Miehellä toinen nainen mielessä. Neuvoja?

Moikka AP!

En tiedä luetko näitä vastauksia enää kymmenien sivujen päähän, mutta toisin mielelläni oman näkemykseni asiaan. Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa- sinun, ja miehesi ihastuksen kantilta. Siksi toivon, että vastaukseni tuo jotain selkoa tilanteeseesi.

Olen ollut suhteessa jossa mies ihastuu toiseen naiseen. Asia ilmeni perinteisellä "pettäjäkaavalla", eli käytös oli etäisempää ja omituista. Mies myönsi olleensa ihastunut toiseen naiseen, mutta piti tätä vain pienenä ohimenevänä ihastuksena ja vannotti rakkauttaan minua kohtaan. Olin aivan rikki tilanteesta, mutta runsaasti ihmismieleen työni puolesta perehtyneenä käytin niin sanottua "jojo- efektiä", eli otin itse etäisyyttä mieheen toivoen, että oma etäisyyteni vetää miestä lähemmäs. Kävin shoppailemassa, vietin aikaa ystävieni kanssa, lenkillä, treeneissä ja milloin missäkin. Esitin, että kaikki on hyvin- olin iloinen ja näyttelin että hyvin tässä pärjäillään itsekseenkin. Helppoa se ei todellakaan ollut, kun tiesi että mies on muutenkin etääntynyt ja tuntui että käyttäytymiseni etäännyttäisi meidät lopullisesti. Loppupeleissä tilanne kääntyi kuitenkin täysin päin vastoin. Tällöin mies saa konkreettisesti tuntea, miltä tuntuu menettää toinen. Mikäli hän tosiaan rakastaa sinua, hänestä tilanne tuntuu erittäin pahalta. Jos takerrut mieheen kiinni- hänen on helppo jatkaa ihastumistaan kun kyllä se vaimo (itse vain tyttöystävä) siinä edelleenkin on vierellä. Omalla kohdallani siis kaikki päätyi niin kuin olin suunnitellutkin ja mies palasi entiselleen. Suhteeseen se jätti kuitenkin ikuisen arven, enkä koskaan pystynyt asiaa antamaan anteeksi. Tämän jälkeen suhteemme jatkui vielä n. 2 vuotta mutta päätyi sittemmin eroon.

Tilanne jossa vanhempi mies ihastuu minuun työpaikalla, on myös tuttu. Itselläni on ikää 25-vuotta, ja noin 42-vuotias kollegani osoitti selviä ihastumisen merkkejä työpaikallani. Kyseli aluksi usein yhdessä lounastamaan, toi minulle välipaloja tai tuli muuten vain luokseni höpöttelemään. Aluksi ajattelin tämän vain olevan kohtelias herrasmies, mutta työkaverini kysyttä asiasta tajusin, ettei hän ehkä ollut ihan kaverimielessä toiminut. Muutamien viikkojen päästä mies pyysikin minua aivan suoraan elokuviin. En vielä tässä vaiheessa tiennyt että miehellä on vaimo, mutta myöhemmin erinäisessä asiayhteydessä kävi ilmi, että mies on naimisissa. Rupesi tosissaan ällöttämään koko tyyppi, vaikka hän olikin ollut kohtelias ja ulkonäkökin oli suht ok. Aiempaan kohtaan todeten, en suostunut elokuvapyyntöön ihan vain sen takia, että ikäero oli mielestäni liian suuri. Tiedän, että on sellaisia ihmisiä jotka pitävät vanhemmista miehistä, mutta voisin sinulle AP todeta, että 80% naisista ei halua itselleen yli 10 vuotta vanhempaa miestä. Siinä mielessä tilastot ainakin ovat puolellasi, että nainen tuskin on miehestäsi millään tavalla kiinnostunut varsinkaan jos tämä tietää, että miehesi on naimisissa ja hänellä on lapsia. Totaalinen Turn- off.

