Kuinka selvitä siitä ettei koskaan saa kumppania? Koko elämä yksin, kun kaikki ystävät ja lähipiiri pariutuu sekä perheellistyy...Itse jää sivuun

Itsellä suhderäpellyksiä aina välillä nelikymppiseksi asti. Nyt nelikymppisenä takana mukavaa mökkiviikonloppu ihanan, tavallisen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suosittelisin resetoimaan omat mielikuvat siitä millainen kumppanin pitäisi olla. Tuohon ikään mennessä jos on yksin ollut, niin aikamoiset pinttymät ehtinyt jo kehittyä. 

Katsele myös kiltimpiä miehiä, jotka eivät ole suunapäänä. Monelle naiselle sopivampi voikin olla mies, joka ei tee itsestään isompaa numeroa. 

Kuule, kiltit miehet ovat pariutuneet viimeistään 30-vuotiaana. Oletko joku vanhus vai missä harhoissa elät? Ap:n tulee etsiä reilusti itseään nuorempia miehiä, jos vielä voisi jonkun löytää. 35-vuotiaita miehiä ei vapaina ole kuin pelimiehet, autistit, persoonallisuushäiriöiset ja mielenterveysongelmaiset. Ei sieltä löydy normaalia vapaana. Elämä on. Yksin on huomattavasti parempi olla kuin näiden mielenterveysongelmaisten miesten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

J*nniksiä ei valitettavasti riitä kaikille parisuhteisiin asti (lyhyemmäksi huviksi toki useimmille). Tällöin ei auta muu kuin vakavasti miettiä olisiko se joku ensi alkuun vähän vähemmän sukkia pyörittävä tapaus kuitenkin sovelias kainalossa pitäjä pitemmässä juoksussa. Tai sitten voi hommata sen kissan.

Sanopas muuta. Äärimmäisen turhauttavaa kuulla aina treffien jälkeen, että nainen ei tunne kipinää. En väitä, että täytyy tyytyä, mutta miten ihmeessä me rauhallisemmat, vähän tylsät kiltit miehet päästään ikinä seurustelemaan jos naiset kokevat kipinää vain jän-nämiesten kanssa.

Kaikki asiat on kunnossa elämässä mutta parisuhde puuttuu.

m35

Miksi treffailet nuoria naisia? Miksi oman ikäinen ei kelpaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suosittelisin resetoimaan omat mielikuvat siitä millainen kumppanin pitäisi olla. Tuohon ikään mennessä jos on yksin ollut, niin aikamoiset pinttymät ehtinyt jo kehittyä. 

Katsele myös kiltimpiä miehiä, jotka eivät ole suunapäänä. Monelle naiselle sopivampi voikin olla mies, joka ei tee itsestään isompaa numeroa. 

Kuule, kiltit miehet ovat pariutuneet viimeistään 30-vuotiaana. Oletko joku vanhus vai missä harhoissa elät? Ap:n tulee etsiä reilusti itseään nuorempia miehiä, jos vielä voisi jonkun löytää. 35-vuotiaita miehiä ei vapaina ole kuin pelimiehet, autistit, persoonallisuushäiriöiset ja mielenterveysongelmaiset. Ei sieltä löydy normaalia vapaana. Elämä on. Yksin on huomattavasti parempi olla kuin näiden mielenterveysongelmaisten miesten kanssa.

Kyllä naisillakin esiintyy mt ongelmia.

Syö rotan lailla. Kokoajan vanhenee, yksin. Ei rakkautta. Toivo koetuksella.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 24-34 vuotiaana avoliitossa. En seurustellu teininä mutta jonkun verran mulla oli fanittajia ja pientä säpinää. Kuitenkin jo nuorena koin sellaista, että Olin ihastunu johonkin joka ei ollut ij´hastunu minuun. Ja sellaista että ei seurustellu mutta en jostain syystä kelvannu ja halus olla joku ihmeen kaveri. Se sattui.

