Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Miten ihminen oikeasti _voi_ olla _näin_ väsynyt heti ensimmäisen loman jälkeisen työpäivän jälkeen? Jalat ihan muusia, niitä ihan särkee, silmät ei meinaa pysyä auki ja voimia ei ole nimeksikään.

Ok, olin työkaverin kanssa kaksin, ollaan koko viikko, koska ryhmän kolmas kasvattaja vielä lomalla, olin ulkona paahteessa n.3,5h, istunut ainoastaan sen ajan kun hotkaisin ruoan+ehkä satunnaisesti siellä täällä hetkisen istahdus, mutta silti🥺...

Vierailija kirjoitti:

Miten ihminen oikeasti _voi_ olla _näin_ väsynyt heti ensimmäisen loman jälkeisen työpäivän jälkeen? Jalat ihan muusia, niitä ihan särkee, silmät ei meinaa pysyä auki ja voimia ei ole nimeksikään.

Ok, olin työkaverin kanssa kaksin, ollaan koko viikko, koska ryhmän kolmas kasvattaja vielä lomalla, olin ulkona paahteessa n.3,5h, istunut ainoastaan sen ajan kun hotkaisin ruoan+ehkä satunnaisesti siellä täällä hetkisen istahdus, mutta silti🥺...

Helpottaa varmaan jo syyskuussa... Kun pääsee takaisin rumbaan sisään ja kiireinen rytmi vie mennessään. Silloin ei ehdi edes tänne kirjoittaa.

.

Miten ihmeessä selviän tulevasta toimintakaudesta uupumatta, kun nyt jo tuntuu ettei voimat vaan riitä?

Tämä ala on niin jyrkänteen reunalla, että kohta syöksytään ja lujaa. Ei tätä menoa kukaan normaalijärkinen ihminen jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän talossa olisi 10 vakaopettajalle duunipaikka ja heitä on 7kpl+1 melkein valmis. Tai siis vaka sosionomeja+vakaopettajia 50/50.

Mutta alkuvuodesta heistä jää 2 eläkkeelle ja 1 muuten pois n.2-3v ajaksi, siinäpä sitä sitten ollaan, senkin asian suhteen.

Lähdin pois sellaisesta yksiköstä, jossa muodollisesti päteviä vakaopettajia olisi tullut olla 16, mutta oli enää lähtiessäni 6. (silloin siis 5). Joitakin opettajan paikkoja täyttämään kirjattiin ns. työsopimuksella vanhimmasta päästä (vakakielellä "kokenut") lastenhoitajia eli käytännössä vuosikymmeniä sitten valmistuneita päivähoitajia ja terveyspuolen lastenhoitajia, jokunen tämän vuosituhannen puolella valmistunut lähihoitajakin.

Osa paikoista on yhä täyttämättä. Lastenhoitajat eivät riitä ja osa, joka on jo kokeillut open pestissä sooloilua on todennut, ettei homma onnistu ilman omaa osaamista opettajan työhön ja ylipäätään työntekijän omien tietojen ja taitojen päivitystä 2020-luvun ideologiaan, ajatteluun ja vaatimuksiin vastaavaksi. 5 vakahoitajaa yhdeksästätoista hoitajasta tuossa yksikössä on hakeutunut Avoimen yliopiston iltakursseille opiskelemaan varhaiskasvatuksen perusteita 25 op omalla ajallaan ja kustannuksellaan. Ajatuksena on hakea perusteiden suorittamisen jälkeen monimuotokoulutukseen ja jos pääsee sisään kouluttautua työn ohessa kasvatustieteen kandiksi (180 op) suuntautumisenaan varhaiskasvatuksen opettaja. Eli lakisääteiseen minimipätevyyteen vakaopettajan tehtävään.

Tuo osoittaa ihailtavaa motivaatiota tai surullista hyväksikäytön kohteeksi joutumista työntekijän taholta. Samalla työnantajapuolen vastenmielisen huonon johtamistavan tulosta. Lyhytnäköinen henkilöstön koulutustaustojen (lähihoitaja/sosionomi/Kk) arvottaminen ja hierarkisointi, manipulointi ja keskinäinen riitauttaminen on jättänyt jälkensä ja tulee näkymään alalla (ja lasten huonovointisuudessa) pitkään.

