G: Miten te laihat syötte? Te sellaiset maratoonari kroppaiset, BMI alle 21 naiset. (bmi 38 kaipaa vinkkejä elämään)

Vierailija kirjoitti:

Mulla ikää 27 ja bmi n. 18. Syön aamulla neljän viljan puuroa ja usein myös ruisleivän. Lämpimän ruoan syön kahdesti päivässä ja ihan tavallista ruokaa. Wokkia syön melko usein, koska siihen saa kivasti upotettua paljon kasviksia. Viljat mitä käytän on aina täysjyvää. Jos ruokana on esim. pastaa ja kastiketta, laitan lautaselle myös salaattia tai nopeasti kiehautettuja kasviksia. Annoskoot ei ole mitään hirveän isoja, mutta itselle sopivia niin että vatsa täyttyy. Iltapalaksi syön yleensä pari siivua leipää ja joskus jogurttia. Toisinaan syön välipalaksi hedelmän. N. kerran viikossa syön pitsan tai herkuttelen muuten, karkkia ja suklaata en juuri syö. Alkoholia käytän ehkä yhden annoksen viikossa. Vähän ihmettelen noita vastauksia missä syödään vaan kahdesti päivässä, onko annoskoot sitten jotenkin tosi suuria jos sellaisella pärjää.

Mulla ei kahdesti päivässä syövänä ole kovin suuria ruokamääriä. Jotain ruokaa saatan santsata, mutta sekin menee lähinnä nälän mukaan. Multa puuttuu juuri nuo puurot ja leivät, yleensä siis, välttelen liiallista leivän syöntiä ja syön pastan tilallakin mieluummin riisiä ja perunaa.

Tässä nimenomaan on se, että kun jää aamupalapuuro ja välipalat pois niin energiamäärä vähenee huomattavasti. Itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta jonka kanssa pelatessa on helppo jättää aamiainen välistä, ei tarvitse välittää siitä miten mikäkin ruoka-aine vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen.

Lisäksi kärsin tässä ohessa herkistymisestä rukiille, vehnälle ja maidolle. Refluksikin on tuttu. Esim. sushi on täydellistä pikaruokaa, mutta pitsoista ja pastoista menee vatsa sekaisin tai tulee muuten ällöttävä olo. Kasviksista ja vihanneksista saa jo niin paljon vitamiineja ja kuituja, että kroppa toimii hyvin näinkin.

Noudatan 16/8 menetelmää. Suolistokin on rauhoittunut ja mahavaivat ovat helpottaneet. Lopetan kaiken ruokailun Klo 16 jälkeen. Aamusta alkaen syön ilman muita rajoituksia, mutta vältän suuria annoksia, rasvaisia ruokia ja turhaa sokeria. Viikonloppuisin nautin herkuistakin. Paino pysytellyt alle 50kg, lähtötilanne oli 64 kg.

Menin erittäin lihavan ystäväni kanssa syömään ravintolaan, jossa sai ottaa itse salaatit, keitot ja leivät. Lämmin ruoka haettiin tiskiltä, sitä oli tarjolla kahta lajia. Ystäväni söi 5 lautasellista salaattia, joista yksikään ei ollut vihersalaattia, vaan niitä rasvaisia versioita. Lisäksi hän söi lohikeittoa ison lautasellisen. Pääruokaa hän pyysi saada molempia ruokalajeja. 

Lihavien yksi ongelma on väheksyä syömänsä ruoan määrää. Selitetään kovin, miten paljon syö salaattia ja keveitä ruokia, mutta totuus on ihan toinen. Seitsemän lautasellisen syöminen on aivan käsittämättömän paljon ruokaa, jolla hoikempi kansalainen eläisi jo viikon.

Siis neuvoni on, että katsot tarkasti täällä ruokavalion kertoneiden kerta-annoksen suuruuden. Moni näyttää syövän paljon, mutta määrät ovat kuitenkin kohtuulliset. Voit myös ajatella, ettei ole kyse viimeisestä ateriastasi, ruokaa saa myöhemmin lisää. Et tule kuolemaan ennen sitä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko ap pitää tavoitteet realistisina? Ettet lannistu jo elänmuutoksen alkumetreillä.

Tämä minullekin tuli mieleen. Miksi tavoitella juuri maratoonarin kroppaa, eikö kannattaisi asettaa jokin muu tavoite?

