Mitä tarkoittaa mielestäsi ihminen, jolla on "levoton sielu"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on.

Nykyään pysyn jo paikallani paremmin kuin nuorena, mutta mun sisällä on aina sellainen levoton olo niinkuin jotain puuttuisi.

Tuttu tunne, juurikin tuo olo "kuin jotain puuttisi".

Tosin kyllä tiedänkin sen mikä ja kuka minulta puuttuu. Joskus jopa mietin että jos saisin hänet kenet haluan ja rakkautta osakseni, niin rauhoittisiko tuo tunne, vai alkaisiko se jossain muussa muodossa kohta uudelleen.

Minulla ihan sama tilanne.

Olen jo keski-ikäinen, elänyt pitkään yksin. En ole löytänyt uudelleen elämääni ankkuroijaa sellaista henkisesti tyydyttävää suhdetta jota kaipaan. Ja uskoisin että se on se puuttuva pala elämästäni.

Tiedän ketä kaipaan ja hän voisi minut rauhoittaa, mutta kun en voi häntä saada vaikuttaa se varmasti sisäiseen levottomuuteeni.

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä sama kuin ADHD

Ei ole. Täysin eri asia.

Levoton sielu voi olla päällisin puolin hyvinkin rauhallinen, tehdä tarkkuutta ja keskittymistä vaativaa työtä, lukea tai katsoa tv:tä tuntikausia liikkumatta. Tähän ei adhd pysty.

Levoton sielu on sisältään levoton, juurtumaton, etsii paikkaansa elämässä ja maailmassa. Levottomuus on jotain syvältä kumpuavaa jota ei oikein voi edes selittää. Levoton sielu kaipaa uudistusta ja uusia haasteita / elämyksiä elämäänsä. Levoton sielu tarvitsee lähdön tunnelmaa. Levoton sielu kyllästyy nopeasti mihin tahansa jos se käy rutiiniksi ja tulsäksi.

Levottomine jalkoineen.

Tarkoittaa sellaista vähän yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sellaista vähän yksinkertaista.

Höpö höpö. Yksinkertaisella ja levottomalla sielulla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Moni älykäs, koulutettu ja hyvin menestynyt voi olla levoton sielu.

Juuri sisältään levottomat voivatkin olla niitä jotka menee uralla eteenpäin, vaihtavat firmaa ja tekevät monenlaisia töitä, esim johtotehtäviä, kiertävät maailmaa, sivistävät itseään jne.

Ei tähän yksinkertaiset pysty. Yksinkertaiset jäävät kotikylille johonkin perustyöhön ehkä matalapalkka-alalle, perustavat perheen ja punkevat liudan lapsia, elävät joka päivä vuosikymmenestä toiseen samaa arkea samassa asunnossa samojen ihmisten ympäröimänä. Se riittää heille. Se ei riitä sisätään levottomalle.

Tämäpä oli hyvä ketju eteenkin noiden viimeisimpien ja analyyttisempien kommenttien osalta. 

Aloin oikein miettimään omaa elämääni (n 54v) ja tulen siihen lopputulemaan että olen juuri tällainen sisältäni levoton. Tiedän kyllä mikä pala minultakin puuttuu ja ehkä se rauhoittaisi minua tai sitten ei. Jos saisin sen palasen kohdalleen - rauhoittaisiko se sieluni - vai tulisiko muutaman vuoden päästä taas tunne että kaipaa jotain muuta. 

Tosin en tiedä mikä paha tai väärä siinäkään on että kaipaa uudistumista, uusia haasteita, uusia kokemuksia, ehkä jopa uutta elämänpiiriä tai paikkaa. Emme ole luojan kiitos kaikki samanlaisia eikä kenenkään tyyli ole se oikeampi kuin toisen.

Levoton ja rauhaton ihminen voi olla henkisesti vaarallinen läheisilleen koko elämänsä.

Epävakaa

       Neuroottinen, vinksahtanut, marisija, mikään ei oo hyvin ikinä...

