Kolmekymppisen "normaali" elämä.

Olen pian 39 enkä ole saavuttanut käytännössä mitään. Maisterinpaperit on taskussa, siinäpä se. Parisuhteessa olen ollut pitkään mutta olen onneton ja haluan erota. Jos saan erottua nykyisestä suhteestani, pidän sitä saavutuksena. En omista mitään eikä ole vakityötä. Alallani on kehno työtilanne enkä ole onnistunut löytämään vakituista työpaikkaa sellaisen kerran menetettyäni. Asun isossa kaupungissa, jossa asunnot ovat järkyttävän kalliita. Oma virheeni tietenkin on se, etten ostanut asuntoa jo 15 vuotta sitten, kun lainansaanti olisi silloisilla tuloillani ollut mahdollista ja kun asuntojen hinnat eivät vielä olleet pilvissä. Lapsia ei ole, ei näköjään ole osattu tehdä niitäkään, vaikkei kummassakaan ole tutkimusten mukaan mitään vikaa. Tällaista tämä elämäni nyt on. Toivon, että vielä jonain päivänä saisin kokea, millaista on elää onnellisessa parisuhteessa. Ja toivon, että saisin lapsen. Vaikka sitten hedelmöityshoidoilla yksin, jos en löydä miestä. Jos jostain olen iloinen niin siitä, että olen terve ja minulla on ystäviä. Nämäkään eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Tällä hetkellä olen ulkomailla asuva kokopvätyössä 30v. vastavalmistunut maisteri. Avomies löytyy. Nämä kai ne oli mun kriteeritkin silloin joskus.

Kuitenkin tässä muuttoa jo pitkään Suomeen harkinneena, kenties piankin irtisanoutumassa ja miten käy parisuhteelle eikai kaukosuhteeseen kannata tässä iässä alkaa. Eli jäljelle jää vain suoritettu tutkinto siitä 30v. rajapyykin kriteereistä. Elämä muuttuu ja valinnat kai on syytä tehdä sydämen ääntä kuunnellen. Kuitenkin sitä tässä iässä tekee päätökset huolella, ei samalla uhkarohkealla heittäytymisellä.

Ihmetyttää kuinka jotkut näyttävät todella vanhoilta jo kolmikymppisinä ja omaksuvat tätimäisen tyylin. Ei tietenkään kaikki, mutta jotkut. Oletteko huomanneet saman?

Minulla on vakityö ja asun vuokralla. Aina haaveilin, että olisi 2-3 lasta kolmekymppisenä. Se on asia mikä harmittaa, etten perhettä ole onnistunut saamaan.

Avioliitto, pienet lapset, työ jossa viihtyy + velkainen asunto ja auto.

Mulla oli tuohon asti nuo kaikki. Sitten elämä heitti häränpyllyä ja jäljelle jäi vain tärkein eli lapset. Nyt olen sairas, vuokra-kodissa asuva yksinhuoltaja.

Minulla oli 30v iässä AMK -koulutus, aviomies, 3 lasta, omakotitalo ja vakituinen työpaikka... ei hullummin tämän ketjun mukaan! 45-vuotiaana minulla on täysi-ikäiset lapset, velat suunnilleen maksussa,eikä ikää ole vielä kovin paljon ☺

Onpa tylsiä ihmisiä täällä. Haukotus.

Kolmikymppisenä olin juuri saanut ensimmäisen lapsen, pätkätöitä ja niiden jälkeen hetkellinen uran vaihtokokeilu, avoliitto ja miehellä talo. Kyllähä tuo kaikki silloin kriisin pukkasi, mutta siitäkin hengissä selvitty.

Täytin juuri 30. Elän täysin vanhempien rahoilla, tutkintoja ei ole muuta kuin ylioppilas ja töissä en ole koskaan käynyt muuta kuin jossain lyhytaikaisissa hanttihommissa.

Miksi vanhemmat eivät saisi antaa minulle rahaa? Molemmat kuuluvat Suomen 1000 rikkaimman joukkoon ja itse en tule koskaan saamaan työtä joka elättäisi. Sossustako pitäisi hakea?

Opiskellut olen 6-vuotiaasta asti koko ajan paria välivuotta lukuunottamatta. Tähän mennessä vaan kaikki koulutukset ovat lopulta osoittautuneet liian vaativiksi.

Ja tänä päivänä on muutenkin helppo sanoa että pitäisi olla sellainen ja tällainen työpaikka kun niihin kauheimpiinkin paskaduuneihin tulee 50 hakemusta. Sitäkään työtä ei varmasti saa se hakija jolla ei ole yhtään kokemusta mutta ikää senkin edestä.

