Miehellä toinen nainen mielessä. Neuvoja?

Hei Ap, toivottavasti asuntoasiat ovat edenneet! Aikalailla saman kuvion kokeneena käyn täällä aina välillä katsomassa, mitä sinulle kuuluu?

Vaikka käyt nyt läpi kovia juttuja -kaikkea, mikä vaatii sinulta hirveästi voimia - se olet todella sinä, jolle elämä lopulta hymyilee! :) Ja sitä nopeammin se "lopulta" tulee, kun tosiaan pääset eroon koko tuosta kuviosta. Olet upea nainen, jota ei todellakaan saa loukata ja olen onnellinen siitä, että saat sen tehtyä nyt selväksi jokaiselle kuvion osapuolelle (ja kyllä, tarkoitan miehen lisäksi nyt työpaikan naista, joka jollain ihmetavalla ollakseen täysin miehestä piittaamaton roikkuu edelleen hommassa mukana)

Siis..olet muuttamassa pois kotoa kun sun ukkos kuolaa jonkun kakskymmpisen perään? Haaveilee siitä? Hmm,onhan tuo toki vähän onnetonta käytöstä äijältä mutta onko siis yhtään mitään tapahtunut? Miehen päiväunista taitaa nyt olla kyse..

Jäitä hattuun ja jatkat suhteessa normaalisti, puhut toki miehelle. Mies näkee vaan nuorempaa lihaa mutta jättä kyllä haaveet pian. Eihän se nainenkaan ollu miehelles lämmenny?

[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 00:59"]

Ap, kuinka voit? Onko tilanne edennyt vielä mihinkään suuntaan?

[/quote]

Tilanne oikeastaan junnaa paikallaan. Tänäänkin menen ennen töihinmenoa yhtä asuntoa katsomaan. Luulen, että se saattaisi olla "se oikea" :) Miehelle on ihan sama. Ei tunne minua kohtaan kuin "välittämistä". En ole jaksanut enää edes kysellä onko hänen ja sen naisen välille kehkeytynyt mitään uutta...

Kyllä minä itse ajoittan kaipaan miestäni. Uskon, että rakastankin vielä... Mutta suurempi on tunne siitä, että kohta olen itsenäinen. Ihan kuin olisin kuoriutunut kotelostani. Kyllä se tästä. t. Ap

Lui koko ketjun ja vastaavan tilanteen läpikäyneenä toivotansulle voimia ap! Ero voi olla henkisesti todella rankka, varaudu siihen. Höllää töissä jos pystyt, pidä huoli itsestäsi ja hakeudu ammattiauttajan puheille jos ahdistaa niin että arki ei suju. 

Minä sinnittelin vuoden, tein liikaa töitä, yritin olla vahva ym, mutta sitten tuli romahdus. Muutos oli liian iso.

Tsemppiä sulle!

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 08:35"]

[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 16:52"]

Tottakai vielä kaipaat ja rakastatkin. Mihin se rakkaus niin vain katoaisi. Uskon, että myös mies tulee vielä kaipaamaan sinua -ja muistamaan rakkautensa, kun havahtuu todella keskellä "uutta" elämäänsä ilman sinua. Olen susta tosi ylpeä!! Olet hienosti säilyttänyt toimintakykysi. Minä muutin vastaavasta tilanteesta aikanaan uuteen asuntoon lyyhistyen samantien sisään päästyäni eteisen lattialle (minulla kesti oikeasti kauan nauttia todella uudesta itsenäisyydestäni). Nyt se hetki tavallaan jo huvittaa, mitta silloin kyllä olin rikki.. Minunkin mies suhtautui muuttooni hyvin välinpitämättömästi, jopa hilpeästi.. Tuntui, ettei ottanut asiaa lainkaan vakavasti ennen kuin ihan oikeasti olin ovesta ulos ja pysynyt myös poissa jonkin aikaa. Ääni muuttui sitten kellossa suhteellisen nopeasti. Varaudu siihen, että niin voi käydä myös teillä. (Ja jos käy, mieti tarkkaan haluatko/voitko miestä enää huolia). Paljon voimia sinulle ja myös iloa!! Kaikki tulee todellakin hoitamaan hyvin ja susta tulee vielä hyvin onnellinen!

