Lue keskustelun säännöt.
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19692)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän ihan minimitunnit n. 6h päivässä lapsella (olen kokopäivätyössä, mutta liukuva työaika) ja kaikki lomat tietysti mitä saa, ja tästäkin koen syyllisyyttä, sillä tiedän että päiväkotiryhmässä on ongelmia. Samassa ryhmässä tiedän kuitenkin useita vanhempia, jotka käyvät harrastuksissa ja pitävät muuten vaan vapaapäivinä lapsiaan hoidossa. En yhtään tajua miksi he niin tekevät.
Varhaiskasvatushan ei ole mikään hoitopaikka vaan sen tarkoitus on nimensä mukaan lasten varhaiskasvattaminen. Varmaankin nuo vanhemmat toivovat, että heidän lapsensa saa parhaan mahdollisen varhaiskasvatuksen.
Kun esi- ja alkuopetustakin annetaan vain 4h päivässä, niin miksi varhaiskasvatuksessa sen pituinen päivä ei riitä?
Puhumattakaan alakoulusta, jossa lapset kuitenkin jo reilusti isompia ja koulupäivän pituus ekaluokkalaisilla saattaa olla 3 tuntia. Ja lisäksi on kolme kuukautta lomaa vuodessa!
Ja se tulee oikeasti monelle vanhemmalle harmi paikaksi kun eskarikesänä tajutaan että kouluun ei kuskata lomahoitoon ja pidetä hoidossa niin pitkään kun mahdollista. Lomaillen itse. Niitäkin on jotka työntävät päiväkotiin niin paljon kun mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Mielestäni tämä positiivisen pedagogiikan kritiikki on väärin kohdennettua. Ei ehkä ymmärretä, että positiivinen pedagogiikka kyllä toimii, mutta hitaammin kuin autoritaarinen kasvatus. Ihminen oppii kahdella tavalla: toiston tai trauman kautta. Positiivinen kasvatus nojaa toistoon ja toistot vaativat aikaa, eivätkä toimi heti. Siitä voi tulla sellainen olo, että homma ei toimi yhtään kun se ei toimi kuukausiin. Trauman kautta opettaminen voisi toimia heti. Mutta siinä tosiaan aiheutetaan trauma (nolaaminen, pelko väkivallasta jne.. sitä "hyvää vanhaa kasvatusta"). Sitten sellainen asiakin, että ihminen ihan oikeasti toistaa kokemaansa. Jos lapsi saa tarpeeksi pitkään ystävällistä kohtelua, hänestä tulee kyllä ystävällinen. Ihmiset, joille vaikkapa huudetaan, oppivat vain huutamaan itsekin. En nyt puolustele inkluusiota, 1-vuotiaana aloitettua päiväkotiuraa tai suuria ryhmäkokoja, mutta noin lähtökohtaisesti, kritiikin pitäisi kohdentua näihin, eikä siihen positiiviseen pedagokiikkaan, koska kyllä se (oikeassa ympäristössä) toimii."
Voisitko koittaa esittää tuon asiasi positiivisen pedagogiikan keinoin, etkä vain koko ajan jankuttaa omaa näkemystäsi ja kieltää, vähätellä ja arvottaa negatiivisesti muiden näkemykset.
Kommenttisi ovat lisäksi niin pitkiä, että ne vievät kaiken tilan muilta keskustelijoilta.
Voitko koittaa käyttää "lainaa" nappia. Hankala lukea tätä sekametelisoppaa. Joka näkyy nyt vielä pidempänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän ihan minimitunnit n. 6h päivässä lapsella (olen kokopäivätyössä, mutta liukuva työaika) ja kaikki lomat tietysti mitä saa, ja tästäkin koen syyllisyyttä, sillä tiedän että päiväkotiryhmässä on ongelmia. Samassa ryhmässä tiedän kuitenkin useita vanhempia, jotka käyvät harrastuksissa ja pitävät muuten vaan vapaapäivinä lapsiaan hoidossa. En yhtään tajua miksi he niin tekevät.
Varhaiskasvatushan ei ole mikään hoitopaikka vaan sen tarkoitus on nimensä mukaan lasten varhaiskasvattaminen. Varmaankin nuo vanhemmat toivovat, että heidän lapsensa saa parhaan mahdollisen varhaiskasvatuksen.
Kun esi- ja alkuopetustakin annetaan vain 4h päivässä, niin miksi varhaiskasvatuksessa sen pituinen päivä ei riitä?
Puhumattakaan alakoulusta, jossa lapset kuitenkin jo reilusti isompia ja koulupäivän pituus ekaluokkalaisilla saattaa olla 3 tuntia. Ja lisäksi on kolme kuukautta lomaa vuodessa!
Ja se tulee oikeasti monelle vanhemmalle harmi paikaksi kun eskarikesänä tajutaan että kouluun ei kuskata lomahoitoon ja pidetä hoidossa niin pitkään kun mahdollista. Lomaillen itse. Niitäkin on jotka työntävät päiväkotiin niin paljon kun mahdollista.
Harmin paikka kun joutuu itse vapaaehtoisesti hankitun lapsen kanssa joskus viettämään aikaa. Yleensä niitä on vapaaehtoisesti hankittu vielä enemmän kuin se yksi.
Ja siitä sitten kehdataan vielä valittaa kovaan ääneen. Kyllä osassa nykyvanhemmista on jotain pahasti pielessä. Mutta ei saa syyllistää, kun tulee paha mieli - aikuiselle ihmiselle. Lapsen parhaasta viis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan että päiväkodissa järjestettävällä kasvatuksella on keskeinen merkitys lasten koulumenestykselle niin silloin kieltämättä herättää mielenkiintoa se fakta, että PISA-tulokset ovat heikentyneet selvästi 2000-luvun mittaan.
Menestyksen resepti taisikin olla se entisajan tarha preussilaisine kureineen jossa lapsia vain säilöttiin...?
Silloin myös huomattavan paljon useampi hoiti lapsensa kotona. Päiväkodeissa oli tasan yksi ryhmä, jossa oli pieniä 1-2-vuotiaita, suurin osa aloitti päiväkotiuransa paljon myöhemmin kuin nykyään. Jos perheeseen syntyi uusi vauva, niin esikoinen otettiin pois päivähoidosta, koska mihinkäs sitä olisi enää silloin tarvittu. Vanhemmat nauttivat ajastaan lastensa kanssa, yli 3-vuotiaat sisarukset kävivät kerhoissa 2-3 kertaa viikossa äidin hoitaessa vauvaa kotona. Silloin ihmeteltiin sitä, että joku olisi vienyt pientä 2-3-vuotiasta esikoista päiväkotiin hakemaan sieltä kaikki taudit jos perheessä vauva ja kun hoidon tarvetta ei ollut.
Just tämä. Nyt on lähes aina niin, että äiti ja isä molemmat ovat kotona vauvan kanssa. Esikoinen päiväkodissa. Ja sitten se 2-3v on siellä todella pitkää päivää 7.30-17. Ihan älytöntä
Joo kyllä, isyysloman ajan surutta tuodaan esikoinen hoitoon aivan täyspitkiksi päiviksi. 7.30-17 on liian pitkä päivä minkäikäiselle tahansa muutenkin. Miksi nykyään vanhemmat eivät pyri edes vähentämään lastensa hoitoaikoja? Ei, saatetaan työpäivän jälkeen hyvin käydä lenkillä tms ja vasta sen jälkeen haetaan lapsi klo17, koska päiväkoti menee kiinni vasta silloin. Koska hei, onhan se tärkeää saada omaa rauhoittumisaikaa pitkän työpäivän jälkeen. Ainoa vaan, että se pieni lapsi, jonka stressinsietokyky ei ole yhtä hyvä kuin aikuisen, ei tätä palautumisaikaa saa, vaan joutuu vanhemman itsekkyyden takia jatkamaan päiväänsä vielä vähän pidempään siellä hälyisässä, levottomassa ympäristössä väsyneiden, oireilevien lasten keskellä.
Miten niin "eivät pyri"? Mistä tiedät kuka pyrkii ja kuka käy vaan lenkillä, ja miten sitä päivää pitäisi lyhentää? Jos työpäivä on 8 tuntia, matkat vaikka 40 minuuttia suunta, niin lapsen hoitopäivä on käytännössä juuri tuo kuvaamasi, 7.30 - 17.
Minulla oli tällainen yksi jakso, kun sain työssäoppimispaikan "kaukaa" ja lapsilla oli pitkät päivät sen viisi viikkoa. Kyllä mulle sanottiin, että "on aika pitkät päivät kyllä..." ajattelin että "no voi v**** ihan totta, luuletko että oli oma valinta, ja en tunne itse kelloa". Mutta en sanonut muuta kuin että "niin on."
