Kolmekymppisen "normaali" elämä.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:50"]Tulin vaan ihmettelemään kuinka joku voi olla kolmekymppisenä vielä täysin hukassa. Ymmärrän jos on korkeasti kouluttautunut ja vasta aloittelemassa työelämää, mutta nämä jotka eivät ole saaneet edes ammattitutkintoa tuohon mennessä? Kuinka mahdollista? Itse koen olevani laiska ja saamaton(ehkä kun sitä olen lapsuuteni saanut kuulla), ja 23v iässä on tutkinto(tosin vain ammatti sellainen), 5 vuotta kokemusta alalta+kesätyöt 13 vuotiaasta asti, pari lasta ja ensimmäinen autolaina juuri maksettuna(hyvää treeniä ennen asuntolainaa). Kaikki kodinkoneetkin on hommattu aikapäivää sitten. Seuraavaksi ajattelin aloittaa insinöörinopinnot työn ja kaiken muun lomassa, eikä edes tunnu pahalta. Mistään en ole erityistä tukea saanut. Ehkä en vaan stressaa elämästä enkä kuuntele toisten arvostelua, mitä usein nuorena hommatuista lapsista saa kuulla. Huvittaa myös joidenkin korkeakoulutettujen ylpeys minunlaisia kohtaan vaikkei todellisuudessa ole saavutettu itse mitään mainittavaa.
[/quote]

Miksi niin paljon alapeukkua? :D

Hyvä itsetunto ja onnellisuus.

On käynyt edes kerran elämässä ulkomailla, edes sielä viron laivalla.. :-)

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:00"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:50"]Tulin vaan ihmettelemään kuinka joku voi olla kolmekymppisenä vielä täysin hukassa. Ymmärrän jos on korkeasti kouluttautunut ja vasta aloittelemassa työelämää, mutta nämä jotka eivät ole saaneet edes ammattitutkintoa tuohon mennessä? Kuinka mahdollista? Itse koen olevani laiska ja saamaton(ehkä kun sitä olen lapsuuteni saanut kuulla), ja 23v iässä on tutkinto(tosin vain ammatti sellainen), 5 vuotta kokemusta alalta+kesätyöt 13 vuotiaasta asti, pari lasta ja ensimmäinen autolaina juuri maksettuna(hyvää treeniä ennen asuntolainaa). Kaikki kodinkoneetkin on hommattu aikapäivää sitten. Seuraavaksi ajattelin aloittaa insinöörinopinnot työn ja kaiken muun lomassa, eikä edes tunnu pahalta. Mistään en ole erityistä tukea saanut. Ehkä en vaan stressaa elämästä enkä kuuntele toisten arvostelua, mitä usein nuorena hommatuista lapsista saa kuulla. Huvittaa myös joidenkin korkeakoulutettujen ylpeys minunlaisia kohtaan vaikkei todellisuudessa ole saavutettu itse mitään mainittavaa.
[/quote]
Ja sun saavutukset on amistutkinto ja haarat olet osannut avata kun lapsiakin on. Wau mitkä saavutukset, ei noihin moni pysty! :D Kyllä korkeakoulutetut ovat enemmän saavuttaneet, sori.
[/quote]

Ai kuinka niin? Luuletko olevasi jotenkin tehokkaampi siinä akateemisessa työssäsi? Tienaan 40k€/vuosi eli enemmän mitä moni akateemisen tutkinnon suorittanut, ja tulen sillä hyvin toimeen. Miten niin on saavuttanut enemmän? Sekö että pyörii opiskelijabileissä ja syö makaroonia on jotenkin kunnioitettavaa?

No tässä ketjussa on nyt hyvin määritelty elämän "taso". Mutta noin muuten: käykö kolmikymppinen ulkona, ravintoloissa syömässä, keikoilla, festareilla, konserteissa, matkoilla, näyttelyissä? Yksin, yhdessä puolison kanssa, ystävien kanssa?

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:07"]

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:50"]Tulin vaan ihmettelemään kuinka joku voi olla kolmekymppisenä vielä täysin hukassa. Ymmärrän jos on korkeasti kouluttautunut ja vasta aloittelemassa työelämää, mutta nämä jotka eivät ole saaneet edes ammattitutkintoa tuohon mennessä? Kuinka mahdollista? Itse koen olevani laiska ja saamaton(ehkä kun sitä olen lapsuuteni saanut kuulla), ja 23v iässä on tutkinto(tosin vain ammatti sellainen), 5 vuotta kokemusta alalta+kesätyöt 13 vuotiaasta asti, pari lasta ja ensimmäinen autolaina juuri maksettuna(hyvää treeniä ennen asuntolainaa). Kaikki kodinkoneetkin on hommattu aikapäivää sitten. Seuraavaksi ajattelin aloittaa insinöörinopinnot työn ja kaiken muun lomassa, eikä edes tunnu pahalta. Mistään en ole erityistä tukea saanut. Ehkä en vaan stressaa elämästä enkä kuuntele toisten arvostelua, mitä usein nuorena hommatuista lapsista saa kuulla. Huvittaa myös joidenkin korkeakoulutettujen ylpeys minunlaisia kohtaan vaikkei todellisuudessa ole saavutettu itse mitään mainittavaa. [/quote] Miksi niin paljon alapeukkua? :D

[/quote]

Varmaan siksi, että kuulostat aika ylimieliseltä.