[/quote]

Miten teille kävi? (Joku tuossa jo aiemmin kyselikin) Otitko miestä takaisin? Minulla on nyt asunto, johon muutan loppukuusta :) t. Ap

[/quote]

Ap, olen ollut todella kiireinen töissä ja kaikessa... lupaan kuitenkin kertoa sinulle kaiken, mitä tapahtui sen jälkeen, kun olin muuttanut. Nyt nukun vain hieman ensin :)...kirjoitan perjantai illalla viimeistään!

[quote author="Lumianna ano" time="10.01.2015 klo 00:28"]

Ei ole totta!! Kirjoitin juuri pitkän, pitkän tekstin, joka sitten yhtäkkiä hävisi jonnekin bittiavaruuteen.. Yritän nyt sitten tiivistää kaiken uudestaan, kun viimein koneelle ehdin:

Meillä tilanne oli sikäli erilainen kuin teillä Ap, että meillä mies ei ihastunut toiseen naiseen… mitä nyt kännipäissään petti minua tämän kanssa työmatkalla ollessaan (tämäkin nainen oli siis miehen työpaikalta). Mies ei kertonut minulle tapahtuneesta, mutta aavistin jonkin olevan vialla miehen muuttuneesta käytöksestä. Ensin hän oli outo, sitten täysin kylmä minua ja lapsia kohtaan ja lopulta suorastaan julma. Pettämistä en kuitenkaan osannut lainkaan aavistaa (kukaan miehen tunteva ei sitä olisi hänestä uskonut), luulin pitkään, että mies on masentunut tms. varsinkin kun hän jyrkästi kielsi mitään tapahtuneen.

Lopulta sain tiedon toisesta naisesta lukiessani miehen puhelimeen tulleen tekstiviestin, joita nainen tuntuikin sitten lähettävän yhtenään. Samalla mies joutui sitten pakon edestä myöntämään, että jonkinlaista tapailua ja yhteydenpitoa on ollut. Tapahtunutta fyysistä pettämistä mies ei paljastunut ja yrittäessään vierittää omaa syyllisyyttään muiden harteille hän alkoi syyttää tapahtuneesta kaikkia muita; minua, lapsiamme, omia vanhempiaan – etupäässä minua. Kun mies alkujaan työmatkalta tullessaan oli puhunut mm. halustaan hypätä katolta, sain nyt kuulla, että meidän avioliitto oli ollut aina valhetta.. ettei mies kuulemma koskaan ollut edes halunnut minua ja lapsia. Tämä uusi nainen oli kuulemma aivan upea ja jotain, mistä mies ei voinut luopua. En voi edes kuvailla sitä, miten pahalta minusta tuntui näitä kaikkia juttuja kuunnella. Mies oli jo ennen kuin sain tästä naisesta tietää alkanut puhua halustaan erota ja muuttaa pois. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Voin niin huonosti, että lopulta minun oli muutettava jo itseni pelastaakseni.