Yksi niistä paljastui myöhemmin homoksi. Anyway, eron jälkeen masennuin, mutta parannuttuani löysin esi- tinderistä miehen ja alkoi tulinen suhde. Se ei kestäny kun pari vuotta ja sen jälkeen Olin ihan sekaisin, loppu. Tutustuin mökkinaapuriin vähän ajan päästä. Hän oli 5v. Vanhempi aikamiespoikatyyppinen, mutta torjui minut kerta toisensa jälkeen enkä tajunnu yhtään mitä tapahtuu. Meillä oli 3 romanttista ja mukavaa jaksoa muutamassa vuodessa, muutama täysin off-jakso ja sillä välin kauheata draamaa ja riitaa. Pian 2 v. Sitten pistin välit poikki. sitten ihastuin yhteen tyyppiin, ja taas oli sitä että on vapaa mutta en kelpaa hänelle. ihailin siis etänä, ei ollut mitään säätöä, jotain yhteisiä tuttuja mutta ei lähiystäviä.

Tajusin just että en enää pysty. Mun on elettävä ilman kumppania.

En yksinkertaisesti kestä enää pettymyksiä. On muutakin jonka vuoksi elää. Joutui ottaa yhteisiin tuttuihin etäisyyttä lähes puoli vuotta, mut nyt jo hellittää traumaattiset kokemukset. Uusia en aio hankkia. Onhan se vaikeeta kunei uskalla kabereille sanoa rehellisest miten on. Että en kelpaa kellekään niin oon yksin, en mee enää tinderiin taikka baariin. On työ ja harrastus. Piste.

Täysin sama kokemus näistä aikamiespojista eli kilttimiehistä. Ei kiinnostunut, vaikka olen hoikka, muiden mielestä kaunis, pitkähiuksinen, fiksu, alkoholiton, kotona viihtyvä ja sopuisa. Heille ei kelpaa varmasti kukaan. Olisi varmaan pitänyt olla 20-v. neitsyt tai joku muu friikki yhdistelmä, että olisi kelvannut.

Vierailija kirjoitti:

Jaan tunteesi. Älä luovuta, elämä ei mene saman ajoituksen/käsikirjoituksen mukaan meille kaikille. Kun mietit olemme vielä suht.nuoria. Kyllä se oikea ihminen tulee sitten kun sen aika on ja silloin ei merkkaa ikä tai muut ulkoiset puitteet kun rakastuu. :)

Joopa joo. Ei tuosta ole kenenkään kohdalla mitään takeita vaan paljon fiksumpaa on luopua turhista haaveista eikä tekohengittää niitä ikuisesti.

Eikä se sopivan kumppanin tapaaminen kamalasti lohduta enää +45-vuotiaana, jos toiveena on aina ollut perheen perustaminen. Melkein enemmän kohtalon ivalta tuntuisi, että "se oikea" oli kuin olikin olemassa (ja pahimmassa tapauksessa omassa tuttava- ja elinpiirissä) koko ajan, mutta silti hänet tapasi ekaa kertaa vasta nyt kun kevyeen tapailuun kelpaisi joku epäsopivampi kun yhteenmuutto ym ei enää houkuttele.

Mitäpä tässä. Yksin kun elää niin voi tehdä mitä haluaa. Itse olen valinnut viinan juonnin, koska sitä harrastamalla tämä yksinäisyys lopulta loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

J*nniksiä ei valitettavasti riitä kaikille parisuhteisiin asti (lyhyemmäksi huviksi toki useimmille). Tällöin ei auta muu kuin vakavasti miettiä olisiko se joku ensi alkuun vähän vähemmän sukkia pyörittävä tapaus kuitenkin sovelias kainalossa pitäjä pitemmässä juoksussa. Tai sitten voi hommata sen kissan.

Sanopas muuta. Äärimmäisen turhauttavaa kuulla aina treffien jälkeen, että nainen ei tunne kipinää. En väitä, että täytyy tyytyä, mutta miten ihmeessä me rauhallisemmat, vähän tylsät kiltit miehet päästään ikinä seurustelemaan jos naiset kokevat kipinää vain jän-nämiesten kanssa.

Kaikki asiat on kunnossa elämässä mutta parisuhde puuttuu.

m35

Miksi treffailet nuoria naisia? Miksi oman ikäinen ei kelpaa?

Naisen ikä ei ole ollut mulle ikinä mitenkään tärkeä kriteeri.