No juuri sellaiset naiset saa minut ajattelemaan laihdutusta!

Eli "Vau, kuinka laiha, näyttäisimpä itse tuolta!"

Ja sitten sitä alkaa laskemaan kaloreita /jutta dieettä /elämäntapamuutosta/kaalisoppadieettiä

. Sitten se pläsähtää pari viikon päästä.

Kunnes taas tulee vastan joku todella alipainoinen nainen "Vau, onpa upea" jne jne pyörä pyörii

Ap

Ehkä sun pitää työstää tätä tavoitetta? Jos et ole laiha, laihaksi päätyminen vaatii sulta aivan hemmetisti tahdonvoimaa. Siihen ei ehkä riitä motiiviksi ulkokohtainen "vau, näyttäisinpä itse tuolta!". Sun pitää kaivella syvemmälle, MIKSI haluat olla laiha? Mitä ajattelet, että se muuttaa elämässäsi?

Jos olisin laiha, kehtaisin mennä kuntosalille, lenkille, hakea opiskelemaan, sanoa mielipiteeni vieraissa tilanteissa (kyllä, lihavien mielipiteitä väheksytään)

Mennä kauppaan mihin aikaan tahansa, ilman reittienkään suunnittelua, kehtaisin mennä tinderiin (:D) TAI lähestyä mun ihastusta jne

Aukeaisi uusi elämä. Mutta onhan tätä uutta elämää yritetty jo vuosia saada

Mihin se aina kaatuu? Mitä tarkalleen ottaen tapahtuu?

Suruun? Elämän tuskaan? Miksi kärvistellä tämä ainutkertainen elämä, vaikka voisin nauttia, ja ottaa jotain ihanaa syötävää? Kuolen lopulta kuitenkin, olin laiha tai en. Siinäpä ne syyt.

Mutta sitten iskee taas se kroppakateus/elämänilo, että "tämähän voi onnistuakin! Onnistuuhan muutkin"

Ja taas pari viikkoa, ja sitten iskee taas elämänrealiteetit päälle

Ap

Sun pitää työstää pään sisällä tätä asiaa: Haluatko nauttia elämästä syömällä ihania herkkuja vai haluatko nauttia elämästä hoikassa vartalossa, kun olo on kepeä, jaksaa mitä vaan ja näyttää hyvältä? Kumpi tuottaa enemmän nautintoa sulle? Molempia et voi saada.

Ihminen syö sitä, mitä kaupasta kotiin kantaa. Jos kaupassa käydessä 80% ajasta pyörii herkkuhyllyillä, tulee niitä herkkuja liikaa mukaan. Pitäisi pyöriä hevi-osastolla ja rohkeasti kokeilla uusia makuja. Kilo porkkanoita lihottaa vähemmän kuin suklaalevy, sipsipussi ja karkit.

Omalla kohdallani myös kotona olo lihottaa. Ruokakaapit ovat liian lähellä ja tulee naposteltua. Ulkona kävely pitää pois turhasta syömisestä ja vaikka ei ihan maratooneja juoksekaan, useampi tunti viikossa kävelyä auttaa hoikistumisen tavoittelussa.

Omien tapojen kriittinen tarkastelu ja vähän kerrallaan muutosten tekeminen omaan elämään sopivaksi toimii paremmin kuin toisten syömisten ja tapojen kopiointi jyrkästi. Joku käy uimahallissa mielummin kuin lenkeillä, toisella taas oltava kamera mukana että saa itsensä ovesta ulos luontopolulle, kolmas kiertelee muita kauppoja kuin ruoka, vaikka ei mitään aio ostaa. Kunhan pysyy pois ruokakaapeilta.

Olen aina ollut hoikka. Aiemmin liikuin aivan miten sattuu. Olen kiinnittänyt huomiota syömiseen vain jos vaatteet alkavat kiristää. Silloin saatan vähän vähentää herkkuja ja ylimääräisiä iltaleipiä, että vaatteet mahtuvat taas päälle, eli varmaan paino putoaa pari kiloa. En tiedä, koska en omista vaakaa. Käytännössä hiukan kiristävät vaatteet mahtuvat taas parissa kuukaudessa päälle jos en osta itselleni herkkuja, vaan pysyn ihan vain arkiruuan syömisessä, ja jos olen jossain, missä herkkuja on tarjolla, syön vähän vähemmän herkkuja kuin tekisi ehkä mieli, mutta otan silti aina jotain.  Viime aikoina olen lisännyt liikuntaa, koska olen jo päälle 40 ja ajattelen, että tarvitsen lihasmassaa, kun pian sitä alkaa kadota. Liikunnan tavoitteena ei ole laihtuminen, vaan hyvä olo.

