Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu, että auttaminen on ihan turhaa
25.10.2021 |
En ole mikään kauhean kova auttamaan, mutta sitten kun näen vaivaa, niin se tuntuu turhalta. Olen siivonnut sottaiselle, ja seuraavalla kerralla ihan yhtä sottaista. Olen auttanut rahallisesti, mutta henkilön raha-asiat ovat kohta taas solmussa. Olen hoitanut lapsia sellaiselle, joka ei heidän kanssaan oikein pärjää, ja näin 10 vuotta myöhemmin ei edelleenkään pärjää.
Nämä kaikki avustetut ovat siis uupuneita tai masentuneita tai muuten vain saamattomia. Ainut, jonka avustamisesta on tullut oikeasti fiilis, että tästä on hyötyä, on ollut vanhus. Joka ei oikeasti osaa maksaa itse laskuja tai pääse yksin johonkin.
Miten ihmeessä masentuneita ja uupuneita tulisi sitten auttaa? Mitä teen väärin?
Kommentit (207)
Minulla on ystäviä joiden kanssa autetaan vuoroin, silloin kun pystyy. Vuorotellen hoidamme toistemme lapsia. Tämä on mielestäni sellaista arjessa auttavaa vastavuoroisuutta, jota tarvitaan.
Saatan myös leikata nurmikon/ kitkeä rikkaruohot/ imuroida kodin /haravoida vanhempieni pihan, en pyydä enkä odota vastapalvelusta, mutta äiti auttaa vastavuoroisesti välillä lasten kanssa tai kutoo villasukat jollekin perheestäni, tai leipoo pullaa kun tietää etten itse ole kiireiltäni ehtinyt ja vieraita on tulossa.
Mieheni saattaa vaihtaa naapurin auton renkaat ja naapuri sitten käy pyytämättä kolaamassa lumet pihamme edustalta kun olemme reissussa.
On myös eräs (entinen)ystävä jolle mikään ei riittänyt, hän eli aiemmin sosiaalituella eikä tehnyt elettäkään kohentaakseen asioitaan. Hänelle omasta mielestään kuuluu kaikki mitä muillekin- ilman ponnisteluita. Hän kerjäsi milloin kenenkin apua, kun edellinen auttaja väsyi- oli seuraava valmiiksi kiedottuna sormen ympärille. Hän ei nähnyt toiminnassaan mitään väärää. Otin etäisyyttä enkä kadu sitä. Olemme väleissä mutta pidän välit etäisempinä tietoisesti.
Autoin vuosia sitten siskoni perhettä viikoittain, milloin sisko pyysi siivousavuksi, kaupassa käyttämään, lapsia vahtimaan, tai vaan tekemään ruokaa (joka edellytti ensin kaupassa käyntiä omilla rahoillani). Olin itse pienipalkkaisessa työssä mutta siskoni mielikuvissa palkallani pystyi hyvin omien menojeni lisäksi elättämään hänenkin perhettään. Autoin liikaa ja väsyin itse, kun tuntui että mikään ei riittänyt vaikka sisko aina kiittikin kauniisti. Tuntui välillä liialliselta, että mieheni kanssa lomaillessamme hän pyysi ottamaan lapsensa mukaamme, kun he eivät muuten pääsisi mihinkään ikinä. Halusimme hänen lapsilleen hyvän elämän ja autoimme siis mieheni kanssa hänen lapsiaan, vaikka toki siskonikin hyötyi siitä saaden vapaata. Helpotti, kun sisko otti uuden miehen joka auttoi- he myös muuttivat kauemmas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joskus voi näyttää toivottomalta auttaminen,uskon kuitenkin, että se että yritit auttaa, merkitsee autettavalle paljon vaikkei muutosta näy täpahtuvan heti. joskus muutos vaatii aikaa, ehkä laitoit kuitenkin jotain alulle.
auttajille tulee usein "auttamisburnout" silloin pitää ottaa aikaa itselle ja pitää taukoa auttamisesta. vaikka mielellään parantaisi ympäristöä ,on kuitenkin siinä rajat. hyvällä mielellä voit olla kun kuitenkin yritit. kuinka moni tekee mitään toisten hyväksi.ei monikaan.