Kaveripiirissäni on myös sellaisia naisia, joita ei hetkauta jos mies on parisuhteessa. He kuvittelevat olevansa jotenkin imarreltuja ja parempia kuin näiden seurustelevien miesten tyttöystävät, vaikka tosiasiassa miehet eivät ikinä jättäisi seurustelukumppaneitaan näiden 'yhden yön juttujen' takia. Mutta, jopa näille naisille- avioliitto on liikaa. Uskallan väittää, että avioliitto koetaan yhteiskunnassamme edelleen aika pyhänä asiana, eikä siihen todellakaan haluta kajota mikäli on tietoinen, että joku tosissaan on naimisissa.

Sinulla on käytännössä vaihtoehtoina:
1. Toimia kuten itse toimin yllä mainitussa tilanteessa
2. Jättää mies jos uskot, ettei luottamus enää koskaan palaudu
3. Jatkaa suhdettanne kuten ennenkin, toivoen että tilanne palautuu ennalleen
4. Käyttää ammattiauttajia, mutta myös miehesi vaaditaan mukaan

Miehen pitäisi ymmärtää, että ihastuminen toiseen on merkki siitä että jo olemassa olevaan suhteeseen pitää panostaa.

Oletko jutellut tämän naisen kanssa nyt tilanteesta?

Ap mitä kuuluu?

No mitä ihmettä, valtaosan mielestä on ok, että mies on ihastunut toiseen niin, että on sen myöntänyt ja puoliso huomannut muuttuneesta käytöksestä? Hohhoi..

Toki ihastuksia voi tulla ja mennä pitkässä parisuhteessa, kyse on siitä miten niihin suhtautuu. Mielestäni mies suhtautuu nyt täysin väärin, oikein lietsoo ihastumistaan sivuuttaen oman puolison tunteet täysin.

Ap, oletko laittanut eropaperit? Puhunut miehen kanssa mitään nyt?

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 10:48"]

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 10:42"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 06:58"][quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 00:42"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2015 klo 22:45"]Kamalaa... Luin koko keskustelun ja ensimmäistä kertaa omatunto kiljui sisälläni. Minä olin vasta se työpaikan nuori nainen. Meille kehittyi suhde työkaverin kanssa, 18vuotta minua vanhempi. Vaimo sai tietää meistä lukuisia kertoja, lukuisilla eri tavoilla. Muutkin tiesivät meistä, jopa sukulaiset ja ystävät ja tuntemattomat.. Vaimo Muutti pois kotoa, minun ja hänen miehensä suhde jatkui viellä tovin kunnes lopetin sen kuukausi sitten. En tarkalleen tiedä onko vaimo palaamassa takaisin kotiin nyt . Meidän suhde kesti 8kk,joista vaimo asui muualla kaksi.
Tämän luettuani ymmärrän mitä tein. Mitä tein vaimolle.. Missä olin osallisena. Samoja vaiheita eletty, olin vain se kolmas osapuoli,sivusta seuraaja mutta syyllinen tuohon vaimon jo krooniseen pahaan oloon. Kuulostaa kamalalta,mitä onkin, mies kertoi tarkalleen mitä kotona tapahtui ja kaikkea vaimon reaktiot ja suhteen pelastus yritykset, suljin ne itseltäni koska itsekkäästi nautin miehen seurasta ja hetkellisesti välillä kuvittelin meille yhteistä tulevaisuutta kunnes tajusin että kohta olisin voin vaimon osassa koska tämä mies ei ole ollut koskaan uskollinen eikä sitä tule olemaan .. Kaikkea vaimo ei kai edelleenkään tiedä,mitä on tapahtunut jo ennen minua ja minun kanssa. Enkä tiedä onko nyt palaamassa takaisin miehen luo kun lopetin suhteemme. Ennen toivoin että palaa mutta tämän luettuani rukoilen vaimolle voimia unohtaa mies ja rakentaa itselleen uusi parempi elämä.
Juuri tuo miten sivusuhteen alkuhuuma saa miehen kotona käyttäytymään ja kuinka se tappaa kotona pahaa aavistamattoman osapuolen joka varoituskellojen soidessa taistelee saadakseen avioliiton pidettyä kasassa ja silti saa vain paskaa niskaansa ja hajotetun sielun. Miten aloittaja kuvaili oloaan saa kaiken mitä me teimme konkreettiseksi..
Todella rukoilen vaimolle voimia pysyä vahvana eikä romahtaa vanhaan kuoppaan missä ei itseään saa enää ehjäksi sen kaiken petoksen jälkee.
[/quote]

