Kolmekymppisen "normaali" elämä.

Minusta olisi tylsää jos elämä olisi tuollaista suorittamista ja listojen mukaan elämistä. Mulle tärkeintä että olen tyytyväinen elämääni ja nautin siitä. Itse nautin siitä että saan nähdä maailmaa ja kokea uusia asioita. 

Pitkä (n. 10 v.) avioliitto, lapsia 2-5, väh. alempi korkeakoulututkinto ja toistaiseksi voimassa oleva toimi/virka, siisti perheauto, itse piirretty ja rakennettu lainaton omakotitalo. Tuohon ikään mennessä pitäisi pystyä rakentaa velattoman omakotitalon (150 + m2), jos olisi pari edellistä kotia rakentanut ja myynyt hyvällä voitolla.

Ihme alapeukuttajia tässäkin ketjussa. Katkeria av-mammoja?

Ei hätää, kohta on uusi vuosi, ja uudet uuden vuoden lupaukset! Jokainen av-mamma voi tehdä itselleen oman tavoiteen/toiveen/unelman mitä tavoitella seuraavan vuoden. ;)

[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 12:42"]

[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 08:56"]

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, kuinka kapeakatseisesti katsomme elämää. Elämässä EI ole tärkeää luottokortti, massiivinen velkataakka tai koulutuksen taso. Nämä kaikki ovat toisarvoisia asioita ja kertoo kuinka suorituskeskeisiä ja materialisteja olemme. Elämässä oikeasti on tärkeää se, olemmeko tasapainoisia ja onnellisia, teemmekö elämässä niitä asioita joista todella pidämme. On aivan järjetöntä vertailla asuntoja tai autoja ja hankkia niitä kilpailuhenkisesti oman statuksen pönkittämiseksi..."koska niin vaan pitää tehdä". Ei elämässä tarvitse saavuttaa mitään materialistia tavoitteita.

[/quote]

Luottokortti ei ole saavutus, tai edelletys "hyvälle elämälle" en sitä tatkoittanut. Tarkoitin vain sitä ettei suomalaiset pankkikortit käy maksuvälineenä ulkomailla, että nostaako ihmiset oikeasti koko 1-2viikon matkabudjetin kerralla käteistä paikallista valuutta, ja kulkee sitten koko rahasumma koko ajan mukana. Itseä kuumottais kulke pitkin katuja joku 2000€ käteistä laukussa ihan suomessakin.

Sillä kysyin että miten ihmiset hoitaa nuo raha-asiat ulkomailla ilman luottokorttia. Ja tähän haluaisin vastauksen, vai eikö alapeukuttajat ole käynyt koskaan ulkomailla, ja siitä alapeukut? Koska en vieläkään ymmärrä noita alapeukkuja. 

[/quote]

No johan sulle vastattiin tuohon ajat sitten. Ole hyvä ja poistu foorumiltamme. T. Moderaattori

Tulette kyllä huomaamaan että elämä EI mene aina niinkuin sitä suunnittelee! Tsemppiä kaikille meille jotka elämä on yllättänyt.

Itse olin kolmekymppisenä vakituisessa työssä ja vakituisessa parisuhteessa, tosin jo eronneena lasteni isästä. Lapsia kaksi 10 ja 7 vuotiaat. Asuttiin vuokralla, mutta tulot säännölliset. Henkinen myllerrys käynnissä ja nut 34 vuotiaana jo tasapainoisempi itseni ja menneisyyteni kanssa,oma asunto lainalla ostettu. Velaton auto. Tavoittelen omia unelmia, jotka ovat enemmänkin itsen voittamisia kuin materiaalisia joka hetki. Vuodessakin tapahtuu jo paljon, olen kasvanut viime vuosina paljon.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 22:53"]

Tulette kyllä huomaamaan että elämä EI mene aina niinkuin sitä suunnittelee! Tsemppiä kaikille meille jotka elämä on yllättänyt.

[/quote]

Entä jos on mennyt yli odotusten? :)

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 19:30"]

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 09:36"]

Minä olen 32-vuotias, enkä ole saavuttanut juuri mitään. Kuusi vuotta meni masennuksen kanssa, yritin tehdä töitä ja opiskella mutta ei siitä tullut mitään ilman apua. Sitten aloin saada apua ja samalla meni neljä vuotta kotona lapsia (2 kpl) hoitaen. Nyt olen vasta iltalukioissa, enkä ole varma mitä sen jälkeen. ***** Olen kuitenkin matkustanut vähän ja haaveillen että koko perhe asuisimme jossain toisessa maassa hetken joskus. Meillä on "oma" kaunis rivitalokoti, nätti sisustuskin. Autokin on 2010-luvulta ja velaton. Mainitsi nämä, koska sillä näyttää olevan väliä joillekin. Harrastuksemme myös voisi jollekin elitistille täällä merkitä jotain. **** Luottokorttia en kerran ottanut vaikka sitä tarjottiin, ja se on yksi sen hetkisen elämäni oikeista teoista. Olen oppinut paljon näiden vuosien aikana ja nähnyt paljon. Olen pahasti myöhässä työmarkkinoilla mutta toisaalta saan olla myös aika rennosti: ei ole ammatillisesti/uran kannalta paljoa menetettävää. Vastassa minulla on monta kapeakatseista ihmistä jotka näkevät vain CV:ni aukot, mutta uskon että vilpittömyydellä selviän niin, että minä itse koen selvinneeni vaikka toinen ajattelisi ihan toisin.