Ihan hemmetin pitkät päivät ne on sillä perheen aikuisellakin, että saa lapset aamulla liikkeelle ja hoitaa vielä kotijutut ja iltatoimet (ja mun kohdalla, opiskelujutut) sen päivän päätteeksi. Olin ihan totaalisen loppu ja missään ei tultu päiväkodin taholta vastaan, päinvastoin, huomauteltiin milloin mistäkin. Eräs hoitaja oli suorastaan ammattitaidoton, mutta otettu varmaan kun ei muita saatu.
Opiskelin itse silloin lähihoitajaksi (suuntautuminen lapset ja nuoret) ja oli kyllä tavallaan arvokasta se dissaaminen ja kommunikaation taso, mitä itse sai lasten päiväkotiaikana kohdata. Monen monta esimerkkiä, miten itse en haluaisi koskaan toimia asiakasperheitä kohtaan.
No fakta oli, että ne oli liian pitkät päivät lapselle. Miksi sitä olisi pitänyt siloitella ettei sinulle tulisi paha mieli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vaka-opiskelijoiden dissausketju tästä hyvästä keskustelusta on tullut?? Herranen aika. Kritiikille on toki aina paikkansa, mutta sen tulee olla todenmukaista ja asiallista sentään.
Voin omasta puolestani, yli 40 -vuotiaana vo -opiskelijana sanoa, etten tunnista yhtään mitään näistä jutuista todeksi. Ja olen kaikenlaisissa liemissä keitetty, en ole "kiltti kympin tyttö" (voiko v-mäisempää kiusaajasanontaa ollakaan!), en ole naivi ja työskentelen erityislasten parissa.
Ei meidän vuosikurssilta ole mitään cyborgiarmeijaa tulossa laminoidut tunnemittarit viuhuen ajamaan sosionomeja ulos kylmään ja pimeään syksyyn. Ihmiset keskustelevat meillä hyvinkin kriittisesti, haastavat luennoitsijoita, kyseenalaistavat, kyselevät. Myös moni opettajamme kyseenalaistaa sitä sun tätä "totuutta" ja luennoilla asiat puidaan monesta eri näkökulmasta. Esimerkkinä vaikka tuo opettajakeskeisyys: sitä meillä NIMENOMAAN juuri ihan viime viikon luennolla käsiteltiin kahdesta eri näkökulmasta: kriittisesti ja puolustavasti. Mitään yhtä oikeaa näkemystä ei syntynyt, ei sellaista usein noin vain siististi olekaan, tosielämässä.
Voisin kirjoittaa tästä pidempäänkin, mutta jään nyt kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan tätä. Sillä jotakin siellä takana on oltava, jos se saa näin hurjan reaktion aikaan.
Terkkuja muille HY:n opiskelijoille.
Kuinka moni teillä kyseenalaistaa tunnemittarit tai positiivisen kasvatuksen? Tai vaikka sen, että opettajille sovitetaan ryhmänjohtajan roolia (ikäänkuin hoitajilla ei olisi vuosien koulutusta alalle heilläkin)?
Tai kuinka moni on sitä mieltä, että varhaiskasvatuslain käyttöönotto oli virhe ja ettei päikky todellakaan ole "erottamaton osa lapsen oppimispolkua"?
Miksi pitäisi kyseenalaistaa tunnemittarit ja positiivinen pedagogiikka tai ajatella, että varhaiskasvatuslaki oli virhe? Itse en osaisi luontevasti käyttää tunnemittaria, mutta varmasti kuvakortit voisi olla käytössä tunteiden sanoittamisen lisäksi. Positiivisesta pedagogiikasta en keksi mitään huonoa sanottavaa ja olen siihen mielestäni aika hyvin perehtynyt. Positiivinen pedagogiikkahan perustuu positiiviseen psykologiaan, jonka tavoitteena on lyhyesti sanottuna keskittyä rikki menneen ihmisen korjaamisen sijasta hyvinvoinnin kasvattamiseen kaikilla ihmisillä. Positiivisen pedagogiikan teoria täytyy tuntea todella vahvasti, jotta sitä voi toteuttaa. Ei voi vain ottaa jotain menetelmiä tai tapoja, muuten sen on vain päälleliimattua.
Mä olen kouluttautunut lastenhoitajaksi ja vain yksi vuosi opinnoista oli lanua, josta sekään kaikki ei ollut varhaislapsuuteen liittyvää. Ero lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen välillä on valtava. Varhaiskasvatuksen opettaja on asiantuntija ja ehdottomasti tiimin pedagoginen johtaja, koska on koulutukseltaan ainut, jolla pedagogista osaamista on. Sama asia kun sanoisi, miksi luokanopettajan vastuulla on opettaminen vaikka koulunkäynninohjaaja olisi yhtä pätevä.
Varhaiskasvatus tuottaa tasa-arvoa, varhaiskasvatuksesta hyötyvät parhaiten heikossa sosioekonomisessa asemassa olevasta perheestä tulevat. Meillä monella on mielikuva, että lapsella on hyvä olla kotona ja pienen lapsen paras paikka on koti. Valitettavasti kaikilla ei ole näin. Perheissä voi olla monenlaista haastetta tai elämäntilannetta, jossa vanhemmat eivät pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Monet eivät myöskään jaksa kotona lasten kanssa olemista, koska se on nykyään hyvin yksinäistä. Monilla ei ole tukiverkkoa ja lapsille ei löydy sosiaalista vertaisverkostoa, ei välttämättä yhtäkään kaveria naapurustosta tai leikkipuistoista.
Omat lapset ovat menneet päiväkotiin 3- ja 1,5-vuotiaina. Molemmat ovat aina rakastaneet päiväkotia ja siellä olemista, erityisesti toisia lapsia ja leikkimistä heidän kanssaan. Koen, että varhaiskasvatus on todellakin tukenut heidän kasvua ja kehitystä. Vaikka omilla lapsilla on hyvä ja rakastava koti, jossa äitinä on varhaiskasvatuksen ammattilainen, niin koen, että he olisivat jääneet paljosta paitsi ilman päiväkotia. Ainakin vertaissuhteista ja hyvistä leikeistä isolla porukalla sekä siten tärkeistä sosiaalisista taidoista.
Mielestäni varhaiskasvatukselle kuuluu ehdottoman tärkeä rooli osana oppimispolkua, sillä niin monet oppimisen kannalta tärkeät asiat opitaan ennen kouluikää ja kaikki eivät näitä taitoja kotona pysty harjoittamaan. Ja vertaissuhdetaitoja ei mielestäni voi olla painottamatta liikaa, lapselle on tärkeää jo pienestä saakka saada positiivisia kokemuksia vertaisten kanssa toimisesta sekä ryhmään kuulumisesta. Mielestäni se on haastavaa nykyaikana kotona oleville lapsille, sillä kuitenkin suurin osa muista lapsista on päiväkodissa päivät ja taloyhtiön leikkipaikalla tai leikkipuistoissa ei juuri ole ketään, kenen kanssa luoda vertaissuhteita.
Positiivinen kasvatus on oma todellisuutensa. Teoria edellä luotu kehitelmä joka ehkä on täydellinen sen teorian näkökulmasta, mutta käytännön elämässä sitten jotain ihan muuta. Erittäin harvoilla on halua (tai mahdollisuuttakaan) lähteä syvällisesti tutustumaan positiivisen kasvatuksen teoriaan voidakseen toteuttaa sitä tarkoitetussa muodossa. Ja vaikka olisi, niin toteutukseen ei varsinkaan ammattikasvattajilla yleensä riitä aika. Kun vielä otetaan huomioon se, että tällä hetkellä varsinkin päiväkodeissa on työnjohdon taholta erittäin kova paine sille, että kaikki käyttäisivät positiivista kasvatusta, niin tästä ei voi oikein syntyä muuta kuin katastrofi. Levottomuus ja kurittomuus lasten keskuudessa lisääntyy rajusti, kun vanhoja keinoja millä kuria pidettiin ei saa enää käyttää, ja myöskään positiivisella kasvatuksella ei saada tuloksia aikaan.
Lastenhoitajien vertaaminen koulunkäynninohjaajiin ei ole relevantti. Päiväkoti ei ole mikään koulu eikä siellä ole sellaista roolien tai työtehtävien eroa kuin mitä esimerkiksi luokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan välillä on. Kasvatusvastuullinen henkilökunta päiväkodissa tekee hyvin pitkälti samaa työtä vaikka nimikkeet ja koulutukset ovat erilaisia. Lastenhoitajienkin koulutuksia on monenlaisia. Esimerkiksi lastenohjaajan koulutus sisältää 2 vuotta nimenomaan pienten lasten kasvatuksen opettelua.
