Kolmekymppisen "normaali" elämä.

Ylä-asteella ajattelin, että kolmekymppisenä olen ennen kaikkea aikuinen. Siihen kuuluu perhe (mies ja yksi lapsi, toinen suunnitteilla), työ ja omistusasunto kaupungissa (lapsuutena vietin maaseudulla). Nämä perus.

Nyt 27v, korkeakoulututkinto, vakityö, kihloissa, omistusasunto kaupungissa, häät ensi kesänä, lapsi kenties sen jälkeen. Olen ilmiselvästi aikataulussa ja kaikin puolin tyytyväinen elämääni. Arki on perusarkea, ei se juhlaa ole. Mutta sopii tasaiseen ja tasapainoiseen minääni.

Summa summarum - joku juttu, asia, elämän suunta, jota arvostaa olisi hyvä olla löydettynä.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 03:16"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 17:30"]

Olen 30, asun arvoalueella, on akateeminen tutkinto ja hyvä työpaikka. En kuitenkaan ole onnellinen jos se jotakuta lohduttaa.

[/quote]

Pelkäänpä pahoin, että monet täällä tuntee mielihyvää siitä, ettet ole onnellinen. Moni täällä on unohtanut autojen, astiastojen ja asuntolainojen lisäksi listata saavutuksekseen katkeroitumisen, kateellisuuden ja itsekeskeisyyden :( Mutta onneksi muistavat olla ylpeitä tai ainakiin tyytyväisiä luottokortistaan.

Toivon sulle kaikkea hyvää :) 

[/quote]

Kiitos. Siksi tuon kirjoitinkin että jos helpottaisi niitä jotka ihailevat.

Huh teitä ja saavutuksianne. Minä 32 vuotta, naimisissa, pikkuinen kerrostalokaksio (pankin), auto (pankin), kaksi kissaa. Aloitin opiskelun viime syksynä (on mulla kyllä pari aiempaa ammattitutkintoa, nyt kyseessä AMK), mies matalapalkkaisessa työssä (alle 30000/vuosi) ja ihan lukiopohjalla. Elämme jotain jatkettua nuoruutta ilmeisesti, ainakaan en hirveästi näe eroa parikymppiseen itseeni, paitsi että silloin asuin vuokralla. Valmistun parin vuoden päästä, saan kenties työpaikankin. Ehkä perustamme perheen jos vielä ehdimme, teemme vaan kaiken kymmenen vuotta muita jäljessä...

kolmikymppisenä voi todistetusti saavuttaa rikkaan elämän, jopa lähdettäessä täysin nollilta tai jopa miinukselta.

se on loppujenlopuksi ihan itsestä kiinni, että mitä aikoo elämänsä aikana saavuttaa. kolmikymppinen alkaa olla nimittäin jo puolivälissä, viimeinen mahdollisuus havahtua.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 11:06"]

kolmikymppisenä voi todistetusti saavuttaa rikkaan elämän, jopa lähdettäessä täysin nollilta tai jopa miinukselta.

se on loppujenlopuksi ihan itsestä kiinni, että mitä aikoo elämänsä aikana saavuttaa. kolmikymppinen alkaa olla nimittäin jo puolivälissä, viimeinen mahdollisuus havahtua.

[/quote]

Kyllä se on 1/3 eikä lähelläkään puolta.

Uraa voi vaihtaa vielä paljon vanhempanakin. Nykyään se on aivan normaalia ettei mennä peruskoulusta töihin ja olla siellä koko olopppuelämä.

[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 14:26"]Pitkä (n. 10 v.) avioliitto, lapsia 2-5, väh. alempi korkeakoulututkinto ja toistaiseksi voimassa oleva toimi/virka, siisti perheauto, itse piirretty ja rakennettu lainaton omakotitalo. Tuohon ikään mennessä pitäisi pystyä rakentaa velattoman omakotitalon (150 + m2), jos olisi pari edellistä kotia rakentanut ja myynyt hyvällä voitolla.
[/quote]
Haha :D perus kolmekymppinen, viiden muksun kanssa jo kolmatta taloa rakentamassa !