Vaikka olen koko oman työurani ajan ollut pätevä, hiljalleen myös kokenut, ja osaamistani työuran ajan aktiivisesti päivittänyt opettaja, itsekin johtajana ja erityisopettajana aikoinani toiminut, en voi enää kokea tällaisen toimintakulttuurin parissa toimimista mahdolliseksi. Johtamiskulttuuri varhaiskasvatusalalla (puhun kokemuksesta muutamissa suurissa kaupungeissa) on käsittämättömän huonoa ja ihmisyyttä joka tasolla halveksuvaa.

Tavassa "johtaa" toimintaa ja työyhteisöä sekä kohdella työtään tekeviä ihmisiä ja heidän vaikutusmahdollisuuksiaan on niin vakavia ja syvältä kumpuavia puutteita, että näin luotu todellisuus työpaikoilla ja päiväkodeissa vaarantaa lasten hyvinvoinnin ja koko vasun perusidean turvallisesta ja kehitystä edesauttavasta sosialisesta, emotionaalisesta, psyykkisestä ja fyysisestä kasvu- ja toimintaympäristöstä. Huonosti voivat aikuiset ihmiset eivät voi tuottaa turvallista henkistä ympäristöä. Itsetunnoltaan nujerretut, halveksittu, ylikävellyt ja mielivaltaisesti arvotetut aikuiset eivät toimi kestävänä roolimallina identiteettikehityksen keskellä kasvavalle lapselle.

Todella hyvin kirjoitettu teksti täynnä asiaa. Syvä kunnioitukseni. Melkein itku pääsi. Itseni takia, mutta myös lasten.

Lapsistahan tässä on kyse. Samalla kun tehdään työnteko mahdottomaksi monella eri tavalla ja kohdellaan työntekijöitä huonosti, lapset kärsivät.

Ihmisiä ei pitäisi kohdella näin, ei lapsia eikä aikuisia.

Kiitos kirjoituksestasi.

Itseäni kauhistuttaa, kun melkein 60vuotiaana joudun/ pääsen? päiväkotiin puoleksi vuodeksi apulaiseksi. Kun luen tätä ketjua, pelottaa jo etukäteen töihin meno. Miten minuun suhtaudutaan, osaanko mitään, olenko vain pelkkänä haittana? Taidan yrittää muualle töihin, vaikka vanhusten pariin.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihminen oikeasti _voi_ olla _näin_ väsynyt heti ensimmäisen loman jälkeisen työpäivän jälkeen? Jalat ihan muusia, niitä ihan särkee, silmät ei meinaa pysyä auki ja voimia ei ole nimeksikään.

Ok, olin työkaverin kanssa kaksin, ollaan koko viikko, koska ryhmän kolmas kasvattaja vielä lomalla, olin ulkona paahteessa n.3,5h, istunut ainoastaan sen ajan kun hotkaisin ruoan+ehkä satunnaisesti siellä täällä hetkisen istahdus, mutta silti🥺...

Joo, meillä oli samaa ulkoilua säällä kuin säällä. Ulkona oltiin jollain 15 asteen talvipakkasilla joku 3h, ei nyt yhteen menoon. Mutta en ehtinyt lämmitä siinä ja olin ihan jäässä aina. Ryhmä oli erityisesikoulu, mikä vaati tosiaan ulkoilun. Adhd ja käytösongelmaisia. Lapset niin aggerssivisia, että 8 muksua piti jakaa kahden lapsen ryhmiin. Välillä joutui ulkoilemaan aikuisen kanssa kahden, jos resurssit riitti ja oli aikuiset paikalla.

Sit toisessa ryhmässä ollessani oli viikkoja jolloin lastentarhanope teki 3 päivän viikkoja ja lastenhoitaja taas 4 päivän. Hyvä siinä sitten pyörittää 12 lasten integroitua ryhmää. Oli pari selkäydinvammaista lasta, autisteja 3, sit joku jolla joku asperger tyyppinen, loput ns. terveitä lapsia. Sit jossain ryhmissä hyvin aggressivisia lapsia, jotka puri, raapi jne. Ihan päivittäin melkein sai puremia, raapimista, nipistelyä, potkuja yms. Se ulosteilla sotkeminen oli myös kauheaa. Nyt oon eri alalla, opiskelin toisen ammatin, koska en jaksanut enää.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kauhistuttaa, kun melkein 60vuotiaana joudun/ pääsen? päiväkotiin puoleksi vuodeksi apulaiseksi. Kun luen tätä ketjua, pelottaa jo etukäteen töihin meno. Miten minuun suhtaudutaan, osaanko mitään, olenko vain pelkkänä haittana? Taidan yrittää muualle töihin, vaikka vanhusten pariin.