Jos vaimo ei tiedä kaikista miehen aiemmista jutuista, niin ehkä sinun pitäisi karaista luontosi ja lähettää hänelle vaikka viesti, jossa kerrot hänelle? Se olisi vaikeaa mutta täysin oikein, vaimo ansaitsisi todellakin tietää. Vaikutat oikeasti katuvalta, joten hän saattaisi kuunnella ja uskoa sanomaasi.[/quote]

Mietin koko yön samaa mutta ei minusta ole siihen... Ja vaimon viha tällä hetkellä minua kohtaan on silmitön. En pysty tekemään sitä vaikka oikein se ehkä olisi.
Ovat olleet ainaki kuukausi sitten ihan hyvissä väleissä miehen kanssa, minä olin se vihan kohde. Jos vaimo antaa kaiken anteeksi ja haluaa vielä miehensä takaisin, en minä ole enää siihen puuttumaan.. Ehkä hän ei vielä nää pelkonsa läpi kuinka vahva ihminen hän loppu peleissä voisi olla kun jättäisi tämän miehen.
[/quote]

Niin, ehkä se ei toisi kuin vain pahaa mieltä. Jos vaimo ei ole valmis päästämään irti pettäjästä (huono itsetunto tms.), niin sinun puheesi valitettavasti tuskin häntä sille kannalle kallistavat. :/ Sääli.[/quote]

Olen samaa mieltä. En vain pysty ymmärtämään miksi sallia tuolllainen. Aloittaja on vahva nainen ja tuollaisten vahvojen naisten takia on toivoa!
Aloittaja kuinka elämä sujuu?

[/quote]

Vahvana en ole koskaan itseäni pitänyt. Olen aina ollut miellyttämisen haluinen, kiltti ihminen. Ajattelen aina toisen etua ennen omaa. Olen itseasiassa yllättynyt miten olen pystynyt tähän, eli miten olen saanut aikaiseksi muuttamaan pois mieheni luota. Mies on edelleen sitä mieltä, että en olisi saanut muuttaa, vaan että minun olisi pitänyt pysyä rinnalla. Olisin pysynytkin jos yritystä olisi tullut mieheni puolelta, jotain millä hän olisi osoittanut että olen se tärkein. Kuitenkin tämä uusi nainen oli koko ajan se kuningatar, jonka vuoksi hän hengittää. Tämä minun olisi pitänyt jaksaa niellä... Nyt surulliseksi minut tekee se, että mies ei näytä edelleenkään mitään tunteita. Ainoastaan väheksyntää ratkaisulleni...
Miehiin olen menettänyt luottamuksen, itsetuntoni olen menettänyt täysin.
t. Ap

Vahvana en ole koskaan itseäni pitänyt. Olen aina ollut miellyttämisen haluinen, kiltti ihminen. Ajattelen aina toisen etua ennen omaa. Olen itseasiassa yllättynyt miten olen pystynyt tähän, eli miten olen saanut aikaiseksi muuttamaan pois mieheni luota. Mies on edelleen sitä mieltä, että en olisi saanut muuttaa, vaan että minun olisi pitänyt pysyä rinnalla. Olisin pysynytkin jos yritystä olisi tullut mieheni puolelta, jotain millä hän olisi osoittanut että olen se tärkein. Kuitenkin tämä uusi nainen oli koko ajan se kuningatar, jonka vuoksi hän hengittää. Tämä minun olisi pitänyt jaksaa niellä... Nyt surulliseksi minut tekee se, että mies ei näytä edelleenkään mitään tunteita. Ainoastaan väheksyntää ratkaisulleni...
Miehiin olen menettänyt luottamuksen, itsetuntoni olen menettänyt täysin.
t. Ap

