin myöskään ole autettavasta, siinä on kaksi ihmistä yhden sijaan.
Mutta noinhan se menee, että jos äidillä on satku ja sinä annat toisen, aika moni näistä autettavista käyttää sekä omat että lahjarahat itseensä, ja lapsi on edelleen vailla kenkiä. Minusta koti ei ole sovelias lapselle, jos rahaa on Marimekon verhoihin muttei lapsen kenkiin.
Avussa on aina kyse avusta. Siitä mitä se autettava saa.
Apua ei ole se, että menet toisen rajojen yli toisen kotiin pätemään ja jakamaan viisauttasi ja rahojasi ja sillä tavalla tyydytät omia tarpeitasi ja ylikävelet sen toisen. Se ei ole apua. Se on sitä että olet itse rajaton, läheisriippuvainen besserwisser, joka saa tyydytystä toisen tallomisesta.
Ja sehän ei kiinnosta yhtään ketään, mikä koti on sinusta minkäkinlainen. Keskity vain hoitamaan se oma psyykesi kuntoon ja setvimään oman kotisi ongelmat. Sitten ehkä viihdyt siellä omalla tontillasi, eikä tarvitse olla muiden riesana.
Tarkoitatko sinä, että et koskaan halua keneltään, et ikinä, mitään apua?
En tarkoita.
Tarkoitan että sinun toimintasi ei ole auttamista.
Minun mielestäni koti jossa asuu kaltaisesi mätämuna ei ole asiallinen. Ole hyvä, autoin tässä just sinua - sinun logiikallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autoin vuosia muita jotenkin pohdin nykyään mikä ajoi auttamaan.Auttamisenhalu,sydämessäni tunsin iloa auttamisen jälkeen ja surua siloin,kun myöhemmin huomasin ettei autettava kunnioittanutkaan apuani.
Siirryin auttamaan eläimiä,jossa huomasin saavani pyyteetöntä kiitosta myös eläinten omistajilta. Teen tätä edelleen,mutta vuosien saatossa olen oppinut vetämään rajan just silloin kun omat voimavarat eivät riitä auttamiseen. Tähän pätee vanha oppi lentokoneen happimaski ohjeista laittaa happimaski ensin itselleen pelastaakseesi itsesi,sen jälkeen voit auttaa muitakin. Tätä ole noudattanut omien voimavarojani kuunnellen ja olen onnellinen.Suosittelen 🙏❤️
Itse olen auttanut aina ystäviä, mutta olen lopettanut koska en saanut vasta-apua kun itse olin pahassa tilanteessa. En siis halunnut muuta kuin että oltaisiin ystäviä, jotka myös auttavat tiukassa paikassa toista. Kun tämä vaatimukseni ei toteutunut, niin lopetin auttamisen. Edelleen toki käyn kyyditsemässä jos kaveri soittaa tienposkesta lähettyviltä, mutta aikaavievämpää apua enää en, ja olen siirtynyt ystävien murheita vuodattaessa siihen mitä kukakin on minulle vastaavassa tilanteessa tehnyt. Eli jos ystävä on aina kuunnellut minua, ja ollut läsnä, niin minä olen sitä hänelle. Mikäli ystävä on aina vaihtanut puheenaihetta kun olen häneltä kuuntelua toivinut, niin teen samoin hänelle.
Eli voisi näin raamatullisesti sanoa että en tee enää kuten haluaisin muiden tekevän itselleni vaan teen muille niin kuin he ovat osoittaneet haluavansa tulla kohdelluiksi omalla esimerkillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
Mutta tuo ei kelpaa lokille, lokin pitää saada vastikkeetta valita, ja vielä yleensä olla silti tyytymätön.
Tunnen yhden tämmöisen. Sille avulias ihminen siivosi saastaisen kämpän ja kävi kaupassa (ja maksoi ison kassin ruokaa).
Ja arvaa mitä autettu sanoi? Valitti että tuotu leipä ei ole sitä mistä hän eniten tykkää (etukäteen ei tätä toki kertonut), ja valitti että saunaa ei oltu pesty, ei kiittänyt edes.
Että sellaista kiitollisuutta. Tahtoisin nähdä lokin auttamassa jotakuta, ihan ketä tahansa.
