Kolmekymppisen "normaali" elämä.

Ikää kohta 30. Olen naimisissa, kahden lapsen äiti, amk-tutkinto suoritettu, työkokemusta omalta alalta löytyy. Ihania ystäviä ja rakastava puoliso. Harrastuksia on, mutta arjen kiireet estää käyttämästä niihin niin paljon aikaa mitä haluaisin. Olen matkustellut ja uusia matkoja on haaveissa lähivuosina.

Minulla on kaikki hyvin ja olen onnellinen :) toisaalta ehkä pientä 30-kympin kriisiä ilmassa. Onko työpaikka oikea? Haluaisimmeko lisää lapsia? Aika uudelle vauvalle voisi olla lähivuosina. Toisaalta jaksaako uutta pikkuvauva-aikaa? En kuitenkaan haluaisi olla pikkuvauvan äiti lähempänä 40-vuotta, mikäli vauva meille suodaan....

Oi voi, nyt tuli paineita. Pitää yrittää kiriä kiinni...

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:45"]

Minusta on "omituista" jos kolmekymppisenä on jo täysin jämähtänyt kotihiiri, tai jos ei ole nähnyt vielä maailmaa. Sellaiset ihmiset on yleensä erittäin tylsää seuraa ja ylipäänsä hieman "juntteja".

[/quote]

Niin samaa mieltä! Usein tälläiset hankkii sitten niitä lapsia, että saa "tekosyyn" jämähtää kokonaan kotiin. Voi sitten aina vedota lapsiin, jos on kyse matkustamisesta tms. "En minä voi, kun on nämä lapset" Vaikka moni lapsiperhekin matkustelee ulkomaille yms. Mutta kotihiiret pysyy tiukasti kotona. Vanhoilla päivillä ollaan katkeria, kun koko elämä ollut pelkää kotona oloa.. Muistellaan aikoja jostain lapsuudesta, ja siitä miten hyviä karkkeja ja jäätelöitä sai kaupasta.. Kun toiset muistelee, miten kivaa oli matkustella, käydä koulua ja tavata uusia ihmisiä. 

Kolmekymppisenä olisi mielestäni hyvä olla hieman maailmaa nähnyt ja kokemuksia kartuttanut sekä osata elää itsensä kanssa.

Itselläni on tähän rajapyykkiin vielä pari vuotta aikaa, mutta olen jo saavuttanut ne asiat, jotka toivoin ennen kolmeakymmentä saavuttavani (koulutus, lupaava uran alku, omistusasunto ja taloudellinen vakavaraisuus, sekä liuta erilaisia kokemuksi ja reissuja), vielä kun oppisin elämään itseni kanssa hieman paremmassa sovussa :) Toivon kuitenkin, että kolmekymppisenä en ole vielä "valmis" - sinkkuilu, lapsettomuus, vapaus, määräaikaiset projektiduunit sekä itsestä ja maailmasta oppiminen jatkuvat toivottavasti myös kolmenkympin jälkeen :)

Ajttelin nuorempana että olisin jo tähän ikään (33v) saanut kaikki lapset,vakityössä ja unelma asunto sekä naimisissa ensimmäisen ja viimesen kerran. Noh..todellisuus on toista. Asunto ja auto on velalla ostettu,vakityö löytyy,uusioperhe(3lasta arjessa) lapsia saattaa vielä tulla lisää,toisen kerran naimisissa (toivottavasti nyt myös viimeisen)..Eipä mennyt ihan niin ku parikymppinen likka toivo toivoi ja unelmoi

Nuorempana oli kyllä selvät suunnitelmat. Kun täytin 30, ylpein ja onnellisin olin siitä, että olin lopettanut helvetillisen parisuhteen ja selviytynyt kaikista muistakin vaikeista ajoista. Oli toki muutama korkeakoulututkinto, hyvä palkka ja oma asuntokin, mutta tuntuivat toissijaisilta saavutuksilta.

Jokainen tietysti elää tyylillään, mutta jos saan olla rehellinen, niin minua vähän ihmetyttää ns. ikuiset opiskelijat. Mielestäni on nyt vain vähän erikoista, jos 30 vuotta täyttäneellä n:nnen vuoden opiskelijalla ei ole mitään tietoa valmistumisesta. Tietysti valmistumattomuuteen voi olla montakin pätevää syytä, mutta tuttavapiiriini kuuluvilla yliopistohengareilla vaikuttavat syinä olevan vain laiskuus ja jonkinlainen aikuistumisen pelko. Tietenkään en voi kaikista tietää, onko taustalla esim. masennusta tms.

Itse olen 33v ja nyt olen saavuttanut kaiken sen, mistä olen haaveillutkin (siis niin, että haluaisin tämän ikäisenä olla juuri tällaisessa elämäntilanteessa). Haaveita tulevaisuuden suhteen tietysti on ja pitääkin olla, mutta täytyy osata nauttia myös elämästä tässä ja nyt. 

Olen siis akateemisesti koulutettu ja ollut vakituisessa koulutusta vastaavassa työssä yli 7 vuotta. Parisuhdetta on takana 15 vuotta ja toivottavasti vielä moninkertaisesti edessä. Asumme omakotitalossa ja meillä on kaksi autoa. Mies on hyvässä työpaikassa ja osakkaana firmassa, jolla menee ihan mukavasti. Lapset ovat jo melko isoja (ikäämme nähden): 14v, 11v ja 9v. Nelikymppisinä olemme jo lapset kasvattaneet ja jatkamme toivottavasti työurien kehittämistä entistä enemmän. Tämä sopii meille. Jollekin toiselle ei ja sekin on ok.

