Miehellä toinen nainen mielessä. Neuvoja?

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 16:17"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 15:48"]Ala käyttäytyä ja esiintyä mahdollisimman itsenäisesti. Anna ymmärtää olevasi hyväntuulinen ja että sulla on omiakin menoja -ja järkkää niitä myös, vaikka väkisin! Näytä että olet itsenäinen ja ettei sulle kelpaa mikä vain. Anna sen miehesi itse pyrkiä sun puheille...siihen asti vaikuta vain siltä, että olet hyväntuulinen ja suunnittelet Omaa tulevaisuuttasi (ja tee niin myös). Kuolee turhat työpaikkaihastumiset aika äkkiä, kun mahdollisuus sen oikeasti tärkeimmän (eli sinun) menetyksestä konkretisoituu. Pahin, mitä nyt voit tehdä, on olla takertuvainen ja antaa miehen ymmärtää, että rakastat ja haluisit vain, että hän olisi taas kokonaan sun. Silloinhan miehellesi on ilman sun menettämisen pelkoa helppoa fantasioida samalla jostain toisesta. Jossain vaiheessa sun vaan täytyy sitten päättää jaksatko itse tuota miestä enää. [/quote] Just näin tekisin itse.

[/quote]

Ja juuri näin tein minäkin aikanaan. Pirun vaikeaa oli, uskomattoman vaikeaa, kaikkein vaikeinta oli ehkä näyttää mahdollsimman hyväntuuliselta ja pysyä kiireisenä...mutta se toimi! Kun mies tajusi, missä mennään, muuttui ääni täysin kellossa. Mies ikään kuin "heräsi" 

Voimia sinulle ap hurjasti! 

En ole ikinä ymmärtänyt tälläisia tilanteita, en myöskään ikinä kokenut. Kaveripiirissä näitä on ja siksi olenkin päätynyt pohtimaan mikä ajaa vaimot aina takaisin miehen luo kun mies on rauhassa ihastuksensa ihastellut tai kokeillut sivusuhdetta ja se on mennyt puihin tai rahkeet ei riitäkään avioeroon? Ihan ku vaimot pisrettäisiin jäähylle, 'odottele siellä kun hoidan keski-iän kriisini'.
Mutta tosiaan en ite ole kokenut, siksi kai mietinkin mitä jos tilanne tulisi omalle kohdalle koska nyt ajattelen mustavalkoisesti että se olisi siinä ja paluuta ei olisi. Sitä nöytyytystä en kestäisi.
Enkä sano tietenkään sitä että Ap toimisi näin, yleisesti vain mietin tätä ketjua lukeneena. Ap:lle hurjasti voimia, vaikutat ihanalta ihmiseltä!

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 21:28"]Kiinnostava ja voimaannuttava tarina sinulla. Olen ap:n kaltaisessa tilanteessa ja olo on lohduton. Olen parisuhdeihminen ja vaikka tiedän, että nyt on hyvä olla jonkun aikaa yksin, niin silti en malta olla miettimättä sitä kuinka ihanaa olisi jakaa elämä miehen kanssa, siis jossain vaiheessa.

Minua kiinnostaa missä sinä tapasit ihanan uuden miehesi. Entä oliko uudelle miehellesi helppo suhtautua siihen, että sinulla oli jo kolme lasta? Onko miehellä myös omia lapsia?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 21:21"]

Ap, samassa tilanteessa olleena voin luvata, että sun olo helpottuu kyllä. Ajan kanssa alat nähdä tilanteen ja miehen ihan uudessa valossa.. tiedätkö.. Kyllä se mies tulee vielä katumaan, mutta siinä voi kestää...ja mitä kauemmin kestää, voi se miehen herääminen tulla liian myöhään; tilanteessa, jossa et ikävöi enää häntä tai entistä elämää enää muutenkaan. Nyt joka kerta kun sulle tulee pelokas, ikävöivä ja surkea olo, niin yritä muistaa, että se kuuluu asiaan ja menee ohi. Sulla ei kuitenkaan ole mitään kaduttava. Teit kaikkesi ja lähteminen oli ainoa mahdollinen ratkaisu. Oma ex-mies alkoi itkemään minun ja meidän avioliiton perään vasta kahden vuoden päästä (vasta siinä vaiheessa, kun oli elänyt oman rakkaudenhuumansa ja todennut, ettei se kantanutkaan...). En olisi pois muuttaessani sitä uskonut (niin kovin kiinni miehessä vielä silloin olin), että en miestä enää itse lopulta haluaisi. Kun mies selitti, ettei se toinen nainen sitten lopulta ollutkaan mitään sellaista kuin minä ja meidän liitto, tunsin toki alkuun pientä voiton/vahingoniloa, mutta aika pian mua jo suretti ja säälitti koko mies.. Ja tietty se, että koko avioliitto ja perhe kolmelta lapselta piti jonkun ikäkriisi tai minkälien villityksen takia uhrata.. Totuus oli kuitenkin se, että olin tuossa vaiheessa jo itse rakastumassa ja lujaa ihan uuteen, upeaan mieheen jonka olin juuri jo ehtinyt lapsillekin esitellä... Niin että en minkään säälin tai entisten aikojen vuoksi edes halunnut tai voinut alkaa mitään välejä lämmitellä.