Minä 30v.

Oma todellisuus: Työtön, parisuhteessa, ei lapsia, asun vuokralla. Säästöjä 8000€, ei autoa, ei lemmikkiä.

Oma unelma:

*Työpaikka, oma yritys. Olen tästä haaveillut jo hetken, mutta ei ole tällä hetkellä kannattava tai realistinen toteuttaa, vaikka itsellä olisi omaa rahaa laittaa alkupääomaan. 

*Oma talo, sellaine pieni ja vanha puutalo. Joku 20-30luvulla rakennettu olisi täydellinen. Ympärillä aidattu piha ja pieni puutarha.

*Auto. En tiedä millaisen haluaisin, mutta kunhan olisi joku millä liikkua. Mutta auto vasta sitten kun on töitä. Työttömänä ei tarvitse autoa, on vaan turhaa rahan kulua.

*Koira. Haluaisin ottaa koiran, jouduin lopettamaan muutama kuukausi sitten 10-vuotiaan ystäväni kasvainten vuoksi. Kaipaisin kaveria sohvalle sylinlämmikkeeksi ja ulos lenkkikaveriksi.

*Parisuhde, on vakallaa 8v pohjalla. Toivottavasti se kestää koko loppu elämän. Ainakin nyt tuntuu siltä, että hän on se oikea <3

Itse en ole saavuttanut vielä tähän päivään mennessä yhtään mitään. Tai no, olen opiskellut ja matkustellut, on sekin kai jotain. Mutta nuo yllä olevat unelmat yritän toteuttaa seuraavan 30v aikana. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, milloin se oma aika loppuu. Toivottavasti minulla on vielä aikaa ja terveyttä.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 10:22"]

Minusta paras "suoritusaste" 30-vuotiaalle on, että elämä on itsenäistä, tulee omillaan toimeen JA ENNEN KAIKKEA: on sellaisessa tilanteessa, että pystyy jo tarvittaessa auttamaan muita, esim. omia vanhempia.

Viimeksi mainittu on minulle ollut tärkeää.

Eniten ärsyttää monen 3-kymppisen "itsenäinen" elämä: asutaan vanhempien takaamassa velkaisessa omistusasunnossa, tehdään lapsia joita hoidatetaan vanhemmilla, ostatetaan samalla tekosyyllä kaikkea mahdollista vaunuista vaippoihin omilla vanhemmilla (joomutkunehaluuauttaa).

30-vuotias tai vanhempi on yhä useammin sellaisessa tilanteessa, että apua pitäisi osata antaa omille vanhemmille. Tähän asti kaikki ovat olleet lähinnä saamapuolella. Nyt apua tarvittaisiin pienistä askareista vähän isompiinkin, alkaen pihan ja omakotitalon hoidosta aina autteluun kauppareissuilla, kodinhoidossa ja mahdollisen sairauden tai vaivan iskiessä.

[/quote]

Olen niin samaa mieltä! Itseä ärsyttää, kun reilusti yli 30v "kotiäiti" kaverit hyväksikäyttää taloudellisesti vieläkin eläkeikäisiä vanhempia. Ja sitten suututaan, jos vanhemmat ei hoida omia lapsia. Sitten kun apua tarviis toisessa päässä, niin sitten ei millään kerkeä kun on olevinaan kaikkea muuta. Raha ja ilmainen lapsenvaahti kyllä kelpais. :( Itse olen 29-vuotta enkä millään kehtaa lainata/pyytää rahaa tämän ikäisenä. Omasta mielestä on äärimmäisen noloa, jos tämän ikäisenä ei osaa vielä pitää huolta taloudellisesti itsestään. Kahvipaketin tuonti lahjaksi on ok. Mutta en millään voisi sanoa että "Äiti maksa mun tämä ja tämä lasku, ja osta minulle sitä tätä ja tuota" Jotkut ne vielä kehtaa. 