Olen jopa vuoden tai pari vanhempiakin naisia treffaillut mutta naisen vähän vanhempi ikä ei ole myöskään ns. oikotie onneen vaan samanlaiset pakit tulee heiltäkin.

Ainoa yhtenäinen piirre naisissa jotka tuntevat sitä kipinää ovat ylipainoiset naiset jotka ovat itselle ehdoton ei.

m35

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suosittelisin resetoimaan omat mielikuvat siitä millainen kumppanin pitäisi olla. Tuohon ikään mennessä jos on yksin ollut, niin aikamoiset pinttymät ehtinyt jo kehittyä. 

Katsele myös kiltimpiä miehiä, jotka eivät ole suunapäänä. Monelle naiselle sopivampi voikin olla mies, joka ei tee itsestään isompaa numeroa. 

Kuule, kiltit miehet ovat pariutuneet viimeistään 30-vuotiaana. Oletko joku vanhus vai missä harhoissa elät? Ap:n tulee etsiä reilusti itseään nuorempia miehiä, jos vielä voisi jonkun löytää. 35-vuotiaita miehiä ei vapaina ole kuin pelimiehet, autistit, persoonallisuushäiriöiset ja mielenterveysongelmaiset. Ei sieltä löydy normaalia vapaana. Elämä on. Yksin on huomattavasti parempi olla kuin näiden mielenterveysongelmaisten miesten kanssa.

Kyllä naisillakin esiintyy mt ongelmia.

Jep. Ei se vastentahtoinen ikisinkkuus, lapsettomuus ja yksinäisyys naisenkaan mielenterveyttä paranna. Moni nainenkin lääkitsee sitä sitten vielä alkoholilla.

Alun pitäen sitä olisi moni ollut oikeinkin tervehenkinen kumppani, mutta sopivaa ei kohdalle silti vaan osunut syystä tai toisesta.

Ja se on ihan vihonviimeinen idea, että menisi yksiin toisen samanlaisen kanssa ihan vaan siksi ettei olisi yksin.

Kun miettii pariutumista teoriassa, on kaikenlaisia haavekuvia siitä, millainen sen toisen olisi hyvä olla ja mitä ominaisuuksia sillä pitäisi olla ja ei saisi olla. Sitten kuitenkin tulee vastaan se, johon ihastuu ja ehkä myöhemmin jopa rakastuu ja ne kriteereistä turhat unohtuvat välittömästi. Ja voi olla että ne oleellisemmatkin kriteerit alkavat joustaa. 

Niitä kriteereitä tarvitaan, kun etsimällä etsitään jotain, mitä yritetään sovitella omaan elämään. Kun taas näet jonkun silmät tai hymyn ja ihastut, niillä kriteereillä ei ole mitään virkaa. Viisitoista vuotta olin sinkkuna ja nyt etsimättä rakastunut, kun törmäsin mieheen, joka sai sisimpäni lämpenemään ja hiipi mieleeni. Olin jo täysin heittänyt toiveet mistään parisuhteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaan tunteesi. Älä luovuta, elämä ei mene saman ajoituksen/käsikirjoituksen mukaan meille kaikille. Kun mietit olemme vielä suht.nuoria. Kyllä se oikea ihminen tulee sitten kun sen aika on ja silloin ei merkkaa ikä tai muut ulkoiset puitteet kun rakastuu. :)

Joopa joo. Ei tuosta ole kenenkään kohdalla mitään takeita vaan paljon fiksumpaa on luopua turhista haaveista eikä tekohengittää niitä ikuisesti.

Eikä se sopivan kumppanin tapaaminen kamalasti lohduta enää +45-vuotiaana, jos toiveena on aina ollut perheen perustaminen. Melkein enemmän kohtalon ivalta tuntuisi, että "se oikea" oli kuin olikin olemassa (ja pahimmassa tapauksessa omassa tuttava- ja elinpiirissä) koko ajan, mutta silti hänet tapasi ekaa kertaa vasta nyt kun kevyeen tapailuun kelpaisi joku epäsopivampi kun yhteenmuutto ym ei enää houkuttele.