Onnistuin jollain ihmeen kaupalla löytämään heti muuttovalmiin vuokra-asunnon. Muutosta ilmoittaessani (ilmoitin muuttopäivänä) mies kuulosti helpottuneelta, jopa hilpeältä. Se hilpeys haihtui kuitenkin hyvin nopeaan. Jotenkin tuntui, että mies tajusi menettävänsä minut ihan oikeasti vasta, kun olin todella poissa. Muutaman viikon päästä alkoivatkin sitten päivittäiset puhelinsoitot ensin ihan arkipäiväisistä jutuista ja lopulta kaikesta muusta: Mies otti vihdoin itseään niskasta kiinni ja kertoi Kaiken tapahtuneen (myös siis fyysisen pettämisen). Miehen mukaan tuntui helpottavalta kertoa kaikki.. kerrottuaan hän sai myös saman tien sanottua toiselle naiselle, ettei halua tästä enää mitään kuulla. Mies sanoi, että olisi toivonut kovasti olevansa tähän naiseen ihastunut, että tämä olisi oikeasti ollut jotenkin suurenmoinen.. ettei olisi täytynyt myöntää itselleen heittäneensä kaikkea hukkaan jonkun täysin ala-arvoisen tapahtuneen takia. Jokainen voi varmaan arvata, että minua ei suuresti helpottanut kuulla kaikesta.. toisaalta aloin olla jo niin turta, että en tiedä reagoinko tässä vaiheessa uusiin paljastuksiin enää oikein millään tavalla.

Tästä eteenpäin soudimme ja huopasimme tilanteessa noin pari vuotta. Mies vakuutteli rakkauttaan, antoi lupauksia ja toteutti niitä myös. Irtisanoutui mm. työpaikastaan jotta kyseistä naista ei enää missään vahingossakaan kohtaisi. Mies tuntui seuraavan minua kaikkialle ja osittain sallinkin sen. Olihan meillä yhteiset lapset, yhteisiä hyviäkin muistoja (vaikka niiltä oli viety jo aika totaalisesti pohja) ja minä rakastin häntä edelleen. Jälkimmäistä en kyllä miehelle kertonut.. ilkeyttä tai ei, mutta annoin miehen vuorostaan roikkua ”löyhässä hirressä”. Olimme jo kriisin alkumetreillä käyneet yhteisellä terapeutilla mutta erikseen (olin terapeutin hommannut luullessani, että mies on vakavasti masentunut). Terapeutti kertoi minulle jo aika alussa, että mies ei enää koe ansaitsevansa minua. En tajunnut koko lausetta pitkään. Vielä siinä vaiheessa, kun sain selville toisen naisen olemassaolon, mieshän selitti asiaa minulle juuri sillä, ettei hän tunne minua kohtaan oikeastaan mitään, mutta että tästä toisesta naisesta ja ihastuksestaan hän ei voi luopua… Ymmärsin asian vasta työmatkan tapahtumista kuultuani.

Kaikesta tapahtuneesta on nyt noin kahdeksan vuotta. Asuttuamme erillämme vuoden, suostuin antamaan avioliitollemme vielä yhden mahdollisuuden. Kaikkein vaikeimmalta ja kipeimmältä minusta oli päästä yli siitä, miten kylmästi ja julmasti mies minua oli työmatkansa jälkeen seuraavat kuukaudet kohdellut. Tavallaan se, miten sekaisin hän tuon työmatkan touhujensa jälkeen oli, auttoi minut kuitenkin vakuuttumaan siitä, ettei hän tulisi pettämistään tulevaisuudessa toistamaan. Myös terapeutti oli vahvasti tämän näkemyksen kannalla. Selvää kuitenkin varmasti on, ettei luottamusta rakennettu nopeasti. Siinä meni kauan ja voi sitä itkun ja vihan määrää..  Kaikkea on puitu monesti, jokaista sanottua sanaa. Hullua on se, ettei mies muista tuolta ajalta sanomisiaan.. Terapeutti oli jo kriisin aikana neuvonut minua olemaan kuulematta sekaisin olevan miehen puheita, mutta kuinka niitä ei kuuntelisi.. olihan kyseessä ihminen, jonka kanssa olin kuvitellut olevani aina ja ketä rakastin valtavasti. Epäröin kauan miten voin luottaa sellaisen ihmisen rakkauteen, joka ei omassa kriisissään ole mihinkään inhimillisiin tunteisiin minua kohtaan tuntunut olleen kykenevä.