[/quote]
[/quote]

Tapasin miehen uuden naapurini kautta, jonka kanssa meillä on aika samanikäiset lapset. Lapset tutustui varmaan ensin, sitten tosiaan minä naapurin rouvan kanssa ja lopulta minä ja mies, joka tuli naapurin rouvaa (eli siskoaan) ja tämän miestä kesälomallaan auttamaan remontissa. Oli aika sattumusten summa ja jännittävä tapahtumaketju :)

Miehellä on minun lapsia jonkin verran vanhempi tytär nuoruuden suhteestaan. Naimisissa hän ei ole aiemmin ollut. Miehelle minun lapset eivät olleet mikään "ongelma".. Ja vaikka en siis oikeastaan ollut edes uskonut, että voisin vielä uudestaan rakastua ja avioitua, olin kyllä ajatellut, että sellaista miestä en huolisi, joka jollain lailla ei ymmärtäisi, että lapset ja minä tullaan aina "pakettina". Enemmän ehkä minua jännitti miehen tyttären tapaaminen.. Tytär kun oli jo vähän isompi ja ajattelin, että ehkä niin tottunut siihen, että isällään ollessaan ovat kahden (mies ei ollut vuosiin seurustellut, tai ainakaan niin että ketään olisi tyttärelle esitelty), että ei minua heti hyväksyisi. Olin varautunut siihen, että alussa kaikki olisi tosi vaikeaa, mutta ei. Tulimme kaikki juttuun heti todella hyvin. Olen ajan kanssa tutustunut myös tytön äitiin, joka on muuten mahtava nainen!

Toivon kovasti, että sekä sinä että ap jaksaisitte nyt uskoa, että joku päivä teitä ei enää satu. Jossain vaiheessa huomaatte, että se ei enää ole vain uskon asia vaan ihan oikeasti myös totta! Paljon voimia teille <3

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 12:09"]Miten menee ap?

Monta lasta teillä on? Minkä ikäisiä he ovat? Miten he ovat suhtautuneet muutoksiin? Entä sinun uuteen asuntoosi? Kaipaavatko he vanhaan kotiin takaisin?

Kyselen siksi, että olen samankaltaisessa tilanteessa ja minulla on myös pieniä lapsia ja olen huolissani heidän puolestaan.

Kerro myös tarinasi? Kuinka toimit? Oliko suhde vai ihastus?
 
[/quote]

Kiinnostaisi myös ^

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 14:48"]

Siis..olet muuttamassa pois kotoa kun sun ukkos kuolaa jonkun kakskymmpisen perään? Haaveilee siitä? Hmm,onhan tuo toki vähän onnetonta käytöstä äijältä mutta onko siis yhtään mitään tapahtunut? Miehen päiväunista taitaa nyt olla kyse..

Jäitä hattuun ja jatkat suhteessa normaalisti, puhut toki miehelle. Mies näkee vaan nuorempaa lihaa mutta jättä kyllä haaveet pian. Eihän se nainenkaan ollu miehelles lämmenny?

[/quote]

Et ole ilmeisesti lukenut viestiketjusta kuin alun ja lopun? t. Ap

Tsemppiä ap, olen samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä. Voimia meille.

Ap, samassa tilanteessa olleena voin luvata, että sun olo helpottuu kyllä. Ajan kanssa alat nähdä tilanteen ja miehen ihan uudessa valossa..
tiedätkö.. Kyllä se mies tulee vielä katumaan, mutta siinä voi kestää...ja mitä kauemmin kestää, voi se miehen herääminen tulla liian myöhään; tilanteessa, jossa et ikävöi enää häntä tai entistä elämää enää muutenkaan.

Nyt joka kerta kun sulle tulee pelokas, ikävöivä ja surkea olo, niin yritä muistaa, että se kuuluu asiaan ja menee ohi. Sulla ei kuitenkaan ole mitään kaduttava. Teit kaikkesi ja lähteminen oli ainoa mahdollinen ratkaisu.
Oma ex-mies alkoi itkemään minun ja meidän avioliiton perään vasta kahden vuoden päästä (vasta siinä vaiheessa, kun oli elänyt oman rakkaudenhuumansa ja todennut, ettei se kantanutkaan...). En olisi pois muuttaessani sitä uskonut (niin kovin kiinni miehessä vielä silloin olin), että en miestä enää itse lopulta haluaisi. Kun mies selitti, ettei se toinen nainen sitten lopulta ollutkaan mitään sellaista kuin minä ja meidän liitto, tunsin toki alkuun pientä voiton/vahingoniloa, mutta aika pian mua jo suretti ja säälitti koko mies.. Ja tietty se, että koko avioliitto ja perhe kolmelta lapselta piti jonkun ikäkriisi tai minkälien villityksen takia uhrata.. Totuus oli kuitenkin se, että olin tuossa vaiheessa jo itse rakastumassa ja lujaa ihan uuteen, upeaan mieheen jonka olin juuri jo ehtinyt lapsillekin esitellä... Niin että en minkään säälin tai entisten aikojen vuoksi edes halunnut tai voinut alkaa mitään välejä lämmitellä.

