Äitini, terveen viisikymppisen osallistuminen perhearkeeni

Mun mielestä isovanhemmilla on velvollisuus auttaa, vaikka tästä mielipiteestä saakin kuraa niskaan. Ajattelen itseni kannalta: minun lapseni ovat aina lapsiani, aikuisinakin, ja jos vain jotenkin voin AINA olla heille tukena, tahdon olla! Lapsenlapsi on lahja, ja kaikin tavoin tahdon tulevaisuudessa auttaa, jos vain voin ja saan. Se ei poista sitä tosiasiaa,että minulla on oikeus myös omaan elämääni ja tottakai aikuisten lasteni täytyy tuntea rajat ja itse ovat viime kädessä vastuussa lastensa hoidosta.

Ennen toivoin että äiti kysyis esim että mitä meille kuuluu ja mitä lapsille kuuluu. Enää en odota edes sitä. Lapsetkin ovat mummon aika lailla unohtaneet. Mutta turhaa on mummon odottaa että mentäis käymään ja että lapsenlapset pitäis häntä tärkeänä. Sitä saa mitä tilaa. Äitini on narsistinen ja epävakaa luonne. Käsi ojossa odottaa että koko maailma palvelisi häntä. Muut on saanutkin pikkusormensa ympärille mutta itse en enää siihen suostu.

Minun äitini kokee hoitaneensa minut ja sisarukseni yksin ja suurelta osin onkin oikeassa. On ollut todella perhekeskeinen ja menoja on ollut vain harvoin. Silti esim. eskarivuonna isovanhemmat hoitivat iltapäivät puoliksi minua, koulussa ekan ja tokan ajan kun olin sairas, olin aina isovanhemmilla ja kesälomalla kolmannen ja neljännen jälkeen vietin useita viikkoja isovanhemmilla. Tämän jälkeen ei kylläkään, koska asuimme kaukana ja yksi isovanhemmistani sairastui vakavasti. Silti muistan joitakin kesiä, jolloin muutamia päiviä vielä mummolassa vietimme.

Omat vanhempani ovat tehneet selviksi, että eivät ole hoitoautomaatteja, ja se on ihan ok. Haluavat kuitenkin olla mukana lastenlasten elämässä. Välillä kuitenkin ärsyttää ihan lasten takia, että olisi kiva siellä mummolassa viettää aikaa kun itsellänikin on aivan ihania muistoja, mutta tämä ei nyt meillä käy. En ole katkera, ymmärrän ratkaisun oikein hyvin, mutta kuten sanoin, ärsyttää sellalinen tietynlainen tekopyhyys, että minäkin itse hoidin, vaikka apua on tullut kuitenkin ihan kivasti lapsiperheaikana.

Aika moni "itse olen hoitanut" kuvittelee, että ei koskaan tarvinnut apua eikä muista niitä lääkärikertoja tai yökyläilyjä, kesälomajärjestelyjä jne. Ei tulisi mieleenikään sanoa, että yksin olen lapseni hoitanut, kun tiedän, että saan apua hätätapauksessa (noin kerran tai kaksi vuodessa, jos pitää mennä lääkäriin tms), mutta ei lapsilla kyllä ole samanlaisia muistoja mummolan kesästä kuin minulla. Se on vähän surullistakin.

Miniä viesitteli, että heillä ollaan sairaana. Voi voi. Pakkaan laukun ja olenkin heillä apuna 3 vko ajan, koska lomani alkaa huomenna. Mahtaa siellä olla ilo ylimmillään, kun majoitun olohuoneeseen ja ryhdyn laittamaan asioita kuntoon toki kerrottuani ensin, että olen joulunkin heidän ilonaan. Pienessä kolmiossa syntyy läheinen ja rakastava jouluolo, kun sovitellaan siinä tekemisiämme. Tärkeintä on, että menen avukseen eikä tarvitse 4v:n mennä hoitoon koko loppuvuotena, kun mummi on siinä kotona ja opettaa, miten oikein ollaan. Nyt ei heidän tarvitse mennä mihinkään kylpylään tms jouluksi, kun minä neuvon, miten laatikot paistetaan ja rosolli laitetaan.

Sitähän te kaikki nuoret äidit toivotte: että tulisi se oma äiti tai anoppi kanssanne asumaan!

Oikeasti. Itsehän isovanhempi siinä menettää jos ei halua olla lastenlastensa kanssa. En tarkoita että mummon tai papan pitäisi koko ajan olla hoitamassa, mutta jos ei koskaan ole apua tarjoamassa, niin se osuu loppujen lopuksi isovanhempia omaan nilkkaan.
Onhan se hieman surkeaa kun itsellä on ihanat muistot oman lapsuutensa mummolasta ja omat lapset ei tule sellaisia saamaan. Mutta minkäs teet? Et ole ap siis yksin tässä tilanteessa.