^Olit vahva hetkellä kun moni ei olisi pystynyt. Ihailen sinua SUURESTI. Taistelit itsesi suosta vaikka tilanne näytti toivottomalta! Itsetuntosi saat vielä rakennettua uudestaan ja vahvemmaksi kuin ennen!

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 01:19"]Onko jotkut ihmiset oikeasti näin tyhmiä?
Tietenkin varattu saa olla ihastunut!
Ei ihastuminen tarkoita heti automaattisesti sitä että haluaa pettää tai jättää toisen.
Eri asia että vaikuttaako ihastus nykyiseen parisuhteeseen negatiivisesti (parisuhdetta ei huolleta, keskusteleminen vähentyy, kartetaan kosketusta yms). Ihastus ei aina ole edes molemminpuolista. Minäkin pitäisin ihastuksen omana tietonani, omasta päästä sen asian käsittely lähtee. Jos ihastus olisi jotain tosi vakavaa, voisin ehkä ottaa asian puheeksi puolison kanssa saadakseni mielipiteitä ja tukea (ei kiva jäädä yksin vahvojen tunteiden kanssa, muutan saattaa tehdä tyhmiä päätöksiä).
[/quote]

Jotenkin itsekäs ihminen olet, vahvasti narsisti?
Jos on parisuhteeseen sitoutunut niin ei mitään ihastumisia noin vain suopeasti pidä hyväksyä. Sairasta.
Ensin vanha suhde pitää lopettaa. Toivottavasti saat kumppaniksesi kaltaisesi..

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 08:37"]Minä ihastuin kollegaani muutama vuosi sitten. Tunne oli molemminpuolinen. Puhuimme asiasta ihan avoimesti kasvotusten, ja totesimme että suurista tunteista huolimatta kummallakaan ei ole halua viedä tilannetta pidemmälle, koska mies oli perheellinen. Mutta emme halunneet toisistamme luopuakaan, kun olimme toisillemme muodostuneet jo niin tärkeiksi henkireijiksi.

Hän hoiti asian mielestäni äärettömän hienosti, keskusteli asiasta kahden kesken vaimonsa kanssa, kertoi kaiken, myös sen ettei välillämme ollut tapahtunut mitään fyysistä. Seuraavaksi tapasimme kaikki kolme, tutustuin vaimoon ja kerroin omasta puolestani etten ole halunnut loukata ketään ja toivon ettei ihastuminen ole aiheuttanut hankaluuksia heidän perhe-elämäänsä. Kerroin myös etten missään tapauksessa halua minun ja perheellisen miehen välille kehittyvän mitään fyysistä, mutta en ole valmis luopumaan henkisestä yhteydestämme. Vaimo lupasi yrittää ymmärtää, tapasimme usein koko porukalla.

Nyt vuosia myöhemmin tämä vaimo on yksi parhaista ystävistäni. Miestä rakastan edelleen sydämeni pohjasta, mutta romanttisten tunteiden sijasta rakastan häntä kuin veljeä. Henkinen yhteys on edelleen olemassa, mutta olemme aivan liian läheisiä minkäänlaiseen fysikaaliseen kanssakäymiseen. Itse olen nykyään myös naimisissa ja tämä pariskunta on esikoisemme kummipari (ja kyllä, myös mieheni tietää ystävyytemme taustoista).
[/quote]

Fantasiaa

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 10:52"]

Kun on kyse miehen ja vaimon suhteesta ja suhteen sotkuista, olisin kyllä aika varovainen siinä, miten paljon alkaa miettiä, miten vaimon/miehen tuli järjestää asiansa. Eiköhän jokainen osaa tehdä omat hyvät ja huonot päätöksensä itse. Kunhan jokainen keskittyisi siihen ihan omaan elämään ja antaisi muiden elää omaansa. 

