Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Samat vanhemmat joilla virikelapsia puolustelee sitten myöhemmin näiden tekemiä väkivaltatilanteita ja kiusaamista kouluissa. Miksi tehdä lapsia jos niitä ei oikeasti halua??

Vierailija kirjoitti:

Millaista perehdytystä päiväkotityöhön on tarjolla? Jos on ollut nuoruudessaan hoitajana ja opettajana silloisissa päiväkodeissa (muodollinen pätevyys vo tehtäviin), mutta viimeisen vuosikymmenen+ tehnyt muita töitä täysin eri alalla (akateeminen asiantuntijatyö kansainvälisissä verkostoissa), niin kuinka ja kuka perehdyttää töissä tähän uuteen vaka-toimintaan?

Toiminnasta saa median perusteella käsityksen, että se eroaa vuosituhannen alun päiväkodeista paljon. Onko näin? Kiinnostuksesta voisin palata kasvatusalalle edes hetkeksi, kun omat lapset ovat aikuisia ja teoreettinen työ varsin kuormittavaa kilpailutuksineen ja matkustamisineen. Pienryhmät olivat käytössä jo 1990-luvulla, samoin retket, taidetoiminta, leikkipainotteisuus, sadut, teatteri, leipominen, musiikki ja monenlainen liikkuminen esim. pihapeleissä. Eivät ne ole mitään uutta lasten kasvatuksessa, tietenkään - aina ja kaikkialla lapset ovat olleet kiinnostuneita sellaisesta toiminnasta.

Mikä siis on uutta? Käytännössä? Teoriassa? Onko julkaistu kirjallisuutta, josta saisi selkeän kuvan nykyisen varhaiskasvatuksen eroista edeltäneeseen päivähoitoon?

Lue tämä ketju alusta loppuun niin saat käsityksen mikä ja miten työolosuhteissa on muuttunut. Aloita otsikosta.

"Varhaiskasvatus ei todellakaan tarkoita erikseen järjestettyjä, aikuisjohtoisia tuokioita. Kaikki, mitä me työpäivämme aikana lasten kanssa teemme, on varhaiskasvatusta. "Varhaiskasvatuksen osuutta" lapsen hoitoajasta ei voi erottaa.

Varhaiskasvatus ei tokikaan pidä sisällään mitään sellaista, mitä psyykkisesti terve ja lapsensa kehityksestä kiinnostunut vanhempi ei pystyisi lapselleen tarjoamaan. Ainoa lisäarvo (tai -haitta, miten sen nyt ottaa, riippuu lapsesta ja lapsen päiväkotiryhmästä) verrattuna kotona tapahtuvaan kasvatukseen on mielestäni se, että kotona lapsi ei yhtä lailla opi toimimaan isossa lapsiryhmässä ja totu siihen, ettei ole maailman napa. Päiväkodissa lapsi saa karua oppia. Lapsi oppii puolustautumaan, oppii odottamaan vuoroaan, oppii jonottamaan, oppii kilpailemaan aikuisen huomiosta, oppii huutamaan äänensä kuuluviin jne. Toki sisarustenkin kanssa näitä asioita voi oppia, mutta harvemmin perheissä on seitsemää alle kouluikäistä. Seitsemän lasta on normaalin pienryhmän koko, kun kyseessä ovat 3-5-vuotiaat lapset."

.

"Normaali "pienryhmä" meidän päiväkodissa on joka ikinen päivä 9-13 lasta per yksi aikuinen, lapset 1-5 v. Nykyään on se hirveän ärsyttävä seikka käytössä päiväkodeissa, että lapsia käsitellään vanhempina kuin he ovat. 2v 6kk vanhasta puhutaan "lähes kolmevuotias". Ei ole, hän on 2-vuotias, jossain perustellussa yhteydessä 2,5 vuotias. Ja se toinen on yksivuotias (kunnes täyttää 2 v.) eikä mikään "alkaa olla kohta jo kaksi" tai "yli yksi".

Tämmöinen puhumisen tapa, yleinen käytäntö jopa, kuvaa hyvin varhaiskasvatuksen sietämätöntä tilaa. Puhe näkyy käytännössä lasten kohteluna aivan eri tavalla kuin mihin heidän oikea ikänsä antaa valmiuksia."

Kirjoitatte kyllä tärkeää asiaa ja hyviä pointtteja noistatte esiin tässä vakatilanteen keskustelussa.

Kiitos hyvistä ja mietityistä kommenteista jotka laittavat niiden lukijan ajattelemaan asioita syvemmin.