[/quote]

Miten pärjäät ulkomailla/maksat lennot yms jos ei ole luottokorttia? :o Omasta mielestä luottokortti on ehdoton, jos matkustaa yhtään ulkomailla. Varsinaista luottoa kun ei ole pakko käyttää. Säästää vaan x-summan rahaa, käy matkalla ja maksaa visan. :P

[/quote]

Miksi alapeukut? Miten oikeasti maksatte/varaatte matkat, jos ei ole luottokorttia? Ja miten maksatte ulkomailla, nostatteko oikeasti aina käteistä suuret määrät ja pidätte niitä koko ajan mukana? (silloinkin kun valuuttana on muu kuin euro, ja olette ostamassa jotain kallista?) En minä vaan uskaltais pitää, kerran on italiassa varastettu laukku.

On ok maksaa käteisellä jotain muutaman euron pikkujuttuja tyyliin kahvi. Mutta itse maksan liikeissä mielummin luottokortilla, jos vain voin.

onpas täällä suorittajia, huh. elämä on kuin kuin siivouspäivän lista, viivataan yli jutut jotka PITÄÄ tehdä ja jos ei onnistu niin elämä pilalla? ihan hyvä, että on tavoitteita ja unelmia, mutta aika henkisesti köyhää mittaroida oman elämänsä laatua ja omaa arvoaan ihmisensä suoritusten määrällä.

Pidän saavutuksena sitä jos edelleen olemme onnellisesti aviossa (10v aviota, 14v yhdessä), jos lapseni tuolloin 10v on jotenkuten järkevä ja että minulla on edelleen naisystäviä joiden kanssa juoda viiniä ja parantaa maailmaa. Olisi tietty kiva jos olisimme ehtineet käydä maailmanympärysmatkalla ennen kuin lapsi menee kouluun. Tähän on kolme vuotta aikaa.

Oli kolmikymppisenä:

Velkainen talo. parisuhde, 2lasta hankittuna, työpaikka alalla jossa määräaikaisuuksia tehdään hautaan asti.

Kului 2 vuotta. 32-vuotiaana on:

Kaksi lasta. Määräaikaisuudet loppui kun kunta säästää hoitajista. Ukko halusi lopettaa suhteen, en ollutkaan hänelle se oikea kuulemma. Piti antaa hänelle talosta puolikas, että pääsin eroon hänestä ylitse henkisesti. Ei mennyt kaupaksi.

Olen onnellinen silti.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:50"]

Tulin vaan ihmettelemään kuinka joku voi olla kolmekymppisenä vielä täysin hukassa. Ymmärrän jos on korkeasti kouluttautunut ja vasta aloittelemassa työelämää, mutta nämä jotka eivät ole saaneet edes ammattitutkintoa tuohon mennessä? Kuinka mahdollista?

[/quote]

USKOMATONTA puhetta!! Et varmasti ole niin ymmärtämätön ettet tiedä, että Suomessakin on paljon esim. terveydellisistä syistä syrjäytyneitä tai sairaudesta toipuvia, kuntoutuvia! Itsekin tunnen kaksi sellaista ihmistä, toinen minulle rakas sukulainen. Heidän puolestaan luokkaannun sinun "ihmettellystäsi". Kuten sanonta kuuluu: "Ota pää pois perseestäsi" - siten voit ymmärtää eikä tarvitse tyhmänä ihmetellä erilaisessa tilanteessa olevia kanssaihmisiä!

Olen 29-vuotias ja monen mielestä varmaan aika surkimus, kun tutkinto/ammatti puuttuu vielä. Oikeastaan en edes vielä tiedä mitä haluaisin tehdä "isona". Luottokorttiakaan ei enään ole, se kun jonkun mielestä oli tärkeä saavutus :D Sitä varten ei muuten tarvitse olla töissä, riittää että on joskus ollut (tai riittävästi opintopisteitä kasassa). Ei sitä tule kukaan takavarikoimaan kun lopettaa työt ;)

Olen kuitenkin opiskellut niin amk.ssa kuin yliopistossakin ja sen myötä nauttinut akateemisesta vapaudesta ja ihanasta opiskelijaelämästä bileineen ja opiskelijavaihtoineen. Olen matkustanut ympäri maailmaa ilman kiirettä ja aikatauluja, tanssinut sambaa rion yössä ja katsellut tähtiä autiolla rannalla Kambodžassa. Olen tehnyt asioita, joita halusin tehdä kun vielä olen nuori ja vailla velvoitteita.
Nyt olen onnellisesti naimisissa, on rivitalon pätkä (pankin) ja farmariauto. Ja vieressä tuhisee se kaikkein rakkain, oma pieni lapsi <3

Minulle ainoa asia elämässä, millä on jokin aikaraja, on oma lapsi( ja toivottavasti vielä toinenkin). Jo ihan biologisista syistä. Kaikki muu on kiinni omasta tärkeysjärjestyksestä. Minun listallani kärjessä olivat vapaus ja seikkailut, mutta ymmärrän jos joku muu valitsee toisin.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 19:48"]

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:50"]

Tulin vaan ihmettelemään kuinka joku voi olla kolmekymppisenä vielä täysin hukassa. Ymmärrän jos on korkeasti kouluttautunut ja vasta aloittelemassa työelämää, mutta nämä jotka eivät ole saaneet edes ammattitutkintoa tuohon mennessä? Kuinka mahdollista?

