Kolmekymppisen "normaali" elämä.

luottokortin pitää tietenkin olla jokin platinum tmv. =) =) =)

Löysin pari kuukautta 30 täytettyäni elämäni rakkauden. Tämä on suurin ja tärkein saavutukseni enkä aio sitä pilata kenenkään muun takia.

Kovin on rahankeskeisiä ja pinnallisia asioita ihmisten listassa.. Omasta mielestä elämässä "onnistuminen" ei tarkoita rahallista onnea, omaisuutta mitä on saatu haalittua. Raha ja maallinen omaisuus on jotain, mitä et saa koskaan mukaasi kun kuolet. Kun taas muistot ja kokemukset saat hautaan asti. 

Itse arvostan enemmän ihmisiä, mikä on kartuttanut kokemuksia ja muistoja. Käynyt katsomassa maailmaa, kokenut jänniä asioita ja hypäänyt vaikka bejin, vaeltanut lapissa. Asioita joita moni sanoo halauvansa tehdä, mutta ei koskaan tee. Ne jää aina vain unelmiksi, jotka ei koskaan toteudu. "Sitten joskus kun olen.... vanhempi/rikkaampi/laihempi/menetyvämpi tms niin teen.."

Suomenkaltaisessa hyvinvointivaltiossa en pidä saavutuksena, sitä.. Että on ostanut velaksi talon ja auton. Tai että on opiskellut ilmaiskesi 8-maisterintutkintoa. (toki koulutus on aina hyväksi, mutta itse en koe että ihminen olisi "parempi" mitä useamman tutkinnon tms hän on opiskellut) Saatikka sitä että on tehnyt lauman lapsia. 

Vaikka lapsentekokin pitäisi mielestäni mieltää "maalliseksi omaisuudeksi" sillä lapsesta pitäisi pystyä olla vastuussa taloudellisesti. Arvostan lapsia hankkineita lapsia, jotka ei elätä lapsia pelkällä lapsilisällä ja sossun rahalla. Se ei ole mikään saavutus että on unohtanut ehkäisyn, ja nostaa tukia. Samaan sikiämiseen, sosiaalietuuksien käyttämiseen pystyy kuka vain tällä planeetalla.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 15:09"]

Kovin on rahankeskeisiä ja pinnallisia asioita ihmisten listassa.. Omasta mielestä elämässä "onnistuminen" ei tarkoita rahallista onnea, omaisuutta mitä on saatu haalittua. Raha ja maallinen omaisuus on jotain, mitä et saa koskaan mukaasi kun kuolet. Kun taas muistot ja kokemukset saat hautaan asti. 

Itse arvostan enemmän ihmisiä, mikä on kartuttanut kokemuksia ja muistoja. Käynyt katsomassa maailmaa, kokenut jänniä asioita ja hypäänyt vaikka bejin, vaeltanut lapissa. Asioita joita moni sanoo halauvansa tehdä, mutta ei koskaan tee. Ne jää aina vain unelmiksi, jotka ei koskaan toteudu. "Sitten joskus kun olen.... vanhempi/rikkaampi/laihempi/menetyvämpi tms niin teen.."

Suomenkaltaisessa hyvinvointivaltiossa en pidä saavutuksena, sitä.. Että on ostanut velaksi talon ja auton. Tai että on opiskellut ilmaiskesi 8-maisterintutkintoa. (toki koulutus on aina hyväksi, mutta itse en koe että ihminen olisi "parempi" mitä useamman tutkinnon tms hän on opiskellut) Saatikka sitä että on tehnyt lauman lapsia. 

Vaikka lapsentekokin pitäisi mielestäni mieltää "maalliseksi omaisuudeksi" sillä lapsesta pitäisi pystyä olla vastuussa taloudellisesti. Arvostan lapsia hankkineita lapsia, jotka ei elätä lapsia pelkällä lapsilisällä ja sossun rahalla. Se ei ole mikään saavutus että on unohtanut ehkäisyn, ja nostaa tukia. Samaan sikiämiseen, sosiaalietuuksien käyttämiseen pystyy kuka vain tällä planeetalla.