Minusta tämän ketjun ihmisten syömiset tuntuvat tosi pakkomielteisiltä, epäterveiltä ja ehdottomilta. Itse syön vegaanista arkiruokaa sen verran kuin näläntunne ohjaa, eikä minulla ole vegaanisuuden lisäksi mitään ruokavaliorajoitteita. Syön herkkuja sen verran, että saan niistä vielä nautintoa ja iloa. En juuri välitä makean ahmimisesta kun siitä ei tule hyvä olo, mutta pienissä määrissä tykkään makeasta. Arkisin syön makeannälkään taatelin tai pari palaa tummaa suklaata. Viikonlopuksi meille ostetaan jotain kahviherkkua tai saatetaan leipoakin jotain. Syön välipaloja, jos on nälkä. Välipalana on hedelmää tai leipää. Leivällä minulla on margariinin lisäksi kurkkua, paprikaa, viipale marinoitua tofua, aurinkokuivattu tomaatti, hummusta tms. Juhlissa syön sipsejä jne suolaisia herkkuja mielellään, mutta ihan jo kohteliaisuus ja hyvät tavat riittävät rajoittamaan määrää niin, että muillekin riittää. Voidaan jakaa pienehkö sipsipussi perheen kesken vaikka leffailtaa viettäessä. Siitä tulee jälkiruokakulhollinen kaikille. Syön illalla lasten nukahdettua usein vaikka kourallisen suolapähkinöitä. Pyrin liikkumaan reipasta, kevyesti hengästyttävää liikuntaa puoli tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Karkkia syön välillä kourallisen, jos tekee mieli, mutta meillä ei ole karkkia joka viikko.  Kuuntelen kroppaani enkä koe rajoittavani syömistä millään tavalla, jos nyt vegaaniutta ei lasketa, mutta se on arvovalinta eikä sillä ole tekemistä painonhallinnan kanssa. Tällaisella ihan normaalilla syömisellä painoindeksini on pysynyt koko elämän alle 20:ssä.

Luulen, että jos kehon kuuntelu on mennyt rikki, olisi kaikkein tärkeintä alkaa kokea hyväksyntää ja myötätuntoa omaa kehoaan kohtaan, jotta voisi hiljalleen alkaa kuunnella sen viestejä ja sitä kautta ne vahvistuisivat. Jos inhoaa itseään ja tavoittelee jonkun toisen kroppaa, oman kropan viestit eivät ole arvokkaita. Tietenkin laihtumisessa auttaa annoskokojen opettelu, ettei osta herkkuja kotiin, ja mahdollisesti lääkkeet. Mutta lopulta tärkeintä olisi voida hyvin. Se ei vaadi maratoonarikroppaa. Hyvä kehosuhde ohjaa arvostamaan omaa kehoa, kuuntelemaan sitä, ja tarjoamaan sille hyviä rakennusaineita. Ennen kaikkea: hyvä kehosuhde rakentuu juuri sen ikioman kropan kanssa, koska omaa kehoaan ei voi vaihtaa. Lempeyttä, ei vihaa ja rääkkiä, kanssaihmiset!

Ap koska olet viimeksi tuntenur nälkää? Vai syötkö enemmän tottumuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki paastot ja muut on tosi epäterveellisiä pitkässä juoksussa. Toivottavasti kaikki tajuavat tämän. Kohtuullisuus on se tärkein ruokatottumuksissa!

Kerro tarkemmin tuosta sinun "kohtuullisuudesta"

Toki! Mitään ruokaa en ole itseltäni kieltänyt kokonaan, herkuttelukin on sallittua, kunhan ei mene överiksi. Voin hyvin syödä vaikka pullan kahvitauolla kerran viikossa, kakkua ja keksejä synttäreill ja vaikkansuklaakonvehdin illalla. Tärkeintä on ett syö monipuolisesti ja pieniä annoksia viisi kertaa päivässä ja jättää turhat napostelut pois. Mutta ei myöskään ruoski itseään siitä jos välillä tulee naposteltua. Armollisuus itselle kuuluu myös kohtuulliseen ruokavalioon, koska kukaan ei voi hyvin siitä että koko ajan syyllistää itseään "virheistä".