Kuten olen kertonut, olin muuttaessani todella rikki. Ihan kuin kaikelta olisi viety pohja. Nousin kuitenkin omille jaloilleni. En ollut lähtökohtaisesti niin itsenäinen ja toimintaan kykenevä kuin Ap. Toimin aluksi ihan kuin jollain robotti-moodilla. Hassua olikin, kun takaisin yhteen miehen kanssa muuttaessani, pystyin jo kokemaan haikeutta omasta asunnosta ja ns. ihan omasta elämästä luopumisesta. Itsenäinen elämä erossa tuntui myös turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin rikkoutuneen yhteisen elämän ja avioliiton uudelleenrakennus. Jälkimmäinen kuitenkin kannatti. Emme varmasti ole koskaan olleet niin onnellisia ja toisillemme avoimia kuin kriisin jälkeen. Mies joutui selvittämään omat ongelmansa ja tunnelukkonsa ja minä sain paremman miehen, kuin mistä olin edes osannut haaveilla. Kumpikin me varmasti kannetaan arpia tapahtuneesta loppuikämme. En olisi vielä viisi vuotta sitten kuitenkaan uskonut, että nuo arvet eivät enää hierrä meidän yhteistä elämäämme.  Ja KAIKKEIN vähiten olisin silloin kotoa muuttaessani uskonut, että me kaksi voisimme vielä olla ikinä yhdessä tai että saisin kokea miehen rakastavan minua niin palavasti. Olin kriisin jälkeen miehelle aika kova. Joku piti minua varmasti silloin aika julmana, mutta minun täytyi nähdä, että mies jaksaa minusta vuodesta toiseen todella taistella – vaikkakin onnettomana.

En tiedä Ap auttaako tämä minun kirjoitukseni sinua nyt millään lailla. Voin kuitenkin kertoa, että tulet vielä olemaan todella onnellinen!!  Näitä tapauksia on paljon ja jokaisessa itse seuraamassani mies itkee vaimon perään jossain vaiheessa (joskus aikaisemmin, joskus vasta vuosien päästä). Siinä vaiheessa sinun on sitten tehtävä päätös jaksatko taistella omasta katkeruudesta ja vihasta eroon yhdessä miehen kanssa… vai haluatko olla jo onnellinen ihan jossain muualla ja kenties jonkun ihan toisen ihmisen kanssa.

Toivon sinulle paljon voimia, iloa ja kauneutta elämääsi!

[/quote]

Kiitos paljon kun jaoit tilanteesi kanssasi. Itse en pidä mahdollisena, että otan enää miestäni takaisin. Olen alkanut näkemään todellisen luonteensa. Ehkä rakkauteni on hiipumaan päin, en tiedä. Odotan vain päivää kunnes pääsen pois.

Ehkäpä jos aikaa ei olisi kulunut tämänkään vertaa, niin ajatus voisi olla raskaampi.

Ehkäpä jos mieheni olisi yrittänyt tehdä jotain parisuhteemme eteen, niin tilanteemme voisi olla täysin erilainen. Yritin omalta osaltani kaikkeni säälittävyyteen asti... Nyt riittää. t. ap

Toivon kaikenlaista aurinkoista myös sinun elämääsi :) t. ap

Ap, oletko kertonut jo perheellesi ja ystävillesi tilanteesta?

Paljon voimia edelleen! 

Tuo kertominen etenkin kaikille kauhistelijoille tai niille, joita asia todella koskettaa (eniten lapset) on niin raastavaa välillä. Olisi oikein kun mies joutuisi kertomaan ja seliitämään...

Mikä on sinun fiiliksesi muutoin? Onko muutto konkretisoitunut miehelle vielä mitenkään?

ap, mitä kuuluu?

Nyt ap mene vain päivä kerrallaan ja pidä itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta: yritä tehdä joka päivä edes jotain sellaista pientä, mikä ilahduttavaa sinua. Alkuun sen voi tuntua tosi väkinäiseltä, mutta jossain vaiheessa huomaat helpotukseksesi, että et ole hetkeen ajatellut koko miestä.