Ei tuollaista kannata miettiä. Olen ihan onnellinen, että olen nyt 49-vuotiaana rakastunut pitkästä aikaa. Pahempihan se olisi ollut 44-vuotiaana, kun olisi ehkä vielä alkanut arpoa, että josko sitä nyt sitten vielä niitä lapsia tai edes lapsi kuitenkin. Nyt ei tarvitse jossitella. Ja muuttaa voi yhteen tai olla muuttamatta, mikä hyvältä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

J*nniksiä ei valitettavasti riitä kaikille parisuhteisiin asti (lyhyemmäksi huviksi toki useimmille). Tällöin ei auta muu kuin vakavasti miettiä olisiko se joku ensi alkuun vähän vähemmän sukkia pyörittävä tapaus kuitenkin sovelias kainalossa pitäjä pitemmässä juoksussa. Tai sitten voi hommata sen kissan.

Sanopas muuta. Äärimmäisen turhauttavaa kuulla aina treffien jälkeen, että nainen ei tunne kipinää. En väitä, että täytyy tyytyä, mutta miten ihmeessä me rauhallisemmat, vähän tylsät kiltit miehet päästään ikinä seurustelemaan jos naiset kokevat kipinää vain jän-nämiesten kanssa.

Kaikki asiat on kunnossa elämässä mutta parisuhde puuttuu.

m35

Miksi treffailet nuoria naisia? Miksi oman ikäinen ei kelpaa?

Naisen ikä ei ole ollut mulle ikinä mitenkään tärkeä kriteeri.

Olen jopa vuoden tai pari vanhempiakin naisia treffaillut mutta naisen vähän vanhempi ikä ei ole myöskään ns. oikotie onneen vaan samanlaiset pakit tulee heiltäkin.

Ainoa yhtenäinen piirre naisissa jotka tuntevat sitä kipinää ovat ylipainoiset naiset jotka ovat itselle ehdoton ei.

m35

Ymmärrän. Harva viehättyy ylipainoisesta eikä ylipainoisilla kyllä nuoruudessakaan mitenkään erikoisen hyvä flaksi käynyt vaan vientiä oli enimmäkseen hoikilla ja normipainoisilla.

Ja totta kai se alkujaan hoikka/normipainoinenkin ikääntyy ja kroppakin muuttuu, mutta se taasen ei sillä lailla haittaa kun yhdessä on oltu vaikka vuosikymmen kaksi koska siinä on jo olemassa rakkaus sekä kiintymys toiseen muhkuroineen ja kaljuuntumisiin kaikkineen.

Sen sijaan se kiinnostus/ihastus/rakastuminen uuteen ihmiseen vaatii ihan yhtälailla sen "wow!" tunteen keski-iässä kuin parikymppisenäkin ja yksi osa kokonaisuutta on ihmisen ulkonäkö. Varsinkin kun se ulkonäkö kertoo paljon myös ihmisen elämäntavoista ja harrastuksista joiden yhteensopivuus on tärkeä asia elämänkumppanissa. Mitä teet parisuhteella, jos kumppania kiinnostaa ihan toisenlaiset jutut vapaa-ajalla kuin mitä itseä? Ja varsinkin kun itse on se ainoa jota voi muuttaa. Siitähän se onni ja autuus aukeaakin kun vaihtaa luonnossa liikkumisen ja hikilenkit kaljan ryystämiseen ja pizzan syöntiin sohvalla jotta on kuin toinen..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

J*nniksiä ei valitettavasti riitä kaikille parisuhteisiin asti (lyhyemmäksi huviksi toki useimmille). Tällöin ei auta muu kuin vakavasti miettiä olisiko se joku ensi alkuun vähän vähemmän sukkia pyörittävä tapaus kuitenkin sovelias kainalossa pitäjä pitemmässä juoksussa. Tai sitten voi hommata sen kissan.

Sanopas muuta. Äärimmäisen turhauttavaa kuulla aina treffien jälkeen, että nainen ei tunne kipinää. En väitä, että täytyy tyytyä, mutta miten ihmeessä me rauhallisemmat, vähän tylsät kiltit miehet päästään ikinä seurustelemaan jos naiset kokevat kipinää vain jän-nämiesten kanssa.

Kaikki asiat on kunnossa elämässä mutta parisuhde puuttuu.

m35

Miksi treffailet nuoria naisia? Miksi oman ikäinen ei kelpaa?