Pähkinänkuoressa: pieniä annoksia, mutta kaikkea saa syödä kunhan pyrkii ensisijaisesti aina syömään terveellisesti, monipuolisesti ja rytmitettynä.

Pullat ja kakut listalla ensimmäisinä :D:D

Olen hoikka, tosin myös liikunnan ansiosta. Aamupalaksi kaurapuuroa marjojen ja kahvin kansaa sekä hedelmä ja ruisleipä (kevytjuusto, tomaatti ja kurkku, levite). Lounaaksi jotakin hiilaria sekä kalaa tai kasvista. Iltapäivällä kahvi ja hedelmä/pähkinöitä. Ennen illan liikuntaa salaatti tms kevyt ateria. Illalla vielä ruisleipä lisukkeineen, ehkä pähkinöitä, ja piimää😊 hoikkana olen pysynyt. En napostele ollenkaan ja herkut vain juhlahetkiin

Kuka haluaa olla sellainen kuivan kesän oravan näköinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko ap pitää tavoitteet realistisina? Ettet lannistu jo elänmuutoksen alkumetreillä.

Tämä minullekin tuli mieleen. Miksi tavoitella juuri maratoonarin kroppaa, eikö kannattaisi asettaa jokin muu tavoite?

No juuri sellaiset naiset saa minut ajattelemaan laihdutusta!

Eli "Vau, kuinka laiha, näyttäisimpä itse tuolta!"

Ja sitten sitä alkaa laskemaan kaloreita /jutta dieettä /elämäntapamuutosta/kaalisoppadieettiä

. Sitten se pläsähtää pari viikon päästä.

Kunnes taas tulee vastan joku todella alipainoinen nainen "Vau, onpa upea" jne jne pyörä pyörii

Ap

Ehkä sun pitää työstää tätä tavoitetta? Jos et ole laiha, laihaksi päätyminen vaatii sulta aivan hemmetisti tahdonvoimaa. Siihen ei ehkä riitä motiiviksi ulkokohtainen "vau, näyttäisinpä itse tuolta!". Sun pitää kaivella syvemmälle, MIKSI haluat olla laiha? Mitä ajattelet, että se muuttaa elämässäsi?

Jos olisin laiha, kehtaisin mennä kuntosalille, lenkille, hakea opiskelemaan, sanoa mielipiteeni vieraissa tilanteissa (kyllä, lihavien mielipiteitä väheksytään)

Mennä kauppaan mihin aikaan tahansa, ilman reittienkään suunnittelua, kehtaisin mennä tinderiin (:D) TAI lähestyä mun ihastusta jne

Aukeaisi uusi elämä. Mutta onhan tätä uutta elämää yritetty jo vuosia saada

Mihin se aina kaatuu? Mitä tarkalleen ottaen tapahtuu?

Suruun? Elämän tuskaan? Miksi kärvistellä tämä ainutkertainen elämä, vaikka voisin nauttia, ja ottaa jotain ihanaa syötävää? Kuolen lopulta kuitenkin, olin laiha tai en. Siinäpä ne syyt.

Mutta sitten iskee taas se kroppakateus/elämänilo, että "tämähän voi onnistuakin! Onnistuuhan muutkin"

Ja taas pari viikkoa, ja sitten iskee taas elämänrealiteetit päälle

Ap

Sun pitää työstää pään sisällä tätä asiaa: Haluatko nauttia elämästä syömällä ihania herkkuja vai haluatko nauttia elämästä hoikassa vartalossa, kun olo on kepeä, jaksaa mitä vaan ja näyttää hyvältä? Kumpi tuottaa enemmän nautintoa sulle? Molempia et voi saada.

Kyllä hoikatkin syövät "ihania herkkuja". Sinäkin siis luulet, että hoikkana pysyminen on kärvistelyä - ei se välttämättä ole. Moni hoikka on ollut hoikka koko ikänsä ja osaa kuunnella kehoaan eli syö mitä keho tarvitsee sekä liikkuu sopivasti.