21 lapsen ryhmä jossa 6 lasta jotka tehostetulla tuella ja käytös sellaista, että tarvitsevat, tai siis tarvitsisivat, kasvattajan vierelleen koko ajan.

Pienryhmätoiminnassa lapsia siis 7kpl/1 kasvattaja ja jokaisessa pienryhmässä 1-2kpl näitä tuen tarpeisia.

Voin sanoa, että homma ei toimi, se on aivan perseestä, se on hyvin haastavaa ja vaikeata, todella raskasta.

Tätä on vaka-ala.

Mitäpä sanotte siitä että hain oppisopimusopiskelemaan lastenhoitajaksi ja minut laitettiin pienten ryhmään jossa suurin osa on S2 ja muutama nepsy. Olin kauhuissani kun jäin lapsilauman kanssa yksin. Vastuu on niin hirvittävän suuri. :(

Vierailija kirjoitti:

Ja kukaan lapsihan ei "vain ole" kuriton vaan hän on kuriton, koska lapsen vanhemmat sallivat sen hänelle.

Moni huhuilee kurin perään.

Miten erotatte kurittoman ja nepsyn? Vai erotatteko te? Onko kurittomia todella noin paljon? Eikö tavallinen, normaali 3-6 vuotias poikkeuksetta opi kuuntelemaan ja tottelemaan vieraita aikuisia, huomaa siis piankin että täällä on eri säännöt kuin kotona. 

Jos se kurittomuus jatkuu kuukausitolkulla, ehkä kyseessä ei olekaan vanhempien kädettömyys? 

Olen se lähihoitaja joka tuossa aiemmin kirjoitti että olen myös nepsyn äiti. Minun lastani on ymmärretty väärin ( "onpas temperamenttinen" no ei ole, vaan autisti) ja olen hoitajana nähnyt miten aivan oppikirjatapaus-adhd-poika tulkitaan vaka-opettajan taholta vanhemman kädettömyydeksi, että "äiti ei viitsi edes kieltää sitä".

(Tilanne oli palaveri vanhemman kanssa, lapsi härväsi jotain, äiti yritti keskittyä siihen mitä opettaja sanoo.) Minusta silloin aivan luonnollista, että äiti ei kesken palaverin siirrä huomiota lapseen. Jos kieltää jostain, on myös katsottava loppuun asti, että lapsi noudattaa kieltoa, nepsyn kohdalla yleensä kädestäpitäen. Jos äiti istuu palaverissa, hän ei voi katsoa, että lapsi noudattaa kiellon loppuun asti. 

Ihmeelliset vuodet (Webster-Stratton, s.71) -kirjassa kerrotaan, että normaalia lasta kielletään / komennetaan 17 kertaa puolessa tunnissa. Adhd-lasta sen sijaan kielletään 40 kertaa puolessa tunnissa. Lapsi ei ehdi edes tehdä oikein, kun kielletään taas. Puhumattakaan siitä, millainen on itsetunto, kun ainoa mitä saa on jatkuva kieltäminen. Jatkuvaa komentamista pitäisi vähentää, sillä se itseasiassa lisää käytöshäiriöitä. Mutta se menee jo sivuraiteille, olkoon. 

Minulla tökkää vain tuo jatkuva kurin lisääminen ja siitä puhuminen. Jos lapsi on levoton ja äänekäs ja kokeilee rajoja toistuvasti, voiko syy olla myös itse päiväkodissa? Liian iso ryhmä, liikaa hälinää, taas vieras aikuinen? 

Tärkeintä työtä - heille pitäisi antaa enemmän resursseja.

Kuulostaa ihan hirveältä! Onnellisia ovat ne, jotka voivat hoitaa lapsensa kotona! Sitä en ymmärrä, miksi pieniä lapsia viedään tuollaiseen eläintarhaan, jos ei ole pakko. Työssäkäyvänäkin vähentäisin ehdottomasti työaikaani aivan minimiin, jotta lapset joutuisivat olemaan mahdollisimman vähän tuollaisessa paikassa. Onneksi omat lapseni ovat jo isoja ja saivat hekin olla paljon kotona/mummon hoidossa pienenä, koska olemme molemmat yrittäjiä miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Millaista perehdytystä päiväkotityöhön on tarjolla? Jos on ollut nuoruudessaan hoitajana ja opettajana silloisissa päiväkodeissa (muodollinen pätevyys vo tehtäviin), mutta viimeisen vuosikymmenen+ tehnyt muita töitä täysin eri alalla (akateeminen asiantuntijatyö kansainvälisissä verkostoissa), niin kuinka ja kuka perehdyttää töissä tähän uuteen vaka-toimintaan?

