Lue keskustelun säännöt.
Tämä äitiydessä uuvuttaa: muut odottavat äidiltä liikoja
Pitkä selostus eli älä lue, jos et jaksa.
Heti alkuun: äitinä oleminen ei uuvuta minua. Nautin lapsiemme seurasta ja pidin pitkät hoitovapaat ennen töihin palaamista. Lapsemme eivät ole ylipitkää päivää päiväkodissa, vapaapäivinä ja lomilla vietämme tavallista lapsiarkea. En äitinä rehki liikaa, lapsillamme ei ole mitään ohjattuja harrastuksia ja muutenkin olemme halunneet tehdä arjesta mahdollisimman rauhallista. Emme elä mitään suorituskeskeistä instagram-elämää, vaan hyvinkin yksinkertaista arkea. Tämä on ollut ihan tietoinen päätös, koska pikkulapsiarjessa riittää työtä jo muutenkin.
Se nyppii, että kun yritän rauhoittaa näitä ns. ruuhkavuosia, niin ihmiset ympärillä eivät ymmärrä asiaa ja vaativat minulta ihan hirveästi. Töissä vaaditaan paljon, vaikka en ole missään esimiestehtävissä. Valitetaan, jos lapsi sairastuu tai itse sairastun. Ihmetellään, miksi sitä kaksivuotiasta ei voi ottaa sairastumistapauksessa töihin mukaan, kun kyllä meidän Isla 11 v ihan hyvin pärjää palaverini ajan. Niin, miksiköhän en voi ottaa vilkasta taaperoa mukaan töihin ja miksi ihmeessä toisin sairaan lapsen työpaikalleni? Osalla on aivan unohtunut, millaista pienen lapsen kanssa on.
Päiväkodissa kaikki lapsiin liittyvä kritiikki annetaan minulle, ei miehelle. Jos mies hakee lapset päiväkodista, niin miehelle ei anneta juuri mitään palautetta. Minä saan sitten kuulla pitkät selostukset siitä, mikä lasten päiväkotipäivässä on mennyt pieleen. Tai jos mies on aamulla pukenut pienemmän lapsen, niin minä saan kritiikin siitä, jos lapsella oli jalassa kumpparit ja päivällä ei satanutkaan vettä. Minulle tyrkätään päiväkodista kaikki laput ja vaatimukset, vaikka olemme sanoneet, että mieskin voi nämä asiat hoitaa. Äitinä ärsyttää, että minut nähdään ainoana vanhempana, vaikka lapsilla on osallistuva isäkin. Jos lapsi on jossain asiassa hieman ikätovereita jäljessä, niin minua äitinä syyllistetään siitä, miksi en _äitinä_ ole opettanut tätä asiaa lapselle.
Raskauksien jälkeen molempien lasten vauvavuonna tuli perheen ulkopuolisilta kommenttia siitä, että pitäisi karistaa raskauskilot nopeasti. Siinä kiireisen lapsiarjen keskellä ulkopuoliset tulivat vaatimaan, että nyt syöt salaattia ja jumppaat itsesi kuntoon. Ensimmäiset kommentit raskauskilojen pudottamisesta tulivat, kun esikoinen oli 1,5 kk. Laihdutin molemmilla kerroilla loput raskauskilot vauvavuoden päätteeksi, sillä vauvavuosina ei todellakaan ollut kropan timmimmäksi treenaaminen päällimmäisenä mielessä. Äidin ulkonäkökin on arvostelun ja vaatimisen kohteena.
Nämä nyt vain esimerkkinä. Äitinä uuvuttaa se, että muut ihmiset vaativat äideiltä niin hemmetisti. Mitä sitten, jos lapsella on kumpparit kuivana päivänä jalassa, jos ruokana on valmista pilttiä tai en halua paiskia ylitöitä, kun kotona on pienet lapset? Ei elämän tarvitse olla mitään täydellistä, mutta äideiltä odotetaan ihan liikaa. En yhtään ihmettele, että monia ei perheellistyminen kiinnosta, kun monien reaktiot äiteihin ovat tätä luokkaa.