Oma autettavani tuli linjoja pitkin kun sanoin että olen niin uupunut, etten pysty enää auttaman (eikä tullut yllätyksenä vaan olin kertonut hyvissä ajoin tilanteestani). Ei jäänyt todellakaan hyvä mieli. T. pikkuisen paatunut
Mä taas en edes lähde pitkäkestoiseen auttamiseen, jos auttaminen saattaisi uuvuttaa mut. Omat vanhempani pärjäävät vielä kohtuullisen hyvin kotona ja ollaan auteltu siskoni ja vanhempieni lastenlasten kanssa tarpeen mukaan. Mutta jos avuntarve merkittävästi lisääntyy ja pysyvästi, sitten hommataan ulkopuolista apua (esim viikkosiivooja). Tilapäisesti voidaan lisätä omaa apuammekin, mutta ei pysyvästi. Ollaan kuitenkin kaikki nuoremmat sukupolvet vielä työelämässä. Omia aikuisia lapsiani voisin auttaa pidemmän aikaakin, mutta siinäkin tulisi sitten ulkopuolisen avun tarve jossain vaiheessa vastaan, jos avuntarve ei olisi tilapäinen vaan pysyvä.
- Siskon lapset on nyt aikuisia, ja yhdellä heistä ei ole kovin läheiset välit äitiinsä. He eivät osaa keskustella keskenään ja olen molempien puolelta kuunnellut vuodatusta. Olen koittanut saada heitä keskustelemaan keskenään. Autoin myöskin tätä siskoni lasta vaikeassa elämän tilanteessa, kun hän ensin pyysi- kysyin miten autan ja autoin niin kuin toivottiin- konkreettisesti, eli autoin löytämään tilapäisen asunnon ja kyyditsin sekä autoin muutossa, hoidin kissaa jne. Jälkeenpäin hän on puukottanut selkään, puhunut sukulaisille minusta pahaa ja lisäksi purkaa minuun kaikki lapsuutensa kiukut joita ei uskalla hänen äidilleen sanoa. - Tuntuu että olen likasanko, ja sain kiitokseksi tuosta vuosien auttamisesta vain pahoja puheita ja kohtuuttomia kiukkukohtauksia.
Olen väsynyt tuohon siskon lapsen vaatimuksiin- luulin että olemme ystäviä, mutta tajusin kesällä, että hänelle minä ja minun tarpeeni tulevat viimeisenä- hän pyytää kyllä apua ja sitten kiukkuaa kun oli väärin autettu. Hän tarjoutui vahtimaan lapsiamme, sanoin että pyydän sitten kun on tarve. Hän päätti tulla eräänä lauantai-iltana kesken muiden puuhien "vahtimaan"- roikkui vaan itse passattavana, eikä me sillä hetkellä edes tarvittu mitään lastenhoitoapua. Sillä hetkellä eniten olisin tarvinnut omaa rauhaa.
Olisin toivonut, että sen avuntarjoamiskortin voisi käyttää silloin kun sitä tuntee tarvitsevansa eikä hänen ehdoillaan, (hänellä oli hyvä syy tulla samalla syömään meidän jääkaappi tyhjäksi kun oma palkka oli tuhlattu kauppoihin ja kirppikselle). Kun tuolla siskon lapsella menee hyvin, hän unohtaa minun ja perheeni olemassa olon tyystin- hän sanoo kuinka hän nyt ottaa ansaitusti omaa aikaa jne. Kun hän sanoi tuo edellä mainitun, teki mieli sanoa takaisin, että minä olisin tarvinnut myös omaa aikaa mutta lähdit pois kun tiesit että tarvitsen... En osaa enää pitää tuota ihmistä hyvänä ja pyyteettömänä, minusta hän on itsekäs eikä ota huomioon muita.
Oma vikani, kun en saa suuta auki, mutta tiedän että hän suuttuu jos sanon ajatukseni ääneen- olen kokeillut. En tiedä mitä pitäisi ajatella- minulla on muutenkin ruuhkavuodet ja muutakin ajateltavaa, harmi jos joku aikuinen mutta teinin tavoin käyttäytyvä ei sitä halua tajuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos joku on vain sotkuinen luonnostaan? Tarvitseeko kaikkien kotien edes olla siistejä? Itseäni ei ainakaan haittaa toisten kotien sotkut. Tuntemani sotkuilijat jaksavat kyllä tehdä kaikenlaista muuta. Eli onko tässä vain siistin auttajan oma mielipide siitä, millaista ihmisen kotona tulisi olla? Muutosta ei varmasti synny jos sotku ei ihmistä itseään haittaa (niin paljon että tekisi asialle jotakin).