Päiväkodin toiminnan päätarkoitus on lasten hoitaminen sellaisina aikoina, kun lasten vanhemmilla ei itsellään ole siihen aikaa. Muut tarkoitukset ovat nykyisistä nimityksistä ("varhaiskasvatus") huolimatta toissijaisia, ja se, että näistä toissijaisista tarkoituksista yritetään väen väkisin tehdä toiminnan päätarkoitusta on suurin yksittäinen syy sille, että päiväkodit ovat kriisissä.
Normaali lapsi ei tarvitse päiväkotia tasapainoisen kehityksen tai varsinkaan koulumenestyksen varmistamiseen. Poikkeuksia tähän ovat lähinnä sellaiset perheet joiden kotioloissa on oikeasti jotain todella pahasti pielessä (esimerkiksi liittyen vanhempien terveys- tai päihdeongelmiin) ja toisaalta sellaiset perheet missä kotikieli on eri kuin lasten tuleva koulunkäyntikieli eikä lapsille ole muuta keinoa opettaa sitä koulunkäyntikieltä.
Voitko kertoa, mihin perustat nämä mielipiteesi? Minä tiedän monta varhaiskasvatuksen ja luokanopettajaa, ketkä toimivat onnistuneesti positiivisen pedagogiikan mukaisesti. Positiivinen pedagogiikka on koulutuksen eri asteilla käytössä monissa eri maissa, sen käytöstä ja vaikutuksista on paljon tutkimustietoa.
Päiväkotitoiminnan päätarkoitus ei koskaan ole ollut olla lasten hoitopaikka vanhempien työpäivän ajan. Suomalainen lastentarha perustuu Fröbelin ajatuksiin: "Fröbel vertasi kasvattajaa kasveistaan huolehtivaan puutarhuriin. Fröbelin mukaan kasvattajien tulisi hoitaa ja tukea lapsen kehitystä kohti itsenäistä, ajattelevaa, tuntevaa ja luovaa oppijaa. Aikuisen ja lapsen välisen suhteen tulisi olla lämmin, kunnioittava, interaktiivinen ja älyllisesti osallistava, ei alistava." Pedagogiikka on ollut mukana suomalaisessa varhaiskasvatuksessa aikojen alusta saakka. Lastentarhat olivat 1900-luvun alussa osa kouluhallintoa ja siirtyivät vasta 20-luvulla osaksi sosiaalihallintoa, silloinkin väännön kautta.
Voisitko antaa jotain tueksi väitteellesi, ettei "normaali" lapsi tarvitse päiväkotia? Ja mikä on tämä "normaali" lapsi? Väitätkö todella, että kaikki varhaiskasvatusta koskeva tiede, jota tutkitaan sekä täällä että maailmalla todella paljon, on väärässä varhaiskasvatuksen hyödyn suhteen ja sinä täällä vauvapalstalla oikeassa tämän analyysisi kanssa? Ja vain koska sinusta tuntuu siltä?
Yrität pukea mielipiteesi tieteellisyyden kaapuun, vaikka todellisuudessa se on vain yksi mielipide muiden joukossa. Eri maissa on olemassa hyvin erilaisia lastentarhajärjestelmiä ja Suomessakin on monenlaista mielipidettä ja käytäntöä alan työntekijöillä. Varmasti jossakin ja joidenkin lasten kohdalla positiivinen kasvatus toimii, mutta niissä paikoissa missä se on käytössä ja missä lapset silti eivät yleensä tottele tai hyppivät seinille, se ei selkeästi toimi. Toki moni positiivinen kasvattaja saattaa olla sitä mieltä, ettei lasten edes tarvitse oppia tottelemaan päiväkodin hoitajia vaan esimerkiksi "tunnetaidot" ovat se tärkeä asia...
Päiväkotien ja perhepäivähoidon päätarkoitus on toimia hoitopaikkoina. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä vie lapsensa sinne nimenomaan hoitoon. Myös henkilökunta pääosin kokee, että esimerkiksi lasten hoitoaikojen minimointi on hyvä asia ja että esimerkiksi subjektiivinen oikeus päivähoitoon ei välttämättä ole toimiva järjestelmä. Eli että esimerkiksi kerho voisi olla lapselle parempi jos hoidon tarkoitus esimerkiksi on vain saada vanhemmille hiukan omaa aikaa ja tarjota lapselle leikkiseuraa tai sellaista järjestettyä ohjelmaa mitä ei itse järjestäisi. Myös niissä tilanteissa missä päiväkoti on kiinni, niin hoidostahan ihmiset huolehtivat eikä siitä, että heidän lastaan ei nyt varhaiskasvateta. Julkinen rahoituskin perustuu lähinnä tälle hoitofunktiolle.
Määritelmäni normaalille lapselle voit lukea ylläolevasta viestistä. Ja tosiaan käytännön kokemukset osoittavat, että normaalit kotihoidetut lapset pärjäävät hyvin koulussa. Päiväkodin voi siis turvallisesti jättää käymättä useimmissa tapauksissa. Sen sijaan esimerkiksi koulun alaluokkia ei voi turvallisesti jättää käymättä, vaan se lapsi joka aloittaisi koulunkäynnin vasta esimerkiksi 4. luokalta olisi isoissa vaikeuksissa. Ei ole olemassa mitään sellaista varhaiskasvatusta tutkivaa tiedettä joka olisi jotenkin osoittanut, että päiväkoti on välttämätön normaalin lapsen kehitykselle. Toki asiaa on tutkittu, ja tuloksia on monenlaisia niin kuin kasvatusalalla muutenkin. Sieltä sitten voi valita mieleisensä tutkimuksen jos haluaa.
Mielestäni tämä positiivisen pedagogiikan kritiikki on väärin kohdennettua. Ei ehkä ymmärretä, että positiivinen pedagogiikka kyllä toimii, mutta hitaammin kuin autoritaarinen kasvatus. Ihminen oppii kahdella tavalla: toiston tai trauman kautta. Positiivinen kasvatus nojaa toistoon ja toistot vaativat aikaa, eivätkä toimi heti. Siitä voi tulla sellainen olo, että homma ei toimi yhtään kun se ei toimi kuukausiin. Trauman kautta opettaminen voisi toimia heti. Mutta siinä tosiaan aiheutetaan trauma (nolaaminen, pelko väkivallasta jne.. sitä "hyvää vanhaa kasvatusta"). Sitten sellainen asiakin, että ihminen ihan oikeasti toistaa kokemaansa. Jos lapsi saa tarpeeksi pitkään ystävällistä kohtelua, hänestä tulee kyllä ystävällinen. Ihmiset, joille vaikkapa huudetaan, oppivat vain huutamaan itsekin. En nyt puolustele inkluusiota, 1-vuotiaana aloitettua päiväkotiuraa tai suuria ryhmäkokoja, mutta noin lähtökohtaisesti, kritiikin pitäisi kohdentua näihin, eikä siihen positiiviseen pedagokiikkaan, koska kyllä se (oikeassa ympäristössä) toimii.
Miksi kritiikin pitäisi kohdistua mielestäsi inkluusioon, sinä positiivisen pedagogiikan puolesta puhuja?
Inkluusio on ajattelutapa, jonka perusta on arvomaailma.
(Kuten positiivinen pedagogiikka on metodi, jonka perusta on analyyttinen teoria [koska x, niin y]. "Näen vain 'hyvän', ja kaikki toimintani perustuu valtaa käyttävän [kasvattaja] määrittelemän 'hyvän huomaamiseen' eli käytännössä auktoriteettivaltaisen ääneen sanomisella, kehollaan, ilmeillään, katseellaan ym. keinoilla toteutettavaan kasvatettavan kohteen ja sosiaalisen ryhmän tavoitellun toiminnan palkitsemiseen. Palkitsevuudesta ajatellaan seuraavan halu [ja kyky??] kasvattaa tuota huomioitua 'hyvää'.
Inkluusio on perustuslakiin kirjattu tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden lähtökohta oikeusvaltiossa.
Inkluusio on positiivinen ajatus vähintäänkin heille, jotka kokevat olevansa arvotettuja huonommaksi kuin joku muu, omaavansa vähemmän päätösvaltaa yhteisissä (tai edes omissa) asioissa sekä toivoisivat voivansa osallistua tasavertaisina.
Eikö positiivisen pedagogiikan nimissä inkluusio arvona pitäisi olla juuri peruslähtökohta?
Inkluusio (ja sen puute) näkyvät ihmisen todellisen arvopohjan ilmenemisestä hänen kaikessa toiminnassaan, käytöksessään, ilmeissään, eleissään, suunnittelemassaan ja toteuttamassaan kasvatustyössä.
Inkluusio on velvoittava toimintatapa voimassaolevassa, valtakunnallisessa "Varhaiskasvatuksen perusteet" ohjaavassa asiakirjassa. Se ei ole resursseista riippuvainen tai perusteltavissa "sitten jos meillä olisi x, y ja z kunnossa, niin toikin pääsisi mukaan".