Ap, kun sulle tulee tosi ikävä ja epätoivoinen olo, niin soita jollekin ystävälle. tee kaikkesi, että et lähetä viestiä miehelle!!

Ap, kun sulle tulee tosi ikävä ja epätoivoinen olo, niin soita jollekin ystävälle. tee kaikkesi, että et lähetä viestiä miehelle!!

Kiinnostava ja voimaannuttava tarina sinulla. Olen ap:n kaltaisessa tilanteessa ja olo on lohduton. Olen parisuhdeihminen ja vaikka tiedän, että nyt on hyvä olla jonkun aikaa yksin, niin silti en malta olla miettimättä sitä kuinka ihanaa olisi jakaa elämä miehen kanssa, siis jossain vaiheessa.

Minua kiinnostaa missä sinä tapasit ihanan uuden miehesi. Entä oliko uudelle miehellesi helppo suhtautua siihen, että sinulla oli jo kolme lasta? Onko miehellä myös omia lapsia?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 21:21"]

Ap, samassa tilanteessa olleena voin luvata, että sun olo helpottuu kyllä. Ajan kanssa alat nähdä tilanteen ja miehen ihan uudessa valossa.. tiedätkö.. Kyllä se mies tulee vielä katumaan, mutta siinä voi kestää...ja mitä kauemmin kestää, voi se miehen herääminen tulla liian myöhään; tilanteessa, jossa et ikävöi enää häntä tai entistä elämää enää muutenkaan. Nyt joka kerta kun sulle tulee pelokas, ikävöivä ja surkea olo, niin yritä muistaa, että se kuuluu asiaan ja menee ohi. Sulla ei kuitenkaan ole mitään kaduttava. Teit kaikkesi ja lähteminen oli ainoa mahdollinen ratkaisu. Oma ex-mies alkoi itkemään minun ja meidän avioliiton perään vasta kahden vuoden päästä (vasta siinä vaiheessa, kun oli elänyt oman rakkaudenhuumansa ja todennut, ettei se kantanutkaan...). En olisi pois muuttaessani sitä uskonut (niin kovin kiinni miehessä vielä silloin olin), että en miestä enää itse lopulta haluaisi. Kun mies selitti, ettei se toinen nainen sitten lopulta ollutkaan mitään sellaista kuin minä ja meidän liitto, tunsin toki alkuun pientä voiton/vahingoniloa, mutta aika pian mua jo suretti ja säälitti koko mies.. Ja tietty se, että koko avioliitto ja perhe kolmelta lapselta piti jonkun ikäkriisi tai minkälien villityksen takia uhrata.. Totuus oli kuitenkin se, että olin tuossa vaiheessa jo itse rakastumassa ja lujaa ihan uuteen, upeaan mieheen jonka olin juuri jo ehtinyt lapsillekin esitellä... Niin että en minkään säälin tai entisten aikojen vuoksi edes halunnut tai voinut alkaa mitään välejä lämmitellä.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 11:26"]

[/quote]

Kyllä minä niin toivoin, rehellisesti. Että mies huomaisi että olen se rakkain, ihanin. Mies heräisi todellisuuteen ja häpeäisi tyhmää "rakastumistaan" ja käytöstään. Olet oikeassa, sillä näin ei ole käynyt. Elämä ei mene kuin saduissa. "He eivät eläneet onnellisinä elämäänsä loppuun", vaikka niin toivoin. Erittäin pettynyt olen elämään ja mitä se on antanut. Olen pettynyt myös itseeni. Säälittävää on sekin, että sorruin laittamaan viestiä epätoivoisena miehelleni... Säälittävä vanha akka.

Mutta ei nämä kaikki päivät tällaisia ole olleet. Hyviäkin on, ja se antaa toivoa, että niitä on vielä enemmänkin tulossa. Ja sinä, kommentoija nro 319. Ei mitään. Ymmärrän kyllä, ei tätä viestiketjua jaksa kokonaan lukeakaan. Kiitos sinullekin lämpimistä sanoista. t. Ap

[/quote]

Ap olet ihana. Voima olkoon kanssasi.

Eikö mitään uutta?

Hienoa Ap! Ei sulla olekkaan kiire papereiden kanssa,ota kaikki aika mitä tarvitset!
Oletko tietoinen kuinka miehesi ihastus jaksaa? Onko heille kehittynyt jotain vai vieläkö mies yksipuolisesti haaveilee? Mahtaa olla eri juttu nyt yksinään tyhjässä kodissa haaveilla kun et ole enää saatavilla!

Palasiko AP yhteen miehen kanssa?