Noh, varmasti on mukaviakin päiväkotiryhmiä joissa asiat toimii ja lapset suht normaaleita. Itse olen ollut enemmän erityislasten parissa ja kehitysvammaisten lasten, mikä poltti mut loppuun. Kaikki ryhmät eivät ole kauheita ja varmasti voi olla tosi antoisaa ja kivoja ryhmiä myös. Täällä kuitenkin on vaan osa niistä kokemuksista. Itse olen ollut harjoitteluaikoina ihan mukavissakin ryhmissä. Tosiaan sit työnvaihtelun kautta nähnyt niitä alueen haastavimpia lapsia, joilla kaikkia käytösongelmia yms. vaikeita taustoja jne.

Kun näitä kommentteja lukee, en vaan voi olla miettimättä, että ei ne päiväkodit voi olla terveellisiä paikkoja. Ilmankos lapset on päästään sekaisin, kun päivät viettää tollasessa ympäristössä.

Vierailija kirjoitti:

Onko varhaiskasvatus näin hierarkista?

Otan omat lapset sieltä pois.

Hyvin teet.

The_Purge kirjoitti:

Olen täysin samaa mieltä, varhaiskasvatuksen työntekijät ovat surkeassa asemassa... Ja etenkin koulumaailma on romahtanut Suomessa :

Totuus Suomen kouluista on se että ne ovat täynnä häiriköitä ja koulukiusaajia ja kukaan ei saa kyseenalaistaa etenkin rikkaiden ja eliitin lapsia jotka kiusaavat / häiriköivät... jos joku vanhempi kyseenalaistaa em. häirikön niin saman tien viedään oikeuteen ja rikkaiden asianajaja hoitaa syytteen ko. vanhemmalle… tähän päälle vielä ulkomailta tuodut jengi-variaatiot kouluissa ja jengin mallien opettelu…  ja se että opettajia haastetaan oikeuteen heti jos he sanovat yhdenkin väärän sanan häiriköivästä oppilaasta… Tämä ns. onnellisin maa on todellisuudessa onnettomin maa… sama pätee varhaiskasvatukseen, vanhemmat saavat täysin hyökätä varhaiskasvatuksen työntekijöiden kimppuun ja mitä varakkaammat vanhemmat sen enemmän helppo on hyökätä...

Muutenkin Suomessa uhrit tuhotaan aivan täysin ja myös koko oikeusjärjestelmä on mätä... kiusattu yleensä tuhotaan täysin ja jos täällä uhri puolustaa itseään millään tavalla niin siitä uhri vasta kovat syytteet saakin... lastensuojelun pitäisi olla koko ajan kiusaajien kimpussa mutta Suomessa he ovat uhrien kimpussa ja sama koskee ylipäänsä oikeusjärjestelmää... todella surkea maa tämä on -  ei todellakaan onnellisin maa -  paitsi sosiopaateille, narsisteille, psykopaateille, kiusaajille, koulukiusaajille, väkivaltaisille ja perheväkivaltaisille - heille tämä on unelmien maa - kukaan ei heitä kyseenalaista ja uhrit eivät saa puolustautua tai saavat syytteen välittömästi...  ja rahalla saa siis loputkin hoidettua...

Ja lastensuojelu on todellisuudessa enemmän koulukiusattujen uhrien kimpussa kuin kiusaajien kimpussa… ja etenkin jos kiusaajat ovat eliittiperheestä… näin se ns. maailman onnellisin maa toimii…

"Kansani valtiaat ovat lapsia, ja naiset hallitsevat sitä."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään sellainen olo, että varhaiskasvatus ei enää huuda hätähuutoa resurssipulan, huonon palkkauksen, työuupumuksen tai minkään muunkaan asian vuoksi? Onko nyt niin, että asiat on saatu kuntoon ja kaikki on hyvin? Onko varhaiskasvatuksesta tullut viimein käytännössäkin sulavaa, kivaa ja kaikkia osapuolia ilahduttavaa, leikin, laulun ja fiksun tekemisen mahdollistavaa, huippu-unelmaa? Vai eikö siellä enää ole ketään, joka vastaisi? Vai onko henkilöstölle sanottu, ettei asiasta saa missään somessa puhua?

Näin on. Turha valitus on menneen talven lumia. Sillä yritettiin vain saada lisää palkkaa. Ja olihan se hätähuuto, mutta ei koko totuus. Ehdotan radikaalia strategian vaihdosta: keskittyminen laadukkaaseen työhön ja turhien saikkujen ja kitinöiden unohtaminen. Työhyvinvointi kohenee, työvoiman saanti paranee ja sitten kehtaa palkkaakin pyytää!