Elämä heittelee ja kun neljäkymmentä lähestyy, ihminen alkaa ymmärtää että saavutetuilla ulkoisilla asioilla (trendikäs työ, auto, asunto jne.) tai muullakaan kulissien ylläpidolla ei ihminen tule onnelliseksi. Opitte vielä :) Onnellisuus, terveys, perhe ja hyvät ystävät, siinä oikeasti tärkeitä asioita elämässä.

Itse en ajattele, että tietyt asiat pitäisi olla tehtynä johonkin ikään mennessä.. Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat.. ei ole yhtä "oikeaa" tapaa elää tätä elämää.
Omalla kohdallani 30-ikävuoteen mennessä olen suorittanut kaksi tutkintoa, olen mieleisessä vakityössä, vaikkakaan en omalla alalla, olen päässyt matkustelemaan, olen ostanut auton, olen sinkku ja lapseton.

Itse ajattelin jossain vaiheessa että kolmekymppisenä olisi puoliso, kaksi lasta, talo ja hyvä työ. Kaikinpuolin onnellinen perhe elämä. Seitsemän vuotta vielä matkaa siihen ikään ja tällä hetkellä on talo, kaksi pientä koiraa, avopuoliso, lapsi ja olen toimitusjohtajana, joskin tällä hetkellä äitiyslomalla, teen töitä kotoa käsin parina iltana viikossa. Olen elämääni tyytyväinen, vielä jos alttarille astelisi jossain vaiheessa ja jos toinen pieni siunaantuisi :)

Tuo terveys oli muuten hyvä pointti. Minusta kolmekymppisenä pitää olla jo sen verran kypsä että pitää terveydestään huolta eikä tahallaan tärvele sitä. Normaalipaino, liikunta, tupakoimattomuus ja älylliset virikkeet kuuluu tähän ikään. Parikymppisenä sai paljon lorvimista anteeksi, mutta tässä suhteessa kolmekymppisellä on jo aikuisen vastuu.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 03:08"]

Mä en ymmärrä että miksi auto ja asuntolaina on kenenkään mielestä joku saavutus?

[/quote]

Tämä(kin) asia riipuu mielestäni asuinpaikkakunnasta, onko merkitystä vaiko ei. Itse en pidä kummoisena saavutuksena jos jollain pienellä paikkakunnalla on saanut ostetuksi kerrostalo osakkeen tai pienen omakotitalon. Halvimmillaan kun sellaisen ostaa noin 10 000€:lla. Kun taas isoimmilla paikkakunilla tuohon hintaan ei saa välttämättä edes autopaikkaa. Lisäksi pidän pienellä paikkakunnalla vuokralla asumista taloudellisesti typerää. Sillä tuollaisen pienen asuntolainan maksaa työttömänäkin muutamassa vuodessa.

Kolmekymppisenä olisi hyvä osata huolehtia itsestään ja olla sinut itsensä kanssa, kaikki muu sitten vaihtelee ihmisestä riippuen. Jokainen kulkee omaa polkuaan ja saavuttaa haluamiaan asioita omalla tahdillaan, eikä ole mitään ennalta määrättyä kaavaa miten pitäisi elää. Itse en ole suorittaja, en halua koko ajan jahdata seuraavaa tavoitetta, en asettaa naimisiin pääsyä asiaksi joka pitäisi olla tehtynä tiettyyn ikään mennessä. Otan elämän sellaisena kuin se tulee ja nautin siitä sellaisena kuin se on, miettimättä että minun pitäisi olla tässä iässä saavuttanut jo sitä, tätä ja tuota.

Mulla nuo perusasiat kunnossa, on koulutus, työ, oma perhe, asunto... Mutta nyt kysymys kuuluukin: Mitä sitten? :D Pientä 30v kriisiä tässä näyttäisi pukkaavan...

On jo katkaissut napanuoransa vanhempiinsa! Ei ole rahallisesti riippuvainen, tai muutenkaan. Tyyliin äiti käy siivoamassa tms...

Täytin elokuussa 30 vuotta. Naimisissa, kaksi lasta, neljä lemmikkiä, omakotitalo, ammattikorkeakoulututkinto plus erikoistuminen, maisterin tutkinto, määräaikainen työsuhde. Niin ja kaksi velatonta autoa. Ja kriisiä pukkaa, aina välillä...

Toivon että jokainen av-palstalainen on 30-vuotiaana päässyt toteuttamaan edes yhden unelman. Sillä unelmointi on asia, mikä kantaa arjen keskellä.

Elämä ei ole aina pelkää juhlaa ja suorittamista, elämä on usko paremmasta huomisesta ja unelmista. Elämä on jotain tavoittelemisen arvoista.

Toisille unelma on oma terve lapsi, toisille matka maailmaympäri tai pieni omakotitalo puutarhalla ja perunamaalla. 

Jokainen määrittelee omat unelmat. Tärkeintä on saavuttaa jotain mistä itse on onnellinen, ei sitä mitä luulet muiden onnen ja unelma olevan. 

Sinä olet tässä ja nyt. Elä kuten unelmoit!

Hyvää joulua ja uutta vuotta av-mammat! :) <3

Tämän ketjun perusteella olen epäonnistunut ihmisenä ja elämässä. En ole saavuttanut mitään.

Poikkeavuus ei todellakaan ole hyve.

Miksi edes yritän?

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:06"]

Tämän ketjun perusteella olen epäonnistunut ihmisenä ja elämässä. En ole saavuttanut mitään.

Poikkeavuus ei todellakaan ole hyve.

Miksi edes yritän?

[/quote]

Mitä olet tehnyt kaikki nämä vuodet? Mitä haluaisit saavuttaa?