Mua ärsyttää eniten oman äitini rutina ettei häntä koskaan auteta/ole autettu. Minua hoiti mummo 5 vuotta. Siskoni käytännössä asui toisessa mummulassa pari kolme vuotta, sen hetkisen tilanteen vuoksi. Näitä äiti ei laske miksikään. Minä olin usein kouluaikana kesät mummolla tai kummitädilläni. Mistään ei tarvinnut maksaa. 

Itse oon joutunut aina palkkaamaan ulkopuolisia hoitajia jos on tarvinnut lastenhoitajaa. Äitini vetoaa siihen että kun on omat lapset hoitanut niin ei enää jaksa. Ja on töissäkin käynyt aikoinaan. Pläääh.. Ihan sama muuten mutta tuo asenne.. Ja luulis jotenkin että lapsenlapsia vois olla joskus kivakin nähdä. Anoppi on kuollut että apua ei sieltäkään puolelta ole tiedossa. Mutta toisaalta, kun nuo saa aikuiseksi niin voi tosiaan sanoa että itse on ne hoitanut. Lapsenlapsiani haluan kyllä nähdä ja hoitaa, jos joskus niitä mulle siunaantuu.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 12:25"]

Minun äitini ei ole myöskään auttanut kuin satunnaisesti. Usein lasten synttäreitäni jättänyt väliin muiden menojen vuoksi. Nyt kun hän on yli 60 v. haluaisi, että nuo teinit alkaisivat käydä häntä tapaamassa. Hankala rakentaa tässä vaiheessa läheistä suhdetta kun sitä ei ole aiemmin rakentunut arjessa. 

Eli pointtini on, että omat valinnat seuraa. 

[/quote]

Isoisäni ei koskaan hoitanut minua. Kun olin pieni, hän oli joko töissä tai erilaisissa kokouksissa. Nyt hän on 75 v, käyn luonaan joka toinen sunnuntai ja juttelemme 3-4 tuntia. Äitini ei koskaan sanonut meille lapsille, että ukki on huono ihminen, koska ei tule meitä hoitamaan. Päinvastoin, äitini kunnioitti sitä, että isällään oli oma, runsas elämä.

Pointtini on se, että ihmissuhde ei edellytä hoitovastuuta!

PS. Joka toinen sunnuntai siellä käy siskoni ja joka torstai serkkuni. Eikö olekin kamalaa!

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 12:42"]

Oikeasti. Itsehän isovanhempi siinä menettää jos ei halua olla lastenlastensa kanssa. En tarkoita että mummon tai papan pitäisi koko ajan olla hoitamassa, mutta jos ei koskaan ole apua tarjoamassa, niin se osuu loppujen lopuksi isovanhempia omaan nilkkaan. Onhan se hieman surkeaa kun itsellä on ihanat muistot oman lapsuutensa mummolasta ja omat lapset ei tule sellaisia saamaan. Mutta minkäs teet? Et ole ap siis yksin tässä tilanteessa.

[/quote]

Mitä se isovanhempi menettää? Mikä on se asia, jota lapsen omat vanhemmat eivät halua kokea, vaan antavat sen isovanhempien koettavaksi?

Nro 20, kyllä meillä äiti asui kolme kuukautta kun kuopus syntyi yllättäin keskosena. Elämä sekaisin ja muut lapset hoidettavana. Ja minä ja mieheni olemme ikuisesti kiitollisia siitä pyytettömästä avusta jonka saimme. Miehen vanhemmilta tuli niitä "tsemppitekstareita" ja puolet sukua sai anopilta voivottelupuheluita kun meillä asiat ovat niin surkeesti mutta mitään konkreettista apua ei tullut. Mies on katkera siitä vieläkin.

no, nyt anopilla olisi avuntarvetta niin mies lähettää tsemppiviestejä. Sitä saa mitä kylvää. Minä en asiaan sekaannu.

Pitäisikö sen viiskymmpisen ottaa palkatonta lomaa töistä, jotta pääsisi siihen arkeen osallistumaan?

Eikö terve viisikymppinen isoäiti ole työelämässä vielä itsekin? Mitä hänen voi olettaa tekevän lastenlasten sairastaessa? Ottavan loparit ja juoksevan lapsenvahdiksi sossun toimeetulotuella (jos saa itse loparit otettuanskään)?

Suomalaista keskustelua. 

