Mitä tarkoittaa mielestäsi ihminen, jolla on "levoton sielu"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sellaista vähän yksinkertaista.

 

Höpö höpö. Yksinkertaisella ja levottomalla sielulla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Moni älykäs, koulutettu ja hyvin menestynyt voi olla levoton sielu.

Juuri sisältään levottomat voivatkin olla niitä jotka menee uralla eteenpäin, vaihtavat firmaa ja tekevät monenlaisia töitä, esim johtotehtäviä, kiertävät maailmaa, sivistävät itseään jne.

Ei tähän yksinkertaiset pysty. Yksinkertaiset jäävät kotikylille johonkin perustyöhön ehkä matalapalkka-alalle, perustavat perheen ja punkevat liudan lapsia, elävät joka päivä vuosikymmenestä toiseen samaa arkea samassa asunnossa samojen ihmisten ympäröimänä. Se riittää heille. Se ei riitä sisätään levottomalle.

Yksinkertainen on sellainen, joka ei pysty edes parisuhteeseen.

Sielultaan levoton on vastakohta sellaiselle, jonka elämän pitää ola stabiilia, ehkä jopa hiukan vaatimatontkin, käydään vähäistä koulutusta vaativassa työssä, samat asiat toistuu viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Asutaan vuosikymmenet samassa asunnossa tai vähintäänkin samalla paikkakunnalla. Ei ole mitään tarvetta muutokseen pikemminkin muutos hirvittää ja stressaa. Lomatkin vietetään kotoslla tai aina sillä omalla mökillä ja eksoottisinta on kesäteatterissa käynti ja oman kylän kesäkarnevaalit. Kerta vuoteen lähikaupungin hulinassa käynti riittää.

Levottomalle sielulle mikään mäistä ei riitä. 

Minulla on levoton sielu, mutta olen silti pysynyt samassa suhteessa, asunnossa ja työpaikassa yli 10 vuotta. Ajatukset kuitenkin vaeltavat jatkuvasti haaveissa ja muistoissa. Koko ajan mietiskelen ja etsin jotain. Usein löydänkin.

Sekopää ääliö. Huumet ja viina maistuu. Usein luulee olevansa taiteilija esim.

Tämä on mielenkiintoinen ketju ja löydän itseni monista kirjoituksista. 

Mitä enemmän tarkastelen nyt 53 vuotiasta elämääni löydän itsestäni sisäisen levottomuuden. Samat kuvio toistuu vähän eri muodoissaan nimenomaan juuri sen suhteen että pitää saada jotain uutta elämääni ja se uusi "pitää minut elossa" ja mieleni virkeänä. Se voi olla vaikka jotain pientä, uusi harrastus (tai uuden kokeilu edes), matka jonnekin uuteen kohteeseen, uudessa kaupassa käyntikin virkistää vaikkei se olisi välttämättä edes miellyttävä kokemus. Myös haaveet ja unelmat pitää minut hengissä. 

Menettäisin järkeni (niin kuin monille käykin) jos elämäni olisi vuodesta toiseen samaa, ehkä tylsä / tympeä työ josta ei saa mitään mielihyvää, samat rutiinit toistuu viikosta toiseen, sama asunto suurinpiirtein viim 20v, sama harrastus tai ei mitään harrastuksia, hyvin vähän kontakteja älykkäisiin, fiksuihin ihmisiin, samat maisemat aina, eli en pääsisi näkemään mitään uutta. 

Tämä ei tarkoita sitä että kaiken pitää vaihtua tasaisin väliajoin. Olen hyvin yksiavioinen ja rakastanut koko ikäni vain yhtä ihmistä. Olen ollut samalla työnantajalla 12v tosin työn sisältö on vaihtunut vähintään 3 v välein, samoin toimipaikka jossa työskentelen on vaihtunut tuona aikana 3x. Minulla on työ jossa liikun paljon paikasta toiseen koko etelä-Suomen alueella ja tämä pitää levottoman sielun liikkeellä... maisema vaihtuu.

Varmasti muut kohtalotoverit ja sielun siskot tietää mistä kirjoitin.

Mieti millainen on levollinen ja ajattele sen vastakohtaa. Levollinen on rauhallinen, harkitseva, iloinen, luotettava, jne.