Eläin osaa olla kiitollinen ja osoittaa sen myös. Nytkin on sylissä pelastettu kissa, ja se ei yhtään ole tyytymätön että väärin autettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat on kokemukset! Eikä muuta saa palkakseen kuin haukkumiset ja nekin vielä takanapäin!!
Tämä on niin totta. Auttamisen yksi ongelma on, että kiitollisuus tuntuu olevan autettavilla jostain, ehkä ylpeydestä pois? Tuntuu pahalta auttaa, kun toinen osapuoli kokee sen lähinnä loukkauksena tai sitten asiana, josta löytyy aina valitettavaa. Lopetin itse auttamisen. Auttakoot itse itseään ne, joille apu ei kelpaa. Helppoa. Auttamisen ainoa ilo itse asiassa taitaa olla, että kun olet auttanut ja saanut siitä hyvästä "turpaasi", et enää ikinä tunne omantunnontuskia siitä hyvästä, ettet koskaan auta ketään. Nytpä ainakin muistat ja todistetusti tiedät, miksi et.
Kiitos kujn lopetit "auttamisesi". Se on varmasti kaikille parempi.
Ainakin itselleni. Nyt säästyy aikaa ja rahaa kaikkeen kivaan - itselle <3
ja sinä olet malliesimerkki ihmisestä, jota toivon mukaan kukaan ei enää auta. Kuulostat klassiselta lokilta, joka ottaa kaiken mutta jolle mikään ei kelpaa
Kiitos että vielä oikein alleviivasit luonteesi, ja paljastit sen että tuosta "avustasi" olin täysin oikeassa ;)
Sulla on ihmisparka kova huoli siitä, että joku "huijaa" sinua auttamalla. Ja juuri tämä hätä siitä, että sinun auttamisestasi olisi hyötyä (eli iloa) sille vastapuolelle (apua, tilanne ei olekaan 100 - 0 sinun hyväksesi) kertoo psykopatologiasi ongelmien laadun. Tulet varmaan hyvin vähävaraisesta ja sosiaalisesti matalan tason perheestä. Olet kenties romani? Vähintäänkin alkoholistiperheen jälkikasvu, ehkä hyväksikäytetty ja vihainen kohtalostasi. Se, että purat sitä ns. puremalla auttavia käsiä, ei muuta surkeaa elämääsi mihinkään, se tekee sen vain pahemmaksi. Mutta siinä olet oikeassa, että kaltaisiasi ei voi eikä kannata auttaa. Se on surullista - tavallaan.
Ja jatkat alleviivaustasi, vaikka ei enää tarvitsisi, koska "kaunis" luonteesi ja "hyvät käytöstapasi" tulivat jo kerrasta esiin :D
Hienoa että teet noin, niin muutkin näkevät mitä sen "avun" taakse yleensä kätkeytyy. Tällaisia ovat ne "hyvää hyvyyttään" "hyväntekijät ;)
Kiitos paljon!
En oikein ymmärrä pointtiasi. Korostan vain sitä, että on olemassa kaltaisiasi avustettavia, jotka olette kuin nurkkaan ajetut rotat hampaat irvessä pelkäämässä sitä, että autettavana olo vie teiltä viimeisetkin tuhkat pesästä. Saat olla sellainen. Tunnistan lajityypin ja kierrän kaukaa. Kuulut ihmistyyppiin toksinen autettava. Sen sijaan autan mielelläni antamalla rahaa kehitysmaihin oikeaa hätää kärsiville ja eläimille. Verrattuna kaltaisiisi, rahat eivät enää mene hukkaan tällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
Mutta tuo ei kelpaa lokille, lokin pitää saada vastikkeetta valita, ja vielä yleensä olla silti tyytymätön.
Tunnen yhden tämmöisen. Sille avulias ihminen siivosi saastaisen kämpän ja kävi kaupassa (ja maksoi ison kassin ruokaa).
Ja arvaa mitä autettu sanoi? Valitti että tuotu leipä ei ole sitä mistä hän eniten tykkää (etukäteen ei tätä toki kertonut), ja valitti että saunaa ei oltu pesty, ei kiittänyt edes.
Että sellaista kiitollisuutta. Tahtoisin nähdä lokin auttamassa jotakuta, ihan ketä tahansa.
Eläin osaa olla kiitollinen ja osoittaa sen myös. Nytkin on sylissä pelastettu kissa, ja se ei yhtään ole tyytymätön että väärin autettu.
