Olen jäämässä eläkkeelle ja kirkollisvero alkaa tuntumaan kovalta
Pieni eläke ja tuntuu, ettei olisi enää varaa kirkollisveroon.
Muita?
Kommentit (97)
Säynätsalo kirjoitti:
Kirkollisvero on viimeinen asia, josta luovun.
Minulla oli ensimmäinen josta luovuin, pääsen silti hautaan ja taivaaseen.
Niin ja siellä ylhäällä sitten sinne lämpimämmälle puolelle kiitos, vilua kärsitty jo riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Ei se Jumala ja Jeesus siellä kirkossa asu.
Eikös jumala ole kaikkialla? Siis myös esimerkiksi uskovaisen perssuolessa? Mitä se jumala siellä suolessa tekee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin seurakunnat laittaa rahansa? Kiinteistöjen ja palkkojen lisäksi?
Ei paljon muuhun jää rahaa. Isojen kirkkojen ylläpito on aika kallista.
Kirkolla on todella paljon sijoitusvarallisuutta, omien kiinteistöjen lisäksi. Kirkko omistaa myös todella paljon maata ja isona tulolähteenä esimerkiksi Helsingissä on tonttivuokrat. Ahneita paskoja ovat ja haalivat häikäilemättä maallista omaisuutta.
Esimerkiksi katollisella kirkolla on Vatikaanissa oma pankki, joka on yksi Euroopan vakavaraisimmista.Evankelis-luterilainen kirkko on valtion jälkeen suurin kiinteistöjen omistaja Suomessa. Tästä huolimatta valtio vielä avustaa kirkkoa!
Paljonkohan tuosta on ns sijoitusvarallisuutta? Seurakunnat omistavat monia kirkkoja ja hautausmaita sekä erilaisia kerhojen ja muiden toimintojen käyttöön tarkoitettuja kiinteistöjä. Näitä on todella paljon pienemmissäkin kaupungeissa. Niistä kertyy jo iso potti, eikä kysymys niinkään ole sijoittamisesta tai varallisuudesta jota voisi muuttaa rahaksi ilman, että karsitaan (ilmaisia) palveluita, jotka ovat tärkeitä monille, jotka eivät edes kirkkoon kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa. Jos pelkäät taivaspaikkasi puolesta, liity kirkkoon jatkossa aina alkuvuonna ja eroa loppuvuonna. Näin et joudu maksamaan kirkollisveroa.
Kyse on seurakunnan kannattamisesta, mutta tuntuvat hiukan ahneilta, kun ei ole mitään alennettua maksua pienituloisille eläkeläisille.
Koska tuo prosenttiosuus pysyy samana niin suhteessa huima nousu muihin veroihin, esim. kunnallisveroon, joka joustaa alaspäin tulojen pienetessä.
ap
No kunnallisvero on samaan tapaan kiinteä kuin kirkollisvero. Toki tuloihin tehdään ns. viran puolesta vähennyksiä, mutta samat vähennykset taitavat koskea myös kirkollisveroa. Eli kuntavero ja kirkollisvero peritään samojen tulojen perusteella. Ainoa aidosti progressiivinen vero on valtionvero, jota harva eläkeläinen maksaa.
13 000 tienaava maksaa kunnallisveroa 4%. "Maallinen taho" on tullut reippaasti alaspäin n. 20% tasosta.
Kirkollisveroa tuosta 13 000 menee edelleen seurakunnan listojen mukaan ( ehkä 1,7%) ilman mitään pienituloisten alennuksia.
Ei näytä oikein hyvältä.
koska tai kenelle kunnallisvero on ollut 20%?
En kyllä ymmärrä miksi suomalaiset kuuluu kirkkoon? Ei ole alunperin meidän alkuperäinen usko vaan väkivaltaisesti pakkokäännyttivät kansan tuohon lahkoon. Varastivat pyhät lehdot ja rakensivat kirkkoja pyhille maille. Kaatoivat pyhät metsiköt ja alkoivat alistaa kansaa veroilla kuten tuo mitä ap maksaa.
Miks vitussa maksaa jotain kirkonrottaveroo ku ei siitä saa mitään konkreettista hyötyä eli pääse kunnalliseen hammaslääkäriin laittamaa hampit uusiks heti, pääse töihin tuosta vaan eikä ruokajonot eikä asunnotton´muus lopu tost vaan jne, jne....
Vierailija kirjoitti:
Eroa kirkosta.fi. Uskontojen uhrit.fi. Oli siellä liittyminenkin. Piispan palkka on n. 14 000e/kk ja papillakin jotain 6000 e/kk. Rakennusten kunnostukset ja vuokrat. Eli sinne ne menevät. Uskoa voi ilman kirkkoakin kuten minä. Lahjoitan veron sellaiselle taholle jolta apu menee varmasti kohteeseen lyhentämättömänä ja kotimaahan.
Ajattelin juuri samoin erotessani. Toistaiseksi kirkon tilaisuudet on kaikille auki niin kertaakaan en ole mistään jäänyt paitsi. Oikeasti huomasin etten enää käytäkään uskonnollisia palveluja.
Vierailija kirjoitti:
Säynätsalo kirjoitti:
Kirkollisvero on viimeinen asia, josta luovun.
Minulla oli ensimmäinen josta luovuin, pääsen silti hautaan ja taivaaseen.
Niin ja siellä ylhäällä sitten sinne lämpimämmälle puolelle kiitos, vilua kärsitty jo riittävästi.
😅 onneksi hoksasin saman 10v sitten. Koville se otti kun lapsena oli niin kovaa aivopesty. Ei oo tullut ikävä, siitä yllätyin.
kirkot saisi paljon enemmän porukkaa kirjoilleen jos tekisivät vielä ristiretkiä.