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan olla levoton sielu. On vaikea tyytyä siihen, mitä on. Nuorena se näkyi kunnianhimona, uran luomisena ja ikisinkkuutena, nykyään ajatuksena, että pitäisi ehtiä vielä kokea erilaisia asioita niin kauan kuin voi, vaikka muuttaa ulkomaille. Mietin välillä myös eroamista, jotta voisi kokea vielä muita miehiäkin. Viihdyn parhaiten yksin, olen hyvin introvertti. Lisäksi kun ostan asunnon, niin ennen pitkää alankin haluta toisenlaista ja muutan taas. Tuskinpa tämä piirre mihinkään häviää iän myötä, olen jo yli 50 v, vaan on luonteenpiirre. Olen lapsesta lähtien nähnyt yhtä painajaista, jossa tarvon paikallani, enkä pääse eteenpäin, sellainen olisi minulle kauhea painajainen, jos joutuisi olemaan näin loppuelämän, ilman mitään uutta.

Ymmärrän sinua täysin! Olen ihan samanlainen.

Nyt kun ikää on jo pitkästi yli 50, kurkkuani kuristaa ajatuskin että tässäkö tämä nyt oli, joudunko mätänemään tässä työssä ja työnantajalla vielä eläkeikään vai pääsisinkö vielä jonnekin ja ehkä uralla eteenpäin tai edes sivusuunnassa. Ja mitä sitten kun eläkeikä koittaa, apua, mätänenkö aloilleni. Asunko koko lopunikääni täällä mihin juuri pari v sitten muutin jne. Koitan olla ajattelematta ja vain elää. Varasin juuri etelän matkan syksyksi ja parin viikon päästä lähden toiselle puolelle Suomea pidennetylle viikonlopulle. Aloitin myös uuden harrastuksen. Olen hakenut uutta duunia jne... tätähän tää mun koko elämä on ollut. 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tyytyväinen elämääni tai itseeni. Kaipaan muutosta.

Juu.

Kaikki on vähän aikaa kivaa. Tarttee uutta. Iän kanssa helpottaa ja ei liity ihmissuhteisiin itsellä (vakaat)

Vierailija kirjoitti:

Kaipaa aina sisällään jotain, ei rauhoitu koskaan, vaeltelee sekä henkisesti että fyysisesti, eli hakee sellaista paikkaa ja olotilaa jossa ei enää kaipaisi mitään, vaan tuntee tulleensa juuri siihen hetkeen mitä on aina etsinyt.

Tavallaan sellainen ikuinen Eldoradon etsijä.

Tämä kuvaa aika hyvin itseäni. Olen kokenut olevani levoton sielu.

En ole kuitenkaan mikään parisuhdetta alituiseen vaihtava, päinvastoin suhteeni ovat pitkiä ja ystävyyteni pitkäikäisiä. En myöskään pörrää missään liikaa sosiaalisuutta vaativissa tapahtumissa tms. Se on vain se sisäinen levottomuus joka näkyy ulospäin varmaan eniten siinä että matkustan paljon, vaihdan usein asuntoa, innostun erilaisista harrastuksista jotka sitten jäävät jne... Mieleni on jatkuvasti levoton, tai ainakaan se seesteinen olotila ei kestä kauaa. 

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinen itsekäs ihminen jolla ei ole kykyä sitoutua kehenkään. Vaativa luonne ja vaatii kumppanilta ihan mahdottomuuksia eikä itse anna mitään. 

Levoton sielu ei ole synonyymi narsistille. 

Etsii alati jotain.

Tämä:

"Kaipaa aina sisällään jotain, ei rauhoitu koskaan, vaeltelee sekä henkisesti että fyysisesti, eli hakee sellaista paikkaa ja olotilaa jossa ei enää kaipaisi mitään, vaan tuntee tulleensa juuri siihen hetkeen mitä on aina etsinyt".

Olipa kauniisti sanottu, kiitos sinulle joka tuon alunperin kirjoitit tänne.

Kaikki kiteytyy tuohon lauseeseen. 

Ei osaa asettua paikoilleen, kokee ahdistusta kaikenlaisesta varmuudesta ja pysyvyydestä. Ehkä muuttaa usein ja vaihtaa työpaikkaa usein, on usein tyytymätön tai sitten innostuu kyllä kovasti uusista asioista mutta kyllästyy niihin aivan yhtä pian.