Lokeille ei kelpaakaan. Mutta tavallisen ihmisenkin kohdalla on paljon järkevämpää kertoa, millä tavalla voisi auttaa, kuin kysyisi toiselta, millaista apua tämä tarvitsee, ja sitten vain todeta, että sori, en pysty auttamaan sua noissa asioissa. Järkevämpää siis kertoa, mitä apua olisi tarjolla, ja toinen sitten päättää, haluaako sellaista vai pärjääkö ilmankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Et vain auta. Auttamisessa on järkeä vain kun siitä tulee itsellekin hyvä mieli tai on aivan välttämätön pakko, esim hengen pelastaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat on kokemukset! Eikä muuta saa palkakseen kuin haukkumiset ja nekin vielä takanapäin!!
Tämä on niin totta. Auttamisen yksi ongelma on, että kiitollisuus tuntuu olevan autettavilla jostain, ehkä ylpeydestä pois? Tuntuu pahalta auttaa, kun toinen osapuoli kokee sen lähinnä loukkauksena tai sitten asiana, josta löytyy aina valitettavaa. Lopetin itse auttamisen. Auttakoot itse itseään ne, joille apu ei kelpaa. Helppoa. Auttamisen ainoa ilo itse asiassa taitaa olla, että kun olet auttanut ja saanut siitä hyvästä "turpaasi", et enää ikinä tunne omantunnontuskia siitä hyvästä, ettet koskaan auta ketään. Nytpä ainakin muistat ja todistetusti tiedät, miksi et.
Kiitos kujn lopetit "auttamisesi". Se on varmasti kaikille parempi.
Ainakin itselleni. Nyt säästyy aikaa ja rahaa kaikkeen kivaan - itselle <3
ja sinä olet malliesimerkki ihmisestä, jota toivon mukaan kukaan ei enää auta. Kuulostat klassiselta lokilta, joka ottaa kaiken mutta jolle mikään ei kelpaa
Kiitos että vielä oikein alleviivasit luonteesi, ja paljastit sen että tuosta "avustasi" olin täysin oikeassa ;)
Sulla on ihmisparka kova huoli siitä, että joku "huijaa" sinua auttamalla. Ja juuri tämä hätä siitä, että sinun auttamisestasi olisi hyötyä (eli iloa) sille vastapuolelle (apua, tilanne ei olekaan 100 - 0 sinun hyväksesi) kertoo psykopatologiasi ongelmien laadun. Tulet varmaan hyvin vähävaraisesta ja sosiaalisesti matalan tason perheestä. Olet kenties romani? Vähintäänkin alkoholistiperheen jälkikasvu, ehkä hyväksikäytetty ja vihainen kohtalostasi. Se, että purat sitä ns. puremalla auttavia käsiä, ei muuta surkeaa elämääsi mihinkään, se tekee sen vain pahemmaksi. Mutta siinä olet oikeassa, että kaltaisiasi ei voi eikä kannata auttaa. Se on surullista - tavallaan.
Ja jatkat alleviivaustasi, vaikka ei enää tarvitsisi, koska "kaunis" luonteesi ja "hyvät käytöstapasi" tulivat jo kerrasta esiin :D
Hienoa että teet noin, niin muutkin näkevät mitä sen "avun" taakse yleensä kätkeytyy. Tällaisia ovat ne "hyvää hyvyyttään" "hyväntekijät ;)
Kiitos paljon!
En oikein ymmärrä pointtiasi. Korostan vain sitä, että on olemassa kaltaisiasi avustettavia, jotka olette kuin nurkkaan ajetut rotat hampaat irvessä pelkäämässä sitä, että autettavana olo vie teiltä viimeisetkin tuhkat pesästä. Saat olla sellainen. Tunnistan lajityypin ja kierrän kaukaa. Kuulut ihmistyyppiin toksinen autettava. Sen sijaan autan mielelläni antamalla rahaa kehitysmaihin oikeaa hätää kärsiville ja eläimille. Verrattuna kaltaisiisi, rahat eivät enää mene hukkaan tällä tavalla.
Kun eletään tulonsiirroilla monta sukupolvea peräkkäin, syntyy tuollaisia toksisia lokkeja. Ihmisiä, jotka eivät itse koskaan auta ketään (maksamalla veroja tai muuten), mutta kokee olevansa oikeutettu elintasoon, jonka saamiseen ihmiset yleensä joutuvat opiskelemaan ja tekemään töitä.