Minä taidan olla levoton sielu. On vaikea tyytyä siihen, mitä on. Nuorena se näkyi kunnianhimona, uran luomisena ja ikisinkkuutena, nykyään ajatuksena, että pitäisi ehtiä vielä kokea erilaisia asioita niin kauan kuin voi, vaikka muuttaa ulkomaille. Mietin välillä myös eroamista, jotta voisi kokea vielä muita miehiäkin. Viihdyn parhaiten yksin, olen hyvin introvertti. Lisäksi kun ostan asunnon, niin ennen pitkää alankin haluta toisenlaista ja muutan taas. Tuskinpa tämä piirre mihinkään häviää iän myötä, olen jo yli 50 v, vaan on luonteenpiirre. Olen lapsesta lähtien nähnyt yhtä painajaista, jossa tarvon paikallani, enkä pääse eteenpäin, sellainen olisi minulle kauhea painajainen, jos joutuisi olemaan näin loppuelämän, ilman mitään uutta.

Vierailija kirjoitti:

Levoton ja rauhaton ihminen voi olla henkisesti vaarallinen läheisilleen koko elämänsä.

Miksi? Ai siksikö koska ei elä sellaista elämää ja sellaisten normien mukaan mitä hänen läheisensä haluavat?  

Pitäisikö pikemminkin oppia ymmärtämään ja hyväksymään muita eikä yrittää sitoa ihmisiä tiettyyn muottiin ja kaikki mikä siitä poikkeaa on pahasta tai väärin.

Vierailija kirjoitti:

Syvälyä kumpuava levottomuus voi syntyä esim juurettomasta lapsuudesta, siitä ettei ole ankkuroitunut mihinkään tai ei löytänyt aikuisenakaan rauhaa mistään esim turvallista ja muutenkin tyydytyävää parisuhdetta joka olisi rauhoittanut levottoman sielun.

Levottomalle sielulle ei vältyämättä sovikaan perinteinen elämäntyyli, loppuelämän kestävä parisuhde, lapset, niiden elämää eläminen ja sukujuhlissa pönöttäminen, 8-16 ennalta määrätty rutiininomainen työ 15v samassa mestassa.

Levoton sielu kaipaa ehkä vapautta, se haluaa vaihtelua, liiketyä ja maisemien vaihtumista.

Levoton sielu voi kaivata rauhoittumista ja ankkuroitumista josssin vaiheessa elämäänsä, mutta hänen täytyy löytää se omalta elämäntyyliltään ja sieltä missä hän viihtyy.

Levotonta sielua ei voi pakottaa toisen haluamiin raameihin.

Olipas hyvin kirjoitettu kuvaus. Olen itse juuri tuollainen. Kun summaan puolivuosisataista elämääni ja sitä mitä muistan jo lapsuudestani, tunnistan noita piirteitä jo lapsuudesta ja nuoruudesta saakka. 

Olen aina rakastanut lähdön tunnelmaa, tiesin jo yläasteikäisenä että lähden heti pois kotoa kun se on mahdollista  lähikaupunkiin jossa kukaan ei tunne minua. Olen muuttanut asuinpaikkaa useasti opiskelun ja työn perässä. Olen vaihtanut asuntoakin useasti ihan vaan vaihtelun vuoksi ja siksi että kyllästyn entiseen.

Voimaannun uudesta ympäristöstä.Kokeilen mielelläni uusia harrastuksia, en koskaan matkusta samaan paikkaan missä olen käynyt jo aiemmin, maa voi olla joskus sama mutta eri paikka pitää olla. Haluan nähdä jotain mitä en ole aiemmin nähnyt. 

Syvältä kumpuava levottomuus on varmasti maksanut paljon, pitää pysyä liikkeellä jotta pysyy virkeänä. Enkä tarkoita päivittäistä liikuntaa, sitä voisi olla enemmänkin, vaan ns isossa kuvassa, eli vuosiperspektiivillä katsottuna.