Pitkin ketjua on puhuttu ihmisistä, jotka valittavat, ettei ole aikaa ja jaksamista tehdä jotain. Ja heitä on kukin auttanut.
Ei kai kukaan nyt mene siivoamaan toisen sotkuja, jos se ei asujaa itseään auttaa? Sehän on sama kuin antaisi rahaa, vaikka toinen on sitä mieltä, että rahaa riittää.
Koska välillä ne sotkut on sellaisia, ettei se ympäristö sovellu ihmisasumukseksi, vielä vähemmän lapsille, ja usein siellä saastassa pakotetaan eläimiäkin asumaan.
Vaikka itseä ei haittaa, se ei tarkoita terveellistä elinympäristöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
Se on just sitä samaa rajatonta päsmäröintiä.
Meillä esim mummo toimittaa työvuoronsa meille ja tappelee koululaisten lomaviikot vapaiksi töistä.
Ja tarjottu apu on aina sitä mikä hän päättää avun olevan. Ei ikinä sitä mitä tarvitsisimme.
Sietämättömän ahdistavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
En tiedä, onko yleistä. En vaan näe mitään tarvetta sille, että toinen luettelisi pitkän listan asioita, joissa tarvitsee apua, ja mä sitten vastaisin, että voin auttaa yhdessä niistä, Tai pahimmassa tapauksessa en yhdessäkään niistä. Molemmille helpompaa ja yksinkertaisempaa, että avun antaja kertoo, millaista apua juuri hän voisi tarjota. Ja avun tarvitsija sitten päättää, haluaako hän niistä jotain vai pärjääkö ilmankin.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
On ihmisiä, joiden auttaminen on hyvin epäkiitollista.
Auttajan pitää myös srvioida, mikä apu on hyödyllistä.
Monulla on kaveri, joka on alkoholisoitunut, sairas(minimieläkkeellä)ja saanut päähänsä, että hänen elämänsä tarkoitus on kalllis harrastus.
Tämän kaverin auttaminen on tosi epäkiitollista, pitää hyvin valikoiden tarjota apua.
Entä jos se on? Kuka voi priorisoida toisen elämän tarkoituksen ja onnellisuuden lähteen?
Niin...
Kaveri tarvitsee harrrastukselleen paikan, jota ei voi ostaa tai vuokrata, kun raha ei riitä.
Päästät kaverin autotalliisi harrastamaan, sovitte kuukaudesta.
Kaveri ratkeaa juomaan, vaappuu nurkissasi humalaisena.
Projekti venyy, oma autosi on pihalla, kun kaverin harrasteet täyttävät tallisi.
Kaveri joutuu sairaalaan, projekti jää talliisi levälleen. Kaveri pääsee sairaalasta ja alkaa juomaan. Juo kuukauden.
Valkaisee nenänsä ja tulee taas talliisi harrastamaan, lainaat rahaa, että hänen projektinsa etenee, kohta alkaa olla taas kaljaeväät tallissa, kuskaat kaveria joka istuu kyydissäsi kaljapurkki kourassa...
Kaikki kritiikki kimpoaa takaisin, et ymmärrä hänen sairauttaan, hän ei juo enempää kuin SINÄ, oletko itse muka raitis jne.
Ei, pakko tällaisen elämän realiteetit hukanneen kanssa on ottaa etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen riittävästi katkeria autettavia nähtyäni tullut tulokseen, etten huomaa jos auto on ajautunut tieltä ulos. Tarkkailen vaan, ettei hirviä poukkoa tielle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
En tiedä, onko yleistä. En vaan näe mitään tarvetta sille, että toinen luettelisi pitkän listan asioita, joissa tarvitsee apua, ja mä sitten vastaisin, että voin auttaa yhdessä niistä, Tai pahimmassa tapauksessa en yhdessäkään niistä. Molemmille helpompaa ja yksinkertaisempaa, että avun antaja kertoo, millaista apua juuri hän voisi tarjota. Ja avun tarvitsija sitten päättää, haluaako hän niistä jotain vai pärjääkö ilmankin.