Vaikka onhan se niin että ei se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka antaa. En sitten tiedä millainen tilanne on, kun tälläisten ihmisten vanhemmista aika jättää.. Eikä ole enää ketään, joka ne laskut maksisi vaan rahat pitää hankkia itse. Kaikista naurettavimpana pidän sitä, että vanhemmat maksaa vielä yli 30v lapsensa puhelinlaskut ja antaa käyttörahaa. Käyttää autolla vielä kaupassa, ja usein maksaa nämä ostokset.. 

Minusta nämä listat ovat, paitsi vähän järkyttäviä, myös todella kaukana omasta kolmekymppisten kaveripiiristäni. Näissä listoissahan ei näy ollenkaan ne asiat, jotka tällä hetkellä koskettava tuhansia kolmekymppisiä, eli lama, töiden loppuminen, muuttaminen töiden perässä muualle  jne. Ihmeellistä sinänsä, koska on ihan tosiasia että esimerkiksi monella pienen lapsen pätkätöissä olevalla äidillä voi olla nyt kusiset oltavat ja hyvin vaikeaa saada vakituista työsopparia. Puhumattakaan, jos se soppari loppui perhevapaan aikana ja nyt on työttömänä taistelemassa jokaisesta paikasta muiden työttömien kanssa.

Lainaehdot ovat kiristyneet, enää ei osteta omistusastuntoa ilman säästöjä tai muita vakuuksia. Toisaalta, jos työtilanne paikkakunnalla on epävarma, kuka hullu haluaa edes sitoutua asuntoon jota et saa ehkä enää myytyä jos on pakko muuttaa. Moni kolmikymppinen on tällä hetkellä opiskelija, opiskelemassa uutta tutkintoa, eikä tosiaan omasta halustaan kun haluaa vielä vähän miettiä että millekä rupeaisi. Ei vaan ole vaihtoehtoa, kun ei ole palkkatöitä.

Sitten on vielä tämä, että monet pienten lasten vanhemmat eroavat, monien vanhemmat ovat jo niin iäkkäitä että sairastelevat ja heistä on vastuuta jne. Vastuun määrä voi lisääntyä muutamassa vuodessa huolettomasta lapsettomasta elämästä elämään, jossa on vastuussa kahdesta sukupolvesta, omista lapsistaan ja omista vanhemmistan.

Se henkinen murros ja henkinen kasvu, mitä moni kolmekymmpinen käy läpi ihan käytännön pakosta, kun elämä ei mene kuten suunnitteli, ei näy näissä vastauksissa yhtään. Mikä on yllättävää, koska se juuri tekee elämästä ja ihmisestä mielenkiintoisen ja on hyvin arvokasta. 

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 23:32"]

Miksi alapeukut? Miten oikeasti maksatte/varaatte matkat, jos ei ole luottokorttia? Ja miten maksatte ulkomailla, nostatteko oikeasti aina käteistä suuret määrät ja pidätte niitä koko ajan mukana? (silloinkin kun valuuttana on muu kuin euro, ja olette ostamassa jotain kallista?) En minä vaan uskaltais pitää, kerran on italiassa varastettu laukku.

On ok maksaa käteisellä jotain muutaman euron pikkujuttuja tyyliin kahvi. Mutta itse maksan liikeissä mielummin luottokortilla, jos vain voin.

[/quote]

Siis oletko oikeasti tyhmä vai esitätkö vain? :D matkat ja lennot voi varata pankkikortilla, automaatista saa ulkomailla pankkikortilla käteistä, pankkikortilla voi jopa maksaa liikkeissä! Ja jotkut on ihan vaan juuri niitä käteisen kantajia, käyhän se niinkin.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 09:36"]