Kupataan kaikkia keitä pystytään, ja eikä mikään koskaan riitä tai kelpaa. Auttajia ei kiitetä, vaan mieluummin ilmaistaan tyytymättömyyttä.
Psykiatrilla olisi noissa töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat on kokemukset! Eikä muuta saa palkakseen kuin haukkumiset ja nekin vielä takanapäin!!
Tämä on niin totta. Auttamisen yksi ongelma on, että kiitollisuus tuntuu olevan autettavilla jostain, ehkä ylpeydestä pois? Tuntuu pahalta auttaa, kun toinen osapuoli kokee sen lähinnä loukkauksena tai sitten asiana, josta löytyy aina valitettavaa. Lopetin itse auttamisen. Auttakoot itse itseään ne, joille apu ei kelpaa. Helppoa. Auttamisen ainoa ilo itse asiassa taitaa olla, että kun olet auttanut ja saanut siitä hyvästä "turpaasi", et enää ikinä tunne omantunnontuskia siitä hyvästä, ettet koskaan auta ketään. Nytpä ainakin muistat ja todistetusti tiedät, miksi et.
Kiitos kujn lopetit "auttamisesi". Se on varmasti kaikille parempi.
Ainakin itselleni. Nyt säästyy aikaa ja rahaa kaikkeen kivaan - itselle <3
ja sinä olet malliesimerkki ihmisestä, jota toivon mukaan kukaan ei enää auta. Kuulostat klassiselta lokilta, joka ottaa kaiken mutta jolle mikään ei kelpaa
Kiitos että vielä oikein alleviivasit luonteesi, ja paljastit sen että tuosta "avustasi" olin täysin oikeassa ;)
Sulla on ihmisparka kova huoli siitä, että joku "huijaa" sinua auttamalla. Ja juuri tämä hätä siitä, että sinun auttamisestasi olisi hyötyä (eli iloa) sille vastapuolelle (apua, tilanne ei olekaan 100 - 0 sinun hyväksesi) kertoo psykopatologiasi ongelmien laadun. Tulet varmaan hyvin vähävaraisesta ja sosiaalisesti matalan tason perheestä. Olet kenties romani? Vähintäänkin alkoholistiperheen jälkikasvu, ehkä hyväksikäytetty ja vihainen kohtalostasi. Se, että purat sitä ns. puremalla auttavia käsiä, ei muuta surkeaa elämääsi mihinkään, se tekee sen vain pahemmaksi. Mutta siinä olet oikeassa, että kaltaisiasi ei voi eikä kannata auttaa. Se on surullista - tavallaan.
Ja jatkat alleviivaustasi, vaikka ei enää tarvitsisi, koska "kaunis" luonteesi ja "hyvät käytöstapasi" tulivat jo kerrasta esiin :D
Hienoa että teet noin, niin muutkin näkevät mitä sen "avun" taakse yleensä kätkeytyy. Tällaisia ovat ne "hyvää hyvyyttään" "hyväntekijät ;)
Kiitos paljon!
En oikein ymmärrä pointtiasi. Korostan vain sitä, että on olemassa kaltaisiasi avustettavia, jotka olette kuin nurkkaan ajetut rotat hampaat irvessä pelkäämässä sitä, että autettavana olo vie teiltä viimeisetkin tuhkat pesästä. Saat olla sellainen. Tunnistan lajityypin ja kierrän kaukaa. Kuulut ihmistyyppiin toksinen autettava. Sen sijaan autan mielelläni antamalla rahaa kehitysmaihin oikeaa hätää kärsiville ja eläimille. Verrattuna kaltaisiisi, rahat eivät enää mene hukkaan tällä tavalla.
Kun eletään tulonsiirroilla monta sukupolvea peräkkäin, syntyy tuollaisia toksisia lokkeja. Ihmisiä, jotka eivät itse koskaan auta ketään (maksamalla veroja tai muuten), mutta kokee olevansa oikeutettu elintasoon, jonka saamiseen ihmiset yleensä joutuvat opiskelemaan ja tekemään töitä.
Kupataan kaikkia keitä pystytään, ja eikä mikään koskaan riitä tai kelpaa. Auttajia ei kiitetä, vaan mieluummin ilmaistaan tyytymättömyyttä.
Psykiatrilla olisi noissa töitä.