Toiminta pitää suunnitella osallistujien ja käytössä olevien resurssien mukaan. 5 leipää ja 2 kalaa voi riittää tuhansille, jos ajattelun lähtökohta on, että kaikille riittää.
Positiivinen pedagogiikka käytännössä ilmentää vain sitä, mitä tuo määrätty auktoriteetti itse näkee hyväksi ja kannustettavaksi. Jossain jengissä hyvää on Ö ja jossain toisessa Ä.
Inkluusiolla pyritään estämään segregaatiota.
Koulun puolella opettajana toimiessani oli lapsia, joille ei saanut sanoa mitään, turvallisuussyistä. Siis esim henkilö saattoi päästellä ääniä ja pyöriä ympyrää kädet sivuille nostettuna kesken tunnin, eikä hänelle saanut sanoa mitään, ettei saa itse turpaan. Ohjeistus tuli rehtorilta. Toisilla oli peltorit päässä koko oppitunnin as-piirteiden takia. On epäselvää kuinka paljon he kuulivat opetuksesta. Yksi skitsofreenikko kuuli ääniä kesken tunnin (joita ei siis oikeasti ollut). Näiden lisäksi vielä perusuhmakkaat ja häiritsevät "normi"oppilaat.
Positiivisen pedagogiikan mukaisesti heissä kaikissa tulee huomata hyvä (ja itse asiassa heistä kaikki pärjäsivät kokeissa joko kohtalaisesti tai hyvin). Osa heistä pärjäsi normiluokassa (peltorit päässä istuva ja skitsofreenikko), osa ei (luokassa ympyrää pyörivä). Minusta on väärin kaikkia kohtaan yrittää laittaa sellainen oppilas koululuokkaan, joka ennen kaikkea kärsii siitä itse. Ei se ole mitään tasa-arvoa. Tämä nyt kokemuksena koulumaailmasta, mutta varmasti pätee jollain tasolla myös vakassa. Siksi minusta inkluusio on ongelmallista. Sanottakoon myös kuitenkin, että isommilla lapsilla on kyllä tosiaan usein isommat ongelmat, eli ei näitä voi yksi yhteen vetää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain normista poikkeavat halutaan "pelastaa" pois luokista? Sanot, että "on väärin kaikkia kohtaan yrittää laittaa sellainen oppilas koululuokkaan, joka ennen kaikkea kärsii siitä itse". Tarkoitatko, että jokainen lapsi voisi itse valita, haluaako mennä kouluun vaiko suorittaa opetuksen etänä tai jossain muussa paikassa? Vai arvioiko joku muu (kuka), että tuo kärsii, mutta tuo ei, ja tekee päätöksen toisen puolesta. Suomessa on oppivelvollisuus, luopuisitko siitä?
Suomessahan oppilas voi käytännössä valita, että haluaako mennä kouluun vai jättääkö koulun käymättä. Teoriassa vanhemmilla on velvollisuus pakottaa lapsi kouluun tai muuten huolehtia, että oppivelvollisuus täyttyy. Mutta jos lapsi on tarpeeksi itsepintainen, niin mikään laillinen keino ei riitä siihen, että lapsen saisi kouluun vasten tahtoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vaka-opiskelijoiden dissausketju tästä hyvästä keskustelusta on tullut?? Herranen aika. Kritiikille on toki aina paikkansa, mutta sen tulee olla todenmukaista ja asiallista sentään.
Voin omasta puolestani, yli 40 -vuotiaana vo -opiskelijana sanoa, etten tunnista yhtään mitään näistä jutuista todeksi. Ja olen kaikenlaisissa liemissä keitetty, en ole "kiltti kympin tyttö" (voiko v-mäisempää kiusaajasanontaa ollakaan!), en ole naivi ja työskentelen erityislasten parissa.
Ei meidän vuosikurssilta ole mitään cyborgiarmeijaa tulossa laminoidut tunnemittarit viuhuen ajamaan sosionomeja ulos kylmään ja pimeään syksyyn. Ihmiset keskustelevat meillä hyvinkin kriittisesti, haastavat luennoitsijoita, kyseenalaistavat, kyselevät. Myös moni opettajamme kyseenalaistaa sitä sun tätä "totuutta" ja luennoilla asiat puidaan monesta eri näkökulmasta. Esimerkkinä vaikka tuo opettajakeskeisyys: sitä meillä NIMENOMAAN juuri ihan viime viikon luennolla käsiteltiin kahdesta eri näkökulmasta: kriittisesti ja puolustavasti. Mitään yhtä oikeaa näkemystä ei syntynyt, ei sellaista usein noin vain siististi olekaan, tosielämässä.
Voisin kirjoittaa tästä pidempäänkin, mutta jään nyt kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan tätä. Sillä jotakin siellä takana on oltava, jos se saa näin hurjan reaktion aikaan.
Terkkuja muille HY:n opiskelijoille.
Kuinka moni teillä kyseenalaistaa tunnemittarit tai positiivisen kasvatuksen? Tai vaikka sen, että opettajille sovitetaan ryhmänjohtajan roolia (ikäänkuin hoitajilla ei olisi vuosien koulutusta alalle heilläkin)?
Tai kuinka moni on sitä mieltä, että varhaiskasvatuslain käyttöönotto oli virhe ja ettei päikky todellakaan ole "erottamaton osa lapsen oppimispolkua"?
Miksi pitäisi kyseenalaistaa tunnemittarit ja positiivinen pedagogiikka tai ajatella, että varhaiskasvatuslaki oli virhe? Itse en osaisi luontevasti käyttää tunnemittaria, mutta varmasti kuvakortit voisi olla käytössä tunteiden sanoittamisen lisäksi. Positiivisesta pedagogiikasta en keksi mitään huonoa sanottavaa ja olen siihen mielestäni aika hyvin perehtynyt. Positiivinen pedagogiikkahan perustuu positiiviseen psykologiaan, jonka tavoitteena on lyhyesti sanottuna keskittyä rikki menneen ihmisen korjaamisen sijasta hyvinvoinnin kasvattamiseen kaikilla ihmisillä. Positiivisen pedagogiikan teoria täytyy tuntea todella vahvasti, jotta sitä voi toteuttaa. Ei voi vain ottaa jotain menetelmiä tai tapoja, muuten sen on vain päälleliimattua.
Mä olen kouluttautunut lastenhoitajaksi ja vain yksi vuosi opinnoista oli lanua, josta sekään kaikki ei ollut varhaislapsuuteen liittyvää. Ero lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksen välillä on valtava. Varhaiskasvatuksen opettaja on asiantuntija ja ehdottomasti tiimin pedagoginen johtaja, koska on koulutukseltaan ainut, jolla pedagogista osaamista on. Sama asia kun sanoisi, miksi luokanopettajan vastuulla on opettaminen vaikka koulunkäynninohjaaja olisi yhtä pätevä.
Varhaiskasvatus tuottaa tasa-arvoa, varhaiskasvatuksesta hyötyvät parhaiten heikossa sosioekonomisessa asemassa olevasta perheestä tulevat. Meillä monella on mielikuva, että lapsella on hyvä olla kotona ja pienen lapsen paras paikka on koti. Valitettavasti kaikilla ei ole näin. Perheissä voi olla monenlaista haastetta tai elämäntilannetta, jossa vanhemmat eivät pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Monet eivät myöskään jaksa kotona lasten kanssa olemista, koska se on nykyään hyvin yksinäistä. Monilla ei ole tukiverkkoa ja lapsille ei löydy sosiaalista vertaisverkostoa, ei välttämättä yhtäkään kaveria naapurustosta tai leikkipuistoista.
Omat lapset ovat menneet päiväkotiin 3- ja 1,5-vuotiaina. Molemmat ovat aina rakastaneet päiväkotia ja siellä olemista, erityisesti toisia lapsia ja leikkimistä heidän kanssaan. Koen, että varhaiskasvatus on todellakin tukenut heidän kasvua ja kehitystä. Vaikka omilla lapsilla on hyvä ja rakastava koti, jossa äitinä on varhaiskasvatuksen ammattilainen, niin koen, että he olisivat jääneet paljosta paitsi ilman päiväkotia. Ainakin vertaissuhteista ja hyvistä leikeistä isolla porukalla sekä siten tärkeistä sosiaalisista taidoista.
Mielestäni varhaiskasvatukselle kuuluu ehdottoman tärkeä rooli osana oppimispolkua, sillä niin monet oppimisen kannalta tärkeät asiat opitaan ennen kouluikää ja kaikki eivät näitä taitoja kotona pysty harjoittamaan. Ja vertaissuhdetaitoja ei mielestäni voi olla painottamatta liikaa, lapselle on tärkeää jo pienestä saakka saada positiivisia kokemuksia vertaisten kanssa toimisesta sekä ryhmään kuulumisesta. Mielestäni se on haastavaa nykyaikana kotona oleville lapsille, sillä kuitenkin suurin osa muista lapsista on päiväkodissa päivät ja taloyhtiön leikkipaikalla tai leikkipuistoissa ei juuri ole ketään, kenen kanssa luoda vertaissuhteita.