[/quote]

Lässynlääsyn hevonpaskaa. On kuule aika saavutus opiskella vaikka lääkäriksi tai juristiksi. Pidä siis turpasi kiinni ja mene vaikka joogaan. Taidat olla kateellinen akateemisesti koulutetuille.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 15:13"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 15:09"]

Kovin on rahankeskeisiä ja pinnallisia asioita ihmisten listassa.. Omasta mielestä elämässä "onnistuminen" ei tarkoita rahallista onnea, omaisuutta mitä on saatu haalittua. Raha ja maallinen omaisuus on jotain, mitä et saa koskaan mukaasi kun kuolet. Kun taas muistot ja kokemukset saat hautaan asti. 

Itse arvostan enemmän ihmisiä, mikä on kartuttanut kokemuksia ja muistoja. Käynyt katsomassa maailmaa, kokenut jänniä asioita ja hypäänyt vaikka bejin, vaeltanut lapissa. Asioita joita moni sanoo halauvansa tehdä, mutta ei koskaan tee. Ne jää aina vain unelmiksi, jotka ei koskaan toteudu. "Sitten joskus kun olen.... vanhempi/rikkaampi/laihempi/menetyvämpi tms niin teen.."

Suomenkaltaisessa hyvinvointivaltiossa en pidä saavutuksena, sitä.. Että on ostanut velaksi talon ja auton. Tai että on opiskellut ilmaiskesi 8-maisterintutkintoa. (toki koulutus on aina hyväksi, mutta itse en koe että ihminen olisi "parempi" mitä useamman tutkinnon tms hän on opiskellut) Saatikka sitä että on tehnyt lauman lapsia. 

Vaikka lapsentekokin pitäisi mielestäni mieltää "maalliseksi omaisuudeksi" sillä lapsesta pitäisi pystyä olla vastuussa taloudellisesti. Arvostan lapsia hankkineita lapsia, jotka ei elätä lapsia pelkällä lapsilisällä ja sossun rahalla. Se ei ole mikään saavutus että on unohtanut ehkäisyn, ja nostaa tukia. Samaan sikiämiseen, sosiaalietuuksien käyttämiseen pystyy kuka vain tällä planeetalla.

[/quote]

Lässynlääsyn hevonpaskaa. On kuule aika saavutus opiskella vaikka lääkäriksi tai juristiksi. Pidä siis turpasi kiinni ja mene vaikka joogaan. Taidat olla kateellinen akateemisesti koulutetuille.

[/quote]

Minulla on yliopistokoulutus. En tosin ole lääkäri tai juristi. Mutta en pidä tätä minään erikoisena saavutuksena. Sillä tämän koultuksen suorittaa monta kymmentä vuodessa. Ja ilmainen koultus vertaus siksi, että suomessa on oletuksena että jokatoinen suomalainen opiskelee akateemisen tutkinnon itselleen. Samaa ei voi olettaa tuola rapakon toisella puolella. Mutta sieläkin voi kouluttaa itsensä, jos on tarpeeksi tahtoa onnistua.

Teistä en tiedä, mutta minulla ainakin on vain yksi elämä, josta haluan ottaa kaiken irti. Luottokortti tai viidentoista tonnin auto ei mitenkään korreloi sen kanssa, olenko tyytyväinen ja koenko eläväni onnellista ja täysipainoista elämää. En mitenkään ymmärrä, miten muovinpala lompakossa tuo teille jotain merkityksellisyyttä, mutta hyvä tietysti, jos se oma onnellisuuden lähde on löytynyt.