Toiminnasta saa median perusteella käsityksen, että se eroaa vuosituhannen alun päiväkodeista paljon. Onko näin? Kiinnostuksesta voisin palata kasvatusalalle edes hetkeksi, kun omat lapset ovat aikuisia ja teoreettinen työ varsin kuormittavaa kilpailutuksineen ja matkustamisineen. Pienryhmät olivat käytössä jo 1990-luvulla, samoin retket, taidetoiminta, leikkipainotteisuus, sadut, teatteri, leipominen, musiikki ja monenlainen liikkuminen esim. pihapeleissä. Eivät ne ole mitään uutta lasten kasvatuksessa, tietenkään - aina ja kaikkialla lapset ovat olleet kiinnostuneita sellaisesta toiminnasta.

Mikä siis on uutta? Käytännössä? Teoriassa? Onko julkaistu kirjallisuutta, josta saisi selkeän kuvan nykyisen varhaiskasvatuksen eroista edeltäneeseen päivähoitoon?

Todella hyvä kysymys! En itsekään näe mikä oikeasti on muuttunut kaikkien lippulappujen ja arviointien lisäksi. Paitsi että vanhemmat tuovat pieniä lapsiaan oireilemaan tänne hienoon varhaiskasvatukseen jopa kymmentuntisiksi päiviksi, koska voivat, vaikka itse olisivat kotona! Ja asiantuntijat paasaavat kuinka tämä on lapsen paras! Lapset saattavat lähes asua laitoksessa. Ihan kuin paha uni, jossa kaikki olisivat menettäneet järkensä.

🤢

Vierailija kirjoitti:

-ennen päiväkodeissa oli kiva hämärä nukkarissa, jossa kynttilän tai lukulampun valossa luettiin satuja ja lapset nukahtivat kerrossänkyihinsä pehmeiden täkkien alle yöpuvuissa tai alusvaatteissaan.

-nykyään on lattiatasoiset, pinottavat muovikehikot, joissa pingoitettu hygieniaverkko, pelkkä lakana ja toinen lakana päälle, digilaitteelta soi suoratoistopalvelun rikkonainen ääni jostain syntikkamusiikista, aikuiset komentaa lapsia pysymään paikallaan, lapset ovat päivävaatteet päällä, levottomia, kiemurtelevat, huutelevat, eivät pysy sängyssä, kiroilevat, sylkevät ja kiljahtelevat, purevat, potkivat, kikattelevat ja mölisevät, moni tuhrii omalla kakallaan ympäristöä ja itseään

- kynttilöitä ei todellakaan ole

-moni asia on muuttunut. Ei siellä kukaan ketään mihinkään "perehdytä"

Siltähän tuo kuullostaa, että ei ole rahaa. Lasten palveluista on leikattu yhtäjaksoisesti 1990 -luvun lamasta alkaen ja myös hyvinö talousvuosina. Mitä kuuntelee politiikkaa, niin rahaa ei ole tulossa lisää.

" ennen päiväkodeissa oli kiva hämärä nukkarissa, jossa kynttilän tai lukulampun valossa luettiin satuja ja lapset nukahtivat kerrossänkyihinsä pehmeiden täkkien alle yöpuvuissa tai alusvaatteissaan.

-nykyään on lattiatasoiset, pinottavat muovikehikot, joissa pingoitettu hygieniaverkko, pelkkä lakana ja toinen lakana päälle,

digilaitteelta soi suoratoistopalvelun rikkonainen ääni jostain syntikkamusiikista,

aikuiset komentaa lapsia pysymään paikallaan, lapset ovat päivävaatteet päällä,

levottomia, kiemurtelevat, huutelevat, eivät pysy sängyssä, kiroilevat, sylkevät ja kiljahtelevat, purevat, potkivat, kikattelevat ja mölisevät,

moni tuhrii omalla kakallaan ympäristöä ja itseään

- kynttilöitä ei todellakaan ole

-moni asia on muuttunut.

Ei siellä kukaan ketään mihinkään "perehdytä""

Olen itsekin havahtunut tähän aikaan mitä elämme. Se on säälimätöntä ja kovaa lapsille.

Tulevaisuudessa he hoitavat meitä kun ikäännymme...tai skippaavat säälimättä  samankaltaiseen broilerikasvattamoon ku me heidät nyt.

Vierailija kirjoitti:

" ennen päiväkodeissa oli kiva hämärä nukkarissa, jossa kynttilän tai lukulampun valossa luettiin satuja ja lapset nukahtivat kerrossänkyihinsä pehmeiden täkkien alle yöpuvuissa tai alusvaatteissaan.