Kommentit (464)
Minä olen pienen lapsen äiti ja sanon aina töissä muille pienten lasten äideille, että nyt keskitytte lapsiin ja muuten mennään siitä mistä aita on matalin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vertaisin pienen lapsen vanhemmuutta omaishoitajuuteen. Kummassakin tilanteessa olet toisessa aivan kiinni, et voi jättää toista yksin ja lähteä kotoa johonkin. Omaishoitajiin suhtaudutaan empaattisesti. Samaa suhtautumista ei ole pienten lasten vanhempia kohtaan. Jos tulee puhetta esimerkiksi lapsen sairastelusta, nukkumattomista öistä tai muusta, niin tähän monet sanovat "sellaista se nyt vaan lapsen kanssa on". Kuka sanoisi väsymystään valittavalle omaishoitajalle, että sellaista se omaishoitajuus nyt vai on.
Vanhemmuus nähdään yhä äitien päävastuualueena, vaikka ollaan menty jostain 50-luvusta selvästi eteenpäin. Äidit ovat saaneet paskat kengänpohjista, kun pitää tienata puolet perheen tuloista ja kantaa muiden mielestä vastuu lapsista yksin.
Suomi on erittäin äitivihamielinen maa.
Minä tunnistan nuo kaikki kuvatut plus oma ylin riesani on latistavat ja törkeät sukulaiset, jotka arvostelee ja haukkuu ihan koko ajan.
Kyllä ne palautteet ja lippulaput päiväkodista isälle annetaan jos isänä on se joka lapsen "aina" hakee. Minä vein aamuisin, ei nillä silloin ollut aikaa kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä saan usein kommenttia, kuinka 2 v lapsi on jo iso ja pitäisi osata käyttäytyä eri tilanteissa. Päiväkodista valitetaan minulle pitkän kaavan kautta, jos lapsi ei syö tai nuku päikkäreitä eli aiheuttaa ylimääräistä työtä heille. Miehelle eivät avaudu näistä asioista samalla tavalla huokaillen ja puhisten kuin minulle.
Minusta 2 v on vielä pieni eikä mielestäni voi olettaa, että tuon ikäinen käyttäytyy aina esimerkillisesti. Ymmärrän senkin, että työntekijöitä väsyttää työnsä, mutta mielestäni siitä ei pitäisi avautua vanhemmille, vaan omille esimiehille. En minäkään omassa työssäni valita joillekin asiakkaille, että te sitten olette niin työläitä ja teidän tilanteen hoitamisessa on paljon enemmän työtä kuin perusasiakkaiden kohdalla. Teen työni ja käyn nuo asiat läpi esimieheni kanssa.
Sun pitää lopettaa valittajien kuuntelu ja lähteä paikalta pois. Sanoa että turpa kiinni ja sano että alkaa käyttäytymään asiallisesti sua kohtaan, hullut neuvot pois. Tee kuten haluat, älä lue liikaa ohjeita, sä tiedät jo hyvät ohjeet ja tarvittaessa löytää. Heitä paineet pois ja rentoudu. Sun pitää rajata yksityisyys ja yksityinen tila. Ja voit toimia hyväksi havaittujen tapojen mukaan, älä kerro kaikkea muille. En mäkään tiedä millä nalkuttavan hammaslääkärin saisi hiljaiseksi, kun on puudutus suussa ja toinen kiusaa. Samoin sukulainen tai virkailija voi olla kauhea. Ihmisten pitää joskus vetää raja, muuten kiusaaminen jatkuu vuosikymmeniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne palautteet ja lippulaput päiväkodista isälle annetaan jos isänä on se joka lapsen "aina" hakee. Minä vein aamuisin, ei nillä silloin ollut aikaa kommentoida.
Meillä ei toimi. Mies vie ja hakee 80-90 % kerroista. Sitten kun kerrankin tulen hakemaan, niin minulle tuodaan kerrytetyt laput ja hillotut palautteet, kun kerrankin olen lasta hakemassa. Meillä siis mies yleensä vie ja hakee, kun hänellä on paljon lyhyempi työmatka kuin minulla.
Miksi pitää yli analysoida. Herääminen klo 5 väsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää yli analysoida. Herääminen klo 5 väsyttää.
Juuri tuo on sitä paskaa mitätöintiä.
Vierailija kirjoitti:
Minä saan usein kommenttia, kuinka 2 v lapsi on jo iso ja pitäisi osata käyttäytyä eri tilanteissa. Päiväkodista valitetaan minulle pitkän kaavan kautta, jos lapsi ei syö tai nuku päikkäreitä eli aiheuttaa ylimääräistä työtä heille. Miehelle eivät avaudu näistä asioista samalla tavalla huokaillen ja puhisten kuin minulle.