Naisen ikä ei ole ollut mulle ikinä mitenkään tärkeä kriteeri.

Olen jopa vuoden tai pari vanhempiakin naisia treffaillut mutta naisen vähän vanhempi ikä ei ole myöskään ns. oikotie onneen vaan samanlaiset pakit tulee heiltäkin.

Ainoa yhtenäinen piirre naisissa jotka tuntevat sitä kipinää ovat ylipainoiset naiset jotka ovat itselle ehdoton ei.

m35

Ymmärrän. Harva viehättyy ylipainoisesta eikä ylipainoisilla kyllä nuoruudessakaan mitenkään erikoisen hyvä flaksi käynyt vaan vientiä oli enimmäkseen hoikilla ja normipainoisilla.

Ja totta kai se alkujaan hoikka/normipainoinenkin ikääntyy ja kroppakin muuttuu, mutta se taasen ei sillä lailla haittaa kun yhdessä on oltu vaikka vuosikymmen kaksi koska siinä on jo olemassa rakkaus sekä kiintymys toiseen muhkuroineen ja kaljuuntumisiin kaikkineen.

Sen sijaan se kiinnostus/ihastus/rakastuminen uuteen ihmiseen vaatii ihan yhtälailla sen "wow!" tunteen keski-iässä kuin parikymppisenäkin ja yksi osa kokonaisuutta on ihmisen ulkonäkö. Varsinkin kun se ulkonäkö kertoo paljon myös ihmisen elämäntavoista ja harrastuksista joiden yhteensopivuus on tärkeä asia elämänkumppanissa. Mitä teet parisuhteella, jos kumppania kiinnostaa ihan toisenlaiset jutut vapaa-ajalla kuin mitä itseä? Ja varsinkin kun itse on se ainoa jota voi muuttaa. Siitähän se onni ja autuus aukeaakin kun vaihtaa luonnossa liikkumisen ja hikilenkit kaljan ryystämiseen ja pizzan syöntiin sohvalla jotta on kuin toinen..

Näitä kun lukee, moni ylipainoinen musertuu itsetunnoltaan täysin. Kun aloin nyt vanhana treffailla miesystävääni, olin täysin varma, että hän ei voi kiihottua minusta tai ainakaan enää siinä vaiheessa, kun riisutaan. 

Olen reilut kymmenen kiloa miestä painavampi. Olishan se ihanaa voida tarjota hänelle se oma keho parikymmentä vuotta ja kiloa sitten, mutta se nyt vaan ei ole realiteetti. Ja mies tajuaa sen myös ja on tyytyväinen siihen mitä saa. 

Enkä todellakaan vedä pizzaa ja ole juurtunut telkkarin ääreen. Kyllä se meistä kahdesta on se minua kevyempi mies, jota nämä enemmän vetävät puoleensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos antaisit kilttikselle mahdollisuuden?

Ja kuuntelet toistuvasti sitä mustasukkaista ja katkeraa narinaa ja kiukuttelua nuoruuden bilettämisestä k u l l i karuselleineen sekä selvitystä siitä kuinka epärehellinen ja s a a s t a i n e n oletkaan eikä moisen j a k o r a s i a n kanssa kehtaa edes ihmisten ilmoilla liikkua.

Tästä on omakohtaista kokemusta kun itselläni oli taustalla yksi 3 vuoden teininä alkanut parisuhde ja pari tapailusuhdetta. Tyhmänä kerroin tämän hurjan menneisyyteni rehellisesti ja tämähän vääntyi niin, etten edes tuossa osannut/halunnut olla rehellinen vaan siinäkin kuulemma piti vääntää todellisuus tuollaiseksi "salonkikelpoiseksi" sen sijaan että olisin myöntänyt maanneeni alvariinsa sakset auki uuden miehen alla.