Tulipa luuseri olo. Olen 32 v,  sinkku, asun vuokralla yksiössä, minulla on alempi korkeakoulutkinto, olen pätkätöissä (nyt vuoden kestävä määräaikaisuus), minulla on auto, jonka arvo on noin 12 000.  Plussana olkoon, että minulla ei ole penniäkään velkaa, ja rahaa ja osakkeita minulla on n. 100 000 euron edestä. Koska työtilanteeni on aina ollut niin epävarma, en ole ostanut asuntoa. Vuokra on todella halpa asuinpaikkakunnallani, joten taloudellisesti en mielestäni menetä hirveästi. Olen reissannut paljon ja olen ihan suht onnellinen. Ei pitäisi tulla tänne palstalle, tästä masentuu. Haluaisin kyllä sanoa teille toisia arvosteleville, että elämä voi muuttua nopeastikin, yhdessä hetkessä voi olla mies, lapset, työ ja omakotitalo, sitten voi tulla ero, sairautta, kuolemaa ja työttömyyttä, ja äkisti oletkin yh ja asut vuokraluukussa tai muuta. Kukin tyylillään, sanon minä.

Kolmekymppisen normaali elämä on olla tyytyväinen siihen mitä itsellä on eikä vertaile saavutuksiaan muihin. Me ollaan kaikki erilaisia ja halutaan erilaisia asioita.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 14:59"]

onko täällä ketjua nelikymppisistä?

[/quote]

Ei mutta sinne tulisi varmaan nämä samat asiat.. Mutta sillä erotuksella että +40v:nä pitäisi olla jo lainat maksettu ja lapset muuttamassa/muuttaneet kotoa. Ajella jollain vähintään 40 000€ Audilla ja käydä joka vuosi Thaimaan Phuketissa tms matkalla.

Ai niin, ja sit pitäs varmaan omistaa myös merkki kenkiä/laukkuja/kelloja/koruja ja olla tyylikäs lady. Aviomies on luonnollisesti atleettinen ja karismaattinen pankinjohtaja. Mahdut luonnollisesti samoihin vaatteisiin kun 20-vuotta sitten. Herkkuruokasi lihapullat ja perunamuussi on vaihtunut aikuisempaan makuun kuten tryffelillämastettuun hanhenmaksaan. Osaat myös erottaa vuosikertaviinit. Teinimäiset festarit yms. on jäänyt jo yli vuosikymmen sitten, harratat vain korkea kulturellia kuten teatteria ja ooperaa.

Jos et ole yltänyt näihin tavoitteisiin nelikymppisenä, olet palstalaiset mukaan epäonnistunut white trash. (Koska kaikki täällä kirjoittajat on vähintään maisterintutkinnon suorittaineita, ja asuvat 600neliön kartanossa.)

Täällä mainituista asioista olen muuten saavuttanut paljon, mutta parisuhteissa "haahuilen" edelleen. En saa otetta uusista ihmissuhteista.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 16:44"]

Täällä mainituista asioista olen muuten saavuttanut paljon, mutta parisuhteissa "haahuilen" edelleen. En saa otetta uusista ihmissuhteista.

[/quote]

Annat liian helposti ja/tai tavoittelet omaan tasoosi nähden liian korkeatasoisia miehiä. Siksi et saa "otetta".

Siitä vaan valmista käsikirjoitusta toteuttamaan. Nelikymppisenä moni sitten räjähtää omaan turhautumiseensa ja tulee salamaero, kun tulee tunne, ettei yli 10 vuoteen ole elänyt päivääkään omannälöistä elämää.

Jännä ketju. Tässähän oppii itsestään samalla kun luen teidän tavoitteita ja saavutuksia.

Itse olen 26 ilman mitään tutkintoa. Opiskelen tällä hetkellä ja minun pitäisi valmistua ensi vuonna. Urakehityksen suuntaviivat olen laittanut paperille ja teen töitä sen eteen. Aiemmat vuodet ovat menneet puhtaasti sekoiluun joten se on nähty nyt tälle elämää.