Kunpa useampi varhaiskasvattaja tajuaisi tämän. (Tosin en usko, että tämä on mahdollista yksityisissä bisnespäiväkodeissa, siellä on muut arvot. Sen sijaan perushyvissä kunnallisissa ja pienissä voittoa tavoittelemattomissa yksityisissä on :)

T. Työstään nauttiva varhaiskasvattaja

Työstä varhaiskasvatuksessa voi kyllä nauttia. Tietyin edellytyksin.

Varhaiskasvattaja (en mainitse vaka-titteliä tai asemaa), joka työskentelee virka-aikaan perushyvässä kunnallisessa päiväkodissa, saattaa nauttia työstään enemmän kuin joku toinen vakahenkilö, vaikka tilanne olisi päällä koko ajan.

Jos hän on henkilö, joka ei mieti ja välitä liikaa siitä, mitä huonossa tilanteessa voisi sattua (tapaturmat, karkaamiset, unohdukset, ympäristön puutteet) eikä koe ristiriitaa faktan #liikaa lapsia, joilla liikaa haasteita suhteessa ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilökunnan määrään# ja fiktion #vakasuunnitelma# välillä.

Hän ei koe eettistä ristiriitaa siitä, että hän ei voi noudattaa ohjeita ja tehdä työtään hyvin. Hänen tehtävänsä on koko ajan enemmän opetus, eli opetustuokiot lapsille ja muiden työntekijöiden ohjaaminen #kotouttaminen# lasten hoidossa ja valvonnassa.

Hän ei paljon piittaa työkaverin työhyvinvoinnista. Hän ei auta työkaveria haastavassa tilanteissa. Hän saattaa kysyä "pärjäätkö", joka kuulostaa ystävälliseltä mutta ei ole sitä. Se on jotain kieroutunutta vakaslangia, joka vihjaa toisen olevan epäpätevä ja huonompi kuin kaikki muut, jos ei pärjää.

Lähes kaikissa tapauksissa kohde ryhdistäytyy ja vakuuttaa pärjäävänsä. (Hän yrittää vahtia lapsia, puuttua kiusaamisiin, putoamisiin, karkaamisiin, tapaturmiin, koti-ikävään, väsymysitkuun, kaverittomuuteen, leikkien rikkomiseen, pissahätään, kakkavaipan vaihtoon, verenvuodon tyrehdyttämiseen, lasten vanhempien asioihin ja mihin vaan. Vaikka olisi 30 eri-ikäistä lasta vastuulla.)

Kohde itkee vessassa vessatauolla. Pissalla käymiselle ei ole tarvetta, koska aamupäivällä ei ehtinyt juoda. Päätä särkee ja vatsa on kipeä. Lounaan kalasoppa syöty kylmänä, pelkkää perunaa koska kalaa ei riittänyt. Vatsaa kiertää kun miettii osuikohan se yksi räkä-ammus lautaselle sillä aikaa kun onki sitä yhtä lasta pöydän alta. Sitten päivälepo. Pitäisi lukea kirjaa, lapset huutavat ,riehuvat ja hyppivät sängyistä.

Kohde kokee suurta väsymystä ja eettistä stressiä. Ei jaksa kotona, ei lapsia eikä kotitöitä. Nukkuu koko ajan tai kärsii unettomuudesta.

Kiva ratkaisu onneksi löytyy. Strategian vaihtaminen. Turha valitus (eiku hätähuutohan se oli, tirsk) ei auttanut. Kannattaa keskittyä laadukkaaseen työhön ja unohtaa turhat saikuttelut. Siitä työhyvinvointi paranee, ja voi pyytää tarran tai pikkuisen joulupussinkin kun käyttäytyy hyvin! Eiks niin, hyvä tyttö!