Positiivinen kasvatus on oma todellisuutensa. Teoria edellä luotu kehitelmä joka ehkä on täydellinen sen teorian näkökulmasta, mutta käytännön elämässä sitten jotain ihan muuta. Erittäin harvoilla on halua (tai mahdollisuuttakaan) lähteä syvällisesti tutustumaan positiivisen kasvatuksen teoriaan voidakseen toteuttaa sitä tarkoitetussa muodossa. Ja vaikka olisi, niin toteutukseen ei varsinkaan ammattikasvattajilla yleensä riitä aika. Kun vielä otetaan huomioon se, että tällä hetkellä varsinkin päiväkodeissa on työnjohdon taholta erittäin kova paine sille, että kaikki käyttäisivät positiivista kasvatusta, niin tästä ei voi oikein syntyä muuta kuin katastrofi. Levottomuus ja kurittomuus lasten keskuudessa lisääntyy rajusti, kun vanhoja keinoja millä kuria pidettiin ei saa enää käyttää, ja myöskään positiivisella kasvatuksella ei saada tuloksia aikaan.
Lastenhoitajien vertaaminen koulunkäynninohjaajiin ei ole relevantti. Päiväkoti ei ole mikään koulu eikä siellä ole sellaista roolien tai työtehtävien eroa kuin mitä esimerkiksi luokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan välillä on. Kasvatusvastuullinen henkilökunta päiväkodissa tekee hyvin pitkälti samaa työtä vaikka nimikkeet ja koulutukset ovat erilaisia. Lastenhoitajienkin koulutuksia on monenlaisia. Esimerkiksi lastenohjaajan koulutus sisältää 2 vuotta nimenomaan pienten lasten kasvatuksen opettelua.
Päiväkodin toiminnan päätarkoitus on lasten hoitaminen sellaisina aikoina, kun lasten vanhemmilla ei itsellään ole siihen aikaa. Muut tarkoitukset ovat nykyisistä nimityksistä ("varhaiskasvatus") huolimatta toissijaisia, ja se, että näistä toissijaisista tarkoituksista yritetään väen väkisin tehdä toiminnan päätarkoitusta on suurin yksittäinen syy sille, että päiväkodit ovat kriisissä.
Normaali lapsi ei tarvitse päiväkotia tasapainoisen kehityksen tai varsinkaan koulumenestyksen varmistamiseen. Poikkeuksia tähän ovat lähinnä sellaiset perheet joiden kotioloissa on oikeasti jotain todella pahasti pielessä (esimerkiksi liittyen vanhempien terveys- tai päihdeongelmiin) ja toisaalta sellaiset perheet missä kotikieli on eri kuin lasten tuleva koulunkäyntikieli eikä lapsille ole muuta keinoa opettaa sitä koulunkäyntikieltä.
Voitko kertoa, mihin perustat nämä mielipiteesi? Minä tiedän monta varhaiskasvatuksen ja luokanopettajaa, ketkä toimivat onnistuneesti positiivisen pedagogiikan mukaisesti. Positiivinen pedagogiikka on koulutuksen eri asteilla käytössä monissa eri maissa, sen käytöstä ja vaikutuksista on paljon tutkimustietoa.
Päiväkotitoiminnan päätarkoitus ei koskaan ole ollut olla lasten hoitopaikka vanhempien työpäivän ajan. Suomalainen lastentarha perustuu Fröbelin ajatuksiin: "Fröbel vertasi kasvattajaa kasveistaan huolehtivaan puutarhuriin. Fröbelin mukaan kasvattajien tulisi hoitaa ja tukea lapsen kehitystä kohti itsenäistä, ajattelevaa, tuntevaa ja luovaa oppijaa. Aikuisen ja lapsen välisen suhteen tulisi olla lämmin, kunnioittava, interaktiivinen ja älyllisesti osallistava, ei alistava." Pedagogiikka on ollut mukana suomalaisessa varhaiskasvatuksessa aikojen alusta saakka. Lastentarhat olivat 1900-luvun alussa osa kouluhallintoa ja siirtyivät vasta 20-luvulla osaksi sosiaalihallintoa, silloinkin väännön kautta.
Voisitko antaa jotain tueksi väitteellesi, ettei "normaali" lapsi tarvitse päiväkotia? Ja mikä on tämä "normaali" lapsi? Väitätkö todella, että kaikki varhaiskasvatusta koskeva tiede, jota tutkitaan sekä täällä että maailmalla todella paljon, on väärässä varhaiskasvatuksen hyödyn suhteen ja sinä täällä vauvapalstalla oikeassa tämän analyysisi kanssa? Ja vain koska sinusta tuntuu siltä?
Yrität pukea mielipiteesi tieteellisyyden kaapuun, vaikka todellisuudessa se on vain yksi mielipide muiden joukossa. Eri maissa on olemassa hyvin erilaisia lastentarhajärjestelmiä ja Suomessakin on monenlaista mielipidettä ja käytäntöä alan työntekijöillä. Varmasti jossakin ja joidenkin lasten kohdalla positiivinen kasvatus toimii, mutta niissä paikoissa missä se on käytössä ja missä lapset silti eivät yleensä tottele tai hyppivät seinille, se ei selkeästi toimi. Toki moni positiivinen kasvattaja saattaa olla sitä mieltä, ettei lasten edes tarvitse oppia tottelemaan päiväkodin hoitajia vaan esimerkiksi "tunnetaidot" ovat se tärkeä asia...
Päiväkotien ja perhepäivähoidon päätarkoitus on toimia hoitopaikkoina. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä vie lapsensa sinne nimenomaan hoitoon. Myös henkilökunta pääosin kokee, että esimerkiksi lasten hoitoaikojen minimointi on hyvä asia ja että esimerkiksi subjektiivinen oikeus päivähoitoon ei välttämättä ole toimiva järjestelmä. Eli että esimerkiksi kerho voisi olla lapselle parempi jos hoidon tarkoitus esimerkiksi on vain saada vanhemmille hiukan omaa aikaa ja tarjota lapselle leikkiseuraa tai sellaista järjestettyä ohjelmaa mitä ei itse järjestäisi. Myös niissä tilanteissa missä päiväkoti on kiinni, niin hoidostahan ihmiset huolehtivat eikä siitä, että heidän lastaan ei nyt varhaiskasvateta. Julkinen rahoituskin perustuu lähinnä tälle hoitofunktiolle.
Määritelmäni normaalille lapselle voit lukea ylläolevasta viestistä. Ja tosiaan käytännön kokemukset osoittavat, että normaalit kotihoidetut lapset pärjäävät hyvin koulussa. Päiväkodin voi siis turvallisesti jättää käymättä useimmissa tapauksissa. Sen sijaan esimerkiksi koulun alaluokkia ei voi turvallisesti jättää käymättä, vaan se lapsi joka aloittaisi koulunkäynnin vasta esimerkiksi 4. luokalta olisi isoissa vaikeuksissa. Ei ole olemassa mitään sellaista varhaiskasvatusta tutkivaa tiedettä joka olisi jotenkin osoittanut, että päiväkoti on välttämätön normaalin lapsen kehitykselle. Toki asiaa on tutkittu, ja tuloksia on monenlaisia niin kuin kasvatusalalla muutenkin. Sieltä sitten voi valita mieleisensä tutkimuksen jos haluaa.
Mielestäni tämä positiivisen pedagogiikan kritiikki on väärin kohdennettua. Ei ehkä ymmärretä, että positiivinen pedagogiikka kyllä toimii, mutta hitaammin kuin autoritaarinen kasvatus. Ihminen oppii kahdella tavalla: toiston tai trauman kautta. Positiivinen kasvatus nojaa toistoon ja toistot vaativat aikaa, eivätkä toimi heti. Siitä voi tulla sellainen olo, että homma ei toimi yhtään kun se ei toimi kuukausiin. Trauman kautta opettaminen voisi toimia heti. Mutta siinä tosiaan aiheutetaan trauma (nolaaminen, pelko väkivallasta jne.. sitä "hyvää vanhaa kasvatusta"). Sitten sellainen asiakin, että ihminen ihan oikeasti toistaa kokemaansa. Jos lapsi saa tarpeeksi pitkään ystävällistä kohtelua, hänestä tulee kyllä ystävällinen. Ihmiset, joille vaikkapa huudetaan, oppivat vain huutamaan itsekin. En nyt puolustele inkluusiota, 1-vuotiaana aloitettua päiväkotiuraa tai suuria ryhmäkokoja, mutta noin lähtökohtaisesti, kritiikin pitäisi kohdentua näihin, eikä siihen positiiviseen pedagokiikkaan, koska kyllä se (oikeassa ympäristössä) toimii.