Entä jos se ystävä hädässä toivoisi, että kuuntelet häntä surun keskellä, mutta sinulla on listallasi vain mahdollisuus tuoda kaupasta maitoa, pidätkö oikeasti kiinni siitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
En tiedä, onko yleistä. En vaan näe mitään tarvetta sille, että toinen luettelisi pitkän listan asioita, joissa tarvitsee apua, ja mä sitten vastaisin, että voin auttaa yhdessä niistä, Tai pahimmassa tapauksessa en yhdessäkään niistä. Molemmille helpompaa ja yksinkertaisempaa, että avun antaja kertoo, millaista apua juuri hän voisi tarjota. Ja avun tarvitsija sitten päättää, haluaako hän niistä jotain vai pärjääkö ilmankin.
Väärinkäsitysten välttämiseksi täsmennän vielä hieman. Tuo edellinen kommenttini oli siis esimerkiksi tilanteessa, jossa ystävältäni murtui se nilkka. Koska apu, mitä pystyin hänelle tarjoamaan alussa, oli kaupassa käynti, kysyin häneltä, tarvitseeko hän apua kauppareissuissa. Miksi olisin kysynyt, mitä kaikkea muuta apua hän mahdollisesti tarvitsee, jos kerran pystyin auttamaan vain niissä kauppareissuissa? Kysyin myös roskien viennistä, koska roskathan lähti mun mukanani ulos samalla, kun muutenkin lähdin kotiin.
Tietenkin on myös tilanteita, joissa joku soittaa ja pyytää multa jotain tiettyä apua. Esimerkiksi että olisin perjantai-iltana lapsenvahtina, jotta lapsen vanhemmat pääsisivät leffaan. En mä tietenkään silloin ehdota, että mä voin kyllä käydä kaupassa. Joko suostun lapsenvahdiksi tai sitten en, se riippuu ihan siitä, mitä olen perjantai-illaksi suunnitellut. Ja riippuu siitäkin, pitääkö mun mennä lapsen kotiin vai voiko lapsi tulla meille perjantain ja lauantain väliseksi yöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
En tiedä, onko yleistä. En vaan näe mitään tarvetta sille, että toinen luettelisi pitkän listan asioita, joissa tarvitsee apua, ja mä sitten vastaisin, että voin auttaa yhdessä niistä, Tai pahimmassa tapauksessa en yhdessäkään niistä. Molemmille helpompaa ja yksinkertaisempaa, että avun antaja kertoo, millaista apua juuri hän voisi tarjota. Ja avun tarvitsija sitten päättää, haluaako hän niistä jotain vai pärjääkö ilmankin.
Entä jos se ystävä hädässä toivoisi, että kuuntelet häntä surun keskellä, mutta sinulla on listallasi vain mahdollisuus tuoda kaupasta maitoa, pidätkö oikeasti kiinni siitä?
Ehh.... joo, huomaan ajattelevani eri tavalla tätä asiaa. Mun ei tarvitse mennä ystäväni luokse kuuntelemaan hänen surujaan. Puhelin on nimittäin keksitty. Mä kuuntelen todella paljon ystävieni huolia ja murheita, mutta en pidä sitä auttamisena. Mun mielestäni se on ihan normaalia ystävien välistä kanssakäymistä. Auttamisena pidän konkreettisia asioita, konkreettista tekemistä kuten kaupassa käyntiä, siivousapua, lastenhoitoapua, muuttoapua jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä autettava haluaa, että toinen tekee jotain ikävää hänen puolestaan. Harvoin on kuin vanhusten kanssa eli apua tarvitaan sellaiseen, mitä ei itse pystytä tai osata tehdä. Olen masentunut, siivoa siis kotini, koska itse en viitsi äläkä luulekaan, että siivoaisimme yhdessä. Ehei, minä en nyt pysty, sinä auttaja teet nyt ikävimmät työt ja sillä aikaa minä voimaannun somessa.
Oikeastiko luulet, että masentunut vaan sysää inhottavat hommat muille, jotta voi olla somessa? Ole onnellinen, ettet ole koskaan joutunut siihen masentuneeseen epätoivotilaan, jossa suihkussa käyminenkin tuntuu ylivoimaiselta.