Minä olen 32-vuotias, enkä ole saavuttanut juuri mitään. Kuusi vuotta meni masennuksen kanssa, yritin tehdä töitä ja opiskella mutta ei siitä tullut mitään ilman apua. Sitten aloin saada apua ja samalla meni neljä vuotta kotona lapsia (2 kpl) hoitaen. Nyt olen vasta iltalukioissa, enkä ole varma mitä sen jälkeen. ***** Olen kuitenkin matkustanut vähän ja haaveillen että koko perhe asuisimme jossain toisessa maassa hetken joskus. Meillä on "oma" kaunis rivitalokoti, nätti sisustuskin. Autokin on 2010-luvulta ja velaton. Mainitsi nämä, koska sillä näyttää olevan väliä joillekin. Harrastuksemme myös voisi jollekin elitistille täällä merkitä jotain. **** Luottokorttia en kerran ottanut vaikka sitä tarjottiin, ja se on yksi sen hetkisen elämäni oikeista teoista. Olen oppinut paljon näiden vuosien aikana ja nähnyt paljon. Olen pahasti myöhässä työmarkkinoilla mutta toisaalta saan olla myös aika rennosti: ei ole ammatillisesti/uran kannalta paljoa menetettävää. Vastassa minulla on monta kapeakatseista ihmistä jotka näkevät vain CV:ni aukot, mutta uskon että vilpittömyydellä selviän niin, että minä itse koen selvinneeni vaikka toinen ajattelisi ihan toisin.

[/quote]

Miten pärjäät ulkomailla/maksat lennot yms jos ei ole luottokorttia? :o Omasta mielestä luottokortti on ehdoton, jos matkustaa yhtään ulkomailla. Varsinaista luottoa kun ei ole pakko käyttää. Säästää vaan x-summan rahaa, käy matkalla ja maksaa visan. :P

[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 10:02"]Minusta nämä listat ovat, paitsi vähän järkyttäviä, myös todella kaukana omasta kolmekymppisten kaveripiiristäni. Näissä listoissahan ei näy ollenkaan ne asiat, jotka tällä hetkellä koskettava tuhansia kolmekymppisiä, eli lama, töiden loppuminen, muuttaminen töiden perässä muualle  jne. Ihmeellistä sinänsä, koska on ihan tosiasia että esimerkiksi monella pienen lapsen pätkätöissä olevalla äidillä voi olla nyt kusiset oltavat ja hyvin vaikeaa saada vakituista työsopparia. Puhumattakaan, jos se soppari loppui perhevapaan aikana ja nyt on työttömänä taistelemassa jokaisesta paikasta muiden työttömien kanssa.

Lainaehdot ovat kiristyneet, enää ei osteta omistusastuntoa ilman säästöjä tai muita vakuuksia. Toisaalta, jos työtilanne paikkakunnalla on epävarma, kuka hullu haluaa edes sitoutua asuntoon jota et saa ehkä enää myytyä jos on pakko muuttaa. Moni kolmikymppinen on tällä hetkellä opiskelija, opiskelemassa uutta tutkintoa, eikä tosiaan omasta halustaan kun haluaa vielä vähän miettiä että millekä rupeaisi. Ei vaan ole vaihtoehtoa, kun ei ole palkkatöitä.

Sitten on vielä tämä, että monet pienten lasten vanhemmat eroavat, monien vanhemmat ovat jo niin iäkkäitä että sairastelevat ja heistä on vastuuta jne. Vastuun määrä voi lisääntyä muutamassa vuodessa huolettomasta lapsettomasta elämästä elämään, jossa on vastuussa kahdesta sukupolvesta, omista lapsistaan ja omista vanhemmistan.

Se henkinen murros ja henkinen kasvu, mitä moni kolmekymmpinen käy läpi ihan käytännön pakosta, kun elämä ei mene kuten suunnitteli, ei näy näissä vastauksissa yhtään. Mikä on yllättävää, koska se juuri tekee elämästä ja ihmisestä mielenkiintoisen ja on hyvin arvokasta. 
[/quote]