Kolmen kympin tavoite voisi olla se, että ura olisi tukevassa nousukierteessä.

Muuten mulla on kaikki mitä haluan: Onnellinen ja vakaa parisuhde, ihana (vuokra)koti ja maailmaakin on nähty (reppureissaajana ja asukkaana). Suurta lainataakkaa en halua koskaan. En halua riesoikseni asuntoa, koska tarkoitus on jatkaa tästä ulkomaille. En halua lapsia enkä autoa. En halua omaisuutta muuten kuin säästöjen muodossa.

Helppo olla onnellinen kun ei halua oikeastaan mitään :-)

Ahdistun jo tätä ketjua lukiessa... olen nyt 21v, valmistuin juuri ammattiin jota inhoan ja jäin työttömäksi. Asun kihlattuni ja kissamme kanssa halvassa vuokrakaksiossa. Elämme tukien varassa minun etsiessä töitä ja miehen opiskellessa. Olen silti onnellinen, vaikka murehdinkin usein raha-asioita ym.
Kolmekymppisenä toivon valmistuneeni unelmieni ammattiin ja työllistyneeni alalle. Säästöjä saisi olla jo mukavasti. Olisin onnellisessa parisuhteessa, ehkä naimisissa. Lapsia yksi tai kaksi. Omakotitalo ja tarpeeksi tonttia ympärillä. Matkustellut ympäri maailmaa. Olisin onnellinen, omana itsenäni.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 17:30"]

Olen 30, asun arvoalueella, on akateeminen tutkinto ja hyvä työpaikka. En kuitenkaan ole onnellinen jos se jotakuta lohduttaa.

[/quote]

Pelkäänpä pahoin, että monet täällä tuntee mielihyvää siitä, ettet ole onnellinen. Moni täällä on unohtanut autojen, astiastojen ja asuntolainojen lisäksi listata saavutuksekseen katkeroitumisen, kateellisuuden ja itsekeskeisyyden :( Mutta onneksi muistavat olla ylpeitä tai ainakiin tyytyväisiä luottokortistaan.

Toivon sulle kaikkea hyvää :) 

Minä olen 32-vuotias, enkä ole saavuttanut juuri mitään. Kuusi vuotta meni masennuksen kanssa, yritin tehdä töitä ja opiskella mutta ei siitä tullut mitään ilman apua. Sitten aloin saada apua ja samalla meni neljä vuotta kotona lapsia (2 kpl) hoitaen. Nyt olen vasta iltalukioissa, enkä ole varma mitä sen jälkeen. ***** Olen kuitenkin matkustanut vähän ja haaveillen että koko perhe asuisimme jossain toisessa maassa hetken joskus. Meillä on "oma" kaunis rivitalokoti, nätti sisustuskin. Autokin on 2010-luvulta ja velaton. Mainitsi nämä, koska sillä näyttää olevan väliä joillekin. Harrastuksemme myös voisi jollekin elitistille täällä merkitä jotain. **** Luottokorttia en kerran ottanut vaikka sitä tarjottiin, ja se on yksi sen hetkisen elämäni oikeista teoista. Olen oppinut paljon näiden vuosien aikana ja nähnyt paljon. Olen pahasti myöhässä työmarkkinoilla mutta toisaalta saan olla myös aika rennosti: ei ole ammatillisesti/uran kannalta paljoa menetettävää. Vastassa minulla on monta kapeakatseista ihmistä jotka näkevät vain CV:ni aukot, mutta uskon että vilpittömyydellä selviän niin, että minä itse koen selvinneeni vaikka toinen ajattelisi ihan toisin.