Varsinkin nuo "valistuneet" arvailut tuntemattoman ihmisen (eli vaimon/miehen) huonosta itsetunnosta tms kertovat enemmän niiden kirjoittajasta kuin mistään muusta. 

[/quote]

Tarkoitin kylläkin juuri samaa, tämä vaimo tekee kyllä varmasti omat hyvät ja huonot valintansa muiden puheista riippumatta. :) Jos ei ole valmis siirtymään eteenpäin, niin silloin ei ole. Ja arvaus mahdollisesti huonosta itsetunnosta ei ole tarkoitettu loukkaukseksi, kelläpä meistä nyt täydellinen itsetunto olisi.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 01:19"]Onko jotkut ihmiset oikeasti näin tyhmiä? Tietenkin varattu saa olla ihastunut! Ei ihastuminen tarkoita heti automaattisesti sitä että haluaa pettää tai jättää toisen. Eri asia että vaikuttaako ihastus nykyiseen parisuhteeseen negatiivisesti (parisuhdetta ei huolleta, keskusteleminen vähentyy, kartetaan kosketusta yms). Ihastus ei aina ole edes molemminpuolista. Minäkin pitäisin ihastuksen omana tietonani, omasta päästä sen asian käsittely lähtee. Jos ihastus olisi jotain tosi vakavaa, voisin ehkä ottaa asian puheeksi puolison kanssa saadakseni mielipiteitä ja tukea (ei kiva jäädä yksin vahvojen tunteiden kanssa, muutan saattaa tehdä tyhmiä päätöksiä). [/quote] Jotenkin itsekäs ihminen olet, vahvasti narsisti? Jos on parisuhteeseen sitoutunut niin ei mitään ihastumisia noin vain suopeasti pidä hyväksyä. Sairasta. Ensin vanha suhde pitää lopettaa. Toivottavasti saat kumppaniksesi kaltaisesi..

[/quote]

Pienille ihastuksen tunteille nyt ei vain voi mitään. :D Se vain tarkoittaa, että on kohdannut kivan ihmisen, mikä sinällään on positiivinen asia elämässä. Siihen ei auta, vaikka miten olisi hyväksymättä sellaista. Isompi ihastuminen, joka vaikuttaa tunteisiin ja käytökseen omaa kumppania kohtaan, on jo täysin eri asia. Mutta sellainen ihastuminen, joka syttyy ja sammuu/unohtuu vaikka ihan saman päivän aikana, ei ole mitään vaarallista - tai vaikka sitä ei hyväksyisikään, niin sille nyt ei valitettavasti voi mitään, ellei rajoita elämää esim. siten, ettei vieraille ihmisille koskaan saa vaikkapa töissä tai muualla puhua.

Hei ap! Olet ollut rohkea lähtiessäsi tuollaisesta suhteesta. Miehesi on itsekäs ällötys, jollaista ei kannata elämäänsä huolia! Tuolla sinun lähdöstäsi syyllistämisellä mies vain yrittää edelleen latistaa itsetuntoasi. Älä anna sen tehota! Olet tehnyt oikean päätöksen lähtiessäsi, eikä kenenkään tarvitse kuunnella tuollaista paskanjauhantaa siitä että sinun olisi vain pitänyt antaa asian olla ja jäädä kynnysmatoksi!