Mun yli kuusikymmentävuotias levoton sielu on pikkuhiljaa rauhoittunut. Ei siksi, että mikään olisi varsinaisesti saanut mua asettumaan, vaan siksi, että pystyn jo malttamaan mieleni, odottamaan. En enää säntäile joka tuulen mukana, vaikka tiedänkin odottavani sopivinta hetkeä lähteä. Ihmisetkään eivät paljoa ahdista, kun olen irrottanut itseni sellaisista suhteista, jotka eivät suju painollaan. Osaan jo optimoida välimatkan muihin. Edelleen olen helpommin ottamassa kaksi askelta kauemmas, kuin yhden lähemmäksi. Teen semi rutiininomaista työtä, mutta saan siihen onneksi hyvin usein yllättäviä ja  hankaliakin haasteita, joitten ratkaiseminen ja suorittaminen on tyydyttävää, eikä levottomuus nosta päätään. Työssäni ihmiskontaktit osaan hoitaa hyvin, lämpimästi ja taitavasti, koska ne ovat riittävän lyhyitä, eivätkä ammatillisen osaamisen lisäksi juuri muuta vaadi. Mihinkään holistisesti kokonaisvaltaisempaan työhön en ole koskaan asettunut, eikä enää sellaiseen joutumisesta ole välitöntä vaaraa. Läheisimmät tietävät ominaisuuteni, eivätkä he loukkaannu rajoistani. Olen heille kuitenkin olemassa ja he voivat aina luottaa, että tarvitessaan saavat täyden tukeni ja apuni. Sieluni tietää jo, missä sille on paikka ja rauha, vaikkei ihan vielä siellä olekaan. Näin on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä:

"Kaipaa aina sisällään jotain, ei rauhoitu koskaan, vaeltelee sekä henkisesti että fyysisesti, eli hakee sellaista paikkaa ja olotilaa jossa ei enää kaipaisi mitään, vaan tuntee tulleensa juuri siihen hetkeen mitä on aina etsinyt".

Olipa kauniisti sanottu, kiitos sinulle joka tuon alunperin kirjoitit tänne.

Kaikki kiteytyy tuohon lauseeseen. 

Minulle tuli ihan vedet silmiin kun luin tuon ja tulee edelleen.

Tää oli tässä, enää en tarvitse muita selityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Mieti millainen on levollinen ja ajattele sen vastakohtaa. Levollinen on rauhallinen, harkitseva, iloinen, luotettava, jne.

Hymm... oletetaanko tässä kirjoituksessa että levoton sielu olisi rauhaton, harkitsematon, surullinen (tai huonotuulinen) ja epäluotettava. 

Tästä näkee hyvin miten joku yleistää ja määrittelee levottoman sielun lähtökohtaisesti ikäväksi ja hankalaksi ihmiseksi. Se että joku on levoton sielu, ei se tee yksistään kenestäkään epäluotettavaa ja ilkeää. 

Moni mieltää ihmisen, joka on sielultaa levoton, hankalaksi koska levoton sielu ei elä useinkaan perinteisten ja muiden asettamien normien mukaan. Tai jos häntä yritetään pakottaa siihen, levoton sielu alkaa oireilla jollain muulla tapaa.

Onhan se helppo määritellä sellainen henkilö jotenkin negatiivisesti joka ei tottele minua eikä elä ja käyttäydy kuten minä tai muut ympärillä olevat haluavat. 

Levollinen sielu tarkoittaa tasapainoista rauhallista ja turvallista läsnäolevaa ihmistä. Minulle on sanottu usein näin ja muutenkin vastaavia asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Levollinen sielu tarkoittaa tasapainoista rauhallista ja turvallista läsnäolevaa ihmistä. Minulle on sanottu usein näin ja muutenkin vastaavia asioita. 

Luinkin väärin, levotonhan siinä luki. No, se voi olla että ihminen on hieman sellainen levoton sielu joka ei pysy paikallaan tai löydä paikkaansa tai sitten vain on aktiivinen ja tykkää elämisestä.

Moni piilottaa narsistiset piirteensä levottomuuden ja rauhattomuuden naamion taakse.

Sama kuin "villi nuoruus" eli ympäriinsä paneskelua.