Uudessa kodissa on aluksi outoa, mutta oli fiilis mikä hyvänsä älä soita miehelle!! Annan hänen todella tuntea sinun poissaolosi!! Kun viet lapset välillä hänelle tai hän hakee lapset luotasi, näytä mahdollisimman neutraalilta (jos mahdollista niin hyväntuuliselta), äläkä pitkitä noita hetkiä! Hyvässä lykyssä mies alkaa pian tajuta, että sä siirryt oikeasti eteenpäin.

Sun ei kannata/eikä pidä enää "tyytyä" mihinkään. Kun mies alkaa itkemään sua takaisin, pohdit sitten onko sulla häntä kohtaan enää rakkautta jäljellä..

[quote author="Vierailija" time="02.02.2015 klo 08:17"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2015 klo 21:54"]Ap mitä kuuluu? [/quote] Täällä myös toinen joka on sinua ap kovasti ajatellut. Toivottavasti voit mahdollisimman hyvin.

[/quote]

Kiitos kysymästä. Ihana, että te ajattelette minua :) Olen sisustellut uutta kotia ja kyllä, viihdynkin jo. Toisaalta on ikävä miestä. Pelottaa tämä tilanne. Ei ole ketään kainalossa... No, lapset tietty ja heistä saankin iloa paljon.

Olo on kaikenkaikkiaan kuitenkin parempi kuin joulukuussa :) t. Ap

Mä en saanut tuossa tilanteessa lähdettyä. Sitä olen katunut.

Joku kaunis päivä vielä. Sitten ryhdistäydyn. Ehkä. Luuseri musta tuli kun jäin. Kai sen näkee jo kellonajasta, että nukun aika huonosti:(

Kamalaa... Luin koko keskustelun ja ensimmäistä kertaa omatunto kiljui sisälläni. Minä olin vasta se työpaikan nuori nainen. Meille kehittyi suhde työkaverin kanssa, 18vuotta minua vanhempi. Vaimo sai tietää meistä lukuisia kertoja, lukuisilla eri tavoilla. Muutkin tiesivät meistä, jopa sukulaiset ja ystävät ja tuntemattomat.. Vaimo Muutti pois kotoa, minun ja hänen miehensä suhde jatkui viellä tovin kunnes lopetin sen kuukausi sitten. En tarkalleen tiedä onko vaimo palaamassa takaisin kotiin nyt . Meidän suhde kesti 8kk,joista vaimo asui muualla kaksi.
Tämän luettuani ymmärrän mitä tein. Mitä tein vaimolle.. Missä olin osallisena. Samoja vaiheita eletty, olin vain se kolmas osapuoli,sivusta seuraaja mutta syyllinen tuohon vaimon jo krooniseen pahaan oloon. Kuulostaa kamalalta,mitä onkin, mies kertoi tarkalleen mitä kotona tapahtui ja kaikkea vaimon reaktiot ja suhteen pelastus yritykset, suljin ne itseltäni koska itsekkäästi nautin miehen seurasta ja hetkellisesti välillä kuvittelin meille yhteistä tulevaisuutta kunnes tajusin että kohta olisin voin vaimon osassa koska tämä mies ei ole ollut koskaan uskollinen eikä sitä tule olemaan .. Kaikkea vaimo ei kai edelleenkään tiedä,mitä on tapahtunut jo ennen minua ja minun kanssa. Enkä tiedä onko nyt palaamassa takaisin miehen luo kun lopetin suhteemme. Ennen toivoin että palaa mutta tämän luettuani rukoilen vaimolle voimia unohtaa mies ja rakentaa itselleen uusi parempi elämä.
Juuri tuo miten sivusuhteen alkuhuuma saa miehen kotona käyttäytymään ja kuinka se tappaa kotona pahaa aavistamattoman osapuolen joka varoituskellojen soidessa taistelee saadakseen avioliiton pidettyä kasassa ja silti saa vain paskaa niskaansa ja hajotetun sielun. Miten aloittaja kuvaili oloaan saa kaiken mitä me teimme konkreettiseksi..
Todella rukoilen vaimolle voimia pysyä vahvana eikä romahtaa vanhaan kuoppaan missä ei itseään saa enää ehjäksi sen kaiken petoksen jälkee.