Normaalisti lapsiryhmässä työskentelevä aikuinen haluaa tehdä työnsä ammattitaitoisesti lakien ja säädösten mukaan. Hän ennakoi tilanteita, koska ne muuttuvat koko ajan. Hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja saada työhönsä apua ja tukea muilta tiimin jäseniltä. Hän auttaa ja tukee muita tiimin jäseniä. Hänellä on motivaatio ja tietoa lasten psykofyysisestä kehityksestä ja keinot puuttua ajoissa. Tittelistä riippumatta. Alentamatta toisia. Hän kokee iloa työstään, ei väsy liikaa eikä noki toisia. Pitäisi olla ihan normaalia, jos ei ole loppuun ajettu tai psykopaatti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään sellainen olo, että varhaiskasvatus ei enää huuda hätähuutoa resurssipulan, huonon palkkauksen, työuupumuksen tai minkään muunkaan asian vuoksi? Onko nyt niin, että asiat on saatu kuntoon ja kaikki on hyvin? Onko varhaiskasvatuksesta tullut viimein käytännössäkin sulavaa, kivaa ja kaikkia osapuolia ilahduttavaa, leikin, laulun ja fiksun tekemisen mahdollistavaa, huippu-unelmaa? Vai eikö siellä enää ole ketään, joka vastaisi? Vai onko henkilöstölle sanottu, ettei asiasta saa missään somessa puhua?

Näin on. Turha valitus on menneen talven lumia. Sillä yritettiin vain saada lisää palkkaa. Ja olihan se hätähuuto, mutta ei koko totuus. Ehdotan radikaalia strategian vaihdosta: keskittyminen laadukkaaseen työhön ja turhien saikkujen ja kitinöiden unohtaminen. Työhyvinvointi kohenee, työvoiman saanti paranee ja sitten kehtaa palkkaakin pyytää!

Kunpa useampi varhaiskasvattaja tajuaisi tämän. (Tosin en usko, että tämä on mahdollista yksityisissä bisnespäiväkodeissa, siellä on muut arvot. Sen sijaan perushyvissä kunnallisissa ja pienissä voittoa tavoittelemattomissa yksityisissä on :)

T. Työstään nauttiva varhaiskasvattaja

Työstä varhaiskasvatuksessa voi kyllä nauttia. Tietyin edellytyksin.

Varhaiskasvattaja (en mainitse vaka-titteliä tai asemaa), joka työskentelee virka-aikaan perushyvässä kunnallisessa päiväkodissa, saattaa nauttia työstään enemmän kuin joku toinen vakahenkilö, vaikka tilanne olisi päällä koko ajan.

Jos hän on henkilö, joka ei mieti ja välitä liikaa siitä, mitä huonossa tilanteessa voisi sattua (tapaturmat, karkaamiset, unohdukset, ympäristön puutteet) eikä koe ristiriitaa faktan #liikaa lapsia, joilla liikaa haasteita suhteessa ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilökunnan määrään# ja fiktion #vakasuunnitelma# välillä.

Hän ei koe eettistä ristiriitaa siitä, että hän ei voi noudattaa ohjeita ja tehdä työtään hyvin. Hänen tehtävänsä on koko ajan enemmän opetus, eli opetustuokiot lapsille ja muiden työntekijöiden ohjaaminen #kotouttaminen# lasten hoidossa ja valvonnassa.

Hän ei paljon piittaa työkaverin työhyvinvoinnista. Hän ei auta työkaveria haastavassa tilanteissa. Hän saattaa kysyä "pärjäätkö", joka kuulostaa ystävälliseltä mutta ei ole sitä. Se on jotain kieroutunutta vakaslangia, joka vihjaa toisen olevan epäpätevä ja huonompi kuin kaikki muut, jos ei pärjää.

Lähes kaikissa tapauksissa kohde ryhdistäytyy ja vakuuttaa pärjäävänsä. (Hän yrittää vahtia lapsia, puuttua kiusaamisiin, putoamisiin, karkaamisiin, tapaturmiin, koti-ikävään, väsymysitkuun, kaverittomuuteen, leikkien rikkomiseen, pissahätään, kakkavaipan vaihtoon, verenvuodon tyrehdyttämiseen, lasten vanhempien asioihin ja mihin vaan. Vaikka olisi 30 eri-ikäistä lasta vastuulla.)

Kohde itkee vessassa vessatauolla. Pissalla käymiselle ei ole tarvetta, koska aamupäivällä ei ehtinyt juoda. Päätä särkee ja vatsa on kipeä. Lounaan kalasoppa syöty kylmänä, pelkkää perunaa koska kalaa ei riittänyt. Vatsaa kiertää kun miettii osuikohan se yksi räkä-ammus lautaselle sillä aikaa kun onki sitä yhtä lasta pöydän alta. Sitten päivälepo. Pitäisi lukea kirjaa, lapset huutavat ,riehuvat ja hyppivät sängyistä.

Kohde kokee suurta väsymystä ja eettistä stressiä. Ei jaksa kotona, ei lapsia eikä kotitöitä. Nukkuu koko ajan tai kärsii unettomuudesta.