Ap:n ei tosin kannata edes tavoitella hoikkuutta, koska se olisi epärealistinen tavoite. Kannattaisi asettaa jokin muu tavoite, esimerkiksi vaikka painoindeksi vähän lähemmäksi normaalipainoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harrastan juoksua. Juoksen n. 50 kilsaa viikossa keskimäärin, ympäri vuoden. Saan syödä ihan mitä haluan ja en lihoa. Nyt maratonille harjoitellessa vaikea saada pidettyä painoa kurissa, meinaa lähteä laskuun väkisin. En pysty syödä tavallista ruokaa tarpeeksi, joten paikkailen kalorivajetta sipseillä ja suklaalla.

Olen niin tottunut rajattomaan syömiseen, että tämän ketjun hoikkien syömistottumukset tuntuvat todella ankeilta. No, itsellä edessä sama sitten, kun juokseminen ei enää kiinnosta tai ei pysty.

Tuskin kukaan syö sellaista, mitä ei halua.

No monikin joutuu syömään sellaista mitä ei halua :) Itselläni esimerkiksi hurja määrä ruokarajoitteita, joten paljon joutuu syömään sellaista mistä ei tykkää, ihan vain että jotain on pakko energiaksi saada että pysyy jaloillaan. t: eri

Vierailija kirjoitti:

Laihat ei napostele

No ei välttämättä lihavatkaan, vaikkei tätä kukaan uskokaan. 

Lihavan on vain pakko sanoa että "juu kyllä napostelen, karkkeja ja sipsejä yötäpäivää" jotta laihemmalle tulee hyvä mieli ja tuntee saaneensa lihavasta totuuden ulos. Tosiasiassa ylipainoni takana oli kilpirauhasen vajaatoiminta ja normaalit ruoka-ajat, normaalit annokset, sopivat kalorit ja terveelliset ruoat. Herkkupäivä kerran viikossa. Ainoa mikä ei toiminut oli aineenvaihdunta. Nyt samalla systeemillä painoa lähtee melkein kilo viikossa. Mutta eihän näitä saa sanoa ääneen, pitää esittää tietämätöntä ja heikkoa ihmistä että lääkäreille, hoitajille ja muille ihmisille tulee hyvä mieli ja tuntevat itsensä paremmiksi. Saavat sanoa olleensa oikeassa, tätähän he tavoittelevat kaikilla neuvoilla eli lihavan pitää myöntää että oma vika. Vaikka vika olisikin siinä että kukaan ei osaa tutkia ja hoitaa.

Olen 43-vuotias, pituus 165, paino 56, ollut aina samaa luokkaa. Arkiaamuisin syön puuroa, viikonloppuaamuina leipää ja jogurttia. Lounaalla ja päivällisellä tavallista kotiruokaa, huomioiden että proteiinia tulee tarpeeksi. Iltapalalla leipää, jogurttia tai rahkaa.

Mielestäni oman painoni tasaisena pysymisen avain on säännöllinen, perusterveellinen syöminen. Nälkä ei saa päästä liian suureksi. Oma paheeni on makea, ja minulla ei makeasta kieltäytyminen toimi. Joustavuus ja sallivuus on tässäkin tärkeää. Syön joka päivä pienen jälkkärin, esim. jäätelön tai keksejä. Perjantaisin on karkkipäivä, jolloin syön esim. irtokarkkeja.

Kohtuus kaikessa :) Tsemppiä painonpudotukseen ja -hallintaan!

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämän ketjun ihmisten syömiset tuntuvat tosi pakkomielteisiltä, epäterveiltä ja ehdottomilta. Itse syön vegaanista arkiruokaa sen verran kuin näläntunne ohjaa, eikä minulla ole vegaanisuuden lisäksi mitään ruokavaliorajoitteita. Syön herkkuja sen verran, että saan niistä vielä nautintoa ja iloa. En juuri välitä makean ahmimisesta kun siitä ei tule hyvä olo, mutta pienissä määrissä tykkään makeasta. Arkisin syön makeannälkään taatelin tai pari palaa tummaa suklaata. Viikonlopuksi meille ostetaan jotain kahviherkkua tai saatetaan leipoakin jotain. Syön välipaloja, jos on nälkä. Välipalana on hedelmää tai leipää. Leivällä minulla on margariinin lisäksi kurkkua, paprikaa, viipale marinoitua tofua, aurinkokuivattu tomaatti, hummusta tms. Juhlissa syön sipsejä jne suolaisia herkkuja mielellään, mutta ihan jo kohteliaisuus ja hyvät tavat riittävät rajoittamaan määrää niin, että muillekin riittää. Voidaan jakaa pienehkö sipsipussi perheen kesken vaikka leffailtaa viettäessä. Siitä tulee jälkiruokakulhollinen kaikille. Syön illalla lasten nukahdettua usein vaikka kourallisen suolapähkinöitä. Pyrin liikkumaan reipasta, kevyesti hengästyttävää liikuntaa puoli tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Karkkia syön välillä kourallisen, jos tekee mieli, mutta meillä ei ole karkkia joka viikko.  Kuuntelen kroppaani enkä koe rajoittavani syömistä millään tavalla, jos nyt vegaaniutta ei lasketa, mutta se on arvovalinta eikä sillä ole tekemistä painonhallinnan kanssa. Tällaisella ihan normaalilla syömisellä painoindeksini on pysynyt koko elämän alle 20:ssä.