Itse jo kirjoitin aamulla, mutta jatkan vielä. Autistinen lapsi kasvoi aikuiseksi. Hänellä on vaikeuksia oman toiminnan ohjaamisessa, mutta siivoukset yms ei onnistu sillä, että käydään siivoamassa, vaan sillä, että käytään auttamassa hänet siinä siivoamisessa alkuun. Sama toimii läheiseni kanssa. Minä en saa onnistumisen tunnetta siitä, että olen itse siivonnut heille, vaan siitä, että he alkavat itse touhuta ja saavat aikaan. Molemmat ovat tyytyväisiä ja onnellisia, kun ovat saaneet tehdä itse ja kokevat tehneensä hommat itse. En suosittele auttamaan ketään, jolla on vähänkni toimintakykyä, sillä tavoin että kaikki tehdään valmiiksi, vaan sillä tavoin, että he ottaisivat ohjat itse.
Itse en muuten anna rahaa kellekään. Vien niitä pesuaineita tai terveellistä ruokaa mieluummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
Se on just sitä samaa rajatonta päsmäröintiä.
Meillä esim mummo toimittaa työvuoronsa meille ja tappelee koululaisten lomaviikot vapaiksi töistä.
Ja tarjottu apu on aina sitä mikä hän päättää avun olevan. Ei ikinä sitä mitä tarvitsisimme.
Sietämättömän ahdistavaa.
Heh..kommentistasi sai kuvan, että mummon pitäisi hoitaa lapsiasi just silloin, kun hänellä on työvuoro. Eiköhän hän toimita työvuorolistansa teille just sen vuoksi, että siitä näette jo etukäteen, onko hänellä työvuoro vai ei, jos tarvitsette lastenhoitoapua. Noista lomista kannattaa mummon kanssa puhua ja sanoa, että te ette tarvitse lastenhoitoapua lomien aikana. Nimittäin todella monilla kun on ongelma, mihin lapset siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. Kaikki kun eivät saa lomiaan just lasten lomien ajaksi. Jos te pystytte olemaan lomalla silloin, kun lapsillakin on loma, kertokaa asia mummolle. Silloin hänenkään ei tarvitse tapella koululaisten lomaviikkoja vapaaksi töistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat on kokemukset! Eikä muuta saa palkakseen kuin haukkumiset ja nekin vielä takanapäin!!
Tämä on niin totta. Auttamisen yksi ongelma on, että kiitollisuus tuntuu olevan autettavilla jostain, ehkä ylpeydestä pois? Tuntuu pahalta auttaa, kun toinen osapuoli kokee sen lähinnä loukkauksena tai sitten asiana, josta löytyy aina valitettavaa. Lopetin itse auttamisen. Auttakoot itse itseään ne, joille apu ei kelpaa. Helppoa. Auttamisen ainoa ilo itse asiassa taitaa olla, että kun olet auttanut ja saanut siitä hyvästä "turpaasi", et enää ikinä tunne omantunnontuskia siitä hyvästä, ettet koskaan auta ketään. Nytpä ainakin muistat ja todistetusti tiedät, miksi et.
Kiitos kujn lopetit "auttamisesi". Se on varmasti kaikille parempi.
Ainakin itselleni. Nyt säästyy aikaa ja rahaa kaikkeen kivaan - itselle <3
ja sinä olet malliesimerkki ihmisestä, jota toivon mukaan kukaan ei enää auta. Kuulostat klassiselta lokilta, joka ottaa kaiken mutta jolle mikään ei kelpaa
Kiitos että vielä oikein alleviivasit luonteesi, ja paljastit sen että tuosta "avustasi" olin täysin oikeassa ;)
Sulla on ihmisparka kova huoli siitä, että joku "huijaa" sinua auttamalla. Ja juuri tämä hätä siitä, että sinun auttamisestasi olisi hyötyä (eli iloa) sille vastapuolelle (apua, tilanne ei olekaan 100 - 0 sinun hyväksesi) kertoo psykopatologiasi ongelmien laadun. Tulet varmaan hyvin vähävaraisesta ja sosiaalisesti matalan tason perheestä. Olet kenties romani? Vähintäänkin alkoholistiperheen jälkikasvu, ehkä hyväksikäytetty ja vihainen kohtalostasi. Se, että purat sitä ns. puremalla auttavia käsiä, ei muuta surkeaa elämääsi mihinkään, se tekee sen vain pahemmaksi. Mutta siinä olet oikeassa, että kaltaisiasi ei voi eikä kannata auttaa. Se on surullista - tavallaan.