Kiva ratkaisu onneksi löytyy. Strategian vaihtaminen. Turha valitus (eiku hätähuutohan se oli, tirsk) ei auttanut. Kannattaa keskittyä laadukkaaseen työhön ja unohtaa turhat saikuttelut. Siitä työhyvinvointi paranee, ja voi pyytää tarran tai pikkuisen joulupussinkin kun käyttäytyy hyvin! Eiks niin, hyvä tyttö!

Normaalisti lapsiryhmässä työskentelevä aikuinen haluaa tehdä työnsä ammattitaitoisesti lakien ja säädösten mukaan. Hän ennakoi tilanteita, koska ne muuttuvat koko ajan. Hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja saada työhönsä apua ja tukea muilta tiimin jäseniltä. Hän auttaa ja tukee muita tiimin jäseniä. Hänellä on motivaatio ja tietoa lasten psykofyysisestä kehityksestä ja keinot puuttua ajoissa. Tittelistä riippumatta. Alentamatta toisia. Hän kokee iloa työstään, ei väsy liikaa eikä noki toisia. Pitäisi olla ihan normaalia, jos ei ole loppuun ajettu tai psykopaatti?

Opetustuokioita? Are you kidding me? Tukea tiimikaveria?

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kauhistuttaa, kun melkein 60vuotiaana joudun/ pääsen? päiväkotiin puoleksi vuodeksi apulaiseksi. Kun luen tätä ketjua, pelottaa jo etukäteen töihin meno. Miten minuun suhtaudutaan, osaanko mitään, olenko vain pelkkänä haittana? Taidan yrittää muualle töihin, vaikka vanhusten pariin.

Jos sinulla ei ole mitään fyysisiä rajoitteita, pärjäät kyllä puoli vuotta sekä lasten että vanhusten parissa. Jos on rajoitteita, huomioi ne itse ja ole tarkka siinä mitä teet ja miten. Itseään ei kannata rikkoa puolen vuoden palkan takia. (Älä koskaan suostu nostamaan aikuista ihmistä ilman nostolaitetta, äläkä siirrä jos et ole harjoitellut jonkun kanssa.)

Kun teet mitä sanotaan ja puhut mahdollisimman vähän, pärjäät kyllä. Älä ota kantaa toisten tekemisiin äläkä puhu yksityisasioista. Pysy ulkopuolisena ja ole kohtelias kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kauhistuttaa, kun melkein 60vuotiaana joudun/ pääsen? päiväkotiin puoleksi vuodeksi apulaiseksi. Kun luen tätä ketjua, pelottaa jo etukäteen töihin meno. Miten minuun suhtaudutaan, osaanko mitään, olenko vain pelkkänä haittana? Taidan yrittää muualle töihin, vaikka vanhusten pariin.

Jos sinulla ei ole mitään fyysisiä rajoitteita, pärjäät kyllä puoli vuotta sekä lasten että vanhusten parissa. Jos on rajoitteita, huomioi ne itse ja ole tarkka siinä mitä teet ja miten. Itseään ei kannata rikkoa puolen vuoden palkan takia. (Älä koskaan suostu nostamaan aikuista ihmistä ilman nostolaitetta, äläkä siirrä jos et ole harjoitellut jonkun kanssa.)

Kun teet mitä sanotaan ja puhut mahdollisimman vähän, pärjäät kyllä. Älä ota kantaa toisten tekemisiin äläkä puhu yksityisasioista. Pysy ulkopuolisena ja ole kohtelias kaikille.

Mut kuka jaksaa olla aina ulkopuolinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään sellainen olo, että varhaiskasvatus ei enää huuda hätähuutoa resurssipulan, huonon palkkauksen, työuupumuksen tai minkään muunkaan asian vuoksi? Onko nyt niin, että asiat on saatu kuntoon ja kaikki on hyvin? Onko varhaiskasvatuksesta tullut viimein käytännössäkin sulavaa, kivaa ja kaikkia osapuolia ilahduttavaa, leikin, laulun ja fiksun tekemisen mahdollistavaa, huippu-unelmaa? Vai eikö siellä enää ole ketään, joka vastaisi? Vai onko henkilöstölle sanottu, ettei asiasta saa missään somessa puhua?

Näin on. Turha valitus on menneen talven lumia. Sillä yritettiin vain saada lisää palkkaa. Ja olihan se hätähuuto, mutta ei koko totuus. Ehdotan radikaalia strategian vaihdosta: keskittyminen laadukkaaseen työhön ja turhien saikkujen ja kitinöiden unohtaminen. Työhyvinvointi kohenee, työvoiman saanti paranee ja sitten kehtaa palkkaakin pyytää!