[/quote]

USKOMATONTA puhetta!! Et varmasti ole niin ymmärtämätön ettet tiedä, että Suomessakin on paljon esim. terveydellisistä syistä syrjäytyneitä tai sairaudesta toipuvia, kuntoutuvia! Itsekin tunnen kaksi sellaista ihmistä, toinen minulle rakas sukulainen. Heidän puolestaan luokkaannun sinun "ihmettellystäsi". Kuten sanonta kuuluu: "Ota pää pois perseestäsi" - siten voit ymmärtää eikä tarvitse tyhmänä ihmetellä erilaisessa tilanteessa olevia kanssaihmisiä!

[/quote]

Niinpä, ton ensimmäisen kirjoittajasta huomaa, kuinka ei ole iästä huolimatta opittu katsomaan sitä omaa napaa kauemmas ja hänestä on aivan käsittämätöntä että JOKU ON HUKASSA. Viis siitä, mitä tälle jollekin on elämässään tapahtunut. Argh.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:50"]

Tulin vaan ihmettelemään kuinka joku voi olla kolmekymppisenä vielä täysin hukassa. Ymmärrän jos on korkeasti kouluttautunut ja vasta aloittelemassa työelämää, mutta nämä jotka eivät ole saaneet edes ammattitutkintoa tuohon mennessä? Kuinka mahdollista? Itse koen olevani laiska ja saamaton(ehkä kun sitä olen lapsuuteni saanut kuulla), ja 23v iässä on tutkinto(tosin vain ammatti sellainen), 5 vuotta kokemusta alalta+kesätyöt 13 vuotiaasta asti, pari lasta ja ensimmäinen autolaina juuri maksettuna(hyvää treeniä ennen asuntolainaa). Kaikki kodinkoneetkin on hommattu aikapäivää sitten. Seuraavaksi ajattelin aloittaa insinöörinopinnot työn ja kaiken muun lomassa, eikä edes tunnu pahalta. Mistään en ole erityistä tukea saanut. Ehkä en vaan stressaa elämästä enkä kuuntele toisten arvostelua, mitä usein nuorena hommatuista lapsista saa kuulla. Huvittaa myös joidenkin korkeakoulutettujen ylpeys minunlaisia kohtaan vaikkei todellisuudessa ole saavutettu itse mitään mainittavaa.

[/quote]

Huvittaa myös joidenkin itseriittoinen omakehu ja ylenkatse toisia ihmisiä kohtaan, vaikkei itse todellisuudessa osaakaan muuta kuin jauhaa ****** netissä.

Itsekunnioitusta, itsetuntemusta, suvaitsevuutta, rohkeutta, elämästä nauttimista, näitä toivoisi kolmekymppisenä jo omaavansa.

30 ikävuoteen mennessä pitäisi olla niin paljon itsevarmuutta, ettei yritä mahduttaa elämäänsä tiettyihin raameihin, vaan elää juuri niin kuin itse haluaa. Uraan keskittyvä vela, suurperheen äiti ja huolettomasti elävä maailmanmatkaaja ovat kaikki ihan yhtä hyviä vaihtoehtoja. Tärkeintä on, että elää tavoitellen itseasetettuja unelmia.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 14:57"]

Jonkin mielestä on joku saavutus että on luottokortti? Huhhuh.

t. KTM-Mies

[/quote]

Jonkun mielestä on saavutus olla ekonomi? Noh, meitä on moneen junaan. Luottokorttia eivät saa kovin nuoret, luottotiedottomat tai sosiaalituilla eläjät.

[/quote]

Sain luottokortin 20-vuotiaana työttömänä opiskelijana. Luottokortin saamiseksi riittää tietty määrä opintopisteitä.

vittu mitä pitää olla....huoh ihme suorittamist tää elämä.. 

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, kuinka kapeakatseisesti katsomme elämää. Elämässä EI ole tärkeää luottokortti, massiivinen velkataakka tai koulutuksen taso. Nämä kaikki ovat toisarvoisia asioita ja kertoo kuinka suorituskeskeisiä ja materialisteja olemme. Elämässä oikeasti on tärkeää se, olemmeko tasapainoisia ja onnellisia, teemmekö elämässä niitä asioita joista todella pidämme. On aivan järjetöntä vertailla asuntoja tai autoja ja hankkia niitä kilpailuhenkisesti oman statuksen pönkittämiseksi..."koska niin vaan pitää tehdä". Ei elämässä tarvitse saavuttaa mitään materialistia tavoitteita.