Ja jatkat alleviivaustasi, vaikka ei enää tarvitsisi, koska "kaunis" luonteesi ja "hyvät käytöstapasi" tulivat jo kerrasta esiin :D
Hienoa että teet noin, niin muutkin näkevät mitä sen "avun" taakse yleensä kätkeytyy. Tällaisia ovat ne "hyvää hyvyyttään" "hyväntekijät ;)
Kiitos paljon!
En oikein ymmärrä pointtiasi. Korostan vain sitä, että on olemassa kaltaisiasi avustettavia, jotka olette kuin nurkkaan ajetut rotat hampaat irvessä pelkäämässä sitä, että autettavana olo vie teiltä viimeisetkin tuhkat pesästä. Saat olla sellainen. Tunnistan lajityypin ja kierrän kaukaa. Kuulut ihmistyyppiin toksinen autettava. Sen sijaan autan mielelläni antamalla rahaa kehitysmaihin oikeaa hätää kärsiville ja eläimille. Verrattuna kaltaisiisi, rahat eivät enää mene hukkaan tällä tavalla.
No sen kyllä huomaa ettet oikein ymmärrä. Tämä ei ole mikään ihme, kun katsoo ulosantiasi ja rivienväliin tunkemiasi höpötyksiä. Tuo raapustuksesi ei liity yhtään mihinkään mitä olen sanonut, vaan on oman mielikuvituksesi tuotosta. Eihän tuollaista voikaan ymmärtää. Toisaalta kyllä luulisi että ymmärtäisit edes omat höpöttelysi, mutta vaikea se on kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
Se on just sitä samaa rajatonta päsmäröintiä.
Meillä esim mummo toimittaa työvuoronsa meille ja tappelee koululaisten lomaviikot vapaiksi töistä.
Ja tarjottu apu on aina sitä mikä hän päättää avun olevan. Ei ikinä sitä mitä tarvitsisimme.
Sietämättömän ahdistavaa.
Heh..kommentistasi sai kuvan, että mummon pitäisi hoitaa lapsiasi just silloin, kun hänellä on työvuoro. Eiköhän hän toimita työvuorolistansa teille just sen vuoksi, että siitä näette jo etukäteen, onko hänellä työvuoro vai ei, jos tarvitsette lastenhoitoapua. Noista lomista kannattaa mummon kanssa puhua ja sanoa, että te ette tarvitse lastenhoitoapua lomien aikana. Nimittäin todella monilla kun on ongelma, mihin lapset siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. Kaikki kun eivät saa lomiaan just lasten lomien ajaksi. Jos te pystytte olemaan lomalla silloin, kun lapsillakin on loma, kertokaa asia mummolle. Silloin hänenkään ei tarvitse tapella koululaisten lomaviikkoja vapaaksi töistään.
me ollaan itse kaikki lomat lasten kanssa, on aina oltu, ei mitään syytä olettaa ettemme olisi
emmekä odota hänen hoitavan lapsiamme muutenkaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
Se on just sitä samaa rajatonta päsmäröintiä.
Meillä esim mummo toimittaa työvuoronsa meille ja tappelee koululaisten lomaviikot vapaiksi töistä.
Ja tarjottu apu on aina sitä mikä hän päättää avun olevan. Ei ikinä sitä mitä tarvitsisimme.
Sietämättömän ahdistavaa.