Boldasin hauskat, ristiriitaiset kohdat. Sinullahan on sääntöjä vaikka kuinka. Annosmääriä voi mitata kourallisilla, desilitramitalla, vaa'alla ja säännöstellä syömistään vaikka kellonajoilla tai viikonpäivillä. Mukana viestissäsi on kuitenkin myös paljon totuutta, oma tapasi on yksi hyvä keino pitää annosmäärät ja herkuttelut kohtuudessa. Mitään vapaata syömistä tuo ei kuitenkaan ole. 

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa olla sellainen kuivan kesän oravan näköinen?

Lihavan ja kuivan kesän oravan välillä on myös normaalinnäköisiä terveitä ihmisiä, eiköhän tällä siihen pyritä eikä oravalookkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko ap pitää tavoitteet realistisina? Ettet lannistu jo elänmuutoksen alkumetreillä.

Tämä minullekin tuli mieleen. Miksi tavoitella juuri maratoonarin kroppaa, eikö kannattaisi asettaa jokin muu tavoite?

No juuri sellaiset naiset saa minut ajattelemaan laihdutusta!

Eli "Vau, kuinka laiha, näyttäisimpä itse tuolta!"

Ja sitten sitä alkaa laskemaan kaloreita /jutta dieettä /elämäntapamuutosta/kaalisoppadieettiä

. Sitten se pläsähtää pari viikon päästä.

Kunnes taas tulee vastan joku todella alipainoinen nainen "Vau, onpa upea" jne jne pyörä pyörii

Ap

Ehkä sun pitää työstää tätä tavoitetta? Jos et ole laiha, laihaksi päätyminen vaatii sulta aivan hemmetisti tahdonvoimaa. Siihen ei ehkä riitä motiiviksi ulkokohtainen "vau, näyttäisinpä itse tuolta!". Sun pitää kaivella syvemmälle, MIKSI haluat olla laiha? Mitä ajattelet, että se muuttaa elämässäsi?

Jos olisin laiha, kehtaisin mennä kuntosalille, lenkille, hakea opiskelemaan, sanoa mielipiteeni vieraissa tilanteissa (kyllä, lihavien mielipiteitä väheksytään)

Mennä kauppaan mihin aikaan tahansa, ilman reittienkään suunnittelua, kehtaisin mennä tinderiin (:D) TAI lähestyä mun ihastusta jne

Aukeaisi uusi elämä. Mutta onhan tätä uutta elämää yritetty jo vuosia saada

Mihin se aina kaatuu? Mitä tarkalleen ottaen tapahtuu?

Suruun? Elämän tuskaan? Miksi kärvistellä tämä ainutkertainen elämä, vaikka voisin nauttia, ja ottaa jotain ihanaa syötävää? Kuolen lopulta kuitenkin, olin laiha tai en. Siinäpä ne syyt.

Mutta sitten iskee taas se kroppakateus/elämänilo, että "tämähän voi onnistuakin! Onnistuuhan muutkin"

Ja taas pari viikkoa, ja sitten iskee taas elämänrealiteetit päälle

Ap

Sun pitää työstää pään sisällä tätä asiaa: Haluatko nauttia elämästä syömällä ihania herkkuja vai haluatko nauttia elämästä hoikassa vartalossa, kun olo on kepeä, jaksaa mitä vaan ja näyttää hyvältä? Kumpi tuottaa enemmän nautintoa sulle? Molempia et voi saada.

Ennemminkin, haluaako syödä herkkuja koko päivän joka päivä. Herkkuja voi hoikka hyvin syödä kerran päivässä. Yksi suklaapatukka päivässä on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko ap pitää tavoitteet realistisina? Ettet lannistu jo elänmuutoksen alkumetreillä.