Mihin mukamas kirkot tarvii kirkollisveroa, jos saa yhteisöverosta tosi suuret tuet sekä kerää vielä kolehtiakin.
Vierailija kirjoitti:
Kirkollisvero on vapaaehtoinen.
En ole maksanut kirkollisveroa koskaan. Miksi maksaa palvelusta, jota ei koskaan käytä?
Jos kuolen, niin ruumiini tuhkataan ja tuhka heitetään tuuleen.
Miten niin jos, kuolet satavarmasti.
Vierailija kirjoitti:
Et tarvitse kirkkoa uskomiseen. Joten eroa ja säästä.
Et kyllä tarvitse uskoa taruolentoihinkaan, joten ryhdistäydy ja ajattele itse.
Aikas ankeet hautajaiset ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa, mikäli pappi puuttuu vainajan siunaamisesta. Aattele ite.
Itse tein saman ratkaisun kun jäin eläkkeelle. Enkä ole ateisti. Laskin, että olen työurani aikana maksanut tarpeeksi.
Jos on olemassa jokin yliluoja jumala, niin sellaiselle ei tarvi aneita maksaa, eikä ole sellaisia vaatimassa. Kaikki ovat samanarvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tarvitse kirkkoa uskomiseen. Joten eroa ja säästä.
Et kyllä tarvitse uskoa taruolentoihinkaan, joten ryhdistäydy ja ajattele itse.
Aikas ankeet hautajaiset ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa, mikäli pappi puuttuu vainajan siunaamisesta. Aattele ite.
Väärä luulo sulla. Kaikki kirkosta eronneet ketkä tiedän on pappi siunannut. En ole kuullut yhtään tapausta, joissa pappi olisi kieltäytynyt siunaamasta. Samanlainen kohtelu ja palvelu on kaikille ihmisille. Toki ei siunata, jos edesmennyt on tehnyt selväksi, ettei häntä saa siunata.
Minun mielestä ihmiset voisivat olla armollisempia kirkkoa kohtaan suomessakin. Eivät ne kaikki siellä huijareita ole vaan kunnon nöyriä uskovaisiakin siellä on. Ja onhan suomalaiset hyötyneet uskostakin melko paljon ja usko on ollut joskus elämän kantavana voimanakin. Sekä jossakin kehitys vaiheessa osana ihmisen kehitystä.
Onhan totta jotta kirkko on voinut maallistuakin tässä aikojen saatossa, mutta ehkä se on vain aikaan mukautumista ja kirkonkin kehitystä. Ehkä kirkon on tarvinnut uudelleen arvioida paikkansa yhteiskunnassa varsinkin kun ihmisillä on muitakin vaihtoehtoja paljon, houkutteleviakin ja suvaitsevia esim hindut. Ja kirkkokin on halunnut miellyttää kaikkia kansalaisia mm homoseksuaaleja, vaikka olisi vähän raamatun vastaista.
Minun mielestä homous on syntiä. Ja uskoakseni siitä voi kuitenkin parantua, jos sitä tahtoo tai anoo. Ei ole pakko olla homoseksuaali.
Vierailija kirjoitti:
Eroa kirkosta.fi. Uskontojen uhrit.fi. Oli siellä liittyminenkin. Piispan palkka on n. 14 000e/kk ja papillakin jotain 6000 e/kk. Rakennusten kunnostukset ja vuokrat. Eli sinne ne menevät. Uskoa voi ilman kirkkoakin kuten minä. Lahjoitan veron sellaiselle taholle jolta apu menee varmasti kohteeseen lyhentämättömänä ja kotimaahan.
No ei todellakaan pappi tienaa noin paljoa!
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä ihmiset voisivat olla armollisempia kirkkoa kohtaan suomessakin. Eivät ne kaikki siellä huijareita ole vaan kunnon nöyriä uskovaisiakin siellä on. Ja onhan suomalaiset hyötyneet uskostakin melko paljon ja usko on ollut joskus elämän kantavana voimanakin. Sekä jossakin kehitys vaiheessa osana ihmisen kehitystä.
Onhan totta jotta kirkko on voinut maallistuakin tässä aikojen saatossa, mutta ehkä se on vain aikaan mukautumista ja kirkonkin kehitystä. Ehkä kirkon on tarvinnut uudelleen arvioida paikkansa yhteiskunnassa varsinkin kun ihmisillä on muitakin vaihtoehtoja paljon, houkutteleviakin ja suvaitsevia esim hindut. Ja kirkkokin on halunnut miellyttää kaikkia kansalaisia mm homoseksuaaleja, vaikka olisi vähän raamatun vastaista.
Minun mielestä homous on syntiä. Ja uskoakseni siitä voi kuitenkin parantua, jos sitä tahtoo tai anoo. Ei ole pakko olla homoseksuaali.
Ei voi "parantua". Oletko lukenut jotain Aslan propagandaa?

Voi parantua ja kyllähän uskovaisen pitäisi parannukseen uskoa ja eikö tää parannuksen teko ole yksi tärkeimmistä uuden testamentin opeista. Ja parannus nimenomaan syntisistä teoista ja kyllähän sitä kehoitetaan sillä tarkoituksella että se on myös mahdollista. Taitaa vaikuttaa siltä että jotkut homoseksuaalit ovat tyytyväisiä synteihinsä eivätkö tosissaan edes halua parantua. Mutta minä tiedän että voi kokea parannuksen.
Lääkitys heikossa kunnossa?
Miten kirkkoon kuuluminen tai siitä eroaminen yhdistyy uskoon?