Pistä ne eropaperit vaan rohkeasti menemään, että pääset lopullisesti paskiaisesta eroon. Ja sano "miehelle" suorat sanat, että kukaan itseään kunnioittava nainen ei tuollaista kohtelua hyväksy. Maailmassa on oikeitakin miehiä jotka osaavat kunnioittaa naistaan. Jos olisit jäänyt/palaisit tuollaisen luokse olisit opettanut lapsillesikin, että vaikka paskaa kaadetaan niskaan niin siinä vaan maataan alla ja otetaan vastaan. Lopullisesti lähtemällä opetat lapsillesi että itseään ja toisia pitää kunnioittaa, ja kohdella arvokkaasti.

Vaikka sinusta nyt siltä tuntuu ettet enää halua miestä elämääsi, niin uskon että kun aika on sopiva saat kunnollisen rakastavan miehen, jonka kanssa opetat lapsillesikin mitä oikea rakkaus ja välittäminen tarkoittaa. :)

Mietin vaan miten sitä kiintyy yhteen ihmiseen niin, että melkein hukkaa itsensä. Kun maapallolla on niin monua ihmisiä ja mahdollisuuksia. Ap, toivottavasti sinua hitusen lohduttaa ajatus, että kuka muukaan sinusta huolehtii ja on paras ystäväsi kuin sinä itse.

Menetin vanhempani aika nuorena, muutaman vuoden välein ja surussani minua lohdutti ajatus, että no niin, nyt minun pitää huolehtia itsestäni ja jos mokaan niin olen vastuussa vain itselleni. Sitten erotessani ajattelin, että jos tyydyn tähän niin voin menettää mahdollisuuden rakkauteen.

Ja ajattele, ihmisiä on monta, mahdollisuuksia on monia, sinä olet sinulle tärkein ihminen, kuka muukaan sinusta huolehtii ja katsoo perään ellet sinä itse. Kuinka voi yksi ihminen olla niin tärkeä, ettei hänestä voisi luopua jos se aiheuttaa pahaa oloa, jos arvostus, kunnioitus ja rakkaus puuttuu. Kyllä sinä selviät ja sinulla on mahdollisuus onneen. Elämä kantaa, kaikkea hyvää! Minäkin löysin onnen ja olin huojentunut jälkeenpäin ratkaisustani. Luota itseesi ja valintoihisi, tiedät kyllä miten haluat elää. Ja jos et tiedä mitä haluat niin ainakin tiedät mitä et halua, sekin auttaa.

up

up

Hetken jo luulin että helpottaa, mutta olo on taas ihan kauhea. Minulla on ihan hirveän ikävä miestäni... Pelkään että romahdan uudestaan. En kestä ajatusta että kaikki on loppu... T. Ap

Minulla on sama tilanne kuin aloittajan miehellä, paitsi että olen nainen. En myöskään ole mieheni kanssa naimisissa, koska ikinä en osannut ajatella, että voin tai haluan varsinaisesti sitoutua kehenkään. Mieheni kuitenkin halusi sitoutua minuun ja rikkinäisenä ihmisenä olen siitä hänelle kiitollinen. 

Mä koin elämäni suurimman ihastuksen eri mieheen vuonna 2004 mutta suhdetta ei syntynyt. Mun mies halusi olla kanssani ja perustimme perheen - kun nyt näköjään joku minut huoli vaikka elämäni isoin ihastus ei. Mieheni siis tiesi itsekkäistä lähtöajatuksistani koko ajan. Suhteemme on koko ajan ollut sellainen, että minä teen mitä haluan ja mies tukee. Hän haluaa, että saan tehdä mitä mä halkuan. Hänkin on kovin kiltti. Mulla on ollut vaikea lapsuus ja olen ihan rikkinäinen ihminen, kuten sanoin. Siksi mieheni ei kait odotakaan olevansa suhteessa kenenkään ihan normaalin naisen kanssa ts. että voisi odottaa minulta vastavuoroista huolenpitoa hänestä. 