Tämä minullekin tuli mieleen. Miksi tavoitella juuri maratoonarin kroppaa, eikö kannattaisi asettaa jokin muu tavoite?

No juuri sellaiset naiset saa minut ajattelemaan laihdutusta!

Eli "Vau, kuinka laiha, näyttäisimpä itse tuolta!"

Ja sitten sitä alkaa laskemaan kaloreita /jutta dieettä /elämäntapamuutosta/kaalisoppadieettiä

. Sitten se pläsähtää pari viikon päästä.

Kunnes taas tulee vastan joku todella alipainoinen nainen "Vau, onpa upea" jne jne pyörä pyörii

Ap

Ehkä sun pitää työstää tätä tavoitetta? Jos et ole laiha, laihaksi päätyminen vaatii sulta aivan hemmetisti tahdonvoimaa. Siihen ei ehkä riitä motiiviksi ulkokohtainen "vau, näyttäisinpä itse tuolta!". Sun pitää kaivella syvemmälle, MIKSI haluat olla laiha? Mitä ajattelet, että se muuttaa elämässäsi?

Jos olisin laiha, kehtaisin mennä kuntosalille, lenkille, hakea opiskelemaan, sanoa mielipiteeni vieraissa tilanteissa (kyllä, lihavien mielipiteitä väheksytään)

Mennä kauppaan mihin aikaan tahansa, ilman reittienkään suunnittelua, kehtaisin mennä tinderiin (:D) TAI lähestyä mun ihastusta jne

Aukeaisi uusi elämä. Mutta onhan tätä uutta elämää yritetty jo vuosia saada

Mihin se aina kaatuu? Mitä tarkalleen ottaen tapahtuu?

Suruun? Elämän tuskaan? Miksi kärvistellä tämä ainutkertainen elämä, vaikka voisin nauttia, ja ottaa jotain ihanaa syötävää? Kuolen lopulta kuitenkin, olin laiha tai en. Siinäpä ne syyt.

Mutta sitten iskee taas se kroppakateus/elämänilo, että "tämähän voi onnistuakin! Onnistuuhan muutkin"

Ja taas pari viikkoa, ja sitten iskee taas elämänrealiteetit päälle

Ap

Siinähän se perimmäinen syy tuli. Ruoka on sinulle lohtu, turvariepu. Vastoin huhuja kyllä me hoikatkin ruoasta nautitaan ja jopa herkutellaan mutta elämä ei pyöri syömisen ympärillä. 

Sehän se varmaan on...

En ole näiden vuosien aikana löytänyt mitään parempaa lohduttajaa tilalle. Mikään ei tuo parempaa oloa, esim kuin iso kasa lämmintä lasagnea ja jotain yltiömakeaa päälle. Autuus. Antaa syyn elää.

Mistä laihat saa lohdutuksen? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin olla kauppatieteiden maisteri. Olen aina välillä avannut kauppatieteiden kirjoja ja lukenut pari sivua, mutta laittanut takaisin hyllyyn sen jälkeen.

Miten te muut opuskelette kauppatieteiden maistereiksi? Laittakaa tähän vinkkejä siitä miten opiskella, vaikka päiväkirjoja tai mitä vain. Käyn täällä sitten kommentoimassa teidän neuvojanne ja hylkään ne, mutta haluaisin olla kuitenkin kauppatieteiden maisteri.

Olen kateellinen aina kun kuulen, että joku on kauppatieteiden maisteri ja haluaisin itsekin olla sellainen.

Heh heh. Lukeminen ja opiskelu helppoa ja mukavaa, kuka vaan pystyy siihen.

Laihdutus on hiton vaikeaa, siksi maapallolla on niin paljon ylipainoisia. Ap

Ja maistereita on pilvin pimein? Älä nyt sentään toista ala aliarvoimaan ja vähättelemään vaan sen takia ett antoi hyvän esimerkin käyttäytymisestäsi. Lukeminen ja opiskelu ei todellakaan ole kaikille helppoa ja mukavaa, ihan kuten terveellinen ruokavaliokaan ei ole. Kaikki eivät pääse automaattisesti kauppikseen opiskelemaan, mutta kuka tahansa voi laihduttaa jos vain viitsii. Tässäkin ketjussa on annettu paljon ideoita, mutta silti suurin osa vastauksistasi on aika negatiivisia. Mutta kun sitä ja mutta kun tätä. Jos oikeasti haluat laihduttaa, se vaatii rautaista itsekuria ja paljon positiivista mieltä tsemppaamiseen. Joten harjoittele ensin sitä.