Kolmikymppisenä oli vakiduuni, 2 lasta, oma talo. Nyt 8v myöhemmin on iltatähti tulossa, on sama mies, samalla alalla olen edelleen ja alanvaihtoa pohdin.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:07"]Miksi ei saisi olla kolmekymppisenä vielä ihan hukassa? Aikaa eläkepäiviin on reilusti yli 30 vuotta ja lapsentekoon vähintään 5-10 vuotta riippuen siitä kuinka vanha äiti haluaa olla. Itku ja paniikki siitä vain tulee, jos ajattelee, mitä pitäisi olla saavutettuna, koska kuitenkaan kaikkea ei voi saada.
[/quote]
Mieti paljonko opintotuesta ja pätkätöistä kertyy eläkettä tai miten niistä mitään vapaaehtoista eläkesäästämistä harrastat? Niin, juuri mitään ei jää käteen eläkepäiviä varten. Mistä sitten otat varallisutta vanhempana jos sitä ei ole. Toki jos vuokralla asuminen ja pennin venytys on elämäntapa niin mikäs siinä.
Täytin itse kolmekymmentä äskettäin, tässä pisteessä elämäni on:
- insinööritutkinto (amk)
- yli 14 vuotta parisuhteessa, avoliitossa kuusi vuotta
- koulutusta vastaava työ, joka on niin vakinainen kuin tänä päivänä voi olla
- ura: osaamista löytyy ja saan ottaa vastuuta työssäni
- talonpuolikas, josta olen maksanut tähän mennessä noin puolet
- velaton auto (joskin 13 vuotta vanha)
- moottoripyörä (vielä osin maksamatta)

Seuraavaksi olisi aika katsoa onko minua ja avomiestäni tarkoitettu vanhemmiksi. Halua löytyy kyllä. Paremmin olisi voinut mennä tähän asti, mutta en näe syytä valittaa :)

Tähän suoritusasenteeseen törmää tosielämässäkin, vaikka silloin se on vähän peitellympää. On tärkeää olla oma talo, hienolta kuulostava työpaikka, puoliso, lapsia. Keittiöremontti, sisustusta, auto, ulkomaanmatkoja. Kauhean nuorina ja ura vielä alussa tai ei kunnolla alkanutkaan. Näiden ihmisten kanssa keskustelut koskevat usein sitä, mitä on tullut viime aikoina ostettua.

Joidenkin kohdalla miettii, että mitäköhän tuosta lopulta tulee. Varsinkin pääkaupunkiseudulla järjettömät lainat ja paineet, monella tapaa tuntuu, että mennään aikamoisella riskillä. Kumpikin tekee pitkää päivää tai mies tekee älytöntä päivää, vaimo hoitaa kodin ja lapset. Siinä kun tulee ylimääräistä sairautta, jompikumpi ei jaksakaan, tulee potkut, vaimo ei saakaan töitä kotivuosien jälkeen, niin rakennelma lähtee hajoamaan. 

Minusta paras "suoritusaste" 30-vuotiaalle on, että elämä on itsenäistä, tulee omillaan toimeen JA ENNEN KAIKKEA: on sellaisessa tilanteessa, että pystyy jo tarvittaessa auttamaan muita, esim. omia vanhempia.

Viimeksi mainittu on minulle ollut tärkeää.

Eniten ärsyttää monen 3-kymppisen "itsenäinen" elämä: asutaan vanhempien takaamassa velkaisessa omistusasunnossa, tehdään lapsia joita hoidatetaan vanhemmilla, ostatetaan samalla tekosyyllä kaikkea mahdollista vaunuista vaippoihin omilla vanhemmilla (joomutkunehaluuauttaa).

30-vuotias tai vanhempi on yhä useammin sellaisessa tilanteessa, että apua pitäisi osata antaa omille vanhemmille. Tähän asti kaikki ovat olleet lähinnä saamapuolella. Nyt apua tarvittaisiin pienistä askareista vähän isompiinkin, alkaen pihan ja omakotitalon hoidosta aina autteluun kauppareissuilla, kodinhoidossa ja mahdollisen sairauden tai vaivan iskiessä.