(nämä ilmaukset/kuvailut ei ole omiani, vaan suoraan omasta mielestään "kiltin" miehen suusta ja alkuun mies vaikuttikin ihan normaalilta eli kiltiltä, rauhalliselta ja mukavalta)

Mites se klassikko menikään? "Kiltti mies olikin ääliö - ei enää koskaan kilttiä miestä. Komea ja jännä mies olikin ääliö - ei enää koskaan ääliömiestä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

J*nniksiä ei valitettavasti riitä kaikille parisuhteisiin asti (lyhyemmäksi huviksi toki useimmille). Tällöin ei auta muu kuin vakavasti miettiä olisiko se joku ensi alkuun vähän vähemmän sukkia pyörittävä tapaus kuitenkin sovelias kainalossa pitäjä pitemmässä juoksussa. Tai sitten voi hommata sen kissan.

Sanopas muuta. Äärimmäisen turhauttavaa kuulla aina treffien jälkeen, että nainen ei tunne kipinää. En väitä, että täytyy tyytyä, mutta miten ihmeessä me rauhallisemmat, vähän tylsät kiltit miehet päästään ikinä seurustelemaan jos naiset kokevat kipinää vain jän-nämiesten kanssa.

Kaikki asiat on kunnossa elämässä mutta parisuhde puuttuu.

m35

Miksi treffailet nuoria naisia? Miksi oman ikäinen ei kelpaa?

Naisen ikä ei ole ollut mulle ikinä mitenkään tärkeä kriteeri.

Olen jopa vuoden tai pari vanhempiakin naisia treffaillut mutta naisen vähän vanhempi ikä ei ole myöskään ns. oikotie onneen vaan samanlaiset pakit tulee heiltäkin.

Ainoa yhtenäinen piirre naisissa jotka tuntevat sitä kipinää ovat ylipainoiset naiset jotka ovat itselle ehdoton ei.

m35

Ymmärrän. Harva viehättyy ylipainoisesta eikä ylipainoisilla kyllä nuoruudessakaan mitenkään erikoisen hyvä flaksi käynyt vaan vientiä oli enimmäkseen hoikilla ja normipainoisilla.

Ja totta kai se alkujaan hoikka/normipainoinenkin ikääntyy ja kroppakin muuttuu, mutta se taasen ei sillä lailla haittaa kun yhdessä on oltu vaikka vuosikymmen kaksi koska siinä on jo olemassa rakkaus sekä kiintymys toiseen muhkuroineen ja kaljuuntumisiin kaikkineen.

Sen sijaan se kiinnostus/ihastus/rakastuminen uuteen ihmiseen vaatii ihan yhtälailla sen "wow!" tunteen keski-iässä kuin parikymppisenäkin ja yksi osa kokonaisuutta on ihmisen ulkonäkö. Varsinkin kun se ulkonäkö kertoo paljon myös ihmisen elämäntavoista ja harrastuksista joiden yhteensopivuus on tärkeä asia elämänkumppanissa. Mitä teet parisuhteella, jos kumppania kiinnostaa ihan toisenlaiset jutut vapaa-ajalla kuin mitä itseä? Ja varsinkin kun itse on se ainoa jota voi muuttaa. Siitähän se onni ja autuus aukeaakin kun vaihtaa luonnossa liikkumisen ja hikilenkit kaljan ryystämiseen ja pizzan syöntiin sohvalla jotta on kuin toinen..

Jep. Itse kaipaan naiselta parisuhteessa yhteistä urheilullista elämäntapaa. Kun kysyn naiselta, että lähdetäänkö juoksulenkille/salille/kiipeilemään/uimaan/pyöräilemään niin toivon että nainenkin on kiinnostunut ja innostunut asiasta.

Ei siitä mitään tule jos yrittäisin aivopestä naisesta urheilullista ihmistä ja kuten sanoit niin urheilullinen kroppa miellyttää myös silmää. Tämä on kriteerini josta en jousta vaikka miten paljon yrittäisitte provosoida.

Noh. Minä olen ollut nyt viisi vuotta täyssinkku. Sitä edeltänyt lyhyt suhde oli niin totaalinen turpaanotto, että totesin antaapi olla. Sitä edeltäneetkin kymmenen vuotta kaikenlaista ollaan ei olla epäpalkitsevaa vatkaamista. 

Kyllähän tässä välillä haikea olo tulee, mutta yksinkin on hyvä. Yksin on itseasiassa paljon parempi, kuin huonossa suhteessa. En siis sen enempää myöskään asiaa surkuttele. Sillä ainakaan se ei parane. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos antaisit kilttikselle mahdollisuuden?