Miksi kritiikin pitäisi kohdistua mielestäsi inkluusioon, sinä positiivisen pedagogiikan puolesta puhuja?
Inkluusio on ajattelutapa, jonka perusta on arvomaailma.
(Kuten positiivinen pedagogiikka on metodi, jonka perusta on analyyttinen teoria [koska x, niin y]. "Näen vain 'hyvän', ja kaikki toimintani perustuu valtaa käyttävän [kasvattaja] määrittelemän 'hyvän huomaamiseen' eli käytännössä auktoriteettivaltaisen ääneen sanomisella, kehollaan, ilmeillään, katseellaan ym. keinoilla toteutettavaan kasvatettavan kohteen ja sosiaalisen ryhmän tavoitellun toiminnan palkitsemiseen. Palkitsevuudesta ajatellaan seuraavan halu [ja kyky??] kasvattaa tuota huomioitua 'hyvää'.
Inkluusio on perustuslakiin kirjattu tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden lähtökohta oikeusvaltiossa.
Inkluusio on positiivinen ajatus vähintäänkin heille, jotka kokevat olevansa arvotettuja huonommaksi kuin joku muu, omaavansa vähemmän päätösvaltaa yhteisissä (tai edes omissa) asioissa sekä toivoisivat voivansa osallistua tasavertaisina.
Eikö positiivisen pedagogiikan nimissä inkluusio arvona pitäisi olla juuri peruslähtökohta?
Inkluusio (ja sen puute) näkyvät ihmisen todellisen arvopohjan ilmenemisestä hänen kaikessa toiminnassaan, käytöksessään, ilmeissään, eleissään, suunnittelemassaan ja toteuttamassaan kasvatustyössä.
Inkluusio on velvoittava toimintatapa voimassaolevassa, valtakunnallisessa "Varhaiskasvatuksen perusteet" ohjaavassa asiakirjassa. Se ei ole resursseista riippuvainen tai perusteltavissa "sitten jos meillä olisi x, y ja z kunnossa, niin toikin pääsisi mukaan".
Toiminta pitää suunnitella osallistujien ja käytössä olevien resurssien mukaan. 5 leipää ja 2 kalaa voi riittää tuhansille, jos ajattelun lähtökohta on, että kaikille riittää.
Positiivinen pedagogiikka käytännössä ilmentää vain sitä, mitä tuo määrätty auktoriteetti itse näkee hyväksi ja kannustettavaksi. Jossain jengissä hyvää on Ö ja jossain toisessa Ä.
Inkluusiolla pyritään estämään segregaatiota.
Koulun puolella opettajana toimiessani oli lapsia, joille ei saanut sanoa mitään, turvallisuussyistä. Siis esim henkilö saattoi päästellä ääniä ja pyöriä ympyrää kädet sivuille nostettuna kesken tunnin, eikä hänelle saanut sanoa mitään, ettei saa itse turpaan. Ohjeistus tuli rehtorilta. Toisilla oli peltorit päässä koko oppitunnin as-piirteiden takia. On epäselvää kuinka paljon he kuulivat opetuksesta. Yksi skitsofreenikko kuuli ääniä kesken tunnin (joita ei siis oikeasti ollut). Näiden lisäksi vielä perusuhmakkaat ja häiritsevät "normi"oppilaat.
Positiivisen pedagogiikan mukaisesti heissä kaikissa tulee huomata hyvä (ja itse asiassa heistä kaikki pärjäsivät kokeissa joko kohtalaisesti tai hyvin). Osa heistä pärjäsi normiluokassa (peltorit päässä istuva ja skitsofreenikko), osa ei (luokassa ympyrää pyörivä). Minusta on väärin kaikkia kohtaan yrittää laittaa sellainen oppilas koululuokkaan, joka ennen kaikkea kärsii siitä itse. Ei se ole mitään tasa-arvoa. Tämä nyt kokemuksena koulumaailmasta, mutta varmasti pätee jollain tasolla myös vakassa. Siksi minusta inkluusio on ongelmallista. Sanottakoon myös kuitenkin, että isommilla lapsilla on kyllä tosiaan usein isommat ongelmat, eli ei näitä voi yksi yhteen vetää.
Miten nämä lapset mielestäsi kärsivät luokassa?
Oman kokemukseni mukaan varsin monet lapset ja nuoret eivät halua käydä koulussa tai olla luokassa, sanovat kärsivänsä aamuheräämisistä, kiusaamisesta, pulpeteissa istumisesta, pänttäämisestä, melusta, hälinästä, avoimista tiloista jne. kuka milloin mistäkin.
Miksi vain normista poikkeavat halutaan "pelastaa" pois luokista? Sanot, että "on väärin kaikkia kohtaan yrittää laittaa sellainen oppilas koululuokkaan, joka ennen kaikkea kärsii siitä itse". Tarkoitatko, että jokainen lapsi voisi itse valita, haluaako mennä kouluun vaiko suorittaa opetuksen etänä tai jossain muussa paikassa? Vai arvioiko joku muu (kuka), että tuo kärsii, mutta tuo ei, ja tekee päätöksen toisen puolesta. Suomessa on oppivelvollisuus, luopuisitko siitä?
Inkluusio on arvopohja.
Koulussa ja päiväkodissa tehdään jotakin väärin, jos lapset kärsivät siellä. Ratkaisu ei ole, että jätetään osa kouluttamatta, kunhan laitos itsessään voi säilyä sellaisena, etteivät rahakirstut tai opettajat kärsi. Tai se maine pisakilpailuissa.
No tämä mainitsemani, joka ei koululuokassa pärjännyt, ei myöskään säännöllisesti koulua käynyt. Jos hänellä oli "huono päivä", ei hän kouluun tullut. Tämä asia oli niin rehtorille kuin kaikille perheen kanssa työskenteleville ammattilaisille ok. Et ehkä ihan taida tajuta, että Suomessa on tosiaan paljon lapsia, jotka ei koulua säännöllisesti käy, koska heitä ei sinne saada. Ei auta että sossusta tulee joku hakemaan, jos lapsi hakkaa auttajansa. Ja väkivaltaisen lapsen ympärillä kärsivät muut, mutta kyllä se lapsi itsekin kärsii. Ihanko oikeasti sinusta tämmöisen paikka on normiluokassa koska tasa-arvo? Huh huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella moni varhaiskasvatuksen nykypäivän haaste johtuu uudesta varhaiskasvatuslaista ja sen porsaanreistä.
Jos suhdeluku olisi ryhmäkohtainen ja sen pitäisi toteutua koko päivän ajan, kaikilla olisi parempi olla päiväkodissa. Lapsilla ja aikuisilla.
Yksi ratkaisu tähän voisi olla se, että yli 8 tuntia varhaiskasvatuksessa viettävä olisi luvultaan suurempi. Nyt lasketaan viikottaisten hoitotuntien perusteella puolikkaita, 0,75 ja kokonaisia lapsia. Miten 20 tuntia viikossa hoidossa oleva lapsi on vain puolikas lapsi, mutta 50 tuntia viikossa hoidossa oleva on vain yksi? Jos se 50 tuntinen (10h päivässä) laskettaisiin samalla kaavalla olevan 1,5 lasta, suhdeluvut toteutuisivat paremmin koko päivän ajan ja toiminta olisi laadukkaampaa,
Laskutuskin pitäisi vanhemmille olla käyttöasteen mukaan. Vähintään 1,5 lasku 50 tuntisesta hoitoviikosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella moni varhaiskasvatuksen nykypäivän haaste johtuu uudesta varhaiskasvatuslaista ja sen porsaanreistä.
Jos suhdeluku olisi ryhmäkohtainen ja sen pitäisi toteutua koko päivän ajan, kaikilla olisi parempi olla päiväkodissa. Lapsilla ja aikuisilla.
Yksi ratkaisu tähän voisi olla se, että yli 8 tuntia varhaiskasvatuksessa viettävä olisi luvultaan suurempi. Nyt lasketaan viikottaisten hoitotuntien perusteella puolikkaita, 0,75 ja kokonaisia lapsia. Miten 20 tuntia viikossa hoidossa oleva lapsi on vain puolikas lapsi, mutta 50 tuntia viikossa hoidossa oleva on vain yksi? Jos se 50 tuntinen (10h päivässä) laskettaisiin samalla kaavalla olevan 1,5 lasta, suhdeluvut toteutuisivat paremmin koko päivän ajan ja toiminta olisi laadukkaampaa,
Laskutuskin pitäisi vanhemmille olla käyttöasteen mukaan. Vähintään 1,5 lasku 50 tuntisesta hoitoviikosta.