Tule rakkaus ihmisrintaan, tule lahjana joulun tään.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 12:45"]

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 12:42"]

Oikeasti. Itsehän isovanhempi siinä menettää jos ei halua olla lastenlastensa kanssa. En tarkoita että mummon tai papan pitäisi koko ajan olla hoitamassa, mutta jos ei koskaan ole apua tarjoamassa, niin se osuu loppujen lopuksi isovanhempia omaan nilkkaan. Onhan se hieman surkeaa kun itsellä on ihanat muistot oman lapsuutensa mummolasta ja omat lapset ei tule sellaisia saamaan. Mutta minkäs teet? Et ole ap siis yksin tässä tilanteessa.

[/quote]

Mitä se isovanhempi menettää? Mikä on se asia, jota lapsen omat vanhemmat eivät halua kokea, vaan antavat sen isovanhempien koettavaksi?

[/quote]

Ainakin minun äitini menettää suhteen lapsenlapsiinsa. Itselläni on omaan mummooni tosi läheiset välit. Soitellaan usein ja jutellaan kuin parhaat ystävät. Se on ihan erilaista isovanhemman ja lapsenlapsen välillä. Tällaisesta äitini ei tiedä mitään. Isovanhemmalla ei ole kasvatusvastuuta, voi ihan eri tavalla nauttia lapsenlapsen kanssa olosta, pienenä ja isompana.

Onneks mulla on 3 fiksua tytärtä. En ymmärrä, mistä kumpuaa kateus ja katkeruus äitien ja tytärten välille. No, kukin taaplaa tyylillään.

30, sähän hienosti tsemppasit ap:ta.

Ei vittu..

Mua turhauttaa tän palstan keskusteluissa varmaan eniten keskustelijoiden sisäinen tyhjyys, suoranainen tyhmyys. Ei yhtään syvyyttä eikä kykyä punnita asioita monelta kantilta. On hyvin vaikeaa ymmärtää, miksi esimerkiksi aloitus kirvoittaa haukkumisten vyöryn, hyvin vaikeaa. En ainakaan itse saa kuin ani harvoin täältä mitään itselleni. Aina totean saman, kun täällä pyörähdän.

Sääli, ettei äitisi näe tarpeelliseksi auttaa henkisen tsemppauksen lisäksi myös fyysisesti. Oma äitini on aina ollut kaikin tavoin avuksi ja se on tuntunut tosi hyvältä. Nyt onkin iso suru, kun äiti menehtyi eläkeiän kynnyksellä.

Kaikki riippuu elämäntilanteesta. Kuten joku jo mainitsikin, niin miten töissäkäyvät isovanhemmat hoitavat sairaita lapsenlapsia?

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 12:45"][quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 12:42"]

Oikeasti. Itsehän isovanhempi siinä menettää jos ei halua olla lastenlastensa kanssa. En tarkoita että mummon tai papan pitäisi koko ajan olla hoitamassa, mutta jos ei koskaan ole apua tarjoamassa, niin se osuu loppujen lopuksi isovanhempia omaan nilkkaan. Onhan se hieman surkeaa kun itsellä on ihanat muistot oman lapsuutensa mummolasta ja omat lapset ei tule sellaisia saamaan. Mutta minkäs teet? Et ole ap siis yksin tässä tilanteessa.

[/quote]

Mitä se isovanhempi menettää? Mikä on se asia, jota lapsen omat vanhemmat eivät halua kokea, vaan antavat sen isovanhempien koettavaksi?
[/quote]

Mitä menettää? Suhteen lapsenlapsiinsa. Moni mummo ei voisi vähempää välittää lapsenlapsistaan, kun ovat vielä töissä. Eläkkeellä sitten kinutaan käymään ja pyydetään apua. Meillä on tämä tilanne. Olin mummolleni ilmaa, muille kyllä kehusjeli olevansa mummo, mutta minä näin hänet vain jouluna, muutwn en edes kuullut hänestä. Nyt pitäisi käyttää lääkärissä, luoda lumet, siivota ja pitää seuraa. Arvaa kahdesti kiinnostaako mua auttaa mulle täysin tuntematonta ihmistä monta tuntia joka viikko? Ei.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 12:55"]

Mua turhauttaa tän palstan keskusteluissa varmaan eniten keskustelijoiden sisäinen tyhjyys, suoranainen tyhmyys. Ei yhtään syvyyttä eikä kykyä punnita asioita monelta kantilta. On hyvin vaikeaa ymmärtää, miksi esimerkiksi aloitus kirvoittaa haukkumisten vyöryn, hyvin vaikeaa. En ainakaan itse saa kuin ani harvoin täältä mitään itselleni. Aina totean saman, kun täällä pyörähdän.

[/quote]

Sulla ei siis kuitenkaan ollut itse asiaan mitään sanottavaa? Olisit nyt punninnut tätä ap:n asiaa monelta kantilta ja antanut muille palstailijoille jotakin syvällistä ajateltavaa, kun kerran kukaan muu ei sitä ole osannut tehdä.