Ja kuuntelet toistuvasti sitä mustasukkaista ja katkeraa narinaa ja kiukuttelua nuoruuden bilettämisestä k u l l i karuselleineen sekä selvitystä siitä kuinka epärehellinen ja s a a s t a i n e n oletkaan eikä moisen j a k o r a s i a n kanssa kehtaa edes ihmisten ilmoilla liikkua.

Tästä on omakohtaista kokemusta kun itselläni oli taustalla yksi 3 vuoden teininä alkanut parisuhde ja pari tapailusuhdetta. Tyhmänä kerroin tämän hurjan menneisyyteni rehellisesti ja tämähän vääntyi niin, etten edes tuossa osannut/halunnut olla rehellinen vaan siinäkin kuulemma piti vääntää todellisuus tuollaiseksi "salonkikelpoiseksi" sen sijaan että olisin myöntänyt maanneeni alvariinsa sakset auki uuden miehen alla.

(nämä ilmaukset/kuvailut ei ole omiani, vaan suoraan omasta mielestään "kiltin" miehen suusta ja alkuun mies vaikuttikin ihan normaalilta eli kiltiltä, rauhalliselta ja mukavalta)

Mites se klassikko menikään? "Kiltti mies olikin ääliö - ei enää koskaan kilttiä miestä. Komea ja jännä mies olikin ääliö - ei enää koskaan ääliömiestä".

Erittäin osuvasti sanottu.

Naiset eivät ikinä syyllistä tasokkaimpia panomiehiä. Hetken ehkä valittavat asiasta mutta seuraava miesvalinta on taas se tasokkain panomies mitä tinderistä löytyy. Kilttejä miehiä syyllistetään koska heitä ei alunperinkään haluta.

Kannattaa miettiä, että haluaako vain samanlaista elämää kuin kavereillakin eli suhdetta siis enempi muodon vuoksi tai instituutiona vai oikeasti ihmissuhdetta. Elävä ihminen kaverina on riskibisnes, päivästä toiseen pitelemätön kameleontti, joka menee ja tulee ja muuttunut viimeksi tänään taas erilaiseksi kuin eilen oli. Elävän ihmisen kanssa joutuu pistämään itsensä likoon eli olemaan oma itsensä maksoi mitä maksoi. Riski pahoittaa mielensä tai päätyä isompiinkin ristiriitoihin eli kriiseihin on melkoinen. Eiköhän syy yksinäisyyteen ole se, että tunnetasolla vahingoittumisen riski vaan on liian suuri. Jos peruspenan tai - pirjon voisi ostaa marketista ja palauttaa halutessaan, niin olisihan se helpompaa. Mutta kun ei, niin kantsii miettiä asiaa, sillä nykyään voi olla haluamatta mitään tai ketään ja myöntää, että ei halua pettyä ja haavoittua. Sillä kumppaneita kyllä riittää niille, jotka oikeasti ihmistä kaipaavat.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suosittelisin resetoimaan omat mielikuvat siitä millainen kumppanin pitäisi olla. Tuohon ikään mennessä jos on yksin ollut, niin aikamoiset pinttymät ehtinyt jo kehittyä. 

Katsele myös kiltimpiä miehiä, jotka eivät ole suunapäänä. Monelle naiselle sopivampi voikin olla mies, joka ei tee itsestään isompaa numeroa. 

Mistä ihmeestä on syntynyt tällainen kuvitelma, että nainen on sinkkuna vain siksi että on aina viehättynyt suulaista miehistä?

Itselleni nuo ekstrovertit helppoheikit ja naistennaurattajat on aina olleet täydellinen turn off, koska olen itse rauhallinen ja enemmänkin introvertti joten ei tuollaista miestä ole tullut koskaan edes ajateltua parisuhteeseen. 

Kyllä tuollainen mies on ihan ok seuraa vaikka isommassa seurueessa ja saa baarissa tietyllä tavalla tunnelman kattoon, mutta silti siihen jatkuvaan hölötykseen naurunremakoineen alkaa olla kypsä jo reilusti ennen pilkkua niin, ettei tuollaista enää kotiinsa tahdo..