Tuntuu, että auttaminen on ihan turhaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu. 

Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!

"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.

Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata. 

Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi. 

"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"

Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.

Se on just sitä samaa rajatonta päsmäröintiä.

Meillä esim mummo toimittaa työvuoronsa meille ja tappelee koululaisten lomaviikot vapaiksi töistä.

Ja tarjottu apu on aina sitä mikä hän päättää avun olevan. Ei ikinä sitä mitä tarvitsisimme.

Sietämättömän ahdistavaa.

Heh..kommentistasi sai kuvan, että mummon pitäisi hoitaa lapsiasi just silloin, kun hänellä on työvuoro. Eiköhän hän toimita työvuorolistansa teille just sen vuoksi, että siitä näette jo etukäteen, onko hänellä työvuoro vai ei, jos tarvitsette lastenhoitoapua. Noista lomista kannattaa mummon kanssa puhua ja sanoa, että te ette tarvitse lastenhoitoapua lomien aikana. Nimittäin todella monilla kun on ongelma, mihin lapset siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. Kaikki kun eivät saa lomiaan just lasten lomien ajaksi. Jos te pystytte olemaan lomalla silloin, kun lapsillakin on loma, kertokaa asia mummolle. Silloin hänenkään ei tarvitse tapella koululaisten lomaviikkoja vapaaksi töistään. 

me ollaan itse kaikki lomat lasten kanssa, on aina oltu, ei mitään syytä olettaa ettemme olisi

emmekä odota hänen hoitavan lapsiamme muutenkaan

No sitten saa mummo syyttää ihan itseään, jos kerta toisensa jälkeen töissä tappelee koululaisten lomat itselleen vapaaksi, mutta ei kuitenkaan ole koskaan viettänyt niitä lomia lastenlastensa kanssa. Ja jos ette koskaan muulloinkaan ole tarvinneet lastenhoitoapua, voitte jo sanoa mummolle, että turhaan antaa työvuorolistojaankaan. Jos ei mene perille, laitatte mummon työvuorolistat vaan suoraan roskiin ja problem solved.

No niin saa. Olenko väittänyt muuta? On ihan helvetin ärsyttävää, kun jokaikisen syysloman ja hiihtolomaan ja joululoman ja kesäloman alla alkaa se sama mankuminen.

Ja kiva nähdä niitä työkavereitaan jotka oikeesti tarvitsisivat ne lomapäivät vapaiksi.

Mankuminen? Siis onko kyse siitä, että mummo haluaisi lapsenlapsensa luokseen, kun lapsilla on loma? Eihän se ole mitään auttamista, mistä tässä ketjussa puhutaan. Mäkin kyselen välillä suvun pikkuisia kyläilemään, mutta ymmärrän hyvin, jos perheellä on muuta tekemistä silloin. En siis ala mankumaan yhtään mitään. Mutta en myöskään koe, että nämä mun toivomukset olisivat mitään auttamista. Ihan samanlaista kyläilykutsua kuin mikä tahansa muukin kyläilykutsu. Sillä erotuksella vain, että JOS vanhemmat kaipaavat kahdenkeskistä aikaa, lapset voivat tulla meille ilman vanhempiaankin. 

Itse en koskaan tarjoa apua kenellekään. Jos joku tarvitsee, voi pyytää suoraan. Katsotaan sitten.

En lähde arvailemaan, mitä muut tarvitsevat. Se on heidän itsensä homma miettiä sitä, ei mun.

Luulin narsistilokkia ressukaksi, koska hän sellaista esitti. Autoin, siivosin, maksoin, taivuin jos mihin.

Ei noita kannata auttaa, he vain hyväksikäyttävät muita.

Yhteiskunnalla on apua olemassa.

Apn on hyvä pohtia omaa pelastajasyndroomaa, yritätkö jotenkin ulkoistaa itsesi auttamisen? Mieti nyt tarkkaan kannattaako jakaa helmiä sioille.

Kaffepulla kirjoitti:

Itse en koskaan tarjoa apua kenellekään. Jos joku tarvitsee, voi pyytää suoraan. Katsotaan sitten.

En lähde arvailemaan, mitä muut tarvitsevat. Se on heidän itsensä homma miettiä sitä, ei mun.