Toivottavasti yhdelläkään lapsella ei ole noin pitkä hoitoviikko! 40 tuntiakin on tosi pitkä, etenkin pienemmälle lapselle. Luulisi, että vanhemmat tekisivät mitä vaan helpottaakseen lapsen stressiä ja tukeakseen tasapainoista kehitystä -> esim tekemällä lyhennettyä työviikkoa (Kela maksaa tästä korvaukset), joustamalla työvuoroissa vanhempien kesken (toinen aloittaa aiemmin ja lopettaa aiemmin), ehkä kysymällä isovanhempia apuun jne. Keinoja on kyllä monia, jos vaan halua on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, juuri tänään otin tiedon vastaan eräänkin ryhmämme lapsen seuraavan kuukauden hoitoajoista ja kyllähän tällä 4v vilpertillä (vaatii kasvattajan lähelleen koko ajan) on kaikki päivät 9-10h pituisia.
Silmittömän raskasta aikuisille jotka hänen kanssaan ma-pe ja silmittömän raskasta sille lapselle.
Vierailija kirjoitti:
No, juuri tänään otin tiedon vastaan eräänkin ryhmämme lapsen seuraavan kuukauden hoitoajoista ja kyllähän tällä 4v vilpertillä (vaatii kasvattajan lähelleen koko ajan) on kaikki päivät 9-10h pituisia.
Silmittömän raskasta aikuisille jotka hänen kanssaan ma-pe ja silmittömän raskasta sille lapselle.
Onko erityislapsi vai vaan kasvatettu kieroon (jätetty kasvattamatta)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella moni varhaiskasvatuksen nykypäivän haaste johtuu uudesta varhaiskasvatuslaista ja sen porsaanreistä.
Jos suhdeluku olisi ryhmäkohtainen ja sen pitäisi toteutua koko päivän ajan, kaikilla olisi parempi olla päiväkodissa. Lapsilla ja aikuisilla.
Yksi ratkaisu tähän voisi olla se, että yli 8 tuntia varhaiskasvatuksessa viettävä olisi luvultaan suurempi. Nyt lasketaan viikottaisten hoitotuntien perusteella puolikkaita, 0,75 ja kokonaisia lapsia. Miten 20 tuntia viikossa hoidossa oleva lapsi on vain puolikas lapsi, mutta 50 tuntia viikossa hoidossa oleva on vain yksi? Jos se 50 tuntinen (10h päivässä) laskettaisiin samalla kaavalla olevan 1,5 lasta, suhdeluvut toteutuisivat paremmin koko päivän ajan ja toiminta olisi laadukkaampaa,
Laskutuskin pitäisi vanhemmille olla käyttöasteen mukaan. Vähintään 1,5 lasku 50 tuntisesta hoitoviikosta.
Kyllä Suomessa osataan käyttää hyvin verovarat! Vanhemmat tuovat itse vapaaehtoisesti hankkimiaan lapsiaan entistä pidemmiksi päiviksi hoitoon (kyllä se on hoitoa) vaikka itse olisivat kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän ihan minimitunnit n. 6h päivässä lapsella (olen kokopäivätyössä, mutta liukuva työaika) ja kaikki lomat tietysti mitä saa, ja tästäkin koen syyllisyyttä, sillä tiedän että päiväkotiryhmässä on ongelmia. Samassa ryhmässä tiedän kuitenkin useita vanhempia, jotka käyvät harrastuksissa ja pitävät muuten vaan vapaapäivinä lapsiaan hoidossa. En yhtään tajua miksi he niin tekevät.
Varhaiskasvatushan ei ole mikään hoitopaikka vaan sen tarkoitus on nimensä mukaan lasten varhaiskasvattaminen. Varmaankin nuo vanhemmat toivovat, että heidän lapsensa saa parhaan mahdollisen varhaiskasvatuksen.
Kun esi- ja alkuopetustakin annetaan vain 4h päivässä, niin miksi varhaiskasvatuksessa sen pituinen päivä ei riitä?
Puhumattakaan alakoulusta, jossa lapset kuitenkin jo reilusti isompia ja koulupäivän pituus ekaluokkalaisilla saattaa olla 3 tuntia. Ja lisäksi on kolme kuukautta lomaa vuodessa!
Ekaluokkalainen voi käydä aamu- ja iltapäiväkerhossa. Päivä voi olla helposti kahdeksan tuntia.
Sehän alkaa nykyään olla lyhyemmästä päästä, jos joku lapsi on varhaiskasvatuksessa vain kahdeksan tuntia... Mikä ettei sama systeemi toimisi myös päiväkodissa, että varhaiskasvatusta ja esiopetusta tarjottaisiin 4 tuntia päivässä kaikille ilmaiseksi ja niille, joilla on tarvetta, olisi lisäksi maksullista aamu- ja iltapäivätoimintaa.
Aika monella on jo nyt 0 € sopimus ja pitävät pitkää päivää. Se kannustaisi enemmän pitämään kun maksut halpenee
Miksi Suomessa on näin, kun tosi monessa muussa sivistysmaassa päivähoito maksaa paljon? Jos halutaan miettiä laadukasta varhaiskasvatusta (jota tällä hetkellä ei ole tarjolla läheskään joka paikassa), niin sitä tosiaan riittäisi se 4h päivässä. Se voisi olla ilmainen ja loppu maksaisi.
Näin voitaisiin panostaa siihen että se 4h olisi oikeasti laadukasta. Miksi ei tehdä tällaista muutosta? Kaikki kotonaolijoiden lapset voisivat olla tämän ajan max.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella moni varhaiskasvatuksen nykypäivän haaste johtuu uudesta varhaiskasvatuslaista ja sen porsaanreistä.
Jos suhdeluku olisi ryhmäkohtainen ja sen pitäisi toteutua koko päivän ajan, kaikilla olisi parempi olla päiväkodissa. Lapsilla ja aikuisilla.
Yksi ratkaisu tähän voisi olla se, että yli 8 tuntia varhaiskasvatuksessa viettävä olisi luvultaan suurempi. Nyt lasketaan viikottaisten hoitotuntien perusteella puolikkaita, 0,75 ja kokonaisia lapsia. Miten 20 tuntia viikossa hoidossa oleva lapsi on vain puolikas lapsi, mutta 50 tuntia viikossa hoidossa oleva on vain yksi? Jos se 50 tuntinen (10h päivässä) laskettaisiin samalla kaavalla olevan 1,5 lasta, suhdeluvut toteutuisivat paremmin koko päivän ajan ja toiminta olisi laadukkaampaa,
Laskutuskin pitäisi vanhemmille olla käyttöasteen mukaan. Vähintään 1,5 lasku 50 tuntisesta hoitoviikosta.
Toivottavasti yhdelläkään lapsella ei ole noin pitkä hoitoviikko! 40 tuntiakin on tosi pitkä, etenkin pienemmälle lapselle. Luulisi, että vanhemmat tekisivät mitä vaan helpottaakseen lapsen stressiä ja tukeakseen tasapainoista kehitystä -> esim tekemällä lyhennettyä työviikkoa (Kela maksaa tästä korvaukset), joustamalla työvuoroissa vanhempien kesken (toinen aloittaa aiemmin ja lopettaa aiemmin), ehkä kysymällä isovanhempia apuun jne. Keinoja on kyllä monia, jos vaan halua on.
Edellisessä viskariryhmässä todella monella oli 10 tunnin hoitopäivä joka arkipäivä. Pieni paikkakunta, josta vanhemmat kulkivat julkisilla läheiseen isompaan kaupunkiin töihin, joten ei ollut vanhemmilla vaihtoehtoja.
Ja paljon mahtuu myös joukkoon niitä, jotka varaavat sen 10h joka päivä vaikka olisivat kotona, koska kokevat sen oikeudekseen koska maksavat hoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella moni varhaiskasvatuksen nykypäivän haaste johtuu uudesta varhaiskasvatuslaista ja sen porsaanreistä.
Jos suhdeluku olisi ryhmäkohtainen ja sen pitäisi toteutua koko päivän ajan, kaikilla olisi parempi olla päiväkodissa. Lapsilla ja aikuisilla.
Yksi ratkaisu tähän voisi olla se, että yli 8 tuntia varhaiskasvatuksessa viettävä olisi luvultaan suurempi. Nyt lasketaan viikottaisten hoitotuntien perusteella puolikkaita, 0,75 ja kokonaisia lapsia. Miten 20 tuntia viikossa hoidossa oleva lapsi on vain puolikas lapsi, mutta 50 tuntia viikossa hoidossa oleva on vain yksi? Jos se 50 tuntinen (10h päivässä) laskettaisiin samalla kaavalla olevan 1,5 lasta, suhdeluvut toteutuisivat paremmin koko päivän ajan ja toiminta olisi laadukkaampaa,
Laskutuskin pitäisi vanhemmille olla käyttöasteen mukaan. Vähintään 1,5 lasku 50 tuntisesta hoitoviikosta.