Täällä netissä nyt voi kuka tahansa satuilla mitä tahansa. Ja varmaan ne, jotka kokevat epäonnistuneensa elämässään, eivät edes vastaa tällaisiin kyselyihin. Faktahan kuitenkin on, että puolet avioliitoista päättyy eroon ja osa yhdessä pysyvistä pareistakin on onnettomia. Parisuhdemarkkinoilla moni joutuu tyytymään siihen, mitä saa. Suomessa on yli 300 000 työtöntä, ja asuminen ja eläminen vain kallistuvat. Ostovoima on samaa tasoa Kreikan kanssa jne. Eli tuskinpa nämä vastaukset antavat todellista kuvaa kolmekymppisten elämästä nyky-Suomessa.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 11:12"]

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 11:06"]

kolmikymppisenä voi todistetusti saavuttaa rikkaan elämän, jopa lähdettäessä täysin nollilta tai jopa miinukselta.

se on loppujenlopuksi ihan itsestä kiinni, että mitä aikoo elämänsä aikana saavuttaa. kolmikymppinen alkaa olla nimittäin jo puolivälissä, viimeinen mahdollisuus havahtua.

[/quote]

Kyllä se on 1/3 eikä lähelläkään puolta.

Uraa voi vaihtaa vielä paljon vanhempanakin. Nykyään se on aivan normaalia ettei mennä peruskoulusta töihin ja olla siellä koko olopppuelämä.

[/quote]

No suomen elinajanodote on 80v. viimeiset 10 vuotta on aika rajoittunutta menoa niin henkisesti kuin fyysisesti, todella harvassa on ne jotka vielä kasikymppisenä voivat vaikka vuorikiipeillä tai päiväkausia putkeen harrastaa jotain älyllisesti raskasta. jo siis on ylittänyt kolmenkympin niin 35+35=70. kolmasosaa siitä ei saa tekemälläkään.

Kun elämme matemaattisessa maailmassa joka ei ole lineaarinen, ja esim korkoa korolle ilmiö painottaa elämän alussa tehtyjä ratkaisuja, ja tekniikan kehitys poistaa kiihtyvällä tahdilla vanhoja toimenkuvia, niin on ehdottoman väärin ajatella että ihan sama mitä nyt kolmikymppisenä teen, uraa voi vielä suunnitella ja vaihtaa vanhempanakin.

Ymmärtäkää tämä, ja miettikää tarkoin mitä vielä aiotte elämältänne pyytää.

Kolmikymppisenä se olis jo hyvä tietää.

Ei minusta ole mitään sääntöä, mitä tulisi olla saavutettu tiettyyn ikään mennessä. Itse toivoisin olevani valmis lisensiaatti (itse asiassa tarkoitus olisi valmistua 1,5v päästä ja kolmekymppiseksi olisi vielä matkaa), hankkia työpaikka, ostaa omistusasunto, käydä muutama vuosi töissä, minkä jälkeen alkaa suunnitella perheen perustamista. Mikään näistä ei tietenkään ole varmaa: Voi sairastua, jopa kuolla, töitä ei löydy, vaikka kuinka etsisi, kärsiä lapsettomuudesta... Elämässä voi vain rajallisesti itse vaikuttaa kohtaloonsa.

[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 08:56"]

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, kuinka kapeakatseisesti katsomme elämää. Elämässä EI ole tärkeää luottokortti, massiivinen velkataakka tai koulutuksen taso. Nämä kaikki ovat toisarvoisia asioita ja kertoo kuinka suorituskeskeisiä ja materialisteja olemme. Elämässä oikeasti on tärkeää se, olemmeko tasapainoisia ja onnellisia, teemmekö elämässä niitä asioita joista todella pidämme. On aivan järjetöntä vertailla asuntoja tai autoja ja hankkia niitä kilpailuhenkisesti oman statuksen pönkittämiseksi..."koska niin vaan pitää tehdä". Ei elämässä tarvitse saavuttaa mitään materialistia tavoitteita.

[/quote]

Luottokortti ei ole saavutus, tai edelletys "hyvälle elämälle" en sitä tatkoittanut. Tarkoitin vain sitä ettei suomalaiset pankkikortit käy maksuvälineenä ulkomailla, että nostaako ihmiset oikeasti koko 1-2viikon matkabudjetin kerralla käteistä paikallista valuutta, ja kulkee sitten koko rahasumma koko ajan mukana. Itseä kuumottais kulke pitkin katuja joku 2000€ käteistä laukussa ihan suomessakin.