Näitä näkee aika paljon esimerkiksi Facebookin avustusryhmissä. Hirveä vihamielisyys ja haukkuminen avustajia kohtaan ja sitten valittavat, kun kukaan ei avusta. No miksiköhän?
Hölmölä(suomi) vei tusinan Valmetin traktoreita ja lannoitteita Kongoon. Tavoite oli ratkaista nälänhätä tehomaataloudella.
Tummat pojat ajoivat rallia pellolla ja kun diesel loppui traktorit hylättiin. Lähin huoltoasema oli 200km päässä ja rahaa ei ollut tankata. Varaosia Suomessa.
Lannotteista sai ilotulitteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joskus voi näyttää toivottomalta auttaminen,uskon kuitenkin, että se että yritit auttaa, merkitsee autettavalle paljon vaikkei muutosta näy täpahtuvan heti. joskus muutos vaatii aikaa, ehkä laitoit kuitenkin jotain alulle.
auttajille tulee usein "auttamisburnout" silloin pitää ottaa aikaa itselle ja pitää taukoa auttamisesta. vaikka mielellään parantaisi ympäristöä ,on kuitenkin siinä rajat. hyvällä mielellä voit olla kun kuitenkin yritit. kuinka moni tekee mitään toisten hyväksi.ei monikaan.
Ihanaa, kun joku joskus auttaa. Et saa siitä heti itsellesi muuta "palkkaa" kuin hyvän mielen. Et voi muuttaa ihmisiä oman mielesi mukaan toisenlaisiksi, mutta voit luoda ympärillesi hyvää mieltä. Se on arvokasta.
Meidän perhe on ollut ylikuormittunut muutaman vuoden. Ihanaa, kun yksi läheinen joskus tulee ja esim. ajaa nurmikkomme. Joku toinen tulee joskus leikkimään lasten kanssa. Isoja asioita lapsillemme nämä.
Entä jos joku on vain sotkuinen luonnostaan? Tarvitseeko kaikkien kotien edes olla siistejä? Itseäni ei ainakaan haittaa toisten kotien sotkut. Tuntemani sotkuilijat jaksavat kyllä tehdä kaikenlaista muuta. Eli onko tässä vain siistin auttajan oma mielipide siitä, millaista ihmisen kotona tulisi olla? Muutosta ei varmasti synny jos sotku ei ihmistä itseään haittaa (niin paljon että tekisi asialle jotakin).
Vierailija kirjoitti:
Entä jos joku on vain sotkuinen luonnostaan? Tarvitseeko kaikkien kotien edes olla siistejä? Itseäni ei ainakaan haittaa toisten kotien sotkut. Tuntemani sotkuilijat jaksavat kyllä tehdä kaikenlaista muuta. Eli onko tässä vain siistin auttajan oma mielipide siitä, millaista ihmisen kotona tulisi olla? Muutosta ei varmasti synny jos sotku ei ihmistä itseään haittaa (niin paljon että tekisi asialle jotakin).
Pitkin ketjua on puhuttu ihmisistä, jotka valittavat, ettei ole aikaa ja jaksamista tehdä jotain. Ja heitä on kukin auttanut.
Ei kai kukaan nyt mene siivoamaan toisen sotkuja, jos se ei asujaa itseään auttaa? Sehän on sama kuin antaisi rahaa, vaikka toinen on sitä mieltä, että rahaa riittää.
Vierailija kirjoitti:
joskus voi näyttää toivottomalta auttaminen,uskon kuitenkin, että se että yritit auttaa, merkitsee autettavalle paljon vaikkei muutosta näy täpahtuvan heti. joskus muutos vaatii aikaa, ehkä laitoit kuitenkin jotain alulle.
auttajille tulee usein "auttamisburnout" silloin pitää ottaa aikaa itselle ja pitää taukoa auttamisesta. vaikka mielellään parantaisi ympäristöä ,on kuitenkin siinä rajat. hyvällä mielellä voit olla kun kuitenkin yritit. kuinka moni tekee mitään toisten hyväksi.ei monikaan.
Oma autettavani tuli linjoja pitkin kun sanoin että olen niin uupunut, etten pysty enää auttaman (eikä tullut yllätyksenä vaan olin kertonut hyvissä ajoin tilanteestani). Ei jäänyt todellakaan hyvä mieli. T. pikkuisen paatunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttajien ongelma on yleensä siinä että sitä auttamista tehdään tarkoituksena saada itselle onnistunut ja tärkeä olo, eikä siksi että joku kaipaisi apua.