Minusta 2 v on vielä pieni eikä mielestäni voi olettaa, että tuon ikäinen käyttäytyy aina esimerkillisesti. Ymmärrän senkin, että työntekijöitä väsyttää työnsä, mutta mielestäni siitä ei pitäisi avautua vanhemmille, vaan omille esimiehille. En minäkään omassa työssäni valita joillekin asiakkaille, että te sitten olette niin työläitä ja teidän tilanteen hoitamisessa on paljon enemmän työtä kuin perusasiakkaiden kohdalla. Teen työni ja käyn nuo asiat läpi esimieheni kanssa.
Eivät kaikki lapset nuku päiväunia, ainakaan "isona" pikkulapsena, kun ei ole vauva enää. Uskon että takana on firmojen, kuntien, jonkun ministeriön, eu:n tai lääkärijärjestön ohjeistus - että mitä vanhemmille tai aikuisille kulloinkin nalkutetaan. Sama kuin muualla asioidessa. Joku tietokoneohjelma ja lista mitä käydään läpi. Hullua. Moni kärsii näistä negatiivisista jutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monessa asiassa sympatiseeraan mistä puhut, mutta sitä en ymmärrä että kuvittelet lasten takia voivasi löysäillä töissä. Muiden ei tarvitse tehdä sinun töitäsi, koska olet äiti. Olet ihan vapaaehtoisesti hankkinut lapset ja jatkanut töissä. Jos olet jatkuvasti poissa, niin kyllähän siinä työkavereiden pinna alkaa kiristyä. Miksi et jäänyt pidemmälle hoitovapaalle?
Vierailija kirjoitti:
Komppaan! Meillä on vielä molemmilla vanhemmilla fyysistä sairautta ja ollaan avoimesti puhuttu tästä mm. päiväkodissa ja töissä. Silti vaatimuksia tykitetään joka suunnasta, eikä empatiaa ole tippaakaan luvassa. Lapsiluku jää yhteen sairauksiemme takia (puhkesivat vasta lapsen synnyttyä).
Tämä voisi olla omasta kynästäni. Sairastuin vaikeaan reumaan vauvavuoden lopulla, eikä oireita saatu lääkityksellä kuriin. En jaksanut nostella lasta kunnolla, kävely sattui ihan järkyttävän paljon, en kyennyt arkiaskareisiin yms. Joinakin päivinä jouduimme olemaan taaperon kanssa vain kotona, kun en kyennyt kivuiltani lähtemään ovesta ulos. En olisi pystynyt ulkona juoksemaan taaperon perässä. Mies oli töissä. Eivät ihmiset ymmärtäneet, mikä tuossa oli rankkaa. Reumakivut ja jäykkyys ovat helpottaneet hieman tuosta alkuvaiheesta, mutta terve en silti ole. On päiviä, jolloin en meinaa saada lapselle vaatteita päälle tai päiväkodin porttia auki. Empatiaa en ole tilanteeni kanssa saanut, kun en kuulemma ulkoisesti näytä sairaalta niin ei minulla mitään sairautta voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus nähdään yhä äitien päävastuualueena, vaikka ollaan menty jostain 50-luvusta selvästi eteenpäin. Äidit ovat saaneet paskat kengänpohjista, kun pitää tienata puolet perheen tuloista ja kantaa muiden mielestä vastuu lapsista yksin.
Ollaanko? Itse en jaksa uskoa tuohon.
Vierailija kirjoitti:
Monessa asiassa sympatiseeraan mistä puhut, mutta sitä en ymmärrä että kuvittelet lasten takia voivasi löysäillä töissä. Muiden ei tarvitse tehdä sinun töitäsi, koska olet äiti. Olet ihan vapaaehtoisesti hankkinut lapset ja jatkanut töissä. Jos olet jatkuvasti poissa, niin kyllähän siinä työkavereiden pinna alkaa kiristyä. Miksi et jäänyt pidemmälle hoitovapaalle?
Hoitovapaalla saa olla siihen asti, kun lapsi täyttää 3 v. Vaikka olisi tuon 3 v, niin monilla lapset sairastelevat päiväkoti-iässä ja tartuttavat myös vanhemmat. Harvalla on varaa palkata kotiin yksityistä lastenhoitajaa työpäivien ajaksi.