Entä jos on lihava, bmi 41,perusnegatiivinen ja itsekuri 0?

Miten sitten laihdutaan?

Ohis

Sitten harjoitellaan itsekuria ja positiivisuutta. Se on ihan mahdollista, mutta samalla tavalla kun laihduttaminen, sen eteen pitää tehdä työtä. Mikään ei elämässä tule ilmaiseksi, vaan kyllä asiat vaativat työtä.

Kyllä kaiken tarvittavan saa ilmaiseksi

:'D

T. Pitkäaikaistyötön, on ruokaa, aikaa, harrastuksia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Mua surettaa sun viestit tosi paljon. En ole mikään terveydenhuollon ammattilainen, mutta tässä ei nyt taida olla kyse (ainoastaan) mistään lihavuuden aiheuttamasta fyysisestä tukaluudesta. Se on sun päässä. Oot kasvanut maailmaan, jossa hoikka on hyvä ja kaunis ja lihava väärin ja ruma.

Mulla suunnilleen sama BMI, ja mietin näitä asioita päivittäin - en ole saanut kotoa erityisen tervettä suhtautumista ruokaan/liikuntaan/itsensä hyväksymiseen. Olen oikeastaan kasvanut juurikin tuohon itsensä vertailuun hoikkiin naisiin, itsensä rumaksi haukkumiseen jne. Ja voin muuten kertoa, että nuo ajatukset on ihan kaikista huonoimpia lähtökohtia laihdutukseen. Muutenkin voisit työstää tuota ajatusta laihuudesta ja laihduttamisesta ja keskittyä mielummin syömään ruokaa, josta tulee hyvä olo (juu, tulee rasvapizzastakin tietysti tavallaan). Hoida itseäsi! Vie itseäsi ulos kävelyille, kokeile rohkeasti vaikka uimahallia, etsi ruokainspiraatiota vaikka blogeista tai Instagramista. Itsekin olen vielä matkalla ja tulen varmasti vielä hetken olemaankin, koska olen aika mukavuudenhaluinen herkkuhiiri. Mutta nämä ajatukset on auttanut itseäni paaaljon. 

Niin ja kaikki nuo asiat mitä haluaisit tehdä... Uutinen: voit tehdä niitä missä koossa tahansa. Mene sinne Tinderiin. Ota salijäsenyys jollain edullisella salilla ja mene vaikka aikoina, kun siellä on hiljaista. Lihava voi opiskella vallan mainiosti. Tämä EI ole sun painosta kiinni, vaan sun itsetunnosta. Ja joo, kyllä mäkin tiedän mitä jotkut saattaa lihavista joissain paikoissa ajatella. Voi voi, se on tosi kamalaa, mutta ei saa niiden ajatusten päästä "niskan päälle". Älä jää sinne kokosi taa marisemaan. 

Terveisin lihava, joka on tavannut vaikka kuinka paljon ihania ihmisiä Tinderissä, on onnellisessa parisuhteessa, opiskelee korkeakoulussa ja tekee aika paljon asioita, joista tykkää... Olen toki ollut aina vähintään pyöreä, eli mulla ei ole ollenkaan sellaista "hoikan identiteettiä", tavallaan olen tottunut tähän kokooni. 

Työstä ajatuksiasi. 

No minä en pysty, ennen kuin olen laiha. Ehkä sinä kestät ilkkumista ja vähättelyä, minä en. Ap

Selität itsellesi että et pysty ennen kuin olet laiha ja saat siitä tekosyyn olla tekemättä.

Voin kertoa, että mun BMI on 19-20 ja olin eilen lenkillä. Mua hävetti, koska mun vaatteet oli aika rumat ja kuluneet ja muut juoksi nopeammin. Mutta juoksin silti. Ensireaktio olisi ollut lähteä kotiin itkemään nolouttani, mutta päätin, että en välitä, haluan lenkkeillä, niin minähän lenkkeilen. Jos joku katsoo mua ja nauraa mun kirppistuulihousuille ja hitaalle juoksuvauhdille, niin ongelma on hänen, ei  minun.

Ketään ei naurata, kun laiha juoksee. Teeppä sama läskinä... Ap