-nykyään on lattiatasoiset, pinottavat muovikehikot, joissa pingoitettu hygieniaverkko, pelkkä lakana ja toinen lakana päälle,

digilaitteelta soi suoratoistopalvelun rikkonainen ääni jostain syntikkamusiikista,

aikuiset komentaa lapsia pysymään paikallaan, lapset ovat päivävaatteet päällä,

levottomia, kiemurtelevat, huutelevat, eivät pysy sängyssä, kiroilevat, sylkevät ja kiljahtelevat, purevat, potkivat, kikattelevat ja mölisevät,

moni tuhrii omalla kakallaan ympäristöä ja itseään

- kynttilöitä ei todellakaan ole

-moni asia on muuttunut.

Ei siellä kukaan ketään mihinkään "perehdytä""

Olen itsekin havahtunut tähän aikaan mitä elämme. Se on säälimätöntä ja kovaa lapsille.

Tulevaisuudessa he hoitavat meitä kun ikäännymme...tai skippaavat säälimättä  samankaltaiseen broilerikasvattamoon ku me heidät nyt.

Varmasti keksivät vaan jonkun pillerin meille annettavaksi. Jokin varmasti menee rikki ja pahasti näillä lapsilla.

Tuo ennen-nyt -lista pitää 100% paikkansa!!!

20v alaa seuranneena ja siellä työskennelleenä (viimeiset 10v opena) voin allekirjoittaa.

Iso haaste on myös se, että suurin osa ainakin oman alueen ja kaupungin päiväkotien johtajista on sosionomitaustaisia. Heiltä puuttuu pedagoginen osaaminen ja ymmärrys lapsen kehityksestä -silloin on vaikea pedagogisesti johtaa. Vaikka perustelen päätöksiä (esim liikaa tuentarpeisia lapsia ryhmässä 12/21, tehtävä siirtoja tai pudotettava lapsimäärää koska liikaa kuormitusta ja sosiaalisia suhteita nepsyille. Ei auta että lisätään kielitaidoton ja kouluttamaton avustaja ryhmään) -en tule kuulluksi. Lapset on numeroita ja kasvattajista niistetään parhaat hetkelliset tehot. Sitten ihmetellään kun ei kukaan jaksa.

Miksi tälle tilanteelle ei tehdä mitään? Lapsistahan tässä on kysymys, toki työntekijöistä myös, mutta sen vielä ymmärrän jotenkin että työntekijöiden oikeuksia poljetaan, mutta että lapsia kohdellaan näin? Luulisi että joku siihen puuttuisi? Edes ne lasten omat vanhemmat? Miksi eivät äänestä jaloillaan??

"ennen tiimi eli opettajat ja hoitajat tekivät yhteistyötä ja olivat tasa-arvoisia aikuisia, nykyään hoitajat ovat kahdestaan tai yksin 21 lapsen kanssa joka päivä,

koska opettajalla on velvollisuus osoittaa erilaisilla dokumentaatioilla, kaavioilla, mittareilla, raporteilla, kuvauksilla, kirjoituksilla, päiväyksillä, havaintotyökaluilla ja arvioinneilla, mitä missäkin päiväkotiryhmässä on milloinkin tehty, kenen toimesta, missä, milloin, miten ja miksi ja miten se tehtäisiin paremmin ensi kerralla.

Näistä käyty tiimikeskustelu pitää myös dokumentoida.

Samoin lasten ja vanhempien mielipiteet.

Ja sitten lopuksi, kuinka nämä eri keskustelujen erilaiset näkökulmat otetaan huomioon jatkossa. Sitten jatkon jälkeen nekin arvioidaan jne....

-ennenpäiväkoteihin oli rahaa ostaa järkeviä uusia leluja, pelejä, roolivaatteita, retkieväitä, juhlatarvikkeita, leipomisvälineitä jne., jotka riittivät kaikille lapsille, nyt ei ole. "

Vai vielä leipomusivälineitä. Hyvä kun riittää ruokaa riittävästi jokaiselle. Joissain paikoissa ei saa ottaa lisää jos jää lapselle nälkä, sitten tarjotaan vaan näkkäriä.