Toivottavasti yhdelläkään lapsella ei ole noin pitkä hoitoviikko! 40 tuntiakin on tosi pitkä, etenkin pienemmälle lapselle. Luulisi, että vanhemmat tekisivät mitä vaan helpottaakseen lapsen stressiä ja tukeakseen tasapainoista kehitystä -> esim tekemällä lyhennettyä työviikkoa (Kela maksaa tästä korvaukset), joustamalla työvuoroissa vanhempien kesken (toinen aloittaa aiemmin ja lopettaa aiemmin), ehkä kysymällä isovanhempia apuun jne. Keinoja on kyllä monia, jos vaan halua on.
Edellisessä viskariryhmässä todella monella oli 10 tunnin hoitopäivä joka arkipäivä. Pieni paikkakunta, josta vanhemmat kulkivat julkisilla läheiseen isompaan kaupunkiin töihin, joten ei ollut vanhemmilla vaihtoehtoja.
Ja paljon mahtuu myös joukkoon niitä, jotka varaavat sen 10h joka päivä vaikka olisivat kotona, koska kokevat sen oikeudekseen koska maksavat hoidosta.
Hävytöntä. Tämä taas todistaa sen, että hoitomaksut ovat aivan liian pieniä, jos perheellä on varaa pitää lasta hoidossa vaan 10h päivässä vaikka olisivat itse kotona! Miksi eivät maksa vähemmästä? Onhan niitä eri maksuluokkia? Mutta ei, valitaan se korkein maksuluokka ja pidetään siitä vielä maksimituntimäärä, koska voidaan. No, edestään löytävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän ihan minimitunnit n. 6h päivässä lapsella (olen kokopäivätyössä, mutta liukuva työaika) ja kaikki lomat tietysti mitä saa, ja tästäkin koen syyllisyyttä, sillä tiedän että päiväkotiryhmässä on ongelmia. Samassa ryhmässä tiedän kuitenkin useita vanhempia, jotka käyvät harrastuksissa ja pitävät muuten vaan vapaapäivinä lapsiaan hoidossa. En yhtään tajua miksi he niin tekevät.
Varhaiskasvatushan ei ole mikään hoitopaikka vaan sen tarkoitus on nimensä mukaan lasten varhaiskasvattaminen. Varmaankin nuo vanhemmat toivovat, että heidän lapsensa saa parhaan mahdollisen varhaiskasvatuksen.
Kun esi- ja alkuopetustakin annetaan vain 4h päivässä, niin miksi varhaiskasvatuksessa sen pituinen päivä ei riitä?
Puhumattakaan alakoulusta, jossa lapset kuitenkin jo reilusti isompia ja koulupäivän pituus ekaluokkalaisilla saattaa olla 3 tuntia. Ja lisäksi on kolme kuukautta lomaa vuodessa!
Ekaluokkalainen voi käydä aamu- ja iltapäiväkerhossa. Päivä voi olla helposti kahdeksan tuntia.
Sehän alkaa nykyään olla lyhyemmästä päästä, jos joku lapsi on varhaiskasvatuksessa vain kahdeksan tuntia... Mikä ettei sama systeemi toimisi myös päiväkodissa, että varhaiskasvatusta ja esiopetusta tarjottaisiin 4 tuntia päivässä kaikille ilmaiseksi ja niille, joilla on tarvetta, olisi lisäksi maksullista aamu- ja iltapäivätoimintaa.
Aika monella on jo nyt 0 € sopimus ja pitävät pitkää päivää. Se kannustaisi enemmän pitämään kun maksut halpenee
Miksi Suomessa on näin, kun tosi monessa muussa sivistysmaassa päivähoito maksaa paljon? Jos halutaan miettiä laadukasta varhaiskasvatusta (jota tällä hetkellä ei ole tarjolla läheskään joka paikassa), niin sitä tosiaan riittäisi se 4h päivässä. Se voisi olla ilmainen ja loppu maksaisi.
Näin voitaisiin panostaa siihen että se 4h olisi oikeasti laadukasta. Miksi ei tehdä tällaista muutosta? Kaikki kotonaolijoiden lapset voisivat olla tämän ajan max.
Tälläinen se systeemi taisi olla kun ei ollut subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistaakseni silloin jos toinen vanhempi oli kotona sai lapsi olla hoidossa vain 20 tuntia viikossa eli juurikin tuon 4 tuntia päivässä. Sitten jos neuvolassa todettiin että lapsen olisi parempi olla pidempään hoidossa syystä X, tämä mahdollistettiin. Ilmaista se ei kyllä silloin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, juuri tänään otin tiedon vastaan eräänkin ryhmämme lapsen seuraavan kuukauden hoitoajoista ja kyllähän tällä 4v vilpertillä (vaatii kasvattajan lähelleen koko ajan) on kaikki päivät 9-10h pituisia.
Silmittömän raskasta aikuisille jotka hänen kanssaan ma-pe ja silmittömän raskasta sille lapselle.Onko erityislapsi vai vaan kasvatettu kieroon (jätetty kasvattamatta)?
Kaikkihan ne ovat erityislapsia/nepsyjä nykyään jos käytöksessä on ongelmaa. Kurittomista lapsista puhuminen on boomerien kielenkäyttöä.
Meillä oli varhaiskasvatuksessa moniakin tarinoita jälkipolville kerrottavaksi. Yksi mieleenpainuvimmista lienee:
trad. kirjoitti:
Kädet ylös housut alas, täältä tulee munavaras
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella moni varhaiskasvatuksen nykypäivän haaste johtuu uudesta varhaiskasvatuslaista ja sen porsaanreistä.
Jos suhdeluku olisi ryhmäkohtainen ja sen pitäisi toteutua koko päivän ajan, kaikilla olisi parempi olla päiväkodissa. Lapsilla ja aikuisilla.
Yksi ratkaisu tähän voisi olla se, että yli 8 tuntia varhaiskasvatuksessa viettävä olisi luvultaan suurempi. Nyt lasketaan viikottaisten hoitotuntien perusteella puolikkaita, 0,75 ja kokonaisia lapsia. Miten 20 tuntia viikossa hoidossa oleva lapsi on vain puolikas lapsi, mutta 50 tuntia viikossa hoidossa oleva on vain yksi? Jos se 50 tuntinen (10h päivässä) laskettaisiin samalla kaavalla olevan 1,5 lasta, suhdeluvut toteutuisivat paremmin koko päivän ajan ja toiminta olisi laadukkaampaa,
Laskutuskin pitäisi vanhemmille olla käyttöasteen mukaan. Vähintään 1,5 lasku 50 tuntisesta hoitoviikosta.
Toivottavasti yhdelläkään lapsella ei ole noin pitkä hoitoviikko! 40 tuntiakin on tosi pitkä, etenkin pienemmälle lapselle. Luulisi, että vanhemmat tekisivät mitä vaan helpottaakseen lapsen stressiä ja tukeakseen tasapainoista kehitystä -> esim tekemällä lyhennettyä työviikkoa (Kela maksaa tästä korvaukset), joustamalla työvuoroissa vanhempien kesken (toinen aloittaa aiemmin ja lopettaa aiemmin), ehkä kysymällä isovanhempia apuun jne. Keinoja on kyllä monia, jos vaan halua on.
Edellisessä viskariryhmässä todella monella oli 10 tunnin hoitopäivä joka arkipäivä. Pieni paikkakunta, josta vanhemmat kulkivat julkisilla läheiseen isompaan kaupunkiin töihin, joten ei ollut vanhemmilla vaihtoehtoja.
Ja paljon mahtuu myös joukkoon niitä, jotka varaavat sen 10h joka päivä vaikka olisivat kotona, koska kokevat sen oikeudekseen koska maksavat hoidosta.
Miten ei voi yhtään olla joustoa työajoissa? Eikö missään perheessä kumpikaan vanhempi tosiaan tehnyt etätöitä? Miksi kulkivat kaikki julkisilla, eikö kimppakyyti olisi nopeampi? Vai oliko tämä vain tekosyy pitää lapsia pitkään hoidossa? Todellisuudessa käytiin lenkillä, kaupassa jne ja vietettiin hieman sitä kallisarvoista omaa aikaa ennen kuin haettiin lapsi hoidosta.
Niinhän se onkin, eskarivuonna.
Eli se 4h aika on esiopetus aikaa ja ilmaista ja sitten jos/kun sen päälle jatkaa päivää niin se on ns täydentävää varhaiskasvatusta ja se on maksullista. Ja sen ajan pituuden vanhemmat määrittelevät itse tekemässään hoitoaika sopimuksessa ja sen ajan mukaan määräytyy sitten laskun loppusumma.