Kunpa useampi varhaiskasvattaja tajuaisi tämän. (Tosin en usko, että tämä on mahdollista yksityisissä bisnespäiväkodeissa, siellä on muut arvot. Sen sijaan perushyvissä kunnallisissa ja pienissä voittoa tavoittelemattomissa yksityisissä on :)

T. Työstään nauttiva varhaiskasvattaja

Työstä varhaiskasvatuksessa voi kyllä nauttia. Tietyin edellytyksin.

Varhaiskasvattaja (en mainitse vaka-titteliä tai asemaa), joka työskentelee virka-aikaan perushyvässä kunnallisessa päiväkodissa, saattaa nauttia työstään enemmän kuin joku toinen vakahenkilö, vaikka tilanne olisi päällä koko ajan.

Jos hän on henkilö, joka ei mieti ja välitä liikaa siitä, mitä huonossa tilanteessa voisi sattua (tapaturmat, karkaamiset, unohdukset, ympäristön puutteet) eikä koe ristiriitaa faktan #liikaa lapsia, joilla liikaa haasteita suhteessa ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilökunnan määrään# ja fiktion #vakasuunnitelma# välillä.

Hän ei koe eettistä ristiriitaa siitä, että hän ei voi noudattaa ohjeita ja tehdä työtään hyvin. Hänen tehtävänsä on koko ajan enemmän opetus, eli opetustuokiot lapsille ja muiden työntekijöiden ohjaaminen #kotouttaminen# lasten hoidossa ja valvonnassa.

Hän ei paljon piittaa työkaverin työhyvinvoinnista. Hän ei auta työkaveria haastavassa tilanteissa. Hän saattaa kysyä "pärjäätkö", joka kuulostaa ystävälliseltä mutta ei ole sitä. Se on jotain kieroutunutta vakaslangia, joka vihjaa toisen olevan epäpätevä ja huonompi kuin kaikki muut, jos ei pärjää.

Lähes kaikissa tapauksissa kohde ryhdistäytyy ja vakuuttaa pärjäävänsä. (Hän yrittää vahtia lapsia, puuttua kiusaamisiin, putoamisiin, karkaamisiin, tapaturmiin, koti-ikävään, väsymysitkuun, kaverittomuuteen, leikkien rikkomiseen, pissahätään, kakkavaipan vaihtoon, verenvuodon tyrehdyttämiseen, lasten vanhempien asioihin ja mihin vaan. Vaikka olisi 30 eri-ikäistä lasta vastuulla.)

Kohde itkee vessassa vessatauolla. Pissalla käymiselle ei ole tarvetta, koska aamupäivällä ei ehtinyt juoda. Päätä särkee ja vatsa on kipeä. Lounaan kalasoppa syöty kylmänä, pelkkää perunaa koska kalaa ei riittänyt. Vatsaa kiertää kun miettii osuikohan se yksi räkä-ammus lautaselle sillä aikaa kun onki sitä yhtä lasta pöydän alta. Sitten päivälepo. Pitäisi lukea kirjaa, lapset huutavat ,riehuvat ja hyppivät sängyistä.

Kohde kokee suurta väsymystä ja eettistä stressiä. Ei jaksa kotona, ei lapsia eikä kotitöitä. Nukkuu koko ajan tai kärsii unettomuudesta.

Kiva ratkaisu onneksi löytyy. Strategian vaihtaminen. Turha valitus (eiku hätähuutohan se oli, tirsk) ei auttanut. Kannattaa keskittyä laadukkaaseen työhön ja unohtaa turhat saikuttelut. Siitä työhyvinvointi paranee, ja voi pyytää tarran tai pikkuisen joulupussinkin kun käyttäytyy hyvin! Eiks niin, hyvä tyttö!

Normaalisti lapsiryhmässä työskentelevä aikuinen haluaa tehdä työnsä ammattitaitoisesti lakien ja säädösten mukaan. Hän ennakoi tilanteita, koska ne muuttuvat koko ajan. Hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja saada työhönsä apua ja tukea muilta tiimin jäseniltä. Hän auttaa ja tukee muita tiimin jäseniä. Hänellä on motivaatio ja tietoa lasten psykofyysisestä kehityksestä ja keinot puuttua ajoissa. Tittelistä riippumatta. Alentamatta toisia. Hän kokee iloa työstään, ei väsy liikaa eikä noki toisia. Pitäisi olla ihan normaalia, jos ei ole loppuun ajettu tai psykopaatti?