Se onnistunut olo tulee siitä, että tekee jotain merkityksellistä ja hyödyllistä. Ei siitä tule tärkeää oloa, jos tekee jostain turhanpäiväistä.
Eli sinä haluat määrätä mikä on merkityksellistä, mikä ei ja tehdä sen toisen rajat ylittäen toisen elämässä.
Et halua aidosti auttaa sitä toista, rajojaan kunnioittaen.
Sairas ajattelumalli sinulla.
Et näytä ymmärtävän. Jos joku valittaa jatkuvasti jotain asiaa (rahapulaa, sotkuista kotiaan, jaksamistaan lastensa kanssa jne), kuulija luonnollisesti olettaa, että toinen haluaisi tilanteensa parantuvan. Merkityksellistä auttamista on sellainen, että tilanne tosiaan paranee. Turhaa "auttamista" taas on sellainen, että tilanne on parin viikon tai kuukauden päästä täsmälleen sama. Mikään ei ole muuttunut. Turhaan "auttamiseen" ei kannata uhrata sen enempää rahojaan kuin aikaansakaan.
Et vastaa ollenkaan ylläolevaan selitykseen.
Vaan teet taas lisää omia oletuksia. Se että olettaa että joku haluaisi kotiinsa jonkun vieraan päsmäröimään ei todellakaan ole kenenkään ns autettavan mielestä auttamista. Se on just sitä päsmäröimistä.
Merkityksellistä auttmaista on sellainen, joka tuntuu siitä autetusta miellyttävältä ja merkitykselliseltä.
Sen auttajan fiilikset tai tarpeet eivät ole keskiössä.
Minulla nuorin lapsi sairasti astmaa kun oli pieni. Ei meitä "auttanut" yhtään se, että äitini lepatti pitkin kyliä paasaamassa, miten sotkuistakin meillä on tai lapseton käly selosti, miten pitää sormiruokailla, kun hän oli jostakin lukenut.
Meitä olisi auttanut, jos joku olisi joskus vienyt kaksi muuta lasta jonnekin, pessyt vaikka ikkunat tai edes lohduttanut tai kannustanut.
Selvästi me puhutaan nyt eri asiasta. Mä puhun auttajan näkökulmasta. Siis sen, joka joutuu kuuntelemaan valitusta, miten ei ole rahaa ruokaan, miten ei jaksa siivota, vauva valvottaa yöt jne jne. Auttajan näkökulmasta merkityksellistä auttamista on sellainen, että autettavan tilanne paranee ja - tattadaa - myös valittaminen loppuu. Sun äitisi ja kälysi eivät auttaneet sua eivätkä edes tarjonneet apuaan sulle. Eli tuo on ihan eri asia kuin se, että tarjoutuu auttamaan ihmistä, joka jatkuvasti valittaa jostain asiasta.
AUTTAMISESSA EI OLE MITÄÄN AUTTAJAN NÄKÖKULMAA.
Jos on "auttajan näkökulma", ei kyse ole auttamisesta, vaan OMIEN TARPEIDEN tyydyttämisestä.
Mä voin rehellisesti myöntääkin, että mulla auttajana on kyse juuri siitä, että ei huvita jatkuvasti kuunnella valitusta. Eli kyse on mun omista tarpeista, mulla on nk oma lehmä ojassa. En auta sellaista, joka avustani huolimatta jatkaa edelleen valittamista. En ole mikään Äiti Teresa.
Eli sinä tyydytät omia tarpeitasi. Et auta, etkä edes välitä siitä toisesta. Haet itsellesi tyydytystä.
Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, mä en auta sellaisia ihmisiä, joiden tilannetta auttamiseni ei muuta miksikään. Siis niitä, joiden kohdalla valittaminen vain jatkuu. Mä voin heitä kuunnella ja tsempata jaksamaan (silloin, kun mulle itselleni sattuu sopimaan...en joka kerta, kun haluavat valittaa), mutta en auta taloudellisesti enkä muutenkaan. Sen sijaan autan taloudellisesti ja muilla tavoin sellaisia ihmisiä, joiden vaikea tilanne on vain väliaikainen ja/tai joilla on halua sekä mahdollisuuksia itsekin muuttaa omaa elämäänsä sellaiseksi, ettei mun apuani enää tarvitse. Mulla on tuttavapiirissänikin ihmisiä, jotka tarvitsisivat multa taloudellista apua joka kuukausi vuosikausia, kenties koko mun lopun elämäni ajan. En kuitenkaan ala elättämään ketään.