Toinen kysymys: onko löysäilyä se, ettei sano töissä kaikkeen kyllä? Omissa työpaikoissani ylitöitä on saatettu tarjota yleisesti, mutta eivät kaikki niihin sano kyllä eikä asiaa sen kummemmin ihmetellä. Onhan ihmisillä muutakin elämää kuin työ.
Sun pitää vetää rajat silläkin uhalla, että vaikutat vähän tylyltä. Liialla kiltteydellä ei saavuta muuta kuin lisää vaatimuksia toisilta. Omasta jaksamisesta on hyvä huolehtia selkein rajanvedoin.
Vierailija kirjoitti:
Minä vertaisin pienen lapsen vanhemmuutta omaishoitajuuteen. Kummassakin tilanteessa olet toisessa aivan kiinni, et voi jättää toista yksin ja lähteä kotoa johonkin. Omaishoitajiin suhtaudutaan empaattisesti. Samaa suhtautumista ei ole pienten lasten vanhempia kohtaan. Jos tulee puhetta esimerkiksi lapsen sairastelusta, nukkumattomista öistä tai muusta, niin tähän monet sanovat "sellaista se nyt vaan lapsen kanssa on". Kuka sanoisi väsymystään valittavalle omaishoitajalle, että sellaista se omaishoitajuus nyt vai on.
Omaishoitajuuteen kai liittyy usein jonkinlainen suru läheisen sairaudesta. Omaishoitajuus on harvoin toivottu elämäntilanne.
Olen ajatellut, että lapsen saaminen on iloinen ja odotettu asia. Ehkä siksi olen myötätuntoisempi uupuneita omaishoitajia kohtaan. Toki ymmärrän myös pienten lasten vanhempien väsymystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vertaisin pienen lapsen vanhemmuutta omaishoitajuuteen. Kummassakin tilanteessa olet toisessa aivan kiinni, et voi jättää toista yksin ja lähteä kotoa johonkin. Omaishoitajiin suhtaudutaan empaattisesti. Samaa suhtautumista ei ole pienten lasten vanhempia kohtaan. Jos tulee puhetta esimerkiksi lapsen sairastelusta, nukkumattomista öistä tai muusta, niin tähän monet sanovat "sellaista se nyt vaan lapsen kanssa on". Kuka sanoisi väsymystään valittavalle omaishoitajalle, että sellaista se omaishoitajuus nyt vai on.
Omaishoitajuuteen kai liittyy usein jonkinlainen suru läheisen sairaudesta. Omaishoitajuus on harvoin toivottu elämäntilanne.
Olen ajatellut, että lapsen saaminen on iloinen ja odotettu asia. Ehkä siksi olen myötätuntoisempi uupuneita omaishoitajia kohtaan. Toki ymmärrän myös pienten lasten vanhempien väsymystä.
Myös ne lapset voi sairastaa ja paljon. Ja tässähän puhutaan uupumuksesta. Se ei koskaan ole iloinen asia.
Osaatteko kuvitella seuraavia kommentteja?
"Teemu, teidän elokuinen ei ole mikään vastasyntynyt enää. Olisiko aika lähteä salille ja pururadalle, kun tuota pömppistä on sulle kertynyt? Kai haluat olla hyväkuntoinen vanhempi, että jaksat touhuta vauvan kanssa?"
"Mikko. Miksi teidän Kerttu-Matiaksella ei ollut tänään puolikasta perunaa mukana? Oltiinhan me laitettu viestiä, että tänään on kankaanpainantaa puolikasta perunaa leimasimena käyttäen."
"Ville. Teidän 2-vuotias Luka-Isla syö vieläkin sormin, eikä suostu syömään lusikalla. Miksi ette ole kotona harjoitelleet tuota lusikalla syömistä? Pitäisi tuossa iässä jo osata syödä lusikalla!"
Sen sijaan monilla ei tunnu olevan mitään ongelmaa sanoa vastaavia kommentteja äideille.
Komppaan! Meillä on vielä molemmilla vanhemmilla fyysistä sairautta ja ollaan avoimesti puhuttu tästä mm. päiväkodissa ja töissä. Silti vaatimuksia tykitetään joka suunnasta, eikä empatiaa ole tippaakaan luvassa. Lapsiluku jää yhteen sairauksiemme takia (puhkesivat vasta lapsen synnyttyä).