Mä tarjoan apuani silloin, kun on sattunut jotain yllättävää (esim kun ystävälläni murtui nilkka)  JA voin jollain tavalla auttaa (esim käydä nilkkansa murtaneen ystäväni puolesta kaupassa). Niiltä ihmisiltä, joita ylipäätään autan, kuulen yllättävistä tapahtumista jo ennenkuin tarjoan apuani. Esim tämä ystäväni laittoi mulle tekstaria tapahtuneesta jo odotellessaan pääsyä röntgenkuvauksen jälkeen lääkärille. Mä tarjosin apuani vasta, kun hän oli päässyt jo kotiin. Mutta lisäksi tosiaan on tilanteita, joissa multa pyydetään apua esim lastenhoitoon, jotta vanhemmat pääsevät leffaan tms. Ja mä kans sitten katson, sopiiko mulle vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Tähän pätee sama kuin kehitysapuun: kanna vettä niin ei auta, mutta opeta kaivamaan kaivo. Se tosin edellyttää sitä, että on olemassa vettä, jota kaivosta voi sitten saada.

Vaan sitten se kaivokin puretaan osiksi ja osat myydään. Sitten ollaan taas ilman kaivoa.

Olen aika eri mieltä monen kanssa tässä ketjussa. Itse koen, että jos auttaa toista sillä taka-ajatuksella että saa jotakin suurta kiitosta tai toisen ihmisen elämäntavat tai masennuksen korjattua, apu ei ole pyytteetöntä. 

Tosin on kai hyvä, että ihmisiä autetaan edes pyytteellisesti. Itse kuitenkin ajattelen niin, että auttaessani vaikka ystävääni siivoamaan, annan hänelle edes hetkeksi siistin asunnon ja mukavat oltavat, vaikka en pystykään hänen henkisiä ongelmia ratkomaan. Voin vain olla tukena aina silloin kuin ehdin. Osaan kuitenkin sanoa myös ei, joten minulla ei vielä ole lokki-ystäviä tai ainakaan minulta ei oleteta automaattisesti mitään apua. Mutta siis silloin kun autan, en varsinaisesti oleta ihmisten antavan minulle mitään vastineeksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen aika eri mieltä monen kanssa tässä ketjussa. Itse koen, että jos auttaa toista sillä taka-ajatuksella että saa jotakin suurta kiitosta tai toisen ihmisen elämäntavat tai masennuksen korjattua, apu ei ole pyytteetöntä. 

Tosin on kai hyvä, että ihmisiä autetaan edes pyytteellisesti. Itse kuitenkin ajattelen niin, että auttaessani vaikka ystävääni siivoamaan, annan hänelle edes hetkeksi siistin asunnon ja mukavat oltavat, vaikka en pystykään hänen henkisiä ongelmia ratkomaan. Voin vain olla tukena aina silloin kuin ehdin. Osaan kuitenkin sanoa myös ei, joten minulla ei vielä ole lokki-ystäviä tai ainakaan minulta ei oleteta automaattisesti mitään apua. Mutta siis silloin kun autan, en varsinaisesti oleta ihmisten antavan minulle mitään vastineeksi.

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mulla on ystävä, jolla on ollut rahat lopussa niin kauan kuin me ollaan tunnettu. Yli 7 vuotta. Joka ainoa kerta, kun ollaan yhteyksissä, hän valittaa rahapulaansa. Hänellä on velkoja, mutta ei mitään järjetöntä määrää. Koska itse olen aina ollut tarkka raha-asioissa, ehdotin hänelle budjetin tekemistä. Kerroin, että voin auttaa sen tekemisessä ja sellaisina kuukausina, kun budjetti näyttää huonolta, voin auttaa häntä ostamalla hänelle ruokaa. Mutta hän ei halunnut. Ei se mitään. Minusta vähän surullista, koska hän olisi jo päässyt veloistaan eroon ja taloudellinen tilanteensa olisi jo parempi, mutta hän itse päätti valita toisin. Olen antanut hänelle joka vuosi joululahjaksi vähän rahaa ja se varmaan on ilahduttanut häntä pienen hetken, mutta sama rahapula jatkuu edelleen.