TOISTAN: SINÄ ET AUTA KETÄÄN.
Sinä tyydytät omia tarpeitasi.
Mitä sinä oikeastaan haluat sanoa? Tarkoitatko, että kaikki auttaminen on väärin. Kenenkään ei pidä auttaa ketään, oli tilanne mikä tahansa?
No ekana haluan sanoa, että mene hoitoon. Et ymmärrä lukemaasi.
Tokaksi haluan sanoa, että tuo toiminta jota sinä teet ei edelleenkään ole auttamista. Sinä tyydytät omia tarpeitasi.
Olen uusi tässä ketjussa. Vain sinun viestisi kiinnitti huomioni. Kertoisitko siis, millainen auttaminen on sinun mielestäsi hyvästä, jos kaikki sellainen auttaminen on pahasta, joka aiheuttaa auttajalle itselleen hyvän mielen?
Ilmeisesti vain sellainen auttaminen, jossa auttajalle jää korkeintaan paita päälle, jos sitäkään :/. VAsta sitten apu on "oikeaa", kun auttaja kärsii auttamisesta. Joillekin autettaville avun kohteena oleminen on tällainen sadomasokismia muistuttava valtasuhde. Se on perverssiä. Ja tämä huutelija täällä tuntuu käsittävän auttamisen juuri sillä tavalla. Otan osaa. Apua hän todella tarvitsisi... mielenterveyspuolen apua
Auttamisessa ei ole kyse siitä auttajasta. Käsitätkö? Sinä et ole se päähenkilö. Keskipiste, maailman napa ja ykkönen.
Älä ”auta”, jos sinua kiinnostaa vain se miten itse hyödyt.
Käsitä sinä, ettei kyse yksin myöskään ole autettavasta, siinä on kaksi ihmistä yhden sijaan.
Mutta noinhan se menee, että jos äidillä on satku ja sinä annat toisen, aika moni näistä autettavista käyttää sekä omat että lahjarahat itseensä, ja lapsi on edelleen vailla kenkiä. Minusta koti ei ole sovelias lapselle, jos rahaa on Marimekon verhoihin muttei lapsen kenkiin.
Avussa on aina kyse avusta. Siitä mitä se autettava saa.
Apua ei ole se, että menet toisen rajojen yli toisen kotiin pätemään ja jakamaan viisauttasi ja rahojasi ja sillä tavalla tyydytät omia tarpeitasi ja ylikävelet sen toisen. Se ei ole apua. Se on sitä että olet itse rajaton, läheisriippuvainen besserwisser, joka saa tyydytystä toisen tallomisesta.
Ja sehän ei kiinnosta yhtään ketään, mikä koti on sinusta minkäkinlainen. Keskity vain hoitamaan se oma psyykesi kuntoon ja setvimään oman kotisi ongelmat. Sitten ehkä viihdyt siellä omalla tontillasi, eikä tarvitse olla muiden riesana.
Tarkoitatko sinä, että et koskaan halua keneltään, et ikinä, mitään apua?
En tarkoita.
Tarkoitan että sinun toimintasi ei ole auttamista.
Minun mielestäni koti jossa asuu kaltaisesi mätämuna ei ole asiallinen. Ole hyvä, autoin tässä just sinua - sinun logiikallasi.
En ole tässä 18 viestin ketjussa mukana, joten et voi tietää minun toiminnastani mitään. Haluan ihan vilpittömästi kysyä, mikä sinun mielestäsi on sitten oikeaa auttamista? Jos joku haluaa olla avuksi, niin millaista apua sinä haluat? Miten haluat, että sinulta kysytään siihen lupa?
Alue: Aihe vapaa
Ja jatkat alleviivaustasi, vaikka ei enää tarvitsisi, koska "kaunis" luonteesi ja "hyvät käytöstapasi" tulivat jo kerrasta esiin :D
Hienoa että teet noin, niin muutkin näkevät mitä sen "avun" taakse yleensä kätkeytyy. Tällaisia ovat ne "hyvää hyvyyttään" "hyväntekijät ;)
Kiitos paljon!