Väitöskirja, jännittävä post doc -paikka ulkomailla, seksikäs rakastaja. Kaiken sain ja nyt tavallinen mutta onnellinen nelikymppinen perheenäiti. Tulisesta latinorakastajasta tulikin mieheni ja lasteni isä.

Hyvvin suoritettu, jengi. Mitalit kaikille.

Suorittajien tylsä maa.

Olen 30, asun arvoalueella, on akateeminen tutkinto ja hyvä työpaikka. En kuitenkaan ole onnellinen jos se jotakuta lohduttaa.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 14:57"]

Jonkin mielestä on joku saavutus että on luottokortti? Huhhuh.

t. KTM-Mies

[/quote]

Jonkun mielestä on saavutus olla ekonomi? Noh, meitä on moneen junaan. Luottokorttia eivät saa kovin nuoret, luottotiedottomat tai sosiaalituilla eläjät.

[/quote]

Se sentään liittyi aiheeseen ja kyllä se on suurempi saavutus kuin luottokortti :D

Näistä "luetteloijista" paistaa kauas se, että kovin kummoista viisautta ja sivistystä ei ole kolmekymmenvuotisen matkan varrella reppuun tarttunut. On selvää, että eri ihmiset arvostavat eri asioita, mutta se, että ei tajua tätä on jotenkin kehittymätöntä. Omassa mielessäni lasken 30-vuotiaan nuoreksi aikuiseksi, jolta voisi odottaa avarakatseisuutta ja käytöstä, josta nuoruuden särmät on jo hioutuneet, hänellä on näkemystä ja kokemusta elämästä jo vähän, hän osaa asettua muiden asemaan, on tiedostanut millainen paikka maailma on, on tiedonhaluinen ja ymmärtää, että maailmaa voi katsoa niin monella eri tavalla, riippuen taustoista.

Sitten kun luin tätä ketjua, tajusin, että eipä voikaan. Ihmiset ovat keskittyneet siihen, että on tutkintoja, kodinkoneita, autoja ja velkaa, jopa lapsia siellä saavutuksena. On minullakin osa näistä, mutta ne ovat matkan sivutuotteita. Toki tiettyjen , tasapainoisen elämän elementtien saavuttamiseen tarvitaan määrätietoisuutta, mutta tuntuu hurjalta, että itsetarkoitus voi olla niin määriteltyä. Leuka kyllä loksahti lattiaan asti, erityisesti siitä että niin moni kirjoittaa lähes toistensa kaltaisia, mielikuvituksettomia listoja. Kilpajuoksua, vertailua. Toivon, että ette ole katkeria valinnoistanne myöhemmin.

En itse elä yhtään sen kummempaa elämää kuin mitä kuvittelen listojen laatijoiden elävän (tavallista) mutta tuo näkökulma elämään on mielestäni kauhea.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 17:26"]

Suorittajien tylsä maa.

[/quote]

Olen joskus miettinyt, että miksi suomaiset tekee niin paljon itsemurhia/tekee perhesurmia/on masentuneita. Niin tässähän se vastaus tuli.

On niin kova kiire tehdä naapurit ja sukulaiset kateelliseksi omalla rahalla mitattavissa olevalla menestyksellä. Asetetaan itselle utopistisia tavotteita, masennutaan kun niihin ei päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä PITÄÄ olla, jos on edes jotenkin normaali ihminen: korkeakoulututkinto, omistusasunto hankittu / säästäminen asuntoa varten hyvässä vauhdissa, taustalla vähintään yksi pari vuotta tai pidempään jatkunut työsuhde, parisuhde, lasten hankkiminen vähintään suunnitteilla, auto, luottokortti, ulkomaanmatkoja vähintään kolmella mantereella.

Mulla ei ole noista mitään. Terv. henkistä väkivaltaa ja kurjuutta koko ikänsä kokenut 28v

Hyvin suomalainen keskustelu. Ihmisen kuuluu olla ja elää noudattaen tiettyä käsikirjoitusta. Jos ei sovi muottiin, on outo, epäonnistunut. Asuessani eräässä toisessa EU-maassa parasta oli vapaus näistä naurettavista suomalaisen yhteiskunnan odotuksista.

Elän omaa elämääni. Olen kyllä taloudellisesti itsenäinen ja annan yhteiskunnalle enemmän kuin otan. Muuten elämäntapani ei kuulu muille, eikä minulla ole mitään velvollisuutta elää kuten muut.