"ennen jokaista päiväkotia johti lastentarhanopettajan tehtäviin pätevä päiväkodin johtaja, joka tunsi lapset ja työkaverinsa sekä työn vaatimukset ja sisällöt,

koska teki myös lapsiryhmässä töitä osa-aikaisesti

- nykyään johtaja "johtaa" 3-5 päiväkotia eli "varhaiskasvatusyksikköä",

eikä todellakaan käy siellä ryhmissä kuin joskus häiritsemässä omien lippulappujensa kanssa

-pedagogiikan, toiminnan, tilausten, työvuoromuutosten, asiakasyhteistyön, henkilöstöohjauksen, perehdyttämistehtävien, työnohjauksen jne. johtaminen on delegoitu nykyään ryhmien opettajille,

ilman koulutusta, palkkaa tai osoitettua työaikaa siihen"

Ja opettajilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin suostua kaikkeen mitä keksitään kehittää tai vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kukaan lapsihan ei "vain ole" kuriton vaan hän on kuriton, koska lapsen vanhemmat sallivat sen hänelle.

Moni huhuilee kurin perään.

Miten erotatte kurittoman ja nepsyn? Vai erotatteko te? Onko kurittomia todella noin paljon? Eikö tavallinen, normaali 3-6 vuotias poikkeuksetta opi kuuntelemaan ja tottelemaan vieraita aikuisia, huomaa siis piankin että täällä on eri säännöt kuin kotona. 

Jos se kurittomuus jatkuu kuukausitolkulla, ehkä kyseessä ei olekaan vanhempien kädettömyys? 

Olen se lähihoitaja joka tuossa aiemmin kirjoitti että olen myös nepsyn äiti. Minun lastani on ymmärretty väärin ( "onpas temperamenttinen" no ei ole, vaan autisti) ja olen hoitajana nähnyt miten aivan oppikirjatapaus-adhd-poika tulkitaan vaka-opettajan taholta vanhemman kädettömyydeksi, että "äiti ei viitsi edes kieltää sitä".

(Tilanne oli palaveri vanhemman kanssa, lapsi härväsi jotain, äiti yritti keskittyä siihen mitä opettaja sanoo.) Minusta silloin aivan luonnollista, että äiti ei kesken palaverin siirrä huomiota lapseen. Jos kieltää jostain, on myös katsottava loppuun asti, että lapsi noudattaa kieltoa, nepsyn kohdalla yleensä kädestäpitäen. Jos äiti istuu palaverissa, hän ei voi katsoa, että lapsi noudattaa kiellon loppuun asti. 

Ihmeelliset vuodet (Webster-Stratton, s.71) -kirjassa kerrotaan, että normaalia lasta kielletään / komennetaan 17 kertaa puolessa tunnissa. Adhd-lasta sen sijaan kielletään 40 kertaa puolessa tunnissa. Lapsi ei ehdi edes tehdä oikein, kun kielletään taas. Puhumattakaan siitä, millainen on itsetunto, kun ainoa mitä saa on jatkuva kieltäminen. Jatkuvaa komentamista pitäisi vähentää, sillä se itseasiassa lisää käytöshäiriöitä. Mutta se menee jo sivuraiteille, olkoon. 

Minulla tökkää vain tuo jatkuva kurin lisääminen ja siitä puhuminen. Jos lapsi on levoton ja äänekäs ja kokeilee rajoja toistuvasti, voiko syy olla myös itse päiväkodissa? Liian iso ryhmä, liikaa hälinää, taas vieras aikuinen? 

Kuri ja kurittomuus ovat boomerien aikaisia termejä joita käytettiin, kun ei vielä tiedetty nepsyistä ja positiivisuuden merkityksestä. Usein kuriin liittyi vielä kuritus, eli esimerkiksi lapsen laittaminen jäähypenkille istumaan, mikä oli todella haitallista lapsen tunnetaitojen kehityksen kannalta.

" Päiväkodeissa on yhä ne 1990-luvulla tai aiemmin hankitut, nyt rikkinäiset lelut ja kirjat. Jokaiseen taloon tai ryhmään on hankittu älytaulu, padi ja älypuhelin, niillä tehdään digiloikkia.

Lastenohjelmia ei saa katsoa, vaan digitehtäviä ja kaupungin tuottamia toiminnallisia opetusohjelmia."

.

^Tämä!!!

Sehän se onkin juuri hankalaa, että kun kyseenalaistat toimintaa ja vaikka tarjoat toista ratkaisua (usein jopa halvempaa jos on mitattavissa työpajassa tai henkilöstöresursseilla) esimies hiljentää tai olet huono työntekijä. Palaverit aloitetaan sillä että 'nyt saa kertoa vain positiivisia juttuja'. Jos pyydät apua jäät yksin. Ihmiset äänestää jaloillaan. Monta tosi hyvää ja osaavaa työkaveria viime vuosina vaihtanut alaa...