Jälkikäteen ajateltuna en usko että oisin pystynyt asettumaan aloilleni ja viettämään perinteistä normatiivista perhe-elämää yhdessä paikassa tai sitten olisin oireillut jollain tavalla sitä ettei sieluni pääse vapaaksi ja liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan olla levoton sielu. On vaikea tyytyä siihen, mitä on. Nuorena se näkyi kunnianhimona, uran luomisena ja ikisinkkuutena, nykyään ajatuksena, että pitäisi ehtiä vielä kokea erilaisia asioita niin kauan kuin voi, vaikka muuttaa ulkomaille. Mietin välillä myös eroamista, jotta voisi kokea vielä muita miehiäkin. Viihdyn parhaiten yksin, olen hyvin introvertti. Lisäksi kun ostan asunnon, niin ennen pitkää alankin haluta toisenlaista ja muutan taas. Tuskinpa tämä piirre mihinkään häviää iän myötä, olen jo yli 50 v, vaan on luonteenpiirre. Olen lapsesta lähtien nähnyt yhtä painajaista, jossa tarvon paikallani, enkä pääse eteenpäin, sellainen olisi minulle kauhea painajainen, jos joutuisi olemaan näin loppuelämän, ilman mitään uutta.

Täällä kohtalotoveri paitsi että olen yhä sinkku 53v. Kirjoituksesi kuulosti kuin omaltani. Jo nuorena minua viehätti erityisesti se että lähdettiin jonnekin, olen ollut aina hyvin fyysinen ihminen, tunnen asioita fyysisyyden kautta. Viehätyin jo nuorena kun pääsin pois pienestä synnyinkotikunnasta jonnekin missä kukaan ei tunne minua, lähdin opiskelemaan, sittemmin olen vaihtanut lukemattomia kertoja kaupunkia, asuntoa, työpaikkaa, miestä, harrastuksia jne. Johonkin osa-alueeseen saatan olla oikein tyytyväinen mutta jotain muuta, vaikka pientäkin uutta juttua on saatava. En käy ulkomaillakaan koskaan 2x samassa paikassa niin kuin jotkut matkustaa vuodesta toiseen sinne missä kerran oli kivaa. Haluan nähdä muuta, aina jotain uutta.

Kurkkuani kuristaa ajatus, että mitä uutta näillä ikävuosilla ja näillä rahavaroilla voi enää tulla. Jos olisi rajaton määrä rahaa, niin toki se mahdollistaisi kaikki haaveeni, mutta se ei ole mahdollista. 

Onneksi nykyään riittä pienetkin uudet jutut, olipa se sitten työssä tai vapaa-ajalla, mutta jotain uutta on tultava, muuten kuolee pystyyn. Ja sitä hiukan pelkäänkin.

Nepsyoireinen.

Vierailija kirjoitti:

levottoman sielun motto on: "Vierivä kivi ei sammaloidu."

Juuri näin. 

Pahinta levottomalle sielulle olisi tylsä arki jossa juuri mikään ei muutu  vuosikymmenestä toiseen. Niitäkin on, jotka joutuu olosuhteiden pakosta näin tekemään, mutta silloin epätyydyttävän elämän tuoma pahoinvointi kumpuaa ulos jossain muussa muodossa, esim päihteiden käytössä, syömishäiriöinä, agressiivisuutena tai lamaantumisena (masennuksena). 

Sellainen, joka kaipaa tavallista enemmän actionia, seikkailua, vaihtelua ja dopamiinia, muuten tylsistyy. Luonteeltaan utelias, tiedonjanoinen, luova ja elämyshakuinen, kiinnostunut lähes kaikesta. Urheilullinen, rakastaa liikkua esim. pyörällä pitkiä matkoja paikasta toiseen. Tykkää liikkua luonnossa. Kaukokaipuu. Intohimoinen ihminen. Ja ei, tällä ei  ole m i t ä ä n  tekemistä minkään mielenterveysongelman kanssa, toisin kuin jotkut väärinymmärtäjät täällä pyrkivät asian esitttämään, vaan on yksinkertaisesti synnynnäinen luonteepiirre.

Termiä käytetään tekosyynä kaikenlaiseen ihmissuhde- ja muuhun perseilyyn.

Adhd. Tarkkailee ympäristöään,varautuu aina pahimpaan. 

Ihminen jonka päässä ajatukset pyörivät normaalia enemmän ja näkee asioita eri kulmista kuin useimmat ihmiset.

Up