Opetustuokioita? Are you kidding me? Tukea tiimikaveria?

En pilaillut. Käytin ilmaisua harkitusti, sori siitä. Tiimikaverin auttaminen ja tukeminen, se on tosiaan vähän out of fashion. Muuta?

Vierailija kirjoitti:

Kun näitä kommentteja lukee, en vaan voi olla miettimättä, että ei ne päiväkodit voi olla terveellisiä paikkoja. Ilmankos lapset on päästään sekaisin, kun päivät viettää tollasessa ympäristössä.

Samaa mieltä. Koulut ja työpaikat samanlaisia. Suomi nousuun😃

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kauhistuttaa, kun melkein 60vuotiaana joudun/ pääsen? päiväkotiin puoleksi vuodeksi apulaiseksi. Kun luen tätä ketjua, pelottaa jo etukäteen töihin meno. Miten minuun suhtaudutaan, osaanko mitään, olenko vain pelkkänä haittana? Taidan yrittää muualle töihin, vaikka vanhusten pariin.

Jos sinulla ei ole mitään fyysisiä rajoitteita, pärjäät kyllä puoli vuotta sekä lasten että vanhusten parissa. Jos on rajoitteita, huomioi ne itse ja ole tarkka siinä mitä teet ja miten. Itseään ei kannata rikkoa puolen vuoden palkan takia. (Älä koskaan suostu nostamaan aikuista ihmistä ilman nostolaitetta, äläkä siirrä jos et ole harjoitellut jonkun kanssa.)

Kun teet mitä sanotaan ja puhut mahdollisimman vähän, pärjäät kyllä. Älä ota kantaa toisten tekemisiin äläkä puhu yksityisasioista. Pysy ulkopuolisena ja ole kohtelias kaikille.

Mut kuka jaksaa olla aina ulkopuolinen?

Se joka ei halua mukaan ristiriitoihin eikä halua päätyä kenenkään hampaisiin. Ehkä se puolen vuoden palkkakin on tarpeen.

Olipahan töihin paluu! Talossa pitäisi olla 20 työntekijää, mutta 5 työntekijää puuttuu ja hakijoita ei juurikaan ole. Muutamien viikkojen päästä tilanne on katastrofaalinen, kun esiopetus on alkanut ja muutkin lapset ovat palailleet lomilta. Esihenkilöt eivät halua, että "vanhempia turhaan huolestutetaan", vaikka on mahdollisuuksia siihen, että ryhmässä on lähes päivittäin liian vähän aikusia lapsiin verrattuna. Osalla lapsista on kaiken lisäksi tuen tarpeita. Mikäli ryhmä on suhdelukuisesti paperilla vajaa, ollaan siihen ottamassa uusi lapsi, vaikka henkilökuntaa puuttuu. Päivistä tulee selviytymistä ja vaaratilanteita on usein. Läheltä piti tilanteista et ehdi tehdä ilmoitusta tai se ei mene esihenkilöstä eteenpäin. Mistä löytyy tällöin apu?

Vierailija kirjoitti:

Olipahan töihin paluu! Talossa pitäisi olla 20 työntekijää, mutta 5 työntekijää puuttuu ja hakijoita ei juurikaan ole. Muutamien viikkojen päästä tilanne on katastrofaalinen, kun esiopetus on alkanut ja muutkin lapset ovat palailleet lomilta. Esihenkilöt eivät halua, että "vanhempia turhaan huolestutetaan", vaikka on mahdollisuuksia siihen, että ryhmässä on lähes päivittäin liian vähän aikusia lapsiin verrattuna. Osalla lapsista on kaiken lisäksi tuen tarpeita. Mikäli ryhmä on suhdelukuisesti paperilla vajaa, ollaan siihen ottamassa uusi lapsi, vaikka henkilökuntaa puuttuu. Päivistä tulee selviytymistä ja vaaratilanteita on usein. Läheltä piti tilanteista et ehdi tehdä ilmoitusta tai se ei mene esihenkilöstä eteenpäin. Mistä löytyy tällöin apu?

Minä haluaisin ilmoittautua sijaislistoille ( takana on lähes 20 vuoden kokemus, mutta lopetin työt kiusaamisen vuoksi ja lähdin opiskelemaan), mutta pelottaa se, että sitten ihan vieraassa paikassa kaottiisiin tilanteisiin. Miten yleensä on, laitetaanko sijaiset tekemään uutena  äärivuoroja ?