Heh..kommentistasi sai kuvan, että mummon pitäisi hoitaa lapsiasi just silloin, kun hänellä on työvuoro. Eiköhän hän toimita työvuorolistansa teille just sen vuoksi, että siitä näette jo etukäteen, onko hänellä työvuoro vai ei, jos tarvitsette lastenhoitoapua. Noista lomista kannattaa mummon kanssa puhua ja sanoa, että te ette tarvitse lastenhoitoapua lomien aikana. Nimittäin todella monilla kun on ongelma, mihin lapset siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. Kaikki kun eivät saa lomiaan just lasten lomien ajaksi. Jos te pystytte olemaan lomalla silloin, kun lapsillakin on loma, kertokaa asia mummolle. Silloin hänenkään ei tarvitse tapella koululaisten lomaviikkoja vapaaksi töistään.
me ollaan itse kaikki lomat lasten kanssa, on aina oltu, ei mitään syytä olettaa ettemme olisi
emmekä odota hänen hoitavan lapsiamme muutenkaan
No sitten saa mummo syyttää ihan itseään, jos kerta toisensa jälkeen töissä tappelee koululaisten lomat itselleen vapaaksi, mutta ei kuitenkaan ole koskaan viettänyt niitä lomia lastenlastensa kanssa. Ja jos ette koskaan muulloinkaan ole tarvinneet lastenhoitoapua, voitte jo sanoa mummolle, että turhaan antaa työvuorolistojaankaan. Jos ei mene perille, laitatte mummon työvuorolistat vaan suoraan roskiin ja problem solved.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa selkeästi ihmisillä on erilaisia käsityksiä auttamisesta. Osan mielestä auttamisen pitää olla hyväntekeväisyyttä ja yksityishenkilön toimia kuin jokin hyväntekeväisyysjärjestö. Apua tarvitseva kertoo, mutä hän haluaa (rahaa, ruokaa, lapsenvahdin, siivoojan jne) ja järjestö sitten hoitaa ko asian apua tarvitsevalle. Me muut taas ketjussa kirjoittaneet ajatellaan, että apua tarvitseva on joku läheinen (vanhempi, sisarus, oma lapsi tai ystävä). Ja läheisten avustamisessa apua tarvitseva ei sanele, mitä apua hän keneltäkin haluaa ja milloin. Voi esittää toivomuksen, mutta se ei välttämättä toteudu. Kyseessä kun on ihmissuhteeseen liittyvä puolin ja toisin toisistaan huolehtiminen, ei mikään järjestötoiminta tai yhtekiskunnan järjestämä palvelu.
Meillä taas kysytään läheiseltä että tarvitseeko hän apua, ja millaista apua hän tarvitsee, eikä aleta hädän hetkellä kiusaamaan kun läheisellä on muutenkin vaikeaa. Niin me ollaan erilaisia!
"Hei, voitko käydä apteekista hakemassa minulle tarvitsemani lääkkeet kun en pääse itse?" -Ei käy, minä haen sinulle kaupasta piimää, koska sinähän et sanele miten minä sinua autan!" Aivan hirveää narsisitista, sadistista ja julmaa käytöstä hädässä olevaa läheistä kohtaan.
Okei, nyt tajuan, mitä tarkoitat. Enn mä ainakaan toimi tuolla tavalla, että veisin piimää, kun toinen tarvitsee lääkkeitä. Joko haen ne lääkkeet tai ei en hae, se riippuu ihan siitä, onko mulla aikaa ja muuten mahdollisuutta lähteä hakemaan toiselle lääkkeitä. Aina ei ole. Mun kohdallani auttaminen on sitä, että esimerkiksi kun ystäväni (josta jo aiemmin kerroin) kertoi nilkkamurtumastaan, mä kysyin häneltä, tarvitseeko hän kaupassakäyntiapua. Ja koska hän tarvitsi, kävin hänelle kaupassa. Ekalla kerralla lähteissäni kysyin, vienkö samalla roskat ulos. Ja niin vein roskatkin ulos. Ja vein ilman kysymistä seuraavillakin kerroilla, kun kävin hänelle kaupassa. Yhdessä vaiheessa kauppareissun yhteydessä kysyin, haluaisiko hän, että imuroisin hänen kotonaan. Hänen mielestään se oli oikein hyvä idea, koska hänen oli vielä kyynärsauvojen kanssa vaikea imuroida, koska murtuneelle jalallekaan ei saanut vielä varata.
Lisään tähän kommenttiini vielä, että mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota. Jos ystävälläni olisi ollut pieniä lapsia, hän olisi varmasti tarvinnut koko päiväksi lastenhoitoapuakin nilkkamurtumansa vuoksi. Enkä mä olisi voinut ottaa palkatonta vapaata töistä mennäkseni joka aamu hoitamaan hänen lapsiaan. Joten sen vuoksi mä tarjoan apua, jota pystyn antamaan. Eikä niin päin, että toinen kertoo, mitä kaikkea apua hän tarvitsisi.