Sillä kysyin että miten ihmiset hoitaa nuo raha-asiat ulkomailla ilman luottokorttia. Ja tähän haluaisin vastauksen, vai eikö alapeukuttajat ole käynyt koskaan ulkomailla, ja siitä alapeukut? Koska en vieläkään ymmärrä noita alapeukkuja. 

Aina olen voinut kyllä suomalaisella pankkikortilla maksaa ulkomailla. Miksi koko matkakassa pitäisi nostaa kerralla? Ulkomailla voi käyttää halutessaan myös pankkiautomaattia, josta voi nostaa vaikka 20 euroa vastaavan summan. Kurssi on useimmiten parempi kuin käteisen vaihdossa ja pankin ottama nostopalkkio on useimmiten 0 - 2 %. Tää luottokorttijankkaaja vaikuttaa hyvin todellisuudesta vieraantuneelta.

T: ei luottokorttia, tänä vuonna 7 ulkomaanmatkaa tehty

On pari ammattia. Vakityö. Kolme lasta ja itse rakennettu okt.

Mielestäni bile elämä pitäs olla jo taka-alalla.

Kolmekymppisen normaali elämä? Pitäisi olla onnellinen. 

[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 10:02"]

Minusta nämä listat ovat, paitsi vähän järkyttäviä, myös todella kaukana omasta kolmekymppisten kaveripiiristäni. Näissä listoissahan ei näy ollenkaan ne asiat, jotka tällä hetkellä koskettava tuhansia kolmekymppisiä, eli lama, töiden loppuminen, muuttaminen töiden perässä muualle  jne. Ihmeellistä sinänsä, koska on ihan tosiasia että esimerkiksi monella pienen lapsen pätkätöissä olevalla äidillä voi olla nyt kusiset oltavat ja hyvin vaikeaa saada vakituista työsopparia. Puhumattakaan, jos se soppari loppui perhevapaan aikana ja nyt on työttömänä taistelemassa jokaisesta paikasta muiden työttömien kanssa.

Lainaehdot ovat kiristyneet, enää ei osteta omistusastuntoa ilman säästöjä tai muita vakuuksia. Toisaalta, jos työtilanne paikkakunnalla on epävarma, kuka hullu haluaa edes sitoutua asuntoon jota et saa ehkä enää myytyä jos on pakko muuttaa. Moni kolmikymppinen on tällä hetkellä opiskelija, opiskelemassa uutta tutkintoa, eikä tosiaan omasta halustaan kun haluaa vielä vähän miettiä että millekä rupeaisi. Ei vaan ole vaihtoehtoa, kun ei ole palkkatöitä.

Sitten on vielä tämä, että monet pienten lasten vanhemmat eroavat, monien vanhemmat ovat jo niin iäkkäitä että sairastelevat ja heistä on vastuuta jne. Vastuun määrä voi lisääntyä muutamassa vuodessa huolettomasta lapsettomasta elämästä elämään, jossa on vastuussa kahdesta sukupolvesta, omista lapsistaan ja omista vanhemmistan.

Se henkinen murros ja henkinen kasvu, mitä moni kolmekymmpinen käy läpi ihan käytännön pakosta, kun elämä ei mene kuten suunnitteli, ei näy näissä vastauksissa yhtään. Mikä on yllättävää, koska se juuri tekee elämästä ja ihmisestä mielenkiintoisen ja on hyvin arvokasta. 

[/quote]

Tämä on totta. Mutta muista, että ihmiset yleensä kertovat vain itselleen edulliset asiat kuten tähän ketjuun vastaaminen. Harva viitsii mainostaa, ettei määräaikaista sopimusta jatkettu jne. Monella on tosiaan haastava tilanne vaikka olisi tutkinnot ym.

En tiedä mitä on normaali elämä. Elän näillä korteilla mitä on annettu.