Aina voi olla, ja on hyväkin olla suunnitelmia ja tavoitteita. Elämästä ei kuitenkaan koskaan tiedä. Ehkä sairastut, rakkautesi ei ihan vielä osu kohdalle (kompromissiin ei mielestäni sydämen asioissa sovi tyytyä), ajattelemasi ura ei olekaan sinua varten. En usko ikään sidottuihin tavoitteisiin, vaan siihen että toimii niinkuin kulloinkin tuntuu oikealta. Nauttii hetkestä ja/tai työskentelee tulevaisuuden eteen, mutta yhtä kaikki suunnnanmuutoksiin on syytä olla henkisesti varautunut.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:12"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:07"]

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:50"]Tulin vaan ihmettelemään kuinka joku voi olla kolmekymppisenä vielä täysin hukassa. Ymmärrän jos on korkeasti kouluttautunut ja vasta aloittelemassa työelämää, mutta nämä jotka eivät ole saaneet edes ammattitutkintoa tuohon mennessä? Kuinka mahdollista? Itse koen olevani laiska ja saamaton(ehkä kun sitä olen lapsuuteni saanut kuulla), ja 23v iässä on tutkinto(tosin vain ammatti sellainen), 5 vuotta kokemusta alalta+kesätyöt 13 vuotiaasta asti, pari lasta ja ensimmäinen autolaina juuri maksettuna(hyvää treeniä ennen asuntolainaa). Kaikki kodinkoneetkin on hommattu aikapäivää sitten. Seuraavaksi ajattelin aloittaa insinöörinopinnot työn ja kaiken muun lomassa, eikä edes tunnu pahalta. Mistään en ole erityistä tukea saanut. Ehkä en vaan stressaa elämästä enkä kuuntele toisten arvostelua, mitä usein nuorena hommatuista lapsista saa kuulla. Huvittaa myös joidenkin korkeakoulutettujen ylpeys minunlaisia kohtaan vaikkei todellisuudessa ole saavutettu itse mitään mainittavaa. [/quote] Miksi niin paljon alapeukkua? :D

[/quote]

Varmaan siksi, että kuulostat aika ylimieliseltä.
[/quote]

Kuinka niin? Olen kyllä ihan ylpeä siitä etten ole riippuvainen mistään tuista vaan tulen toimeen omillani. Onko se ylimielistä?

Kun olin kolmekymmentä niin mulla oli ammattitutkinto, omistusasunto, vakityö ja kolme lasta. Nyt kun 40v lähenee niin suunnittelen opiskelua ja alan vaihtoa. En haahuile vaan olen harkinnut tätä pitkään. Nyt tuntuu että lapset ovat sen ikäisiä että voin alkaa tekemään omia juttuja ja energiaa riittää opiskeluunkin.

Nyt 30 v. ja saavutettuna ne mitä oli mielessä nuorempana:aviomies,oma auto,asunto,amk tutkinto ja vakityöpaikka,kivasti kavereita ja mikä tärkeintä,2 pientä lasta.:)

Nyt 25vuotiaana amk-tutkinto hankittu ja maisterin paperit tulossa, naimisissa, okt (velkaa), yksi lapsi. Kolmekymppisenä toivottavasti okt maksettu, toinen lapsi ja töitä koulutusta vastaavalta alalta.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:14"]

[/quote] Miksi niin paljon alapeukkua? :D [/quote] Varmaan siksi, että kuulostat aika ylimieliseltä. [/quote] Kuinka niin? Olen kyllä ihan ylpeä siitä etten ole riippuvainen mistään tuista vaan tulen toimeen omillani. Onko se ylimielistä?

[/quote]

Kyse ei ole siitä. Mutta kirjoittamasi perusteella vaikutat ylimieliseltä ja hankalalta ihmiseltä. Ketjussa muuten tuskin on kyse siitä, miksi juuri sinun kommenttisi saa alapeukkuja...

2

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:34"]

Itse asetin yläasteella elämänitavoitteeksi isäksi tulemisen, saavutin sen n. 30 vuotiaana. Matkalla on toki tarttunut myös koulutusta ja työpaikkakin, mutta se isäksi tuleminen oli se asia jonka jälkeen on tuntunut että elämässä on kaikki saavutettu ja voi keskittyä elämiseen pyrkimisen sijaan.