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.
Se on just sitä samaa rajatonta päsmäröintiä.
Meillä esim mummo toimittaa työvuoronsa meille ja tappelee koululaisten lomaviikot vapaiksi töistä.
Ja tarjottu apu on aina sitä mikä hän päättää avun olevan. Ei ikinä sitä mitä tarvitsisimme.
Sietämättömän ahdistavaa.
Heh..kommentistasi sai kuvan, että mummon pitäisi hoitaa lapsiasi just silloin, kun hänellä on työvuoro. Eiköhän hän toimita työvuorolistansa teille just sen vuoksi, että siitä näette jo etukäteen, onko hänellä työvuoro vai ei, jos tarvitsette lastenhoitoapua. Noista lomista kannattaa mummon kanssa puhua ja sanoa, että te ette tarvitse lastenhoitoapua lomien aikana. Nimittäin todella monilla kun on ongelma, mihin lapset siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. Kaikki kun eivät saa lomiaan just lasten lomien ajaksi. Jos te pystytte olemaan lomalla silloin, kun lapsillakin on loma, kertokaa asia mummolle. Silloin hänenkään ei tarvitse tapella koululaisten lomaviikkoja vapaaksi töistään.
me ollaan itse kaikki lomat lasten kanssa, on aina oltu, ei mitään syytä olettaa ettemme olisi
emmekä odota hänen hoitavan lapsiamme muutenkaan
No sitten saa mummo syyttää ihan itseään, jos kerta toisensa jälkeen töissä tappelee koululaisten lomat itselleen vapaaksi, mutta ei kuitenkaan ole koskaan viettänyt niitä lomia lastenlastensa kanssa. Ja jos ette koskaan muulloinkaan ole tarvinneet lastenhoitoapua, voitte jo sanoa mummolle, että turhaan antaa työvuorolistojaankaan. Jos ei mene perille, laitatte mummon työvuorolistat vaan suoraan roskiin ja problem solved.
No niin saa. Olenko väittänyt muuta? On ihan helvetin ärsyttävää, kun jokaikisen syysloman ja hiihtolomaan ja joululoman ja kesäloman alla alkaa se sama mankuminen.
Ja kiva nähdä niitä työkavereitaan jotka oikeesti tarvitsisivat ne lomapäivät vapaiksi.
No enpä itse ainakaan kaipaa yhtään näitä näsäviisaita, vaikka väkisin "auttavia",kun se "apu"on siis yleensä rutiköyhälle typerien, itsestäänselvioen "neuvojen "jakelu ylhäältäpäin lässyttävästäi ja holhoavasti. Jos elää toimeentulotuella, ei kaipaa sijoitusvinkkejä tai työkyvyttömänä mennä töihin ja kun niihin ei halutessaankaan pääse jne.
Oma "masennukseni"(hetkittäistä lannistumista musertavien vaikeuksien edessä ennemminkin) on myös pitkälti raha- ja kusipääsidonnaista eli nuo holhoavat apuaan tyrkyttävät ovat juuri niitä joiden vuoksi koko elämä on mennyt syrjäytettynä harakoille.
Auta niin, että valitat kansanedustajille suoraan, miksi Suomessa työttömyysturva(työmarkkinatuki)ja toimeentulotukikin ovat niin pieniä(lue EU- komission huomautukset asiasta Suomelle, useita kertoja, jos etm uuten usko!), että ihmisen pitää jo sen takia syrjäytyä kaikesta elämästä ja olla harakirin partaalla koko ajan?! Siinä on ratkaistu jo valtaosa ongelmista, kun olsii rahaa edes ihmisarvoiseen elämään leipäjonoihin kehotuksien sijaan!
Alue: Aihe vapaa
"mä en kuitenkaan kysy, millaista apua toinen tarvitsisi, vaan kerron, millaista apua mä voisin toiselle tarjota"
Onkohan tällainen ihan yleistä? Itsestäni vaikuttaa vähän omituiselta, jos ajattelee yleisesti ystävien auttamista.