Ihanaa ap ja kaikkea parasta sulle ja lapsilles!!

Ketjua läpiselaillessani en kyllä ymmärtänyt näitä "miehellä on oikeus ihastumiseen" -vastauksia. Miten niin muka? Toisen kanssa naimisissa ja lapsiakin. Jos mulla ukko sanois noin että hänellä on oikeus ihastua kehen vaan vaikka mun kanssa aviossa niin en kyllä kauaa kattelis. Mulle avioliitto ainakin on lupaus "ikuisesta" rakkaudesta ja yhdessäolosta, vaikken kovin vanhanaikainen aatteiltani olekaan.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 22:45"]

Kamalaa... Luin koko keskustelun ja ensimmäistä kertaa omatunto kiljui sisälläni. Minä olin vasta se työpaikan nuori nainen. Meille kehittyi suhde työkaverin kanssa, 18vuotta minua vanhempi. Vaimo sai tietää meistä lukuisia kertoja, lukuisilla eri tavoilla. Muutkin tiesivät meistä, jopa sukulaiset ja ystävät ja tuntemattomat.. Vaimo Muutti pois kotoa, minun ja hänen miehensä suhde jatkui viellä tovin kunnes lopetin sen kuukausi sitten. En tarkalleen tiedä onko vaimo palaamassa takaisin kotiin nyt . Meidän suhde kesti 8kk,joista vaimo asui muualla kaksi.
Tämän luettuani ymmärrän mitä tein. Mitä tein vaimolle.. Missä olin osallisena. Samoja vaiheita eletty, olin vain se kolmas osapuoli,sivusta seuraaja mutta syyllinen tuohon vaimon jo krooniseen pahaan oloon. Kuulostaa kamalalta,mitä onkin, mies kertoi tarkalleen mitä kotona tapahtui ja kaikkea vaimon reaktiot ja suhteen pelastus yritykset, suljin ne itseltäni koska itsekkäästi nautin miehen seurasta ja hetkellisesti välillä kuvittelin meille yhteistä tulevaisuutta kunnes tajusin että kohta olisin voin vaimon osassa koska tämä mies ei ole ollut koskaan uskollinen eikä sitä tule olemaan .. Kaikkea vaimo ei kai edelleenkään tiedä,mitä on tapahtunut jo ennen minua ja minun kanssa. Enkä tiedä onko nyt palaamassa takaisin miehen luo kun lopetin suhteemme. Ennen toivoin että palaa mutta tämän luettuani rukoilen vaimolle voimia unohtaa mies ja rakentaa itselleen uusi parempi elämä.
Juuri tuo miten sivusuhteen alkuhuuma saa miehen kotona käyttäytymään ja kuinka se tappaa kotona pahaa aavistamattoman osapuolen joka varoituskellojen soidessa taistelee saadakseen avioliiton pidettyä kasassa ja silti saa vain paskaa niskaansa ja hajotetun sielun. Miten aloittaja kuvaili oloaan saa kaiken mitä me teimme konkreettiseksi..
Todella rukoilen vaimolle voimia pysyä vahvana eikä romahtaa vanhaan kuoppaan missä ei itseään saa enää ehjäksi sen kaiken petoksen jälkee.

[/quote]

Jos vaimo ei tiedä kaikista miehen aiemmista jutuista, niin ehkä sinun pitäisi karaista luontosi ja lähettää hänelle vaikka viesti, jossa kerrot hänelle? Se olisi vaikeaa mutta täysin oikein, vaimo ansaitsisi todellakin tietää. Vaikutat oikeasti katuvalta, joten hän saattaisi kuunnella ja uskoa sanomaasi.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 23:08"]

Ihanaa ap ja kaikkea parasta sulle ja lapsilles!!