Sitten kävi niin, että törmäsin tuohon entiseen ihastukseeni ja hän vei jalat altani ihan totaalisesti. Olin ihan kuin aloittajan mies, eli kehuin miestä miehelleni enkä ollut varma miloin ihastus loppuu ja sanoin, että jos saisin tämän toisen miehen jonka alunperinkin halusin niin ottaisin varmaan ja muuta paskaa. Tiesin, ettei se ole oikein sanoa niin, mutta kun mieheni halusi tietää kaiken, mitä ajattelen niin kerrottuahan se tuli. 

Mun mies ei missään vaiheessa selvästi uskonut, että lähtisin hänen luotaan tai että oikeastaan saisin kunnon suhteen tämän toisen miehen kanssa. Meidän suhde joutui suurennuslasin alle, menimme pariterapiaan. Se kyllä auttoikin, sain käsiteltyä näitä molempia elämäni mies -suhteita. Itse olin aivan tämän toisen miehen pauloissa, vaikka suhde ei edennyt tälläkään kertaa paria kahvikupin ääressä tapaamista pitemmälle, mutta suurin asia koko jutussa oli minulle se, että mieheni hyväksyi minulle tällaisen rakkauden ja seisoi rinnallani ja antoi minun palaa asian kanssa.

Suoraan sanottuna en olisi ikinä uskonut tätä miehestäni ennen tilannetta. Se sai minut näkemään mieheni paljon aiempaa mielenkiintoisemmassa ja paremmassa valossa. Olin ollut se nokkaani nyrpistelevä pikkutyttö joka pitkin hampain hyväksyi itselleen mielestään omaa tasoaan alemman miehen ja yhtäkkiä sammakostani kuoriutuikin minua (vaikka mä olin sika) arvostava prinssi. Mulle se rakastuminen toiseen ja se, että mieheni kykeni hyväksymään sen, oli jokin mieletön, sisäisen (lapsuudenkodissa tapahtuneen) lyttämisen lopettava prosessi, joka on vieläkin kesken.

Aikoinaan koin häviäväni monille, jotka saivat elämänsä puolison ja menivät naimisiin. Nyt olenkin saanut kultakimpaleen joka ei jättänyt minua vaikka takulla olisin sen ansainnut. 

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:57"]

Minulla on sama tilanne kuin aloittajan miehellä, paitsi että olen nainen. En myöskään ole mieheni kanssa naimisissa, koska ikinä en osannut ajatella, että voin tai haluan varsinaisesti sitoutua kehenkään. Mieheni kuitenkin halusi sitoutua minuun ja rikkinäisenä ihmisenä olen siitä hänelle kiitollinen. 

Mä koin elämäni suurimman ihastuksen eri mieheen vuonna 2004 mutta suhdetta ei syntynyt. Mun mies halusi olla kanssani ja perustimme perheen - kun nyt näköjään joku minut huoli vaikka elämäni isoin ihastus ei. Mieheni siis tiesi itsekkäistä lähtöajatuksistani koko ajan. Suhteemme on koko ajan ollut sellainen, että minä teen mitä haluan ja mies tukee. Hän haluaa, että saan tehdä mitä mä halkuan. Hänkin on kovin kiltti. Mulla on ollut vaikea lapsuus ja olen ihan rikkinäinen ihminen, kuten sanoin. Siksi mieheni ei kait odotakaan olevansa suhteessa kenenkään ihan normaalin naisen kanssa ts. että voisi odottaa minulta vastavuoroista huolenpitoa hänestä. 

Sitten kävi niin, että törmäsin tuohon entiseen ihastukseeni ja hän vei jalat altani ihan totaalisesti. Olin ihan kuin aloittajan mies, eli kehuin miestä miehelleni enkä ollut varma miloin ihastus loppuu ja sanoin, että jos saisin tämän toisen miehen jonka alunperinkin halusin niin ottaisin varmaan ja muuta paskaa. Tiesin, ettei se ole oikein sanoa niin, mutta kun mieheni halusi tietää kaiken, mitä ajattelen niin kerrottuahan se tuli. 