[/quote]

sama juttu, paitsi olen nainen. Minulla on kaksi lasta, olen naimisissa. Asumme omakotitalossa omassa rauhassa (ei naapureita näköetäisyydellä). Meillä on kaksi autoa, koira, kissa ja kasvihuone :D Molemmila vakituiset työt, itse olen äitiyslomalla tällä hetkellä. Miehen nimissä on vielä asuntolainaa, minun ei. Rahamme ovat yhteisiä. Olen onnellinen ja elämä on tässä ja nyt, ei sitku tai mutku. :)

Täytän ensi vuonna kolmekymmentä. On korkeakoulututkinto, vakiduuni, mies ja hyvinhoidettu parisuhde, auto, omakotitalo, kaksi muksua (kolmas ehti syntyä vielä ennen kolmeakymppiä) ulkomaanmatkoja joista pidemmät koko perheen kanssa ja pari viikonloppureissua /vuosi miehen kanssa kaksin. Festareilla, keikoilla tms. Saatan käydä ehkä joka toinen tai kolmas kuukausi jonkun ystävän/mieheni kanssa, vaikka kyllähän se arki lapsineen sekä harrastukset vievät suurimman palan vapaa-ajasta. Tuntuu kuitenkin, että nuoruuessa tehty ammatinvalinta oli turhan hätäinen ja kaipaisin ihan erilaista haastetta elämääni, voi olla että vuoden kuluttua vastaan kolmekymppisenä vielä opiskelevani yliopistossa ;) ei sitä vain ikinä tunnu olevan "valmis" ihmisenä.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 20:25"]

Tutkinto

Asuminen muualla kuin kotikaupungissa

Asuminen ulkomailla (reppureissaaminen ei riitä)

Työpaikka (vakituinen tai akateemisella oman alan "ketjutettu" määräaikaisuus tmv.)

Asunto (vuokrakin okei, jos edullinen esim. joltain säätiöltä)

Auto, uudehko (metropolialueen ulkopuolella)

[/quote]

Mikä tuossa ulkomailla asumisessa on taustalla? Riippuen työpaikasta, ulkomaan työmatkoja voi tulla hyvin paljon, muttei komennusta ulkomailla asumiselle.

En osaa asettaa tavoitteita. Toivottavasti rikas sosiaalinen elämä ja mukavaa perhe-eloa tuossa vaiheessa. Juuri täytän 25, on lapsi, oma asunto, avioliitto ja tutkinto 25 syntymäpäivänä takataskussa. Seuraavaksi varmaan reppureissaamaan perheen kanssa :)

A

Auto ja autokortti ei ole omasta mielestä välttämättömyys oli ikä mikätahaansa. Tähän vaikuttaa asuinpaikkakunta.

Esim itse asun Espoossa länsiväylän vieressä, en koskaan katso kellosta että moneltako seuraava bussi tulee.. Kävelen vain, ja menee max 5min kun seuraava bussi tulee. Julkisella pääsee kätevästi jokapaikkaan, autolle olisi todella vähän käyttöä. Kortti minulla on kyllä, mutta autoa en ole hankkinut koska se ei olisi taloudellisesti järkevää. Joskus harvoin käytän taksia, muta taksillakin saa ajalle vuodessa aika monta kertaa.. Että menee se sama raha, kuin mitä menisi auton vakuutuksiin, bensaan, autopaikkaan, huoltoon, katsastukseen jne. 

Mutta jos asuu pienellä paikkakunnalla, missä ei ole julkistaliikenettä juuri ollenkaan pidän autottomuutta epänormaalina. Itseä naurattaa, kun kaverilla on 2 lasta ja suunnittelee 3 lasta. Asuu pienellä paikkakunnalla vähän syrjemmässä missä lähellä ei ole kauppoja tms. Niin sen eläkkeellä oleva äiti käyttää sitä aina kaupassa/tuo kaupasta ruokaa. Autokorttia/autoa ei ole itselleen hankkinut, koska ei koe tarvitsevansa.. Jep jep..

30v:nä pitäisi olla jo omatoiminen, ja osata hoitaa omat kulkemiset ilman äitiä. Oon joskus miettinyt, että miten "kuseessa" se on kohta, kun äiti ei enää jaksa autoilla/sairastuu/kuolee. Mies sillä on, mutta sekin on töissä eikä voi olla aina auttamassa ja kyyditsemässä..

Minusta on "omituista" jos kolmekymppisenä on jo täysin jämähtänyt kotihiiri, tai jos ei ole nähnyt vielä maailmaa. Sellaiset ihmiset on yleensä erittäin tylsää seuraa ja ylipäänsä hieman "juntteja".