Ketjua läpiselaillessani en kyllä ymmärtänyt näitä "miehellä on oikeus ihastumiseen" -vastauksia. Miten niin muka? Toisen kanssa naimisissa ja lapsiakin. Jos mulla ukko sanois noin että hänellä on oikeus ihastua kehen vaan vaikka mun kanssa aviossa niin en kyllä kauaa kattelis. Mulle avioliitto ainakin on lupaus "ikuisesta" rakkaudesta ja yhdessäolosta, vaikken kovin vanhanaikainen aatteiltani olekaan.

[/quote]

Siinä mielessä varatullakin on "oikeus" ihastumiseen, että se on vain tunne, jolle ei ainakaan täysin voi mitään.

Eri asia on, mitä sellaisen pienelle ihastuksen tunteen kanssa tekee. Jos ei tee mitään, ei haaveile ihastuksesta tai hakeudu tämän seuraan, niin se menee kyllä ohi luonnollisesti. Jos sitä alkaa ruokkia kunnon liekkiin, niin silloin toimii jo väärin.

Miehesi tulee joko putoamaan todella korkealta ja anomaan sinua palaamaan tai sitten hän hyytyy emotionaaliseen tyhjyyteen eikä koskaan tule pyytämään anteeksi tai yrittämään saamaan arvostuksesi ja kunnioituksesi takaisin. On upeaa että olet voinut toimia noin fiksusti kuten tehnyt, iloitsen itsenäisestä päätöksestäsi muuttaa pois. Ehkä myös miehesi ihastuminen lopulta auttoi sinua selvittämään itsesi kanssa sen, mitä tahdot parisuhteelta ja kumppaniltasi.

Mutta muistutan, vierestä seuranneena perheenjäsenenä, että kysymys ei ole vain miehesi ihastuksesta. Näissä tapauksissa soppaan on sekoittunut sinun minäkuvasi ja itsetuntosi jonka miehesi nuorempaan naiseen rakastuessa mennyt mullinmallin, kontaktisi elämänkumppaniin ja tulevaisuudensuunnitelmien muuttuminen sekä ennen kaikkea luottamuksesi parisuhteeseen ja rakkauteen. Jotkut ihmiset selviävät suurestä elämänmuutoksesta ja henkisestä hylätyksitulemisesta omien sanojensa mukaan muutamassa viikossa, mutta uskon että kaltaisesi tunneherkkä ja älykäs ihminen tarvitsee aikaa asioiden sutviutumiseen. Minut jätettiin (puskista) toisen naisen takia, romahdin emotiaalisesti noin kuukaudeksi tästä mutta sitten kuvittelin emansipoituneeni. Nyt neljä vuotta myöhemmin uudessa ja onnellisessa suhteessani olen käsittänyt että jätin kaikista vaikeimmat asiat käsittelemättä itseni kanssa ja käänsin kaiken vain mieheen. Olen hakeutunut terapiaan jotta omat pelkoni eivät pääse hallitsemaan ja näivettämään tätä uutta rakkautta, suosittelen myös sinulle tahdin hidastamista töitten suhteen ja ammattiavun harkitsemista.

Onko jotkut ihmiset oikeasti näin tyhmiä?
Tietenkin varattu saa olla ihastunut!
Ei ihastuminen tarkoita heti automaattisesti sitä että haluaa pettää tai jättää toisen.
Eri asia että vaikuttaako ihastus nykyiseen parisuhteeseen negatiivisesti (parisuhdetta ei huolleta, keskusteleminen vähentyy, kartetaan kosketusta yms). Ihastus ei aina ole edes molemminpuolista. Minäkin pitäisin ihastuksen omana tietonani, omasta päästä sen asian käsittely lähtee. Jos ihastus olisi jotain tosi vakavaa, voisin ehkä ottaa asian puheeksi puolison kanssa saadakseni mielipiteitä ja tukea (ei kiva jäädä yksin vahvojen tunteiden kanssa, muutan saattaa tehdä tyhmiä päätöksiä).

Up