Mun mies ei missään vaiheessa selvästi uskonut, että lähtisin hänen luotaan tai että oikeastaan saisin kunnon suhteen tämän toisen miehen kanssa. Meidän suhde joutui suurennuslasin alle, menimme pariterapiaan. Se kyllä auttoikin, sain käsiteltyä näitä molempia elämäni mies -suhteita. Itse olin aivan tämän toisen miehen pauloissa, vaikka suhde ei edennyt tälläkään kertaa paria kahvikupin ääressä tapaamista pitemmälle, mutta suurin asia koko jutussa oli minulle se, että mieheni hyväksyi minulle tällaisen rakkauden ja seisoi rinnallani ja antoi minun palaa asian kanssa.

Suoraan sanottuna en olisi ikinä uskonut tätä miehestäni ennen tilannetta. Se sai minut näkemään mieheni paljon aiempaa mielenkiintoisemmassa ja paremmassa valossa. Olin ollut se nokkaani nyrpistelevä pikkutyttö joka pitkin hampain hyväksyi itselleen mielestään omaa tasoaan alemman miehen ja yhtäkkiä sammakostani kuoriutuikin minua (vaikka mä olin sika) arvostava prinssi. Mulle se rakastuminen toiseen ja se, että mieheni kykeni hyväksymään sen, oli jokin mieletön, sisäisen (lapsuudenkodissa tapahtuneen) lyttämisen lopettava prosessi, joka on vieläkin kesken.

Aikoinaan koin häviäväni monille, jotka saivat elämänsä puolison ja menivät naimisiin. Nyt olenkin saanut kultakimpaleen joka ei jättänyt minua vaikka takulla olisin sen ansainnut. 

[/quote]

Kiitos jakamastasi tarinasta :) Tässä(kin) vain se eroavaisuus että miehelläni ei ole ollut mielenkiintoa korjata suhdettamme. Kyllä minäkin olisin seissyt rinnalla jos yritys olisi ollut molemminpuolista... T. Ap

[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 09:53"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 06:53"]

Mitä miehesi vastasi viestiisi?

[/quote]

Vuodattelin viestissä kuinka itken hänen vuokseen, ikävöin ja rakastan kovin paljon... Hän vastasi vasta aamulla; Olen loukannut sinua, anteeksi. Siinä kaikki... Nyt tiedän, että olen vain se henkilö joka todellakin on VAIN tärkeä, ei enää rakas. Tunteet miehelläni edelleen toisaalla, ei minussa. Jos välillä olen epäröinyt päätöstäni, niin tunnen nyt että tein oikein... Meistä ei enää olisi voinut tulla mitään. Olen ollut hyvä vaimo. Seksielämämme on ollut käsittääkseni hyvää ja vaihtelevaa. Olen aina ollut hyvin seksuaalinen ja aina huomioinut miestäni siinä suhteessa... Ei se siitä aina johdu niinkuin joku tuossa yritti neuvoa. Kun joku vie jalat alta se on menoa. Niin kävi miehelleni; nuorempi ja ihanampi, hymykuoppaisempi vei hänen sydämensä. Minusta jäi vaan kuori...
[/quote]

Päätöksen teko on se vaikein etenkin kun toinenkin osapuoli ei vastaa keskusteluun millään tavalla.
Pitkässä suhteessa vaikka toinen ei asiat niin kokisi, voi puolisosta tulla nimenomaan se tärkeä, ei halua loukata tai satuttaa mutta sydän vetää muualle.. tärkeintä on että saat itse tehtyä päätöksesi ITSELLESI. Koska vain sinä olet vastuussa omasta elämästäsi.
Vaikea paikka mutta ihmisenä sinun on vain taisteltava sen läpi. Rakentaa se uus minä.
Mitä miehesi tulee.. En tiedä edes viitsinkö aloittaa. Munaton surkinus. Rakentaisi selkärangan ja kantaisi vastuun teostaan ja srlvittäisi tilanteen johonkin suuntaan!